Monen tyylin nuuskutteluja

Kaiken sen lisäksi, mistä kirjoittelin viime tekstissä, on myös harrastukset tilanteesta johtuen paussilla. Tai siis ohjatut harrastukset. Mutta onneksi nämä meidän lajit, nose ja rally, ovat sellaisia, että niiden puitteissa on helppo keksiä omatoimisia harjoituksia, niitä tosin teen myös ihan normiaikoina. .. no, en kylläkään ihan näin aktiivisesti, kun välillä laiskottaa (yksi syy siihen, miksi pidän kiinni ohjatuista treeneistä :) ).

Nose Work on yleistynyt Wiimalla yleiseksi etsimistaidoksi. Eli hajun ei tarvitse olla Nose Work -haju, vaan muukin etsintä onnistuu, kun perustaito on opittu. Sillä lailla pyrin kuitenkin erottelemaan, jottei koira ihan menisi sekaisin, että muuta kuin NoseWork-hajuja etsittäessä annan Wiimalle aina lähtöhajun sekä käytän hieman eri käskyä, kun taas Nose-etsinnän taas käynnistän ilman lähtöhajua.

Kolikkojen etsintä on aika helppoa, eikä vaadi mitään etukäteissuunnittelua. Treenin toteutan ihan niin helposti, että haistatan kolikon Wiimalla, ja sitten menen ja piilotan sen. Piilolle kuljen mutkitellen ja koskettelen muitakin paikkoja kuin sitä missä kolikko on, ja sitten vapautan Wiiman etsimään. 

En ihan tarkaan tiedä mitä hajukombinaatiota se etsii, mutta luultavasti minulta tuoksuvia kolikkoja. Koska tämä kolikkoetsintä on pelkkää hauskanpitoa ja aktivointia, niin en ole välittänyt harjoitella myös vierailla kolikoilla, eli sellaisilla, jotka eivät haise (tai tuoksu) minulta. Noseworkissahan on tärkeää, ettei koira etsi oman hajuni perusteella vaan etsii omatoimitreeneissäkin nimenomaan NW-hajuja.

Tässä pari filmiä kolikon etsinnästä. Puulle Wiima osasi hakeutua suoraan, vaikka arvelin, ettei ehkä osaisi. Se nimittäin silmä tarkkana seurasi piilotusoperaatiota portin takana :D ja vaikka mutkittelin niin matkallani tuolle puulle, kuin myös palatessani sieltä, sekä koskettelin aitaa ja kiviä yms paikkoja kulkiessani, niin Wiima oli selvästi päätellyt, että piilo on puussa. 

Toinen etsintä oli terassilla ja se ei ollut aivan yhtä nopea. Piilo on tuolissa, jossa on koirien alustahuopa. Wiima haistelee sitä kahdessa erässä - se näyttää kyllä saavan hajusta vainun heti tuolin luokse osuttuaan, koska kiinnostuu tuolista. Mutta ei saa kohdennettua (on aika kova tuuli) ja hylkää tuolin, tekee sitten kierroksen terassilla. Wiima palaa kuitenkin takaisin tutkimaan tuolia ja nythän se kolikko sitten löytyykin.

Pääsiäisenä hassuteltiin taas vähän nose-hajulla ja tein Wiimalle oman pääsiäsispuun, hajuhyrrän.

Ripustin pääsiäismunien muoveja ja muita pikkuesineitä kuivatustelineeseen, haju on takimmaisessa munassa. Tämä olikin aika hauska ja koira aluksi vähän hämmetynyt. 

Eka kierroksella Wiima luuli, että oli saanut hajuhyrrän sijaan leluhyrrän ja merkkasi (ja otti suutuntumaa) ne kaikki. Mutta sitten aukesi neidin nenä ja hän hoksasi, että tässä pitäisi myös etsiä.

Hajuhyrrään toi haastetta myös se, kun esineet roikkuivat aika alhaalla. Eli kun Wiiman nenä bongaa hajun, niin esine karkaakin narun varassa nenän edestä ja Wiima ei tiedä mihin se hävisi :D, ja niin hän rassukka sukeltelee siellä joukossa uudelleen hajua hakemassa. 

Hajulähde sitten lopuksi saadaan paikallistettua ja ilmaistua, ja Wiimukka saa palkkansa :) .

****

Wiiman kanssa ollaan valmisteltu erästä koiranpäivän ohjelmaa. Toimin paikallisessa koirayhdistyksessä ja meillä on ollut tapana järjestää jotain kivaa huhtikuun koiranpäivälle.

Viime vuonna meillä oli puuhatapahtuma, jossa osallistuja saattoi kiertää rallyrastilta agilityrastille ja agilityrastilta tasapainorastille ja myös oli ainakin nosework-rasti ja aktivointilelurasti. Lisäksi toteutimme "Houkutusten valtatien", eli että koiralle annettiin luoksetulokutsu ja luoksetuloreitin varrella oli herkkuja ja leluja. Koirat suoriutuivat siitä.. no, vaihtelevasti :D.

Tässä viime vuotinen NoseWork -rastimme

Houkutusten highway ei mennyt tältä koirulilta ihan putkeen :D

Wiima testailee balanssirastin rengasta tapahtumaa edeltävänä iltana, 

kun olimme laittamassa kenttää valmiiksi.

Kuvat yllä siis viime vuodesta. 

Tänä vuonna järjestämme valokuvasuunnistuksen. Eli piirretään karttaan reitti, ja reitin varrella otettu valokuvia paikoista, jotka pitäisi tunnistaa ja ottaa niissä kuvat omista koirista. Wiiman kanssa ollaan näitä kuvia käyty ottamassa kaupunkilaisten tunnistettavaksi ja tässä niistä pieni kavalkadi.

Tällaiset kivat portaat sijaitsevat Paraisilla pihojen välissä, vähän piilossa.

Tämä ikkuna on Vanhalla Malmilla, Paraisten vanhalla 1700-luvulta peräisin olevalla puutaloalueella, joka on edelleen elävässä käytössä, talot kauniisti restauroituina.
Yhden talon ikkunassa on hauska "somistus".

Uskaltaisitko sinä poseerata näin hurrrjien jellonien kanssa?

Syyskuulumisia ja valokuvausta

Syys on tullut

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa

Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa

Jänis tekee jälkiään

Järven peittää jää

Luontoäiti peiton alla kääntää kylkeään.

Mikko Perkoila

Huomasin tässä, että edellisestä kirjoittelukerrasta onkin taas vierähtänyt aikaa. Viimeksi on tekstiä syntynyt keskellä kuuminta kesää heinäkuussa ja niin me ajateltiin Wiiman kanssa, että voisi olla syytä vähän kertoa, että elossa ollaan ja kuulumisia muutenkin.

Nose Work on jatkunut yhteisenä lajina. Edelleen kuulutaan joka toinen viikko turkulaisella Vainuvoimalla treenaavaan treeniryhmään, ja ei olekaan mikä tahansa ryhmä, vaan Vainuvoiman kaikkein pisimpään koossa pysynyt porukka. Treeniryhmiä on siis heillä tietty muitakin, mutta niissä on ollut enemmän vaihtuvuutta. Meidän porukka treenaa yhdessä jo kolmatta tai ehkä neljättä vuotta =). 

Kauppareissullakin voi tehdä ulkoilulenkin lisäksi etsintähommia

Itsekin mietin jossain kohtaa, että ehkä lopettaisin vähäksi aikaa, mutta treeniryhmä on hyvä tapa varmistua siitä, että ainakin kahden viikon välein päästään harjoittelemaan muiden kuin itseni tekemillä piiloilla, joka on tärkeä juttu! Ja myös jos joskus laiskottaa, niin tällä tavalla tulee joka tapauksessa ainakin kahden viikon välein tehtyä etsintähommia. Joten ollaan sitten kuitenkin pysytty mukana porukassa. 

Viimeksi teimme hakua Turun Kupittaanpuistossa ja teemana oli maastoetsintä. Hajukätköjä oli siis mm. maastossa ja puiden rungoissa sekä niiden alemmas ulottuvissa oksissa.

Häiriöissäkin piisasi - tietenkin maaston hajut, Kupittaan puistossa ulkoilee paljon koiria, joten niiden hajuja löytyi varmasti, mutta sitten myös mekkalaa ja meteliä tarjosivat pikkulauantaina eli keskiviikkoiltana juhlimaan lähteneet opiskelijat, joilla oli jonkinlaisia (kosteita) rasteja puistossa.

Wiimaa ei ole onneksi tuon tyyppiset häiriöt juurikaan häiritse (tai siis ihmiset ei häiritse, vieraiden koirien pissanhajut kyllä joskus vähän häiritsee..), joten homma sujui kuitenkin ihan hyvin ja kätköt löytyi. Paitsi hämmennystä tuli sitten viimeisessä laatikkoetsinnässä, jonka pitäisi olla Wiimalle helppoa kuin heinänteko, koiruus antoikin parit valeilmaisut. Sitä kyllä hämmästelin. Mutta laitoin sen nyt sen piikkiin, että koira oli ehkä väsynyt, sillä oli ollut aikaisemmin päivälläkin paljon ohjelmaa isännän kanssa, eikä vissiin oikein ehtinyt ottaa päivänokosia normityylillä. 

Treenien jälkeen pysyttiin Wiiman kanssa kyseisessä Kupittaan puistossa, mutta siirryttiin samassa puistossa olevaan lasten liikennepuistoon, joka on minusta aivan ihana paikka. Vähän kuin satukirjan sivuilta.

Olen nimittäin aloittanut täkäläisessä kansalaisopistossa kamerakurssilla, jonka inspiroimana halusin ottaa iltapimeässä vähän pitkien valotusaikojen kuvia ja ajattelin, että liikennepuisto olisi kiva miljöö kokeilla.

Lasten liikennepuisto Turun Kupittaalla koostuu kolmesta, neljästä korttelista, joiden välissä menee ihan melkein oikeat kadut katumaalauksineen, liikennevaloineen ja -merkkeineen. Ja sitten talot on tuollaisia ihania satutaloja ja jokaisella kadulla on oma nimensä.
Siellä sitten saa lapset ajella polkuautoilla ja ehkä muillakin menopeleillä.
Sitä vaan mielessäni manasin, että liikennepuiston liikennevalot sammuivat seitsemältä, eli ennen kuin itse ehdimme kuvauspuuhiin. Olisi ollut kiva nähdä, miltä vaihtuvat puna-kelta-vihreävalot olisi kuvissa näyttäneet. Mutta ehkä puiston liikennevalot onkin sitten enemmän lapsille kuin keski-ikäisille koirahöperöille tarkoitetut 😊.

 Wiiman haamu lähestymässä

 Tämä on sitten vissiin jonkinlainen selfie. Tai meitsie, kun meitä on kaksi.

Ja liikennepuistosta siirryttiin vielä viereiseen kadunkulmaan tutkimaan ihan oikeaa liikennettä. 

Ilman pikku kuvausapulaista ei koko hommasta olisi varmaan tullut yhtään mittään :) .

Mitäs muuta meille sitten kuuluu?  Polvihommista olisi kyllä kerrottavaa, mutta teen siitä toisen postauksen. 

Viikonloppuisin tulee hakeuduttua vähän pois kotikulmilta lenkkeilemään ihan vaan vaihtelun vuoksi, ja alla olevissa kuvissa ollaan kaupunkireippailulla. Pysytään tämän postauksen teeman mukaisesti vielä Turussa, sillä vanha kotikaupunkini Turku - tai nykyisin asun lähikunnassa, mutta Turku on kuitenkin se, mitä vieläkin kotikaupungikseni kutsun - näyttää näissä kuvissa kauniita kasvojaan syysväreissä. 

 Tässä Turun jokirannassa kuvatussa kuvassa on kolme tärkeää henkilöä.
Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle XIV Juhana sekä sitten nykypäivää edustamassa, juuriltaan kuitenkin yhtä vanha ellei vanhempikin lapinkoira Wiima.

Teos on kuvanveistäjä Andrei Kovalchukin ja sen nimi on Tapaaminen Turussa 1812.
Patsaan esittelytekstissä kerrotaan tsaari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johanin neuvotelleen Euroopan laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa vuonna 1812. Tapaaminen oli merkittävä paitsi kansainvälisesti, myös Suomen ja Turun historiassa, sillä Pohjoismaita koskevien alueellisten ratkaisujen myötä Ruotsi luopui lopullisesti kaikista tavoitteistaan Suomen suhteen.
Tuota patsasta kun katselee, niin tulee miettineeksi, että millaistakohan täällä kotomaassa olisi, jollei Venäjän ikeen alle olisikaan jouduttu. Oltaisiinko pala Ruotsinmaata edelleen vai oltaisko päästy itsenäistymään. 

Vielä syksylläkin on terasseilla väkeä. Mutta keli olikin melko kirkas ja aurinkoinen. 

Sama aukio kuin edellisessä kuvassa, mutta toisesta suunnasta. Vasemmalla näkyy vanha pääkirjasto, jossa pikkutyttönä usein vierailin. Vieläkin muistan sen tunnelman, kun siellä piti kuiskia ja miten jännää oli vähän seikkailla hyllyjen välissä kun isä ja äiti lainasivat kirjoja.
Nyt Turulla onkin uusi, hieno pääkirjasto (tai ei enää niin kauhean uusi) tuon vanhan rakennuksen takana - vanhakin on edelleen käytössä, mutten tarkkaan tiedä minkälaisessa.

Turun Tuomiokirkko ja Aurajoki

Aurajoen rannassa kulkee tällainen laituribulevardi, vai miksi sitä nimittäisi. Se on suosittu ulkoilureitti. 

Tuomaansilta. Turun sisääntuloväylä, jos tullaan Helsingistä päin. Ulkoilureitistö kulkee sen alapuolella.

Kätevää reippailla vetten äärellä, niin pienet janoiset koiraeläimet voivat hörppiä vettä.

Hyvää syksyä!

Metsässä on tunnelmaa - ja niin myös Haunisten altaalla

Onpa ollut taas mahtava kevät tänä vuonna! Auringonpaistetta ja enemmän poutaa kuin sadetta, joskin on sadettakin tullut (viljelijät ja puutarhanhoitajat kai kaipaisivat vettä vähän enemmänkin) .

Harrastukset alkavat olla loppusuoralla ennen kesäpaussia - rallytokon viimeinen ohjattu tunti on ensi viikolla ja vikat nosetreenit siitä viikon päästä. Olen tällä hetkellä epävarma, jatkanko ohjattuja rallytreenejä - nyt olemme käyneet viikoittain viime kesästä lähtien (pois lukien Wiiman sairausloma), mutta joka toinen viikko tapahtuvat ohjatut nosetreenit kyllä säilytän plakkarissa :) .

Wiiman polvivaivoista kirjoittelin taannoin. Wiima voi nyt paremmin. Luksoutumisia ei ole enää tapahtunut - siis eka kerran silloin helmikuussa, jonka jälkeen sitä toistui tiheämmin heti eka kerran jälkeen ja siten ajoittain, mutta harvenevasti pari-kolme viikkoa eka kerran jälkeen.

Polvivaivat johtivat kiputilaan, mm. lonkan koukistajat olivat ihan kippurassa, joka johti siihen, ettei Wiima enää kulkenut portaissa (alaspäin kyllä) ja kieltäytyi nousemasta kahdelle jalalle. Tätä alettiin sitten systemaattisesti hoitaa laserilla, akupunktiossakin käytiin, ja sitten pahimman yli päästyä myös passiivisilla venytyksillä.
Näillä tempuilla päästiin siihen, että Wiima vaikuttaa olevan nyt kivuton - kulkee portaita ylös ja alas, sekä olen bongaillut myös Wiiman omatoimisia takaosan venytyksiä, joista tulin ihan superiloiseksi, ne kun jäivät kokonaan Wiiman repertuaarista pois tapaturman jälkeen. Takaosan itsenäiset venytykset eivät vielä ole ihan niin nautinnollisen näköisiä kuin ne olivat ennen helmikuuta, mutta ehkä ne siitä vielä laajenevat, pitenevät vai miten sen nyt ilmaisisi :) .

Tänään iltapäivällä meillä onkin seuraava hoitoaika, eli ensin tutkitaan missä kunnossa Wiiman kroppa nyt on ja sitten alkaa eka vesiterapiahoito. Onpa jännä nähdä mitä Wiimukka siitä meinaa :) ! Viiden kerran sarjan ajattelin nyt hankkia ja sitten hakeudutaan tietysti myös luonnonvesiin.

Metsälenkkeily on myös kuntoutujalle hyväksi ja tässä pieni kooste kun alkuviikosta kävimme kiertämässä Raision Haunisten tekojärven tai oikeammin altaan (Haunisten allas). Allasta käytettiin aikanaan Raisio-Naantalin raakavesivarastona, mutta nyttemmin alue on virkistyskäytössä.

Vaikka oltiin ihan kivenheiton päässä Raision keskustasta ja isoista kauppakeskuksista kuten Mylly ja Ikea, niin altaan reunaa kiertäessä tuntui kuin olisi ollut syvemmälläkin luonnossa. 

Siellä se Wimpula kahlailee ja kuin huomaamatta hoitelee myös polvivaivojaan :) .

Oikeastaan vähän yllätyin miten innokkaasti Wiima nyt hinkusi kahlailemaan. Wiima ei ui, paitsi pentukesänään kyllä, mutta kahlailee jos päivä on helteinen. Nyt ei kuitenkaan ollut niin helteistä ollenkaan, lämmintä kylläkin. Ehkä hän oli sitten fiksuna tyttönä sisäistänyt nämä hoitotarpeensa ja käytti tilaisuuden hyväkseen :) .

Reitti oli välillä tällaista 'kevyttietä' vai miksi tällaista pitäisi nimittää, ja välillä ihan kinttupolkuakin. Pääreitiltä erkani useita kivoja pikkupolkuja, joita myös tutkimme. Polkuja halkovat juuretkin ovat mannaa kuntoutujalle, niitten yli kulkiessa ei auta kovin laiskasti jalkojaan nostella.

Kuka pölhökustaa oli jättänyt kivan kepin veteen lojumaan? Se oli heti pelastettava!

Edellisen kerran kiersin Haunisten altaan vuonna 2016. Ja koska elämä on täynnä hauskoja sattumia, niin kiersin sen tuolloin aivan samalla päivämäärällä!

Tämä yhteensattuma tapahtui suunnittelematta ja tajusin sen vasta kun illalla FB:tä kurkatessani FB tunki esiin niitä tallentamiaan muistoja ja sieltä tupsahti esiin kuva samasta paikasta kolme vuotta aiemmin.

Ilostuin kun huomasin, että kolmen vuoden aikana oli tapahtunut paljon. Raision kaupunki oli panostanut isosti: molemmilla puolin allasta oli kivat ja siistit grillauspaikat katoksineen ja jopa klapeineen. Lisäksi toisella grillipaikalla reitin alussa oli WC. Toivottavasti paikat pysyvät siistinä ja käyttökelpoisina kesän mittaan pidempäänkin, niin niistä on iloa ulkoilijoille.

 

Aina välillä kun on oikein hauskaa, niin Wiiman yllättää hepulikohtaus. Silloin juostaan siksakkia niin paljon kuin kintuista lähtee ja käänteissä tiukat silmukat. Näitä hepulikohtauksia oli hillittävä, kun polvivaivoja ilmeni, mutta nyt kun kaikki tuntuu sujuvan taas hyvin, niin en ole enää estellyt, eikä vahinkoja ole sattunut.

Semmoinen reissu se oli. Suosittelen piipahtamista, jos liikut hoodeilla.