Tihku, pieni paimenpoika

Tihku kävi katsomassa lampaita. Viime kerrasta on jo aikaa - se oli lokakuussa, jolloin kiikutin Tihkun paimennustaipumustestiin (linkki postaukseen) ja sitä edeltävästi viime kesänä kävimme joitakin kertoja sytyttelemässä. Päätin kuitenkin lokakuussa antaa poitsun vähän kypsyä talven ajan, ja pitää taukoa.

Nyt sitten olimme puolen vuoden tauon päästä uudelleen lampailla ja mietin etukäteen, että mitenkähän Tihku tällä kertaa pärjää. Olimme Hilskan tilalla, Koirataito, ja paimennusvuoron meille piti Kaisa itse. Mukana oli myös muita lapinkoiria. 

Olimme hiekkapohjaisessa, melko isossa aitauksessa, jossa ensimmäisen kierroksen tehtävänä oli liikutella laumaa aitauksen kulmasta toiseen ja saada ne menemään tynnyrillä merkityn kulman kapeammalta puolelta. Koirat olivat kaikki eka kiekalla kiinni liinoissa.

Tihku otti fokuksen lampaisiin heti aitaukseen tultuamme. Ja se alkoi haukkua. Tihku haukkui ja haukkui, ja minä ihmettelin, että mikä sille tuli, kun noin paljon haukkua ei viime syksynä tai kesällä ollut. 
Harmittelin sitä äänenmäärää - pitäähän lapinkoiran haukkuvana paimenena ääntään käyttää - mutta, että koko ajan haukutaan, niin eihän siitä mitään tule.

Kuvia in action ei harmillisesti tullut otettua. 

Tämä on jo autosta kun suunnittelemme kotiin lähtöä.

Tarinan päätähti kuitenkin löytyy kuvasta :)

Tuon harmitteluni vuoksi, en oikein pystynyt ajattelemaan, enkä tehnyt samoja huomioita kuin kouluttajamme Kaisa oli tehnyt. Nimittäin hän sanoikin, että haukku ei tässä kohtaa ollut ollenkaan huono asia!
Toki emme halua, että koira koko ajan haukkuu, vaan vain silloin kun sillä on aihetta, mutta tässä kohtaa haukunmäärä (ja muu koiran työskentely) kertoi Kaisalle viestiä siitä, että Tihku on syttynyt paimennukselle ja oli korkeassa vietissä lampaita ajaessamme.
Lisäksi Kaisa huomautti, että haukusta huolimatta Tihku otti minulta ohjeita, se ei siis ollut mielestään itsekseen lampaille räköttämässä vaan minun "työkaverinani".

Kun koiran paimennusvietin syttyminen alkaa olla tätä luokkaa, niin sitä voi alkaa varsinaisesti kouluttaa työntekoon. Koira, joka ei vielä ole syttynyt, saattaa menettää koko kiinnostuksensa, jos esimerkiksi haukun määrää tai muita virhekäytöksiä aletaan karsimaan paimennuksesta. Koira siis kestää enemmän sääntöjä ja rajoituksia sytyttyään, kertoi Kaisa. Ja kaikki virheet edellä kerrotussa johtuvat minusta, kun koitan muistella, mitä hän oikein sanoi - se ei ehkä mennyt ihan noin, mutta sinne päin :).

Tämän kun hän sanoi, niin itsekin ryhdyin miettimään, että tosiaan, Tihku haukkui kun liikuimme, mutta kun seisoimme, se oli hiljaa. Se myös pysähtyi kun sanoin, vaikka liikkuessamme oli kovaa vetoa kohti lampaita. Mikä parasta, sellaisia viime kesänä nähtyjä päättömiä ryntäyksiä ei näkynyt nyt ollenkaan, vaan veto oli tasaista ja intensiivistä! Hurraa!

Minulle tuli heti parempi mieli ekan kierroksen jälkeen kun Kaisa avasi silmäni, ettei kierros niin hullusti mennytkään! Ehkä jopa päinvastoin. 

Sitten menimme tauolle ja muut mukana olleet koirat olivat vuorollaan aitauksessa. Aloittelijoita olimme koko poppoo, jotkut koirat näkivät lampaita nyt eka kertaa, toisilla oli muutamia kertoja takana kuten meillä. Ikäjakauma koirilla oli 8 kk - 2 vuotta, Tihku on 1 v ja 4 kk, eli siitä välistä :).

Flänkit
Toisella kierroksella harjoiteltiin flänkkejä eli lauman kiertoa. Taas mentiin aitaukseen ja nyt varusteena oli myös paimennuskeppi. Paimennuskepillä ei ole siis tarkoitus koiraa - saatika lampaita - pahoinpidellä, vaan sillä näytetään koiralle, ettei lampaiden lähestyminen ole soveliasta tietyn etäisyyden yli. Jos koira on syösymässä liian lähelle lampaita, keppi asetetaan koiran ja lampaiden väliin.

Tässä kohtaa vähän hermostuin, miten hoitaisin asian, koska minulla on toinen käsi vähän toipilas ja saatan pidellä liinaa vain terveessä kädessä. Nyt jos joutuisin vuorottelemaan paimennuskepin ja liinan kanssa, niin huonompi käteni ei kestä liinan vetoa.
Asia hoituikin niin, että Kaisa piteli itse keppiä ja minä koiraa, joten nou hätä, ja saatoimme jatkaa.

Olimme tehneet yhden kierroksen kun Kaisa sanoi, että hän luulee, että Tihkun voisi päästää irti. Varmistin vielä, että oliko hän tosiaan sitä mieltä. Toisaalta tiesin, että Tihku kunnioittaa lampaita eikä syöksy niitä näykkimään - toisaalta en ollut mitenkään varma siitä, etteikö se niitä haluaisi vähän pölläytellä, mitä en tietenkään halunnut, ja lampuri Kaisa vielä vähemmän. 

Pölläytys oli kuitenkin turha pelko! Tihku kiersi hienosti laumaa ja vieläpä kuunteli ihan mahtavan hienosti oikea- ja vasen -vihjeitäni, eli muutti suuntaa kun sanoin! Olin Tihkua katsoessani hieman sillä kuuluisalla häpnaadilla lyöty, eli todella yllättynyt hänen taidoistaan ja eritoten kuulollaolostaan! . Kerran tai kaksi Tihku oli tulossa liian lähelle laumaa, mutta otti heti vaarin Kaisan paimennuskepin nähdessään ja vetäytyi kauemmas.

Sen verran jännittävä tilanne Tihkulle oli, että hän kiersi laumaa pienen pätkän, ehkä minuutin ajan tms, sen jälkeen hänelle tuli tarve kerätä itsensä ja syöksyä haistelemaan aitauksen reunoja, josta hän taas kutsusta saapui "työntekoon" ja vähän ajan päästä taas irrotti itsensä hetkeksi etäämmälle, ja sitten taas saapui, ja niin edelleen. 

Sitä haukkua, jota kuulimme eka kierroksella, ei kuulunut tällä toka kierroksella ollenkaan. Kaipa se oli sitten sitä, kun vietti oli korkealla, mutta minä pitelin liinassa, eli jonkinlaista turhaumaa, kun Tihku eipäässyt tekemään sitä, mihin mieli veti. Toki sekin, että eka kierroksella vasta-alkajalla usein purkautuu into ylimääräisenä söhellyksenä ja toka kierroksella on sitten ajatuskin paremmin mukana. Mene ja tiedä, mutta toinen kierros se oli kuitenkin äänetön. Haukkuahan lapinkoiran pitäisi käyttää vain silloin, kun on tarvetta luoda lisäpainetta lampaan liikuttamiseksi, ei jatkuvaa haukkua. 

Hyvä Tihku! Olin sinusta ihan hurjan ylpeä! Kaikkein eniten minua liikutti ja ilostutti se, miten kuulolla Tihku oli!

Kurssille!
Sen verran innostuin näkemästäni, että ilmoittauduin neljän kerran aloittelevien koirakoiden kurssille, koska ajattelin, että nyt kun vietti on syttynyt, niin on hyvä ottaa muutamia kertoja ihan peräjälkeen, niin että homma lähtee oikeille urille ja saadaan hyvä alku!

Paimennuskeikan jälkeen kävimme Tihkun kanssa nollaamassa päätä Liedon Savijoen maisemissa. Isovanhempani asuivat tämän joen äärellä ja olen pikkutyttönä uinut joessa mummini kanssa!

Malttia Menoon -luennon muistiinpanoja

Osallistuin Iloinen Koira -koirakoulun luennolle nimeltään Malttia Menoon. Luentoa mainostettiin seuraavasti:

"ONKO KOIRASI VAIKEA KESKITTYÄ? TUNTUUKO, ETTÄ KOIRASI ON KIINNOSTUNEEMPI YMPÄRISTÖSTÄÄN KUIN SINUSTA? NOUSEVATKO KOIRAN KIERROKSET HETKESSÄ?

Itsehillintää ja malttamista voi kehittää monella tapaa. Impulsiivisuus on jossain määrin sisäsyntyinen ominaisuus, mutta sellaistakin koiraa voi auttaa koulutuksella. Erilaiset luopumisharjoitukset, koiran omaehtoinen toiminta, kohdetyöskentely ja siedättäminen ovat esimerkkejä tekniikoista, joiden avulla koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja elämää voidaan sujuvoittaa. Tutuksi tulevat monenlaiset käsitteet, kuten vilkkaus, impulsiivisuus ja reaktiivisuus. Luennoitsija Liisa Tikka on käytännönläheinen luennoitsija ja kouluttaja ja luennolta saat käytännön vinkkejä arkeen."

Luento pidettiin jo helmikuussa ja kirjoitin tämän postauksen raakaversion jo silloin. Teksti voi olla hieman sekavaa, kun on kiireessä luentoa kuunnellessa kirjoitettu, vaikkakin sitten vielä uudelleen läpiluettu ja vähän myös siistitty :). Kaikki virheet ja kummallisuudet tekstissä johtuvat ylöskirjaajasta, ei luennoitsijasta. 

Luennolla ei varsinaisesti ollut minulle aivan uusia asioita, mutta välillä on hyvä palautella tuttujakin asioita mieleen. Vaikka oli pääasiassa tuttua asiaa, niin luento itsessään oli kattava ja sain tuttuihin asioihinikin hieman uutta näkökulmaa. 
Meillä siis Tihku on koira, jolla pomppaa kierrokset nollasta sataan samalla sekunnilla. Ollaan jo paljon edetty asiassa, mutta edelleen on esimerkiksi muiden koirien läsnäollessa hyvin hankala rauhoittua. Lisäksi ympäristö vie helposti Tihkun huomion.

 

Vilkkaus ja impulsiivisuus
Millainen koira on vilkas? Liian vilkas? Osittain riippuu siitä, mihin vertaa. Jos on aina ollut rauhallisia koiria ja sitten saapuukin temperamentiltaan vilkkaampi, niin koira voi vaikuttaa hyvinkin vilkkaalta, vaikka se olisikin keskimääräisen vilkas. Vilkaskin koira voi toisaalta näyttää rauhalliselta, jos sille on opetettu työkalut rauhoittua. Toisaalta jos koiraa ei ole opetettu, niin hengailu voi olla kovaakin sähläämistä, vaikka koira ei olisikaan kovin vilkas. Aktiviteettien määrä vaikuttaa koiran vilkkauteen, jos sillä ei ole riittävästi tekemistä arjessa, koira voi turhautua ja se purkautuu kiihtymyksenä.

Voi olla myös niin, että temperamentti on rauhallinen, mtta koira reagoi helposti.

Koiran temperamentilla tarkoitetaan käyttäytymisen vilkkautta ja tarkkaavaisuutta, sekä kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin. Suurin osa sopeutumiskykyisistä koirista on vilkkaita. Vilkas koira on tarkkaavainen, vastaanottaa nopeasti ympäristön ärsykkeitä ja tottuu niihin. Erittäin vilkkaat koirat vastaanottavat suuren määrän vaikutteita ympäristöstään, jolloin ärsykekuorma kasvaa ja palautuminen hidastuu, ovat siten herkempiä ärsykkeille.

Impulsiivisuus? Yksilön kyky hallita tunnereaktioitaan ja käyttäytymistään, impulsiivisuus vähentää harkintaa. Impulsiiviset koirat ovat usein aktiivisempia ja leikkisämpiä, niillä on useimmiten huonompi ongelmanratkaisukyky ja urokset useammin impulsiivisia kuin nartut. 
Usein impulsiivisuutta pidetään ikävänä piirteenä, mutta lyhytkestoisissa suorituksissa se voi olla hyväkin ominaisuus. Pitkäkestoisissa töissä, kuten hajutyöskentelyssä itsehillintä taas on tärkeää.
Impulsiivisuutta ei voi opettaa, eikä se yleisty. Impulsiivisuus luultavasti periytyy melko voimakkaasti.

Huomaa, että aikuisena impulsiivisuus on pysyvä ominaisuus, pentuna/teininä ominaisuus vielä muokkaantuu. Koiran ikääntyessä itsehillintä alkaa heiketä fysiologisista syistä (aivojen etuotsalohkot surkastuvat koiran ikääntyessä, pentukoiralla ne eivät taas ole vielä kehittyneet huippuunsa).

Koirasta voi olla vaikea nopeasti päätellä, onko koira erittäin vilkas, onko se impulsiivinen vai onko koira vain huonosti koulutettu. Koiraan on tutustuttava tarkemmin, ennen kuin mitään johtopäätöksiä voidaan tehdä.

Entäpä sitten stressi?
Koiran käytöstä arvioidessa on hyvä muistaa myös koiran kokema stressi. Stressi kyllä kuuluu elämään, jokainen meistä kokee stressiä. Fyysisesti ajatellen "hyvä" stressi on toimintakyvyn varmistamista, ja siten tarpeellista. Stressiä kuitenkin myös aiheuttaa erilaiset koiran kokemat turhautumiset ja uhat, ja nämä näkyvät helposti painolastina käytöksessä. Myös leikki voi aiheuttaa stressiä, kuten pallonheitto. Kun koiran käytöstä halutaan muuttaa toiseen suuntaan on hyvä miettä, miten stressiä voisi arjesta vähentää, virikkeellistää koiraa enemmän, vaihtaa vauhdikkaat leikit naminetsintään ja nenänkäyttöön ovat hyviä vaihtoehtoja. Stressin vähentäminen arjessa on esimerkiksi usein avainasemassa ohitusten harjoittelussa. 

Stressin vähentämiseen on reseptilääkkeiden lisäksi tarjolla myös käsikauppalääkkeitä, kuten Zylkene sekä lisäksi on hyvä muistaa rasvahapot. Ihmislapsilla tehtyjen tutimusten mukaan rasvahapot (DHA ja EPA) parantavat oppimista, ja luultavimmin se on näin myös koirilla, esim kotimainen Nutrolin Senior.

Stressihormonien poistminen elimistöstä kestää n 3-8 päivää. Mikäli uusia stressihormoneja erittyy ennen edellisten poistumista, käy elimistö jatkuvasti ylikierroksilla eikä pääse palautumaan. Jos et siis voi vaikuttaa ärsykkeiden määrään, keskity palautumiseen (virikkeellistä: pureminen, lepo, liikunta, hajutyöskentely)!

Hihnakäytöksen haasteita

Yllä huoneentaulu liittyen esimerkiksi hihnakäytöksen kouluttamiseen. Helposti ajatellaan, että hihnakäytös on helppoa opettaa, mutta se on yksi vaikeimmista asioista, siis armollisuutta itselle sinne hihnanpäähän.
Jos koira on iloinen, rohkea ja aktiivinen, tarjoutuu sille ulkona mahtava huvipuisto ja ihminen näyttäytyy riippakivenä hihnan päässä. Siinä sitä on ihmisellä miettimistä, miten olla kiinnostavampi kuin puuhun säntäävä orava, tuulen lennättämä lehti, pissantuoksut lyhtypylvään juurella tai vierestä kulkeva toinen koirakko.
Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla, että talutin on koiraa ulkoilutettaessa turvavyö, ei ohjauspyörä (Tommy Wiren), käyttäydy siis kuin talutinta ei olisi. Mieti kriteerit, miten haluat koiran käyttäytyvän ja luo selkeät säännöt.

Jos koira on kiihtynyt jo uloslähdöstä, niin se ei ehkä lupaa hyvää rauhalliselle hihnalenkille. Tällöin on hyvä kiinnittää huomiota uloslähtöjen rutiineihin ja pyrkiä rauhoittamaan tilanne:
Uloslähdön voi esimerkiksi pilkkoa palasiin - sen sijaan, että ajattelee, että "Nyt mennään ulos", niin voikin ajatella, että "Nyt mennään eteiseen". Kun ulkoiluvarusteet on puettu, niin seuraava ajatus voikin olla "avataan ovi ja mennään terassille tai rappukäytävään" ja se onkin uloslähdön seuraava steppi. Hengataan hetki talon ulko-oven edessä terassilla tai rappukäytävässä kotioven ulkopuolella ja haetaan rauhallista mielialaa vaikkapa käsikosketuspelin tai namien syömisen avulla. 

Aarrearkku voi olla avuksi monenlaisissa tilanteissa
Koiran ajatukset voi tässä kohtaa luennoitsijan ehdotuksesta rauhoittaa "aarrearkulla". Se voi olla esimerkiksi pieni, suljettu pakasterasia, jonne on laitettu pikku herkkuja ja piilotettu pihalle kukkapurkkiin tai vastaavaan. Koiran mielestä on usein todella kiva fiilistellä etsintää ja kannen avaamista yhdessä ja se on ihan eri juttu kuin, että namit antaisi taskusta. Tämä voi olla hyvä tapa saada koiran kierroksia alas ennen kuin astutaan pihalta ulos.

Käytöksen sammuttaminen
Käytös lakkaa kun se jätetään vahvistamatta. Käytös häviää, jos se ei tuota koiralle mitään. Teoria toimii vain, jos käytös on uusi, eikä se tehoa itseään vahvistaviin käytöksiin, jotka jo itsessään ovat koiralle palkitsevia, esimerkiksi haukkuminen tai jahtaaminen.

Käytöksen sammuttaminen lisää turhautumista, stressiä, joten tämä kannattaa jättää aivan viimeiseksi keinoksi puuttua koiran käytökseen. Ennen sammumista, koiran käytös voimistuu sen yrittäessä saavuttaa haluamansa. Voi kuulostaa helpota, että koiran käytös sammuu, kun ei tee mitään eikä reagoi, mutta melko usein tämä tapa ei toimi.

Mikä koiraa ulkona kiihdyttää?
Koiraa kiihdyttää monelaiset asiat, eikä niitä ole ihmisen aina helppo havaitakaan. Koiraa voi kiihdyttää saalisärsykkeet ja riista, koiraa voi kiihdyttää toiset koirat ja ihmiset sekä muut pelottaviksikin kokemansa asiat. Lisäksi hajut ja hormoonit, eli kiihtymys ei välttämättä synny näköärsykkeestä. Myös koiran tuntema kipu voi kiihdyttää.

Jos koira on kiihtynyt, tulee tilanne rauhoittaa, ennen kuin voi edetä. Hyväksi voi käyttää perustaitoja kuten katsekontaktia, käsikosketusta tai vaikka naminetsintää.

Mitä kiihtyvälle koiralle pitäisi kouluttaa?
Luopumuskoulutuksen faktoja.
Vastaus:luopumista. Koira tavoittelee asioita, jotka ovat sen mielestä kiinnostavia. Omistajan tehtävä on opettaa koiralle, miten kiinnostavan asian voi saavuttaa. Koiralle kerrotaan, että asioita ei saavuteta haukkumalla tai rynnimällä, vaan sääntöjen mukaan, esimerkiksi katsekontaktin tai istumisen kautta.

Luopumiskäytöksen tarkoituksena on saada se yleistettyä erilaisiin arjen tilanteihin, kuten koirakohtaamisiin, oven aukaisuihin ja niin edelleen. Luopuminen on itsehillintää. Itsehillintä lähtee kuitenkin koiran omasta aloitteesta tarjota rauhallisuutta ja malttia tilanteissa ja luopumisharjoittelussa, käytämme erilaisia vihjeitä, kuten istu, odota ja niin edelleen. Tarkoitus on kuitenkin viedä taitoa siihen suuntaan, että vihjeiden noudattamiseen perustuva luopumiskäytös yleistyisi koiran itse tarjoilemaksi itsehillinnäksi eri tilanteissa.

Luopumisharjoittelun palkkana kannattaa käyttää, ja ne usein automaattisesti ovatkin, toiminnallisia palkkoja. Esimerkiksi kun koira istuu rauhallisesti oven edessä, niin ovi avataan ja koira pääsee ulos. Tai jos koira malttaa olla hetken haukkumatta ja riehumatta, niin se päästetään palkinnoksi koirakaverin luo. 

Omaehtoisen luopumisen harjoittelu sujuu ns. Premackin periaatteen mukaisesti "vähemmän todennäköinen käytös voimistuu kun sitä seuraa todennäköinen käytös", kun koira ensin esimerkiksi ottaa katsekontaktin ja vasta sitten pääsee haistelemaan lyhtytolppaa.

Viretilan säätely
Luopumisen tueksi on hyvä harjoitella myös viretilan säätelyä. Viretilaa voi harjoitella esimerkiksi leikin avulla: leikitään hetki, sitten leikki lopetetaan. Leikki aloitetaan uudelleen vasta kun koira on rauhallinen ja tarjoaa jotain rauhallista käytöstä, kuten vaikka maahanmenoa tai istumista.

Jos on nopeasti kiihtyvä koira niin leikki voi kerralaan jäädä ihan muutamaan sekuntiinkin, jottei vire nouse liian korkeaksi, josta on vaikea sitten rauhoittua. 

LAT - "rauhallisesti katsominen"
Siedättämisen kaltainen tekniikka, joka sopii käytettäväksi lähes kaikkien ärsykkeiden kohdalla, joihin koira suhtautuu innostuneesti, epäillen tai jännittäen, ja joiden kohtaamiseen haluaisit antaa koiralle työkaluja suhtautua rennommin. 

Aluksi koiraa palkataan kun se katsoo ärsykettä. 
Seuraavaksi odotetaan, että koira katsoo ärsykettä, mutta sitten luopuu siitä ja katsoo esimerkiksi omistajaan. 
Tavoitteena on, että ärsykkeestä muodostuu vihje toiminnalle (ns auto-switch).

Oma kommentti: Lisään tähän osioon vielä oman kokemukseni, jota ei luennolla oikeastaan läpikäyty, muuta kuin sivulauseessa, että LAT-harjoittelussa kannattaa myös liittää vihjesana, kuten "missä koira?", vaikka se ei ole välttämätöntä, mutta näin pystyt myös informoimaan koiraa lähestyvästä ärsykkeestä. Koiran on helpompi suhtautua rauhallisesti ärsykkeeseen, jos tilanteeseen voi varautua.

Kontaktin sheippaaminen
Jännittävässä tilanteessa, esimerkiksi treenihallilla, jos koira on niin jännittynyt, ettei se pysty ottamaan edes kontaktia, voi koittaa up&down -metodia:

Up & down -  harjoitus, jossa koira saa vahvisteen vaikkei katso edes omistajaan. 

Laitetaan tai heitetään nami maahan. Koira syö sen ja sen pää alkaa nousta. Merkataan se hetki kun pää nousee ja palkataan koira uudelleen maahan. Ja taas merkitään pään nouseminen. Ja niin edelleen.

Tarkoitus on, että päästään palkkaamaan koiraa tiheään tahtiin ja pikku hiljaa sheippaamalla käytöstä "nostetaan" päätä ylemmäs ja ylemmäs ohjaajan kasvojen suuntaan niin, että koira pikkuhiljaa alkaisi tarjota myös katsekontaktia. 

Oma kommentti: olen käyttänyt jonkin verran up&downia, oikeastaan tietämättä, että se on "metodi". Olen kuitenkin aina odottanut katsekontaktia. Tämä luennolla tarjottu ajatus sheippaamisesta oli mielestäni hyvä ja laajensi harjoitusta.

Treenikupla
Tee koiralle selväksi, koska treenataan ja koska ollaan tauolla. Jos koira ei kestä tauolla ns tyhjän päällä oloa, ratkaise asia toisin. Mitä "hätäisempi" koira, sitä lyhemmät treenit ja sitä enemmän taukoja - toki tauotkin tällöin lyhyitä. Älä unohda taukoja kotiharjoittelussakaan. 

- omalle tietylle paikalle meneminen, kuten oma matto
- portin takana odottaminen
- kytkettynä odottaminen
- autossa/häkissä odottaminen
- oman vuoron odottaminen (monikoiraperheissä)

Taukojen ratkaisuksi, jos koiralla on vaikea "vain odottaa", luennolla tarjottiin erilaisia pitkäkestoisia syötäviä, kuten luita, kongeja, namimattoja ja nuolemisalustoja. Ja vielä kommenttina, että kongi saattaa vaatia hieman enemmän keskittymistä, joten vaikeassa tilanteessa esimerkiksi nuolemisalusta olisi koiralle varmasti helpompi.

Oma kommentti ja kokemus tähänkin kohtaan: Tihkulle on treenitauot vaikeita. Meillä on ollut treeneissä mukana helposti syötäviä kevytluita, joskaan ne eivät ole olleet oikein menestys, muuta kuin hetkellisesti - Tihkun kiinnostus ei riitä niiden pureskeluun kiihtyneenä.
Paremmin ovat toimineet kuivatut kivipiirat ja kuivatut broilerin sydämet, jotka rapisevat purtaessa ja hampailla on vastusta.

Purressa koiralla vapautuu endorfiineja ja huomaan niiden laskevan Tihkun kierroksia, joskaan lepomoodiin nekään eivät Tihkua saa, jos on muita koiria paikalla, eli vielä on töitä rauhoittumisessa muiden koirien läheisyydessä. 

***

Tällaiset muistinpanot ehdin parin tunnin luennosta tehdä. Murto-osaha tämä on, mutta sain sentään aika monta osiota katettua :), ja siinä ne nyt pysyvät muistissa.  

Kevät käden varjossa

Kevät on ollut vähän erilainen tänä vuonna, kun olin rannekanavaoperaatiossa helmikuussa. Sen jälkeen on vasen käsi ollut enemmän tai vähemmän pois pelistä. Ensin se oli kaksi viikkoa siteissä, jonka jälkeen siteet poistettiin, mutta käsi oli edelleen jäykkä ja kömpelö.

Koiran pidon kannalta se on tarkoittanut, että olen sieltä helmikuusta asti ulkoiluttanut koiran kerrallaan, lukuunottamatta pieniä aamupissilenkkejä, joille olen uskaltautunut ottamaan molemmat. Välillä on siis askelmittarissa hurjia lukemia, mutta onneksi isäntä lähtee usein seuraksi, niin saamme molemmat koirat liikutettua samalla kertaa!

Myös harrastuspuuhat on olleet tauolla, koska useimmiten niissä tarvitsee kahta kättä, etenkin Tihkun kanssa. Tästä harrastustauosta on kyllä pari hauskaa poikkeamaa, joista kirjoittelen sitten omat postauksensa!

Harrastustauko minua on vähän harmittanut ja ylipäätään se, että lenkilläkin olen käden vuoksi hieman hidas palkkauksessa ja esimerkiksi lelupalkkaa en pääosin voi käyttää, vähän lelusta riippuen. 
Tihku kun on nyt juuri siinä oikeassa iässä, kun asioita olisi harjoiteltava ja myös oppiminen on tässä kohtaa sujuvampaa.

Toisaalta se, että olen ollut pakotettu ulkoiluttamaan yhden koiran kerrallaan, on tuonut mulle paljon kahdenkeskistä aikaa Tihkun kanssa - enemmän, kuin mitä käsi terveenä olisi ehkä ollut. 
Tuntuu siltä, että ollaankin menty eteenpäin monissa asioissa yllä kerrotuista huolistani huolimatta ja iso osa ansiosta liittyy varmasti näihin päivittäisiin kahdenkeskisiin hetkiimme.

Lisäksi, nyt olenkin sitten jo varannut meille vähän ohjelmaa tuleviksi viikoiksi, eli vähitelleen palataan myös harrastuksiin, kun käden kunto tässä kuitenkin kohenee.

Kun jäin sairauslomalle - ensin kokonaan ja sitten kahden viikon jälkeen osittaiselle sairauspäivärahalle - ajattelin, että pystyisin kotona treenaamaan kun aikanikin lisääntyi, ja päätin ryhdistäytyä siinä.

Aluksi teinkin koirille päivittäisiä harjoituksia, kuten hajuetsintää ja tasapainoilua ja mitä milloinkin, mutta jotenkin tylsistyin tämän käteni kanssa ja vaivuin johonkin ihme väsymykseen ja saamattomuuteen, joten nyt on tosiaan ollut taukoa niin ohjatuista harrastuksista kuin valitettavasti melkolailla myös kotipuuhailuista.

Käveltyä on kuitenkin tosiaan tullut paljon - nastakengillä, koska on ollut liukasta ja kaatuminen ei ole ollut käden vuoksi vaihtoehto. Toisaalta ulkona ollessa sitä tulee kuitenkin teetettyä koirille pieniä tehtäviäkin ja vahvistettua oikeita käytöksiä ja sellaista, joten ihan pellossa eivät Wiima ja Tihku ole sairauslomani aikana olleet.

Tänään on leikkauksesta kulunut 7 viikkoa, eikä käsi ole vieläkään kunnossa. Kävin katsomassa toimintaterapeuttia viime viikolla ja sain kuulla minulla olevan sellainen ominaisuus, että arpikudosta muodostuu enemmän kuin olisi tarvis. Itse arpi on kyllä siisti, mutta ihon alla on ylimääräistä kudosta, joka estää hieman nesteiden kierron kädessä, eli käsi on hieman turvonnut sekä se on kömpelö ja kiristää, välillä myös särkee, jomottelee.
Taikasana on siis jumppaa, jumppaa ja jumppaa. Ja huomenna tilaan ajan fysioterapiaan saamaan lisää ohjeita ja mahdollisesti jotain hoitoa.

Onneksi kyseessä on vasen käsi ja valmiiksi jännitän, miten onkaan sitten kun on oikean käden operaation vuoro, sillä se on tarkoitus myös leikata. Tällä kokemuksella olen kuitenkin päättänyt, että oikean käden operaation kanssa en kiirehdi, vasen käsi on oltava täysin kunnossa, ennen kuin oikeaan kosketaan.

Sellaista. Onneksi suunta on oikea ja käsi varmasti tokenee pikkuhiljaa. Kevät tulee ja koirapuuhatkin käynnistyvät. 

Wiiman vauhdikkaat nosetreenit

Wiiman kanssa piipahdettiin ohjatuissa nosetreeneissä. Wiima oli vielä viime syksyyn asti treeniryhmässä, mutta Tihkun myötä aikani ei enää riittänyt treeniryhmän sitoumuksiin, joten jättäydyimme siitä. Olen sen jälkeen ilmoittanut Wiiman aina silloin tällöin yksittäisiin treeneihin ja tietysti kotona omatoimisesti treenailleet. Kotitreenit ovat enemmän olleet aktivointimerkityksessä viime aikoina, eikä niinkään tavoitteellista.

Nose-muija

Nämä treenit, johon ilmoittauduimme olivat sisätilatreenit vanhassa asuntolassa, joka homevaurioiden vuoksi oli tyhjillään. Kouluttaja oli tehnyt monta eri tilaa niin, että ekalla vuorolla oli ajatuksena hakea kolme ensimmäistä aluetta ja loput kolme, vai oliko niitä neljä, sitten seuraavalla kiekalla. Pääosin yhdessä tilassa, alueessa, oli yksi haju, parissa tilassa sitten useampi, ne olivat toisella kierroksella.

Etukäteen arvelin, että Wiima ei ehkä sallitussa ajassa ehtisi niin monta, kun treenaaminen on viime aikoina ollut niin vajavaista. Voi miten väärässä olinkaan!

"Löytö!"

"Mitä ihminen heilut sen kameran kanssa??
Täällä odotetaan palkkaa!"

Wiima syttyi treeneissä aivan liekkeihin ja oli aivan liikuttavan innostunut! Hän etsi todella tehokkaasti ja viisaasti ja paikansi hajut niin, että kolmen hajun sijasta ehdimmekin eka kierroksella jo neljä! 

Kouluttaja kysyi kolmen alueen jälkeen, että tässä se eka kierros nyt oli, miten tehdään - aikaa on vielä, tehdäänkö neljäs vai pidetäänkö tauko. Katsoin Wiimaa, joka ei näyttänyt uupuneelta ei sitten yhtään, vaan oli menossa jatkamaan, joten päätin sitten, että jatketaan.

Hauska huomio oli se, että ekoissa tiloissa oli tosiaan vain yksi piilo per tila. Wiima näytti hoksaavan tämän ja kun teimme neljättä etsintää, niin ekan löydön jälkeen Wiima suuntasi kohti ovea ja oli lähdössä jatkamaan seuraaviin huoneisiin, kuten oltiin jokaisessa aikaisemmassakin tehty. Selvästi Wiima siis käytti älliään varsinaisen etsimisen lisäksi etsimisen rakenteeseen ja ymmärsi kuvion!

Tämä alleviivaa sitä, että treenien pitäisi olla mahdollisimman vaihtelevia, ettei koira ala etsiä vain jollain tietyllä tavalla. Kuten tälläkin kertaa oli mukana sitten tiloja, joissa oli useampia kätköjä samassa tilassa.

Itse tein etsintöjä vähän tyylejä vaihdellen. Joihinkin tiloihin lähetin Wiiman etsimään itsenäisesti ja jäin itse oven suuhun odottamaan. Wiima selviää tällaisesta työskentelystä varsin hyvin, löysi nytkin piilot ja ilmaisi ne. Joissain käytin sitten melko tarkkaakin käsiohjausta, mm alempana kerrotun, vaikean kaappipiilon kohdalla. 

Wiima vähän häiriintyy, jos hänen etsiessään alan jutella kouluttajan kanssa. Selvästi olemme Wiiman mielestä "koirakko", jonka molempien osapuolten on oltava hommassa läsnä.
Tämmöisissä tilanteissa Wiima tulee tuijottamaan minua ja sitten minun pitää hieman osallistua etsintään, ja olla etsivinäni, jotta saan Wiiman etsintämoodon taas päälle. Minun on siis pidäteltävä puhepulinaani etsintöjen ajan ja höpötettävä vasta sitten kun työt on tehty. Ei toisaalta ole minusta mikään liian suuri vaatimus, että olen hengessä mukana :).

Tällä kertaa vaikein piilo kohdentaa oli vaatekaapin hyllyyn laitettu kätkö ja ohjaaja oli ajatellut, että haju tulisi koiran nenään kaapin ovien välistä hieman Wiiman kuonon yläpuolelta. Tilassa taisi ilma kuitenkin kiertää eri tavalla kuin me ihmiset ymmärsimme ja haju levisi niin, että se tuntui sekä kaapinoven alaosassa että ylempänä ovien välissä. Wiiman oli todella vaikea päättää, minkä kohdan se ilmaisisi, kun haju oli ilmeisesti yhtä voimakas riippumatta mistä suunnasta sitä haisteli. Päätyi kuitenkin ilmaisemaan juuri sitä oven väliä, jota ohjaaja oli ajatellutkin. Olisin hyväksynyt ja palkannut mistä tahansa suunnasta tehdyn ilmaisun, koska emme voineet tietää, mistä haju voimakkaimmin tulisi.

Olipa kivat treenit ja ihana nähdä Wiima niin innostuneena. Hän oli niin vauhti päällä, ilman, että työskentely vauhdista yhtään kärsi. Taisi tehdä nopeinta työtä, koska muut ryhmän koirat ehtivät eka kierroksella sen kolme, kun me teimme neljä. Wiimahan ei varsinaisesti ole ollut etsinnöissä mikään tykki, vaan ennemminkin hitaampi varmistelija, mutta nyt into siivitti muijaa!

Wiima treenien päätteeksi.
"Mitä, joko se loppui?"

Paimensukuisten Puuhapäivä

Paimensukuisten lapinkoirien puuhapäivää vietettiin helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Mikä on "paimensukuinen lapinkoira"? Se on suomenlapinkoirarekisteriin kuuluva koira, joka polveutuu poronpaimennukseen käytetystä luonnonkannasta. Lisätietoja löydät Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran sivulta, linkki.

Puuhapäivä järjestettiinkin Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran täkäläisen Lounais-Suomen aluekerhon nimissä ja olin tällä kertaa itse tapahtuman puuhanainen. Olimme Koirankota-koirakoulun tiloissa, jonne meille oli järjestetty erilaisia omatoimisia toimintapisteitä - oli mm. tasapainoilua, esterataa, oli agilityputkea, oli agilitykepit, oli keilailua ja erilaisia tökkimistehtäviä sekä nuuskumattoja. Kun sovin tapahtumasta, niin pyysin, että toimintapisteet olisivat sellaisia, että ne sopisivat kaikille koirille huolimatta siitä, että onko kyseessä harrastava koira tai ns "kotikoira".

Puuhapäivä herättikin niin paljon kiinnostusta, että järjestin meille kaksi ryhmää, koska niin isolla porukoilla emme mahtuneet hallille yhdellä kertaa. 

Osallistuin Puuhapäivään Tihkun kanssa ja Wiima jäi kotiin nauttimaan isännän lenkkiseurasta. 
Oli tosi kiva tapahtuma, ensinnäkin tietty oli kivoja puuhailuja ja myös sitten oli tosi kiva taas tavata lapinkoiraihmisiä, jostain syystä lapinkoiraporukat on aina tosi kivaa sakkia!

Tihku tasapainoilemassa

Hilla-tyttönen tasapainoiluvuorossa

Naava on yksi Tihkun best friendeistä

Tihku vielä kiipeilemässä

Tihku

Tihku esteradalla :)

Käpy keilaamassa.
Tässä pisteessä oli ideana saada koira tökkäämään keilaa kuonollaan.
Samanlaista puuhaa tehtiin sitten pienen jalustalle asetetun futispallon kanssa.

Eppu kepeillä

Tässä hymyilee Tihkun veli Kuura

9-vuotias Hilukin oli mukana

Tässä taas 9 kk:n ikäinen Pätkis, jolla oli nimi turkin väriä myöten :)

Mukavaa, kun nuo himputin virusvihulaiset alkavat ymmärtää hävitä huitsin nevadaan, niin on helpompi tällaisia kivoja yhteistapahtumia taas järjestää ja niihin osallistua. 

Hurraa, "se syö taas"!

Ruokajuttuja: Kannatti viime postauksessa vähän paasata Tihkun omatahtoisesta paastosta, koska siitä kahden päivän päästä tilanne muuttui! Nyt Tihkulle on ruoka maistunut taas, ja olen helpottunut! Tihku on hoikka koira muutenkin, aavistuksen turhankin hoikka, joten syömättömyys ei tosiaan ollut nyt tilauslistalla vaan ennemminkin massan pienimuotoinen lisääminen.

Tämä taitaa kyllä olla ns positiivinen ongelma kaiken kaikkiaan, koska eipä ainakaan tarvitse taistella koiran liikakilojen kanssa, ja Tihku on koko ajan ollut iloinen, pirteä ja kiiltäväturkkinen. 

Nyt on siis jo muutaman päivän mennyt sekä aamupalaa että iltapalaa - toisinaan purkit ihan puhtaaksi nuoltuina, toisinaan purkin pohjalle jää, mutta reilut annokset menee kuitenkin.

Mieluiten ruokin koirat virikkeellisesti, eli vaikka nappulat esimerkiksi pyyhkeiden sisään käärittynä, maahanheiteltynä (nenänkäyttöä) tai aktivointikupeista tarjottuna, mutta kun Tihkun ruokahalu meni, niin jouduin palaamaan ruokakuppiruokintaan, sillä en voinut esimerkiksi heitellä nappuloita etsittäväksi, koska jos Tihku ei niitä sitten etsinytkään, niin olin vaikeuksissa, sillä Wiimalle kyllä maistui.

Lisäksi koitin välillä nostaa Tihkun ruokahalua laittamalla nappuloiden joukkoon jauhelihaa tai kananmunaa tms muuta herkkua, jolloin nappulatkin olisivat tehneet kauppansa, mutta ei siitä ollut apua, Tihku kävi nuuskimassa ja poistui ruokakupin ääreltä. Eivät siinä auttaneet houkuttelutkaan tai odottelu.

Naminetsintää lenkin varrella

Jouduttuani useamman kertaa kaapimaan ruokakupin roskikseen nappuloiden seurana olevan jauhelihan tai muun lisukkeen vuoksi, tein muutoksia ruokintaan ja tarjosin nappulat ilman pilaantuvia höysteitä.
Nappulakuppiin laitoin vähän ruokahalua nostavia tuoksuja esim nakinpaloilla, pinaatti- tai verilätyillä tai voileipäkinkunpaloilla. Näissä kaikissa on se etu, että ne kuivuvat nappuloiden joukossa, eivätkä heti pilaannu. Lisäksi nappulakupin vierellä toinen kippo, jossa tarjosin sitten lisukkeet, kuten tonnikalaa öljyssä, raakalihapullia tai muuta vastaavaa, melko tuhtia tavaraa, jotta vähäinenkin syöminen toisi kaloreita.

Ootteko kuulleet, että täällä kaarnan väleissäkin voi löytyä herkkuja!

TUUMAUSTAUKO

Kuten sanottua, ruoka maistuu taas. En tiedä johtuiko paasto sitten jostain urosten hormoonipyräyksestä, ikäkaudesta vai oliko juoksunarttuja hoodeilla ja reagoiko tämmöinen vuosikas uros edes vielä semmoisiin - taitaa reagoida?

Vaikka ruoka nyt menee välillä kokonaankin, niin Tihku haluaa tällä hetkellä viettää pienet tuumaustauot ennen syömään ryhtymistä. Hän ei siis heti syöksy ruuan kimppuun, saattaa edelleen käydä haistamassa ja sitten luopuu ruuasta, mutta hetken mietittyään meneekin ruokailemaan. Tässä välissä minun vaan on pidettävä huoli, ettei matriarkkamme Wiima ehdi pistellä poskeen Tihkunkin annosta :).

Uudisverisuonitusta ja paastoa pienen lapinkoiran elämässä

Tihkulla oli silmätulehdus jokin aika sitten, sai siihen lääkityksen ja tulehdus parani. Kuitenkin silmään jäi punertava alue, joka näkyi silmässä jo tulehdusaikana varsinaisen tulehduspunoituksen lisäksi.
Tai oikeastaan molemmissa silmissä on samanlainen alue, vasemmassa hyvin haaleana, oikeassa näkyvämmin.

Mieheni kävi Tihkun kanssa lääkärissä tuolloin tulehduksen vuoksi ja hän kertoi lääkärin kertoneen silmiin syntyneen uudisverisuonitusta. Siksi en ollut silmän punoituksesta ihan heti huolissani, mutta kun oire edelleen näkyy silmässä, niin ryhdyin miettimään, että haluan tarkistaa tilanteen ja muutenkin myös itse kuulla mistä on kyse. En nimittäin ollut varma, miten nopeasti verisuonista aiheutuneen punotuksen piti silmästä hävitä tai häviäisikö se.

Tihku tutkimuspöydällä. 

 

Tihku, lappis vai labbis?

Varasin ajan Turun Vetmastersiin erikoiseläinlääkäri Tuomas Illukalle, joka myös on Suomen Kennelliiton virallinen silmätarkastuseläinlääkäri, ja ajattelin, että häneltä saisin täyden varmuuden tilanteesta ja hyvän selvityksen asiasta. 

Tutkimuspöydällä ollessaan Tihkua jännitti aika lailla ja hän harasi vastaan. Silmälääkäri Illukka tokaisi jossain kohtaa, että "sinähän käyttäydyt kuin labbikset" ja jatkoi sitten vielä, että labradorinnoutajat ovat "tämmöisiä". Jäi mietityttämään, että "millaisia" ne labbikset sitten oikein ovat :D, mutta siinä Tihkun silmää ihmetellessämme, minun ei tullut kysyttyä lisää, koska puhe jatkui omasta asiastani.
Haraavatkohan labbikset sitten keskimäärin enemmän vastaan silmätutkimuksessa kuin muut rodut, tai haraavatko samalla tyylillä kiemurrellen, kuin Tihku - en tiedä :).

Tämä oli jo toinen kerta kun Tihkusta sanotaan, että hän on kuin labbis. Eka kerta oli SmartDogin pentutestissä, jossa Tihku testaajan sanojen mukaan tutustui tilaan kuin työlinjaiset labradorinnoutajat, hypellessään huoneen eri tasoille (sohville, korokkeille..) ja nuuskutellessaan mennessään. 

Näetkö punaisen viivan kuvassa Tihkun silmässä?
Se on uudisverisuonitusta. 
Suussa on myös kasa karvaa - se taas on peräisin Wiiman hännästä, josta hän nappasi kiinni hetkeä aikaisemmin heidän leikkiessään :D.

Silmät on terveet!

"Silmätulehdus, jota Pet-Vetissä hoidettu sidekalvon tulehduksena (oikea enemmän) ja samalla todettu uudisverisuonitusta sarveiskalvolla molemmin puolin. Hoitona sai Dexa-Chlora -tipat. Kovempi punoitus hävisi, mutta osa punoituksesta jäi jäljelle. 
Insp: Molemmin puolin sidekalvojen ulkoreunalla alue, jossa hiukan enemmän hiussuonitusta, mutta se on normaalilöydös. Sarveiskalvot kirkkaat, normaalit. Mitään hoitoja ei tarvita, jos tallaisena pysyy."

Näin toteaa silmälääkäri Illukka kirjallisessa konsultaatiossaan. Suusanallisesti hän kertoi vielä, että uudisverisonitus lienee syntynyt tulehduksen johdosta. Joskus käy niin - se on normaalilöydös ja yksilöllistä, eli joillakin koirilla sitä syntyy, toisilla ei. Koska sitä kerran on muodostunut, niin siinä se varmaan tulee olemaan, eli verisuonituksen poistumista on turha alkaa odottaa. Se ei haittaa koiraa millään tavalla, eikä ole sairausoire, Tihkun silmissä vaan nyt sattuu olemaan tuollaistakin väriä tästä lähtien.

Tihkuahan ei tilanne millään tavalla haittaakaan, silmät eivät siis kutia eivätkä rähmi, vaan ovat kirkkaat ja terveennäköiset, lukuunottamatta noita melko tarkkarajaisia alueita, jossa tuota verisuonitusta.

Tämä oli helpottavaa kuulla, että asia on kunnossa eikä lisähoitoja tarvita. Nyt tiedän mistä on kyse, eikä minun tarvitse huolehtia asiasta enää.

Paastoa pitelee

Tihku on myös todella vähäruokainen edelleen. Oikein ikävä niitä aikoja kun nappulakin maistui, tarjoilin sitä usein esim sinne tänne heiteltynä ja sitä etsittiin nenän avulla. Välillä ruoka maistuu, yleensä iltaisin, mutta ei aina iltaisinkaan. Tällainen paastoilu alkanut siis joskus tässä talvella, vuoden iässä. Lieneekö niitä juoksunarttuja kulmilla sitten niin paljon...
Toisaalta Tihku on kyllä ollut vähäruokainen koko ikänsä, mutta nyt ollaan jo "nextillä levelillä", kuten sanonta kuuluu.

Koitin aluksi sotkea nappulan sekaan erilaisia ruokahalua nostavia lisiä, kuten kananmunaa, raejuustoa, jauhelihaa, mutta kun riittävän monta kertaa sain kaapia ruuat kupista roskikseen lisien muututtua ikävännäköisiksi, olen muuttanut tyyliä tarjota nappulat sellaisenaan (tai kuivien lisien kanssa) ja lisät erikseen toisesta kupista. 

Tämäkään ei aina auta - viimeksi tänä aamuna tarjoilin muutaman raakalihapullan eri kupista ja nappulat toisesta kupista ja nappuloiden sekaan olin paloitellut pieniä paloja pinaattilättyä ( :D, pinaattilätyt ovat siis Tihkusta hyviä ja namipalkka-asteikon hyvää keskitasoa), mutta tänään tuhahdettiin sekä lihapullille että nappuloillekin. Illalla uusi yritys.
Jotain hän toki taitaa kuitenkin syödä, kun on kerran hengissä, mutta on kyllä kovin kapoinen, joskaan ei mitenkään sairaalloisen laiha. Myös pirteä olemukseltaan ja turkki kiiltelee, joten en nyt kauhean huolissani ole, vaikka haluaisinkin, että ruoka menisi paremmin alas.

Ongelmia tulee, kun Wiima mielellään vetäisi napaansa kaiken mitä Tihkulle tarjotaan, ja sehän ei oikein käy. Eli ruoka pitää nopeasti nostaa turvaan, jos Tihkendaali on syömättömyyspäällä.

Kävin hakemassa koiranruokaa Tihkulle, taas uutta merkkiä, jos uusi maku houkuttelisi, sekä taas sellaista, että varmasti olisi ravitsevaa ja tuhtia ruokaa se, mikä alas menee. Valitsin Canaganin Country Gamen, jossa kolmea eri proteiinia ja sopii myyjän mukaan myös pennuille (joskaan ei meillä penturuokana ollut).
Myyjä kyseli vähän tilanteestamme ja sanoi olevan nuorille uroksille hyvin tyypillistä. Useimmiten juuri näin, että iltaruoka sitten maistuu, vaikkei aamulla maistukaan - ja näin meilläkin, vaikkei joka ilta. 

Tule, tule ruokahalu jo takaisin sieltä minne menit!
Onneksi edes silmä oli terve :) !