Tihku kävi tänään sunnuntaina leikkipuistossa nimeltä MH-luonnekuvaus. Jos Tihkulta kysyttäisiin, niin olen varma, että sillä oli ihan superaamupäivä tuolla luonnekuvauksessa ja se kuvailisikin olleensa huvipuistossa! Niin hauskaa sillä vaikutti olevan, ekalla puoliajalla varsinkin! Eikä toisessakaan puoliajassa mitään valittamista ollut Tihkun mielestä, siltä ainakin vaikutti!
MH-luonnekuvauksessa koira käy läpi kymmenen eri osiota, jossa kuvataan koiran eri käyttäytymisreaktiota. Luonnekuvauksen aikana kaksi kuvaajaa tarkastelee koiran ominaisuuksia kuten leikkisyyttä, pelkoa, saalisviettiä ja sosiaalisuutta.
MH-luonnekuvausta suositellaan nuorelle koiralle niin, ettei koulutus ja opitut taidot vielä vaikuttaisi koiran käytöksiin. Perinteinen luonnetesti taas paineistaa koiraa ihmisen taholta tulevalle uhalle, joten siinä ikäraja onkin korkeampi ja Tihkunkin toimitan luonnetestiin vasta aikaisintaan kolmen ikävuoden huitteissa.
KONTAKTI
Kuvaus alkoi testinohjaajan (TO) tervehdyksellä testiosiossa Kontakti. Tervehdyksen jälkeen TO otti hihnan päästä kiinni ja vei Tihkun pienen matkan päähän ja tulivat sitten takaisin Sen jälkeen hän vielä tutki Tihkun hampaat ja kopeloi kroppaa.
Kontakti = 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
Yhteistyö = 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
Käsittely = 3 Hyväksyy käsittelyn
Luonnekuvauksen osiot kuvana alla ja
ihan kokonaisuudessaan löytyvät täältä: https://www.virkku.net/files/mh-luonnekuvaus/mh_luonnekuvauksen_osiot_2020.pdf
LEIKKI
Leikkiosuus alkoi heti sujuvasti tuon kontaktiosion perään. Koira irroitettiin liinasta ja testiohjaaja otti lelun esiin. Se olikin todella iso, jättiläiskokoinen lelu, jota vedettiin hieman maassa ja heiteltiin. ja sitten seurattiin, että kiinnostuuko koira leikistä ja lelusta vai ei.Tihkun kohdalla tiesin tarkkaan mitä tapahtumaan tulee - Tihku ei ujostele ja on aina valmis leikkimään, ja niinhän se oli, hän syöksyi salamana mukaan touhuun.
Leikki jatkui sitten vielä heitto-osuuksien jälkeen niin, että TO pitikin lelua kädessään ja alkoi hypellä sen kanssa. Tihku oli tässäkin satasella mukana.
Tässä leikkiosuudessa muuten näkyy, miksi luonnekuvaus kannattaa tehdä nuoren koiran kanssa. Koulutus voi alkaa nimittäin näkyä. Filmillä näkyy, kun TO pysähtyy lelun kanssa, mutta pitää sitä käsissään, niin Tihku perääntyy ja istahtaa. Se on harjoittelun tulosta - olemme harjoitelleet vireen hallintaa ja leikki jatkuu istumisesta, jota konstia Tihku tarjoilee TO:llekin 😃.
Tällainen voisi vaikuttaa testin tulokseen, jotenkin leikki-intoa vähentävänä asiana. Tihkun kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt.
Leikkihalu = 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja
on aktiivinen
Tarttuminen = 3 Tarttuu esineeseen viiveellä
tai etuhampailla
Puruote ja taisteluhalu = 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta
irrottaa ja tarttuu uudestaan/
Korjailee otetta
VIDEO TERVEHTIMISESTÄ JA LEIKKIOSUUDESTA (youtube-video ei välttämättä näy mobiilinäkymässä. Vaihda internetnäkymään vierittämällä blogin alalaitaan)
TAKAA-AJO
Takaa-ajo tapahtuu vieheen kanssa. Koira irroitettiin liinasta, otettiin ote kaulapannasta ja varmistettiin, että sillä oli katse kohti viehettä. Viehe kun lähti liikkeelle, niin piti irrottaa ote pannasta ja sitten katsottiin, että oliko koira ylipäätään kiinnostunut vieheestä ja lähtisikö se pinkomaan perään.
Tämänkin osion tuloksen tiesin jo etukäteen, Tihkulla on voimaskas saalisvietti ja poispäin liikkuvat objektit saavat aina vipinää sen tassuihin.
Niin kävi kuin arvelin, Tihku ei epäröinyt sekunnin puolikastakaan kummallakaan kertaa - vieheosio toteutetaan kaksi kertaa, koska joskus koirat kuulemma innostuvat vasta toisella kertaa.
Tihkulla kerrat erosivat niin, että eka kerralla hän jäi hölmistyneenä katsomaan, että se olikin punainen rätti, mutta toka kerralla hän poimi sen suuhunsa ja retuutti vähän.
Tihkulta ei myöskään jää m i kä ä n huomaamatta - kanervikossa viereisen metsän siimeksessä piileskeli viehelaitteen ohjaaja, ja Tihku bongasi tyypin heti ja ennen mamman luo palaamista hän kävi molemmilla kertaa moikkaamassa viehekoneen ajajan metsän puolella 😃. Luoksetulo siis kyllä toimii nykyisin varsin hyvinkin.... kunhan ei ole muuta jännittävää näköpiirissä, joka on tutkittava ensin..
Takaa-ajo 1. kerta = 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
Tarttuminen 1. kerta = 2 Ei tartu, nuuskii saalista (tarttui ohimennen ajanoton 15 sek jälkeen)
Takaa-ajo 2. kerta = 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
Tarttuminen 2. kerta = 3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
Tässä takaa-ajo-osion vaihtoehdot ja lisäksi myös aktiviteettiosion vaihtehdot:
Video vieheosiosta:
AKTIVITEETTITASO
Neljäs osio mittasi sitten koiran aktiviteettitasoa. Eli kun en tapahtu mitään, osaako koira rauhoittua.
Tätä tulosta en osannut ennakoida. Tai siis - rauhoittuminen on haasteemme ja olemme tätä paljon harjoitelleet. Rauhoittuminen sujuu jo paremmin kuin joskus aikaisemmin, toisinaan jopa niin, että kun pysähdyn, niin Tihku rentoutuu heti, vähän harvinaisia ovat vielä ne kerrat, mutta sitä tapahtuu.
Toisaalta, Tihku on kotonakin ollut viime päivinä vähän tavallista levottomampi - en tiedä, että onko omia hormoonimyrskyjään vai juoksunarttuja.
Testissä osio meni niin, että minut käskettiin metsän reunaan seisomaan ja sitten minun oli oltava passiivinen kolmen minuutin ajan, koiraa huomioimatta. Tihku oli liikkeiltään melko rauhallinen, mutta ääntä vuosi piippauksen muodossa melko paljon.
Aktiviteettitaso = 4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
Video aktiviteettitaso:
Etäleikki
Etäleikki oli hauska osio. Asetuimme Tihkun kanssa katsomaan määrättyyn suuntaan ja yhtäkkiä noin 40 metrin (minulle sanottiin) päässä tuli mökin takaa esiin "etäleikkijä". Siniseen hupputakkiin pukeutunut hahmo hyppeli ja liikkui omituisesti ja heitteli lelua ilmaan. Sitten hän livahti takaisin piiloon. Siinä kohtaa sain taas irrottaa Tihkun (joka oli jo kytkemätön, mutta pitelin pannasta).
Tihkuhan ei asiaa ihmetellyt vaan säntäsi matkaan hahmoa tutkimaan. Ja olisin Tihkun tuntien ihmetellyt, jos ei olisi sännännyt!
Sitten he etäleikkijän kanssa leikkivät lelulla, ja heillä oli hauskaa, kunnes Tihku bongasi pissat ruohotupossa ja jäi kiinni siihen lutkuttelemaan (voi urokset, urokset🙄🤣).
Etäleikin arvostelu:
Kiinnostus = 3 Kiinnostunut avustajasta,
seuraa ilman taukoja
Uhka/aggressio = 1 Ei osoita uhkauseleitä
Uteliaisuus = 5 Saapuu avustajan luo suoraan
ilman apua
Leikkihalu = 4 Tarttuu, vetää vastaan, voi
irrottaa ja tarttua uudelleen
Yhteistyö = 4 Kiinnostunut leikkivästä sekä
passiivisesta avustajasta
YLLÄTYS
Luonnekuvauksen kuudes osio oli Yllätys. Se oli ensimmäinen osio, jonka oli tarkoitus vähän koiraa yllättää ja ehkä hieman jopa säikähdyttää. Kyseessä oli maassa makaava iso sininen haalari, jota piti koiran kanssa lähestyä ja kun olime kohdalla, haalari nostettiin ylös. Luonnetestissä on samantyyppinen osio.
Haalarin pamahtaessa eteemme, Tihku pysähtyy hetkeksi ja menee sitten uteliaana tutkimaan, että mikä siihen tupsahti. Välttelyä ei ilmene siinäkään vaiheessa kun ohitamme haalarin uudelleen.
Arvostelu
Pelko = 2 Kyykistyy ja pysähtyy
Puolustus/aggressio = 1 Ei osoita uhkauseleitä
Uteliaisuus = 5 Menee haalarin luo ilman
ohjaajan apua
Jäljelle jäävä pelko = 1 Ei minkäänlaisia liikkumis- nopeuden vaihteluita tai
väistämistä
Jäljelle jäävä kiinnostus = 1 Ei osoita kiinnostusta
haalariin
Yllätysosio videoituna:
ÄÄNIHERKKYYS (räminälaite)
Sitten testattiin ääniherkkyyttä. Oli määrä kulkea metallisen lavan ohi ja juuri kun olimme vieressä, niin testiohjaaja veti rautaisia kahleita metallilavalla ja kolina oli kova. Tihku loikkasi väistäen sivuun, joka oli toki ihan fiksu muuvi, ettei loukkaa itseään. Sitten ihan sekunnin taisi tuumata, jonka jälkeen meni oma-aloitteisesti katsomaan, mikä siinä räjähti.
Kun lava sitten uudelleen ohitettiin, mitään väistämistä ei näkynyt.
Arvostelu
Pelko = 3 Väistää kääntämättä pois
katsettaan
Uteliaisuus = 5 Menee räminälaitteen luo
ilman apua
Jäljelle jäävä pelko = 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai
väistämistä
Jäljelle jäävä kiinnostus = 1 Ei osoita kiinnostusta räminä laitetta kohtaan
AAVEET
Kahdeksas testiosio on nimeltään aaveet ja homman juju oli nimeä myöten. Seisoimme Tihkun kanssa vierekkäin ja pian kaksi valkoisiin aavepukuihin pukeutunutta hahmoa tuli esiin eri puoliltamme ja alkoivat lähestyä meitä. Tihku tarkkasi niitä ensin ihan ääneti, mutta sitten otti askeleita eteeni ja kertoi aaveille, ettei kannata lähestyä.
Kun aaveet aina vaan lähestyivät, otti Tihkukin muutaman askeleen taaksepäin ja tuli viereeni, edelleen oli hyvin tarkkaavainen ja haukkui aaveita kohti.
Aaveet pysähtyivät ja tässä kohtaa sain ohjeen pudottaa liinan, jotta Tihku voisi liikkua. Tihku ei kuitenkaan itse lähtenyt tutkimaan aaveita, mutta sitten kun itse otin pari askelta toista aavetta kohti, jatkoi Tihku uteliaana matkaa itse ja kävi tutkimassa, mitä oliot oikein olivat - ja tervehti ihmiset lakanoissaan taas oikein iloisesti.
Puolustus/aggressio = 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
Tarkkaavaisuus = 5 Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
Pelko = 2 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
Uteliaisuus = 4 Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puo- leenväliin
Kontaktinotto aaveeseen = 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
LEIKKI ja AMPUMINEN
Yhdeksäntenä testiosiona oli taas leikkiminen. Tarkoitus oli katsoa, että miten paljon koira on testin edetessä kerännyt kuormaa ja paineistunut, pystyisikö se edelleen leikkimään tai toimimaan samalla tavalla kuin leikkiosiossa testin alussa.
Lisäksi koiraa valmisteltiin seuraavaan kymmenenteen osioon, johon sisältyi ampumisia. Kaksi laukausta niin, että leikki jatkuu koko ajan ja koira on irti. Ja sitten vielä kaksi laukausta passiivisina, koira kytkettynä.
MH-testin voi suorittaa myös ilman ampumisia, meiltäkin kysyttiin, että haluanko minä. Ja jos ensimmäinen laukaus olisi ollut ylitsepääsemätön, niin seuraavaa ei olisi ammuttu.
Arvostelu:
Leikki - leikkihalu = 4 Ei häiriinny, havaitsee
nopeasti ja sen jälkeen täysin
välinpitämätön
Leikki - tarttuminen = 3 Tarttuu esineeseen viiveellä
tai etuhampailla
Ampuminen = 1 Ei häiriinny, havaitsee
nopeasti ja sen jälkeen täysin
välinpitämätön
Valokuvia ei tullut testissä otettua. Filmeissä minua avusti ystävällinen testitoimihenkilö.
Tämä kuva on otettu somettamiseksi :D testin jälkeen kun marssimme autolle, väsyneinä, mutta onnellisina :)
**********
Testitulokset olivat siis kovasti sen näköisiä kuin olin ajatellutkin. Tihkun sosiaalisuus, avoimuus ja myös suunnaton uteliaisuutensa tulee esiin arjessakin. Olin myös päätellyt, että Tihku on rohkea, joskaan tuollaisia tilanteita ei ole arjessa tullut paljon vastaan - rohkeutta olen ehkä enemmän nähnyt erilaisilla alustoilla ja vähän toisenlaisissa tilanteissa kuin paineistavissa.
Ehkä hieman yllätyin sen kovahermoisuudesta myös. Että se hallitsi itsensä noin hienosti ja tilanteen mentyä ohi Tihku myös palautui ihan saman tien, ei mitään jäljelle jäävää painetta. Se oli todella hieno juttu!
Toisaalta Tihku on "toiminnan mies" kuten sanoi tuomarikin, eli kestää passiivisuutta vähän huonosti, piippailee. Joskus olen joissain tilanteissa itse ajatellut, että piippaus ja hermostuneisuus olisi voinut kertoa paineistumisestakin, mutta tästä päätellen kyse on vain turhaumasta. Tätä vireenhallintaa harjoittelemme ja toivon, että siinä vielä enemmän kehitymme.
Tihku sai kehuja tuomareilta ja testitilaisuuden toimihenkilöiltä, että on hieno koira. En voinut kuin yhtyä heidän mielipiteeseensä ja olin pikkupojasta oikein ylpeä.
Ai niin, sitä kyllä taas kysyttiin, että haukkuuko Tihku kotioloissakaan joku toimihenkilöistä odotti, että "koska haukku alkaa". Taitaa lapinkoirien maine olla sellainen, että haukutaan tyhjää. Oikeasti haukku pitäisi tulla siinä tilanteessa, kun sitä tarvitaan, ei muuten vain. Haukku on paimennuksen työväline ja siinäkään ei voi koko ajan räksyttää, koska silloin koira menettää haukun antaman voiman, jota se voi erityistilanteissa tarvita sisukkaan paimennettavan kanssa.