Joulun viettoa

Aattoilta vierähti saaristolaisjoulutunnelmissa mökkisaaressa miehen vanhempien luona ja yö mökissä, jonka jälkeen joulupäivänä takaisin kotiin.

Wiimalle reissu tarkoitti iloa ja riemua, vapaana juoksua pitkin mökkimetsiköitä, uusia hajuja kauriiden ja jänöjussien, leikkikavereina lapsia, herkkuluuta lahjapaperissa ja sokerina pohjalla - tapaaminen labbis-kaveri Fonzien kanssa!

Oma kohokohtani oli - edellä mainittujen lisäksi - kun mökkisaaren tietä kävellessäni lensi merikotka niin matalalta ylitseni, että saatoin erottaa sen keltaisen koukkunokan. Sellaisina hetkinä ei kamera tietenkään ole käsillä..

Wiima takapenkillä Juniorin kanssa matkalla joulunviettoon

Alla muutama kuva Wiiman ja Fonzien jälleennäkemisestä.
Kuvat on näpsitty pokkarilla suhmurailmassa, joten laatu on kaukana, mutta

vauhdikas tunnelma välittynee :)

^ Wiima halaa oikein "kahdella kädellä" :)

 Kaiken joulunvieton, touhun ja leikin sekä Fonzien kanssa riekkumisen jälkeen illalla mökille palattuamme tuli typykälle uni.

Ja joulupäiväaamuna, jouluaamiaista kattaessani, tällainen silmäpari seurasi tekemisiäni hyvin tarkkaan,

kinkun, lohen ja juustojen tuoksu taisi ihanasti leijailla sen nenuliiniin, eikä suotta, Wimpulankin kuppiin näitä herkkuja maistettavaksi päätyi :)

***

Ja tänään Tapanina lumisade jatkuu jatkumistaan. Lumitöitä tiedossa taasen, mutta karvakorvaa ei harmita. Toivottavasti lumentulo sentään loppuu ennen kesää :)
Ja PS: Uudistin samalla hieman sivujen ulkonäköä kun teki mieli saada enemmän talvea näkyviin :)

Hyvää Joulua

"Koiralla mielessään jouluiset ilot,
luu ja lahjat ja herkkukilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee nälkäinen massu,

vielä kun hetken odottaa malttaa,

lämmintä kinkkua maistella saa."

Runo löytyi kivalta sivulta (<linkki), johon vahingossa päädyin, ja sitä hieman mukailin.

Hyvää Joulua,

kinkun ja piparin tuoksua,

lämmintä tunnelmaa,

iloa ja naurua,

hännänheilutusta,

ystäville ja tutuille,

tämän blogin lukijoille,

toivottaapi Wiima sekä kirjurinsa Terhi

Tyttöjen juttuja..

Wiima-neiti se täyttää 8 kuukautta kahden päivän päästä 20. joulukuuta ja tänään se sitten tapahtui, neidin pissiessä pikkuinen veripisara koristi valkeana hohtavaa lunta. Wiimalla on elämänsä ensimmäiset juoksut!
Neitokaisikään tultuaan se sai pukea päälleen neitokaisille tarkoitetut 'juoksuhousut' ja yllättäen typykkä suhtautuikin niihin varsin maltillisesti - olin etukäteen arvellut, että ne joutuisivat ns. käsittelyn kohteeksi.

Mukavaa että on joululoma alkamassa, saan olla sen kanssa kotosalla ja seurata vuorokauden ympäri että millaisia mielenheilahteluita tämä juoksuaika meidän typykälle tarkoittaakaan. Wiima on meidän kaikken aikojen eka koiramme, joten ei ole paljoakaan tietoa (muutakuin lukemalla ja kyselemällä opittua) koirien juoksuista, mutta olen ymmärtänyt, että toiset nartut voivat oireilla enemmän ja toisilta aika menee ohi lähes huomaamatta.
Toivon että Wiima kuuluisi tuohon jälkimmäiseen ryhmään, sillä en haluaisi leikkauttaa sitä. Leikkaaminen voi usein pehmentää turkkia, jolloin turkki ei enää välttämättä olisi niin säänkestävä ja takkuuntuisi, usein turkki myös kasvaa ja 'muhkeutuu' - tykkään Wiiman vähän"sporttisemmasta" turkkimallista.
Mahdollisesti leikkaaminen olisi ajankohtaista Wiiman ikäännyttyä, mutta ei toivottavasti vielä.
Ja mistä sitä tässä vaiheessa vielä tietää vaikka pentuja haluaisimme teettää, en sitäkään ovea haluaisi vielä sulkea, vaikka nämä suunnitelmat eivät kyllä ole edes suunnitelmia, mahdollisuuksia vain.
Jännät juoksuviikot edessä meillä, sekä Wiimalla itsellään että meillä kotiväellä! :)

Sellaista olen tässä viime päivinä ollut huomaavinani, että maassa olevat hajut kiinnostavat Wiimaa aiempaa enemmän sekä ohikulkevat koirat saavat sen aiempaa enemmän "vauhkoksi". Oikeastaan mukavaa jos tuon muista koirista vauhkoontumisen voisinkin pistää juoksujen piikkiin, sillä ehdin jo ihmetellä mitä meidän hauvalle on tapahtunut, kun en parin viime lenkin aikana ole saanut siihen mitään kontaktia toisen koiran ilmestyessä näkösälle - aina Wiima ohikulkevista karvakuonoista innostuu, mutta yleensä sentään järkevissä mittasuhteissa.

***

Niin, ja tänään ilmestyi myös Reviiri, paimensukuisen lapinkoiran seuran oma lehti, tällä kertaa mukavan paksu, ja siellä sisäsivuilla seikkailee parissa kuvassa myös meidän Wiima Wimpsis. Taidanpa nyt ensin tehdä neitokaisen kanssa reilun iltalenkin kulmakunnan kundikoirien hajunystyröitä ilahduttamaan  ja sitten asetun illanviettoon mukavasti lukemaan Reviirin lapinkoirakuulumisia.

Tarkkasilmäinen voi huomata Wiiman vasemmalla puolella kolon seinässä. Siitä se pentuna jyrsi ja haukkasi palan keskellä yötä. Seinä on vielä korjaamatta, sillä siihen huoneeseen on suunnitteilla mittavampi remontti - koko seinä lähtee! :)

Wiima kullanvärisissä housuissaan, kuin kuningatar ikään :)

PS: samalla tuli mitattua pimun strategiset mitat:

• paino 15 kiloa ja säkäkorkeus 47 senttiä

"Mitäs nyt", ihmetteli Wiima

Pidin tänään vapaapäivän ja se olikin ihan parhautta ehtiä tekemään parintunnin lenkki Wiiman kanssa keskellä kirkasta arkipäivää. No, ei nyt niin kirkasta ollut, mutta ihan mukiinmenevä keli. Parasta mielen ja kehon huoltoa!

Lenkin varrella törmäsin uuteen puoleen Wiimasta. Nimittäin Wiima edelleen 7 kk:n ikäisenä rakastaa kaikkia ihmisiä, ei se hihnassa ollessaan syöksyile ohikulkijoita tervehtimään enää, mutta jos joku alkaa sille puhua tai leperrellä, niin takuulla on pimu salamana paijausta vastaanottamassa - olipa sitten kyseessä nuori tai vanha, mies tai nainen, tumma, vaalea, Wiimalle kaikki käy :)

Tänään Wiima tapasi eka kertaa ihmisen jota sen ei tehnytkään mieli tervehtiä. Törmäsimme reitillämme kaupunkimme keskustassa ns laitapuolen kulkijaan, joka lemusi viinalta ja poltteli tupakkaa meitä vastaan tullessaan. Kulkija huomasi Wiiman meidän seisoessamme näyteikkunaostoksilla ja alkoi puhutella sitä. "Haluatkos koira tupakkaa, maistuisikos tupakka", laitapuolen kulkija alkoi kysellä, varsin matalalla ja möreällä äänellä muuten, yhtään mitenkään lepertelemättä pentukoiralle - päinvastoin varsin ilmeettömänä ja tiukin leukaperin. Pysytteli kuitenkin parin askelen päässä mitenkään edes yrittämättä kumartua Wiiman puoleen.

Wiima ei reagoinut kuten kaikkina siihen astisen elämänsä aiempina kertoina, eli ei tällä kertaa hyppelehtinyt puhuttelijansa luokse - ei, nyt se istui paikallaan hievahtamatta. Se katsoi minuun ja se katsoi mieheen ja sitten taas minuun ja sitten mieheen ja sitten se mieheen katsoen sanoi kerran , että "vuh". Se näytti tajuavan että tässä miehessä ei kaikki ollut ihan sillä lailla kunnossa kuin se oli tottunut, vaikka tilanne ei ollutkaan mitenkään erityisen uhkaava, niin kuin minä sen koin - tosin mies oli koko ajan tiukassa silmäkontaktissa Wiimaan, joten se saattoi kokea tilanteen siksi uhkaavampana kuin se olikaan.

Minulla ei ollut syytä tai haluja jäädä miehen kanssa juttelemaan aiheesta haluaisiko koirani mahdollisesti tupakkaa vai ei, kunhan vain totesin arvelevani, ettei se todennäköisesti haluaisi ja niin me jatkoimme matkaa.

Mutta jäin miettimään Wiiman käytöstä jälkikäteen. En ole kokemattomuuttani mikään suuri koirakäytöksen asiantuntuja, mutta pidin kovasti siitä mitä Wiiman käytöksestä näin.
Ensiksikin oli tosi hienoa, että se otti uudessa tilanteessa kontaktia minuun, ikään kuin kysyen, että mitäs mamma nyt pitäisi tehdä ja onko tuo vaarallinen. Eikä se myöskään vilahtanut peloissaan jalkojeni väliin piiloon niin kuin pelkäävä koira kai olisi tehnyt, vaikka se ihan ilmiselvästi koki tilanteen epämiellyttäväksi vaan tosiaan istua kökötti paikallaan odottaen viestiäni minua vilkuilemalla siitä, miten tilanne hoidellaan. Olen vain hyvin harvoin kuullut Wiiman vahtihaukun (taikka itse asiassa haukahduksen, sillä se lausuu vahtihaukahduksen vain kertaalleen), onhan se vielä vasta pentukin, mutta tuo haukahdus ei ollut ihan niin syvällä rintaäänellä kuin siltä tähän mennessä kuulemani vahtihaukahdukset, vaan pikemminkin vähän kysyvän sävyinen haukku.

Olisi kauhean hauska tietää mitä tuo Wiiman käytös tilanteessa merkitsisi kokeneemmalle koirien tarkkailijalle, voiko siitä päätellä jotain sen hermorakenteesta, toimintakyvystä - tai sen puutteesta mahdollisesti?! En tiedä. Mutta toivon sen tietysti ennakoivan, että pimulle on kasvamassa hyvät hermot ja ettei se isona plikkana pienestä hätkähtelisi - nähtäväksi jää :)


Tuo mainitsemani vahtihaukku muuten, se kuultiin viimeksi joitakin viikkoja sitten sellaisessa vähän koomisessa tilanteessa, kun isäntä oli jättänyt märät saappaansa toiletin lattialle kuivumaan ja toiletin oven vähän auki. Wiima kulki raollaan olevan vessan oven ohi ja jähmettyi kiveksi. Se tuijotti ovenraosta vessaan ja sitten kuului yksi erittäin matalaääninen 'Vuh'. Isäntä oli seurannut tilannetta 'livenä' lähistöllä, ihmetteli että mitä siellä vessassa saattoi olla ja meni Wiiman kanssa katsomaan. Ennen kuin vessan ovi oli ehditty kokonaan saada auki, niin isännällä leikkasi - hänen jättämänsä saappaat olivat pimeässä toiletin murkassa juuri sopivasti siten, että niiden kantapään kohdalle teipatut heijasteet kiiluivat valon sopivasti osuessa kuin kaksi silmää pimeässä vessassa. Emme tiedä tulkitsiko Wiima ne kiiluviksi silmiksi vai olivatko ne vaan uusi merkillinen elementti, mutta joka tapauksessa Wiiman mielestä niille piti kertoa ettei meille ole tulemista kuin hyvin aikein ja lausui 'silmäparille' syvä-äänisen vahtihaukahduksen rintaäänellään.
Wiima on aika hiljainen lapinkoira, ääniä sillä kyllä on, mutta ne ovat voimakkuudeltaan aika hiljaisia - haukkuääntä se käyttää varsin harvoin.

Tällaisissa maisemissa vapaapäivän lenkkimme muun muassa kulki, eli kaupunkia halkovan kirkkosalmen varrelta:

Ja tässä alla vielä isännän ottama kuva Wiimasta vartiopaikallaan - tätä aitaa vasten se usein nousee katselemaan, kun joku kiinnostava kulkee kauempana olevan varsinaisen piha-aitamme ohi. Tässä se onnistui tupsauttamaan lumipesut alla seisovan isännän naamaan nostaessaan tassunsa lumiselle kaiteelle :)

Mökkireissu

Piipahdimme päivän mittaisen vierailun mökille tarkistamaan että tölli on vielä paikallaan, veneen pressu niin kuin kuuluukin ja että muutkin asiat ovat mallillaan. Vapaapäivät rulettaa!
Mökki on parin lossin päässä saaressa ja sattui olemaan mukava valokuvauskeli, niin pääsi kamerakin taas töihin.
Tässäpä siis vähän matkan varrella otettuja kuvia  - maisemakuvaa ja koirulikuvaa suloisessa sekamelskassa :)

Ensi töiksemme nousimme lossiin, jolla köröttelimme Paraisten saarelta Nauvon saarelle. 

Tosin kuntaliitosten myötä kaikki on yhtä suurta Paraista nyt.

 Kiipesin lossin kannelle ottamaan muutaman kuvan. Keli oli suhteellisen kirkas, kaunis talvipäivä. Alla oleva aurinkokuva on muuten otettu samaan aikaan kuin ylempi. Vastavalon vuoksi tuli vaikutelma kuin se olisi otettu iltahämärässä.

Itse hyppäsimme toiseen lossiin toisen jäädessä rantaan. Kaksi lossia (Falco ja Sterna) sahaavat tätä Paraisten ja Nauvon väliä Airiston vesillä. Juhannuspyhinä ja muina kiireisinä aikoina joukkoon liittyy vielä kolmaskin alus ja silti paikka ruuhkautuu. Juhannuksena voi lossille pääsyä joutua odottamaan tunninkin, joskus vielä enemmänkin. Nyt ei kuitenkaan ruuhkaa ollut.

Palatessani autoa kohden minut yllätti tällainen näky! Siellä eräs pieni neitonen jo odotteli saapumistani  :)

Takapenkin matkustaja - mistä lie aiheutuu tuo vähän hömppä ilme :)

Sitten köröttelimme taas jonkin matkaa kunnes saavuimme seuraavaan lossirantaan. Tämä lossi on edellisen pikkuveli. Maisema oli komea veden pinnan ollessa ihan tyyni ja kuvan heijastuessa meren pintaan.

Näetkö veneen kuvan oikeassa reunassa? Kalastajat ovat liikkeellä kesät talvet.

 Wiimakin tuli autosta ulos ihmettelemään maisemia lossirannassa, sillä jouduimme hetken odottelemaan lossin saapumista.

Häntä tyttömäisenä viuhkana :)

 (Pikku)lossirannassa kuvattua

Tässä ollaan jo mökkirannassa. Auringon kajo osui lahteen.

Ryhdikkäitä korsia

Typykkä paineli häntä viidentenä jalkana pitkin mökkipihan hankia pelkästä juoksemisen riemusta :D

 Ja sitten piti hetkeksi pysähtyä vetämään henkeä. Pakkasellakin voi näköjään joillekin tyypeille tulla kuuma :D

Ja sitten mentiin taas :)

Mökkiranta. Hassua miten erilaista kuin kesällä - kesällä on aina pieni tuulenvire, vesi on harvoin noin tyyni, merilintuja näkyvissä ja etenkin kuuluvissa :)  ja kaislakin on silloin vihreää.

Ja sitten vielä videopätkä Wiimasta tositoimissa :)

Talvisäässä

Suomi ja neljä ihanaa vuodenaikaa, joista en yhtäkään vaihtaisi pois! Paitsi ehkä sen ihan alku-alkukevään, jolloin ei oikeasti ole vielä keväästä tietoakaan, mutta lumi alkaa sulaa, muuttuu mustaksi ja kaikki lumen alle jäänyt roska paljastuu. Mutta ei siitä kurjuudesta vielä enempää, sillä nyt talvi on vasta edessä!

Hassua, miten nopeasti säätila ja maisema näillä leveysasteilla muuttuu - edellisestä kirjoituksestani ei ole viikkoakaan, silloin oli maa musta ja paksu pilviverho peitti valon, sataa tihkutti.

Sitten tuli 'Antti-myrsky' ja kaikki muuttui - 20-30 senttiä lunta yhdessä hujauksessa kunnon pyryn ja viiman kera - Wiiman nimikkokeli, tietysti :) Ja nyt meillä on siis jo talvi täällä Suomen lounaiskolkassa!

Ja kukas onkaan onnellinen ellei meidän Wiima Wimpsis! Se iloitsee hangista nietoksista koko sydämellään; kaivautuu päätään, korviaan myöten lumikasoihin; juostessaan hangilla se samalla auraa kuononsa kanssa vakoa syvälle lumeen - en yllättyisi vaikka kohta näkisin sen tekevän enkeleitä, niin kuin itsekin pienenä tein - ja joskus vähän isompanakin :)

Wiima ei malttaisi lumen tultua olla sisällä ollenkaan,  vaikkei sitä kyllä syyssateetkaan haitanneet eikä lenkkeilystä kieltäydy koskaan, mutta nyt se on pyytämässä ulos "koko ajan". Tätä kirjoittaessanikin se tuutii terassilla ulko-ovemme edessä "vartiossa" (lähesty omalla vastuulla lipaisun uhalla) pyydettyään hetki sitten pääsyä pihalle.  Siinä kai on sitten lumikenttien paimenkoiran hyvä olla!

Alla kuvasarja Wiimasta tänään joulukuun eka päivänä kotipihalla lumihommissa :)

 Porttivahti Wiima, 7 kk, on kasvattanut varsin komean hännän,
täytyyhän tytöllä olla oma puuteri(lumi)huisku :)

 Pois alta hitaammat!

 Ottaisitko sitten sen kuvasi että pääsen takaisin rehaamaan, kitooos!!

Näyttää niin kuin Wiiman toinen korva olisi varsinainen Dumbo ^, mutta häntä on osunut juuri sopivasti taustalle :) Hetken ehdin jo ihmetellä että onko vika korvassa, kamerassa vai kuvaajassa :D

Lumimurmeli nimeltä Wiima

Päätähti unohti hetkeksi olla Lady-Like.. :)

Wiima löysi hautaamansa luun ja sitten tulikin taas typykällä kiirus :)

Sitten pari poseerausta vielä, onko näin hyvä?

Vai ehkä näin?

Tai sittenkin näin?

Sitten oli Wimppulin mielestä poseeraukset poseerattu ja kameraan tallentui enää kauniistakin kauniimmat Wiima-neidin pussihousut :)