Ortopedisen tutkimuksen tuloksena todettiin, ettei repeämiä ole, mutta polvet ovat löysät (oikea 2/4 ei oireile, ja vasen, oireileva, 1/4), mutta kumpikaan ei vaadi välitöntä leikkaushoitoa. Nivelpinnat siistit, ei nivelrikkoa. Huh, helpotuksen huokaus, vaikka polvilöydökset ihan vietävästi harmittaa! Leikkauspöytä saattaa Wiimaa siis jossain vaiheessa kutsua, mutta ei nyt sitten tässä kohtaa, eikä toivottavasti ollenkaan.
Lisäksi löydöksenä oli lonkankoukistajien tendiniitti, pahempi vasemmalla, ja oikean (etu) supraspinatusjänteen tendiniitti, johtuen sen kuormittumisesta ristikkäisen, oireilevan takajalan painovarauksesta.
Edellisessä tekstissä kerron, miten Wiima tällä hetkellä oireilee - aiemmin usein toistuneet takaosan venytykset ovat jääneet pois sekä portaiden nousu ja kahdella jalalla seisominen on Wiimasta vaikeaa. Ortopedin mielestä lonkan koukistajien tendiniitti selittää tämän, ja niin kyllä minustakin. Eli pääongelma Wiiman tilanteessa olikin nyt lihasten tulehdustilassa eikä itse polvissa!
Saimme hyvän hoitosuunnitelman, jota lähdemme noudattamaan - ensin 5 krt laserhoitoa ja vasta sen jälkeen venytyksiä. Lenkit pidetään edelleen lyhyinä (mutta sen sijaan toki useammin), kun olin jo ehtinyt niitä pidentämään, ja vältellään hyppyjä, äkkiryntäyksiä ja liukastumisia, jotka voisivat lonkankoukistajan tulehdustilaa ärsyttää.
Laserhoidon jälkeen voimme alkaa passiivisesti venyttää takajalkoja ja vasta kun tilanne on saatu kivuttomaksi, on aika alkaa vahvistaa lihaksia. Eli varaamani vesiallastreenit joudunkin nyt vielä perumaan.
Saimme jo tällä lääkärikäynnillä ekan laserhoidon ja loppuviikosta toinen. Sekä samalla hoitui myös kohta umpeutuva rokotus. Eli täyden palvelun lääkärikäynti :) !
Wiima on rentoutuneena laserhoidossa
Sellainen tilanne siis tällä hetkellä. Ja parasta on nyt tunne siitä, että homma on hanskassa ja järkevältä tuntuva hoitosuunnitelma on seurattavana. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu!
Ikävää, kun koirakaveri on kipeänä, mutta hyvä, että diagnoosi varmistui ja onhan aina kivempi, jos ei tarvitse leikellä. Lucy sai aikanaan myös laseria selkäkipuihin ja taisi se hyvältä tuntua, kun hoidon jälkeen se aina villiintyi hyppelehtimään, vaikkei tietenkään samana päivänä olisi vielä saanut riehua. Yritä sitä sitten selittää hihnan päässä riekkuvalle pikku koiralle...
VastaaPoistaToivotaan, että Wiima toipuu entiselleen mahdollisimman pian! :)
Toivottavasti Wiiman olo alkaa helpottamaan!
VastaaPoista