Paikalla olikin paljon koiria, yhteensä kai kaikenkaikkiaan n 50 koiraa tarkastettiin tuona päivänä. Pääasiassa Wiiman kasvattajan koiria (kennel Villi-Joikhu) sekä toisen lapinkoirakennelin (Puurattaren), mutta lisäksi muita lapinkoiria sekä muita rotujakin oli paikalla. Tarkastustilaisuus olikin näiden kahden mainitun kennelin yhdessä järjestämä 'joukkotilaisuus'. Tuo suuri koiramäärä mahdollisti hinnan tarkastuksen, kun silmätarkit ja röntgaukset ei varsinaisesti mitään ihan halpaa lystiä ole - ja vielä matkat päälle.
Wiimalta kuvattiin lonkat, polvet ja kyynärät sekä silmät. Silmä- ja polvitulokset saimmekin jo heti käteen, kun taas lonkka- ja kyynärätulokset vain alustavasti, lopulliset kennelliitosta lähiviikkoina.
Silmät todettiin terveiksi. ((Pieni PPM-löydös (PPM iris-iris) tehtiin. Kyse ei kuitenkaan ole sairadesta vaan sikiöaikaisesta jääänteestä, rihmasta. Jäi epäselväksi kummassa silmässä löydös oli, eikä siitä ole lääkärinlausunnossakaan mainintaa vaan silmät todettiin terveiksi)).
Polvet terveet 0/0
Kyynäristä alustava lausunto 1/1 ja
lonkista alustava lausunto A/B.
Kyynär- ja lonkkatulokset voivat siis vielä muuttua, kun Kennelliiton eläinlääkäri /-kolleegio on ne ehtinyt katsoa. Toivottavasti niissä on muutosta parempaan, etenkin toivon sitä kyynärien osalta, vaikka kyllä näidenkin tulosten kanssa varmaan ja toivottavasti selvitään. Wiimalla ei kuitenkaan ole mitään erityisen vauhdikkaita liikuntaelimistöä erityisesti rasittavia harrastuksia, kuten esim agility olisi - ja painokin on toistaiseksi pysytellyt kohdallaan, liikapaino olisi nyt pahasta. Mutta eipä auta kuin odotella lopullisia tuloksia.
EDIT - ai niin; Wiima tuli myös punnittua. Paino tänään 18 kk:n iässä on 16,1 kg (ja säkä keikkui viimeksi mitatessa jossain 48 cm:n huitteilla)
Wiimaa hymyilyttää eläinlääkäriaseman odotushuoneessa
Wiimalle on silmien tarkastusta varten laitettu pupilleja laajentavaa ainetta ja pimu on kuin olisi 'aineissa'. Se hieman hämmentyi näkökentän sumenemista ja jopa alkoi väistellä paijaamaan tulevia ihmisiä, mikä oli uutta tälle meidän halikoneelle =)
Yllä Wiiman sisko odottelee vuoroaan, Ronja eli Villi-Joikhu Lumipyry.
Ronja ihmettelee kun kaverit vieressä ovat ns 'kanttu vei' =)
Ronja ihmettelee kun kaverit vieressä ovat ns 'kanttu vei' =)
Ja paikalle sattui myös toinen tuttu koira samasta Villi-Joikhun kennelistä, joskaan ei Wiimalle sukua eli Viivi, virallisemmin Villi-Joikhu Hymyhuuli
Harmi noita kyynäriä, jos ykkösinä pysyvät, mutta onneksi muuten koira kuitenkin kunnossa.
VastaaPoistaNiinpä, äläpä muuta virka. No, ykkönen on parempi kuin kakkonen tai vaikka nelonen, ettei se nyt ihan kamalin tuomio ollut, jalostukseenkin kuulemma kelpaavat (0-partnerin kanssa). Ja toivottavasti vielä muuttuvat kennelliitossa. Vaikka tuo Axelsson, joka meillä katsoi, on kuulemma kovin kokenut.
VastaaPoistaMutta kyllähän sitä sitten alkaa pohtia ja toivoa ettei niihin kehity vanhempanakaan mitään kipuilevaa nivelrikkoa. Toisaalta hyvä tietää jo nyt, niin entistä huolellisemmin pidetään typykkä timmissä kunnossa.