Wiiman biorytmeistä ja koruistakin asiaa

Wiima oli vähän vetämättömissä koko loppuvuoden. Vetämättömissä tarkoittaen sitä, että kotona koiruus lähinnä koisi ja lenkeillä tuntui välillä, että itse jaksaisin tehdä pitemmän lenkin kuin Wiima.
Taikka ei se mitään täysstoppia koskaan tehnyt, mutta alkoi lenkin puolivälin jälkeen tökkiä pohkeeseeni ilmoittaen, että "keskeytetäänpä patikointi, nyt olisi pikku halihetki poikaa"!
Wiiman olemuskin oli ulkoillessa jotenkin vaisu; sen sijaan, että se olisi tapansa mukaan kiinnostuneensa seurannut ympäristöään, Wiima kulkikin vain korvat luimussa sivullani katse eteenpäin suunnattuna.

Olihan tuossa vaisuudessa etunsakin, ehdin jo onnitella itseäni hyvinkoulutetusta koirasta, jonka kanssa muiden koirien ohitukset sujuivat kuin leikkiä vaan. Mutta samalla myös ihmettelin, että aika äkkiä ja yllättäin se Wiima sitten aikuistui, ja hieman ikävöin sitä vallatonta höppänä tylleröä :)

Kirjoitin tuolta ajalta blogitekstinkin (linkki), vietyäni Wiiman eläinlääkäriin terveydentilan tarkistamiseksi, mutta eipä sielläkään mitään löytynyt.

Sitten tuli pakkanen ja lumi maahan. Samalla kellonlyömällä muuttui Wiiman käytös. Siitä tuli yhtäkkiä iloisempi ja energinen, jopa hieman vallaton, kuin se olisi kerännyt energiaa akkuihinsa ja nyt sitä pursuaa vähän yli. Wiima lapinkoiramaisesti rakastaa lunta ja pakkasta, joten arvelin typykän nyt vain iloitsevan keleistä, sekä lisäksi arvelin sen olleen toisaalta vain masentunut lumikelejä edeltävistä sadekeleistä ja se selittäisi alkutalven vaisuutta.

Kunnes aloin pohtia tarkemmin ajanjaksoja sekä sitä millainen Wiima oli edellisten juoksujen yhteydessä keväällä. Tajusin täsmälleen saman kuvion toistuneen tuolloin. Wiimalla näyttääkin olevan sellainen biorytmi, että juoksuista lähtien kahden kuukauden ajan tyllerö matelee vain ykkösvaihteella.
Tuo pari kuukautta on juuri se aika, kun jos se olisi tullut juoksuista tiineeksi, olisi vauvat asustelleet massussa. Se on kovin järkeenkäypää, että koira on tuona aikana rauhallinen ja keräilee voimia mahdollista synnytystä silmällä pitäen.
Nyt kun tuo pari kuukautta juoksuista oli kulunut sai Wiima energiatason noususta päätellen  jonkinlaisen uuden energiaa-antavan hormoonipurskeen ja koirassa onkin yhtäkkiä vauhtia kahden edestä! Ja sekin on kovin luontevaa, sillä jos niitä pentuja olisi, tarvitsisi mammakoira extravoimia hoitourakkaansa. Kyllä luonto tietää!

Wiimalla tuo juoksujen jälkeinen aika on tosiaan extra vauhdikas. Se on taas paljon äänekkäämpi; haukahtelee enemmän (nyt yhtäkkiä on alkanut myös vahtihaukkua tonttimme ohikulkijoita, ei onneksi räksyttäen, mutta muutamalla täsmällisellä ilmoitushaukulla) kuin tuossa juoksun jälkeisellä aikajaksolla. Myös piippailua ilmenee - etenkin ulkona; se ei esim nyt oikein esim kestäisi lenkillä pysähtelyä ollenkaan, vaan piippailee ilmoittaen halustaan jatkaa matkaa.
Muiden koirien ohituksiin on taas tullut vauhtia; Wiima bongaa ne jo kaukaa ja koiran lähestyessä aloittaa pentuhyppelyt, joiden luulin jääneen jo taakse, hihnakin vähän kiristyy. Hassua, sillä tämä ohittamisentaito oli täydellisesti hallussa vielä syksyllä tuona 'vaisukautena' (jolloin se koiran nähdessään otti heti kontaktin minuun ja sai siitä namipalkkaa). Eli harjoitukset silläkin saralla alkavat ja jatkuvat, taas :)

Wiima on eka oma koiramme, ja ympärilläni on aina ollut lähinnä uroskoiria. Siitä syystä Wiiman kanssa eläminen on yhtä seikkailua ja oppimista :) Nyt olen tajunnut taas vähän lisää narttukoiran juoksusykleistä - minä kun kuvittelin, että juoksut ovat vain ne kolme viikkoa kun koiralla on vuotoa, mutta nehän heijastavat käytökseen vielä viikkoja juoksujen jälkeen. Seuraavalla kerralla mun ei enää tarvi kiikuttaa Wiimaa eläinlääkäriin epänormaalin vaisuuden vuoksi, se kun kuuluukin asiaan! Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, toistuuko syklit aina samanlaisina. Ja onneksi Wiimaa ei varsinaisesti kuitenkaan vaivaa juoksumasennus, kuten tiedän että joillakin nartuilla, se on ihan iloinen koko ajan, vähän väsyneempi ja 'vaisumpi' vain.
Hormoonit ne on vaan jännä juttu =)

Perjantaina kolahti postiluukku ja sieltä tupsahti paketissa tilaamani koru! Korussa aiheena lapinkoira, eikä kuka tahansa lapinkoira vaan Wiiman isoisoisoisä Riska eli Risukarhin Yltiö (linkki).

Koiran nimestä johdetusti on tämä korusarja saanut nimen Riska ja siitä löytyypi tällainen kaulakoru, rintarossi sekä korvikset. Itselleni tilasin vain tämän kaulakorun.

Ja vielä loppuun kuva tämän päivän metsälenkistä, jonka teimme kolmen bordercollien, yhden löwchenin ja yhden lapinkoiran voimin sekä kolmin nais- ja kaksin miesvoimin.

Ihana lenkki, ihanissa maisemissa (no, alla näkyvä sorakuoppa ei ollut niitä kauneimpia :) ), kivassa seurassa - puitteet olivat siis erittäin jees, mutta itselläni tunnelmaa vähän pilasi penikkaoireet! Minulla on sellaisia toisinaan, nyt taas ei ole ollut pitkään aikaan, kuukausiin, mutta lumen tultua vaihdettuani kenkiä ne ovat taas ilmoitelleet itsestään ja tällä lenkillä meni sitten pohjelihakset ihan lukkoon, joka oli varsin kivuliasta. Lienee syytä vihdoinkin hakeutua jollekin askelklinikalle pohjallisia tai muita apuja varten.

^ vasta lenkin loppupätkällä tajusin että Wimpsahduksen valjaat oli ihan vinossa, vatsakappale sivussa; sen jalka oli kai sujahtanut valjaiden läpi - taikka sitten isäntä oli pukenut ne vähän huolimattomasti, mikä sekin on mahdollista =)