Luolavuoren luonnonsuojelualue

Pari viikkoa sitten lenkkeiltiin alueella, joka on itse asiassa minulle hyvinkin tuttu, eli Turun Luolavuoren (Luolavuori-Ilpoinen) luonnonsuojelualue ja ulkoilureitistö. Luonnonsuojelualue perustettiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja itse olen pikkutyttönä asunut Turun Ilpoisissa Lauklähteenkadulla aivan tuon alueen vierellä (siis huomattavasti ennen noita maamme 100-vuotisjuhlallisuuksia)

Muutimme kuitenkin pois jo kun täytin 7-vuotta ja sen jälkeen en noilla seuduilla oikeastaan ole käynyt ennen tuota parin viikon takaista reissuamme.

Lähestyimme aluetta Ilpoisten kautta ja jätimme auton koulun/kirjaston eteen, Lauklähteenkadun päähän ja, koska vanha kotipihani on heti toisella puolella, niin toki nostalgiasyistä kurkistimme ensin kotipihalleni. Muistot vierivät mieleen, mm. miten kerran olin saanut hienon vaaleanpunaisen vekkihameen ja ylpeänä menin hametta pihakavereille näyttämään. Kävi kuitenkin niin hassusti, että astuttuani ulko-ovesta pihamaalle jäin vahingossa heti isomman pojan polkupyörän alle!
En tiedä miten pojan siinä kävi, itse sain kaatumisesta haavan polveen, mutta ikävintä oli, että uusi hameeni meni heti riekaleiksi. Se kirveli paljon enemmän kuin polvi :) ! Mutta enemmän on kuitenkin hyviä muistoja ja huvittavaksi muistoksi se on tuo vekkihamemuistokin jalostunut :) .

https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/ulkoilualueet/luonnonsuojelualueet/luolavuori

Reitistö lähtee heti kirjaston takaa, ja edessä nousee Luolavuoren kukkula. Se on itse asiassa vanha maantäyttöalue, ja sitä aiemmin ihan kaatopaikkakin 😳, mutta sitä ei voi mistään enää ympärilleen katsomalla päätellä. Nykyisin kukkula toimii mm maastopyöräilijöiden harjoitusratana, näköalakukkukana sekä ulkoilualueena koiran ulkoiluttajille ja muille lähiseudun kaupunkilaisille.

Luolavuoren kukkulalta näkyy koko Turun yli, yhdessä suunnassa Turun Tuomiokirkko (kuvassa yllä), toisessa suunnassa Mayerin telakka ja kolmannessa suunnassa Paraisten kalkkitehtaiden piiput.

Hieman yllätyin kun huomasin kukkulan laella jatulintarhan tai toiselta nimeltään neidontanssin. Nehän ovat muistoja kaukaa viikinkiajoilta, ja hetkeksi pääni tyhjeni kaikesta vähästäkin tiedosta ja olin vaan hämmästynyt, etten ollut kuullut Luolavuoren kukkulallakin keskiaikaisia muistoja olevan. Kunnes sitten tajusin missä oltiin ja ettei kukkulaa tässä muodossaan ollut olemassakaan keskiajalla.
Kotiin tultuani vähän googlailin, ja selvisi, että Luolavuoren jatulintarha on rakennettu vuonna 2011,  siis keskiaikaa huomattavasti tuoreempaa tuotantoa.

"Jatulintarha on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyvälle kivistä kootulle labyrinttikuviolle eli kiertokäytävälle. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan." (Wikipedia).

Jatulintarhojen, niiden oikeiden, tarkkaa ikää tai merkitystäkään ei täysin tunneta. Arvellaan, että niillä olisi ollut uskonnollinen tausta. Paraisilta löytyy jatulintarha Nauvosta (linkki), ja niitä käsittääkseni löytyykin pääasiassa Pohjolan rannikkoseuduilta.

En saanut jatulintarhaa ihan kokonaan kuvaan, koska keskelle sitä oli majoittunut dronen lennättäjiä, joita en sitten viitsinyt ilman lupaa kuviini poimia.

Nousimme kukkulalle yhdeltä puolelta ja sitten toiselta puolelta alas. Mäki oli varsin jyrkkä, ja koska oli satanut useana päivänä, oli myös polku aika liukas ja liejuinen.

Kukkulan jälkeen toisella puolella alkoi sitten luonnonsuojelualue. Turun Sanomat on kirjoittanut aiheesta näin:

"Turun Luolavuoren kaupunginosaan on perustettu Varsinais-Suomen Ely-keskuksen päätöksellä 25 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue. Se on osa Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaa. Luonnonsuojelualue sijaitsee Ilpoisten kaupunginosan ja Luolavuoren vesitornin välisellä metsäalueella.
Alueella on yksi Suomen komeimmista luolista, varhaismetallikautisia kivistä kasattuja hautaröykkiöitä ja Ropovahaksi kutsuttu vanha Turun kaupungin rajakivi satojen vuosien takaa. Siellä on myös luonnontilaista männikköä sekä korpimaista vanhaa metsää, jossa on liito-oravan reviiri. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaan lahopuun määrä metsässä on huomattava. Louhikkoisesta kalliomänniköstä löytyy myös Litorinameren muinaisranta 7 000–8 000 vuoden takaa.

Luonnonsuojelualueella on kolme muinaismuistoa ja yksi luonnonmuistomerkki. Kaksi muinaismuistoista on varhaismetallikautisia, kivistä kasattuja hautaröykkiöitä. Yksi muinaismuistoista on Turun kaupungin vanha rajakivi, Ropovaha, josta on maininta jo vuodelta 1530. Kiveen on hakattu A-kirjain ja vuosiluku 1794. Alueen pohjoispäässä sijaitsee yksi Suomen komeimmista luolista, jolla on pituutta peräti 45 metriä."

Meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa, miten lähdemme alueeseen tutustumaan ja meihin iski oikeastaan valinnan vaikeus. Olisi ollut kuntopolun tyyppistä leveämpää maastopolkua tarjolla ja sitten tällaisia kuvassa näkyviä kutsuvia metsäpolkuja, ja näiden välillä pohtiessamme, oli päätös aika helppo - päätimme suunnata metsään.

Alueella risteilee todella paljon metsäisiä polkuja ja ihan tuntui kuin olisi satumetsässä kulkenut. Paljon kiveä ja kalliota polun molemmin puolin ja ryhdikästä mäntypuumetsää ympärillä. Unohtui, että itse asiassa ollaan keskellä Turkua.

Polkuja olisi riittänyt tutkittavaksi varmaan enemmänkin, mutta polkujen lisäksi taitimme matkaa alueella kiertävällä kuntopolulla sekä ihan poluttomalla taipaleella metsässä.

Luolauoren alueella on tietenkin myös luolia ja korkeita kallioita. Siellä on muun muassa kymmeniä metrejä pitkä luola, johon aikuinen ihminenkin voi mennä tutustumaan, mutta paikka ei kuulemma sovi ahtaan paikan kammoisille, joten jätimme sen suosiolla väliin. Jos kiinnostuit, niin mm. tästä voit lukea luolasta lisää (linkki).

Mutta toki oli meidän hieman kiipeiltävä kun kerran olimme paikalle tulleet, mutta minua korkeanpaikan kammoisena kyllä vähän huomasi tuo laella olo. Kuvassa olemme jo kiivenneet aika matkan, eli alas on matkaa enemmän kuin mitä kuvasta näkyy :) .

Kiva alue kaiken kaikkiaan ja varmasti tulee poikettua siellä jollain sunnuntailenkillä toistekin. On todella hieno juttu, että tällainen keidas on jätetty kaupungin keskelle kaupunkilaisten nautittavaksi, niin on kerrostalonkin pihalta lyhyt matka luontoon!

Lenkkimme pituudeksi taisi tulla sellaiset n 5 km, mutta lisää saa mainiosti venytettyä niillä monilla poluilla, ja matkaa voi taittaa aina Kaarinan Vaarniemeen ja Turun Katariinanlaaksoon asti. Toisaalta jos aika on tiukilla, niin lyhemmälläkin reitillä selviää.