Aurajokea, markkinahumua ja kanansiipiä

Huomasimme kuluneella viikolla - Wiiman kauhuksi - että kanansiipipussi loisti tyhjyyttään pakastimessa. Kanansiivet ovat Wiiman herkkua ja tarjoillaan usein päivän toisena ateriana.

Lauantaiaamun valjettua päätimme Wiiman kanssa, että siipiasia oli saatettava reilaan - ja kun kerran lähdimme täältä kotikunnasta ostosmatkalle kohti Turkua, niin samalla keksimme tehdä myös päivän reippailulenkin Turun kaupunkimaisemissa. Kiersimme Aurajoen ja siitä muutama kuva alla.

Valtakunnan kansallismaisemaa; Aurajoki ja Turun Tuomiokirkko!

 

Pilvinen, syksyinen ja harmaa maisema. Ei kuitenkaan satanut. Syysvärejäkin siellä täällä, vaikka puut kyllä olivat jo aika lehdettömiä. Aurajoen reunaa kulkee ylemmässä kuvassa näkyvä katettu polku. Se on aika suosittu ulkoilureitti, mutta tänä aamuna - aamupäivä -väkeä ei paljonkaan ollut liikkeellä.

Saattoi johtua vaikka myöhemmissä kuvissa näkyvästä kaupunkitapahtumasta.

Wiiman tunnelmallisen värikäs ulkovessa - pissivessa, mutta kyllä oli kakkapussitkin toki taskussa!

Vasemmalla Turun tunnelmallinen vanha pääkirjasto.  Ja oikealla Ingmanin talo (myös Casagranden taloksi kutsutaan). Pikkuinen paattikin oli vielä joessa, huolellisesti pressulla peitettynä.

Aurajokirannassa on tällaisia hauskoja hahmoja, patsaita. Tämäkin herra makaili penkillä ja Wiima halusi ehdottomasti samaan kuvaan =)

Tässä yritän lavastaa pusukuvaa pienen herkkupalan avulla, mutta kuvasta ei kylläkään tullut sellainen kuin suunnittelin - lavastusjäljet ovat ikään kuin näkyvissä =)

Turussa sattui olemaan Silakkamarkkinat juuri sopivasti. Silakoiden lisäksi myynnissä oli jos jonkinlaista muutakin kalaherkkua ja muita herkkuja sekä ihan käsitöitäkin. Näin ihania huovutettuja myssyjä, mutta lompakkoa en ollut tullut ottaneeksi mukaan. Myyjiäkin oli saapunut ympäri Suomen, kuten kuvasta näkee, yläkuvassa tarjolla Lörtsyjä Savonlinnasta asti.

Wiiman kanssa painelimme markkinahumuun ja neiti selvisi väentungoksesta kiitettävin paperein. Hyvin malttoi rauhallisena, vaikka onhan se koiralle varmasti stressaava tilanne, kun jalkoja on joka puolella ja tie tukossa. En kuitenkaan huomannut Wiiman tilanteessa erityisesti stressaavan. Ehkä se vaan nautti niistä ihanista ruuan tuoksuista joita ilmassa leijui :)

Loimulohesta lähti ihana tuoksu. Harmittelin tälläkin kojulla ettei lompakko ollut fölissä (fölissä = mukana, Turku-Suomi sanakirja) .

Sitten piti ylittää joki ja sillan sijaan astuimme kuvassa oranssina näkyvän perinteikkään jokilautan Förin kyytiin ja pääsimme sujuvasti vastarannalle.

Torilla oli vähänpuoleisesti kojuja.

Aika kiva, melkein seitsemän kilsan lenkki tuosta tuli. Autolle palattuamme köröttelimme eläinkauppaan ja napattiin kanansiipiä koriin, jonka jälkeen pienellä neitikoiralla oli ongelmia pitää sievä nenunsa pois ostoskorista.

Sen verran jännähköjä tapahtumia tämän päivän reissussa maalaiskoiralla kaupungissa ja markkinoilla, että mukavasti tuntuivat väsyttäneen koiruutta ja kotiin tultuamme Wiima painelikin olohuoneen pöydän alle vakiopaikalleen ja veti piiitkät torkut :)

Hihnalenkkeilyä, koiraohituksia ja vähän feisbuukkausta

Kaunis hihnakäytös ei ole itsestäänselvyys. Ja tajuan vasta nyt kun minulla on oma koira, millaisen työn takana (sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja kekseliäisyyttä!) kaunis hihnakäytös voi toisinaan olla - silti uskon että Wiima ei ole vaivalloisimmasta päästä. Kuvittelen että hihnakäytöksen harjoittelu voisi olla paljon haastavampaa vaikka nuoren uroksen kanssa (testosteronibuusti), tai myös vaikkapa kovin aran koiran kanssa.
Kriteerit kauniille hihnakäytökselle ovat lähtökohtaisesti subjektiivisia, millaista käytöstä kukin koiraltaan odottaa. Toisaalta erilaiset kurssit ja testit kuten Kiva Koirakansalainen myös standardisoivat odotuksia koiran käytökselle.
Omat kriteerini ovat että hihnassa ei saa vetää, minä päätän mihin kuljetaan, ihmiset, koirat ja muut vastaantulijat tulee voida kohdata normaalisti ilman kevätjuhlaliikkeitä eli mahdollisimman välinpitämättömästi, ja hihnassa ollaan pääsääntöisesti ääneti. Uskon, että aika moni yhtyy näihin kriteereihin.

Wiimalla käytetään lenkeillä toisinaan valjaita, toisinaan pantaa. Valjaissa ollessaan sillä on enemmän vapauksia esim vetämisen suhteen, eli valjaissa hihna saa välillä kiristyä ilman, että huomautan. Käytän nyttemmin valjaiden kanssa usein myös flexiä (linkki) jolloin Wiima voi kulkea pientareella ja ojanpohjassa haistelemassa koirasähköposteja. Vapaudet valjaissa liittyy siihen, että puen typykän valjaihin myös esim pyöräillessä tai kun olemme olleet harjoittelemassa lampailla. Näissäkään tilanteissa en voi säädellä vetoa, joten vedosta en siis valjaissa nipota. Koko aikaa ei tietenkään vedetä, eikä Wiima niin teekään.

Sitä vastoin pannassa kun ulkoillaan, on tavoitteena ettei vetoa ole. Wiima kulkeekin varsin nätisti hihnassa - pannassa - mutta vasta tänä syksynä on alkanut tuntua siltä että alkuaikojen tankkaus ( = koira vetää, minä pysähdyn kunnes hihna löystyy ja koira ottaa pari askelta minuun päin ja taas jatkamme matkaa seuraavaan vetoon asti) on alkanut tuottaa tulosta ja pannassa ollessaan Wiiman hihna siis ylen harvoin enää kiristyy. Ja jos se kiristyy, niin pieni muistutus (pysähdys ja matka keskeytyy taikka että peruutan tulosuuntaan) riittää.

Ihmisten (aikuisten, lasten, lenkkeilijöiden jne) ohittaminen on myös ihan "piis of keik", Wiima usein jopa itse hakeutuu vierelleni ohitustilanteessa ilman pyytämistä ja kulkee nätisti hötkyilemättä ohi. Tai ei aina, esim ollessaan haisteluhommissa, mutta eipä se silloinkaan ohikulkijoista perusta.

Muiden koirien ohitukset on kuitenkin vielä vähän touhukkaita, joskin nekin alkavat olla suhteellisen hyvällä tolalla. Kaukana ollaan vielä 'välinpitämättömyydestä', mutta Wiima pääsääntöisesti pysyy nätisti sillä sivullani, jolle olen sen ohitustilanteessa ohjannut.
Vielä jokin aika sitten se malttoi kulkea nätisti vierelläni toisen koiran lähestyessä vain tietylle etäisyydelle asti, ja toisen koiran päästessä lähemmäs heitti Wiima pentuhyppelyksi ja lopuksi koitti kiireellä kaartaa edestäni ohikulkeneen koiran perspuolen ilmahajujäljelle.
Tänä syksynä otin tuohon asiaan järeät otteet, eli vielä paremmat namit ja lisäsin niiden määrää.
Aloin kehua Wiimaa kun se kulki vierelläni ja oli tarkkaavainen, mutta vielä toisen koiran suhteen tunnetilaltaan rauhallinen. Vippasin namia suuhun lähes katkeamattomana virtana koko ohituksen ajan. Tällä menetelmällä olen päässyt siihen, että Wiima ottaa minuun lähes aina kontaktia (jess!) toisen koiran nähdessään. Jolloin pääsen joka kerta kehumaan sitä ja saamme ohitukselle hyvän alun ja sitä myöten usein toivotun lopunkin.
Vielä on tekemistä tunnetilan kanssa, Wiima kiihtyy hieman koirakohtaamisissa edelleen - tykkäisin että sen tunnetila olisi rauhallisempi, vaikka muuten tilanne onkin useimmiten aika hyvin hallinnassa. Lisäksi haluan harjoitella lisää tilanteita, joissa kohtaamme koiran taluttajansa kanssa ja jäänkin juttelemaan - haluan että Wiima tällöinkin pysyy sivullani käskystä, tämä taito vaatii vielä hiomista.
Mutta Wiimahan on vielä aika mukelo, aikaa on opetella ja kypsyä :)

Niinpä onkin arvossaan tuollaiset facebookin ( ks otsikko) kaltaiset välineet. Facebookin kautta tavoittaa nopeasti useinkin suuren määrän samanhenkisiä ihmisiä samoine ongelmineen.
Niin kävi eilen lauantainakin. Täkäläinen koiranomistajatuttuni kuulutti koirakerhon sivustolla kavereita ns ohitusrinkiin. Minä näin ilmoituksen ja pari muuta tuttua näki myös ja niinpä saimme tosi nopealla aikataululla kokoon hyvän ryhmän treenaajia :)
Treeneistä päätellen mitään ongelmia ei kellään kyllä varsinaisesti ollutkaan. Niin fiksusti käyttäytyivät kaikki! Wiimakin piti mainiota kontaktia oikeastaan kaikissa ohitustilanteissa. Olin niin tyytyväinen tylleröön! :)
Tällainen treeni pitää ottaa uudelleen ja niin päätimmekin tehdä; sen lisäksi että saimme harjoitella ohitustilanteita oli myös hauska tavata samanhenkistä sakkia ulkoilun merkeissä.
(kuvat alla:  Jani Mäntylä)

Paha paha flexi

Eilen lauantana oli eka kerta kun tein Wiiman kanssa lenkin flexiä käyttäen. Olin jo itse asiassa unohtanut, että meillä edes on sellainen. Tulin nimittäin sen hankkineeksi jo ennen Wiiman tuloa perheeseen, aikana jolloin meillä vieraili hoitokoiramme Rölli, borderterrieri. Rölliä ulkoilutin siinä paljonkin.

Wiiman tultua kuitenkin unohdin koko flexin, osittain tarkoituksella, sillä oli tärkeää saada typykkä oppimaan hihnassa kulkeminen. Flexi kun ei ole sihen tarkoitukseen oikein sopiva, siinä on esimerkiksi pieni veto koko ajan ja koira oppii sietämään vetoa. Oma päämääräni kun kuitenkin hihnalenkeillä on, ettei vetoa olisi. Koiran hallittavuus ei tietenkään myöskään ole samaa luokkaa kuin hihnan kanssa, ainakaan jos flexiä käytetään koko mitassaan ja koira huitelee 25 metrin päässä ihmisestään. Yleisönpalstoja ja vaikka facebook-kirjoituksia kun lueskeleepi, niin nuo flexit taitavatkin olla lähtöisin itse 'Peevelistä', niin paljon vahinkoja niitä käytettäessä sattuu juuri edellä mainituista seikoista johtuen.

Eilen lenkille lähtiessämme bongasinkin kuitenkin tuon peevelinlaitteen flexin hyllyssä ja päätin kokeilla sitä. Puin Wiimalle pannan sijasta valjaat, sillä valjaissa ollessaan sillä saa olla vähän vetoa, niitä käytetään Wiimalla myös esim pyöräillessä ja lampaillakin ollessa. Eikä sitten tuntuisi ikävältä pikkutypykän kurkussakaan se flexin veto.
Lenkkimme suuntautui hiljaisille hiekkateille, osittaista metsänpätkääkin, joskin myös autoteitäkin ja sinne maastoon tuo venyvä talutusväline sopi vallan mainiosti. Wiima sai huidella oman halunsa mukaan vähän laajemmaltikin nenä maassa, välillä jäädä nuuskuttelemaan ilman että minun piti pysähdellä tai olla käskemässä sitä jatkamaan. Flexi olikin aivan sopiva tuollaiseen käyttöön! Wiima oli selvästi aluksi vähän ihmeissään kun saikin vetää etäisyyttä minuun, mutta kun se hoksasi leikin juonen, sekin tuntui nauttivan "vapaudestaan". Vapaaksi en sitä kuitenkaan tuolla lenkillä uskaltanut päästää, mahdollisten autojen ja reitillä vastaantulleiden muiden koiranulkoiluttajien vuoksi.

Tuli tietty taas Wiiman lisäksi ulkoilutettua myös kameraa ja muutama kuva lauantain lenkiltä:

Wiima flexissään. Takana aukeaa golfkenttä, jonka läpi kulkevaa hiekkatietä patikoimme

Golfkentällä oli liikettä tänä kauniina syyslauantaina

^ ja ^^ ja ^^^ ; kauniita tienvarsinäkymiä matkan varrelta

 "Onx näin hyvä?"

"Entä näin?"

"Ääh, en mä jaksa enää, onx pakko?"

 "Plääh sulle ja sun kameralles!"

 "No okei, kerran vielä, yksi kuva, ja sitten tälle likalle riitti! Kiitos ja hei!"

Syyskuulumisia Auran rannoilta

Syksy on kai sitten jo virallisesti tullut sillä kalenterissa on saanyt kääntää syyskuun esiin.
Meilläkin on arkinen aherrus taas alkanut - eli työt ja koulut, sekä Wiiman kanssa myös harrastukset.
Täkäläisen koirakerhon arkitottis-ryhmään ilmottauduin vielä, ollaan käyty siellä nyt tarkkaan ottaen yksi vuosi, eli viime syksynä aloitettiin. Wiima tietty jo osaa suuren osan harjoitteista, mutta käyn siellä silti muutamasta syystä; Ensiksikin tietenkin osaaminen vahvistuu kun asioita 'tankataan'. Ja toinen, tärkeä syy, on ihan vaan se että paikalla on paljon koiria, joten päästään treenaamaan muiden koirien lähellä, joskus vähän omiakin juttuja, erittäin hyvä. Ja kolmas syy on että kurssin päätteeksi odottelen Kiva Koirakansalainen -testiä järjestettäväksi (piti olla jo kesällä, mutta siirtyi), ja ajattelin että siihen asti päntätään käytöstapoja säännöllisesti että oltaisiin sitten iskussa :) Ja sen jälkeenkin tietysti käytöstapoja päntätään ja kerrataan, mutta sitten jo mahdollisesti omatoimisesti - ainakin pääasiassa.

Ja rally-tokoakin harjoitellaan taas, Liedon Tuulissuolla. Laji on alkanut tuntua oikein omalta ja meille molemmille mieleiseltä, myös Wiima silminnähden viihtyy rallytokon parissa. Tällä hetkellä meillä on haasteena vähän tiivistää käännöksissä ja etusivunvaihdoissa. Wiimasta on tullut varsin pätevä likka tässä hommassa, vielä kun itsekin olisin, niin kaikki olisi oikein bueno. Pakkaan edelleen vähän laskemaan väärin niitä spiraalitötteröitä ja toisinaan unohdan radan kulun vaikka se hetki sitten tuntui niin selvältä.. Radanlukutaitoni on kuitenkin selvästi parantunut kivikkoisesta alusta (kuluvan vuoden tammikuu) huolimatta jolloin tunsin itseni norsuksi posliinikaupassa :) joten molemmat ollaan kehitytty :)

Rally-toko on siitä kiva laji että se nivoutuu arkeen aivan luonnollisesti ja siitä on ihan älyttömästi hyötyä ihmisten ilmoilla liikuttaessa. Kontakti ja yhteistyö koiran kanssa syvenee ja koiraa on käskyjen avulla helppo ohjeistaa esim tarvittaessa puolenvaihtoon (kuten usein ohituksissa) ilman että pitää remmistä kiskoa.
Olen tosi iloinen että tulin lajin aloittaneeksi, enkä siinä vaiheessa ollenkaan ymmärtänyt millainen hyöty lajista tulisi olemaan arjessa. Suosittelen lämpimästi kaikille!

***

Tänään meillä oli sellainen lauantai että isäntä oli miesporukassa purjehtimassa, teini-ikäinen juniori huini omia reissujaan ja huomasimme Wiiman kanssa olevamme kahdestaan kotona.
Olin jo jonkin aikaa miettinyt että pitäisipä taas pitkästä aikaa kiikuttaa Wiima kaupungin hulinaan, nyt kun on mökkikausi takana ja täällä pikkukaupungissakaan ei varsinaisesti 'hulinaa' ole. Ihan vaan siinä tarkoituksessa että typykän muisti virkistyisi sellaisen kaupunkihulinan ja -vilinän suhteen. Niinpä päätettiin täräyttää itsemme autolla tänään Turkuun - ja mikä hyvä päätös se olikaan! Olikin tosi kivaa pitkästä aikaa paseerata kaupungin katuja ja Auran rantoja kauniissa säässä. Moni muukin oli päättänyt samoin, olihan lauantai-iltapäivä, ja paljon ihmisiä oli liikkeellä.

Hauskinta oli huomata, että Wiiman kanssa olikin ihan helppoa liikkua ihmisvilinässä. Vaikka välillä ihmisiä parveili oikealla ja vasemmalla, edessä ja takana, niin Wiima oli silti varsin hyvin kuulolla.
Koiria oli liikkeellä muitakin aika lailla ja ehkä juuri se, kun niitä oli niin paljon, teki sen, että ohituksessakaan ei tarvinnut tehdä kevätjuhlaliikkeitä :) Wiimallahan on siis tapana tehdä pentuloikkia lähestymisvaiheessa kun tullaan vastakkain toisen koiran kanssa ja sitten ohituksen jälkeen kyttäillä turhan pitkään taakse päin - joskin nämä tavat, etenkin loikat, on kyllä vähän vähentyneet viime aikoina asiaan paneuduttuani, ja nyt niistä ei näkynyt siis merkkiäkään. Jess! Hyvä Wiima, Wiima on ♥

Alla vielä muutama kuva syyskesäisestä Turusta. Tosiaan, vaikka elämme syyskuuta oli päivä ihan ihmeellisen kesäinen ja lämmin :)

^ Turun ihania vanhoja taloja - joita siellä maineestaan huolimatta vielä on paljon.

^ Ravintolalautta (Jakke Jokilautta) seilaa Aurajokea edestakaisin 

Aurajoen jokilaivoja, jotka pääosin ravintolakäytössä

Muitakin paatteja kuin ravintolalaivoja nähtiin,

mm. tämä söötti nimeltään "Putputti" :)

Martinsilta

Myllysilta, uusi. Aiempi notkahti (v. 2010) ja tämä silta aukesi liikenteelle 2011.

Tämä oranssinvärinen lautta on nimeltään "Föri" ja se kulkee nonstoppia "Turun ja Åbon väliä" Aurajoen ylittäen. Kyyti ei muuten maksa mitään, harvinaista :)

Tämän kyydissä mekin Wiiman kanssa matkustimme vastakkaiselle rannalle.

Oli muuten nostalgista, edellisestä kerrastani Förin kyydissä oli kulunut jo paljon aikaa, mutta pikkutyttönä matkustin sillä usein, sillä olin hoidossa tässä lähellä ja kävimme usein leikkipuistossa vastarannalla :)

Taustalla häämöttää Turun Tuomiokirkon torni

Maanalaisessa parkkihallissa kaikui ja kolisi. Wiima oli selvästi saapuessamme vähän ihmeissään, että mihin sen oikein olin tuonut, ei pelokas mutta jännittynyt. Samaten hissimatka ylös maantasalle oli vähän jännä.

Mutta palatessamme reissumme jälkeen autolle, oli typykkä kuin maailmannainen, ei hätiä mitiä enää :)