sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Luminen kuvareportaasi

Hiphei ja hellurei! Aamulla lauantaina 11.1 hieraisimme silmiämme kun katsoimme ulos ikkunasta!
Maa oli VALKOINEN!! :) :)    - Ihanaa!

Teimmekin kivat lenkit molempina päivinä ja ohessa vähän niistä kuvasatoa:




 Lunta tupruttaa, mutta vielä lauantaina 11.1 vesi juoksee. Iltaa kohden pakastui ja sunnuntaina enemmän, joten tämäkin virtaus hiljenee kohtapuoliin.


 Kahdessa yllä olevassa kuvassa tapahtuu asia nimeltä: HEPULI!
Niin ihanaa oli tuo höttölumi pienen lappalaiskoiraeläimen tassujen alla, että eka puolikas lenkistä ei maltettu ottaa tavallisia kävelyaskelia tai maltillista ravia juuri ollenkaan - ei, vaan pieniä hypähtelyaskelia tuon tuosta sillä iloiset pikkutassut olisivat halunneet syöksyä juoksuun.
Ja kun siihen tarjoutui mahdollisuus lumen peittämällä golfkentällä, niin sittenhän sitä paineltiin :)



Reissulla tavattiin myös naapurin suuri ja lempeä jättiläinen June (samojedi * malamuutti).
Tytöt ottivat pienet karkelot ja sitten lopuksi tällaiset makuutuijottelut, jossa vuorotellen sanoivat iloisesti toisilleen, että Hau. Mietimme mistä tytöt mahtoivat jutella :)

 Veden yllä leijui mystinen usva, sillä vedet ovat vielä auki ja ilma on kylmempää.
Minä sitten tykkään tuollaisista usvaisista maisemista!



 Naama huurussa!

Matkan varrella kiivettiin myös kalliolle katsomaan merimaisemaa.
Siitä muutama kuva alla.




Sunnuntaiaamuna tein "some serious googling" ja löysinkin meille ihan uuden reitin, luontopolun ihan kotikulmiltamme! Reitti, joka on ollut silmiemme edessä kaikki nämä ajat, mutta meidän ei ole vain tullut hakeuduttua niihin maisemiin. Tämä asia muuttui tänä aurinkoisena sunnuntaina, ja suuntasimme auton nokan kohti Sattmarkia, ja sen edestä lähtevää vaelluspolkua. Reitti olikin varsin hyvässä kunnossa, vuodenaika huomioon ottaen. Itse asiassa reitistön kunto vain parani mitä pidemmälle kuljimme, alkupätkä oli vähän sellaista risukkoa, jota olisi syytä vähän karsia. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty, sinisin kyltein ja kulki metsässä vaihtelevassa maastossa, kallionousuja ja laskuja, kulki myös hiljaisilla hiekkateillä ja maatalojen välistäkin. Tämä lenkki täytyy ehdottomasti kiertää useamminkin, ja etenkin keväällä lumien sulettua!

Sattmarkin kahvila talvikuosissa, suljettuna. Ovet aukeavat taas keväällä, suosittelen poikkeamaan ohiajaessanne (Saariston rengastie, Parainen)

 Tuolla alhaalla on merensalmi.



 Valitsimme tänään tuon viiden kilsan lenkin.


Miten kaunis talo, kartano!



Aurinko! Sitä ystävää ei ole tänä sateisena talvena juurikaan näkynyt!
Mutta tänään näkyi :)





 

 Ja lunta, sitä tuprutteli vaan lisää ja lisää :)





2 kommenttia:

  1. fina vinterbilder, de e va på tiden att de blev vinter mycket lättare för oss ägare när man inte e så smutsig varje gång man kommer in, och snö får de komma så lyser det lite opp den dystra mörkret)=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja, är det inte härligt att marken är vit! Några klagar att det är kallt men det är ju bara fråga om klädseln - och dessutom en lappis fryser ju inte :) Hoppas detta håller nu en tid åtminstone !
      Ha det bra =)

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku