NoseWork -epiksissä ja talvimaisemia

Eilen lauantaina 3.3 oltiin Wiiman kanssa paikallisen koirakoulu Vainuvoiman järjestämissä NoseWork-mölleissä. Kisat käytiin sisätiloissa ja niinpä tarjottimella oli kaksi sisätilaetsintää (tuomari Taina Korhonen) sekä laatikko- ja ajoneuvoetsinnät (tuomari Vesa Laakso). Kisojen järjestelyt olivat erinomaiset, neljä etsintäaluetta ja 17 kisaajaa, ja silti aikaa ei tainnut mennä kuin runsaat kolme tuntia.
Wiimalla on ollut nyt voimakkaat valeraskausoireet ja etukäteen jännäsin, miten se mahtaa pystyä keskittymään. Mutta se oli turha huoli, nimittäin typykkä hoiteli hommat todella hienosti!
Kaikki hajut löytyivät sallitun ajan puitteissa ilman miinuspisteitä, eli selvisimme kisasta täysin pistein, ja Wiiman työskentely oli keskittynyttä ja sitkeääkin, jos hajun etsimiseen kului aikaa.

Eka etsintäalue oli pienehkö huone, johon oli valittu kodinhoitohuoneen tapainen sisustus. Oli kuivatustelinettä vaatteineen, erilaisia säilytysvälineitä ja muuta pientä ja isompaa sälää. Etsintäaika alueella oli 2 minuuttia, selvitimme sen 38 sekunnissa, hyvä Wiima! Ilmaisu (joka Wiimalla on istuminen) oli selkeä ja tuomarin kommentit alueelta olivat "Rauhallinen, tarkka etsijä".

Toinen etsintäalue haettiin heti perään ja sekin oli sisäetsintäalue, mutta isompi ja kodinomaisesti sisustettu. Tällä alueella meillä oli kaikkein eniten haastetta. Etsintäaika oli 4 minuuttia ja meillä kului aikaa 3 min 3 sek hajun löytymiseen.

Haju oli taustalla olevan harmaan penkin alla. Lähdimme tutkimaan aluetta sohvan huitteilta, sitten myötäpäivään kiertäen matkalaukkujen kautta pöytäryhmän luo, jonka tutkimme aika tarkkaan. Sitten kertaalleen jo ohitimme harmaan penkin, mutta haju ei siinä sattunut Wiiman nenään, mutta toisesta suunnasta palatessamme se sitten osui ja ilmaisu oli selkeä. Saattaa olla, että ohjasin Wiimaa tutkimaan taustalla olevaa seinää eka kerralla tuosta kulkiessamme, koska olin itse saanut ajatuksen, että kätkö saattaisi olla sen koloissa. Mutta ei se sitten ollut :) , ja nuo kotkotuksemme ennen löytöä vei meiltä aika paljon aikaa.

Tässä etsinnässä Wiima joutui hakemaan sitkeästi, kun hajua ei heti löytynyt. Se on selvästi kehittynyt sitkeydessä, vielä vuosi sitten se turhautui huomattavasti helpommin. 

Täydet pisteet tästäkin osiosta ja todella kiva tuomarikommentti: "Hienoa, kaunista ohjaamista. Ohjaaja tuntee koiransa hyvin". 

Tuomarikommentissa kehutaan minun "Wiimatuntemustani". Tämä liittynee sellaiseen asiaan, että Wiimalla on tapana, kun etsiminen pitkittyy, hieman istahdella etsinnän lomassa. Se voi joskus hieman hämätä minua, koska myös Wiiman löytöilmaisu on istuminen. Olen onneksi kuitenkin oppinut varsin hyvin erottamaan Wiiman "istahtelut" löytöistunnasta, ja tämän asian tuomari oli pannut merkille ja vaihdoimme siitä muutaman sanan etsinnän jälkeen.

Kahden sisäetsinnän jälkeen vuorossa oli pieni tauko, jonka jälkeen etsinnät jatkuivat seuraavalla kahdella etsinnällä, laatikoilla ja ajoneuvoilla.

Laatikoita oli paljon ja ne oli minusta järjestetty harmittavaisen kauas toisistaan, niin, että koiran olisi vaikea nähdä niitä kokonaisuutena ja siten ymmärtää, että laatikot olivat etsinnän aiheena. Niinpä päädyin taas ohjaamaan etsintää ja koitin pitää sen järjestelmällisenä. Ja hyvinhän se sujui, Wiima ilmaisi heti ja selkeästi löydön, heti kun sille osuttiin. Oli ehkä vähän tuurista kiinni, miten päin sitä rataa sitten alkoi suorittaa, me lähdimme liikkeelle "tietenkin" väärältä puolelta :) 

Etsintäaikaa oli laatikoille oli 2 min ja meiltä tuhraantui aikaa 59 sek, eli puolet sallitusta ajasta.

Tuomarikommentti oli taas erittäin mukava: "Ohjaaja ohjaa ja koira ohjautuu mahtavasti! Loistavaa yhteistyötä!"

Ajoneuvoina paikalla oli henkilöauto, peräkärry ja pulkka :) ! Tässä noudatin samaa kaavaa, eli järjestelmällisesti lähdimme etsimään hajua ja se ei löytynyt ekasta ajoneuvosta vaan tokasta, eli peräkärrystä. Tässä haussa olin aavistuksen epävarma Wiiman ilmaisusta, että oliko se "istahtelua" vai oikea löytö. Mutta pyysin sitä näyttämään kätkön uudelleen ja itse liikuin poispäin - ja kun Wiima sitkeästi nökötti paikallaan ja näytti samaa paikkaa, niin sitten uskoin ja ilmoitin löydön, ja sehän se oli. Ilostuin siitä, että Wiima sitkeästi piti puolensa, eikä lähtenyt matkaani vaikka hieman sitä kätköllä testasinkin varmistuakseni. Tietysti temppu vei meiltä vähän sekunteja kisassa, mutta taitona arvostan sitä, että koira jääräpäisesti kököttää löydöllä, jos en itse ole heti samalla aaltopituudella. 

Etsintäaikaa ajoneuvoille oli 3 minuuttia ja meillä meni 1 min ja 20 sek, ja tuomarikommentti oli taas mieltälämmittävä: "Hienosti seuraat, että koira käyttää nenäänsä ja haistelee joka kohdan. Voit surutta luottaa koiran ilmaisuun!"

 

Sanallisessa feedbackissa sain vielä palautteen siitä, että ohjaamistyylini on hyvä ja koira seuraa sitä erinomaisesti. Lisäksi tuomari Vesa huomautti, että valitettavasti järjestelmällinen hakutyyli syö vähän aikaa NW:n alimmissa luokissa ja on vaikea olla kisan nopein.
Hän kehotti silti ehdottomasti jatkamaan samalla tyylillä, sillä lajin korkeammissa luokissa on hänen mukaansa enää vaikea pärjätä sillä, että koira itse säntäilee etsimässä ilman järjestelmällistä hakemista. Tämä oli hyvä kommentti, sillä tajusin itsekin, että ohjaaminen söi aikaa. Jos olisin päästänyt Wiiman itse risteilemään alueilla, niin se olisi ehkä nopeammin osunut hajulähteelle. Pelkäsin kuitenkin, että jos lähden siihen, että Wiima itse päättää miten etenee, niin sitten minun on vaikea pysyä kärryillä siinä, että mitkä paikat on tutkittu ja mitkä ei, ja silloin riskeeraan sen, ettemme löydä hajua sallitussa ajassa ollenkaan ja sitä riskiä en halunnut ottaa.

Olen oikein tyytyväinen suoritukseemme kisoissa, vaikkemme siis palkintopalleille etsintäaikojemme vuoksi yltäneetkään. Ja isoissa oli todella kiva tunnelma, NW-harrastajat tuntuvat kaikki olevan kivaa ja toisiaan kannustavaa porukkaa!

****

Viimekertaisen kirjoitukseni aihe oli, että talvi se oli täällä lounaisessa Suomessa vain viikonlopun mittainen. No, niinhän se olikin tuossa vaiheessa, mutta olen joutunut monta kertaa syömään sanani sen jälkeen, sillä nyt meilläkin on täällä aivan ihanat talvikelit!
Olen tässä miettinyt, että tykkäänkö enemmän näistä rapsakoista pakkassäistä vai lämpimistä kesäsäistä - monelle kanssaihmiselle valinta olisi itsetään selvästi ne lämpimät kelit, mutta itse huojun kahden vaiheilla, sillä tykkään talvikeleistä todella paljon!

Viime viikonloppuna oltiin jäillä - Wiima jopa molempina päivinä, ja minä itse toisena.

Sieltä tulee Wiima!

Wiima rallattelee 10-kuisen löwchenpennun kanssa :)

Ja tässä se Wiima rallattelee parhaan ystävänsä, BC Nemon kanssa

Paraisten vierasvenesatamasta kun katselee merelle päin, niin horisontissa näkyy pieni saari, Tjuven-nimeltään. Tjuvenilla on grillipaikka ja nyt kun jäät kestävät, niin ihmisiä lappaa saareen piknikille, ja niin tietenkin mekin. 
Tässä ollaan matkalla Tjuveniin, isäntä ja Wiima näyttävät bonganneen jotain kiinnostavaa.

Saavuimme grillipaikalle, mutta tätä joukkopakoa emme silti aiheuttaneet vaan edelliset kertoivat jo olevansa valmiita.

Tässä sitä ollaan Tjuvenilla piknikillä. Me olimme varustautuneet kahvin ja voileipien kanssa, joten luovutimme nuotiopaikan makkaragrillaajille.

***********

Vielä yksi kuva valeraskaasta Wiimasta:

Jos ette tienneet, niin toilettipaperirullakin on ihan kelvollinen koiranpentu!

PS: uteliaisuuttani varasin Wiimalle ajan SmartDogin kognitiotestiin. Onhan se vähän tyyris, mutta asia on pyörinyt mielessä aika pitkään ja nyt kun saatiin testaaja tänne lähemmäs kotiseutuja, niin päätin mennä mukaan ja katsoa, mistä siinä oikein on kyse ja samalla oppia lisää Wiiman aivoituksista. Aikamme on maaliskuun loppupuolella, siitä sitten siinä vaiheessa lisää :)

Viikonlopun mittainen talvi ja namihaaste

Turun seutua ei ole tänä talvena juuri lumikeleillä hemmoteltu. Ennen joulua oli pieni muutaman päivän pätkä lunta maassa ja nyt viikko sitten oli toinen, joka muutaman päivän kuluttua taas sitten suli pois. Mutta onneksi lumijakso ajoittui juuri viikonloppuun ja niin minäkin pääsin siitä nauttimaan. Viime sunnuntaina oli nimittäin aivan mahtava keli! Pikkupakkanen, aurinko paisteli ja sopivasti lunta. Sellaisia talvien olla kuuluisi!

Kännykällä räpsin vähän kuvia lenkin varrelta, mutta jälkikäteen harmitti, etten raahannut kameraa, koska toista tilaisuutta talvikuviin ei välttämättä tule.

Wiima-tyllerö se on aina iloinen, mutta tällaisella lumikelillä se on vielä iloisempi ja leikkisämpi! Välillä pitää kellistyä lumeen ja sukellella siellä, ja sitten taas kirmataan liikkeelle!

Ainoa varjo tässä lumihauskuudessa on tassuihin paakkuuntuva lumi, jota sitten on välillä irroiteltava. Silloin Wiima lötsähtää maahan ja alkaa narskuttaa paakkuja hampaillaan. Se selviäisi hommasta hyvin varmasti itsekin, mutta tapaan mennä avuksi, koska ajattelen, että kun se tassunpohjat kastuvat syljestä, niin silloin se vasta alkaakin tarttuaja paakkuuntua.

Ihan kaikki lumi ei tartu tassuihin, mutta tuollainen uusi höttölumi, jota sunnuntainakin oli, on juuri sellaista tarttuvaa.

Tuona päivänä Suomi oli sinivalkoinen 

******

Olen tehnyt myös huomion Wiiman ruuan suhteen. Wiima ei ole millään lailla kranttu ja sille maistuu kaikki. Nappularuokansa se syö aina hyvällä ruokahalulla, herkuista puhumattakaan.

Mutta tähänastiset nappulat eivät ole kuivana varsinaisesti ruokahalua herättäneet. Tarjoilenkin nappulat aina lisien kanssa, kuten tästä (http://wiimansivu.blogspot.fi/2017/12/ruokajuttuja-kotimaisuus-on-tarkeaa.html) voi lukea.

Nyt huomasin, että Häme-nappulat ovat eri maata. Niitä Wiima on syönyt jo syksystä ja olin jo todennut ne oikein sopiviksi ja maistuviksi. Mutta silti yllätyin kun jokin aika sitten tajusin, että kuiva Häme-nappula sellaisenaan saa Wiiman ihan kuolaamaan ja se on ihan ennen kuulumatonta! Niinpä olen nyt vähän kiusannut pikku typykkää, eli suomeksi sanoen kasvattanut tyllerön malttia ja tehnyt Wiimalle pari kertaa vanhan namihaasteen (linkki) mukaisen ringin ruokanappuloista.

Katsopa noita suupieliä, kun vesi valuu suusta. Voi sentään pikkuista, tuhmeliini emäntä!
Ilmekin on ihan onneton, kun tässä on niin keskityttävä, ettei namit ala solahtamaan kitaan ja emäntäkin vain leikkii kameransa kanssa..!

Ja kuten videosta voi todeta, niin Wiimahan toki sai lopuksi syödä nappulansa, niin että kaikilla jäi hyvä mieli :)

Minusta on aika kiva juttu, että voin nyt toisinaan käyttää ihan ruokanappulaa palkkioina. Mutta luulen, että se saa jäädä kotiharjoitusten palkaksi ja 'oikeihin treeneihin' varataan edelleen kunnon palkkiot, kun kodin ulkopuolella on häiriötkin kovemmat.

.. Mielessä kyllä kävi vielä sen testaaminen jossain vaiheessa, että saanko Wimpun vielä pois tuosta ringistä, ilman herkuttelua tai ainakin jonkun nappulan popsimista. Mahtaisiko sen itsekuri riittää?! Ja menisikö se jo liialliseksi kiusaamiseksi :) ? Sitten neidille olisi tietenkin tarjottava jokin ihan ultimatumpalkinto! No, katsotaan, jos sitä vielä innostun joskus selvittämään 😋 !

Valofestarit - taidenäyttelyssä ja osana taideteosta

Juttu menneisyydestä - mutta ei kovin kaukaa vaan loppuvuodelta 2017. Silloin vietettiin kotikaupungissa viikon ajan LUX Archipelago-valofestareita. Näyteikkunat oli koristeltu valoteemoin, erilaisia valoinstallaatioita kaupungissa, taidenäyttelyitä ja valotaide-esityksiä.

Siis vähän kuin LUX Helsinki, mutta pienemmässä mittakaavassa, koska kotikaupunkini Parainen on vähän Helsinkiä pienempi ja tämä oli eka kerta kun moinen tapahtumaviikko täällä järjestettiin. Voipi siis olla, että tulevina vuosina vielä peittoamme tuon helsinkiläisen sisartapahtuman 😊

 Wiiman kanssa valotaidenäyttelyssä väestösuojaluolassa. Tunnelma oli erikoinen ambient-musiikin soidessa taustalla, pimeää, mutta valoa tuovia taideinstallatioita. Ihmisiä istui sohvilla pimeydessä niitä katselemassa ja kuiskailivat toisilleen.
Wiima käyttäytyi erikoisessa tilanteessa esimerkillisesti, kulki rauhallisesti mukana ja katseli, mutta luultavasti mielessään myös ihmetteli, että mikä paikka tämmöinen oikein on..

Ihanaa kun on tällaisia taidenäyttelyjä, joihin voi poiketa koiran kanssa, koska eihän niihin koiraihmisen sitten muuten tulekaan oikein poikettua, jos ei sitä koiralenkin varrella voi hoitaa. Eikös vaan?

Paraisilla sijaitsee Pohjoismaiden suurin avolouhos (linkki) ja se sijaitsee lähes kaupungin keskustassa. Valofestareiden aikana kaivos oli valaistu kaunein värein ja kiipesimme tietenkin näköalapaikalle sitäkin ihmettelemään.

Jutun otsikon mukaisesti olimme myös itse osana valofestarin esityksiä 🙀🐶. Nimittäin, olen itse täkäläisen koirayhdistyksen hallituksessa ja päätimme yhdessä valofestariporukan kanssa järjestää koirien valokulkueen, joka sai tapahtumanimen Dog People Go LUX.
Ajattelimme, että se olisi mukava tapahtuma kaupungin koiraihmisille, sopisi erinomaisesti tapahtuman luonteeseen ja mikä parasta, korostaisi heijastinten ja valojen käytön tarpeellisuutta pimeään aikaan.

Kuva N. Bergman

Koirien valokulkue olikin menestys! Noin kuusikymmentä koiraa otti osaa tapahtumaan ohjaajineen ja toiset jopa perheineen. Koirat olivat puettuina heijastimiin ja valoihin (koiraystävällisesti tietenkin, joka oli vaatimus), ja ihmiset niin ikään - jouluvaloihinkin kiedottuja ihmisiä näkyi.

Wiimallakin oli hyvät loisteet :) !

Letkaa veti kaksi lähitallin hevosta sekä ponikärryt, ja koirat seurasivat kulkueena perässä. Kulkuetta ei voinut olla huomaamatta! (kuva: K. Väisänen)

Ohikulkijat pysähtyivät katsomaan ja koiralenkillä olevia ihmisiä liittyi mukaan vielä lennostakin. Se oli hauskaa ja takuulla toistamme tapahtuman myös tänä vuonna - sitä on myös osallistujien taholta toivottu!

Nyt ollaan onneksi taas kulkemassa kohti valoisampia aikoja, mutta eipä aikaakaan kun kesän jälkeen pimenee taas. Niin nopeasti nämä vuodet ja vuodenajat vierivät!

Uusi Vuosi hurahti käyntiin..

Taas on tuolla kirjailijalla ollut kädet täynnä ja väittää, ettei ole ehtinyt tänne blogin puolelle, niin tuleepi näitä minun kuulumisia ja hyvän alkaneen vuoden toivotuksia vähän jälkikäteen.

Lounais-Suomessa oli edelleen maa vuoden vaihtuessa vihreänä - siis vihreänä eikä edes mustana. Kyllä on vuodenajat kepsahtaneet ihan väärin päin. Kyllä niin toivoisin lunta maahan, mutta toisaalta minä olen hyvin sopeutuvainen ja olooni tyytyväinen lapinkoiraneiti, joten kestän tämänkin kuin .. kuin ..kuin .. no vaikka lapinkoira!

Uuden Vuoden aattona tehtiin kaksjalkaisen kanssa pitkä lenkki ennen paukkeen alkua. Kaksjalkainen sanoi, että tänään ei illemmalla sitten juuri ulkoillakaan, koska taivaalla räjähtelee ja paukkuu, pientä pissimisulkoilua olisi vain illemmalla luvassa.

Lenkkeiltiin tallien ohi ja käytiin morjestamassa ulkoilevia hummia. Niiden hoitaja saapui paikalle ja kertoi, että hevosetkin pääsevät uuden vuoden yöksi - kuten kait joka yöksi talviaikaan - sisätiloihin. Katsopa kuvasta miten ruoho vihertää.. 

Minua ei tosin ole paukkeet ja räiskeet koskaan hetkauttaneet, ja minun puolestani saavat paukutella niin paljon kuin haluavat, mutta kaksjalkaiset haluaa kuulemma silti pitää minut seinien sisällä, varmuuden vuoksi.

Otettiin lenkin varrella poseerauskuvakin, kun näimme hienon kiviaidan.
Tapaan saada vähän palkkaa näistä poseerauksista, kuten ilmeestäni kuvassa voi lukea :)

Uusi vuosi meni rauhallisesti kotosalla kaksjalkaisten, niiden vieraiden ja näiden karvakavereideni kanssa. Kuvan bortsulla oli aika jännittävä ilta, sitä nimittäin pelotti ulkona kuuluvat ilotulitteet kovasti ja se vietti iltansa melkeinpä keittiönpöydän alla, jonka ympärille kaksjalkaiset oli kokoontuneet ja pelasivat seurapelejä. 

Bortsun isäntä kertoo, ettei se aina ole pelännyt ääniä, mutta joitakin vuosia sitten oli räjähde pamahtanut ikävästi ihan viereen kun olivat olleet uudenvuoden päivänä kävelyllä ja siitä oli jäänyt bortsun muistiin ikävästi ääniarkuutta ja sitä on sen jälkeen kovat äänet pelottaneet, enenevästi.

Keskellä kuvassa istuu pikkuinen löwchen-pentu. Sitä ei äänet pelottaneet, joskin sekin ne kyllä noteerasi. Taisin itse olla ainoa koirakolmikosta, joka en oikeastaan ääniä edes kuullut. Tai ollut kuulevinani.

Uudenvuoden juhlijoita. Neiti Lapinkoira, Vauva-Leijonakoira ja Herra Bortsu.

Nuutinpäivä oli jo viikko sitten, mutta meillä kaksjalkaiset sai aikaiseksi siivota joulun jäljet pois vasta viikko sen jälkeen - eli tänä viikonloppuna. Ja nytkin sanoivat, etteivät millään haluaisi kuusta viedä pois, kun se niin kauniisti välkehtii ja tuo mukavaa valoa. 

Olen samaa mieltä, niin tykkäsin sitä katsella, mutta ehkäpä nyt on aika taas odottaa luonnon valoa ja sen lisääntymistä, ja ottaa kuusi esiin taas ensi jouluna.

Hyvää alkanutta vuotta itse kullekin!

Hyvää joulua kaikille yhteisesti ja erikseen!

Hyvää joulua kaikille! Niin kaksi- kuin nelijalkaisille 💗, ja vaikka olisi miten monta jalkaa!

Tänä aamuna tehtiin Wiiman kanssa pitkä jouluaamun lenkki, muun perheen vielä tuutiessa. 

Aurinko oli jo noussut ja paisteli meille - keli mitä kaunein, vain lumi puuttuu. 

Koti on valmisteltu jouluun, uunista tulee hyviä tuoksuja. 

"Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!"

Ruokajuttuja - kotimaisuus on tärkeää!

Onkohan tosiaan niin, että olen edellisen kerran kirjoitellut Wiiman ruuasta kesällä 2015 (http://wiimansivu.blogspot.fi/2015/07/ruokalistalla-nappuloiden-vaihto.html). Silloin kerroin, että olin uuden nappulavalinnan edessä, koska aiemmin käyttämäni merkki poistui.

Tein tuolloin päätöksen pysyä kalapohjaisissa nappuloissa rajatakseni hieman vaihtohtoja, koska erilaisia koiranruokia on niin paljon. Päädyin silloin ProPac -sarjan Bayside-nappulaan, jonka pääraaka-aine on siikajauho (Lihavalkuainen jauhon muodossa takaa paremmin sen, että lihavalkuaisen osuus säilyy riittävänä valmiseen tuotteeseen asti. Tuoreen lihan ongelma on, että siitä haihtuu valmistusprosessin aikana  suuri osa vesihöyrynä ilmaan).

Ja kun tuossa alussa hämmästelin, etten ole aiheesta mitään kirjoituksia tehnyt, niin tässä samalla oivallan, että varmaankaan siihen ei ole tarvetta ollut, sillä olen pysynyt saman nappulan käyttäjänä viimeiset pari vuotta. Tai itse asiassa niin, että kotona on ollut vuorotellen säkki ProPacia tai säkki Canaganin kalanappulaa, riippuen siitä missä kaupassa olen ostoksia tehnyt. Asioin kahdessa eri eläinkaupassa ja toisesta saa vain toista, ja toisesta toista. Molemmat nappulat on sopineet Wiimalle oikein hyvin. Wiima on onneksi sillä lailla kiitollinen ruokittava, ettei sillä ole mitään allergioita eikä minun tarvitse pelätä ripulisirkusta, vaikka tarjoaisinkin sille uusia makuja.

Olen tässä kumminkin harmitellut, eritoten tuon ProPacin kohdalla, että ihanko pakko sitä koiranruokaa on lennättää jenkkilästä asti tänne Suomeen. Canagan on sentään Euroopasta, Briteistä, mutta turhan kaukaa sekin.

Siksipä ilostuin kovin kun tänä vuonna markkinoille tuli uusi täysin kotimainen koiranruoka Häme! Siinäkin proteiinina kalajauhoa, joka on omaa itämeren silakkaamme sekä possua. Valitsemani kalateema sai siis jatkoa vaikka merkki nyt sitten taas parin vuoden tauon jälkeen vaihtui. Ruuassa on myös kauraa, mutta sen tiesin ennestään sopivan Wiimalle - olenhan joskus keitellyt sille kaurapuuroa erilaisin lisukkein ja se on Wiiman herkkua.
Häme-nappulat tuntuvat olevan Wiiman mielestä todella hyvänmakuisia, sillä se suostuu syömään jopa kuivan nappulan sellaisenaan. Yleensähän on siis ollut niin, että jos kippoa täyttäessäni putoaa nappula lattialle, niin Wiima ei suin surminkaan syö sitä. Sille maistuu nappulat vain lisukkeiden kera (ja silloin maistuukin hyvin!), mutta kuivia nappuloita se söisi vain äärimmäisessä hädässä. Häme-nappulan kanssa nähtiin sellainen ihme, että Wiima veteli sen kitusiinsa ihan sellaisenaan.

Niinpä meillä on nyt syöty kotimaista Hämettä sitten alkusyksystä asti. Olen siitä tosi iloinen, koska pyrin meidän ihmistenkin ruuissa kotimaisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan lähiruokiin.

Nappulan (puoliksi Häme ja ProPac) lisäksi kupissa on keitettyä haukea ja maustamatonta jugurttia, niin ja loraus kalaöljyä

Käytännössä ruokinta menee niin, että Wiima ruokailee kaksi kertaa päivässä. Toisinaan on nappulapäivä, jolloin kuppi näyttää kuvankaltaiselta aamuin illoin, ja toisinaan Wiima saa aamuruuaksi raakaruokaa, vaikkapa kanansiiven tai raakalihapullia.
Kuppi täytetään nappulalla ja erilaisilla lisukkeilla. Esimerkkinä annos noin viikon takaa, jonka tulin kuvanneeksi yhtä lapinkoiralehden artikkelia varten:
Nappulan (puoliksi Häme ja ProPac) lisäksi kupissa on keitettyä haukea ja maustamatonta jugurttia, sekä loraus kalaöljyä . Kuppiin saattaa myös päätyä jauhelihaa tai muita lihoja tai kaloja, kananmunaa, raejuustoa, sopivia ihmisten ruuanjämiä ja muuta vastaavaa. Minulla on myös tapana lorauttaa kupin pohjalle vähän vettä, mutta en turvota.

Ja sellaisilla ruuilla se Wiima on sitten tähän asti pysynyt hengissä. Toivottavasti pysyy jatkossakin, kotimaisen ruuan voimin!

Joulukalenterin luukku 18 - ja peltojuoksua

"Wiima se päätti tänä jouluna liittyä joulupukin rekikulkueeseen poroja saattelemaan ja nyt on kiireenvilkkaa matkattava Korvatunturille. 
Jos näette Wiima Wimpulaa matkallaan ohilaukkaamassa, niin toivotelkaa sille turvallista matkaa ja vähän nisua mukaan matkaevääksi  ":)"

Facebookissa paimensukuisten lapinkoirien ryhmässä on joulukalenteri, johon ryhmän jäsenet itse tuottavat luukkujen sisällöt.

Tänään 18.12 oli Wiiman päivä ja tällainen luukku siellä ryhmässä tänä maanantaiaamuna aukesi. Toivottavasti se Wiima pääsee turvallisesti sinne Korvatunturille 💗

***

Eilen käytiin lähihiekkakuopalla ja pellolla vähän juoksemassa. Tai pääosin se oli Wiima, joka suoritti sen juoksuosuuden ja minä ja isäntä rämmittiin hangessa vähän hitaammalla tempolla. Hanki kantaa nyt koiran, mutta ei aikuista ihmistä - siellä missä lunta on. Lunta ei ole kauhean paljon, mutta riittävästi siihen, että käveleminen on tavallista parempaa liikuntaa lanaamattomilla alueilla :) 

Lammen pinta ihan avoin, ei jäätä ei riitettä

Semmoinen ulkoilupäivä se oli. Wiimalle reissusta tuli sellainen vähän ikävämpi seuraus, että neiti joutui shampoopesuun😋. Nimittäin sitä kun tuli Wiiman kierittyä jonkun toisen jätöksissä, ja vaikka tuoksu oli hänestä itsestään varmaan huumaavan ihana, niin meistä se ei ollut :)