Voi polvet, voi polvet!

Wiiman alkuvuosi olikin vähän toisenlainen kuin oli suunniteltu. Nimittäin aika on kulunut sairastellessa ja siitä toipuessa. Wiiman polvet ovat yllättäin tehneet riesaa, tai oikeammin sanottuna toinen niistä.

Tapahtumaketju sai alkunsa täsmälleen perjantaina ensimmäisenä helmikuuta  kun tavallisen remmilenkin jälkeen olimme meillä kotipihalla, syvässä lumessa sukeltelemassa (Wiima sukelteli ja minä katsoin, toim.huom.).

Sitten kuului, että kodin ovi aukesi ja isäntä tuli ulos, Wiimakin terästäytyi katsomaan, nousi istumaan korvat höröllä. Kehotin Wiimaa lähtemään morjestamaan, ja niin se Wiima syöksähti siitä syvästä lumesta suorin vartaloin matkaan ja jotain hassua siinä tilanteessa sattui, koska koira huusi kuin syötävä koko matkan kotiovelle ja laukkasi kolmella jalalla, vasenta takajalkaa ylhäällä pidellen.

Huuto ei lakannut heti sisälläkään - koira oli poissa tolaltaan eikä osannut rauhoittua vaan kiersi hädissään ympyrää ja vinkui. Tutkimme siinä koiraa itsekin vähän hädissämme ja koitimme sitä rauhoitella. Rauhoituskeinona toimi sitten siinä, ja myöhemminkin, että pysäytimme koiran liikkeen ja otimme sen ikään kuin siinä maassa nostamatta syliin, puhuimme rauhoitussanoja ja silitimme  hiljaa. Niin tuntui kohtaus menevän ohi.

Koira oli sen viikonlopun vaisu, ja arvelin sen kärsivän jonkin sortin venähdyksestä, joka menisi ohi.
Mutta sitten samankaltaisia 'kohtauksia' tuli muitakin - koira oli muun muassa menossa sohvapöydän alle lepäämään kun se syöksähtikin sieltä alta ammuksen lailla taas ympäriinsä syöksähdellen ja piti takatassuaan ylhäällä. Tämä sai minut arvelemaan, ettei ollut pelkästä venähdyksestä kyse ja siksi päätin hakeutua Wiiman kanssa lääkäriin.

Wiima vastaanotolla hymyilemässä (ylin kuva) ja haukottelemassa (alin kuva)

Saimmekin onneksi ajan jo heti maanantaille ja eläinlääkärin arvio oli, että kyseessä olisi tosiaan revähdys ja että koiran pitäisi nyt antaa levätä ja Wiima sai kipulääkkeet. Tutkimuksessa lääkäri tutki jalkoja ja totesi ne palpoimalla 'ehjiksi', mutta vasen takajalka oli tutkimuksessa jäykempi.

Niin palasimme kotiin ja elelimme viikon rauhallisesti vain pieniä remmilenkkejä tehden. Wiimakin oli vaisu ja makaili paljon omissa oloissaan. Ja nuo kohtaukset, joista yllä kerroin, ne jatkuivat. Niitä ei ollut joka päivä, mutta yhtenäkin päivänä niitä oli kolme, esimerkiksi sellaisessa tilanteessa kun Wiima nousi kolme matalaa porrasta pihalta kotiimme. Jännästi kuitenkin remmilenkeillä koiran liike oli tasaista ravia eikä oma silmäni havainnut mitään ontumista tai toispuoleisuutta. Wiima ei myöskään vastustellut lenkille lähtöä ja ainakin ne ohjeiden mukaiset lyhyet remmilenkit se jaksoi oikein hyvin.

Ortopedin vastaanotolle
Mutta kun niitä kohtauksia aina vaan oli, niin varasin ajan ortopedille. Olisin halunnut oikein kokeneen ortopedin, mutta kun oman lääkäriasemamme kokeneempi ortopedi oli lomilla, niin varasin ajan 'tuoreemmalle' ortopedille.
Ortopedi tutki Wiiman ja paikallisti kipukohdan myös vasempaan takajalkaan. Wiimasta otettiin röntgenkuvat, joiden mukaan Wiimalla oli siisti selkäranka, lonkat ok, varpaat ok, kintereet ok, patellat ok, mutta mahdollisesti koiralla olisi osittainen ristisiteen repeämä, joka kannattaisi leikata ja saimme leikkausajan kahden viikon päähän.

Wiima rauhoitettuna tutkimusta ja kuvia varten

Voi pahus sentään! Ensiksikin siksi, että olisi leikkaus luvassa, mietin miten pitkään sellaisesta toivutaan ja millainen se toipumisaika olisi. Ja sitten pahus vieköön etenkin sitä asiaa, että pitäisikö tässä nyt kaksi viikkoa muka vain istua ja odottaa?!
Ryhdyin soittelemaan eläinlääkäriasemille ortopediaikoja, että Wiima pääisisi hoitoon vähän aikaisemmin. Ei onnistunut. Oli juuri talvilomaviikot menossa ja kaikki täkäläiset ortopedit tuntuivat olevan hurvittelemassa tai muuten kiireisiä.

Hätä keinot keksii! Soitin ystävälleni, joka on ollut eläinlääkäriasemalla töissä ja kerroin ongelmani. Olisiko hänellä ehdotuksia. Hetkinen, ystäväni vastasi, soitan pari puhelua. Ja kun hän hetken päästä soitti takaisin, niin meillä olikin ortopediaika Uudellemaalle kahden päivän päästä! Hieno juttu!

Ystäväni lähti vielä kuskiksemme tapaamaan ortopediystäväänsä ja niin köröttelimme parin tunnin keikan eräänä arki-iltana. Olikin oikein mukava reissu ellei olisi ollut sitä harmillista aihetta.
Wiima tutkittiin taas hereillä sekä nukkuvana ja ekassa paikassa otetut RTG-kuvat katsottiin ja ortopedi sanoi lopuksi kantanaan, että tällä koiralla ei ole ristisiteen repeämää vaan lonksuvat polvet (mediaalinen luksaatio). Ja että jos tässä koirassa jotain pitäisi leikata, niin ne on ne polvet, mutta hän ei suosittanut niidenkään leikkaamista samantien vaan konservatiivista hoitoa eli odottelua - perusteenaan se, etteivät ne olleet Wiimalle ennenkään (ennen tätä tapaturmaista tilannetta) ongelmaa tuottaneet.
Wiiman ollessa nukutettuna näin ortopedisen tutkimuksen ja myös sen miten polvet luksoituivat ortopedin niitä vääntäessä. Mutta onneksi polvet eivät olleet ihan lenksut eli itsestään lonksahtelevat vaan ne kuitenkin vaativat vääntöliikkeen pois paikaltaan mennäkseen.

*

Olin ällikällä lyöty. Eka ortopedi sanoi, että polvet ovat kunnossa, mutta on ristisiteen repeämä. Ja toinen sanoi, ettei ole ristisiteen repeämää, mutta on huonohkot polvet. Että mitä tässä olisi nyt tehtävä, pitäisikö mennä vielä kolmannellekin ortopedille?!

Päätin vetää henkeä. Kaikki mitä viimeisin ortopedi sanoi, tuntui sopivan kuvioon. Se selitti ne kipukohtaukset. Ja sitä tuki myös näkemäni, miten polvet tosiaan lähtivät paikaltaan. Mutta Wiima on kevyt koira, ja ortopedin näkemys oli, ettei leikkausta välttämättä tarvisi tehdä tulevaisuudessakaan, koska Wiima on tähänkin asti selvinnyt polvillaan oikein hyvin ilman kipuja ja lonksumisia. Tämäkin kuulosti tietenkin oikein hyvältä, mutta myös järkeenkäyvältä. Syvässä lumessa, josta Wiima syöksähti ja loukkasi itsensä on ehkä sitten tapahtunut jonkinlainen tapaturmainen vääntöliike.

Toipumisaikana ollaan tehty pelkästään remmilenkkejä. Revittelyt ja hepulit saavat nyt odottaa

Jännä asia sekin, että Wiimalla on virallisissa terveystutkimuksissa todettu 0-polvet, eikä ne olleet edes mitenkään rajalla. Mutta ortopedin mukaan ikä vaikuttaa ja koiralta kannattaisikin tutkituttaa polvet säännöllisesti iän kertyessä. Iän myötä ympäröivät tukikudokset voivat vähän löystyä - valitettava tosiasia meille keski-ikäisille ihmisillekin :D .

Fysioterapeutille
Jäimme siis sitten taas "ottamaan rauhallisesti" tiedostaen riskin, että leikkaus saattaisi olla edessä, mutta toivoen kuntoutumista. Leikkaamaton jalka olisi kuitenkin kivampi kuin leikattu sellainen. Kipukohtauksia ei enää tullut ja Wiiman kanssa tehtiin remmilenkkejä. Se tuntui liikkuvan tasaisella edelleen hyvin, mutta kiinnitin huomiota sellaiseen, että itseään nautinnollisesti venytelleen koiran takaosan venyttelyt olivat jääneet pois repertuaarista. Ja portaita Wiima oli vieläkin vähän haluton nousemaan sekä muita pikkujuttuja.
Ja niin varasin meille ajan fyssarille, ja saimme ajan noin kuukausi koko hoidon alkamisesta - maaliskuun alkuun.

Fysioterapeutin odotushuoneessa

Wiima ei olekaan ollut ennen fysioterapeutin hoidossa (hierottavana kylläkin muutaman kerran),
ja olipa se erikoinen käynti!

Taustatietojen selvityksen jälkeen (jotka tuottivat fyssarille päänvaivaa, koska diagnoosit olivat vastakkaiset) fyssari tutki koiran. Ja heti aluksi hän kysyi, että olenko huomannut miten vimpula se Wiima oikein oli. Tunnustin, etten ollut huomannut. Selkäranka kurvasi siksakkia Wiiman selällä ja lapaluut olivat ristissä. Kun päästiin lonkan koukistajiin, tuntui se koirasta niin ikävältä, että se väisti kosketusta. Yhtä jumia siis koko koira, eipä ihme, että olo on ollut ikävä.

Ja niin Wiima kellistettiin (tai oikeammin häntä pyydettiin kellistymään ja hän kellistyi :) ) lattialle ja fysioterapeutti alkoi käydä koiraa läpi hännänpäästä kuononnipukkaan. Wiima pääasiassa nautti hoidosta ja ummisteli silmiään, paitsi kipukohdissa oli kova halu äänestää jaloilla ja poistua paikalta - etenkin lonkan koukistajiin ei olisi saanut koskea.

Mutta lopputulos oli se, että kun hoito päättyi, näin koirassa yhtäkkiä viis senttiä enemmän selkää ja selkäkin oli suoralinjaisempi ja koko koira ryhdikkäämpi!

Wiiman akupunktioneulat poistetaan

Tämän ekan hoidon jälkeen toimitin Wiiman vielä takaisin akupunktiohoitoon, jotta varmasti saataisiin lihasten toipuminen hyvälle alulle ja jumit auki. Tällä toisella käynnillä ennen neulojen asetusta fyssari kävi koiran ensin käsin nopeasti läpi ja kertoi, että tuntuma oli jo nyt toisenlainen kuin se oli ollut ekalla kerralla. 

Akupunktiohoitoa ehdotti fysioterapeutti huomattuaan ekalla hoitokerralla, että Wiima on kipuherkkä. Olin itsekin arjen huomioista vuosien mittaan ajatellut, että se on, mutta minulla ei ollut vertailukohtaa, kun Wiima on ensimmäinen koirani.

Wiima menossa fyssarin hoidettavaksi

Tuosta akupunktiohoidosta on nyt aikaa pari viikkoa. Wiima on fyssarihoidon jälkeen iloisempi ja riehakkaampi kuin oli ennen sitä tapaturman jälkeen. Leikkisyys ja iloiset hepulikohtaukset ovat palanneet. Ihanaa.
Mutta jalassa on oiretta edelleen. Ne ovat pieniä huomioita - mm. takaosan venytykset eivät ole palanneet; autoon hypätessään Wiima keventää takajalkaansa (laskee sen alleen vasta kun muut kolme jalkaa ovat alustalla); jyrkkien ja korkeiden portaiden nousussa näen 'takkuisuutta' ja ponnistelua vasemman takajalan osalta. Rallytoko-treeneissä meillä on halliin päästäksemme tällaiset portaat ja olen nyt kantanut Wiiman niistä ylös. Toisaalta treenit kyllä sujuvat sitten oikein hyvin, joskin jätämme hypyt väliin ja tiukat takaosan käännökset, joita fyssari kehotti välttämään. Mitenkähän kauan kestää, kunnes kudokset ovat entisellään?

Polvi ei ole nyt - äh en tiedä, maaliskuun aikana varmaan - luksoutunut ollenkaan. Paitsi kerran, ja se oli vasta viikko sitten kun koiruus sai ilohepulit ja teki vauhtisilmukoita. Aluksi en antanut Wiimalle sellaisiin mahdollisuutta, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut niin en ole riemuralleja heti rajoittanut, joskin pitänyt ne lyhyinä kuitenkin. Tästä oppineena ymmärrän, etteivät tukikudokset ole vielä riittävän voimakkaat. Tuossa luksoitumistilanteessa oltiin alamäessä kaltevalla alustalla, ehkä sillä oli sitten myös myötävaikutusta.

Jotenkin tosi vaikeaa tehdä päätöksiä hoidon suhteen. Että pitäisikö vaan koiruus kiikuttaa leikkauspöydälle? Miten pitkään on normaalia, että noita oireita on - koska koira olisi lääketieteellisen kokemuksen mukaan entisellään ja jos ei ole niin koska minun pitäisi ymmärtää, ettei konservatiivinen 'odottelu' olekaan paras lääke? Haluaisin, että joku sanoisi minulle, mitä tehdä, mutta kun lääkäritkin olivat eri mieltä. Menisitkö kolmannelle?

No, nyt tein harkinnan jälkeen sellaisen muuvin, että varasin Wiimalle vesiterapiahoitoa eli kahluuallaskäyntejä ja koitamme vahvistaa polvea ympäröiviä lihaksia tukemaan niveltä.
Lisäksi olen jo aiemmin tuon helmikuisen tapahtuman jälkeen hankkinut tasapainotyynyn, jolla koitetaan saada syviin lihaksiin lisää ytyä ja muitakin tasapainoliikkeitä harjoitellaan nyt päivittäin.

Vakaa haluni ja tavoitteeni on tietysti saattaa Wiima sellaiseen kuntoon, että se entiseen tapaan voi hypätä ja loikkia ilman kipuja, mutta vielä en tiedä, että onko se mahdollista ilman leikkauspöytää.

Kerro mielellään kommenteissa onko sinulla kokemusta tai muita ajatuksia polviluksaatioista?

Hajutestikuulumisia ja tyttöjä naurattaa

Kyllähän se nyt tiedetään ja tieteellisestikin osoitettu, että koira aistii omistajansa mielialat. Mutta aika hauskan huomion tein tässä jokin aika sitten siitä, miten Wiima reagoi ilmeisiini, eleihini ja ääniini (en tiedä mihin noista se itse asiassa reagoi..) :

Juttelin yhtenä päivänä Wiimalle jotain asiaa ja se seisoi minua vastapäätä ja kuunteli puhettani tosi tarkkaan. Sitten puhuessani vähän naurahdin, jolloin Wiiman häntä alkoi heilua ja kun taas jatkoin puhumista, niin häntä pysähtyi, mutta kuuntelu ja kontakti jatkui intensiivisenä.

Mietin havaintoa siinä samalla puhuessani ja siitä innostuneena lisäsin puheeni väliin pieniä hihityskohtauksia ja kyllä - täsmälleen itse nauraessani alkoi Wiimaakin naurattaa eli häntä iloisesti heilua, kunnes häntä taas pysähtyi puheen ajaksi.
Ja siinä me tytöt sitten yhdessä vuorotellen juttelimme ja hihittelimme 😊.

Wiima on tietenkin oppinut, että kun minua naurattaa, niin olen iloinen ja etenkin kun nauran Wiiman kanssa ollessani, niin ne on tietenkin aina onnellisia hetkiä. Joten oma nauruni herätti varmaan koirassakin sitten iloisen tunteen. Tai oliko se sitten opittu käytös - mene ja tiedä, mutta hauska huomio kuitenkin.
Olen tuota nyt toisinaan toistanut ja myös Wiiman reaktio toistuu. Mutta riippuu vähän Wiiman fiiliksistä, yhteishihitykseen tarvitaan kontakti, reporankaillessa ei häntä heilu vaikka miten kikattaisin.

Hajutestikuulumisia
Auran Nuuskut ry järjesti 18.10. viralliset Nose Work -kisat Vanton tilalla Raisiossa sekä samalla 2-luokan hajutestin. Tuo ilta oli minulla varattuna muuhun, joten en ilmoittautunut kisoihin - ja se olikin täyttynyt ensimmäisten 10 minuutin aikana. Mutta sitten kävi niin, että ilta vapautuikin ja tapahtumaa edeltävänä iltana kyselin, että vieläkö mahtuu hajutestiin. Kyllä mahtui, ja niin ilmoitin meidät sitten mukaan.

Laakerinlehti on meille kyllä tuttu haju ja olemme treenanneet sillä, mutta viime aikoina olemme keskittyneet pelkästään eucalyptukseen. Sen verran extempore oli tuo ilmoittautumiseni, ettemme edes kerinneet muistutella laakerinlehteä mieleen - paitsi kotona juuri ennen lähtöä tein pienen harjoituksen ihan perusmetallirasioilla: yhteen laakerinlehteä ja vähän haastetta tuomaan laitoin niihin pariin muuhun koiran herkkuja. Ajattelin, että jos Wimppu tuosta sen laakerin ennen herkkuja bongaa, niin olen turvallisilla vesillä. Ja niin kävi, että laakeri löytyi helposti ja lähdimme matkaan.

Saavuimme paikalle vähän myöhässä - olin jo ilmoittautuessani kertonut, etten ehdi paikalle ihan ilmoittautumisaikaan ja niinpä vuoromme oli lähes heti paikalle tultuamme. Vanton pihalla oli tietenkin todella paljon koirien hajuja ja siellähän on myös kaneja, poneja ja niin edelleen, ja Wiimaa kiinnosti nuo kaikki maaperän hajut, niin ettei sen nenä meinannut maasta irrota. Jopa niin, että kun pikaisesti tein sen kanssa vielä yhden testietsinnän 'lämmittelypaikalla', niin Wiima kyllä merkkasi löydön, mutta se ei ollut ollenkaan motivoitunut etsimään laakerinlehteä niiden ihanien muiden hajujen joukosta. Kääk, ajattelin, mitäköhän tästä tulee...

Hajutesti on aina ns laatikkoetsintä, joka toteutetaan määrämuotoisesti tietyn välimatkan päähän toisistaan laitetuilla pahvilaatikoilla. Testin tarkoitus on varmistaa, että koira tuntee etsittävän hajun ja hyväksytty tulos on kilpailuihin osallistumisen edellytys. (kuva Nina Remes)

Wiima tapasi myös pupuja =)

Mutta huoli oli onneksi turha. Kun varsinaiseen etsintään ryhdyttiin, oli Wiiman työmoraali taas kohdillaan ja se käveli suoraan hajulaatikon luokse ja merkkasi hajulaatikon ja hajustetun kohdan. Käyttämämme aika oli aivan reilusti alle määräajan, joka muistaakseni oli 2 minuuttia. Hyvä Wiima!

Eli nyt meillä on oikeus kisata Nose Workin kakkosluokassakin sitten kun sen aika koittaa - vielä olisi ykkösluokan kisoja käymättä ennen luokkanousua, sillä olemme tähän mennessä osallistuneet vasta epävirallisiin kisoihin. Tänä syksynä noita virallisiakin kisoja on täällä meidän hoodeilla jo ollut ihan muutamia, mutta ajankohdaltaan niin, ettemme ole päässeet ilmoittautumaan.

Iloisia syysvärejä sinunkin syksyysi!

Wiima, wieraileva tähti

Perjantaina meillä oli Wiiman kanssa hauska ilta. Olin nimittäin jo keväällä saanut pyynnön saapua paikallisen Rotary-klubin vieraaksi Nauvoon kertomaan koiraharrastuksesta ja nimenomaan Nose Workista ja nyt se ilta sitten olisi.

Olin valmistautunut muutaman dian kanssa, joissa halusin ensin vähän laajentaa kuvaa ja kertoa koiran virikkeistämisen ja aktivoinnin tärkeydestä ennen kuin päästiin itse asiaan, eli Nose Workkiin. Ajattelin, että kuulijakunnassani ei varmaankaan kaikki olisi koiraharrastajia ja toisaalta, vaikka koira olisikin, niin jokaisella ei ole mahdollisuuksia harrastuksiin, joten halusin myös antaa joitakin sellaisia vinkkejä, joilla koiran päivään saa helposti virikettä kävelyjen väliin. Esimerkiksi sen, että ruokinnassa voisi välillä luopua ruokakiposta ja heitellä ruuan pihalle etsittäväksi ja koira pääsee siten käyttämään nenäänsä ruokaa hakiessaan.

Harmittelen, etten tullut esitykseni alussa kysyneeksi, että miten monella kuulijalla itsellään on koira. Joten en yhtään tiedä oliko mukana koiranomistajia muuta kuin yksi pariskunta, jotka tunsin 'koirapiireistä' jo entuudestaan.

Nose Workkiin otin sellaisen näkökulman, että kerroin toki lajin perusteet ja pääkohdat, mutta lisäksi myös yleisemmin hajuntunnistuksen kouluttamisesta ja toisaalta miten ilmaisu rakennetaan ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon. Ajattelin, että laajempi näkökulma myös koiran nenänkäyttöharrastuksiin voisi tälle kuulijakunnalle olla kiinnostavampaa.

Wiima odottelee, että se voi lähestyä tehtävää tekemään - hakemaan eucalyptusta herkkujen keskeltä. 

Esityksen päätteeksi meillä oli Wiiman kanssa pieni työnäytös. Olin ennen esitystä piilottanut aulaan muutamia hajujemmoja, jotka nyt haimme. Olin Wiimasta aivan hurjan ylpeä - luennon aikana se kiltisti ja hiljaa makaili vieressä, ja kun oli aika tehdä hommia, niin sitten se toimi oikein hyvällä draivilla ja keskittyneesti yleisöstä piittaamatta.

Tein meille etukäteen pienen ansankin - tai joka olisi voinut olla ansa - eli hajuerottelutehtävän, jossa yhdessä purkissa oli eucalyptusta ja muissa koiran herkkuja. Ajattelin, että katsojista voisi olla erikoista ja jännää, että koira hajulle opetettuna valitsee eucalyptuksen vaikka tarjolla oli myös juusto- ja kinkunsiivua.
Pikkusen jännäsin miten meidän käy, kun en ole tuollaisilla herkkuhäiriöillä vähään aikaan treenannut ja kerroin katsojillekin, että miten homman pitäisi mennä, vaikka meillä ei ehkä just niin menisi. Mutta eikä mittään, Wiima oli kuin vanha tekijä ja merkkasi eucalyptuksen enempiä ihmettelemättä. Hyvä Wiima <3 <3 !

Wiima taisi sulattaa kaikkien sydämet iloisella työskentelyllä. Katsojia nauratti haistelun nuuskutusäänet ja sitten sellainen hassu tilanne, että ensin tehtiin löytö, palkitsin Wiiman ja hajulähdettä poistamatta käännyin yleisöön päin. Sillä aikaa Wiima hiippasi selkäni takana takaisin hajulähteelle ja kökötti siinä toiveikkaan näköisenä lisäpalkkaa odottamassa =)

Wiimakin kuuntelee tarkoin mitä puhutaan =)

Sitten oli aika lähteä kotimatkalle, lossi oli aika tyhjillään. Taisin matkustaa väärään suuntaan - perjantai-iltaisin liikennettä on enemmän saaristoon päin kuin sieltä pois. 

 

Sellainen perjantai. Vähän erilainen ja oikein kiva - kuulijakunta kun oli niin mukavaa ja tunsin itseni tervetulleeksi. Ja tietenkin myös on kivaa, kun voi tätä itsellekin mieluisaa koiraharrastusviestiä viedä eteenpäin =)

Epätasaista ravia ja Wiima hierojalla

Viime viikolla kiikutin Wiiman Turun Koirafysion koirahierojalle. Nimittäin olin syksyn mittaan toisinaan ollut näkevinäni pientä epätasaisuutta Wiiman ravissa. Etuosan liike ei näyttänyt symmetriseltä.
En ponnisteluistani huolimatta ollut pystynyt näkemään, kumpi puoli saattaisi olla kyseessä ja lisäksi epäsymmetriaa ei ollenkaan näkynyt joka lenkillä, vaan vain toisinaan, ja siksi olin jo alkanut epäillä itseänikin, ehkäpä mitään ei ollutkaan vialla.

Eräällä iltalenkillä kuitenkin taas näin saman epätasaisuuden ja nyt jotenkin selkeämmin. Wiima näytti myös luopuvan raviaskelesta ja vaihtoi käyntiin, ja taas raviin, josta käyntiin. Ravi siis kuitenkin on sille ominaisin askellaji ja mieleen tuli, että jonkinlainen kipuoire siellä nyt täytyy olla.

Jätin lenkin vähän lyhemmäksi tuona iltana ja kiiruhdimme kotiin ryhtyäkseni tutkimaan vapaita aikoja niin eläinlääkäreillä kuin fyssareilla ja hierojilla. Ei se toki kai niin kiireistä olisi ollut, mutta mieleni teki päästä pikaisesti kuulemaan ainakin eka mielipide.

Samalla viikolla löytyi täydellinen ilta-aika työpäivän jälkeen koirahierojalta, josta olin saanut myös suosituksia. Itsellänihän ei oikein ollut kokemusta, kun Wiima-rassu ei juurikaan ole päässyt näuttimaan hieronta- tai muista fyssaripalveluista.

Silmät menivät kiinni kun oli niin ihanaa

Koirahieroja oli erittäin läpikotainen ja tarkka ja teki hyvää työtä. Suurempia löydöksiä ei Wiimasta löytynyt paitsi kylläkin kireyksiä juuri siellä hartioissa ja lapojen seuduilla. Taivutettaessa Wiiman pää kääntyi paremmin oikealle kuin vasemmalle. Hierojan käsitys oli, että kipuherkempi koira on kyllä hyvinkin saattanut oireilla kireyslöydöksistä. Eli ehkäpä siellä sitten jotain ikävää pistelyä on ollut, jonka olen pannut merkille liikkeessä. 

Kotiinviemisiksi saimme venytysohjeet, houkutella koira taivuttelemaan päätään kohti eri paikkoja kehossaan, kohti kylkeä, kohti kupeita, kohti pyllyä ja niin edelleen. Eivät nämä venytysliikkeet minulle mitään uutta olleet, mutta eipä ole tullut moista harrastettua Wiiman kanssa. Tuhma emäntä. Korjaan tapani.

Ennalta jännäsin, että miten Wiima saa hoitoajan puitteissa rentouduttua hierojan käsissä, mutta se onnistui oikein hyvin. Hieroja antoi jopa kehut, että oikein hyvin sujui ensikertalaiseksi ja että oli kuuliainen koira. Ylemmästä kuvasta näkyy, että rento on meininki :) !

Eli sellainen juttu se oli. Onneksi mitään ikävämpää ei löytynyt, ainakaan tällä hakemisella. Nyt rauhoitumme seuraamaan tilannetta ja jos oiretta näkyy myöhemmin edelleen, niin sitten on pohdittava lääkäriä ja kuvantamista.

Wiima kotikaupunkinsa keskuspuistossa ennen sterkkaa, 

ja jolloin massussakin kasvoi vielä karvat :) 

Westerholmin polulla Nauvossa

Viime viikonloppuna oli hienot kelit ja teki mieli lähteä luonnon helmaan ulkoilemaan. Wiiman sterkasta oli kulunut kuusi päivää ja se tuntui olevan aivan oma itsensä, se oli sellainen jo ihan parin päivän päästä operaatiosta. Niin ja haavatkin olivat hienosti umpeutumassa.
Näiden johtopäätösten jälkeen päätimme lähteä Nauvon puolelle uudelle kulttuuripolulle, Westerholminpolulle (Westerholmstigen), jonka kiertämistä olin suunnitellut jo varmaan vuoden, mutta se toteutettiin vasta nyt. Reitti olisi sopivan pituinenkin ottaen huomioon Wiiman rajoitukset, eli noin 3 km (3,5 km näytti gepsi lenkin jälkeen).

Tämä on Paraisten lauttarannasta (Parainen-Nauvo). Lossia piti vähän odotella, niin kävimme haukkaamassa meri-ilmaa rannassa.

Tämä kanava yhdistää Nauvon pohjois- ja eteläsataman. Tästä ajelemme paatilla monta kertaa kesässä. Vierasvenesatama on pohjoissatamassa, kaupat taas eteläsatamassa. Harvemmin tulee katsottua tätä maisemaa tällä lailla maakrapuna :) .

Reitti alkoi pitkospuilla. Ja se olikin hyvä, sillä alla oli varsin märkää, ihan lammikoiksi asti.

Reitin varrella oli tällaisia opaskylttejä, jotka kertoivat tarkemmin juuri sen paikan historiasta ja niistä oli luettavissa paljon mielenkiintoista tietoa mm Seilin saarelle joutuneesta Fagerströmistä, toisen maailmansodan pommituksista ja Suomen arvellusti 15. vanhimmasta tammestakin :)

Polku on omistettu suomalaiselle maisemamaalarille Victor Westerholmille (s. 1860), joka vietti lapsuuden ja nuoruuden kesiään Nauvossa. Westerholmin kesäpaikan rantaheinikoita käytettiin tuolloin lehmihakana ja myöhemmin hänen maalauksissaan lehmihaat näyttelevät suurta osaa. Nykyisin arvellaan hänen saaneen innoituksensa juuri noista nuoruuden kesistään.

Köyhän talon porsaat...

Ajeltu massu loistaa karvattomana, se olisi ollut kesähelteillä mainio kampaus! :)
Toivottavasti karva ehtii mukavasti kasvamaan takaisin ennen talvipakkasia.

Reitti vei vähän kallioillekin, mutta kuvan kalliot olivat pieniä siihen verrattuna mitä myös olisi ollut tarjolla. Nimittäin reitillä olisi ollut mahdollisuus nousta myös korkealle kallioille näköaloja katsomaan, mutta oli sen verran liukasta ja sammaleista valui vettä kallioille, että päätimme jättää sen hauskuuden turvallisuussyistä väliin tällä kertaa ja tyytyä vain reippailuun. 

Näköalat kyllä kiinnostavat kuitenkin, joten pitää mennä tuonne uudelleen vaikka ensi kesänä.

Reitti oli sikäli kivasti suunniteltu, että tarjolla oli kaksi hyvin merkattua polkua, toinen tämä kiertoreitti ja toinen sinne ylös kallioille - jokaiselle jotakin.

Minäkin kerrankin kameran edessä eikä takana =)

Tämmönen se profiili nyt on =) Jotenkin näyttää niin luiperolta kun mahan alla ei ole karvoja ja sitten alusvillatkin on vastikään tiputettu ..ja tippuu edelleen.

Ihania syysvärejä jo näkyi, mutta ei ruska mitenkään vauhdissa täällä lounaiskolkalla vielä ole.

Lenkin jälkeen palasimme Nauvon kirkonkylään, joka on siis ihan kävelymatkan päässä kiertämästämme polusta. Vierasvenesatamassa oli vielä paatteja ja niitä näimme tulevan päivän mittaan lisääkin. 

 

Ulkoilun jälkeen meillä oli nälkä ja kävimme syömässä Nauvon vierasvenesataman Strandkrogenissa. Siinä kävi sellainen hauska sattuma, että olimme aikeissa laittaa Wiiman autoon odottelemaan, mutta ohi kulkiessamme sattui ravintolan omistaja olemaan portailla ja Wiima heilutti hänelle häntää.

Minä huutelin, että 'Tullaan kohta teille syömään, mutta viedään koira ensin autoon', johon ystävällinen ravintolanomistaja vastasi, että 'nyt sattuu olemaan kabinetin puoli tyhjillään, joten tervetuloa vaan koirankin kanssa' ja niin pääsi Wimppu mukaan ravintolaankin eikä tarvinnut jäädä autoon kököttämään.

Lisää tällaisia ihania syyspäiviä!

Sterkkapotilas Wiima tässä päivää!

Wiima se piipahti pikimmiltään sterkassa maanantaina 24.9.2018. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja poistettiin munasarjat. Samana iltana kotona Wiima oli kivulias ja itkeskeli, joten päädyin antamaan sille yötä vasten kipulääkettä (Carprodyl), vaikka määräys oli antaa kipulääkettä vasta seuraavasta aamusta. Kipulääkkeen jälkeen koiruus rai rauhan ja nukahti.

Ruokahalu oli yllättäin tallella. Eläinsairaalassa sanottiin, että ruoka ei välttämättä maistu eka iltana, joten tarjosin ensin vain ihan vähän ja helposti sulavaa ruokaa, riisiä, raejuustoa ja keitettyä haukeakin, kun isäntä oli sellaista kotiin juuri viikonlopun päätteeksi kantanut. Ekaksi laittamani annos ei neidille kuitenkaan riittänyt vaan hän tomerasti osoitti, että lisääkin mahtuisi, ja niinpä tein mimmille vielä vähän lisää purtavaa. On kai aika hyvä merkki, että ruokahalussa löytyy :) .

Vessahommat  puolestaan oli aluksi vähän proplemaattisia. Ennen leikkuuseen lähtöä tehtiin aamulenkki ja sen varrella neiti hoiti molemmat hädät pois alta. Mutta sitten leikkausiltana ei tullut pissi saatika kakka.
Sitten seuraavana aamuna aamuyöstä viiden aikaan koiruus herätti minut ja ilmoitti, että nyt pitäisi ulos päästä ja silloin vihdoin onnistui pissiminen. Pidätti siis melkein vuorokauden.
Kakkahommat antoivat odottaa itseään vähän pidempään, se onnistui vasta kahden päivän päästä operaatiosta, tänään, keskiviikkoaamuna. Mutta toimenpide itsessään vaikutti sujuvan melko helposti ja se toistettiin vielä hetki sitten tänä iltana.

Homma lienee siis kai aika hyvällä mallilla, kun ruoka maistuu ja tyhjennyspuuhatkin sujuu :) !

Ekan illan fiiliksiä... <3

Mulla oli vähän huono omatunto tästä sterkkahommasta jo ennakkoon. Tuntui ikävältä toimittaa Wiima puukon alle, vaikka se luottaa minuun kuin kallioon ja uskoo, ettei mitään pahaa voi kanssani tapahtua. Hassua, miten petturiksi itseni tunsinkaan, vaikka Wiiman parhaaksi tässä toimittiin.

Niinpä koitin hankkia itselleni paremman omantunnon ja hemmottelin Wiimaa edellisenä sunnuntaina kaikella mistä arvelin, että se pitäisi. Ja siitä tuli sitten kombinaatio sänkipeltojuoksua, pienet nose-treenit, rapsuttelua ja leikkimistä ja vähän herkutteluakin :)

Tässä alla vielä muutama kuva sunnuntain sänkipeltojuoksuilta:

Kun on oikein onnellinen, näyttää varmaan tämmöiseltä :) ?

Fiuuh, tuolta se tuli ja tuonne se meni.. 

 Tästä on varmaan muitakin mielipiteitä, riippuen keneltä kysyy, mutta itselläni on sellainen mielipide, ettei ole koiramaailmassa kauniimpaa profiilia kuin lapinkoiran profiili <3

Semmoinen onnenpäivä oli se sunnuntai. Se muistoissa jaksaa vähän aikaa sairastaa ja eipä aikaakaan kun Wiima on toivottavasti taas kunnossa (tänään illalla kaksi päivää operaation jälkeen poistettiin oheiden mukaan laastarit leikkuurei'istä, hyvin näytti parantuminen alkaneen).

*********