Juhannusaattoiltana nousi komeat sumut. Oli hieman aavemainen tunnelma kun istuksimme laiturilla ja merellä oli tiheä sumuseinämä. Onneksi ei tarvinnut lähteä merelle vaan sai pysytellä maissa.
Ihmeellistä kyllä, pikkutunneillakaan ei tullut vilu (meillä oli kylläkin kaasulla käyvä terassilämmitin, jolla oli ehkä osuutensa asiaan :) ), ja hyttysiä ei näkynyt koko juhannuksena, mikä oli erittäin bueno.
Kylässä piipahtivat juhannuksen vakiovieraamme, venekansa, sekä kahden naapurimökin väkeä.
Wiiman juhannuskaverit
Myös Wiimalla oli koiramaista seuraa - voisi siitäkin todeta, että hänelläkin oli vakiovieraansa :) .
Aika vähän tuli koiruuksia kuvattua, mutta jokainen ikuistui sentään ainakin yhteen kuvaan.
Tässä bordercollie Nemo. Mukava koira. Isäntänsä on Nemon maailman napa. Sen jälkeen tulee kepit ja pallot. Sitten me kaikki muut.
Sitten meillä kävi myös löwchen Bono. Bono alkaa olla jo herrasmiesiässä, 10-vuotta tai ylikin.
Bonon mielestä elämä hymyilee, kunhan se vaan pääsee lämpimään syliin paijattavaksi. Ja naisten syleistä se jostain syystä tykkää enemmän kuin miesten syleistä. Saattaa liittyä joihinkin sen aiempiin kokemuksiin - Bono tuli ystäväperheelleni vasta täysi-ikäisenä, neljän-viiden vuoden iässä.
Ja sitten meillä tietenkin kävi serkkupoika Fonzie, labrador. Serkkupoika siksi, että se asuu poikani serkkujen perheessä (mieheni sisar). Fonzie on kuuden vuoden iässä, rasavilli, ikuinen pentu - ja sillä on loputon nälkä! Fonzien ruokahalusta olisi monta tarinaa kerrottavana, ehkäpä joskus :) .
Näiden kaikkien koirien kanssa Wiiman yhteiselo sujuu oikein mukavasti. Joskin viime aikoina Wiiman aikuistuttua olen alkanut huomaamaan, että Fonzien villeyttä Wiima kestää nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Fonzie haluaisi loputtomasti takaa-ajoleikkejä, ja Wiima ei viitsisi ihan niin paljon. Lisäksi Fonziella on - vaikka se on leikattu - ikävä tapa loikata Wiiman pysähtyessä sen selkään ja jyskyttää menemään äijämäiseen tyyliin. Joten tajuan kyllä, että Wiimaa voi se vähän ärsyttää. Niinpä Wiima näyttää Fonzielle aika paljon rauhoittavia eleitä ja saattaapi nykyisin aikuisena pikkuisen ärähtääkin, ellei Fonzie hoksaa, että Wiima on tosissaan. Siinä kohtaa Fonzie viimeistään perääntyy.
Juhannuksen ahnein akka
Otsikossa luvattiin tarinaa juhannuksen ahneimmasta akasta. Se en ole minä itse, kirjuri, niinkuin voisi luulla, vaan ahnein oli kyllä pikkuinen tyllerökoirani Wiima. Nimittäin sen käytös yllätti minut hieman.
Wiima on ihmiselle hyvin nöyrä ja kuuliainen (siitä huolimatta, että se on aika itsenäinen, kummallista, että nuo ominaisuudet yhdistyvät samassa koirassa :) . Wiima on perheen ainoa koira, joten sen ei ole tarvinnut jakaa resurssejaan muiden koirien kanssa.
Minulla on pari aiempaa muistoa resurssien jakamisesta:
1. Wiimalla oli nuorena koirana luu, Fonzie asteli paikalle ja otti muitta mutkitta Wiimalta luun suusta ja Wiima jäi paikalleen hölmistyneenä istumaan.
2. Toinen muisto on alkukesän (tänä vuonna) yhdeltä hellepäivältä - naapurin hoffipentu oli meillä Wiiman kanssa leikkimässä. Toin niille vesikupin. Hoffipennulla oli jano, mutta Wiima sanoi vaimean mur-äänen ja omistajan elkein asteli vesikupille, joi ensin, ja vasta sen jälkeen oli pennun vuoro. Tapahtuma jäi mieleeni, koska se oli eka kerta kun näin Wiiman ottavan etuoikeuden resurssiin.
Koirat Nemo ja Bono olivat meillä koko juhannuksen ja erilaisia ruokailutilanteita tuli eteen. Muun muassa tapahtui seuraavaa, että yksi vieraista tarjosi grillipihvinsä jämiä vieressään istuvalle Nemo borderille. Ja kun kauempana makoileva Wiima sen huomasi, syöksähti se salamana paikalle, sanoi murmur ja söi grillipihvin jämät Nemon nenän edestä - Nemon kiltisti väistäessä hetkellisesti hurjaksi muuttunutta tyttöystäväänsä.
Samanlaisia tilanteita nähtiin pari kertaa muulloinkin, muuten oltiin kuin parhaat koiraystävykset, mutta kun ruokaa tuli tarjolle, niin Wiima veteli sen kitusiinsa muiden edessä.
Jouduin sitten käskyttämään Wiiman paikalleen, kun Nemo ja Bono saivat päiväruokansa, jotta ne saisivat ruokailla rauhassa ja kielsin vieraita antamasta herkkupaloja koirille, ainakaan niin, että Wimppuli olisi lähellä.
Tämä oli minusta erikoista. Wiima oli minusta yllättävän röyhkeä muille koirille kun oli ruuasta kyse. Kun ruokaa ei ollut tarjolla oli koirilla rauha maassa. Wiima ei kuitenkaan ole kovin dominoiva koira, käyttää rauhoittavia eleitä ja esimerkiksi Nemon suupieliä se toisinaan nuolaisee kertoen olevansa pikkutyttö vaan. Joskin itse osaan kai arvioida Wiiman dominoivuutta lähinnä ihmisnäkökulmasta. Kotioloissa Wiima ei vahdi resurssejaan ollenkaan, siltä voi ottaa herkullisimman luun pois ilman mitään ongelmia. En tosin harrasta sellaista muuta kuin pakon edessä ja olen opettanut sille, että käteni ruokakupin ääressä tarkoittaa yleensä ruokamäärän lisääntymistä.
Wiima täytti juuri neljä vuotta ja siitä on kai nyt tullut sitten aikuinen. Samojen koirien kanssa olemme olleet yhdessä useasti ennenkin ja nyt oli eka kerta, kun Wiiman mielestä kaikki ruoka kuului sille. Mistäköhän tuo kertoo? Siitäkö, että Wiima on nyt aikuinen narttu? Vai siitä, että koiralaumassa yleensäkin nartut päättää? Vai siitä, että Wiima on luonteeltaan kuitenkin dominoiva (koirien suhteen), vaikka itseni on ollut sitä vaikea nähdä? Vai siitä, että nyt oltiin sen kotitontilla? Wiimalla oli myös juoksut toukokuussa, joten valeraskausoireistokin saattaa olla pukkaamassa pintaan.
Koirilla on ollut aika herkullinen juhannus niilläkin, kuten asiaan kuuluu. Perusmömmöt ovat osittain korvautuneet grillilihojen ja makkaroiden jämillä, savulohella ja savukampelalla. Eritoten nuo kalat saivat koirilta kuolan valumaan! Wiimalla on onneksi rautainen vatsa, eikä se reagoi ruokien muutoksiin, joten sitä voi toisinaan vähän hemmotella. Ja ken tietää, mitä muuta se on vatsaansa pistellyt - metsästä ja luonnosta kun voi löytyä mitä vaan. Ainakin kaislikosta se on käynyt noutamassa pari kalan luurankoa, jotka Wiiman ilmeestä päätellen olivat parasta herkkua nekin!
Juhannustunnelmia
Ja vielä pari juhannuksena otettua kuvaa löytyi kamerasta. Kokkoakin polteltiin, mutta kummallista, etten ole siitä tullut ottaneeksi ensimmäistäkään kuvaa. Taisin vain seurustella vieraiden kanssa :) .
Juhannuspöytä on katettu! Tämä kuva taitaa olla lauantailta, koska perjantailta jäljelle jääneet perunat grillattiin. Tarjolla onkin uusia perunoita kolmessa eri muodossa, ihan vaan keitettynä, sitten perunasalaatissa ja sitten kolmantena vielä nuo etualan grillatut perunat.
Silliä tietenkin ja saaristolaislimppua, savukalaa ja grillissä sitten erilaisia lihoja, mitä kukin oli mukanaan tuonut. Nyyttikestiperiaatteella toimittiin, niin ei ollut emännällekään liikaa puuhaa ja stressiä. Ja tällaisista ihan perusaineksista tuli ulkona syödessä oikea juhla-ateria! Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle :) !
Jälkiruuaksi tein tällaisen Brita-tortun (jota myös Pinokkio-tortuksi kutsutaan). En oikein osaa leipoa enkä varsinkaan tykkää siitä hommasta. Silloin kun joudun leivontahommiin, niin yleensä teen tällaisen Britan, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka mulla yleensä onnistuu :) .
Välissä kermavaahtoa kotimaisten mansikoiden ja vadelmien kera (ihmettelin muuten, että kotimaisia vadelmiakin oli jo saatavilla. Kasvatetaanko niitäkin kasvihuoneissa?).
Wiima ja Wiiman Yoda-korvat (you know, tyyppi Star Warsista..)
Sumujen hellitettyä tuli taivas esiin ja joka ilta auringonlaskun aikaan esittelyyn tuli luonnon oma taiteellinen mestariteos.
Peto lähestyy hampaat vilkkuen..
.. mutta osataan sitä nätistikin poseerata :)
Semmoinen juhannus se oli. Juhannus meni, mutta kesä jatkuu.
Hyvää kesää itse kullekin :) !
.
