Leiki & Pelaa -kurssilla

Oltiin Wiiman kanssa vähän erilaisella kurssilla 6.12.2013. Kurssi, jonka aiheena oli leikkimisen opettelu :) Eikös kuulostakin hauskalta? Kurssi oli Lounais-Suomen paimensukuisten lapinkoirien aluekerhon järjestämä ja kouluttajana oli Jirka Vierimaa, jonka vakio-ohjelmistoon kurssi kuuluu.

Leikkiminen vahvistaa koiran ja ihmisen välistä yhteyttä, leikin avulla koira oppii nopeasti ja leikki on koiralle hyvä palkinto hyvin tehdystä työstä. Leikki on hauskanpitoa ja sosiaaliselle eläimelle kuten koiralle (ja ihmiselle) hyvin tärkeä taito.

Kurssipäivän pääteemana oli hallittu leikki, sillä ihan kaikenlainen leikki ei välttämättä palvele koulutustarkoituksia (esimerkiksi koiran omiessa lelun) ja leikkiminen on kivampaa kun se on yhteistä (koira pyrkii leikkimään ohjaajan kanssa eikä yksinään).

Ilmoittauduin Wiiman kanssa kurssille, koska leikkimisaiheinen kurssi kuulosti tosi kivalta, sekä myös koska mulla on pieni propleemi Wiiman kanssa leikkimiseen liittyen. Wiima nimittäin tykkää kovasti leikkimisestä ja se onkin treenatessa oikein hyvä palkka. Käytän yleensä retuutuslelua, joka toimiikin ihan hyvin. Mutta Wiima pitäisi myös palloista ja niiden perän syöksymisestä, mutta niissä on se ongelma, että saatuaan pallon haltuunsa alkaa Wiima rallatella sen kanssa itsekseen eikä hakeudu luokseni. Joten treenatessa ei kuulosta oikein kivalta, treenaaminenhan loppuu sitten siihen.

Kurssi pidettiin Ruissalon kansanpuistossa pelto-/parkkipaikka-alueella. Keskustelimme paljon leikin merkityksestä koirankoulutuksessa ja tajusin miten itsestäänselvänä olin erehtynyt leikkiä pitämään. Jotenkin olin taipunut ajattelemaan, ettei sitä tarvitse harjoitella, vaan että "kyllähän jokainen nyt leikkiä osaa".
Mutta vain harjoittelemalla leikkimistä koiran kanssa voin kuljettaa leikkimistä sellaiseen suuntaan, että se palvelisi koulutusajatustani. Päivänselvää kun sitä ajattelee näin jälkikäteen.

Aloitimme harjoituksella, jossa koiran ottaessa kontaktia, lähdimme juoksemaan 'karkuun' ja koiran saavuttaessa ja ottaessa taas kontaktia, koiralle palkka suuhun - tässä vaiheessa vielä nami. Sitten kehitimme tehtävää vielä niin, että kontaktista lähdimme juoksemaan poispäin, koiran saadessa kiinni ja ottaessa kontaktia työnsimmekin koiraa leikkisästi poispäin ja juoksimme vielä pois. Tämän jälkeen koiran saavuttaessa koira palkittiin namilla joko suoraan suuhun tai heittämällä palkan suoraan eteenpäin maahan. Koiran otettua namin jälkeen uudelleen kontaktia, lähti harjoitus taas käyntiin. Ja Wiima oli innolla mukana! :)

Harjoitusten välissä oli tarkoitus opetella rauhoittumista. Eli harjoitus keskeytettiin välillä ja tällöin koiralle viestittiin hitain ja rauhallisin liikkein ja äänenpainoin, että nyt on tarkoitus rauhoittua ja pitää paussia. Ekat rauhoituskerrat aiheuttivat vähän piippailua ja vinkumista, mutta ei paljon ja rauhoittuminen helpottui kerta kerralta. Wiimalla on ollut tuollaiset odottelutilanteet vähän vaikeita; aiheuttaneet vinkumista ja liikkeellelähdön yrityksiä, mutta asia on helpottanut, kun olen ottanut mukaan käskysanan "Tässä ollaan". Käsky on ilmeisesti auttanut Wiimaa ymmärtämään, että on tarkoitus olla paikallaan, eikä vinkuminenkaan auta.

Edellisten nameilla tehtyjen harjoitusten jälkeen toistimme taas harjoituksen mutta nyt lelulla. Kurssin puuhanainen Tytti Salonen oli virkanut meille hienot patukkalelut! Kontaktista ohjaajan piti taas lähteä juoksemaan koirasta poispäin, koiran seuratessa ja tullessa kontaktiin palkaksi heitettiin lelu. Jolloin oli taas itse juostava poispäin ja koiran oli tarkoitus poimia lelu suuhunsa ja juosta ohjaajan perään.
Meillä onnistui tämä leikkivaihe ehkä pari kertaa, joista eka kerralla Wiima jäi toviksi haistelemaan lelua ennen kuin ryntäsi perääni. Mutta kolmannella kerralla Wiima kyllä syöksyi lelun perään, mutta ei poiminut sitä enää suuhunsa vaan palasi ilman lelua luokseni.
Tällä treenikerralla (siis ylipäätään koko päivänä) namipalkka toimi lelua paremmin, vaikka yleensä Wiima innostuu leluista ja leikistä kovasti. Luulen että se oli vähän hämmennyksissään kaikesta, paljon koiria samalla kentällä ja emäntä vaan heittelee lelua heittämästä päästyäänkin. Lisäksi leikkiminen on kuulemma koiralle hyvin väsyttävää, lyhempikin leikki vastaa ajaltaan pitempää lenkkiä.

Mutta treenin ansiosta tajuan että ei tarvitse 'alistua' ajattelemaan, ettei Wiiman kanssa voi leikkiä palloleikkejä koska se omii lelun, minun on vain harjoiteltava asiaa lisää. Ja onnistuuhan se toisinaan kuitenkin, nimittäin omalla pihalla kun potkaisen sille pallon, kiikuttaa pimu sen minulle uudelleen heitettäväksi.
Treenikentällä näin ei silti jostain syystä tapahdu vaan jos tyllerö tuolloin saa lelun haltuunsa, niin lähes poikkeuksetta se vetää pienet hepulit ympäri kenttää lelu suussaan eikä palaa hallintaan silloin kun toivoisin - leikin suunta ei ole siis minuun päin kuten pitäisi vaan poispäin.
Mutta Wiimapa ei tiedä vielä että tähän tulee muutos, sillä yhteisleikkiharjoitukset ovat alkamassa!! =)

• Miten lukijoilla toimii palkaksi heitetty lelupalkkaus? Ja jos se toimii, miten siihen on päästy - onko se tullut luontevasti vai edellyttänyt harjoittelua?

Keli oli kovin märkä ja sateinen ja uhkasi tulla vilu, mutta meillä oli mukava ja iloinen tunnelma ja säänkestävät koirat, niin siitäkin selvittiin. Niin ja kuuman glögin voimalla myös :)

Paljon ei tullut kuvattua, kun piti ehtiä leikkimään, mutta vähän kuitenkin:

 ^ treenin suunnittelua, koirat autoissa

^ glögipöytä muinekin herkkuineen ... mmmm.. =)

^ leikkijöinä Minja-lapinkoira ja taustalla Nesla-porokoira

 ^ Pikkuinen vauveli Lili (Puurattaren Taika-Taru) piipahti paikalla turistina

^ Taukoa pitävästä Patesta on tullut komea poika (Puurattaren Elmon Onni). 

^ ja Wiima-rassukan osana on aina kököttää kytkettynä kun minä kuvaan. 

Mutta sitten mekin jo kiirehdittiin leikkimään muiden kanssa =)

****

Ja tässäpä vielä pari kuvaa tämän illan lenkiltä;

Ensiksi ilouutinen, meille on tullut lunta! :) Tosin nimeksi vasta, mutta maa on ainakin valkoinen:

..ja toinen kuva joulua kovasti odottelevasta Wiima -tontusta
näyteikkunaostoksilla :)

Kevyttä rallytokoa :)

Rallytoko on siitä mainio harrastus, että sitä voi treenata ohjatuilla tunneilla, mutta sitä voi yhtä hyvin harjoittaa siellä missä sattuu olemaan. Tässä ollaan pysähdytty lenkin varrella yhdelle hiekkakentälle ja harjoiteltiin paria rallyn perusliikettä, eli mm. sivuilla (molemmilla) kulkemista ja puolenvaihtoja.
Puolenvaihdot takakautta sujuu meillä aika hyvin, mutta etukautta tehdyt puolenvaihdot on tuollaisia hassuja loikkauksia kuin filmillä näkyy :D

Olin itse alunperin ajatellut että Wiimalla on vain kiire vaihtaessaan puolta edessäni, onhan sillä suurentunut riski jäädä tallomakseni kun itse marssin samalla eteenpäin :) 
Mutta sain hyvän vinkin kouluttaja Eve Varjolta, että asia näyttäisi silti ennemmin liittyvän kontaktin pitoon; Wiima ei voi mielestään mennä edestäni pylly minua päin, koska silloin kontakti katkeaa.
Ja nyt kun katson filmiä tämä ajatus mielessäni, niin alan kallistua samaan johtopäätökseen.

Ihan filmin lopussa on Wiiman maahanmeno ja kiertäessäni sen taa, alkaa Wiiman pää ja katse seilata. Ajattelin ensin että se liittyy ohikulkeviin ihmisiin ja keskittymisen herpaantumiseen, mutta tuon Even kommentin jälkeen tajuan että siinäkin Wiimalla on vain vaikeaa sen yrittäessä ennakoida miltä puolelta ilmestyn. Eli liittyisi kontaktin pitoon sekin omituiselta näyttävä liikehdintä, ehkä?! :)

Paljon on hiomista menossamme vielä; käännökset tiiviimmiksi, peruutusaskeleet (filmillä mm vasemmalle käännöksissä kun Wiima on sivulla) luontevammiksi, etupuolenvaihdot jne jne..

Mutta ehkä rallytokon pääasia ja tavoite ohjaajan ja koiran iloisesta yhteistyöstä enimmäkseen kuitenkin täyttyy, sillä Wiima silminnähden tykkää tekemisestä ja on välillä lähes puhjeta liitoksistaan :) Ja niin tykkään tällaisesta puuhasta minäkin!

Hihnalenkkeilyä, koiraohituksia ja vähän feisbuukkausta

Kaunis hihnakäytös ei ole itsestäänselvyys. Ja tajuan vasta nyt kun minulla on oma koira, millaisen työn takana (sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja kekseliäisyyttä!) kaunis hihnakäytös voi toisinaan olla - silti uskon että Wiima ei ole vaivalloisimmasta päästä. Kuvittelen että hihnakäytöksen harjoittelu voisi olla paljon haastavampaa vaikka nuoren uroksen kanssa (testosteronibuusti), tai myös vaikkapa kovin aran koiran kanssa.
Kriteerit kauniille hihnakäytökselle ovat lähtökohtaisesti subjektiivisia, millaista käytöstä kukin koiraltaan odottaa. Toisaalta erilaiset kurssit ja testit kuten Kiva Koirakansalainen myös standardisoivat odotuksia koiran käytökselle.
Omat kriteerini ovat että hihnassa ei saa vetää, minä päätän mihin kuljetaan, ihmiset, koirat ja muut vastaantulijat tulee voida kohdata normaalisti ilman kevätjuhlaliikkeitä eli mahdollisimman välinpitämättömästi, ja hihnassa ollaan pääsääntöisesti ääneti. Uskon, että aika moni yhtyy näihin kriteereihin.

Wiimalla käytetään lenkeillä toisinaan valjaita, toisinaan pantaa. Valjaissa ollessaan sillä on enemmän vapauksia esim vetämisen suhteen, eli valjaissa hihna saa välillä kiristyä ilman, että huomautan. Käytän nyttemmin valjaiden kanssa usein myös flexiä (linkki) jolloin Wiima voi kulkea pientareella ja ojanpohjassa haistelemassa koirasähköposteja. Vapaudet valjaissa liittyy siihen, että puen typykän valjaihin myös esim pyöräillessä tai kun olemme olleet harjoittelemassa lampailla. Näissäkään tilanteissa en voi säädellä vetoa, joten vedosta en siis valjaissa nipota. Koko aikaa ei tietenkään vedetä, eikä Wiima niin teekään.

Sitä vastoin pannassa kun ulkoillaan, on tavoitteena ettei vetoa ole. Wiima kulkeekin varsin nätisti hihnassa - pannassa - mutta vasta tänä syksynä on alkanut tuntua siltä että alkuaikojen tankkaus ( = koira vetää, minä pysähdyn kunnes hihna löystyy ja koira ottaa pari askelta minuun päin ja taas jatkamme matkaa seuraavaan vetoon asti) on alkanut tuottaa tulosta ja pannassa ollessaan Wiiman hihna siis ylen harvoin enää kiristyy. Ja jos se kiristyy, niin pieni muistutus (pysähdys ja matka keskeytyy taikka että peruutan tulosuuntaan) riittää.

Ihmisten (aikuisten, lasten, lenkkeilijöiden jne) ohittaminen on myös ihan "piis of keik", Wiima usein jopa itse hakeutuu vierelleni ohitustilanteessa ilman pyytämistä ja kulkee nätisti hötkyilemättä ohi. Tai ei aina, esim ollessaan haisteluhommissa, mutta eipä se silloinkaan ohikulkijoista perusta.

Muiden koirien ohitukset on kuitenkin vielä vähän touhukkaita, joskin nekin alkavat olla suhteellisen hyvällä tolalla. Kaukana ollaan vielä 'välinpitämättömyydestä', mutta Wiima pääsääntöisesti pysyy nätisti sillä sivullani, jolle olen sen ohitustilanteessa ohjannut.
Vielä jokin aika sitten se malttoi kulkea nätisti vierelläni toisen koiran lähestyessä vain tietylle etäisyydelle asti, ja toisen koiran päästessä lähemmäs heitti Wiima pentuhyppelyksi ja lopuksi koitti kiireellä kaartaa edestäni ohikulkeneen koiran perspuolen ilmahajujäljelle.
Tänä syksynä otin tuohon asiaan järeät otteet, eli vielä paremmat namit ja lisäsin niiden määrää.
Aloin kehua Wiimaa kun se kulki vierelläni ja oli tarkkaavainen, mutta vielä toisen koiran suhteen tunnetilaltaan rauhallinen. Vippasin namia suuhun lähes katkeamattomana virtana koko ohituksen ajan. Tällä menetelmällä olen päässyt siihen, että Wiima ottaa minuun lähes aina kontaktia (jess!) toisen koiran nähdessään. Jolloin pääsen joka kerta kehumaan sitä ja saamme ohitukselle hyvän alun ja sitä myöten usein toivotun lopunkin.
Vielä on tekemistä tunnetilan kanssa, Wiima kiihtyy hieman koirakohtaamisissa edelleen - tykkäisin että sen tunnetila olisi rauhallisempi, vaikka muuten tilanne onkin useimmiten aika hyvin hallinnassa. Lisäksi haluan harjoitella lisää tilanteita, joissa kohtaamme koiran taluttajansa kanssa ja jäänkin juttelemaan - haluan että Wiima tällöinkin pysyy sivullani käskystä, tämä taito vaatii vielä hiomista.
Mutta Wiimahan on vielä aika mukelo, aikaa on opetella ja kypsyä :)

Niinpä onkin arvossaan tuollaiset facebookin ( ks otsikko) kaltaiset välineet. Facebookin kautta tavoittaa nopeasti useinkin suuren määrän samanhenkisiä ihmisiä samoine ongelmineen.
Niin kävi eilen lauantainakin. Täkäläinen koiranomistajatuttuni kuulutti koirakerhon sivustolla kavereita ns ohitusrinkiin. Minä näin ilmoituksen ja pari muuta tuttua näki myös ja niinpä saimme tosi nopealla aikataululla kokoon hyvän ryhmän treenaajia :)
Treeneistä päätellen mitään ongelmia ei kellään kyllä varsinaisesti ollutkaan. Niin fiksusti käyttäytyivät kaikki! Wiimakin piti mainiota kontaktia oikeastaan kaikissa ohitustilanteissa. Olin niin tyytyväinen tylleröön! :)
Tällainen treeni pitää ottaa uudelleen ja niin päätimmekin tehdä; sen lisäksi että saimme harjoitella ohitustilanteita oli myös hauska tavata samanhenkistä sakkia ulkoilun merkeissä.
(kuvat alla:  Jani Mäntylä)

Terveysuutisia

Tänään saapui Wiiman odotetut terveystulokset. Mehän käytiin lokakuun puolessa välissä eläinlääkärillä ja annettiin läpivalaista Wiima parista kohtaa, eli; lonkat, kyynärät, polvet ja silmät (lonkat ja silmät rodun PEVISAssa). Linkki juttuun jossa kerroin tarkkireissustamme on tässä.

Silmät ja polvet (0/0) todettiin priimaksi jo kuvauskäynnillä, mutta lonkka- ja kyynärtulos lähtivät Kennelliittoon virallisesti lausuttavaksi.

Kuvauksen tehneen lääkäri Pelle Axelssonin mukaan Wiimalla oli A/B lonkat ja 1/1 kyynärät, ja tällainen arvio matkaan lähti.

Kennelliiton virallisen lausunnon (lausuja lääkäri Annie Liman) tupsahtaessa tänään sähköpostiini yllätyin iloisena, kun ykkösten kyynärätulos olikin lausunnossa vaihtunut puhtaaksi 0/0 ! :) Olipas hieno juttu!

Lonkkatuloksiin oli myös muutosta tullut, A/B olikin muuttunut B/Bksi. Harmi. Mutta lonkkatulos on vähemmän huolestuttava kuin kyynärien vaurio olisi, onhan koiran painosta yli puolet juuri eturaajojen päällä. Eturaajat ovat myös hypyissä enemmän alttiina kuin takaraajat.
Tosin tiedän kyllä koiria, jotka elävät ykkösen kyynärillä ihan normaalia elämää ja hyväksytäänhän ykköskyynär jalostukseenkin.

***

Kuvitetaanpa juttu lopuksi jollain ihan muulla kuin lonkkamaljoilla ja kyynärnivelillä. Nimittäin muutama kännykkäräpsy perjantain lenkin varrelta. Olin perjantain lomalla ja tehtiinkin sitten oikein monen tunnin lenkki kotikulmia kierrellen ristiin ja rastiin. 

Liikunnan lisäksi rasvattiin lenkillä vähän aivosolujakin; Wiimalla kun on juoksut, niin ollaan jouduttu pysymään pois rallytoko-areenoilta ja muista koiramaisista paikoista, joten ällihommia pitää kehitellä itse =)

Ensin pysähdyttiin hiekkakentälle vähän 'omatoimi-tokoilemaan'.

Ja sitten loikittiin kaikkien mahdollisten erilaisten alustojen päälle, kuten näiden penkkien ja alla pöydän. 

Kaikki alustat on Wiimalle pääsääntöisesti jees, paitsi sellaista "rautalanka-alustaa" (tiedättehän, usein mm. porrasmateriaali, ristikkäin meneviä rautalankoja joiden läpi näkee maahan asti) Wiima vähän vierasti. Tuli kyllä alustalle, mutta olemuksesta näin, ettei ollut ihan turvallinen olo. 

Ja kaipa sellainen tuntuu tassunkin alla ikävältä. Mutta tulipahan kokeiltua sellaistakin.

Wiiman sairastupa

Wiiman juoksut (kolmannet) alkoivat 6.11. Olivatkohan ne syynä viikonlopun sairasteluun, mene ja tiedä, mutta perjantaina 8.11 kodistamme tuli sairastupa.

Isäntä tuli perjantaina puolilta päivin kotiin ja sai huomata Wiiman oksennelleen. Tätä oksentelua jatkuikin sitten koko päivän. Oksentelu meni aina saman kaavan mukaan, ensin Wiima alkoi köhiä, köhisi muutaman kerran ja sitten lopuksi oksensi. Sitten oli vähän aikaa hyvä, kunnes alkoi uudelleen. Köhä ei ollut varsinaista yskää, vaan jonkinlaista kurkunärsytystä ennemminkin.

Oksentelua kesti koko päivän myöhäiseen iltaan asti. Koira oli muutenkin väsynyt ja vetämätön (siis vielä enemmän kuin juoksuissa yleensä)  niin että illan edetessä aloin olla vähän huolestunut ja pirautin kasvattajalle, oliko hänellä kokemusta tällaisesta oksentelusta. Ihan normaalina hänkään ei oireilua pitänyt ja etenkin kun oli vielä juoksut päällä (Kohtutulehduksen riski on toki suurimmillaan 1-2 kk juoksuista, mutta ei tavatonta tai mahdotonta juoksujenkaan aikaan), päätimme illalla lähteä käymään eläinlääkäripäivystyksessä.

Lähdettiin sitten matkaan, Wiima tavalliseen tapaan takapenkillä valjaissa. Penkki ja lattia oli peitetty oksennusvaaran vuoksi. ja hyvä että oli, sillä takapenkillä köhistiin ja ainakin kerran myös oksennettiin.

Tutkimuksissa todettiin siisti kohtu. Jonkin verran sisältöä (paikka paikoin 7 mm), mutta juoksunartun raja-arvoissa pysyttiin. Ei kuumetta. Anaaleissa vähän tavaraa, ne tyhjennettiin, ei tulehduksia kuitenkaan. Lääkärin arvio oli että jonkinlaisesta suolitulehduksesta voisi olla kyse ja antoi meille mukaan (maksua vastaan) mahansuojalääkkeen ja inuliinivalmisteen vatsan rauhoittamiseksi.

Ihan kummallista muuten oli, että kun saavuimme eläinlääkäriasemalle; Wiima piristyi kuin taikaiskusta! Ei köhinän köhinää, ei oksennuksen oksennusta ja ryhtikin nousi reippaan iloiseksi. Lääkäri varmaan itsekseen mietti, miksi viitsimme tervettä koiraa tulla esittelemään!
Arvelin että tekikö pieni jännitys sen että typykkä unohti huonon olonsa ja voi yhtäkkiä hetkellisesti erinomaisesti. Eikös vaan olekin kuin eri koira yllä olevissa kuvissa, vaikka ne on otettu tunnin sisällä samasta koirasta!

Kotiin palattuamme oksennuksia kuitenkin tuli jokunen edelleen ja perjantan ja lauantain välisenä yönä vielä yhden kerran.
Seuraavana päivänä lauantaina (päivä nro II) ei enää oksenneltu, mutta köhinää oli edelleen. Wiima oli myös aika väsynyt, eikä innostunut leikistä muuta kuin hetkittäin. Tein sen kanssa noin tunnin rauhallistahtisen nuuskuttelulenkin ja typykkä jopa haukotteli kesken lenkkeilyn - never before!
Ajatuksiini kömpi että olisiko jokin vierasesine ongelman syy ja aloin pohtia tytön röntgeniin kiikuttamista läpivalaisua varten.
Mutta kunto alkoi kuitenkin hiljalleen kohentua ja köhinät jäivät. Myös pirteyttä alkoi löytyä - sen verran kun juoksuisessa Wiimassa sitä yleensäkään on; sehän on vähän masiksessa muutenkin juoksujen aikaan.

Sunnuntaina (päivä nr III) Wiima oli jo oikeastaan entisellään. Ei köhinöitä eikä oksenteluita ja yleisvaikutelmakin muistutti taas tervettä koiraa.

Arvoitukseksi jäi, mistä oireet johtuivat. Oliko sitten kyse juoksuihin liittyvästä pahoinvoinnista vai oliko jonkinlainen vatsapöpö vallannut Wiiman. Lääkitystä jatkamme edelleen, jotta Wiiman massussa hyvät bakteerit saavat vallan mahdollisista tuhmista bakteereista sekä ruokakuppiin laitetaan nyt vain helpostisulavaa ruokaa, kuten riisiä, kanaa, raejuustoa ja vastaavaa.
Hyvä että mokomasta päästiin! Onpa jännä nähdä seuraavien juoksujen kohdalla keväällä, josko oireilu toistuu.

Alla parit kuvat sunnuntaikävelyltä kun Wiima on jo tervehtynyt. Keli oli harmaa, välillä vähän tihkuttikin, mutta mieli oli iloinen, kun Wiimalla pyyhkii taas hyvin :)

 Wiiman ryhti on yleensä vähän matalampi kuin kuvassa, niska yleensä samassa linjassa selän kanssa. Mutta tässä tyttö on hoksannut golffareita kentällä, tarkkailuasemissa sen ryhti nousee. Kuvassa Wiima näyttää mielestäni ihmeellisen kookkaalta, eikös näytäkin?
Täytyy olla jotain kummallista kuvakulmassa :) !  Kuvahan on myös hieman laatuluokkaa "räpsäisy"..

 Yhtä lehteä punastutti kameran edessä enemmän kuin sisaruksia

Tällainen kuva on vaan pakko ottaa kun osuu virtaavan veden äärelle =)

Mukavat väriläiskät harmauden keskellä nämä kivat postilaatikot, jotka kekseliäästi oli ripustettu hyvät päivänsä nähneeseen fillariin.

Harmaata ja tihkuttelua

 

"Onpas paljon kivampaa olla terve kuin sairas", miettii Wiima tepsutellessaan :)

***

Savojärven kierros

Lauantaina pyhäinpäivän aamuna saimme päähämme lähteä patikoimaan. Keli oli - noh jos ei ihan kaunis kuin morsian, mutta eipä ainakaan satanut. Mietimme hetken mihin suuntaisimme, mutta sitten muistin lapinkoirien aluekerhon yhteydessä olleen puhetta Savojärven kierroksesta (LINKKI), ja niinpä käänsimme auton nokan kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa ja Savojärveä katsomaan millaisesta paikasta oikein oli kyse.

Savojärven kierros on n 6-7 km. Virallinen tieto sanoo että 6 km, oma gepsimme sanoi että 7 km, mutta ainakin osa tuosta lisäkilometrista tuli pienistä lisäpyrähdyksistä pois poluilta.

Patikkareitti on lähes kokonaan pitkospuin päällystetty. Osittain jopa noin ylellisen leveästi kuin yllä, mutta suurimmalti osin kahdella lankulla kuten kuvassa alla. Johtuen kapeasta kulkuväylästä, kannattaa kiinnittää huomiota mihin astuu, nimittäin josko astut viereen saattaa jalkasi upota suonsilmäkkeeseen, lammikkoon, polvea myöten. Joten kielikeskellä suuta oli päivän sana. Paikka paikoin märästä kelistä johtuen lankut olivat myös hieman liukkaat, joten käveleminen meni vielä varovaisemmaksi.

Ihan koko reittiä ei ollut päällystetty. Siltä osin kuin päällyste puuttui, oltiin pääsääntöisesti metsässä, ja maastossa oli paljon pinnalla kiemurtelevia juuria. Eli reitti on mielestäni tavalliselle, normaalikuntoiselle ihmiselle varsin sopiva, myös pieniä lapsiakin näimme, mutta ihan huonojalkaisten ei kannattane testata, tai ainakin varata kierrokseen kunnolla aikaa.

Välillä kuljimme syvällä Rölli-metsän siimeksessä.

Niin, ja kun reitin nimi on Savojärven kierros, niin onhan siellä tietty se järvikin. Maisemat olisi olleet varmasti vielä hienommat jos taivas olisi ollut kirkas ja olisimme nähneet vaikkapa auringonlaskun. Mutta oli se nättiä näinkin.

^ Ja tietenkin myös Wiima piti kuvata Savojärven maisemissa :)

Aikaa reitin kiertämiseen meillä meni kolmisen tuntia. Ehkä vähän enemmänkin. Reitin kyllä kiertää allekin kolmessa tunnissa, mutta me pysähtelimme aika lailla valokuvaamaan ja katselemaan, grillasimme makkarat sekä haimmepa parit geokätkötkin, joita maastossa löytyi.

Tämä reipas ulkoilija oli basset griffoni, jonka perhe oli samaan aikaan grillaamassa kanssamme.

Heidän grillauksensa ne vasta hyvää tuoksua levittivät, sillä heillä oli makkaran lisäksi mukana pullataikinaa, jota he kepin ympärille kieputettuna grillasivat. Olis maistunut meillekin :)

Vaikka kyllä oli makkarakin sinapin kera ihan gurmeeta tuolla ulkona syötynä!

Grillimaja oli noin puolessavälissä matkaa ns Rantapihalla. Läheisyydessä oli myös kioski, mutta nyt se oli kiinni.

Alla oleva laiturikuva on otettu Rantapihan läheisyydessä olevalta rannalta. Rannalla oli myös sauna, josta luin kotiin tultua että se on vuokrattavissa. Mutta joku muu jo tiesi tämän entuudestaan, sillä kun kuljimme tuosta ohi ja otimme muutaman valokuvan tuossa laiturilla, niin saunasta tuli ihana savun haju. Sitten meidän pitikin jo väistää, sillä saunonut pariskunta oli tulossa pulahdukselle - pukeutuneena muuten ihan aatamin ja eevan asuihin, sen kummemmin häpeilemättä.

Ajattelin että tällaista voi olla vain Suomessa :)

^ Paikka paikoin oli aika märkää, mutta vesi ei ollut missään vaiheessa noussut pitkospuiden päälle, joten selvisimme ihan kuivin jaloin. Tietysti se edellytti että tuli itse pysyttyä pitkospuilla, mutta me onnistuimme - Wiimaa myöten, joka sekin sipsutti nätisti puilla, paitsi välillä piti nuuskutella jotain vähän tarkemmin ja silloin ei neiti välittänyt vaikka varpaat vähän kastuivatkin.

^ Reitti oli erinomaisesti merkitty, punaisin merkein.

Ja kas, tähän aikaan vuodesta tulee pimeä varsin aikaisin ja vähän yllättäin, kuten saimme reitin lopussa huomata.
Alla omakuvani pimeän tultua! Ei voi kuin todeta että onpa isännän taskulampussa hyvä teho ja että olipa hän fiksu ottaessaan sen reissulle mukaan! :)
Onneksi meillä oli enää mutama sata metriä parkkipaikalle!

 

 Juuri nyt ei tule mieleen mikä olisi parempi tapa viettää vapaapäivä kuin perheen kanssa

luonnon keskellä ulkoillen!

Tänne on mentävä toistekin, ehkä esim aurinkoisena päivänä alkukesästä, jolloin tupasvilla on kukkinut ja pumpulipallot korvaavat kukinnan!

Anatomiaa ja cani-parcouria

Olin kuluneen viikon tiistaina kuuntelemassa kasvattaja ja ulkomuototuomari Lena Dankeria aiheena Koiran Anatomia. Tilaisuuden järjesti täkäläinen koirakerho.

Tilaisuus alkoi paljolla näyttelypulinalla, arvosteluperusteilla, miten koira kannattaa esittää yms seikoilla, jolloin tulin ensin hieman harmitelleeksi, että vain näyttelyn näkökulmastako näitä asioita tullaan pohtimaan. Itse kun taas olin kiinnostunut kuulemaan koiran anatomiasta ns terveys- ja rotutyyppinäkökulmasta katsottuna. Eli halusin mm. kuulla koiran kulmauksista ja eritoten oppia näkemään  koiran etukulmaukset, sillä jostain syystä minun on niitä koirassa kovin vaikea nähdä. Myös muut rakenteelliset kysymykset kiinnostivat; mitä 'jokin' tarkoittaa ja miltä 'jokin' näyttää ja erityisesti mitä 'jokin' vaikuttaa koiran kannalta.

Ja huomasin hetken päästä harmitelleeni turhaan, sillä pääsimme kohta myös itse asiaan. Ja Lena Dankerilla olikin erinomaisen hyvä ja havainnollistava tapa tuoda esille koiran rakennetta ja juuri noita kulmauksia. Itse asiassa tämän luennon pääaiheena olikin siis juuri kulmaukset ja niihin liittyen koiran käynti ja liikearadat, kulmausten vaikutukset liikkeeseen.
Hän selvitti ensiksikin, mistä luista (etukulmaukset; lapaluu, olkavarsi, kyynärluu  - takakulmaukset; lantio, reisi, sääri) kulmaukset muodostuvat ja mitä vaikutuksia koiran käynnille voi olla, jos vaikka etukulmaukset ovat takakulmauksia paljon avoimemmat. Seurauksena saattaa olla mm. käyntivirheitä, sillä runsaat kulmaukset tarkoittavat pitkää, maatavoittavaa askelta; jalka potkaisee liikkeessä pitkälle, kun taas avoimet kulmaukset antavat tilaa lyhemmälle askeleelle. Tällöin koira voi joutua sopeuttamaan askeleensa siihen että etujalat häärivät pitkiä askeleita ottavien takajalkojen edessä ja seurauksena voi olla esim peitsausta tai muita liikevirheitä. Edellä todettu koskee siis tilannetta, jolloin kulmaukset ovat epätasapainossa; joillakin roduilla ja -tyypeillä ei runsaita kulmauksia kuulu ollakaan.
Rakenne-esimerkkinä käytettiin "peruskoiran" eli ravaajan (mm. useimmat paimenkoirat) hyvin kulmautunutta rakennetta, joka tietenkin sopi minulle mainiosti - kotona kun asustaa juuri siihen malliin sopiva karvakorva :)  Ravaaja-tyypin rakenteen ollessa tarkastelun lähtökohtana suoritettiin vertailua ns.  laukka-tyypin (mm. vinttikoirat) sekä ns. voima-tyypin (mm. bulldogit) kesken, sekä moni rotuhan myös uppoaa näiden tyyppien välimaastoon.

Opin paljon uutta tulla luennolla ja sain vastauksia niihin asioihin joita päässäni oli kysymyksen muodossa pyörinyt. Nyt on vain sulateltava kuulemaansa, kuljettava silmät auki ja katsottava ja 'kopeloitava' Wiiman ja muiden koirien liikettä ja olemusta "sillä silmällä", saadakseni teorian käyttöön. Tosin minulla on jonkinlaisia vaikeuksia edelleen tunnistaa luuston asentoa sieltä koiran nahkojen alta, mutta kaipa harjoitus siinäkin auttaa.

Anatomian jatkokurssiakin on kuulemma tulevaisuudessa luvassa, ja sinne olen tietenkin menossa. Lienee muuten myös aiheellista huomauttaa, että kaikki edellä todettu on omaa vuodatustani siitä mitä kuvittelen kuulleeni ja oppineeni; jos yllä on asiakirheitä, eivät ne ole tulleet kouluttajan suusta vaan omasta ymmärryksestäni tai puutteellisesta ulosannistani.


Cani-parcour :)
Olen viime päivinä oppinut myös ihan uuden sanan joka ei liity koiran rakenteeseen vaan harrastuksiin. Nimittäin luin Lounais-Suomen Paimensukuisten nettisivuja (joita myös muuten nyttemmin ylläpidän  ) ja siellä erään kurssin yhteydessä kerrottiin että mm "cani-parcouria" olisi luvassa. Hmm, cani-parcour, what's that?!
Mutta pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi että se on eräänlaista esteiden ylittelyä. Cani -etuliite tulee tietty sanasta canis (lat. koira) ja parcour'han on liikuntaharrastus ihmisillekin, jossa vauhdikkaasti skeittilaudalla (?) ylitellään aitoja ja portaita.
No, olen tietty aiemminkin hyppyyttänyt Wiimaa yli kivien ja kantojen, mutta nyt tuon cani-parcourin keksittyäni huomaan skannaavani ympäristöä vielä aktiivisemmin saadakseni Wiiman erilaisille alustoille, kiipeämään ja hyppäämään :) Alla pari näytettä: