Tihku, pieni paimenpoika

Tihku kävi katsomassa lampaita. Viime kerrasta on jo aikaa - se oli lokakuussa, jolloin kiikutin Tihkun paimennustaipumustestiin (linkki postaukseen) ja sitä edeltävästi viime kesänä kävimme joitakin kertoja sytyttelemässä. Päätin kuitenkin lokakuussa antaa poitsun vähän kypsyä talven ajan, ja pitää taukoa.

Nyt sitten olimme puolen vuoden tauon päästä uudelleen lampailla ja mietin etukäteen, että mitenkähän Tihku tällä kertaa pärjää. Olimme Hilskan tilalla, Koirataito, ja paimennusvuoron meille piti Kaisa itse. Mukana oli myös muita lapinkoiria. 

Olimme hiekkapohjaisessa, melko isossa aitauksessa, jossa ensimmäisen kierroksen tehtävänä oli liikutella laumaa aitauksen kulmasta toiseen ja saada ne menemään tynnyrillä merkityn kulman kapeammalta puolelta. Koirat olivat kaikki eka kiekalla kiinni liinoissa.

Tihku otti fokuksen lampaisiin heti aitaukseen tultuamme. Ja se alkoi haukkua. Tihku haukkui ja haukkui, ja minä ihmettelin, että mikä sille tuli, kun noin paljon haukkua ei viime syksynä tai kesällä ollut. 
Harmittelin sitä äänenmäärää - pitäähän lapinkoiran haukkuvana paimenena ääntään käyttää - mutta, että koko ajan haukutaan, niin eihän siitä mitään tule.

Kuvia in action ei harmillisesti tullut otettua. 

Tämä on jo autosta kun suunnittelemme kotiin lähtöä.

Tarinan päätähti kuitenkin löytyy kuvasta :)

Tuon harmitteluni vuoksi, en oikein pystynyt ajattelemaan, enkä tehnyt samoja huomioita kuin kouluttajamme Kaisa oli tehnyt. Nimittäin hän sanoikin, että haukku ei tässä kohtaa ollut ollenkaan huono asia!
Toki emme halua, että koira koko ajan haukkuu, vaan vain silloin kun sillä on aihetta, mutta tässä kohtaa haukunmäärä (ja muu koiran työskentely) kertoi Kaisalle viestiä siitä, että Tihku on syttynyt paimennukselle ja oli korkeassa vietissä lampaita ajaessamme.
Lisäksi Kaisa huomautti, että haukusta huolimatta Tihku otti minulta ohjeita, se ei siis ollut mielestään itsekseen lampaille räköttämässä vaan minun "työkaverinani".

Kun koiran paimennusvietin syttyminen alkaa olla tätä luokkaa, niin sitä voi alkaa varsinaisesti kouluttaa työntekoon. Koira, joka ei vielä ole syttynyt, saattaa menettää koko kiinnostuksensa, jos esimerkiksi haukun määrää tai muita virhekäytöksiä aletaan karsimaan paimennuksesta. Koira siis kestää enemmän sääntöjä ja rajoituksia sytyttyään, kertoi Kaisa. Ja kaikki virheet edellä kerrotussa johtuvat minusta, kun koitan muistella, mitä hän oikein sanoi - se ei ehkä mennyt ihan noin, mutta sinne päin :).

Tämän kun hän sanoi, niin itsekin ryhdyin miettimään, että tosiaan, Tihku haukkui kun liikuimme, mutta kun seisoimme, se oli hiljaa. Se myös pysähtyi kun sanoin, vaikka liikkuessamme oli kovaa vetoa kohti lampaita. Mikä parasta, sellaisia viime kesänä nähtyjä päättömiä ryntäyksiä ei näkynyt nyt ollenkaan, vaan veto oli tasaista ja intensiivistä! Hurraa!

Minulle tuli heti parempi mieli ekan kierroksen jälkeen kun Kaisa avasi silmäni, ettei kierros niin hullusti mennytkään! Ehkä jopa päinvastoin. 

Sitten menimme tauolle ja muut mukana olleet koirat olivat vuorollaan aitauksessa. Aloittelijoita olimme koko poppoo, jotkut koirat näkivät lampaita nyt eka kertaa, toisilla oli muutamia kertoja takana kuten meillä. Ikäjakauma koirilla oli 8 kk - 2 vuotta, Tihku on 1 v ja 4 kk, eli siitä välistä :).

Flänkit
Toisella kierroksella harjoiteltiin flänkkejä eli lauman kiertoa. Taas mentiin aitaukseen ja nyt varusteena oli myös paimennuskeppi. Paimennuskepillä ei ole siis tarkoitus koiraa - saatika lampaita - pahoinpidellä, vaan sillä näytetään koiralle, ettei lampaiden lähestyminen ole soveliasta tietyn etäisyyden yli. Jos koira on syösymässä liian lähelle lampaita, keppi asetetaan koiran ja lampaiden väliin.

Tässä kohtaa vähän hermostuin, miten hoitaisin asian, koska minulla on toinen käsi vähän toipilas ja saatan pidellä liinaa vain terveessä kädessä. Nyt jos joutuisin vuorottelemaan paimennuskepin ja liinan kanssa, niin huonompi käteni ei kestä liinan vetoa.
Asia hoituikin niin, että Kaisa piteli itse keppiä ja minä koiraa, joten nou hätä, ja saatoimme jatkaa.

Olimme tehneet yhden kierroksen kun Kaisa sanoi, että hän luulee, että Tihkun voisi päästää irti. Varmistin vielä, että oliko hän tosiaan sitä mieltä. Toisaalta tiesin, että Tihku kunnioittaa lampaita eikä syöksy niitä näykkimään - toisaalta en ollut mitenkään varma siitä, etteikö se niitä haluaisi vähän pölläytellä, mitä en tietenkään halunnut, ja lampuri Kaisa vielä vähemmän. 

Pölläytys oli kuitenkin turha pelko! Tihku kiersi hienosti laumaa ja vieläpä kuunteli ihan mahtavan hienosti oikea- ja vasen -vihjeitäni, eli muutti suuntaa kun sanoin! Olin Tihkua katsoessani hieman sillä kuuluisalla häpnaadilla lyöty, eli todella yllättynyt hänen taidoistaan ja eritoten kuulollaolostaan! . Kerran tai kaksi Tihku oli tulossa liian lähelle laumaa, mutta otti heti vaarin Kaisan paimennuskepin nähdessään ja vetäytyi kauemmas.

Sen verran jännittävä tilanne Tihkulle oli, että hän kiersi laumaa pienen pätkän, ehkä minuutin ajan tms, sen jälkeen hänelle tuli tarve kerätä itsensä ja syöksyä haistelemaan aitauksen reunoja, josta hän taas kutsusta saapui "työntekoon" ja vähän ajan päästä taas irrotti itsensä hetkeksi etäämmälle, ja sitten taas saapui, ja niin edelleen. 

Sitä haukkua, jota kuulimme eka kierroksella, ei kuulunut tällä toka kierroksella ollenkaan. Kaipa se oli sitten sitä, kun vietti oli korkealla, mutta minä pitelin liinassa, eli jonkinlaista turhaumaa, kun Tihku eipäässyt tekemään sitä, mihin mieli veti. Toki sekin, että eka kierroksella vasta-alkajalla usein purkautuu into ylimääräisenä söhellyksenä ja toka kierroksella on sitten ajatuskin paremmin mukana. Mene ja tiedä, mutta toinen kierros se oli kuitenkin äänetön. Haukkuahan lapinkoiran pitäisi käyttää vain silloin, kun on tarvetta luoda lisäpainetta lampaan liikuttamiseksi, ei jatkuvaa haukkua. 

Hyvä Tihku! Olin sinusta ihan hurjan ylpeä! Kaikkein eniten minua liikutti ja ilostutti se, miten kuulolla Tihku oli!

Kurssille!
Sen verran innostuin näkemästäni, että ilmoittauduin neljän kerran aloittelevien koirakoiden kurssille, koska ajattelin, että nyt kun vietti on syttynyt, niin on hyvä ottaa muutamia kertoja ihan peräjälkeen, niin että homma lähtee oikeille urille ja saadaan hyvä alku!

Paimennuskeikan jälkeen kävimme Tihkun kanssa nollaamassa päätä Liedon Savijoen maisemissa. Isovanhempani asuivat tämän joen äärellä ja olen pikkutyttönä uinut joessa mummini kanssa!