Hyytävän hieno venereissu: onks meduusoi näkyny?

Otsikko on nimeltään hyytävän hieno venereissu siitä syystä, että reissu oli tosiaan hieno, mutta myös hyytävän kylmä. Ajankohta oli lokakuun viimeinen viikonloppu ja keskellä päivääkin veneen kansi oli jäässä, eli veneeseen ja siitä pois oli kuljettava kieli keskellä suuta.
Mutta itse päivä oli silti upea ja aurinkoinen, ja näkymät sen mukaiset.

Idea syksyiseen venereissuun tuli minulta - vene oli vielä vesillä ja olin kuullut, että meduusat olivat saapuneet saaristoon. Ne usein tulevat syksyllä kun vedet viilenevät, muistan jonkin aiemman vuoden kun niitä oli niin paljon, etteivät ne meinanneet samaan mereen mahtua.

Mieheni innostui ilokseni ajatuksesta myös ja niin lähdettiin matkaan. Mutta niin siinä sitten kävi, ettemme juurikaan niitä meduusoja nähneet ja kun näimme, niin olivat niin syvällä meren syvyyksissä, ettei kannattanut valokuvaamista edes yrittää. Osasyy oli kyllä myös se, että lähdimme liikkeelle myöhään iltapäivällä ja halusimme kotirantaan ennen kuin aurinko laskisi. Niinpä emme päässeet etsimään meduusoja kovin laajalla kaarella. 

Tämä pikkuinen meduusa oli ainoa, joka oli riittävän ylhäällä veden kerroksissa, että sitä kannatti edes yrittää kuvata, mutta eipä tuokaan kuva hääppöinen ole.
Mutta paljaalla silmällä näin niitä enemmän, jotkut olivat - usko tai älä - ihan ruokalautasen kokoisia! Niin suuria en muista aiemmin bonganneeni, mutta ehkä olen vain unohtanut.

Reissu ei ollut kuitenkaan turha vaikkei meduusaparvia kameran eteen saatukaan, koska saatiin silti nauttia maisemista. Syksyinen meri on toisella tapaa kaunis kuin kesäinen meri. 

Saarissa on syksyn värit ja ne peilautuu kauniisti veden pintaan. Ja sitten siinä on kuitenkin sellainen karuuden tuntu - en tiedä mistä se syntyy. Ehkä siitä kylmyydestä ja jonkinlaisesta äänettömyydestä, jota merellä ei kesäaikaan koskaan ole. 

Rannalle on rakennettu hieno kummeli, merimerkki (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kummeli)

Pieni hiekkasärkkä

Aurinko alkoi laskea ja suuntasimme kotirantaan. Ilma muuttuisi vielä kylmemmäksi, kun aurinko painuisi taivaankannen taakse. Ja pimeämmäksi tietenkin.

Rannassa tuli kuvattua tylleröä vielä tämmöisen hassun filmin verran odotellessamme, että isäntä saisi veneen taas siihen kuntoon, että sen voisi jättää laituriin.

Tätä kirjoitellessa on vene jo nostettu maihin talvilepoon. Ensi keväänä sitten taas uudet merireissut.

Syyskuulumisia pitkästä aikaa - ja golfpalloylläri!

Heippa taas rakas blogimme, jota olen tuhmasti laiminlyönyt. Hengissä kuitenkin ollaan ja kaikki hyvin. Edellinen kirjoitukseni on loppukesältä, elokuulta. Ihmeellisesti ei ole taas oikein löytynyt aikaa blogin päivittämiseen, ja silloin kun sitä aikaa olisi ollut, niin on ollut motivaatio kateissa tai olen keksinyt jotain muuta. Samaan aikaan olen harmitellut saamattomuuttani, sillä tämä blogi toimii kivasti myös päiväkirjana myöhemmille vuosille. Koitankin tässä kirjoituksessa vetää hieman yhteen syksyn kuulumisia - tai ainakin aloitella niiden yhteenvetämistä = )

Rally-tokon kuulumisia
Harrastusrintaman osalta rallytoko on kuulunut harrastuksiimme oikeastaan siitä asti kun lajiin alun alkaen törmäsimme. Ohjattuja tunteja olen ottanut enää vain silloin tällöin, muuten rallailua tulee tehtyä ihan vaan liikkeinä lenkin ohessa ja vapaamuotoisesti täkäläisen koirayhdistyksen kentällä peräti kylttien kanssa 😊, mutta alkusyksystä ostin meille taas syys-lokakuussa 5 kerran sarjan ohjattuja tunteja.

Enemmän tulee harjoiteltua ulkona kuin halleissa, koska kotipaikkakunnalla ei hallia ole, ja huomaan selvän eron Wiiman vireessä ulko- kontra hallitreeneissä. Halleissa vire on aina hieman matalammalla ja joudun huomattavasti enemmän panostamaan siihen, että koira keskittyisi tekemiseen iloisella tempolla. Ulkotreeneissä se kaikki tulee melkeinpä itsestään tekemisen ilosta. Jotenkin nuo sisätilat on Wiiman mielestä edelleen hieman jänniä, enkä oikein tiedä miksi. Niissähän kyllä aina vähän esimerkiksi kaikuu, mutta toisaalta Wiima ei ole erityisen ääniarka koira, joten en ole päässyt oikein jäljille, mistä on kyse.
Mutta ihan hyvä treenipaketti oli ja tuota halliharjoittelua me kyllä tarvitaan. Huomasin myös sen, että ihan vaan seuruuseen tulisi kiinnittää lisähuomiota - niin kauan kun seuruussa suoritetaan myös liikkeitä, niin Wiima on mukana, mutta kun niitä ei ole, niin sen kiinnostus voi kohdistua muualle.
Ulkona tosin tuokin sujuu paremmin, mutta tuon havainnon jälkeen olen nyt ottanut extempore eri pituisia seuruita, ihan lyhyitä ja vähän pidempiä megapalkalla, niin terävöitymistä on ollut näkyvissä.

Nose Work hommat..
... on edelleen mukana kuvioissa =) ! Kuulumme edelleen joka toinen viikko ohjatusti treenaavaan treeniryhmään ja sitten välipäivinä omaehtoisia harjoituksia. Joskin kulunut syksy on etenkin lokakuusta lähtien ollut työmielessä todella kiireinen ja vaatinut pitkiä päiviä, joten mulla on jäänyt väliin noita varsinaisia treenikertoja ja itsekseen on tullut myös väsymyksen vuoksi harjoiteltua vähemmän. Lenkityskin on ollut useana päivänä viikossa isännän varassa. Toivon todella, että työkiireet vähän hellittävät, niin, että vapaa-aika ja työ olisi taas balanssissa.

Kaksi ylempää kuvaa Turun Saippuatehtaan tiloissa ja alempi Petola-eläintarvikekaupassa.

Saippuatehtaan treenit olivat sikäli kisamuotoiset, että etsinnöille oli maksimiaika, kello tikitti, eikä hajujen sijainnista, kuten korkeudesta, ollut tietoa. Etsittävänä oli myös hajuista tyhjä huone, jonka "hajuttomuutta" ei siis etukäteen tiennyt.
Eläintarvikekaupassa (alla) tiesimme, että korkeita piiloja ei ole, koska myyntiartikkeleiden päälle ei olisi suotavaa hyppiä, mutta ruuan ja muiden koirien hajut tekivät hommaan haastetta. Wiima kyllä suoriutui etsinnöistä varsin hyvin, eikä sitä ruokienkaan hajut häiritse 👍😊, paitsi eka etsinnän neiti ihan selkeästi alisuoritti. Oltiin viimeisenä vuorossa, Wiima odotti autossa ja taisin hoitaa lämmittelyn vähän puutteellisesti.

Tämä kuva ylempänä ja tuossa alapuolella ovat Raisionlahdelta. Etsintäpaikkana oli tässä tämä laituri. Siinä tehtiin hauska huomio: ennen varsinaisen laiturin alkua "landgångin" (mikä se on suomeksi?) jälkeen on tuollainen tumma alue. Kaikki koirat hyppäsivät vauhdilla sen yli, paitsi Wiima, joka saaristolaisflikkana on tottunut kulkemaan laitureilla. Laiturit ylipäätään on joillekin koirille vaikeita paikkoja, hauska huomata, että Wiima on niiden suhteen ihan varmajalkainen.

Eka piilo on heti tuossa landgångin oikeassa nurkassa, ja alakuvassa sen löydöstä jo palkataan.

Ensilumi..
..tulla tupsahti maahan jo lokakuun lopulla, kun puissa oli vielä lehdet - joskin keltaiset - tallella.
Totuuden nimessä se oli enemmän loskaa kuin oikeaa lunta, mutta oli se ainakin valkoista!

Erään golfpallon tarina, eli pikareissu päivystävälle eläinlääkärille

Ja näin jälkeenpäin ajateltuna tapahtui hauska tapahtumaketju tuona samana päivänä kun se ensilumi oli tullut maahan. Oltiin kävelemässä paikallisen golfkentän huitteilla ja Wiima sai ottaa kentällä vähän riemurallia ilman hihnaa, ihmisiä kun ei näkynyt mailla eikä halmeilla, golfaajia varsinkaan.

Yhtäkkiä Wiima bongasi golfpallon, ja sai siitä lisää vauhtia leikkiinsä. Isäntä ehti juuri sanoa, että toivottavasti se ei nielaise sitä, kun tapahtui niin, että Wiima oli täyttää höökää laukkaamassa luoksemme, kun se yllättäin pysähtyi vähän matkan päähän, näytti vähän typertyneeltä ja köhi kurkkuaan. Me tietenkin isännän kanssa ryntäämme lähemmäs, eikä golfpalloa näy missään. Lunta oli tietenkin maassa, mutta tamppasimme alueen kokonaan ja palloa ei löytynyt.
Niinpä mieleen hiipi, että onkohan se tyllerö nyt mennyt ja nielaissut sen himputin pallon!

Soitin eläinlääkärille ja kysyin, että mitä nyt. He ehdottivat, että voisi kannattaa käydä koiraa näyttämässä. Nimittäin jos se olisi golfpallon nielaissut, niin esineen koon vuoksi ei oksennutusta suositella ja toisaalta, se ei tulisi luonnollista tietä pois vaan tekisi tukoksen.

Ja niin sitä sitten lähdettiin ja päivystävä eläinlääkäri oli tietenkin ihan toisella puolella Turkua, kuin sillä, joka olisi ollut meille lähimpänä.

Wimpelsson päätyi sitten röntgeniin. Se oli pienen koiraeläimen mielestä ihan kammottavaa, kun väkisin pidettiin koira liikkumattomana, mutta kiltisti se alistui puuhaan.
Ja mitä siellä röntgenkuvassa sitten näkyi? No eipä juuri mitään muuta kuin pieni, sievä massu, joka oli ryhtynyt jo odottelemaan iltasapuskaansa. Golfpallosta ei ollut tietoakaan! Eli myrsky vesilasissa oli koko juttu. Voi minkä näyttelijän koiramaailma onkaan Wiimassa menettänyt, kun se ei ole sille näyttelijän tielle lähtenyt 😇😃!
Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Ikävää olisi ollut, jos vaikkapa leikkaukseen olisi pitänyt ryhtyä.

Että muun muassa sellaisia juttuja on tänä syksynä ehtinyt tapahtua! Syyskuulumiset jatkuu seuraavassa jutussa.

Päiväreissu Örön linnakesaarelle

Alkuviikosta teimme reissun, jota olimme suunnitelleet jo pitkään, eli vierailimme Örön linnakesaarella. Örö sijaitsee Kemiön Kasnäsissa, Lounais-Suomessa.

Vaihtoehtoina kulkupeliksi meillä oli oma vene taikka sitten jokin yhteysalus. Kuten koko kesä, oli myös reissupäivä aika tuulinen, vaikka lämmin, että meitä ei houkutellut reissata omalla moottoriveneellä koko kuoppaista matkaa Paraisilta Kemiöön. Etenkin kun meillä tietenkin oli myös Wiima mukana. Varasin siis meille paikat aamulla Kasnäsistä lähtevään vesibussiin ja paluumatkan samalla kulkuvälineellä ja samaan paikkaan sitten illalla.

Saavumme Örölle vesibussikyydillä, matka-aika n 45 min.

Menomatkalla jouduimme istumaan vesibussin takaosaan, jonne moottorin ääni kuului todella hyvin eli kovin ja koiran korkeudelta ei pressujen vuoksi nähnyt ulos. Wiima oli menomatkalla selkeästi hieman huolissaan siitä, että miten tässä käy.

Paluumatkalla hoksasimme jäädä ulkotilaan vesibussin etuosaan, ja nyt Wiima reissasi ihan rentona :)

Örön saari on linnakesaari; Venäjä linnoitti saaren Suomen vielä ollessa osa Venäjää, ja sitten itsenäisyyden ajan koitettua on saari toiminut Suomen puolustusvoimain linnakkeena ihan viime vuosiin asti. Niinpä saarella on nähtävillä jos jonkinlaisia tykkejä, poteroita ja myös aiheeseen liittyviä valokuva- yms. näyttelyitä. Lisäksi jäljellä on silloisten asukkaiden, sotaväen ja huoltojoukkojen rakennuksia, kuten majoitus- ja kerhotaloja.

Alempi jättiläistykki on edelleen suunnattu kohti Bengtskäriä, koska Örön tykeillä on vuonna 1941 osallistuttu ns. Bengtskärin taisteluun.

Tähystystorni ja yksi saaren vuokramökeistä - muuten, tuo mökki oli nimeltään Käärmemurju. Kuvannee ehkä olosuhteita silloin joskus aiemmin...

Örön vaiheista kertova näyttely. Valokuvia ja pienoismalleja.

Wiimakin arvosti näyttelyn antia.

 

Mutta totta puhuen, enemmän kuin nuo sota-ajan muistot, jotka nekin toki oli mielenkiintoisia, minua kiinnosti kuitenkin Örön hieno ja monipuolinen luonto ja saaren useat hyvät vaellusreitit.

Saarella oli tavallista mäntymetsää, oli lehtipuulehtoa, oli hiekkaharjua ja -rantaa, oli kallioita, oli katajaista laidunmaata ja varmaan vielä muutakin. 

Mikä tämä luontotyyppi on nimeltään? Tämä on se, jota yllä kutsun "katajaiseksi laidunmaaksi", tuollaista heinikkoista. Myös kanerva näyttää siinä viihtyvän. Mutta en tarkalleen tiedä, miksi tällaista maastoa oikeasti pitäisi kutsua?

 Hiekkarannalla oli kiva vähän päästellä höyryjä - koiran siis :) , rannalla ei ollut meidän lisäksemme muita, niin koiraa saattoi pitää vähän vapaana muiden pelästymättä tai ärsyyntymättä.
Hiekkarannat ja hiekkakasat aikaansaavat Wiimassa usein hassut hiekkahepulit 😊, jolloin pitää vähän laukata ympyrää korvat sukkana päätä myöden.

Saarella on kivoja vaellusreittejä, jotka välillä ovat tällaisia hieman leveämpiä polkuja..

... välillä vähän kapeampia polkuja...

.. ja sitten ihan tällaisia pieniä kävelyteitäkin...

... joilla oli erikoisia nimiä, kuten Pitkä Ikävä ja Lyhyt Ikävä. Varmastikin perua siltä ajalta kun sotilaspojat olivat saarella tosihommissa.

Tällaiset retkikohteet, jossa on vaellusreittejä ja mielenkiintoista nähtävää ovat ihan kullanarvoisia. Meillä ei ollut ihan tuhottomasti aikaa, koska olimme riippuvaisia vesibussin kyydistä. Ehdimme tehdä noin 6 kilometrin lenkin ja sitten kiirehdimme vielä Örön vierasvenesataman rantaravintolaan, joka oli mahdottoman kiva ja henkilöstö todella mukavaa - iloisia ja mutkattomia nuoria, tyttöjä ja poikia kesäduuneissaan. 

Ylempänä näkyvästä tönöstä tilattiin ja haettiin juotavat, kahvit ja leivonnaiset. Sitten tuotiin itse tilauskuponki tähän harmaaseen kokin kojuun, ja hän toimitti sitten ruuat pöytään. Homma toimi erinomaisesti :) ! Itse tilasin kana-ceasarsalaatin ja isäntä päivän kala-annoksen, molemmat annokset olivat oikein herkullisia.

Wiimalle oli tietenkin varattu vähän omia herkkuja mukaan ruokailuhetkeä varten, ja sehän toisaalta myös herkutteli pitkin matkaa vaeltaessamme 😋 :

Jos ikinä liikut näillä seuduin tai päätät tulla kauempaakin, iso suositus vierailulle Örön saarella. Ja se on erinomainen retkikohde myös koiran kanssa, kuten kuvista ilmi käy.

Tänä kesänä emme varmaan ehdi vierailla tuolla uudelleen, mutta ensi kesänä tahtoisin mielelläni palata, sillä saaren pohjoisrannat jäivät vielä kokonaan näkemättä ajanpuutteen vuoksi.

Örön rantakallioilla vähän poseerausta, tietenkin 😊

Sitten oli aika hypätä vesibussin kyytiin ja hyvästellä Örö

'That's all folks!' - tältä kertaa 💚💚💚

Möksä- NoseWorkia laakerintuoksulla ja kisauutisia

Kulunut kevät ja kesä ollaan harjoiteltu hajunetsintähommia säännöllisesti. Kerroinkin edellisessä päivityksessä - vai kerroinko 😊 - että kuulumme joka toinen viikko kokoontuvaan treeniryhmään. Siinä välissä sitten harjoittelemme miten milloinkin, joskus itseksemme, toisinaan porukassa. Treenit on lähes säännönmukaisesti joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olleet eucalyptuksen hajulla, joka siis on NW 1 luokan haju.

Alkuvuodesta esittelin Wiimalle myös 2 luokan hajun eli laakerinlehden (http://wiimansivu.blogspot.fi/2017/01/) ja tuolloin koiruus ilmaisi laakerinkin ilman minkäänlaisia ongelmia. Sen jälkeen on laakerintuoksu on kuitenkin enimmäkseen jäänyt hyllylle, lukuunottamatta niitä paria kertaa keväällä kun treeniryhmämme vetäjä ujutti myös laakeria hajukätköihin.

Kesäloman alkaessa keksin napata laakerintuoksun mukaan ja eilen tein sitten koiraneidille pienet harjoitukset. Tein ensin itse etsintäalueen metsämaastoon. Ensimmäisen löydön kohdalla kävi sitten niin, että neiti kyllä löysi hajun, haisteli sen tarkkaan, mutta jätti ilmaisematta. Uusi tuoksu ja maastoetsinnän metsänpohja taisi hieman sekoittaa neitikoiran päätä. Mutta palikat oli kohdillaan heti sen jälkeen, sillä toisella löydöllä ilmaisu jo tuli tavalliseen tapaan. Wiima löysi hajut maastosta todella nopeasti - vähän liian nopeasti, koska olisin halunnut harjoitella samalla myös maastoetsintää itseään.

Isäntä oli sillä välin tehnyt vielä toisen etsintäalueen mökin taakse. On aina parempi päästä etsimään toisen tekemiä piiloja, koska itse tehdessä ne omat kätkönsä tietenkin tietää ja kehon kielellä saattaa koiralleen tulla etsintävaiheessa jotain paljastaneeksi.
Lisäksi tietenkin toisen tekemillä kätköillä tulee varmistettua se, ettei Wiima esimerkiksi etsi hajulähteitä, jotka tuoksuvat minulta vaan se etsii nimenomaan niitä etsittävän hajun tuoksuisia piiloja.
Tämä pieni filminpätkä on tuolta mökin takana olevalta alueelta. Wiiman ilmaisu on istuminen, se on aavistuksen verkkainen, kuten filmillä näkyy, mutta onneksi varsin selkeä 😅 :

Jos ei filmi näy, niin se näkyy tällä linkillä (linkki vie Wiiman googlealbumiin) : https://photos.app.goo.gl/BdBlKxVGua52Qug53)

Mutta vaikka ilmaisu on tuollainen verkkaisen oloinen, niin välillä ollaan kyllä tosi nopeita!
Osallistuttiin Wiiman kanssa pari viikkoa sitten epävirallisiin NW-möllikisoihin täällä Turun seudulla. Virallisia kisojahan*** ei täällä päin ole vielä ollutkaan - yhdet on tulossa elokuussa, mutta en mahtunut mukaan, paikat olivat menneet ensimmäisen tunnin sisällä! Höh ja pöh :) !
Mölleissä oli neljä osa-aluetta, joista laatikoilta saatiin Wiiman kanssa kisan paras aika ja voitettiin se osakilpailu! Hyvä Wiima!

Wiiman kanssa odotellaan vuoroamme.
Paikalla oli muistaakseni 15 koirakkoa vaikka kuvassa näkyy vain yksi nelijalkainen.

Laatikkoetsintä oli sisäetsintä, kuten tietysti itse sisäetsintäkin. Sisäetsinnöistä Wiima sai kovasti kehuja ja tuomari kehui ilmaisua hyväksi ja selkeäksi, sekä etsintätyöskentelyä ylipäätäänkin hyväksi ja järjestelmälliseksi. Saimme etsinnöistä täydet pisteet.

Ulkoetsinnät ei sujunut ihan niin hyvin. Ajoneuvoetsinnässä oltiin kyllä nopeasti hajulla, mutta aikaa söi kun en itse ollut ihan varma Wiiman ilmaisusta - tiesin sen olevan hajulla, mutta en oikein heti osannut siitä lukea, että missä haju tarkkaan ottaen sijaitsi. Tästä osakilpailusta saimme täydet pisteet, mutta aikaa kului hieman ja tuomarin kommentti oli, että Luota Koiraasi. 

Ja sitten ulkoetsintä oli maastossa, jossa oli tiukka aikaraami. Aika moni koira missasi kätkön, mutta olisin tietenkin itse halunnut olla löytäjien joukossa! Paikalla oli kova tuuli, ja aluenauhat rätköttivät tuulessa. Ne veivät hieman Wiiman huomiota. Emme ehtineet tutkia koko aluetta sallitussa ajassa, joten jäimme pisteittä tässä etsinnässä. Tuomarin kommentti tästä etsinnästä oli, että Koira kaipaa harjoitusta maastoetsintään.

Kiva ja opettavainen kokemus!

***edit: kirjoittelen tuolla yllä Nose Work -lajin virallisista ja epävirallisista kisoista. Niin sanottuja oikeasti virallisia kisojahan lajissa ei vielä järjestetä. Tulokset eivät esim tule Koiranettiin.
Laji on niin uusi ja hakee vielä muotoaan. Virallisilla kisoilla Nose Workin osalta tarkoitetaan sellaisia kisoja, joiden tulokset merkitään NW -kisakirjaan, jonka koirakko saa suoritettuaan kyseisen kisaluokan hajutestin. Ehkäpä NW jonain päivänä on myös Kennelliiton hyväksymä laji ja kisat saavat silloin ihan oikeastikin virallisen statuksen.