Voi polvet, voi polvet!

Wiiman alkuvuosi olikin vähän toisenlainen kuin oli suunniteltu. Nimittäin aika on kulunut sairastellessa ja siitä toipuessa. Wiiman polvet ovat yllättäin tehneet riesaa, tai oikeammin sanottuna toinen niistä.

Tapahtumaketju sai alkunsa täsmälleen perjantaina ensimmäisenä helmikuuta  kun tavallisen remmilenkin jälkeen olimme meillä kotipihalla, syvässä lumessa sukeltelemassa (Wiima sukelteli ja minä katsoin, toim.huom.).

Sitten kuului, että kodin ovi aukesi ja isäntä tuli ulos, Wiimakin terästäytyi katsomaan, nousi istumaan korvat höröllä. Kehotin Wiimaa lähtemään morjestamaan, ja niin se Wiima syöksähti siitä syvästä lumesta suorin vartaloin matkaan ja jotain hassua siinä tilanteessa sattui, koska koira huusi kuin syötävä koko matkan kotiovelle ja laukkasi kolmella jalalla, vasenta takajalkaa ylhäällä pidellen.

Huuto ei lakannut heti sisälläkään - koira oli poissa tolaltaan eikä osannut rauhoittua vaan kiersi hädissään ympyrää ja vinkui. Tutkimme siinä koiraa itsekin vähän hädissämme ja koitimme sitä rauhoitella. Rauhoituskeinona toimi sitten siinä, ja myöhemminkin, että pysäytimme koiran liikkeen ja otimme sen ikään kuin siinä maassa nostamatta syliin, puhuimme rauhoitussanoja ja silitimme  hiljaa. Niin tuntui kohtaus menevän ohi.

Koira oli sen viikonlopun vaisu, ja arvelin sen kärsivän jonkin sortin venähdyksestä, joka menisi ohi.
Mutta sitten samankaltaisia 'kohtauksia' tuli muitakin - koira oli muun muassa menossa sohvapöydän alle lepäämään kun se syöksähtikin sieltä alta ammuksen lailla taas ympäriinsä syöksähdellen ja piti takatassuaan ylhäällä. Tämä sai minut arvelemaan, ettei ollut pelkästä venähdyksestä kyse ja siksi päätin hakeutua Wiiman kanssa lääkäriin.

Wiima vastaanotolla hymyilemässä (ylin kuva) ja haukottelemassa (alin kuva)

Saimmekin onneksi ajan jo heti maanantaille ja eläinlääkärin arvio oli, että kyseessä olisi tosiaan revähdys ja että koiran pitäisi nyt antaa levätä ja Wiima sai kipulääkkeet. Tutkimuksessa lääkäri tutki jalkoja ja totesi ne palpoimalla 'ehjiksi', mutta vasen takajalka oli tutkimuksessa jäykempi.

Niin palasimme kotiin ja elelimme viikon rauhallisesti vain pieniä remmilenkkejä tehden. Wiimakin oli vaisu ja makaili paljon omissa oloissaan. Ja nuo kohtaukset, joista yllä kerroin, ne jatkuivat. Niitä ei ollut joka päivä, mutta yhtenäkin päivänä niitä oli kolme, esimerkiksi sellaisessa tilanteessa kun Wiima nousi kolme matalaa porrasta pihalta kotiimme. Jännästi kuitenkin remmilenkeillä koiran liike oli tasaista ravia eikä oma silmäni havainnut mitään ontumista tai toispuoleisuutta. Wiima ei myöskään vastustellut lenkille lähtöä ja ainakin ne ohjeiden mukaiset lyhyet remmilenkit se jaksoi oikein hyvin.

Ortopedin vastaanotolle
Mutta kun niitä kohtauksia aina vaan oli, niin varasin ajan ortopedille. Olisin halunnut oikein kokeneen ortopedin, mutta kun oman lääkäriasemamme kokeneempi ortopedi oli lomilla, niin varasin ajan 'tuoreemmalle' ortopedille.
Ortopedi tutki Wiiman ja paikallisti kipukohdan myös vasempaan takajalkaan. Wiimasta otettiin röntgenkuvat, joiden mukaan Wiimalla oli siisti selkäranka, lonkat ok, varpaat ok, kintereet ok, patellat ok, mutta mahdollisesti koiralla olisi osittainen ristisiteen repeämä, joka kannattaisi leikata ja saimme leikkausajan kahden viikon päähän.

Wiima rauhoitettuna tutkimusta ja kuvia varten

Voi pahus sentään! Ensiksikin siksi, että olisi leikkaus luvassa, mietin miten pitkään sellaisesta toivutaan ja millainen se toipumisaika olisi. Ja sitten pahus vieköön etenkin sitä asiaa, että pitäisikö tässä nyt kaksi viikkoa muka vain istua ja odottaa?!
Ryhdyin soittelemaan eläinlääkäriasemille ortopediaikoja, että Wiima pääisisi hoitoon vähän aikaisemmin. Ei onnistunut. Oli juuri talvilomaviikot menossa ja kaikki täkäläiset ortopedit tuntuivat olevan hurvittelemassa tai muuten kiireisiä.

Hätä keinot keksii! Soitin ystävälleni, joka on ollut eläinlääkäriasemalla töissä ja kerroin ongelmani. Olisiko hänellä ehdotuksia. Hetkinen, ystäväni vastasi, soitan pari puhelua. Ja kun hän hetken päästä soitti takaisin, niin meillä olikin ortopediaika Uudellemaalle kahden päivän päästä! Hieno juttu!

Ystäväni lähti vielä kuskiksemme tapaamaan ortopediystäväänsä ja niin köröttelimme parin tunnin keikan eräänä arki-iltana. Olikin oikein mukava reissu ellei olisi ollut sitä harmillista aihetta.
Wiima tutkittiin taas hereillä sekä nukkuvana ja ekassa paikassa otetut RTG-kuvat katsottiin ja ortopedi sanoi lopuksi kantanaan, että tällä koiralla ei ole ristisiteen repeämää vaan lonksuvat polvet (mediaalinen luksaatio). Ja että jos tässä koirassa jotain pitäisi leikata, niin ne on ne polvet, mutta hän ei suosittanut niidenkään leikkaamista samantien vaan konservatiivista hoitoa eli odottelua - perusteenaan se, etteivät ne olleet Wiimalle ennenkään (ennen tätä tapaturmaista tilannetta) ongelmaa tuottaneet.
Wiiman ollessa nukutettuna näin ortopedisen tutkimuksen ja myös sen miten polvet luksoituivat ortopedin niitä vääntäessä. Mutta onneksi polvet eivät olleet ihan lenksut eli itsestään lonksahtelevat vaan ne kuitenkin vaativat vääntöliikkeen pois paikaltaan mennäkseen.

*

Olin ällikällä lyöty. Eka ortopedi sanoi, että polvet ovat kunnossa, mutta on ristisiteen repeämä. Ja toinen sanoi, ettei ole ristisiteen repeämää, mutta on huonohkot polvet. Että mitä tässä olisi nyt tehtävä, pitäisikö mennä vielä kolmannellekin ortopedille?!

Päätin vetää henkeä. Kaikki mitä viimeisin ortopedi sanoi, tuntui sopivan kuvioon. Se selitti ne kipukohtaukset. Ja sitä tuki myös näkemäni, miten polvet tosiaan lähtivät paikaltaan. Mutta Wiima on kevyt koira, ja ortopedin näkemys oli, ettei leikkausta välttämättä tarvisi tehdä tulevaisuudessakaan, koska Wiima on tähänkin asti selvinnyt polvillaan oikein hyvin ilman kipuja ja lonksumisia. Tämäkin kuulosti tietenkin oikein hyvältä, mutta myös järkeenkäyvältä. Syvässä lumessa, josta Wiima syöksähti ja loukkasi itsensä on ehkä sitten tapahtunut jonkinlainen tapaturmainen vääntöliike.

Toipumisaikana ollaan tehty pelkästään remmilenkkejä. Revittelyt ja hepulit saavat nyt odottaa

Jännä asia sekin, että Wiimalla on virallisissa terveystutkimuksissa todettu 0-polvet, eikä ne olleet edes mitenkään rajalla. Mutta ortopedin mukaan ikä vaikuttaa ja koiralta kannattaisikin tutkituttaa polvet säännöllisesti iän kertyessä. Iän myötä ympäröivät tukikudokset voivat vähän löystyä - valitettava tosiasia meille keski-ikäisille ihmisillekin :D .

Fysioterapeutille
Jäimme siis sitten taas "ottamaan rauhallisesti" tiedostaen riskin, että leikkaus saattaisi olla edessä, mutta toivoen kuntoutumista. Leikkaamaton jalka olisi kuitenkin kivampi kuin leikattu sellainen. Kipukohtauksia ei enää tullut ja Wiiman kanssa tehtiin remmilenkkejä. Se tuntui liikkuvan tasaisella edelleen hyvin, mutta kiinnitin huomiota sellaiseen, että itseään nautinnollisesti venytelleen koiran takaosan venyttelyt olivat jääneet pois repertuaarista. Ja portaita Wiima oli vieläkin vähän haluton nousemaan sekä muita pikkujuttuja.
Ja niin varasin meille ajan fyssarille, ja saimme ajan noin kuukausi koko hoidon alkamisesta - maaliskuun alkuun.

Fysioterapeutin odotushuoneessa

Wiima ei olekaan ollut ennen fysioterapeutin hoidossa (hierottavana kylläkin muutaman kerran),
ja olipa se erikoinen käynti!

Taustatietojen selvityksen jälkeen (jotka tuottivat fyssarille päänvaivaa, koska diagnoosit olivat vastakkaiset) fyssari tutki koiran. Ja heti aluksi hän kysyi, että olenko huomannut miten vimpula se Wiima oikein oli. Tunnustin, etten ollut huomannut. Selkäranka kurvasi siksakkia Wiiman selällä ja lapaluut olivat ristissä. Kun päästiin lonkan koukistajiin, tuntui se koirasta niin ikävältä, että se väisti kosketusta. Yhtä jumia siis koko koira, eipä ihme, että olo on ollut ikävä.

Ja niin Wiima kellistettiin (tai oikeammin häntä pyydettiin kellistymään ja hän kellistyi :) ) lattialle ja fysioterapeutti alkoi käydä koiraa läpi hännänpäästä kuononnipukkaan. Wiima pääasiassa nautti hoidosta ja ummisteli silmiään, paitsi kipukohdissa oli kova halu äänestää jaloilla ja poistua paikalta - etenkin lonkan koukistajiin ei olisi saanut koskea.

Mutta lopputulos oli se, että kun hoito päättyi, näin koirassa yhtäkkiä viis senttiä enemmän selkää ja selkäkin oli suoralinjaisempi ja koko koira ryhdikkäämpi!

Wiiman akupunktioneulat poistetaan

Tämän ekan hoidon jälkeen toimitin Wiiman vielä takaisin akupunktiohoitoon, jotta varmasti saataisiin lihasten toipuminen hyvälle alulle ja jumit auki. Tällä toisella käynnillä ennen neulojen asetusta fyssari kävi koiran ensin käsin nopeasti läpi ja kertoi, että tuntuma oli jo nyt toisenlainen kuin se oli ollut ekalla kerralla. 

Akupunktiohoitoa ehdotti fysioterapeutti huomattuaan ekalla hoitokerralla, että Wiima on kipuherkkä. Olin itsekin arjen huomioista vuosien mittaan ajatellut, että se on, mutta minulla ei ollut vertailukohtaa, kun Wiima on ensimmäinen koirani.

Wiima menossa fyssarin hoidettavaksi

Tuosta akupunktiohoidosta on nyt aikaa pari viikkoa. Wiima on fyssarihoidon jälkeen iloisempi ja riehakkaampi kuin oli ennen sitä tapaturman jälkeen. Leikkisyys ja iloiset hepulikohtaukset ovat palanneet. Ihanaa.
Mutta jalassa on oiretta edelleen. Ne ovat pieniä huomioita - mm. takaosan venytykset eivät ole palanneet; autoon hypätessään Wiima keventää takajalkaansa (laskee sen alleen vasta kun muut kolme jalkaa ovat alustalla); jyrkkien ja korkeiden portaiden nousussa näen 'takkuisuutta' ja ponnistelua vasemman takajalan osalta. Rallytoko-treeneissä meillä on halliin päästäksemme tällaiset portaat ja olen nyt kantanut Wiiman niistä ylös. Toisaalta treenit kyllä sujuvat sitten oikein hyvin, joskin jätämme hypyt väliin ja tiukat takaosan käännökset, joita fyssari kehotti välttämään. Mitenkähän kauan kestää, kunnes kudokset ovat entisellään?

Polvi ei ole nyt - äh en tiedä, maaliskuun aikana varmaan - luksoutunut ollenkaan. Paitsi kerran, ja se oli vasta viikko sitten kun koiruus sai ilohepulit ja teki vauhtisilmukoita. Aluksi en antanut Wiimalle sellaisiin mahdollisuutta, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut niin en ole riemuralleja heti rajoittanut, joskin pitänyt ne lyhyinä kuitenkin. Tästä oppineena ymmärrän, etteivät tukikudokset ole vielä riittävän voimakkaat. Tuossa luksoitumistilanteessa oltiin alamäessä kaltevalla alustalla, ehkä sillä oli sitten myös myötävaikutusta.

Jotenkin tosi vaikeaa tehdä päätöksiä hoidon suhteen. Että pitäisikö vaan koiruus kiikuttaa leikkauspöydälle? Miten pitkään on normaalia, että noita oireita on - koska koira olisi lääketieteellisen kokemuksen mukaan entisellään ja jos ei ole niin koska minun pitäisi ymmärtää, ettei konservatiivinen 'odottelu' olekaan paras lääke? Haluaisin, että joku sanoisi minulle, mitä tehdä, mutta kun lääkäritkin olivat eri mieltä. Menisitkö kolmannelle?

No, nyt tein harkinnan jälkeen sellaisen muuvin, että varasin Wiimalle vesiterapiahoitoa eli kahluuallaskäyntejä ja koitamme vahvistaa polvea ympäröiviä lihaksia tukemaan niveltä.
Lisäksi olen jo aiemmin tuon helmikuisen tapahtuman jälkeen hankkinut tasapainotyynyn, jolla koitetaan saada syviin lihaksiin lisää ytyä ja muitakin tasapainoliikkeitä harjoitellaan nyt päivittäin.

Vakaa haluni ja tavoitteeni on tietysti saattaa Wiima sellaiseen kuntoon, että se entiseen tapaan voi hypätä ja loikkia ilman kipuja, mutta vielä en tiedä, että onko se mahdollista ilman leikkauspöytää.

Kerro mielellään kommenteissa onko sinulla kokemusta tai muita ajatuksia polviluksaatioista?