Fyssarin käsittelyssä ja ystävänpäivän lenkki

Käytiin lauantaipäivän kunniaksi pötköttämässä fyssarin patjalla. Olen aikeissa taas lähiaikoina ostaa Wiimalle satsin allastreeniä, ja halusin varmistaa, että tyllerön kroppa on kunnossa ennen harjoittelua. Ja onhan se toki muutenkin parempi hoitaa kireydet ennen kuin niistä tulee häiritseviä. Pätee meihin ihmisiinkin.

Vähän kireyttä löydettiin rintarangassa sekä lonkan koukistajissa, joihin saatiin kotihoito-ohjeet venytyksiksi. Itse asiassa samoja venytyksiä olimmekin harrastaneet, mutta vähän liian pienellä kaarella. Mutta muuten Wiimukka oli ihan hyvässä kunnossa ja se oli kiva kuulla! Myös takaosan lihaksisto oli tasapainoinen - asia, jonka nyttemmin muistan aina kysyä viime keväisestä polvirumbasta oppineena. Ja koska omissa käsissäni ( = osaamisessani) on jotain vikaa - en oikein osaa tunnustella Wiimaa siinä mielessä, että voisin sen lihaskunnosta itse jotain päätellä.

Wiima fyssarin käsittelyssä.

#karvanlähtöaika

Ja tässä lähikuvassa 😄 vasta odotellaan vuoroa päästä vastaanotolle. 

Fyssarin piti olla ensin perjantaina, mutta siirtyikin hänen esteensä vuoksi lauantaille. Minä olin ehtinyt buukaamaan perjantaille jo vapaapäivän, mutta käytin sen peruuntumisesta huolimatta. Lomapäivä oli itse asiassa onnien onni, sillä koko viikolopun satoi ja tuuli - Dennis-myrsky - niin perjantaina sain kuitenkin nauttia vähän keväisen (!) kauniista ilmasta. Ja keväisestä tosiaan, vaikka ollaan helmikuussa!

"Onks koiraa näkyny?"

Tämä yllä on niemenkärki, jonka päässä usein käydään kurkkimassa merelle, mutta nyt oli vesi niin korkealla, että meidän matka päättyi tähän kohtaan. Kuvassa näkyvä jää oli lähes riitettä, eikä varmaan kestäisi edes Wiimaa, saatika itseäni.

Oonkohan ennenkin maininnut, mutta golfkenttä on kiva paikka näin talviaikaan, kun golffaajat loistavat poissaolollaan ja pienet koiraeläimet voivat siellä vähän päästellä menemään :) .
Tämä kenttä on kävelyetäisyydeltä kotoamme ja kuljemme usein kentän kautta kotiin päin.

Sitten vähän pöhköiltiin vielä toisellakin kentällä, eli futiksen keinonurmikentällä, jonka läpi kuljemme aika usein lenkkireiteillä. Arkisin lenkkimme on usein hihnalenkkejä kaupungissa, niin koitan joka kerta hakeutua myös paikkohin, joissa pitää Wiimaa myös vapaana - sama juttu kuin noissa edellisissä kohteissa :) . 

Tällä kentällä olen ottanut tavaksi puuhata Wiiman kanssa jotain hauskaa, vaikkapa heittää hanskaa noudettavaksi tai nameja etsittäväksi. Tai vaikka harjoitella peruuttamista - mitä milloinkin. Wiima innostuu jo etukäteen kun olemme saampumassa kentälle.
Tänä perjantaina löytyi tuollainen kräki, kuin kuvassa näkyy, ja sen kanssa tehtiin vähän noutoa ja harjoiteltiin vihjeestä suuhun poimimista ja suussa pitämistä:

 

Sattui olemaan ystävänpäivä tuona perjantaina kun kuva otettiin ja tuon viimeisen kuvan jalostin sitten ystävänpävän hengessä tällaiseen muotoon:

Hyviä ystävänpäivän jatkoja itse kullekin!

Littoistenjärven kierros

Viikko sitten sunnuntaina käytiin kiertämässä Littoistenjärvi, joka on Kaarinan ja Liedon rajalla. Matkaa tuli runsaat 7 km, josta puolet oli patikointia katua pitkin asutuksen seassa (Kaarina) ja noin puolet sitten maasto-osuuksia (Lieto).
Auto jätimme Littoisten hiekkarannan parkkiin, josta vasemmalle lähtiessä olisimme päässeet suoraan maasto-osuuksille, mutta päätimme valita katupatikan ensin. Eikä se katupatikkakaan hullumpi ollut, siitä on aikaa, kun olen noilla tanhuvilla viimeksi käynyt, niin oli kiva katsella talojakin.

Järven rannalla on myös vanha Littoisten Verkatehtaan alue, joka on kulttuurisesti merkittävä. Sinne perustettiin verkatehdas 1800-luvun alussa ja alkuvuosikymmeninään se oli Turun seudun suurin työllistäjä. Toiminnot päättyivät runsaat viisikymmentä vuotta sitten, vuonna -68.

Välillä reitti menee näinkin lähellä rantaa. 

Ihan liukkailla keleilla, olisi pidettävä kieli keskellä suuta (ja nastat kengissä).

Järven rannasta löytyy kokous-/juhlapaikka Villa Järvelä, joka tarjoaa ympärivuotisesti saunomispalveluita - eli sauna lämmitetään päivittäin ja sitten voit pulahtaa joko avoveteen tai avantoon kelistä riippuen.
Saunojia oli todella paljon tuona sunnuntaina, kaiken ikäisiä - tuli huomattua, kun itse olimme istahtaneet viereiselle laiturille juomaan repusta löytyneet mehumme, ja ehdimme siksi vähän seurata Järvelään ja Järvelästä kulkevaa 'meno- ja paluuliikennettä' :) .

Kesäaikaan järvelle voi myös lähteä melomaan tai airoilemaan, sillä näiden kajakkien vieressä oli soutupaatteja samalla tavalla kumollaan.

Mukavaa vaihtelua maastopohjissa - niin polkuja ja pitkospuita kuin hiekkateitäkin 

Lintutorni, johon emme nyt kiivenneet. Toinen samalainen oli ihan rantaviivalla.

Verkatehtaan kellotorni. Tämä laaja punatiilinen alue on nyttemmin muutettu asunto- ja liikehuoneistoiksi, sekä museovirasto on nimittänyt sen "valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi". Harmi, ettei minun tullut tätä aluetta enempää kuvattua.

En tiedä mikä talo tämä oli, mutta ihastuin ohikulkiessani ikkunojen koristeluun.
Löytyy niin peuraa, kuin kettua ja pupuakin <3

Verkatehtaan edesmenneen pääjohtajan Louis Schnittin asunnokseen 1800-luvun lopulla rakennuttama linna sijaitsee järven välittömässä läheisyydessä, muttei ihan rannassa. 

Äitini ja isoisäni ovat lähtöisin tältä alueelta ja äiti muistelee isänsä kertoneen, miten Schnittin hienot daamit, rouva ja tyttäret, lähtivät ostoksille Turkuun - silloin valjastettiin komeat hevoskärryt, joiden eteen tuli, ei vain yksi tai kaksi hevosta, vaan useampi vierekkäinen hevospari. Niillä matka varmasti taittui sutjakkaasti :) .
Linna (nyk. Snittin linna) toimii käsitykseni mukaan edelleen yksityisasuntona/yksityisasuntoina.

Nämä kuvat on otettua jo reissun alussa heti hiekkarannalla, jonne jätimme automme. Rannassa oli jokin valkoinen 'värkki', josta Wiima kovasti innostui ja sai peräti pienet ilohepulit sen kanssa.
Koko aikana mulle ei selvinnyt oikein mikä se oli, vaikka sitä jopa pariin otteeseen koiralle heittelin. 

Littoistenjärven rannoilla on ollut asutusta jo 1200-luvulla, ajatelkaa. Ehkä suurin piirtein tämmöistä maisemaa ovat hekin aikalaiset silloin katselleet auringon laskiessa.

🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳

Millainen persoona se Wiima sitten onkaan?

FB:ssä paimensukuisen lapinkoiran keskustelupalstalla oli mielenkiintoinen avaus lapinkoirien luonteista. Oman Wiimanikin kuvauksen sinne tulin kirjanneeksi ja kun kerran ajatukset oli nyt tekstiksi tiivistettynä, niin kirjaanpa (kopioinpa) muistiin myös tänne.
Aikamoisen romaanin kirjoitin, ollakseen FB-kommentti, mutta ei se omassa joukossaan liian pitkältä tuntunut 😀, ja blogissahan pituus ei haittaakaan :

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

"7-vee Wiima on eka koirani, enkä siksi oikein pysty vertaamaan luonnetta ja käytöstä muihin lapinkoiriin, mutta moni muun rotuisen koiran omistaja on Wiimasta kommentoinut, että 'onpa se rauhallinen!'. Ja niin Wiima onkin, se on hötkyilemätön ja rauhallinen koira, mutta silti valpas ja 'kaiken näkevä'. Smartdog-testin palautteessakin sanottiin: "Koira on koko ajan hyvin rauhallinen, mutta seuraa tehtäviä kiinnostuneesti ja hyvin keskittyneenä."

Ihmissosiaalisuus
Wiima on ihmisille ystävällinen ja tervehtii vieraitakin ihmisiä mielellään. Ei kuitenkaan jaksa kauhean kauan olla pallutettavana vaan lähtee etäämmälle tarkkailuasemiin tai nuuskimaan omiaan. Kotona Wiima asemoi itsensä siihen huoneeseen missä ihmisetkin, mutta ei tunge syliin. Välillä sille kumminkn tulee läheisyystarve ja silloin koiruus tulee puskemaan kuin kissa ja sitten peruuttaa itsensä ihmisen eteen istumaan rapsuttelua varten, kunnes taas vetäytyy omilleen.

Koirasosiaalisuus
Koirien ohitukset sujuvat varsin hyvin, useimmiten ääneti, Wiima kuitenkin aina vähän jännittyy, ja mikäli ohitus tapahtuu lähellä kotia tai vastaantuleva koira alkaa huudella, niin Wiimakin kyllä saattaa äyskähyää - vähän riippuu myös toisen koiran ulkoisesta habituksesta.
Jostain syystä vieraiden koirien edellä kulkeminen on Wiimalle vaikeinta, paljon vaikeampaa kuin ohittaminen. Silloin pitää koko ajan varmistella, ettei takana tuleva koira pääse perskarvoihin, vaikka etäisyyttä olisi reilustikin. Tämä korostuu täällä pienessä kotitaajamassa, jossa muita ulkoilijoita on vähemmän, kaupunkilenkeillä häiriöiden keskellä tätä ongelmaa ei ole. Joskus kun on vietetty pitkä kesäloma mökillä, niin kaupunkiin palatessa Wiimaa joutuu vähän muistuttelemaan, että miten niitä ohituksia tehtiinkään.
Edellä kerrotusta huolimatta Wiima puhuu selkeää koirakieltä ja osaa taitavasti käyttää rauhoittavia signaaleja. Mutta ne ilmestyvät repertuaariin kun Wiima on vapaana ilman hihnojen rajoituksia. Silloin kyllä onnistuu vieraiden koirien, narttujenkin, lähellä oleminen jos myös toiselta osapuolelta löytyy käytöstavat.

Itsenäisyys
Wiima on jännä paketti itsenäisyyttä ja yhteistyöhalua. Se on varmaan lappalaisille tyypillistäkin, mutta kun omassa tuttavapiirissä on muun rotuisia koiria, niin se on vähän erikoista - yleensä tuntuu, että koirat on jokotai (vai onko?). Wiima on todella mielellään mukana kaikessa mitä tehdään, pitää ja hakee kontaktia, oppii nopeasti ja keskittyy, ja tekee aina parhaansa. Mutta toisaalta Wiima on myös itsenäinen, omia ratkaisuja tekevä koira, eikä hermostu vaikken ole koko ajan näköpiirissä.

Aktiivisuus
Vaikka Wiima on perusluonteltaan rauhallinen (lappalaistenkin keskitasoa rauhallisempi SmartDogin mukaan!) niin Wiimasta huomaa, että tekemistä pitää olla. Jos on useampi päivä mennyt vain peruslenkkejä tehden, on Wiima kotona levottomampi. Jos hihnalenkki on pelkkää omiin ajatuksiin uppoutunutta kävelyä, alkaa Wiimaa talsiminen kyllästyttää ja se alkaa tökkiä jalkojani, tuoda käpyjä ja keppejä jalkoihini heitettäväksi ja noudettavaksi leikkiä varten. Eli aktiviteettia pitää Wiiman päivissä olla, jotta se voi hyvin.

Ääniherkkyys (mm.)
Ilotulitukset ja ukkosilmat eivät Wiimaa hätkähdytä - edes jos sattuisimme olemaan ulkona tämmöisen tapahtuessa. Wiima on kuitenkin vähän sillä lailla dramaqueen, että jotain säikähtäessään tekee minusta vähän ylimitoitetunkin :) väistöliikkeen, mutta sitten ensi reaktion jälkeen palaa heti tutkimaan, että mikä se oli, eli palautuu nopeasti, joka on hyvä juttu. Tämä ominaisuus näkyi hyvin aikanaan myös luonnetestissä, jossa testi tuomarin loppuraportin mukaan melkein keskeytettiin kelkkaosuudessa, kun Wiima sitä niin kovin pelkäsi, mutta kun kelkka pysähtyi, oli Wiima sitä heti tutkimassa.
Tämä 'dramaqueen-homma' näkyy myös mm. kivussa - kerran luulin, että jotain todella ikävää sattui Wiiman jalalle, ehdin jo pelästyä, mutta perskarvoista löytyikin pieni nipistävä takiainen.

Tästä jutusta tuli tosi pitkä, kun innostuin 😊, mutta sen vielä kerron, että ehkä tuon rauhallisen luonteensa ja sopeutuvuutensa myötä, Wiiman kanssa on myös helppo reissata eri paikoissa. Se tekee olonsa kotoisaksi ja "huomaamattomaksi" hotellihuoneissa, ravintoloiden terasseilla jne.
Luonnetestivideo: https://www.youtube.com/watch?v=V--yGV4Y4DM "

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

Jäin noista asioista sitten vielä erikseen miettimään mm. tuota äänivarmuutta tai -herkkyyttä. Wiima ei tosiaan ole milläänsäkään ilotulitusräiskeestä eikä ukkosista. Mutta sitten kyllä jokin äkillinen ääni saa sen reagoimaan. Sellaisia tilanteita on ehkä harvemmin, mutta juuri viime viikolla oli yksi:

Oltiin pimeässä iltalenkillä ja kuljettiin tunnelissa vilkkaasti liikennöidyn tien alla. Tunneli on lyhyt ja liikenteen äänet kuuluvat hyvin. Oltiin jo melkein ulkona tunnelista, kun yhtäkkiä Wiima (liinassa) sai jalat alleen ja loikkasi karkuun joltain uhalta.
Ihmettelin mikä olisi kyseessä kun en itse ollut huomannut mitään säikähdyksen aihetta. Mutta sitten tajusin, että tunnelin päälle oli juuri ajanut, ei henkilöauto kuten yleensä, vaan pitkä painava tukkirekka ja vaikka en itse ollut siihen reagoinut, niin Wiima oli äänen muutoksen kuullut ja hyppäsi  yhtäkkiä alkanutta jyrinää turvaan. Sitten se pysähtyi katselemaan ja huomasi, ettei mikään uhkaakaan ja matka jatkui.

Samanlainen tilanne voi olla vaikkapa (kerran tapahtui) jos kävelemme pressusta tehdyn autotallin/varaston ohi ja juuri ohittaessamme pressu alkaa jotenkin tuulessa paukkua. Silloin Wiima reagoi selkärangastaan ja ottaa kaniininloikan selviytyäkseen hengissä, mutta etäämmällä ryhtyy heti tilannetta selvittämään ja huomattuaan, ettei vaaraa olekaan, niin tilanne palautuu.

Onko tällainen koira siis äänivarma vai ei? Reagoiko äänivarmakin koira  ääneen, reagoiko säikähdyksellä vai miten, eli miten toimii ns äänivarma koira kun vieressä pamahtaa? 

Itselleni on tärkeää, että palautuminen on nopeaa, eikä Wiima jää säikähdystään märehtimään, mutta en tiedä mitä vastaisin, jos kysyttäisiin, että onko Wiima äänivarma koira. Luonnetestin kuormituksessa se sai "arvosanaksi" Laukauskokematon, koska Wiima jäi ääniä hieman kuuntelemaan, joskaan ei niistäkään kuitenkaan mitenkään hermostunut.

Toinen asia, jonka olen Wiimassa todennut, on, ettei se tosiaan ole ihan hirveän ihmissosiaalinen. Vaikka moni sen tavatessaan on varmaan toista mieltä - ja itsekin olin aluksi sitä mieltä, ennen kuin aloin ymmärtää sen käytöstä paremmin.  

Wiima tosiaan tervehtii vieraita ihmisiä hyvin mielellään, joskus jopa oma-aloitteisesti :) ellen pidä varaani, mikäli vastaantulija ottaa siihen silmäkontaktin ja näyttää ystävällistä ilmettä. Wiiman häntä alkaa heilua, se menee ihan ihmisen luo ja voi antaa pusunkin, jos vaan onnistuu, mutta sitten pallutus ja silittäminen hyvin nopeasti kyllästyttää tai muuttuu jotenkin epämukavaksi, ja Wiima vetäytyy kauemmas.

Treeneissä Wiima motivoituu ruuasta ja leluista, myös kehut iloisella äänellä kantaa palkkana suorituksen aikana. Mutta jos ryhdyn Wiimaa taputtelemaan ja silittelemään palkaksi, se joko väistää tai sietää, ja vaan odottaa, että tekeminen jatkuisi. 

Tähän liittyy tuo jo edellä kerrottu, ettei Wiima pyri syliin tai polvelle, eikä muutenkaan kosketuksiin, kuten vaikka sänkyymme nukkumaan, mutta lähistöllä se kyllä koko ajan on (poislukien tietenkin kotiväen tervehdykset, jolloin pusketaan ja hinkataan, ja tarjotaan itseä pallutettavaksi, myös aina jotain kantaen, ja sitten sellaiset muut yllättävät läheisyyskohtaukset, joita kyllä tulee useampi päivässä).

En tätä ominaisuutta ole nähnyt tai ymmärtänyt Wiimassa kovin pitkään - ajattelin aina, että Wiima on hyvin ihmissosiaalinen, kun se on niin ystävällinen ja tervehtii iloisesti, mutta se ei olekaan koko totuus.

Tämmöisin aatoksin tällä kertaa :) ihanaa, kun on perjantai, ja vapaa viikonloppu edessä!

Sairaita koiria ja palautteen voima

Joulukuussa kävin kaupassa ajatuksenani ostaa miehelleni onnittelukortti elonvuosiensa taas kerryttyä. Ja ostinkin, mutta siinä kortteja katsellessani huomioni kiinnittyi sellaiseen asiaan, että kolmesta koirakorttivaihtoehdosta kahdessa oli nenättömiä, sairaita koirarotuja edustavia yksilöitä mukamas vitsikkäästi esitettynä.

Toisessa oli supermiehen asuun puettu lentävä englanninbulldoggi ja toisessa ihan hurjasti ylilihava mopsi, joka oli laitettu istumaan pizzalatikkoon. Mopsikortin tekstissä vielä vihjataan huonoon itsekontrolliin lihavuuden syynä - kuin se muka olisi mopsin vika, että painoa on tullut. Mopsi itse ei näytä kuvassa ollenkaan iloiselta vaan kärsivältä ja huonokuntoiselta - minusta näyttää kuin se kuvassa hiljaa pyytäisi "Apua!".

Minua alkoi suututtaa ja tulin surulliseksi. Kyllä me ihmiset ollaan ihan toopeja ja hyvin itsekkäitä. Ensin jalostamme koirista tällaisia sairaita itsensä irvikuvia, jotka pääsääntöisesti ovat koko ajan tukehtumaisillaan plus kärsivät lukemattomista muista sairauksista, ihan vaan koska ne tällaisina näyttävät meistä "hassuilta ja söpöiltä". Ja sitten pidämme hauskaa niiden kustannuksella tällaisten muka-vitsikkäiden kuvien myötä. Kuka kumma tällaisia kortteja muuten ostaa? En minä ainakaan haluaisi tällaista korttia antaa kenellekään.

Käänsin kortin ja huomasin, että kyseessä oli kotimainen korttitoimittaja ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Laadin sähköpostin, jossa kerroin ylipäätään brakykefaalisten rotujen terveysongelmista, sekä lisäksi erikseen englanninbulldogin ja mopsin terveystilanteesta - mm siitä, että tuoreen tutkimuksen mukaan enkkubullilla ja kahdella muulla brakyrodulla (ranskanbulldogit ja bostoninterrierit) on geenimuunnos, joka tekee niistä käytännössä kehitysvammaisia.

Eläinlääkäriliitto on kannanotossaan todennut, että kehityshäiriöisten koirien jalostaminen keskenään on kestämätöntä ja epäeettistä. Mopsi ei kuulu tähän "kolmen koplaan", mutta ei se niitä valitettavasti juurikaan terveemmiksi tee.

Lisäksi kerroin  Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan tiedotteessa todettavan, että: "Lyhytkuonoisten ja -kalloisten rotujen jalostuksen suuntaa on muutettava ja sairaaksi jalostamiseen on puututtava. Eettisistä syistä myös lyhytkuonoisten koirarotujen kuvien käyttämistä mainoksissa ja markkinoinnissa on vältettävä, koska käyttö lisää rotujen suosiota".

Asiasta on otettu koppi myös mainostajien puolella - julkaisussaan Markkinointi ja Mainonta (linkki artikkeliin) antavat tiedoksi Eläinlääkäriliiton lausuman. Julkaisuun on haastateltu myös Eläinlääkäriliiton puheenjohtajaa Päivi Lahtea, joka kertoo, että myös Eläinlääkäriliitosta ovat olleet yhteydessä mainostajiin, jotka ovat käyttäneet sairaiksi jalostettuja eläimiä mainonnassaan: "Olemme ottaneet aktiivisesti yhteyttä näihin mainostajiin. Meitä on lähes poikkeuksetta kiitetty yhteydenotosta. Yleensä asiaa ei ole ajateltu", Lahti kertoo.".

Sähköpostin lähetettyäni jäin odottamaan vastausta ja pian se jo tulikin. Minulle vastasi kyseisen firman muotoilujohtaja ja vastaus kuului näin:

"Kiitos tärkeästä palautteestasi. Ostamme kuvia kumppaneiltamme ja nämä rodut ovat olleet vahvasti läsnä heidän tarjoamissaan kuvissa viime aikoina, oletettavasti rotujen suosioon liittyen.

Haluamme toimia vastuullisesti - niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Välitimme palautteesi kansainväliselle kuvapankille joka meille näitä kuvia tarjoaa, ja lisäksi nostan asian esille seuraavassa tuotesuunnittelun palaverissa."

Tulin vastauksesta iloiseksi. Ei maailmaa kerralla muuteta ja ymmärrän, että kotimainen toimija on ainakin osittain ulkomaisten kuvapankkien armoilla. Mutta pikkuhiljaa voi maailma muuttua jos puutumme asioihin ja kieltäydymme ostamasta tällaisia kortteja tai tuotteita, joita markkinoidaan sairaiksi jalostetuilla koirilla. 

- terveisin koira, jolla on toimivat hengityselimet, ja hänen emäntänsä kirjurina.

Testikoira testaa ja ulkoilee

Wiima-rassukka on tänä jouluna joutunut psykologisten käytöstestieni kohteeksi. Kovin tieteellisiä ne eivät ole olleet, mutta sitäkin hauskempia :) . Idean sain erilaisista postauksista, joita FB:ssä pyörii, ja joulun pyhinä innostuin niitä itsekin Wiiman kanssa testaamaan.

Ensiksikin kiinnosti nähdä, miten ahne onkaan meillä asuva lapinkoira. Etukäteen olisin määritellyt, että neiti on aika ahne - ruoka maistuu, mutta ei kylläkään toisaalta mitkä tahansa ruokalajit.

Tarjoilin Wiimalle tällaisen maistelumenun:

Ylärivi: kukkakaali, maksapasteija, mustaherukkahyytelö

Keskirivi: sitruunapesto, makaroni, etikkapunajuuri (hieman huuhdottuna)

Alarivi: leipäjuusto, pakastemustikat, lihapullan puolikas

Wiima puolestaan tarjoili minulle yllätyksen ja söi laudan tyhjäksi. Nimittäin arvelin, että ainakin etikkapunajuuri olisi jäänyt syömättömänä laudalle kököttämään, eipä jäänyt :D. 

Filmin tallennuksessa kävi pieni vahinko ja loppuosa on jäänyt pois siitä. Olen varmaan vahingossa painanut nauhoituksen pois kun seurasin koiran puuhia. Mikä on kylläkin harmi, sillä loppuun sisältyi jonkin verran tuota tuijotusta ja tuumailua :D  Ehkäpä minun pitäisi rakentaa maistelutarjotin uudelleen ja tehdä filmi nro 2, niin mahtuisi koko syöminki filmille.

Sitruunapeston ja mustaviinimarjahyytelön maistuvuudesta en osannut arvella etukäteen suuntaan enkä toiseen, mutta pesto maistui Wiimalle jo puolessa välissä, hyytelö meni juuri ennen mustikoita, jotka mustikat siis jäivät ällöinä viimeisiksi. Hyytelönkin nuolaisu aiheutti ruokailijassa pientä hämmennystä, joka tuijotuksena filmillä näkyy. Mustikoiden ällöys sen sijaan on vähän hassua, kun mulla on ollut tapana tarjota (pakaste- )mustikkaa Wiiman ruuassa aina toisinaan ja Wiima kyllä syö niitä kesällä suoraan pensaastakin. Pakastemustikat on vissiin ihan eri juttu :) . 

Jännä ylläri oli myös, että kukkakaali upposi jo kakkosena, hyvähyvä, kasvikset ovat terveellisiä! Kukkakaali tosin kuuluukin usein menuun nykyisin, koska sterilisaation jälkeen Wiiman ruokahalu hieman kasvoi ja olen ryhtynyt lisäämään enemmän kasviksia sen ruokaan, jotta vatsa saisi täytettä eikä tarvisi nälkää tuntea. 

Toinen hassu testi, jonka tein, koskee herkutteluhammasharjoja, jollaisia ostin pikkupussin jouluksi. Olen joka kerta laittanut tarjolle punaisen ja vihreän harjan, ja näköjään on punainen säännönmukaisempi vihreää houkuttelevampi. Mitään käsitystä ei ole niiden mauista (tietty pitäisi olla kun niitä koiralleni syötän), mutta ei taida olla niin, että punainen on liha ja vihreä on vege, vaikka koiran käytöksestä voisi niin päätellä.

Muita testejä ei Wiimalle sitten olekaan ehditty tekemään, mutta olihan niitänyt jo tässäkin. Nämä ovat siinä mielessä kivoja testejä, että niistä hyötyi myös testattava. Joten arvelen ja toivon, että Wiiman mielestä oli ihan kiva olla laboraatiokoirana :)

(Tarkoitus ei ole tehdä pilaa laboratorioeläinten kustannuksella - se on oikeasti vakava asia ja vastustan koe-eläinten käyttöä pääosin kaikessa testauksessa ja toivon, että kaikessa tutkimuksessa missä mahdollista, siirryttäisiin käyttämään eettisempiä, eläimettömiä tutkimusmenetelmiä)

Laboraatiokoiraa on kuitenkin testien lisäksi kiikutettu myös ulkosalla maastossa, ja alla vielä pari kuvaa sellaisilta lenkeiltä. 

Oli ihan syksyistä, tai ehkä jopa ihan keväistä, koska näin myös pajunkissoja!

Meillä on sadellut niin paljon vettä, että tuo valoilmiö oli tavattoman tervetullut vieras!

Wiiman vuodentakaisen sterilisaation jälkeen huomasin ihan muutamassa kuukaudessa eron villahousujen runsauteen, mutta viime aikoina olen lisäksi pannut merkille tällaisia pitkiä haituvia pään seudulla ja etuosassa, kuten tässä yllä näkyy. Aika hauskat kutrit :) .

Jonkun sortin dialogi kai se tämäkin on 😃? 

Ainakin se edellytys täytyy, että toinen vastaa siihen mitä toinen kysyy - ja lisäksi pääosin tai ylätasolla myös ymmärrämme toisiamme, vaikkei kielemme olekaan sama. 

Laitan vielä yhden videon - tulipas videoita tähän postaukseen - mutta en olekaan pitkään aikaan tullut heittäneeksi kiveä jäälle, nyt tein sen ja miten kiva ääni siitä tulikaan. Ihan kuin avaruudesta :) 

Näiden kumisevien äänisoitantojen myötä, 

toivotamma Hyvää Uutta Vuotta 💟💟💟!

Hyvää Joulua kaikkiin koteihin!

"On joulukuu, hämärtyy talvinen ilta
valo kuun on tonttujen salainen silta
Sen loiste kun hivelee latvoja puiden
on hetki pian saapuva herkkusuiden.

Possu kun yön yli uunissa paistuu,
piparit, laatikot suussani maistuu
Ja lahjoja mietin kun katselen kuuta
voi, saisinpa lelun tai pari luuta.

Kas, tärkeintä ei ole joulussa ruoka,
vaikka onhan se mukavaa nuolla tuo vuoka.
Ei edes lahjat tai kynttilän valo,
on juhlalle tarkoitus suurempi, jalo.

Minun jouluni syntyy ystävistä,
pienistä koirista ja ihmisistä.
Joten jouluna haluaisin muistaa heitä,
vielä lähellä olevia, ja enkeleitä.

Muistan Tessu-siskoani ja pilkku-Nelliä,
jotka sateenkaarisillalla taitavat kelliä.
Muistelen hyvällä ja olen tässä,
läsnä, ihmisteni elämässä.

Joka vuosi voin tällaista lahjaa toistaa,
ja kas, taivaalla ystävät tähtinä loistaa."

(Tahvo-koiran jouluruno, internetistä bongattua)

****

Wiima sai jo ensimmäisen joululahjansa ja se oli aamun pitkä lenkki, jonka reitti kulki hiekkarannan poikki. Hiekkaranta on Wiiman lempparipaikkoja elämässä ja tavallisesti päästän sen siellä vähän vetämään rallia (paitsi uintikautena). Myös kuopankaivuu kuuluu hiekkarannan huvituksiin (ja minulla kuoppien täyttöpuuhat :D ) .
Kun on saanut höyryt pois jaloistaan, niin on helpompi kotona kölliä, tuoksutella joulun tuoksuja ja odotella vieraita.

Aamu vielä hämärtää, jouluaattoaamu :) .

Välillä mentiin ihan tällaista kahdeksikkoa, vai 'nollaksiko' tällaista hepulia pitäisi kutsua :) ?

Ja koska sitä lunta ei näillä hoodeilla vielä ole, niin laitetaan tähän lopuksi tunnelmakuva vähän lumisemmasta maisemasta ja jääkarhusta. Ja jääkarhun ystävästä, jota myös Wiimaksi kutsutaan :) .

Hyvää joulua!