Kaksi vuotta yhteiseloa Tihkun kanssa

Kaksi vuotta sitten tapaninpäivänä starttasimme jo ennen aamukuutta kaaran kohti Seinäjokea.  Suuntana meillä mieheni kanssa oli Erimoone-kennelin Minnan kotipaikka ja sieltä kävimme noutamassa perheeseen uuden perheenjäsenen, tuolloin syntymäkodissaan vielä Toivo-nimisen pennun. Kotiuduimme vielä samana iltana ja niin oli kotiinsa saapunut Tihku, jonka nimen hänelle annoimme.

Tämä kuva on otettu ensimmäisenä iltana kotona. 
Etualan harmaa pyyhe jätettiin kasvattajalle jo kun kävimme Tihkua katsomassa muutama viikko noutoa aiemmin, joten siinä on ihanasti tuttuja tuoksuja. 
Miten ihana pieni pallero hän olikaan <3 !

Vielä toinenkin kuva Tihku-vauvasta.
Kuvassa Tihku on vielä Toivo, ikää 7 vkoa, juuri ennen luovutusta.
Kauniin kuvan on ottanut Erimoone-kasvattaja Minna Rinne.

Tihku on täydentänyt perhettä hienosti. Hän on aktiivinen ja utelias, "don't worry, be happy" -koira ja aina siellä missä tapahtuu. Päivittäin hänen touhunsa saavat hymyn huulille. Hän on vauhdikas ja ketterä, kutsummekin häntä monien muiden lempinimien ohella "Aviaattoriksi" eli lentäjäksi, hän kun tuntuu lentävän paikasta toiseen - esimerkiksi niin, että tarvitaan vain yksi loikka olohuoneen ovelta toisessa päädyssä olevalle sohvalle =)

Tihkulla on myös hauska luontainen tapa toimia assistenttina - hän viestittää ja aktivoituu erikoisista äänistä ja tilanteista, kuten vaikkapa;
kun uunikello piippaa, hän etsii minut käsiinsä ja vie keittiöön.
Kun Wiima tahtoo ulos, Tihku johdattaa minut ovelle.
Eilen illalla sai Wiima luun väärään kurkkuun ja alkoi kakoa, niin Tihkupa ei aikaillut yhtään, vaan salamana ryntäsi luokseni tökkimään ja kertomaan, että Wiimalla on hätä. Oikein yllätyin hänen nopeasta neuvokkuudestaan ja tilannetajustaan. Ja onneksi Wiimankin kurkku selvisi parin kakomisen jälkeen, eikä hän varmaan edes huomannut millainen pelastuspartio kakomisestaan käynnistyi. 
Kovasti kehun ja kiittelen tätä pientä viestintuojaa ja siten pyrin vahvistelemaan tuota käytöstä sen säilyttämiseksi.

Miten tavallista tai harvinaista tällainen "assistentti-käytös" mahtaa olla? Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta käytöksestä Wiiman tai jonkun tuttavan koiran tekemänä. Kasvattaja Minna toisaalta kertoo Tihkun sisaren Pulman esimerkiksi ilmoittavan emännälleen, jos joku kotona asuvan lauman koirista innostuu luvatta piipahtamaan pihamaansa ulkopuolelle. Siinä on varmaan kyse samasta asiasta - ympäristön ja tapahtumien aktiivisesta seuraamisesta ja niihin reagoimisesta.
Tekeekö sinun koirasi vastaavaa tai oletko kuullut samoin toimivasta naapurin koirasta? Olisi kiva kuulla.

Pelkkää auvoa ei yhteiselomme silti ole ollut. Luulin jo Wiiman jälkeen tietäväni koiran kouluttamisesta paljonkin ja minulla oli selvät sävelet, miten lähden Tihkua kasvattamaan kohti aikuista, fiksua koiraa. Olen kuitenkin monta kertaa joutunut tarkistelemaan metodejani ja opettelemaan uutta, koska Tihku ei oppinutkaan ollenkaan samalla tyylillä kuin Wiima ja haasteetkin olivat ihan eri asioissa. Sain pikaoppitunnin siitä, ettei koirat olekaan samanlaisia :).

Tihku on esimerkiksi salamannopea ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja minun on pitänyt vaivata päätäni melko lailla, että olen saanut poimittua kiinnostuksen ympäristöstä itseeni. Eikä kaikki aina vieläkään täydellisesti toimi (toimiiko koskaan täydellisesti ja aina, kenelläkään?) - riippuu tilanteesta, mutta olen levollinen, etenemme oikeaan suuntaan. Hän on hyvin nopea oppija ja pitää kyllä yhdessä tekemisestä, kunhan homma on riittävän kiinnostavaa. 
Yksi monista oivalluksistani on ollut, että Tihkun kanssa tekemiseen tulee mieluiten jollakin tavalla aina sisältyä liikettä - minun liikettä, lelun liikettä tai Tihkun liikettä, silloin pysyy keskittyminen paremmin koossa ja Tihku palkkautuu jo liikkeestä.

Välillä olen polskinut vähän syvemmissäkin vesissä, kun en ole onnistunut luomaan sitä yhteyttä jossain treenissä, kuin olin ajatellut, mutta moni asia on rakennut uudella lähestymistavalla tai ajan kuluessa ja Tihkun kypsyessä. Ja jotkut asiat odottavat vielä ratkeamistaan. Uusi koira perheessä on oppimatka, ei vain pennulle vaan myös pennun ihmisille. Sen(kin) on Tihku opettanut❤.

Kaksivuotispäivät marraskuussa

Olen syksyllä pitänyt vähän blogitaukoa. Siis en suunnitelmallisesti, vaan jotenkin en vain saanut itseäni tähän koneen ääreen. Tihkun synttäreitä kuitenkin juhlittiin vauhdikkaasti marraskuun kuudentena, vaikkei juhlista mitään tekstiä syntynytkään.

Marraskuussa ei ollut vielä lunta maisemissa ja olinkin sopinut ystäväni kanssa Hoopers-treenit kentälle. Meillä oli molemmilla pari Hoopers-kurssikertaa plakkarissa viime kesältä, joten tiesimme suurin piirtein mistä on kyse. Treeneissä poimimme esiin tynnyrin ja muutaman hoopin, ja teimme helppoja tynnyrinkiertoja ja hooppien läpiajoja. 

Hoopers on siis esteratalaji, jossa koira suorittaa rataa tietyssä järjestyksessä, mutta siinä ei ole hyppyjä kuten agilityssä. Toinen suuri ero on siinä, ettei ohjaaja juokse koiran mukana, vaan ohjaaja on suurin piirtein paikallaan ja huutelee koiralle kaukokäskyjä. Rata koostuu erilaisista kiertämisistä, putkista ja vanne-esteistä.

Synttärisankari rallattelee

Illemmalla kotosalla oli sitten lahjojen aika. Niinkuin nykyisin lasten juhlissa on tapana, myös vieraat saavat oman lahjansa ja niin myös tietenkin Wiima =) .

Tihkun paketista paljastui possu! Ja vähän herkkuja, tietenkin.

Tuota possua luulin kestävämmäksi. Tihku suolistaa kaiken minkä pystyy, ja ongelma syntyy kun hän myös syö ja nielee niitä lelujen kuituja ja vaahtomuoveja. Eli lelujen kanssa pitää olla vähän tarkkana.

Alla vielä pari poikani ottamaa kuvaräpsyä kun piipahdimme koko poppoo, eli mieheni ja koirat, hänen kämpillään synttäreitä edeltävänä päivänä. Kuvia katsomalla voi todeta, ettei se Tihku ole enää ihan pikkupoika, vaikka oma silmäni "IRL":ssä on jatkuvasti edelleen näkevinään pienen pennun, tai korkeintaan teinipojan.
Täytyy varmaan pikkuhiljaa alkaa täsmentää itselleni, että Tihku alkaa olla teinipojan sijaan jo ihan oikea nuori uros, vaikka vielä onkin matkaa siihen niin sanottuun aikuisuuteen :). 

Paljon onnea Tihkulle vielä takautuvasti ja tuntuu uskomattomalta miten nopeasti aika kuluu, näistä tapaninpäivistä se on helppo laskea. Ollaan koko perhe, Wiimaa myöden, ihan superonnellisia, että muutit meille <3. Wiimallakin on nyt menoa ja meininkiä päivissään. Ihan jo pihaulkoilussakin on eroa - enää ei pihalla niin paljon istuskella ja makoilla, vaan enemmän on leikkiä, takaa-ajoa ja painia, ja se tekee hyvää Wiimankin nivelille <3.

Ja tänä vuonna Hymypoika-patsaan voittaa...:

Hyvää joulua toivotellen!

 Lämmin joulunjatkon toivotus kaikkiin koteihin!

Eilen aatonaattona elettiin jännittäviä hetkiä, sillä aamusta alkaen satoi vettä kuin sieltä eräänkin Esterin pyhimmästä ja ulkona näytti ihan syksyltä. Kuitenkin pakkanen lopuksi otti pienen yliotteen ja jo eilen aatonaaton iltana oli vesi löytänyt kiinteämmän muodon ja valkoinen alkoi peittää maata. 
Jouluaattoaamuna tänään saimmekin herätä ihanaan aurinkoiseen ja valkeaan talvipäivään!

Aamulenkki aatonaattoaamuna.
Vettä satoi ja luulin, että joulu näyttäisi tältä. 
Mutta eipä näyttänytkään. 

Jouluaatto on sujunut perinteisesti vanhan kaavan mukaan. Ehdin nukkua hieman pidempään, ja aamupalan jälkeen lähdin koirien kanssa tunnin lenkille reippailemaan. Kovin montaa ihmistä emme aamupäivän lenkillä nähneet, niin oli varmasti touhua ja tohinaa taloissa. Itse nautin ihanasta säästä ja kauniista maisemista, kun iltapäivällä en enää ehtisi ulos. Ulkoilumme ajoitin niin, että ehtisimme kotiin katsomaan joulurauhan julistusta Suomen Turusta. 

Varsinaista rauhaa ei kuitenkaan siinä kohtaa vielä tullut, vaan joulurauhan julistuksen jälkeen meillä alkoi pieni huiske ja vilinä kun valmistelimme joulupöydän tarjoiluja vieraita varten. Äitini ja hänen miehensä, sekä isäni käyvät meillä jouluaattoisin päivällisellä ja iltaa viettämässä. Myös poikamme tietenkin saapuu kaupungista tänne lapsuuden kotiin joulunviettoon. Ihminen haluaa monessa asiassa kokea vähän vaihtelua, mutta jouluna tuntuu siltä, että juuri minkään ei toivoisi muuttuvan, vaan samat tavat ja traditiot toistuvat vuodesta vuoteen. Niin on hyvä.

Wiima korkkasi rallyn voittajaluokan

Wiima ehti syksyllä osallistua kolmiin rallykisoihin, ensimmäisiinsä VOITTAJAluokassa. Voittajaan ilmoittautumisessa oli minulle pieni henkinen kynnys - olin etukäteen ajatellut, kun kuluvan vuoden tammikuussa aloitin tämän kisoissa käymisen, että ALO ja AVOkin ehkä vielä klaarataan, mutten uskaltanut edes ajatella pidemmälle voittajaluokkaan, saati sitä edemmäs. 

EKAT VOI-KISAT

RTK2:n Wiima sai heinäkuun helteissä - ja elokuussa olimme jo ekoissa voittajaluokan kisoissamme Liedossa! Pisteillä ei kuitenkaan varsinaisesti juhlittu, saatika tuloksella, sillä saaliina oli nollatulos. Harmillisesti en tullut tuolloin kirjoitelleeksi muistiinpanoja ja tapahtumasta on kulunut aikaa, mutta muistan ainakin, että tehtävässä "askel oikealle, istu" unohdin koko istumisen. Lisäksi Wiima oli viime aikoina treenannut vain toisinaan ja sillä olikin vähän unohtunut voittajaluokassa vaadittu oikean puolen seuruu, veto vasemmalle oli voimakas. Niinpä hän tupsahteli radalla oikealta vasemmalle paikoissa missä ei pitänyt - pujottelussa ainakin muistan näin käyneen. En ollut tähän valmistautunut, enkä siksi riittävän huolellisesti ohjannut Wiimaa pysymään oikealla, vaan oletin liikaa.

Silti oli kiva keikka ja muistutus siitä, että kannattaisi vähän treenailla ennen kisapäivää :) .
Saimme kuitenkin TP tuomaripalkinnon kivannäköisestä yhteistyöstä, olimme varmaan tuomari Hannele Pirttimaan mielestä niin liikuttavia yrittäessämme 😃.

Wiimaakin hymyilyttää kisan jälkeen nappaamassa virallistakin virallisemmassa kisaposekuvassa!

TOKAT KISAT MENI PUTKEEN

Lokakuun lopussa oli seuraavat kisat, ne pidettiin Salossa ja tuomarina Jaana Karppinen. Tämä kisa meni omalla mittapuullani lähes täydellisesti, en voinut uskoa, miten hienosti onnistuimme!
Pisteitä tuli 89/100, jolla sijoituimme kolmanneksi. 
Pisteistä yksi virhepiste vähennettiin Wiiman vinosta istumisesta ja kymmenen pistettä lähti kun itse sättäsin peruutusaskeleiden määrässä. Niin vaan saimme tuloksen voittajaluokasta, hurraa! Eihän se mahdotonta ollutkaan :) !
Tuota oikealla seuruuta olimme vähän mieleen muistutelleet edellisistä kisoista oppineena, eikä siinä ollut nyt mitään proplematiikkaa!

Voittajan on helppo hymyillä... not 😃 .. ilmeestä päätellen
Wiimakin on ihmeissään, että mitä just tapahtui!

Kolmannet kisat... ööö...

Vielä osallistuimme marraskuun alussa yksiin, nekin pidettiin Salossa ja tuomarina taas Jaana Karppinen. Näistä kisoista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa ja se kuuluisa strömsö oli kaukana. Ihan itse sähläsin radalla - tein täyskäännöksen tulppaanina ja tein virheuusintoja, ja kaikkea pölhöä mitä radalla nyt voi tehdä! Eli suomeksi sanottuna; nollatulos!

Oikeastaan kisan jälkeen ajattelin, ettei olisi pitänyt mennä ollenkaan - minulla oli ollut tuolloin vähän kummallista "flunssantuloa" ja päänsärkyä ja jonkinlaista puolikuntoisuutta, mutta kun en kuitenkaan ollut mitenkään sairas (eikä koronaakaan), niin päätin mennä. Luulen kuitenkin sen vaikuttaneen keskittymiskykyyni, niin moni meille helppokin asia meni pieleen. Rata taisi kyllä olla melko vaikeakin, kisoista tuli paljon hylkyjä ja nollatuloksia. 

Wiimukka se oli kyllä oikein pätevä likka.
Teki mitä pyydettiin, mutta emäntä se pyyteli mitä sattuu!

Ei haittaa kuitenkaan, tai toki vähän harmitti, kun Saloon asti oltiin vaivauduttu, mutta kiva reissu ja tapasin tuttujakin. Lisäksi Wiimahan se teki tälläkin kertaa oikein hyvää työtä, minä vaan ohjasin miten sattuu. 

Tuon viimeisen kerran jälkeen en ole enää kisoihin ilmoittautunut. Olin marraskuussa jotenkin tosi väsynyt ja huomasin, että pitää vähän himmailla menojen kanssa - käyttää vapaa-aika lepoon ja ulkoiluun, ja niin minä olen sitten loppusyksyn ja alkutalven tehnytkin.
Sen verran kuitenkin kolottelee tuo voittajaluokka, että ne kaksi tulosta tekisi mieli käydä hakemassa, tai paremminkin on sanottava, että yrittämässä sitä hakemista :) .

Treenipohdintaa

Ollaan Wiiman kanssa harrastettu rallytokoa jo ihan Wiiman 8 kk:n iästä asti. Ei toki säännöllisesti, mutta kuitenkin erilaisia kursseja ja vakiovuoroja ihan vuosittain. Olen aina harrastanut rallya tavoitteellisesti. Siis ei pelkästään aktivoimismielessä, vaan olen halunnut kehittyä koirakkona, vaikka kisaaminen ei olekaan kiinnostanut ollenkaan.

Rallytreeneissä

Olen nyt kisoissa käymisen päähänpistosta aloittaneena tullut huomanneeksi, että harjoittelumme myötä olemme Wiiman kanssa kehittyneet aika taitaviksi, vaikka itse sanonkin, mutta yksi osa-alue on jäänyt kokonaan huomiotta, enkä ollut sen olemassa oloa edes tajunnut:

Eli rallyn säännöt. Osaamme kyllä suorittaa kyltit oikeaoppisesti niiden oikeilla paikoilla, mutta minulla itselläni on ollut paljon oppimista ratarutiineissa. Ekoissa kisoissa en ollut riittävän tarkka ja palkkasin Wiimaa rata-alueella (mm. maalikyltin jälkeen). Minulla on myös edelleen radalla vaikeuksia päättää siinä "ratakiireessä", että kannattaako pistemenetyksen kannalta pieleen mennyt tehtävä uusia vai jättää sellaiseksi kuin se onnistui. 

Kouluttajat on kyllä vuosien mittaan eri treeneissä kertoneet, että "kisatilanteessa sitä ja tätä", mutta en ole ollut kiinnostunut, minusta se on ollut "höpönlöpöä" kun eihän se ole liittynyt minun ja koiran yhteistyöhön tai kylttien suorittamisen taituruuteen.

Olen vasta nyt oppinut miettimään lajia tältä kannalta, oppinutkin jo paljon, mutta edelleen minulla on epävarmuuksia radalla sattuvissa tilanteissa. Ehkä pitäisi se sääntökirja jouluvapailla vihdoin lukea ja ulkoa opetella :D

Tihku rallytokon ratatreeneissä

Itsenäisyyspäivänä pakkasin itseni ja Tihkun autoon, ja köröteltiin Turkuun rallytreeneihin. Kyseessä oli yksittäinen treenikerta vieraassa hallissa, ja treenien ideakin oli ensisijaisesti hallitreeni ja vasta toissijaisesti rallytokoharjoitus. Olen viime aikoina kiikuttanut Tihkua vähän eri halleissa tekemässä eri juttuja ihan ympäristöharjoituksena, ja harjoittelemassa sitä, että mamman kanssa kannattaa työskennellä, olipa ympäristö sitten mikä vaan. 

Odottelu sujui odotuksiani paremmin

Rallyn ratatreenit oli toteutettu kisatyyliin, niin että yksi koira radalla kerrallaan ja muut odottivat vuoroaan. Tihkulle on odottaminen ja toimettomuus melko vaikeaa, etenkin jos on muita koiria paikalla, Tihku helposti alkaa turhautuneena piipata. Ollaan kuitenkin aika hyvä rutiini saatu aikaan mattotreenillä - hän osaa hakeutua vihjeestä matolle, johon palkkaan, ja siinä hän useimmiten pystyy ilman piippausta tai vähäisellä ääntelyllä olemaan. 
Ratatreeneissä odottaminen sujui odotuksiani paremmin. Emme edes mattoa koko ajan käyttäneet, vaan istuksimme katselemassa tapahtumia, ja vieressä olevat koirat ja oma toimettomuus eivät silti johtaneet vähäistä isompaan ääntelyyn, piippaukseen. Hyvä Tihku! 

Nyt tarkkana!

Hajujen wonderland

Sitten tuli vuoromme olla seuraavana radalla. Menimme ensin lämmittelyalueelle, kuten kisoissakin. Siinä en ensin saanut kontaktia Tihkuun ollenkaan, nenä vei hajumaailmaan. Mutta alkoi se nenä noustakin ja saimme mukavasti lämmiteltyä ja tehtyä joitakin perusliikkeitä, kuten pyörähdystä, joka on Tihkun lempiliikkeitä, ja jota hän helposti myös tarjoaa.

Lähtökyltille asetuttuamme hommasta ei kuitenkaan tullut mitään. Hallin matto oli jotenkin ihan taivaallisen tuoksuinen,  Tihku oli kuin noiduttu ja vaan haisteli. Koitin lelulla leikkimistä, mutta Tihku valitsi hajut ja palkkasin herkulla kun pää nousi vähänkin ylös matosta, mutta ei auttanut - jos söi, niin nielaisun jälkeen nenä oli taas matossa!

Hohhoh! Otsalleni alkoi jo kohota hiki ja pieni ärsyyntyminenkin, että eikö nyt saada edes mitään treeniä tehtyä kun koira oli muuttunut kokovartalonenäksi!
Otin pienen timeoutin itseni kanssa, nyt oli muutettava suunnitelmaa. Juttelin kouluttajan kanssa ja päätimme, että en yrittäisi hetkeen keskeyttää Tihkua vaan kiertelisimme tilassa hieman, niin, että hän saisi haistella, mihin oltiin tultu.

Uusi lelu sen teki!

Toinen juttu oli se, että olin valinnut lelun vähän huolimattomasti kiireessä. Kyseinen lelu, vaikka onkin sellainen pitkä ja retuutettava, on joskus ennenkin jäänyt Tihkulta huomiotta. En tajua miten olinkin niin ajattelematon. Kouluttaja lainasi meille uutta hallin lelua - narun päässä olevaa palloa! Leikki on tie Tihkun sydämeen, ja lelu muutti tilanteen!

Ja siitä se lähti! Minulla oli yhtäkkiä aivan täydellinen kontakti Tihkuun ja keskittyminen kestikin nyt koko radan! Nenä ei painunut lattiaan enää sekunniksikaan! Pääasia kun oli siinä hallitreenissä, niin en keskittynyt vetämään koko rataa läpi yhdellä kertaa, vaan leikitin Tihkua onnistumisista ja leikkien välissä herkkupalkkailin. Niin siinä kävi, että vähän hassusti alkaneen "nenärallyn" sijaan saimme oikein kivat ja onnistuneet treenit!

Mitä opin tästä kerrasta? Pitäisi antaa Tihkun haistella uusi tila ennen treenin aloitusta ja sitten selkeä siirtymä treeniin. Lisäksi Tihku palkkautuu herkuillakin, mutta Rrrrakastaa leikkiä! En tajua, etten tarkemmin miettinyt, minkä lelun pakkaan mukaan. Jatkossa sen on oltava Se number one! 

Sellaiset olivat ne treenit! Kävimme viikottain rallytunneilla syksyllä ulkotreeneissä, mutta ulkotreenien loputtua jätin rallyn vähän tauolle. Olemme sitten puuhanneet muuta ja myös vedetty lonkkaa - tuntui, että kaipaamme vähän taukoa ja muita juttuja. Vuodenvaihteen jälkeen varmasti taas jatkamme ja tammikuussa alkaa myös hauska Hoopers! Jännittävää! Siitä myöhemmin!

Tihku luustokuvilla

Tihku (Erimoone Läpimurto) kävi 2-vuotissynttäreiden (6.11.2022) kunniaksi virallisilla luustokuvilla. Kennelliiton lausunnot tulivat jo samalla viikolla ja toivat mukanaan iloisia uutisia! Tihkulla kuvattiin olat, kyynärät, laaja selkä ja lonkat ja kaikki todettiin puhtaiksi. Olipa ihana nähdä tulokset Koiranetissä, koska tulosten odottaminen oli varsin jännittävää!

Laitan kuvat alle näkyviin, jos jotakuta kiinnostaa katsoa, ja jääpä itsellenikin sitten muistiin myöhemmin helposti nähtäväksi. Kuvat otettiin 7.12.2022 PetVet Ortossa, Turussa.

Lonkat A/A

Selkäkuvat (VA0 / SP0 / LTV0) :

Kaularanka

Rintaranka

Lanneranka

Kyynärät (0/0):

Oikea

Vasen

Ja vielä olkanivelet (terve/ terve)

Oikea

Vasen

Hidas heräilijä

Tihku odottelemassa humahdusta eläinlääkärillä

Heräily nukutuksesta oli aikaavievää. Tihku kyllä käveli eläinlääkäriasemalta omin jaloin - tietenkin, eipä taideta virkoamatonta koiraa edes päästää, tuskin.
Kotiin päästyämme uni ensin vain maistui ja maistui. Sitten iltapäivällä ja illemmalla alkoi Tihku olla jo enemmän tolpillaan, mutta itki ja vinkui, ja tuijotteli kaukaisuuteen, eikä ollut ollenkaan itsensä. Muistelen kylläkin, että niin on Wiimallakin mennyt nukutuspäivät pipariksi.
Seuraavana päivänä Tihku sentään oli ihan entisensä, pirteä ja reipas poika. 

Näin onpi luustokuvat sitten otettu, keväällä vielä tutkitaan polvet ja silmät. 

Vastaanotolla humahduksesta heräilevä Tihku...

... ja kotona uudelleen tuutiva Tihku 🥰

Katselmuskuulumisia

Paimensukuisten lapinkoirien katselmus pidettiin 10.-11.9.22 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa Helsingissä ja olin ilmoittanut katselmukseen niin Tihkun kuin Wiimankin. 

Katselmus on kaksipäväinen tapahtuma, mutta koiramme mahtuivat samaan päivään lauantaille, sillä lauantaina esiintyivät pennut, junnut ja nuoret koirat sekä seniorit (8-10 v) ja veteraanit (yli 10 v), ja sitten kaikki AVO-luokat sunnuntaissa. 

Arvostelu katselmuksessa menee niin, että kaikki luokan koirat esiintyvät ensin kehässä samaan aikaan, seisoen ja sitten kehää kiertäen. Sen jälkeen alkavat yksilöarvostelut, ja tässä koira sai arvostelunsa joko heti tai sitten sai sinisen nauhan ja pääsi jatkokehään. Jatkokehässä taas seistään ja kierretään kehää ja tästä jatkokehästä tuomari valitsee loppukehään viisi parasta paimensukuisen lapinkoiran edustajaa, ja loppukehässä laittaa valitut viisi koiraa järjestykseen palkintosijoille 1-5.

Koiria ei verrata suomenlapinkoiran rotumääritelmään, vaan Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran laatimaan arvosteluohjeeseen, jossa huomioidaan entisaikojen tunturien poropaimenen monimuotoisuus. Lisäksi huomioidaan seikat, jotka vaikuttaisivat koiran työskentelyyn vanhassa 'ammatissaan', kuten terve rakenne ja puhtaat liikkeet, säätä kestävä turkki ja rohkeä, ystävällinen luonne. 

Katselmus ei ole koiranäyttely vaan tarkoituksena on saada käsitys senhetkisestä koirakannasta. Parasta on rento meininki ja, että mukana on ihan tavallisia "kotikoiria", joille kaikille ei esimerkiksi näyttelyhommat ole tuttuja.
Itsekin hylkäsin ajatuksen ikävistä näyttelypannoista ja olin ajatellut esittää koirani nahkapannassa ja ohuessa nahkahihnassa. Kävi kuitenkin niin, että nahkahihnat jäivät kotiin ja jouduimme esiintymään paksuissa lenkkihihnoissa, joissa isohko (mutta kevyt) kiinnityshaka. En joutunut ilokseni ollenkaan häpeilemään varustustamme, sillä tavallisia hihnoja näkyi joka puolella. Oikeassa koiranäyttelyssä olisin hävennyt silmät päästäni :D.

"Koska on meidän vuoro?"

TIHKU vir. Erimoone Läpimurto

Tihku esiintyi koiristamme ensimmäisenä aamupäivällä luokassaan NUOret urokset, luokassa osallistujia 14 koiraa. Tihku esiintyi kehässä todella kivasti. Koitti kehässä vähän kehää juostessamme haistella, mutta luopui siitä pyytäessäni. Mieheni kertoi jälkikäteen, että yksilöarvostelussa tuomari oli sanonut kehäsihteerille lähetettyään meidät kehää kiertämään, että "siinä on kivannäköinen koira".

Kuva J.Pettersson

Kuva Minna Rinne, kennel Erimoone

Kuva Minna Rinne, kennel Erimoone

Kuva Minna Rinne, kennel Erimoone

Tihku pääsi alkukehistä jatkokehään ja vielä loppukehissä viiden parhaan joukkoon, sijoitus 5.

Yksilöarvostelu, tuomari Outi Pikkarainen:

"1v 10kk, kevyt ja kapea. Tyyppi hyvä. Hyvä pää ja ilme. Hyvät kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvät liikkeet edestä ja takaa. Eturinta voisi olla kehittyneempi. Esiintyy hienosti". Nuoret urokset loppukehä sij.5.

Kuva J.Pettersson

WIIMA vir. Villi-Joikhu Lumihohto

Wiiman vuoro koitti iltapäivällä, hän oli mukana yli 10-vuotiaiden narttujen veteraaniryhmässä. Luokassa esiintyi 24 koiraa. Kävi aika hauskasti, että myös Wiima pääsi jatkokehiin ja oli lopuksi arvosteluluokkansa loppukehän viides, ihan kuten Tihkukin. 

Kuva J.Pettersson

Kuva J. Pettersson

Yksilöarvostelu, tuomari Marjo Vierikko:
"10,5vuotias. Erinomainen pää, kaunis ilme. Hyvät kulmaukset. Paimenkoiramainen tyyppi. Hyvä rintakehän malli. Hieman pitkä lanne ja hieman pysty lantio. Tyypillinen häntä. Oikea karvanlaatu. Liikkuu tasapainoisesti. Tasapainoinen sivuprofiili. Miellyttävä, iloinen luonne. Esitetään erinomaisesti. Ok purenta.". Veteraaninartut loppukehä sij.5

Semmoinen katselmuspäivä se oli. Tosi kiva päivä! Ja koirailun lisäksi tapasin paljon kivoja ihmisiä, molempien koirien superihanat kasvattajat, muita tuttuja ympäri Suomen ja vielä samanhenkisiä tuntemattomiakin, joiden kanssa tuli vaihdeltua lapinkoirakuulumisia. Seuraavaa katselmusta odotellessa, joka taitaa etukäteistietojen mukaan sillä kertaa olla jossain päin Keski-Suomea.