lauantai 29. helmikuuta 2020

Nose Work - syvät piilot ja TYD

Tulin ajatelleeksi tässä, että harrastuksistamme en ole kirjoitellut moneen kuukauteen, vaikka niiden kanssa koko ajan puuhaamme. Nose Workin ohjatut treenit on jatkuneet edelleen kesätauko poislukien joka toinen viikko, kuten jo viimeisten noin neljän-viiden vuoden ajan :)!
Rallytokossa käymme niin ikään säännöllisesti, mutta kirjoittelenpa tähän postaukseen joitakin muistoja lähiviikkojen nosetreeneistä:

Tiimimme onkin koirakoulu Vainuvoiman vanhin pystyssä oleva kuuden koirakon treenitiimi, paitsi että viime keväänä vaihtui yksi osallistuja toiseen. Aina joskus olen miettinyt, että keksisinkö jotain muuta tämän tilalle, kun olen jo niin monta vuotta ollut mukana. Mutta hetken ajateltuani taas päätän, etten keksi, enkä halua keksiä, sillä nenätyöskentely on Wiiman ja minun mielestä niin hauskaa.
Treenaamme lajia myös itseksemme ja välillä myös tuttujen kesken, joka onkin tärkeää, sillä omien piilojen ohella haettavana on oltava myös muiden piilottamia hajuja - muuten vaarana on, että Wiima alkaa hakea jemmoja jotka hakuhajun lisäksi tuoksuvat minulta. Ja sokkohaut ovat tietenkin tärkeitä, siis etten itse tiedä piilojen sijoittelua vaan homman täytyy mennä TYD-periaatteella = Trust Your Dog, ja tämä voi toteutua vain muiden tekemissä piiloissa.
Kaveriporukkatreenimme eivät kuitenkaan ole kovin säännöllisiä, ja siksi olen pitänyt kiinni noista joka toinen viikko kouluttajan johdolla tapahtuvista treenestä. Lisäksi kouluttajamme kouluttautuu myös itse ahkerasti, jolloin hän osaa treeneissä haastaa meitä tavoilla, joita emme itse keksisi.




Yllä olevissa kuvissa ollaan Vainuvoiman omissa tiloissa ja kouluttajamme olikin keksinyt meille hyvät teemat. Kaksi hakua, joista toisessa teemana syvät piilot, ja toisessa tuo TYD. 

Syvät piilot tarkoittaa sitä, että hajulähde on jossain syvemmällä, niin ettei koira pääse siihen kuonollaan kontaktiin. Tällainen paikka voisi olla esimerkiksi hajulähde aavistuksen raollaan olevan laatikon perällä, hieman auki jääneessä matkalaukussa tai hajulähteen lähestyminen jotenkin muuten estettynä. Tällöin haju leviää lähteen ympärille toisella tavalla ja sen tarkentaminen on vaikeampaa. Yleensä myös vaadimme koiralta tarkkuutta ilmaisussa - ei riitä, että kuonolla vilauttaa suurin piirtein hajulle, vaan hajulähde olisi osoitettava mahdollisimman tarkkaan - niin tässä koira joutuu ilmaisemaan hajun pystymättä sitä täysin tarkentamaan.

Wiiman nenä toimi tässä etsinnässä hyvin. Kyseessä oli rajattu keittiötila ja tietenkin myös rajattu etsintäaika. Ensimmäinen löytämämme piilo oli esimerkin mukaan millin pari avoimeksi jääneen keittiönlaatikon perällä, noin (ihmis-)reiden korkeudella. Wiima sai siitä wainun aika nopeasti, mutta tarkentamiseen meni jonkin aikaa, koska haju oli varmaan levinnyt laatikon ympärille pilveksi. Laatikon suulla se kuitenkin taisi olla voimakkaimmillaan, ja sen tyttö sitten merkkasi. Oikein.
Toinen piilo oli myös sijoitettu niin, ettei koira päässyt sen lähelle. Tämän hakeminen kesti ensimmäistä pidempään, mutta senkin Wiima sitten sallitun ajan sisällä ilmaisi. Mikä positiivista - Wiimalla oli aiemmin vähän vuoto-ongelmaa, eli jos etsintää joutui työstämään pitemmän aikaa, niin vaikka työnteko jatkui, niin alkoi tulla piippausta ja turhautumista, mutta nykyisin sitä esiintyy harvemmin ja mm tässä vaikeassa tehtävässä ei ollenkaan, mistä olin tosi iloinen.

Tässä odotellaan vuoroa kakkosetsintää varten ulkona, kun toinen koirakko on juuri töissä. Nose Workissa ei koiran tarvitse kestää muiden koirien läsnäoloa vaan tilanne rauhoitetaan ja muut koirat ovat työskentelyn aikana poissa näkyvistä.
Tai siis noin periaatteessa. Meidän etsintätiimissä koiratkin ovat jo tutustuneet, niin ettei niiden läsnäolo lähistöllä haittaa kenenkään etsintöjä. Toisaalta kouluttajamme välillä myös raahaa omaa koiraansa ihan tahallaan häiriöksi etsintöihimme, mutta mm. kisatessa tällaista tilannetta ei tietenkään olisi.

Toinenkin etsintä oli haasteellinen. Taustatiedoksi saimme tehtävän alussa, että etsintäalueena on koko huone, siinä on yksi piilo ja etsintäaika oli aika pitkä, olisiko se ollut peräti 10 minuuttia ja se koko aika olisi käytettävä.
Kävi sitten niin, että se yksi ja ainoa piilo löytyi ekan minuutin aikana - sen löytyminen oli tehty helpoksi. Mutta etsintää piti jatkaa - olemme tiimissä paljon puhuneet siitä, että koiraa pitäisi palkata myös hyvästä etsimisestä, ei pelkästään löydöstä, koska koira ei saa pettyä, jos löytöä ei tulekaan. Etsimisen pitää siis olla motivoivaa ihan sellaisenaankin. Niin jatkoimme Wiiman kanssa etsimistä, mutta mielessäni harmittelin, että löytö tapahtui niin nopeasti ja mietin, että nyt on erityisesti kehuttava koiraa työskentelystä, kun edessä oli niin pitkä tyhjän etsiminen. Kieltämättä mieleeni myös hiipi, että oliko tässä nyt kompa kainalossa ja tilassa olisi useampia piiloja, mutta etsinnän edetessä niitä ei näyttänyt olevan.
Etsintäajan päätyttyä kävi ilmi, että ulko-ovella oli piilo, jota emme olleet löytäneet. Ja kouluttaja kertoi seuraavat huomionsa, että eikös ollutkin kurja juttu, kun piilo löytyi heti ja edessä oli yhdeksän tyhjää minuuttia etsintää. Että hartioideni lyhistyminen löydön kohdalla oli näkynyt ihan silmämääräisestikin 😅. Koira oli pariin otteeseen etsinnän aikana saanut vainun ovella olevasta piilosta, mutta itse kutsuin sen joka kerta pois jatkamaan etsintää, kun kerran piiloja ei pitänyt enempää olla ja ei se ainakaan ulko-ovessa olisi.
Vaikea harjoitus ja toistuvat tällaiset olisi varmaan koiralle tosi raskaita motivaation tappajia. Mutta kertaalleen tehtynä tämä oli hyvä herätys siitä, että oma keskittymiseni herpaantui heti sen ensimmäisen löydön jälkeen, jolloin Wiimankin työskentely herpaantui ja myös hyvä herätys koiraan luottamisesta, kun kutsuin sitä ulko-ovelta (missä haju oli) takaisin töihin. 


Tuuliset treenit Kupittaan Liikennekaupungissa
Viime keskiviikkona olimme ulkotreeneissä Turun Kupittaanpuistossa. Niissä ei ollut varsinaista teemaa, mutta häiriötä sitäkin enemmän, eli sinä iltana puhalsi kova hyinen viima (ei siis ihana pehmoimen Wiima), joka vei hajut mennessään ja lisäksi Kupittaanpuisto on turkulaisten suosima koiranulkoilutuspaikka, joten ohikulkevia musteja riitti.
Meillä oli kuitenkin Wiiman kanssa oikein onnistuneet treenit, hyvin jaksoi pimatsu ilman turhautumista työstää hajujen lähteitä vaikka tuuli haittasi kuonotyöskentelyä.  




Treenien toinen osuus tehtiin pienen esiintymislavan ympärillä. Siinä oli jo illalla sen verran pimeää, ettei tullut kuvia otettua. Mutta sellainen havainto tuli siinä tehtyä, että jos alusta on kovin jännittävä, ei nenäkään toimi.

Nimittäin alustan takana oli aivan kapea kaistale koroketta, jossa saattoi kävellä (niin kapea, että lähetin koiran, mutten mennyt itse 😏). Kouluttajan vihulainen olikin laittanut yhden jemmoista juuri tähän kohtaan ja sitä jemmaa ei löytänyt kukaan treenitiimimme koirista. Osoittautui nimittän, että koirat keskittyivät niin tarkkaan alustaansa ja sillä pysymiseen, että Wiimaakin kävelytin siinä kolmisen kertaa edes takaisin ja vielä käsiohjauksella tehostettuna, mutta elettäkään työskentelystä ei siinä kohtaa ollut. Koiraa lopuksi autettiin 'kädestä pitäen' löydölle, jotta saatiin palkka tarjottua, mutta tuokin oli hyvä oppitunti minulle itselleni. 
Arvostan toki ominaisuutta, että koira ajattelee ja hoksaa, että tässä on nyt vaarallinen paikka ja keskittyy siihen muuta koohottamatta. Mutta jos joskus ei piilo löydy, niin syynä voi siis olla jokin tällainenkin asia, että itse paikka on niin jännittävä. Wiiman olemuksesta sitä ei voinut lukea, se oli koko ajan hyvällä mielellä, mutta keskittyi kapean kaistaleen ylitykseen ja sulki kuononsa siinä kohtaa.

Semmoisia juttuja kuonohommista tällä kertaa. 

Ai niin, yhden jutun voisin vielä kirjoitella, kun olen tehnyt vielä yhden havainnon:
Wiima on itsenäinen koira, joka pärjää ja työskentelee myös yksin. Voin siis esim lähettää sen johonkin kohteelle haistelemaan ja jos siellä on löytö, niin Wiima ilmaisee sen vaikka olisin etäämmällä.
Tästä huolimatta Wiima häiriintyy, jos en itse ole sataprosenttisesti keskittynyt. Jos etsinnän aikana esimerkiksi alan keskustella kouluttajan kanssa ja annan Wiiman hoitaa etsintähommat, niin silläkin katoaa keskittyminen hommasta. Eli Wiiman mielestä nenätyöskentely on meidän yhteinen juttu, eikä minun sovi siitä luistaa sillä varjolla, ettei nenäni toimi yhtä hyvin.
Tämä on minusta oikein hyvä periaate ja lupaan Wiima tämän jatkossa muistaa 💗😊.


Oletteko kuulleet aiheesta #dollypartonchallenge ? Oli kuulemma Dolly-tyttönen julkaissut itsestään nelikenttäkuvan erilaisissa tilanteissa tarkoituksenaan kertoa, että "get yourself a woman who can do it all". Tämä on levinnyt viraalina sekä ihmis- että koiruusmaailmassa ja esim insta on näitä kuvia täynnä.
Itse innostuin kanssa miettimään, millaiset olisi Wiiman profiilikuvat eri applikaatioissa, ja tulin siihen tulokseen, että ne voisivat näyttää vaikka tällaisilta 😀.
Get yourself a dog who can do it all!






2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia havaintoja ja huomioita noseworkista! Uskomatonta, että jaksatte teenata noin ahkerasti jatkuvasti vaikkette kisaa! :D Meillä treeni-into haihtuu samantien, jos ei ole seuraavia kisoja näköpiirissä. Kun on joku konkreettinen tavoite, mitä pitää osata ja mihin mennessä, niin silloin tulee treenattua säännöllisesti. Koirahan sitä ei toki tiedä, kisataanko vai ei, mutta hienoa, että koiranohjaaja jaksaa motivoitua pelkästä treenaamisen ilosta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kivasti sanottu :). Juu, motivoidun tosiaan siitä itse tekemisestä ja yhteistyöstä koiran kanssa. Kisaaminen vaatii yleensä myös hieman autossa istuskelua ja vuoron odottamista, niin en oikein jaksa sitä eikä se tunnu kivalta, niin siksi ei ole kisaurakaan houkutellut. Yksissä rallykisoissa ollaan oltu, ja se oli silloin, kun kisat oli kotikylällä 😄. Rallysta kylläkin oon ajatellut, että koitettaisiin kahlata edes ALO läpi.

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku