Westerholmin polulla Nauvossa

Viime viikonloppuna oli hienot kelit ja teki mieli lähteä luonnon helmaan ulkoilemaan. Wiiman sterkasta oli kulunut kuusi päivää ja se tuntui olevan aivan oma itsensä, se oli sellainen jo ihan parin päivän päästä operaatiosta. Niin ja haavatkin olivat hienosti umpeutumassa.
Näiden johtopäätösten jälkeen päätimme lähteä Nauvon puolelle uudelle kulttuuripolulle, Westerholminpolulle (Westerholmstigen), jonka kiertämistä olin suunnitellut jo varmaan vuoden, mutta se toteutettiin vasta nyt. Reitti olisi sopivan pituinenkin ottaen huomioon Wiiman rajoitukset, eli noin 3 km (3,5 km näytti gepsi lenkin jälkeen).

Tämä on Paraisten lauttarannasta (Parainen-Nauvo). Lossia piti vähän odotella, niin kävimme haukkaamassa meri-ilmaa rannassa.

Tämä kanava yhdistää Nauvon pohjois- ja eteläsataman. Tästä ajelemme paatilla monta kertaa kesässä. Vierasvenesatama on pohjoissatamassa, kaupat taas eteläsatamassa. Harvemmin tulee katsottua tätä maisemaa tällä lailla maakrapuna :) .

Reitti alkoi pitkospuilla. Ja se olikin hyvä, sillä alla oli varsin märkää, ihan lammikoiksi asti.

Reitin varrella oli tällaisia opaskylttejä, jotka kertoivat tarkemmin juuri sen paikan historiasta ja niistä oli luettavissa paljon mielenkiintoista tietoa mm Seilin saarelle joutuneesta Fagerströmistä, toisen maailmansodan pommituksista ja Suomen arvellusti 15. vanhimmasta tammestakin :)

Polku on omistettu suomalaiselle maisemamaalarille Victor Westerholmille (s. 1860), joka vietti lapsuuden ja nuoruuden kesiään Nauvossa. Westerholmin kesäpaikan rantaheinikoita käytettiin tuolloin lehmihakana ja myöhemmin hänen maalauksissaan lehmihaat näyttelevät suurta osaa. Nykyisin arvellaan hänen saaneen innoituksensa juuri noista nuoruuden kesistään.

Köyhän talon porsaat...

Ajeltu massu loistaa karvattomana, se olisi ollut kesähelteillä mainio kampaus! :)
Toivottavasti karva ehtii mukavasti kasvamaan takaisin ennen talvipakkasia.

Reitti vei vähän kallioillekin, mutta kuvan kalliot olivat pieniä siihen verrattuna mitä myös olisi ollut tarjolla. Nimittäin reitillä olisi ollut mahdollisuus nousta myös korkealle kallioille näköaloja katsomaan, mutta oli sen verran liukasta ja sammaleista valui vettä kallioille, että päätimme jättää sen hauskuuden turvallisuussyistä väliin tällä kertaa ja tyytyä vain reippailuun. 

Näköalat kyllä kiinnostavat kuitenkin, joten pitää mennä tuonne uudelleen vaikka ensi kesänä.

Reitti oli sikäli kivasti suunniteltu, että tarjolla oli kaksi hyvin merkattua polkua, toinen tämä kiertoreitti ja toinen sinne ylös kallioille - jokaiselle jotakin.

Minäkin kerrankin kameran edessä eikä takana =)

Tämmönen se profiili nyt on =) Jotenkin näyttää niin luiperolta kun mahan alla ei ole karvoja ja sitten alusvillatkin on vastikään tiputettu ..ja tippuu edelleen.

Ihania syysvärejä jo näkyi, mutta ei ruska mitenkään vauhdissa täällä lounaiskolkalla vielä ole.

Lenkin jälkeen palasimme Nauvon kirkonkylään, joka on siis ihan kävelymatkan päässä kiertämästämme polusta. Vierasvenesatamassa oli vielä paatteja ja niitä näimme tulevan päivän mittaan lisääkin. 

 

Ulkoilun jälkeen meillä oli nälkä ja kävimme syömässä Nauvon vierasvenesataman Strandkrogenissa. Siinä kävi sellainen hauska sattuma, että olimme aikeissa laittaa Wiiman autoon odottelemaan, mutta ohi kulkiessamme sattui ravintolan omistaja olemaan portailla ja Wiima heilutti hänelle häntää.

Minä huutelin, että 'Tullaan kohta teille syömään, mutta viedään koira ensin autoon', johon ystävällinen ravintolanomistaja vastasi, että 'nyt sattuu olemaan kabinetin puoli tyhjillään, joten tervetuloa vaan koirankin kanssa' ja niin pääsi Wimppu mukaan ravintolaankin eikä tarvinnut jäädä autoon kököttämään.

Lisää tällaisia ihania syyspäiviä!

Sterkkapotilas Wiima tässä päivää!

Wiima se piipahti pikimmiltään sterkassa maanantaina 24.9.2018. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja poistettiin munasarjat. Samana iltana kotona Wiima oli kivulias ja itkeskeli, joten päädyin antamaan sille yötä vasten kipulääkettä (Carprodyl), vaikka määräys oli antaa kipulääkettä vasta seuraavasta aamusta. Kipulääkkeen jälkeen koiruus rai rauhan ja nukahti.

Ruokahalu oli yllättäin tallella. Eläinsairaalassa sanottiin, että ruoka ei välttämättä maistu eka iltana, joten tarjosin ensin vain ihan vähän ja helposti sulavaa ruokaa, riisiä, raejuustoa ja keitettyä haukeakin, kun isäntä oli sellaista kotiin juuri viikonlopun päätteeksi kantanut. Ekaksi laittamani annos ei neidille kuitenkaan riittänyt vaan hän tomerasti osoitti, että lisääkin mahtuisi, ja niinpä tein mimmille vielä vähän lisää purtavaa. On kai aika hyvä merkki, että ruokahalussa löytyy :) .

Vessahommat  puolestaan oli aluksi vähän proplemaattisia. Ennen leikkuuseen lähtöä tehtiin aamulenkki ja sen varrella neiti hoiti molemmat hädät pois alta. Mutta sitten leikkausiltana ei tullut pissi saatika kakka.
Sitten seuraavana aamuna aamuyöstä viiden aikaan koiruus herätti minut ja ilmoitti, että nyt pitäisi ulos päästä ja silloin vihdoin onnistui pissiminen. Pidätti siis melkein vuorokauden.
Kakkahommat antoivat odottaa itseään vähän pidempään, se onnistui vasta kahden päivän päästä operaatiosta, tänään, keskiviikkoaamuna. Mutta toimenpide itsessään vaikutti sujuvan melko helposti ja se toistettiin vielä hetki sitten tänä iltana.

Homma lienee siis kai aika hyvällä mallilla, kun ruoka maistuu ja tyhjennyspuuhatkin sujuu :) !

Ekan illan fiiliksiä... <3

Mulla oli vähän huono omatunto tästä sterkkahommasta jo ennakkoon. Tuntui ikävältä toimittaa Wiima puukon alle, vaikka se luottaa minuun kuin kallioon ja uskoo, ettei mitään pahaa voi kanssani tapahtua. Hassua, miten petturiksi itseni tunsinkaan, vaikka Wiiman parhaaksi tässä toimittiin.

Niinpä koitin hankkia itselleni paremman omantunnon ja hemmottelin Wiimaa edellisenä sunnuntaina kaikella mistä arvelin, että se pitäisi. Ja siitä tuli sitten kombinaatio sänkipeltojuoksua, pienet nose-treenit, rapsuttelua ja leikkimistä ja vähän herkutteluakin :)

Tässä alla vielä muutama kuva sunnuntain sänkipeltojuoksuilta:

Kun on oikein onnellinen, näyttää varmaan tämmöiseltä :) ?

Fiuuh, tuolta se tuli ja tuonne se meni.. 

 Tästä on varmaan muitakin mielipiteitä, riippuen keneltä kysyy, mutta itselläni on sellainen mielipide, ettei ole koiramaailmassa kauniimpaa profiilia kuin lapinkoiran profiili <3

Semmoinen onnenpäivä oli se sunnuntai. Se muistoissa jaksaa vähän aikaa sairastaa ja eipä aikaakaan kun Wiima on toivottavasti taas kunnossa (tänään illalla kaksi päivää operaation jälkeen poistettiin oheiden mukaan laastarit leikkuurei'istä, hyvin näytti parantuminen alkaneen).

*********

Terkkuja rally-tokokisoista! Sairaustupauutisia myös..

Lauantaina 22.9.2018 korkattiin Wiiman kanssa meidän kisaura 😊! Eli osallistuttiin rallytokon virallisiin kisoihin, kun ne nyt kerran järkättiin tässä meidän kotikaupungissa.

Wiiman kanssa ollaan rallya harrastettu jo pitkään, Wiima taisi olla 10 kuukautta, kun mentiin eka kerran kurssille. Pääasiasssa ollaan osallistuttu vakioryhmiin, eli kaikkien luokkien kyltit on tuttuja.
Niinpä tuntui siltä, että ALO-luokassa selvittäisiin ihan helpolla, koska rata vieläpä vaikutti aika simppeliltä. Mutta kisajännitys yllätti ensikertalaisen, niin etten osannutkaan itse toimia radalla ihan parhaimmalla tavalla - Wiima kyllä osasi, kuten aina :)

ALO-radan kaavio:

Ja ratamme pääsi myös filmille kun ystäväni Siv ystävällisesti kuvasi, kiitos Siv!

Ja niin kävi, että saatiin hyväksytty tulos pisteillä 90p. Kymmenen pisteen vähennys tuli jo kakkoskyltillä "istu, kierrä koiran ympäri":
Saavuimme kyltille ja annoin Wiimalle käskyn istua perusasentoon, mutta Wiima taisi vähän ennakoida toiveitani, sillä olemme harjoitelleet "istu-seiso-maahan" -liikesarjoja viime aikoina, ja niinpä se ponkaisi istunnasta seisomaan vaikkei olisi pitänyt. Tai sitten annoin sille tietämättäni jonkun merkin, Wiima seuraa eleitäni niin silmä tarkkana.
Tässä kohtaa kokenut kisaaja olisi ilmoittanut liikkeen uusimisesta ( - 3 p.), mutta minä en sitä hoksannut vaan jatkoin liikettä ( -10 p / TVÄ.). Pahus sentään. Jos tuloksena olisi ollut tuo 97 pistettä, niin olisimme saattaneet olla palkintopallilla, joskaan muiden kisaajien ajoista en tiedä.
Tuomarin kommentti lämmitti mieltä, eritoten tuo yhteistyötä koskeva, sehän se on kaikkein tärkeintä tässä koiraharrastuksessa, että molemmilla on hauskaa!

Lisäksi olen tässä miettinyt, että Istu-käskyllä Wiima olisi luotettavammin istunut  nousematta, Sivu-käskyllä (jota käytin) se on valmis liikkeeseen, vaikkakin paikallamme ollessa Wiima istuu Sivulla. Otan opikseni.

Ja toisaalta, so whattia noista pisteistä! Saatiin hyväksytty tulos meidän ekasta kisasta ja se on kyllä tosi hauskaa! Ehkäpä koitan jollain aikataululla kerätä vielä pari muuta hyväksyttyä kisaa, niin saataisiin tuo koulutustunnus :) !

Tässä vielä muikea kisaajan poseeraus kisapäivän jälkeen:

Oma koiraseuramme oli toinen järjestävistä tahoista ja niinpä olin aamupäivällä, kun oma kisavuoromme oli iltapäivällä, lupautunut tuomarin sihteeriksi. Sekin oli hyödyllinen kokemus, kun sain tuomarin silmin nähdä voittaja- ja mestariluokan suoritukset. 

SAIRAUSTUPAUUTISIA

Ja juu, sitten on uutisia myös sairaustupaosastolta, vaikkakaan mistään sairaudesta ei kyse olekaan. Nimittäin neitikoira Wiima Wimpelsson se joutuu huomenna maanantaina leikkauspöydälle steriloitavaksi!

Olen tätä miettinyt aika paljon ja jossain vaiheessa ajattelin, että juoksut on koiralle normaali ja luonnollinen asia, kuten niihin liittyvät valeraskaudetkin. Ja luonnollisia toki ovatkin.

Mutta jotenkin nuo valeraskaudet tuntuvat olevan Wiimalle vähän raskaita, vaikka niihin ei varsinaisesti mitään kamalia sairausoireita, kuten tulehduksia, ole liittynytkään. Mutta etenkin valeraskauksien alkuvaiheessa Wiimasta tulee säikky, se on jotenkin tosi varuillaan lenkeilläkin ja muutenkin valeraskausaikaan esiintyy kummallisia käytöksiä. Ja tietenkin se pesäntekovimma, pieniin koloihin ahtautuminen pesäntekemiseksi ja vauvojen haaliminen. Lisäksi minulla on sellainen vaikutelma, että valeraskaudet ovat vähän pahentuneet iän myötä.

Myös kohtutulehdusten riski kasvaa kun koira vanhenee, niin loppujen lopuksi päätös sterilisaatiosta olikin nyt yllättäin aika helppo. Sellaista meillä tiedossa siis huomenna.

Wiima apilapellossa viikko sitten Nose Work-treenien tauolla 

Jutun juurta rally-tokosta

Viimeksi olen kirjoitellut toukokuussa. Se tarkoittaa, että kaikki kesäkuulumiset on kertomatta!
Olipa erikoinen kesä, kun hellekelit vaan jatkuivat päivä toisensa jälkeen ja välillä oli niin kuumaa, että lapinkoiraa hirvitti - ja emäntää yhtä lailla.

Lenkkeilyäkään ei voinut kuumimpina päivinä harrastaa, pienet pissilenkit vain ja sitten aamuvarhain vähän pidempi. Alkoi jo kyllästytää, kun moni kiva juttu, mitä kesällä oli ajateltu tehdä jäi tekemättä (mm. pari vaellusreissua ja yksi kotiväen maalausprojekti). Mutta kyllä kaikenlaista tuli kuitenkin puuhattuakin. Kuten esimerkiksi:

Ilmoitin meidät kesän alussa Rally-tokokurssille. Rallytoko onkin ollut meillä vähän tauolla. Luulen, että edellinen ohjattu tunti meillä on ollut viime syksynä, mutta tunsin lajiin tuolloin pientä kyllästymistä, joten sen jälkeen homma on muutamaa omatoimiharjoittelua lukuunottamatta ollut hyllyllä.

Mutta kesäkurssi tuli juuri sopivasti, meillä on ollut kivaa, Wiimakin on tykännyt ja ollut taas tosi taitava. Ja niin siinä kävi, että A ) ilmoitin meidät vielä syksyn vakioryhmään ja B ) ekoihin virallisiin RT-kisoihimme ikinä! Kisaura ei välttämättä olisi auennut, mutta meillä on kisat omassa kylässä, joten nythän niitä ei voinut jättää väliin.

Wiima toimii radalla tosi hyvin (emännässä on enemmän tekemistä, kun en vieläkään näiden vuosien jälkeen muista miltä puolelta niihin spiraaleihin ja pujotteluihin mennään), mutta pientä hiomista on:

1. oikealle käännökset. Niissä Wimppu vähän jätättää ja joudun houkuttelemaan sitä. Mutta kuten aina, on vika taas ohjaajassa - kouluttaja kertoi käsityksenään, että itse alan niissä käännöksissä hidastella, kun odotan Wiimaa ja niinpä sekin hidastelee.
Niinpä olen ottanut niihin nyt uutta lähtöä ja naminkin käteen, ja tässä pieni pujotteluesitys, jossa oikealle käännökset sujuu jo aika hyvin. Jossain vaiheessa sitten tuota käsiohjausta täytyy taas häivytellä.

2. istu - seiso - maahan - istu. Istunnasta seisontaan sujuu ihan hyvin ja siististi.
Mutta seisonnasta maahan, siinä on vähän tekemistä, sillä Wiimalla on pyrkimys mennä pylly edellä maahan, kun pitäisi mennä etupää edellä. Tämä sujui joskus paremmin, mutta liikerata on siltä unohtunut. Kyllä se sieltä löytyy kun yhdessä muistellaan ja harjoitellaan.
Ja maasta istuntaan - siinä pitäisi takajalkojen pysyä paikallaan, mutta Wiima ottaa pieniä askelmia.
Nämä nyt eivät ole kauhean fataaleja virheitä, mutta niissä meillä on vähän puuhaa :)

3. peruuttaminen. Tämä on ollut propleema aina, mutten ole tullut sitä työstäneeksi. Wiima kyllä peruuttaa, mutta se ei onnistu tekemään sitä suoraan taaksepäin vaan peruutuslinja viettää aina jommallekummalle puolelle.

Niin ja ne kisat on vasta syyskuussa, joten vielä on aikaa vähän hermoilla (no en oikeasti, vielä.. :D ) ja harjoitella.

Ja vielä pari hellepäivän iltana auringonlaskun aikaan otettua kuvaa:

Rauvolanlahden pitkospuilla

Kevät on saapunut lounaiseen Suomeen! Nurmet vihertää - kohta pitää jo leikata! - kukkasia nousee maasta ja puissa alkaa näkyä hentoa vihreää.

Kävin tänään tapaamassa sukulaistani, joka asuu lähellä Turun Katariinanlaakson ja Vaarniemen luonnonsuojelualueiden luontopolkuja. Ja niin suunnattiin tiemme patikkapoluille Wiiman kanssa päiväreippailun merkeissä.

Reitti kulkee Katariinanlaaksosta Vaarniemeen rantaa pitkin, Turun ja Kaarinan rajalla. Reissulla saa ihailla kosteikkoja ja kosteikkojen lintuja ja kaunista luontoa muutenkin. Lintuja emme Wiiman kanssa juurikaan nähneet, tai nähtiin, mutta vanhoja tuttuja kuten varis ja västäräkki. Lisäksi peippo ja sitten lisäksi juuri kosteikkoalueella lintu, jota en tunnistanut. Mustavalkoinen ja kaukaa katsottuna kahlaajaksi arvelin, mutten nähnyt kunnolla ja kamerassa ei ollut siihen tarkoitukseen sopivaa putkea. Hmph.

Reitin alkupätkä oli tällaista pitkospuuta. Nilkat ei kastuneet missään kohdassa, mutta oli paikkoja, joissa toinen lauta oli sanonut sopimuksen irti ja piti taiteilla yhtä lautaa pitkin. Mutta se onnistui ihan hyvin leveillä laudoilla. Oli myös muutamia ohituskaistoja, mikä oli hyvä vastaantulijoiden kohdalla. Joskin muutamat ohittelut tehtiin ihan ilman levennyksiäkin, Wiima-tyllerö se myös käyttäytyi oikein mallikelpoisesti näissä tilanteissa! Ohitettavat olivat pääasiassa ihmisiä, näin vain kaksi muuta koiraa Wiiman lisäksi koko reissun aikana, mikä oli pieni ihme minun mielestäni!

Oli paikkoja, joissa olin iloinen pitkospuista ja oli paikkoja, joissa olin Todella Iloinen pitkospuista! Nimittäin välillä reitti kulki kuin keskellä järveä! Onneksi tämän näköisiä paikkoja ei ollut monta ja hyvin pysyimme puilla - jopa Wiima, joka taitaa olla vähän hienohelma, sekään ei halunnut tassujaan kastella. Tai siis ainakaan tässä kohtaa....

..Sitten sille tuli jano mutaisen ojan kohdalla ja yhtään epäröimättä neiti hyppäsi juomaan. Siinä kohtaa ei koiraa yhtään haitannut, että jalat upposivat samalla kymmenen senttiä ojan pohjalla olevaan liejuun - sitä vastoin emäntää vähän haittasi, sillä siinä kohtaa olimme jo pelottavan lähellä autoa! No, sellaista se on koiran kanssa, kestettävä on - ja siistittävä autoa :D

Pitkospuiden jälkeen reitti jatkui hyvin trampattuna polkuna, mukavat maastot!

Reitti on helppokulkuinen, jonkin verran korkeuseroja ja mitä nyt piti välillä loikkia kaatuneiden puiden yli :) !

Kosteikkoalueet on muuttolintujen suosimia pysäkkejä ja niinpä tämänkin reitin varrella on useampia lintutorneja ja katselutasanteita. Meitä ei kuitenkaan lykästänyt, taisin luetella lintusaldomme jo ylempänä tekstissä. Mutta tornista näkee mukavasti pitkällekin, niin tietenkin piti kiivetä! Yllä olevista kuvista ylempi on otettu tornista kohti Katariinan rivitaloja ja alempi on otettu hieman matalammalta lintujenbongaustasolta.

Wiima se on yleensä ollut kaverinani lintutorneissa, mutta tässä tornissa oli ehkä liian jännät portaat. Wiima kyllä paineli niitä reippaasti yli puolen välin, mutta sitten ylempänä (melkein perillä) se tajusi, että ei noita portaiksi voi kutsua - porrasvälit oli aika pitkät ja itse porras oli aika (koiralle) kapea - ja porrasväleistä tietenkin suora näkymä lahdelle. Wiimaa alkoi homma vähän tässä vaiheessa hirvittää ja se halusi kääntyä takaisin maahan. Annoin se toimia halunsa mukaan ja kytkin tyllerön sitten alapalkkeihin kiinni odottamaan. Myöhemmin minua kyllä vähän harmitti, että miksen houkutellut sitä vaikka nameilla ylös asti. Saapa nimittäin nähdä mitä Wiima meinaa kun seuraavan kerran koitan saada siitä kaveria lintutorniin, onko tämä keikka silloinkin muistissa.

Sinivuokkoja oli ihan joka paikassa! Kauempaa kun katsoi, näytti siltä, että taiteilijan väripaletista olisi roiskunut sinistä väriä joka puolelle maahan.

Sinivuokko leviää - toisin kuin valkoinen serkkunsa - vain siemenistä. Niinpä jos joskus poimit niitä maljakkoosi, ota yhdestä mättäästä vain pari kukkaa ja toisesta loput. Silloin sinivuokot tupsahtavat iloksemme seuraavanakin vuonna samasta paikasta! Itse en kylläkään poimi, minusta on kivampi, että ne saavat jatkaa kukintaa omalla paikallaan niin kauan kuin haluavat ja käyn niitä sitten siellä katsomassa.

Valkovuokkojakin oli paljon, muttei ihan sinivuokkojen lailla.

Leskenlehtiä Rauvolanlahdella ei juuri ollut paitsi sitten yhdessä paikassa ihan 'kamala' määrä :) ! Iso alue melkein rantaruovikossa loisti jo kauas ihan keltaisena. Mutta muualla en sitten niitä nähnytkään.

Kevään eka leppis! Leppäkerttu eli pistepirkko, ja liekö sillä muitakin nimiä?

Onkohan tämä se 'puukiipijä' :) ?

Jo alussa mainitsin lähellä asuvan sukulaiseni ja reissunjälkeen poikkesimme vielä kylässä uudelleen katsomassa heillä asustavaa Remu-poikaa ja pienet riemurallit oli tietenkin otettava!