Susia, susia ..

Paraisilla pidettiin viime viikonloppuna koirien petotesti-tilaisuus ja halukkailla oli mahdollisuus testauttaa, miten koira reagoi karhun tai suden luomaan uhkaan. No, kyseessä ei tietenkään ollut oikea susi, vaan kauko-ohjattava, pyörillä liikkuva otus.

Testin kulku oli sellainen, että koira ohjattiin ensin hajujäljelle. Hajujälki oli sitä 'ihteään' eli suden / karhun ulostetta sekä karvoja. Tämän jälkeen kuljettiin eteenpäin ja pysähdyttiin testaajan (Asko Sorvo) ilmoittamaan paikkaan, jolloin peto tuli esiin.

Oli todella mielenkiintoista nähdä miten eri tavalla koirat reagoivat pedon uhkaan. Jotkut koirat jähmettyivät täysin, kieltäytyivät liikkumasta senttiäkään eteenpäin ja lipoivat vaan huuliaan. Toiset säntäsivät karkuun. Jotkut taas vikkelästi liikkuen pitivät etäisyyttä, mutta tekivät valehyökkäyksiä ja sitten oli niitä uhkarohkeita, jotka menivät pedon nenän eteen liian lähelle haukkumaan.

Oli myös aika jännä huomata, miten erilainen turvaväli kullakin koiralla oli. Joku koira tunsi olonsa turvalliseksi kolmen metrin päässä pedosta, toinen taas tarvitsi kymmenen metriä ennen kuin uskalsi pysähtyä katsomaan.

Wiiman kanssa testasimme sudella. Olin varannut myös karhutestin samaan viikonloppuun, mutta koska susikin oli Wiimasta todella pelottava, niin en viitsinyt sitä pelotella enempää.
Meillä testi vähän epäonnistui omasta toilailustani johtuen. Minulle oli sanottu, että koiran liikkeitä olisi myötäiltävä, eli liina ei saisi kiristyä. Jos liina pääsee kiristymään, niin koira ikään kuin "luovuttaa" ja luontainen käytös painuu alle, kertoi testaaja minulle.
Olimme viimeisenä testivuorossa, ja olin vähän jo päivästä väsynyt oltuani töissä tapahtumassa koko päivän (tapahtuman järjesti 'kotikoirakerhoni'), ja niinpä kuljettuamme hajujäljen otin pysähtymiskäskyn kuultuani testikentällä tukevan haara-asennon enkä liikkunut siitä mihinkään. Olimme Wiiman kanssa tänä kesänä luonnetestissä ja sen kelkkaosuudessa piti käyttäytyä tuolla lailla, ettei koiraan saanut reagoida - ja jotenkin aivoni menivät samalle taajuudelle myös susitestissä.

Wiima hajujäljellä ^ 

Niinpä testissä sitten kävi niin, että Wiima ensin kiinnostui jäljestä, haisteli innokkaasti ja lähti jäljelle. Kun pysähdyimme ja susi tuli esiin, Wiima ensin tarkkaili sitä, mutta suden tullessa lähemmäs, lähti Wiima pää kolmantena jalkana karkuun. Minun olisi pitänyt juosta mukana, mutta enpä juossut yllä olevasta syystä, niinpä pimatsun matka pysähtyi liinan päähän.

Joillakin muilla koirilla, joilla oli hidasliikkeinen ohjaaja, kävi samalla tavalla ja poikkeuksetta kaikki nämä koirat jäivät sinne liinan päähän kiskomaan. Mutta ei Wiima, se yritti ratkaista tilanteen ja kipitti kovaa vauhtia takaisin luokseni, hyppäsi lantiolleni ja koitti ininällä kertoa minulle, että nyt olisi syytä juosta. Kun en edelleenkään reagoinut Wiiman viestiin (voi minua paukapäätä!!) kiersi se minut ja hyppäsi ylös vielä toiselle lantiolle vinkumaan.

Kun Wiima ei saanut minua liikkeelle, tapahtui se, mistä minua oli varoitettu, koira luovutti.

Huomattuaan, etten liikahdakaan Wiima lopuksi istui viereeni ja alistui kanssani suden ruuaksi. Joskin se koitti rauhoittavilla eleillä kertoa sudelle olevansa pieni koira vain, ja että kannattaisi syödä 'tuo akka' ensin.

Olin tyytyväinen koiraan, mutten itseeni. Tulinhan jollakin tasolla pettäneeksi sen luottamuksen, enkös? No, ehkä se pääsee siitä yli ja minun on kunnostauduttava jatkossa, mutta kyllä ottaa päähän.
Sitä vastoin pakoreaktio uhkan edessä on koiralle ihan hyvä henkiinjäämiskeino, siinä ei ole mitään väärää - pelko on viisauden alku. Lisäksi pidin siitä että pimatsu käytti älliä ja tuli hakemaan minua huomattuaan, että olen sen pakenemisen esteenä.

En hakeutunut testiin kuitenkaan oikeat petokohtaamiset mielessä vaan oikeastaan vain Wiiman luonteenpiirteitä valottaakseni. Halusin nähdä onko sillä toimintakykyä ja rohkeutta (arvasin pakoreaktion) sekä eritoten halusin nähdä miten se palautuisi tilanteesta.
Minua ilostutti nähdä, että Wiima palautui todella nopeasti vaikka susi oli ihan superpelottava.

Jännäsin viimeiseen asti miten koira suhtautuisi kärryillä liikkuvaan täytettyyn petoon. Mietin, että olisiko reaktio sama kuin luonnetestin kelkkaosiossa, joka myös oli pelottava. Mutta susitestissä oli lisäefekti, tuoksu, jonka Wiima selvästi tunnisti vaaraksi. Lisäksi Wiiman mielestä oli merkitystä miten päin susi oli, se oli pelottavampi kun se katsoi kohti kuin käännyttyään poispäin - kyseessä ei siis nähdäkseni Wiiman mielestä ollut pelkkä haiseva kärry, kuten etukäteen hieman jännäsin, vaikka olinkin lukenut ja kuullut monia kommentteja todenmukaisista reaktioista. Ilmeisesti Wiima ei ollut katsonut luontodokumenttejä sillä silmällä, että olisi ollut tietoinen suden oikeasti liikkuvan neljällä jalalla pyörien sijaan vaan kärrykin menetteli.

Miten petotesti sitten korreloi oikean petotapaamisen kanssa? Uskon että jollakin tasolla kyllä korreloi, tuoksujen myötä - ainakin Wiimaa ja muita viikonloppuna testattuja koiria tarkkailemalla tuntui siltä. Toisaalta se, että itse olin niin rauhallinen, teki varmaan tilanteesta Wiimalle hämmentävän.
Mutta uskon myös, että oikeassa petokohtaamisessa olisi kyse jostain muusta - jo siitä syystä, etten varmastikaan itse olisi yhtä rauhallinen sekä myös susi olisi ketterämpi. Luultavasti Wiima pötkisi pakoon oikeassa tilanteessa vielä ketterämmin.

Testi oli kuitenkin todella mielenkiintoinen, kertoen koiran käytöksestä ja palautumisesta. Eritoten kiintoisaa oli seurata useamman koiran testiä, koska jokainen koira toimi omalla tavallaan. Testaaja Sorvolla tuntui myös olevan laaja tietämys koirarotujen tyyppikäyttäytymismalleista ja koirien viestinnästä ja hän selitti asioita ja havaintojaan paljon kaikkien testien välissä, siten että myös yleisöllä oli mahdollisuus kuulla mitä hän kertoi. Koiria ei peloteltu testissä turhaan ja muutenkin testit tehtiin koiran ehdoilla.
Suosittelen kyllä piipahtamaan testissä jos kohdalle sattuu =)