sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Vappuhumua Suomenlinnassa ja Nuuksiossa

Teimme koirien ja isännän kanssa vappuna pienen "get-awayn" ja lähdimme kotinurkilta kohti Helsinkiä tällä kertaa. Olin nimittäin jo talvella tullut maininneeksi, että olisi kiva mennä lähemmin tutkimaan Suomenlinnaa ja tämän päätimme vappuna toteuttaa.

Vappuaattoaamuna lastasimme itsemme autoon ja starttasimme parin tunnin ajomatkan. Perillä kirjauduimme hotelliin ja lähdimme heti seikkailulle.

Suomenlinnaan ei jalkojaan kastelematta pääse, ellei ota alleen vesikulkuneuvoa, ja helpointa on hypätä vesibussin kyytiin.


Wiima ja Tihku vesibussissa kohti Suomenlinnaa

Helsingin edustalla sijaitseva Suomenlinna on merilinnoitussaari, jota alettiin rakentaa vuonna 1748. Historiastaan johtuen rakennuskanta on tuollaista kasarmityyppistä, kuten kuvissa alla näkyy. Aluksi Suomenlinna tunnettiin suomeksi Viaporina ruotsinkielisen nimensä Sveaborg pohjalta, mutta sai sitten Suomen itsenäistyttyä, vuonna 1918 nimen Suomenlinna. Suomenlinna kuuluu nykyisin myös Unescon maailmanperintöluetteloon.

Alla pieni kuvakavalkadi näkemästämme. 












Tämän puutaloalueen nimi on Kauppiaskortteli, ja se viittaa viheliäiseen itänaapuriimme;
kun Suomi oli jo saanut autonomisen asemansa, niin Suomenlinna, silloinen Viapori, säilyi edelleen Venäjän sotilasvoimilla. Näissä puutaloissa asui tuolloin venäläisiä kauppiaita, ja siitä nimikin Kauppiaskortteli.


Aika jättää Suomenlinna, hei hei!

Mukavasti vierähti aika Suomenlinnan hiekka- ja mukulakiviteitä paseeratessa ja maisemia tutkiessa. Keli ei ollut paras mahdollinen, puhalsi ihan himputinmoinen navakka tuuli. Itse olin pukeutunut kelin mukaan, eikä tuuli haitannut, mutta isäntä ei ollut valmistautunut ihan niin kovaan puhuriin ja kärsi hieman, mutta kesti urheasti! 

Vappuhumussa
Kuten otsikosta käy ilmi, niin matkamme osui vappuun. Se ei ollut mitenkään tarkoitus, mutta muu ajankohta ei oikein töiden ja muiden juttujen vuoksi sopinut, tai olisi mennyt liian pitkälle kesään.

Niinpä kun saavuimme vesibussilla takaisin kauppatorille, niin humu oli alkanut. Eikä "vappuhumu" oikein riitä kuvaamaan sitä kakofoniaa, johon törmäsimme :D ! Torvet tööttäsi, bassot paukkasi, musiikki raikui ja ihmisillä oli hauskaa. Niinhän sen kuuluu vappuna ollakin, mutta meille tuli pieni tenkkapoo, että mistä kiertäisimme, kun joka paikassa oli ihmismuuri.



Selvisimme kuitenkin ja onneksi molemmat koirat osaavat säilyttää hermonsa ihmistungoksessakin. Itse talutin Tihkua ja kehuin koko ajan, eikä sillä näyttänyt hätää olevan, ja Wiimahan fiksuna likkana käytti tilaisuuden hyväkseen isännän ohjauksessa - hurmasi ihmisiä ja pysähteli pallutettavaksi. Että ei hätiä mitiä.

Isäntä kyllä kertoi myöhemmin tungoksessa kuulleensa tokaisun, että miten joku tuo koiria tällaiseen tungokseen, eläinrääkkäystä kuulemma.  .. joo, toki olen samaa mieltä, kyllä kannattaa miettiä ennen kuin tarkoituksella koiran tungokseen vie. Eikä ainakaan kannata aloittaa kymmenien tuhansien ihmisten vapputungoksesta, aralle koiralle se voi olla kauhukokemus.
Wiima ja Tihku ovat jo pieninä käyneet esimerkiksi kaupunkimarkkinoiden laitamilla herkkuja syömässä ja tottuneet ihmisvilinään. Itsekään en kyllä ehdoin tahdoin halua tungoksissa olla, mutta nyt ei päästy karkuun ja selvittiin, eikä siinä oikeastaan ongelmaa ollutkaan - ihmiset olivat ihanan hyväntuulisia :) .


Kun seuraavana aamuna olimme syöneet ja starttaamassa uusiin seikkailuihin, niin vastapäätä oli meneillään toinen joidenkin ihmisten harrastama vappupuuha, eli vappumarssi. Rummut pärisivät taas.

 



Fiksuja koiria
Mietin ennakkoon, että miten mahtaa Wiimalla ja Tihkulla sujua hotellissa hetket, kun piipahdamme isännän kanssa aamiaisella ja lisäksi saimme ajatuksen käydä lähiravintolassa illallisella, koirien jäädessä hotellihuoneeseen. Siis sujuihan se viimeksikin, mutta aina sitä vähän miettii, että mitäpä jos ovatkin jotenkin hermostuneita ja ryhtyvät haukkumaan.

Mutta turha pelko oli. Hienosti rauhoittuivat huoneeseen ja olivat tosiaan vappuaaton iltana keskenään sen runsaan tunninkin kun isännän kanssa kävimme illallisella. Hotellin aulaan kerroimme, että koirat ovat kahden ja, että voi soittaa, jos jotain syytä olisi. Kun saavuimme takaisin, olivat molemmat koirat ihan rauhallisia, ja luultavasti vedelleet nokkaunia. Teimme kuitenkin iltapissikierroksen vielä läheisessä Kaisaniemen puistossa.






Tuo valkoinen matto on omani :D. Otin sen mukaan kun ajattelin, että jos hotellissa on ihan liukkaat lattiat. Oli parkettia, ja olisi selvitty ilmankin, mutta olihan tuossa nyt koirien kivampi pötkötellä.


Nuuksio
Vappupäivänä lähdimme sitten takaisin kohti Varsinais-Suomea ja pydähdyspaikkana meillä oli Nuuksion kansallispuisto. Olin lukenut jostain miten suosittu paikka se on, eikä autot meinaa mahtua parkkipaikoille ruuhkan vuoksi - taisi olla korona-aikojen uutisia, mutta silti. Pelkoni oli kuitenkin turha, autoja oli parkkipaikalla ja ihmisiä pyöri lähtöpaikkojen huitteilla tulossa ja lähdössä, mutta ei ollut mitenkään ruuhkaa ollenkaan. Eritoten kun metsään päästiin, niin melko rauhassa samme kulkea.

Kovin pitkää reittiä emme voineet valita, kun olisi sitten jo suunnattava auton nokka kohti kotia, ja tarjolla olikin hyvä kolmisen kilometriä pitkä reitti. Tuo reitti oli vielä ns lähimetsää ja pääosiltaan esteetön, eli ei varsinaista polkua, vaan sellainen maastoväylä, jota pitkin pääsisi vaikka lastenrattailla tai varmaan rullatuolillakin. Joskin oli reitillä nousua ja kivikkoakin, mutta muistelen, että niiltä välttyi ottamalla oikopolun.












Sellainen vappu se oli. Kotimaan matkailua ja ulkoilua. Siis melko täydellistä!
Sitten pidin vielä yhden oikean lomapäivän tähän jatkoksi kotihommia (ja rauhallista aamuherätystä) varten, jonka jälkeen olin täysissä sielun ja ruumiin voimissa aloittaa taas työhommat :) .






perjantai 12. toukokuuta 2023

Tihku maalimiehen leikityspäivässä

Innostuin ilmoittamaan Tihkun maalimiehen leikityspäivään ilmoituksen nähdessäni. Pakko tunnustaa heti alkuun, että ilmoituksen nähtyäni piti kiireellä vähän googlata, että mistä itse asiassa on kyse, koska en ollut tarkemmin asiasta tietoinen. Pieni ajatuskäyrä päässäni jo oli, sillä jokin aika sitten puhuin PK-lajeja harrastavan ystäväni kanssa Tihkun lelupalkkauksesta ja -palkkautumisesta, ja hän mainitsi sivulauseesa kehotuksen, että kokeile joskus viedä Tihku maalimiehen leikityspäivään.

Niinpä tiesin, että sellaisia on, mutta en oikein tiennyt mitä niiltä odottaa. Tutkiessa sitten selvisi, että leikityspäivässä tosiaan ns maalimies (SPKL:n pätevöitynyt kilpailuavustaja) leikittää koiraa ja kokemukseensa perustuen antaa arvion koiran viettiominaisuuksista ja muista asiaan liittyvistä piirteistä, joiden tuntemisesta voi sitten olla hyötyä koiran kanssa harrastettaessa. Lisäksi - mainittiin yhdessä tekstissä, että aremmat koirat saavat leikityksistä runsaasti positiivista vahvistusta ja se nostaa itsetuntoa.

No, tiesin jo, että Tihkulla on saalisviettiä runsaanlaisesti, ja ettei se epäröi leikkimistä vieraankaan kanssa. Sitä testattiin MH-kuvauksessa LINK, sekä onhan se näkynyt arjessakin. Ilmoitin kuitenkin uteliaana Tihkun mukaan ja ajattelin, että mennään katsomaan, millaisia päiviä nämä hauskalta kuulostavat leikityspäivät oikein ovat.


Paikalla oli eri rotuisia koiria. Tihku oli ainoa lapinkoira. Lisäksi oli ainakin pari sakemannia, labradori, briard, sheltti ja pari bortsua. 

Tihkun leikkivuoron tultua, oli ensin pieni keskustelu maalimiehen kanssa, jossa sain hieman kertoa, millainen koira sieltä kanssani oli hetken päästä tulossa ja oliko jotain tiettyjä asioita, joita toivoin, että testattaisiin. En pyytänyt mitään erityistä katsottavan, vaan toivoin ihan "perusleikitystä" ja halusin nähdä, millainen sessio se sitten olisi. Olin tuonut mukanani pari Tihkun lempparilelua, vetolelua, ja ojensin niistä toisen maalimiehelle. 

Saavuimme Tihkun kanssa hevosmaneesiin, jossa leikitys tapahtui. Maalimies seisoi keskellä maneesia ja reunassa oven lähellä oli pikku buffa sekä rivistö leikityspäivään osallistuvien koirien ohjaajia katsomassa.

Tihkun piti hieman haistella maata kun saavuimme maneesiin, mutta kun kävelimme kohti maalimiestä ja maalimies alkoi vetää lelua, niin Tihku ei epäröinyt sekuntiakaan, vaan syöksyi kiinni leluun. 



Leikki sujui hyvin. Tihku oli koko leikkiajan menossa mukana, jahtasi lelua ja taisteli siitä maalimiehen kanssa. Sitä kesti aika pitkään - en tullut kellottaneeksi omaa vuoroamme, mutta muiden koirien leikitykset kestivät n. 10-15 min kerrallaan (2 kertaa) riippuen siitä, oliko koira valmis leikkiin heti vai kestikö sen hieman innostua. 

Maalimies antoi lelusta kiinnostumisen ja siihen tarttumisen lisäksi painoarvoa sille, miten kiinnostunut koira oli lelusta saatuaan sen itselleen;
Jotkut koirat hylkäsivät lelun heti kun se "kuoli", eli putosi maahan, eivätkä kiinnostuneet siitä, ennen kuin maalimies taas otti lelun itselleen ja se lähti liikkeelle.
Jotkut koirat taas olivat niin innostuneita "kuolleestakin" lelusta, että vähän puolustivatkin sitä. Tihku asettui tässä keskikastiin, eli saatuaan lelun itselleen, lähti se suussa tekemään pientä kunniakierrosta, mutta sitten kyllästyi, sylkäisi lelun suustaan ja lähti tutkimaan maneesinpohjan kiinnostavia hajuja :D. 
Kuitenkin kun maalimies kaappasi lelun uudelleen käteensä, oli myös Tihku salamana siinä kiinni. 

Maalimiehes kommentoi Tihkua aktiiviseksi ja rohkeaksi koiraksi, joka ei vierastanut vierastakaan "äijää". Hän totesi, "taistelunhalua sillä löytyy hyvin ja selvästi arvostaa palkkaansa".
Eli omaa siis saalisviettiä ja palkkautuu siihen perustuvasta leikistä.

Lisäksi puhuimme lelupalkkauksesta yleensä, ja sain vinkkejä omiin kipukohtiini siihen liittyen, joista yksi esimerkiksi lelupalkan päätöksen ja taas tekemiseen siirtymisen niin, ettei lelupalkkauksen päätös tuntuisi rankaisulta. Maalimiehen ajatus oli tähän pähkinänkuoressa sen tyyppinen, että omille koirilleen opettaa leikin päättymisen - juuri kun se on parhaimmillaan - rauhoittumiseen, jonka jälkeen nostaa vireen uudelleen ylös lelulla, muttei enää luovuta lelua koiralle. Täytyy miettiä, saanko tällaisesta jotain kättä pidempää omiin treeneihini.

- > tästä tulikin mieleeni kysyä, miten sinä päätät lelupalkkauksen? Kerro vinkkisi ja kokemuksesi kommenteissa.
Itse olen käyttänyt luopumisvihjettä ja sitten yrittänyt paikata pettymystä (koiran) esimerkiksi heittonamilla tai jollain muulla kivalla, mutta minulle välillä jää sellainen fiilis, että koiran mielestä hän joutui vaihtamaan Alfa Romeon Opeliin, ja tähän toivoisin keksiväni jonkin kivan rutiinin.


 
Odotellaan omaa leikkivuoroa


Ihan mielenkiintoinen päivä, vaikkei se uusia ominaisuuksia, saatika yllätyksiä Tihkussa minulle juuri avannutkaan. Tihku käyttäytyi, kuten olin ennalta ajatellut, ja lisäksi omasta mielestään sillä oli varmaan oikein kiva päivä :) .
Oli myös kiinnostavaa seurata myös muiden koirien leikityksiä. Esim labbis, joka tykkäsi kyllä leikkiä, mutta jännitti vierasta miestä. Kuitenkin maalimiehellä oli taitavat keinot ja hyvä elekieli tukea labbista ja nostaa sen itsetuntoa, ja saada labbis leikkiin mukaan myös vieraan kanssa. 

Mukana oli myös hauska briardi, joka ei olltu tottunut vetoleikkeihin, vaan sille oli heitetty palloa. Sen oli vaikea käsittää, että nyt vedetään lelua, ja se aina luuli, että no nyt lensi, ja siirtyi tarkastelemaan, mistä lelu pitäisi noutaa. 

Muutama koirista oli Pk-koiria, jotka harrastivat suojelua. Niiden kanssa leikitys tehtiin suojeluharjoituksen tyyppisesti. Sitäkin oli mielenkiintoista katsoa, koska laji on minulle täysin vieras ja tuntematon. 

Aikataulullisesti olisin toivonut vähän toisenlaista suunnittelua. Kaikki koirakot olivat paikalla samaan aikaan ja kuitenkin leikitykset etenivät aika hitaasti. Itse leikkituokiot - jokaisella koiralla kaksi leikitystä - olivat reilun mittaisia ja sitten ne vielä yhdessä purettiin ja käytiin jokaisen koiran käytös ja ominaisuudet läpi. Se oli tietenkin kiinnostavaa kuulla, mutta odotusaika muodostui pitkäksi. Minusta päivän olisi hyvin voinut jakaa vaikkapa kahteen ryhmään, tai muuten hieman porrastaen.




Täh? Loppuiko se leikki nyt?








keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Koroisista Turku alkoi

Viime viikolla suuntasimme lenkkimme Turun Koroisten historiallisille maille. Vein auton  Halistenkoskelle, josta löytyy kätevästi parkkipaikkoja, ja siitä lähdimme kivaa kävelyreittiä kohti Turkua Koroisiin asti. Lenkki kulkee pitkin Aurajoen rantaa, eikä moottoriajoneuvoja tarvitse pelätä, reitti on tarkoitettu kävellen kuljettavaksi ja toki pyöräilijöille myös. 

Aurajoen rannoilla otettu kuva, ja tämä pääsi nyt 
bloginkin kansikuvaksi :) .



Halistenkoski pauhaa kevään sulamisvesiä


Kevätkukkia punkesi esiin kaikkialla


Näyttää vastavalosta johtuen hieman asfalttitieltä kuvassa, mutta hiekkatietä ja -polkuakin alusta löppuun. Kuvassa ei näy muita, mutta oikeasti reitti on turkulaisten suosiossa.

Halisten koskelta kulkee hiekkainen kävelytie Aurajoen vartta pitkin ja reitti onkin suosittu kävely- ja juoksulenkki. Pääosin se kulkee joen rantaa ylempänä, mutta joistain kohdista pääsee helposti rantaankin. 

Itse kuljimme reittiä Koroisiin asti, noin pari kilsaa - niin että yhteeensä autolle palatessamme olimme kulkeneet noin nelisen kilometriä ja risat. Aika ei oikein arki-iltana riittänyt pidempään tällä kertaa, mutta jos aikaa olisi ollut, niin reittiä olisi voinut jatkaa Koroisista vielä Turkuun asti ja palata joen toisen puolen vartta pitkin takaisin. Tätäkin olen harrastanut.





Koroinen, Koroistenniemi, on yksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä historiansa vuoksi. Koroisten vanhaa maatilaa vuokraa ja ylläpitää nykyisin Elävän Kulttuurin Koroinen ry. Alueella onkin monenlaista taidetta ja katsottavaa. Esimerkiksi tällainen niityltä puiden lomasta löytynyt näyttämö ja penkit. Näyttämö ei harmillisesti tullut kuvaan, mutta hörökorvat kansoittivat penkit. Näyttämöllä ei varsinaista teatteria mahdu pitämään, mutta varmasti vaikka kesäillan runonlausuntaan oiva paikka!







"Turun syntymä- tai perustusajankohdasta kiistellään edelleen, mutta varmaa on, että vuonna 1229 piispanistuin määrättiin siirrettäväksi Nousiaisten Moisiosta otollisempaan paikkaan Aurajoen suulle Koroisiin. Nykyisen Turun kaupungin kehitys on katsottu saaneen alkunsa Koroisista, josta tuli Suomen kirkollinen ja maallinen hallintokeskus." [lähde: kansalliset kaupunkipuistot Koroistenniemi - Kansalliset kaupunkipuistot]

Elävän Kulttuurin Kehdosta reittiä eteenpäin jatkamalla pääsee pienen kukkulan alapuolelle, ja kukkulalle noustessaan aukeaa mahtavan hieno näkymä Aurajoen suulle ja koko maisemaa hallitsee iso valkoinen risti.
Tuo risti on muistona 1200-luvulla paikalla sijainneesta piispanistuimesta.

Näkymä kohti Aurajoen suuta ja Turun keskustaa Koroistenniemen piispankukkulalta

Vanhan piispanistuimen muistomerkki.
Tihkua vähän harmittaa moinen kuvaus, ja korvat taaksepäin höröllään pitää kuunnella takana kulkevien koirakoiden puuhia. Wiimaa taas ei koirakot häiritse, sillä hän arvostaa enemmän kuvaushommista saatavaa herkkupalkkaa :) 



Koroisten piispankukkulalta käännyimme sitten takaisin tulosuuntaamme ja hieman kiertäen palasimme takaisin autolle. Piispan kukkulalta eteenpäin jatkaessa olisi kuitenkin päässyt ihan kaupunkiin asti. Hyvä paikka vaihtaa joen puolta on esimerkiksi ylioppilaskylän kohdalla joen ylittävä junasilta. Joen varren kävelyreitti jatkuu toisella puolella yhtä viihtyisänä takaisin Halistenkoskelle. 



Liitän alle vielä pari netistä löytämääni lainausta liittyen Koroistenniemen alueen historiaan.
 
[lähteet: 


Vanha Turku on todennäköisimmin saanut alkunsa juuri Koroisilla 1100-luvulla. Paikalla sijaitsi jo tuolloin merkittävä kylä, kauppa- sekä markkinapaikka Halistenkosken estäessä laivojen nousun edemmäksi yläjuoksulle.
Piispanistuin perustettiin Koroisiin 1200-luvulla. Koroistenniemi oli tarkoitukseen mitä sopivin paikka. Niemi oli kolmelta sivulta veden ympäröimä ja rannat olivat jyrkkiä. Neljännelle sivulle voitiin rakentaa maavallitus, kuivahauta ja silta, joten alue oli hyvin puolustettavissa.

Miksi puolustusnäkökohdat sitten katsottiin tärkeäksi? Piispanistuin oli Ruotsin vallan tukikohta Suomessa. Piispan käsissä oli sekä kirkollinen että maallinen valta. Koroisiin nousi historiallisten ja arkeologisten lähteiden perusteella 1230-luvulla hirsistä salvottu piispankirkko, mitoiltaan 27,5x 10,5 metriä. Kaivausten perusteella on uskottu, että tämä rakennus olisi palanut parin vuosikymmen kuluessa rakentamisestaan, joten paikalle pystytettiin aiempaa suurempi kirkko, 27,5×14,5 metriä. Tämä olisi mahdollisesti tapahtunut 1200-luvun puolivälissä.

Mikä sitten johti Koroisten hallintoalueen hylkäämiseen? Koroinen alkoi menettää merkitystään 1280-luvulla. Maankohoaminen ja meren vetäytyminen esti saksalaisten kauppiaiden koggi-tyyppisten alusten nousemisen enää Koroisiin asti. 

Koroistenniemi on aikamatka historiaan varsin komeissa puitteissa. Kulttuurikuntoilureitti Suomen sydän on eräs tapa tutustua kohteeseen. Reitti kiemurtelee läpi Aurajokilaakson ja samalla opastein esittelee joenvarren historiaa, teollisuutta sekä floraa että faunaa.

Opasteista voi oppia esim. tietoa argeofyyteistä eli muinaistulokkaista. Koroisten niemen tuntumassa näistä voi tavata mäki- ja ahdekauran, joita on kenties käytetty ravintona. Lääkekasveista tuttu heinäratamokin on muinaistulokas, jolla on paranneltu haavoja ja keuhkoputkenvaivoja.reen tuntumaan. Koroisten linna raunioitui vähitellen, ja piispa rakensi uuden linnan Kuusistoon. Kirkon hallinnollinen keskus siirtyi näihin uusiin toimipisteisiin 1280-luvun lopulla. "







sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Tihkun NoseWork -hommia

Tihku tunnistaa eucalyptuksen hajun, mutta treeniä hän on saanut vähänlaisesti. Erikoista siinä mielessä, että hajutyöskentely on ehkä itselleni mieluisin laji, mutta nuoren, vilkkaan koiran kanssa onkin aika mennyt enemmän sellaisissa puuhissa, jotka vahvistaa kontaktia ja oikeita käytöksiä, niin nosettaminen on jäänyt jalkapuolen asemaan. 

Tihku on pentuna käynyt ohjatun nosekurssin, ehkä 4-5 kerran kurssi, ja sitten isompana vielä toisen muutaman kerran ohjatun kurssin, sekä sitten lisäksi tietenkin omatoimisia treenejäni, mutta ne ovat olleet harmillisen harvassa.


Haluaisin ottaa lajia kuitenkin enemmän haltuun, ja siksi olen nyt tehnyt seuraavat muuvit:
alkuvuonna ostin
1. yksittäisetsintätreenin, peruutuspaikka, yhdelle koirahallille ja viime viikolla tein saman tempun,
2. yksittäisetsintäkerta Maatalouskauppa Hankkijalle, ja myös
3. varasin meille paikan Vainuvoiman etsintäkurssille alkukesään.


Tihkun työväline, the Nenä lähikuvassa :) 


Etsintätreenit Hankkijalla

Bongasin peruutuspaikan Agi-Ilon nosetreeneihin Hankkijalle ja enempiä miettimättä ilmoitin meidät Tihkun kanssa mukaan. Tiesin, että Tihku tuntee hajun ja on myös sitkeä etsijä, mutta en tiennyt mitä muuta odottaa, sillä tämä oli Tihkun eka julkisen paikan etsintä - siis suorilta käsin syvään päätyyn.


Omaa vuoroa odottelemassa Hankkijan edustalla

Agi-Ilon Paula oli tehnyt 4 piiloa kauppatiloihin, etsintäalueena erilaiset ständit ja korkeuseroakin oli, joskin neljällä jalalla sai pysyä. Olin Tihkusta superiloinen ja vähän yllättynytkin, sillä se keskittyi tekemiseen erinomaisesti, vaikka ympärillä hääräsi ostoksilla olevia ihmisiä, ja hajujakin oli varmasti aivan käsittämtön sekamelska.

Jokainen kätkö löytyi sallitussa ajassa. Koska olimme kauppaympäristössä, niin ohjasin Tihkun etsintää aika tarkoin - tai siis yritin, samalla metodilla kuin Wiiman etsintää, edestäpäin kädellä ohjaten.
Ohjauspakka minulta kuitenkin hajoili, koska Tihku on liikkeissään niin äärettömän nopea, että vaikka miten yritin pysyä sen edessä ja osoittaa, mistä toivoin sen haistelevan - kiersimme ständiä - niin yhtäkkiä Tihku olikin jo edelläni. Se on siis taito, joka meidän täytyy erikseen opetella.



Joko mennään?

Toinen juttu on ILMAISU. Sitä meillä ei vielä ole... Niinpä pyysin kouluttajaa sanomaan, kun olemme löydöllä, ettei löytö vaan menisi ohi. Periaatteessa Tihku pysähtyy itsestään hajulle, ja ajatukseni on ollut tätä käytöstä vahvistaa, mutta tuolla uudessa ympäristössä hajujen sekamelskassa en voinut olla tästä varma, ja näin kävikin, että Tihku parilla alueella jatkoi haistelua. Ilmaisun puuttumiselle meidän myös  pitäisi "jottain" tehdä..



Palkkapurkit

Olen joutunut palkka-asioita pohtimaan Nosessa, sillä haluan tarjota Tihkulle superpalkat etsintätyöstä, Kaikkialle ei lelupalkat sovi, ja toisaalta kun herkkupalkka ei useinkaan ole Tihkun ykkösprioriteetti, niin olen vähän kehitellyt herkkupalkkausmetodia.

Olen laitellut herkut nyt tuollaisiin pieniin pakasterasioihin, ja avaamme yhdessä yhden per löytö. Tihkusta on jännittävää katsoa ja eritoten haistella, kun purkki aukeaa, että mitä sieltä tällä kertaa tulee. Tämä konsti selvästi nostaa herkkupalkan arvoa.

Pakasterasiat vie tilaa ja on vaikeita "pukea" ylleen. Joten päädyin Hankkijan neljällä piilolla tekemään niin, että varasin kaksi pakasterasiaa viimeisille löydöille ja kahdelle ekalle jemmalle kananfilettä suoraan taskusta, jolloin sain tarjottua parhaat palkat viimeisinä. 
Rasioihin pakkasin kananfileen lisäksi tonnikalaa, mutta niihinhän voi tietty laittaa mitä vaan; raakaa jauhelihaa tai maksapasteijaa, tai mitä milloinkin haluaa.
Myös namipallo on ollut toimiva - herkun ja lelun välimuoto, mutta kaupassa oli tietenkin palkattava hiljaa ja "huomaamattomasti". 




Hyvät treenit ja hyvä Tihku! Kovasti toivon, että tästä kehittyy meidän lajimme ajan mittaan, huomattuani Wiiman kanssa miten monipuolinen laji on kyseessä, ja koska Tihkullakin tuntuu olevan toimiva nenä ja tarvittavaa sitkeyttä.

Treenien jälkeen matkamme jatkui yhteislenkille molempien hörökorvien kanssa, mutta siitä kirjoittelen sitten omassa postauksessaan :) . 




lauantai 22. huhtikuuta 2023

Wiima Wimpsahduksen 11-vee synttärit

Wiima täytti 11 vuotta kuluvan viikon torstaina, 20.4. Tuntuu uskomattomalta, että olemme jo niin pitkään jakaneet arkemme, ja toisaalta tuntuu, että olemme tehneet niin aina.


Wiima 11 vuotta. Sielunpuolikkaani <3

Juhlapäivä alkoi kontrollikäynnillä eläinlääkärissä - synttärilahja, jota hän ei tainnut suuresti arvostaa. Wiima syö säännöllisesti Apoquel-lääkettä silmäoireeseensa (allergiaperäinen autoimmuunitauti, silmät vuotaa ja kutisee ilman lääkitystä, lääkkeellä pysyy hyvin kurissa), ja olen vuosittain käyttänyt siksi verikokeissa ja yleistutkimuksessa, jottei mitään muutoksia pääse salaa kehittymään. Toki tämän ikäinen koira on hyvä tsekata ilman tällaisia erityissyitäkin. 

Eläinlääkärissä ei mitään ikävyyksiä tullut ilmi, kaiki verikoearvot viitearvojen sisällä. Sydän löi kuten ennenkin ja kuten kuuluukin, eikä tunnusteltaessa vatsan alueelta tai muualtakaan löytöjä tehty. 



Sitten köröteltiin takaisin kotiin ja minä jatkoin työntekoa, kunnes työpäivän jälkeen teimme porukalla reippaan lenkin. Sen jälkeen oli sankarin jäätävä yksin kotiin itseään viihdyttämään, sillä Tihkun rallytokotreenit alkoivat, mutta luulen, että mummelille lenkin jälkeiset päiväunet maistui.

Syntymäpäivän lenkille ei valitettavasti ehditty minnekään jännittävämpään paikkaan, vaan ihan omilla hoodeilla kierreltiin. Mutta lupasin Wiimalle, että parempaa on luvassa :) .


Treeneistä palattuamme tein vielä koiran vaihdon ja lähdettiin Wiiman kanssa lähikentälle tekemään vähän omatoimisia rallytoko- ja muita harjoituksia, sekä palloleikkejä. Wiima on vuosistaan huolimatta edelleen pirteä, vauhdikas ja osallistuva. Eikä vissiin 11vuotta lapinkoiralla vielä mikään ikä olekaan.



Pallon heitto, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami. 
Ja taas - pallon heitto toiseen suuntaan, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami.
Pallon heitto, ei kun en heittänytkään, heitänkin toiseen suuntaan, ei kun heitänkin tonne, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami.
Ja niin edelleen :D


Erityisiä synttärikakkuja ei nyt tarjoiltu vaan perussapuskat, sekä kenttähauskanpidossa tietenkin palkkanamit. Nimittäin eläinlääkärillä totesin, että paino oli taas noussut yli 19 kilon, pysähtyen lukemaan 19,2 kg. Viimeksi kun punnitsin joskus talvella lukema alkoi luvulla 18. Wiiman vuosien takaisten polvivaivojen vuoksi haluan pitää painon kurissa, eikä se saisi nousta 19:een kiloon. 

Joskin eläinlääkäri Wiimaa tunnustellessaan, ja painon koneella jo nähtyään sanoi, että "Oho, täällä onkin ihan hoikka koira, turkki valehtelee". Ja niin se onkin, Wiima on roteva, vankkaluinen ja pitkäselkäinen koira ja sen normaalipaino on useimmille lapinkoirille aika paljon. Säkä heiluu 49 sentissä. 

Painon vuoksi kuitenkin hylkäsin ajatuksen kakuista, ja vaikka Wiima syömistä arvostaakin, niin vielä enemmän hän arvostaa yhteisiä puuhia ja tekemisiä, niin arvelen hänen olevan oikein tyytyväinen synttäripäivän kulkuun (poislukien eläinlääkäri :D ).

Paljon onnea raas Wiima <3. Olet todella tärkeä ja toivon sinulle paljon pirteitä vuosia tästä eteenpäinkin. 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Hui, miten liukasta, tuokaa matto!

Wiima täyttää huhtikuussa 11 vuotta. Se on koko ikänsä ollut aivan alustavarma koira, liikkuminen on ollut sujuvaa ja varmaa niin ostoskeskusten kiiltävillä lattioilla, erilaisilla ritiläsilloilla ja -laitureilla, portaikoissa ja tietenkin kaikilla pinnoilla täällä kotona. 

Meillä vaihdettiin lattiamateriaali puulattiasta laminaatiksi noin vuosi sitten ja se on - vaikkakin kauniimpi kuin loppuunkulunut puulattiamme, niin myös hieman liukkaampi. Aluksi se ei ollut Wiimalle ongelma, mutta muutaman kerran on Wiimalla sattunut ikävä vahinko, että jalat onkin vauhdissa liukastelleet, on hänestä tullut varovaisempi kulkija. 



Viime aikoina olen pannut merkille, että on päiviä, joilloin hän on paljaasta lattiasta enemmän hädissään kuin toisinaan, jolloin on ihan rauhallinen. Wiima esimerkiksi viettää päivät kanssani etätoimistoni (kotitalon yläkerrassa) lattialla makoillen. Etätoimistossa on matto, mutta kun toimistohuoneesta siirrytään hallin puolelle, on siinä pieni pätkä, jossa mattoa ei ole. 
Matoton osuus ei ole koskaan ollut Wiimalle ongelma, mutta viime viikolla hän jäi yhtäkkiä maton reunaan hämmästelemään sen loppumista, eikä uskaltanut jatkaa (vaikka edellisenä päivänä oli mennyt siitä ihan reippaasti). En ollut oikein ajatuksineni mukana tilanteessa ja luulin, että hän vaan muuten jäi siihen möllöttämään, niin sanoin hänelle, että "mene vaan", jolloin hän lähti etenemään, mutta samalla hän vähän hermostui ja jotenkin ne jalat sitten heilahtivat hermostuksesta ja hän liukasteli ikävästi siinä matottomassa osuudessa. Voi sentään :( .

No, se kohta on nyt hoidettu - hain heti pienen matonpätkän, ja nyt etätoimistosta pääsee koko matkan mattoa pitkin halliin, jossa onkin toisenlainen lattiapohja.


Wiiman oma pesä keittiössä apupöydän alla

Sama juttu alakerrassa. Wiima jää välillä mielellään matonreunaan etenemättä paljaalle lattialle ja kulkee reittinsä mattoja pitkin. 

Ollaankin nyt sitten kaivettu kaikki räsymatot kellarista - sopivat sisustukseen tai ei - lattioille niin, että mummakoira pääsee kulkemaan tarvitsematta jännittää. 

Mielenkiintoinen havainto on kuitenkin ollut tuo, että vaikuttaa olevan toisaikaista tuo varominen. Välillä hän menee ihan rauhallisesti yli maton reunan sinne matottomalle lattialle, kun toisena päivänä hän voi vähän hätääntyä, jos matto loppuu kesken ja pitäisi ylittää matoton osuus.

Kun hän kulkee rennosti, niin hän selviää ihan hyvin siellä matottomalla lattialla, kuten aina ennenkin koko ikänsä, mutta jos hän alkaa miettiä sitä, että kääk, matto loppui, niin se voi valitettavasti päättyä hermostuneeseen räpiköintiin.
Olen miettinyt, että se on varmaan sitä samaa kuin meillä ihmisillä, että joskus joku tilanne omien ajatusten myötä nousee isommaksi ja pelottavammaksi kuin onkaan, ja sitten sitä hermostuu. Jos tilanteeseen osaisi suhtautua ihan normaalina asiana, niin se olisi sitä. Wiimakin sotkeutuu jalkoihinsa kun hän alkaa oikein ylimitoitetusti varoa, muuten menee hyvin.

Laminaattilattian liukkaus tuli vähän yllätyksenä - se on asia, jota emme hassua kyllä tulleet ajatelleeksi lattiaa valitessamme.
Jalkojen luistaminen aiheuttaa helposti koiran (ja tietty ihmisenkin) lihaksiin venähdyksiä ja kireyksiä, ja jos oikein pahasti käy, niin voi aiheuttaa ikävämpääkin vaivaa. Ja vaikkei aiheuttaisikaan pidempää vaivaa, niin joka tapauksessa se voi sattua koiraan kipeästi, niin vanhempaan kuin nuorempaankin, joten - kuten kerroinkin - talossa on nyt mattoja kulkemisen helpottamiseksi, ettei kenenkään tarvitse jännittää.
Sen verran on matot eri paria, että matto-ostoksille tässä on lähdettävä, kun vaan ehditään. Onneksi on kuitenkin löytynyt räsymattoja kulkureiteille ensihätään :) . Tärkeintä on nyt, ettei mummakoiralla ole hätätilanteita täällä omassa kodissaan <3.