torstai 13. helmikuuta 2014

Blogihäiriköitä

Viime aikoina olen alkanut saamaan roskapostia (engl.kiel), huijaus-/häirikkökommentteja blogiini. Ne jäljittelevät oikeita kommentteja, vaikkapa kehutaan blogin ulkoasua ja kirjoitusteni tasoa ja sitten pyydetään vierailemaan kommentoijan omassa blogissa, jonne on linkki. Enpä ole klikkaillut.

Omituisinta on, että ne eivät pääsääntöisesti näy täällä blogissa, ei myöskään tuolla muokkauspuolella kommenttivälilehdellä. Näen ne ainoastaan sähköpostissani samalla tavalla kuin muutkin tähän blogiin jätetyt kommentit. Siis siitä huolimatta, että meiliosoitteeni ei näy sivulla missään.

Lisään nyt blogiin vähäksi aikaatuon sanavahvistuksen, vaikka tiedän sen olevan kommentin jättäjälle ärsyttävä.
Enkä toivo liikoja sen vaikutukselta, koska nuo häirikkökommentit ei tosiaan muutenkaan näy täällä blogissa, niin tuokaan toimenpide ei häiriköitä estäne. Mutta kokeilen sitä nyt kuitenkin.

Mulla on myös toinen, aika hiljainen blogi valokuvia varten: http://terripic.blogspot.fi/, sitä kautta häirikköpostia ei tule, eli tämä ei näytä olevan kaikkien blogspot -blogien vaiva.
Saatko sinäkin samanlaista, tai toisenlaista, häirikköpostia?

^ häirikköposti meilissäni. Ja nyt minun olisi kai pitänyt ymmärtää klikata tuota lähettäjän blogia Trophies, mutta enpä kumminkaan klikannut.

****

Ja koska tämä on kuitenkin Wiiman sivu ja tarkoitus on puhella koiramaisista asioista, niin tähän loppuun muutama koirapuistokuva. En ole tullut vierailleeksi koirapuistoissa Wiiman kanssa juurikaan, en oikein tykkää siitä, kun sääntöjä on usein varsin niukalti eikä niitä noudateta, ja etenkin kun koskaan ei tiedä millaisen koiran kanssa joutuu nenäkkäin.
Mutta nyt mulla on ollut vähän jalkavaivaa ja olen joutunut vähän himmailemaan lenkityksessä. Isäntä hoitaa pitkät lenkit ja minä pissitykset sekä olen sitten kiikuttanut Wiimaa nyt myös koirapuistoon muutaman kerran. Ja meillä onkin ollut tuuria, on sattunut kivat koirat joiden kanssa on synkannut hyvin. Alla Wiima viilettää collie-ajokoiramix Murren (11 v)  ja labbis-kultsumix Fannin (7 kk) kanssa.








sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Wiiman biorytmeistä ja koruistakin asiaa

Wiima oli vähän vetämättömissä koko loppuvuoden. Vetämättömissä tarkoittaen sitä, että kotona koiruus lähinnä koisi ja lenkeillä tuntui välillä, että itse jaksaisin tehdä pitemmän lenkin kuin Wiima.
Taikka ei se mitään täysstoppia koskaan tehnyt, mutta alkoi lenkin puolivälin jälkeen tökkiä pohkeeseeni ilmoittaen, että "keskeytetäänpä patikointi, nyt olisi pikku halihetki poikaa"!
Wiiman olemuskin oli ulkoillessa jotenkin vaisu; sen sijaan, että se olisi tapansa mukaan kiinnostuneensa seurannut ympäristöään, Wiima kulkikin vain korvat luimussa sivullani katse eteenpäin suunnattuna.

Olihan tuossa vaisuudessa etunsakin, ehdin jo onnitella itseäni hyvinkoulutetusta koirasta, jonka kanssa muiden koirien ohitukset sujuivat kuin leikkiä vaan. Mutta samalla myös ihmettelin, että aika äkkiä ja yllättäin se Wiima sitten aikuistui, ja hieman ikävöin sitä vallatonta höppänä tylleröä :)

Kirjoitin tuolta ajalta blogitekstinkin (linkki), vietyäni Wiiman eläinlääkäriin terveydentilan tarkistamiseksi, mutta eipä sielläkään mitään löytynyt.

Sitten tuli pakkanen ja lumi maahan. Samalla kellonlyömällä muuttui Wiiman käytös. Siitä tuli yhtäkkiä iloisempi ja energinen, jopa hieman vallaton, kuin se olisi kerännyt energiaa akkuihinsa ja nyt sitä pursuaa vähän yli. Wiima lapinkoiramaisesti rakastaa lunta ja pakkasta, joten arvelin typykän nyt vain iloitsevan keleistä, sekä lisäksi arvelin sen olleen toisaalta vain masentunut lumikelejä edeltävistä sadekeleistä ja se selittäisi alkutalven vaisuutta.

Kunnes aloin pohtia tarkemmin ajanjaksoja sekä sitä millainen Wiima oli edellisten juoksujen yhteydessä keväällä. Tajusin täsmälleen saman kuvion toistuneen tuolloin. Wiimalla näyttääkin olevan sellainen biorytmi, että juoksuista lähtien kahden kuukauden ajan tyllerö matelee vain ykkösvaihteella.
Tuo pari kuukautta on juuri se aika, kun jos se olisi tullut juoksuista tiineeksi, olisi vauvat asustelleet massussa. Se on kovin järkeenkäypää, että koira on tuona aikana rauhallinen ja keräilee voimia mahdollista synnytystä silmällä pitäen.
Nyt kun tuo pari kuukautta juoksuista oli kulunut sai Wiima energiatason noususta päätellen  jonkinlaisen uuden energiaa-antavan hormoonipurskeen ja koirassa onkin yhtäkkiä vauhtia kahden edestä! Ja sekin on kovin luontevaa, sillä jos niitä pentuja olisi, tarvitsisi mammakoira extravoimia hoitourakkaansa. Kyllä luonto tietää!

Wiimalla tuo juoksujen jälkeinen aika on tosiaan extra vauhdikas. Se on taas paljon äänekkäämpi; haukahtelee enemmän (nyt yhtäkkiä on alkanut myös vahtihaukkua tonttimme ohikulkijoita, ei onneksi räksyttäen, mutta muutamalla täsmällisellä ilmoitushaukulla) kuin tuossa juoksun jälkeisellä aikajaksolla. Myös piippailua ilmenee - etenkin ulkona; se ei esim nyt oikein esim kestäisi lenkillä pysähtelyä ollenkaan, vaan piippailee ilmoittaen halustaan jatkaa matkaa.
Muiden koirien ohituksiin on taas tullut vauhtia; Wiima bongaa ne jo kaukaa ja koiran lähestyessä aloittaa pentuhyppelyt, joiden luulin jääneen jo taakse, hihnakin vähän kiristyy. Hassua, sillä tämä ohittamisentaito oli täydellisesti hallussa vielä syksyllä tuona 'vaisukautena' (jolloin se koiran nähdessään otti heti kontaktin minuun ja sai siitä namipalkkaa). Eli harjoitukset silläkin saralla alkavat ja jatkuvat, taas :)

Wiima on eka oma koiramme, ja ympärilläni on aina ollut lähinnä uroskoiria. Siitä syystä Wiiman kanssa eläminen on yhtä seikkailua ja oppimista :) Nyt olen tajunnut taas vähän lisää narttukoiran juoksusykleistä - minä kun kuvittelin, että juoksut ovat vain ne kolme viikkoa kun koiralla on vuotoa, mutta nehän heijastavat käytökseen vielä viikkoja juoksujen jälkeen. Seuraavalla kerralla mun ei enää tarvi kiikuttaa Wiimaa eläinlääkäriin epänormaalin vaisuuden vuoksi, se kun kuuluukin asiaan! Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, toistuuko syklit aina samanlaisina. Ja onneksi Wiimaa ei varsinaisesti kuitenkaan vaivaa juoksumasennus, kuten tiedän että joillakin nartuilla, se on ihan iloinen koko ajan, vähän väsyneempi ja 'vaisumpi' vain.
Hormoonit ne on vaan jännä juttu =)



Perjantaina kolahti postiluukku ja sieltä tupsahti paketissa tilaamani koru! Korussa aiheena lapinkoira, eikä kuka tahansa lapinkoira vaan Wiiman isoisoisoisä Riska eli Risukarhin Yltiö (linkki).
Koiran nimestä johdetusti on tämä korusarja saanut nimen Riska ja siitä löytyypi tällainen kaulakoru, rintarossi sekä korvikset. Itselleni tilasin vain tämän kaulakorun.


Ja vielä loppuun kuva tämän päivän metsälenkistä, jonka teimme kolmen bordercollien, yhden löwchenin ja yhden lapinkoiran voimin sekä kolmin nais- ja kaksin miesvoimin.
Ihana lenkki, ihanissa maisemissa (no, alla näkyvä sorakuoppa ei ollut niitä kauneimpia :) ), kivassa seurassa - puitteet olivat siis erittäin jees, mutta itselläni tunnelmaa vähän pilasi penikkaoireet! Minulla on sellaisia toisinaan, nyt taas ei ole ollut pitkään aikaan, kuukausiin, mutta lumen tultua vaihdettuani kenkiä ne ovat taas ilmoitelleet itsestään ja tällä lenkillä meni sitten pohjelihakset ihan lukkoon, joka oli varsin kivuliasta. Lienee syytä vihdoinkin hakeutua jollekin askelklinikalle pohjallisia tai muita apuja varten.
^ vasta lenkin loppupätkällä tajusin että Wimpsahduksen valjaat oli ihan vinossa, vatsakappale sivussa; sen jalka oli kai sujahtanut valjaiden läpi - taikka sitten isäntä oli pukenut ne vähän huolimattomasti, mikä sekin on mahdollista =)





lauantai 18. tammikuuta 2014

Winter Dog Show, Turku

Wiima piipahti tänään lauantaina 18.1.2014 eka kertaa elämässään näyttelykehässä Turun International Winter Dog Showssa. En varsinaisesti ole kovin innostunut näyttelyistä, mutta pitihän minun mennä koittamaan kun näyttely kerran tuotiin kotiovelle Turkuun. Lisäksi halusin saada Wiimasta rakennearvostelun - minulla oli oma käsitys sen rakenteesta, plussista ja miinuksista, mutta koska olen varsin aloittelija vielä koiran rakenteen arvioinnissa, niin halusin kuulla mitä mieltä olisi näyttelytuomari. Niin, ja olihan minulla kolmaskin syy - näyttelyssä on tuhansia koiria ja tuhansia ihmisiä, joten siellä joukossa oleminen on hyvää tapakasvatusta.

Tuomari Harri Lehkonen antoi Wiimalle arvosanaksi H:n. Olin arvosanaan ihan tyytyväinen, T:tä olin etukäteen arvellut (onhan Wiima paimensukuisena pitkäselkäisenä ja matalahäntäisenä varsin erinäköinen kuin suomenlapinkoiran rotumääritelmä). Wiima sai seuraavan arvion, olin siihenkin tyytyväinen, sillä se on mielestäni kovin totuuden mukainen:
"Hyvänkokoinen, mutta hieman pitkärunkoinen narttu. Feminiininen pää, hieman leveäasentoiset korvat. Hyvä etuosa, hieman liikaa laskeva lantio ja matala hännänkiinnitys. Hieman löysäkaarinen häntä. Taka-askel jää rungon alle. Vielä hieman lyhyt turkki, mikä voisi olla karkeampi. Miellyttävä luonne!"

Wiiman arvostelussa oli siis sekä kehuja että huomautuksia. Huomautuksista pitkärunkoisuus ja hännän kiinnitys sekä 'löysäkaarisuus' ovat paimensukuisen lapinkoiran tyyppipiirteitä, eivät (terveydellisiä, rakenteellisia) vikoja, vaikka eivät täsmääkään rotumääritelmään.
Huomautukset Wiiman turkista, pituudesta ja laadusta, sekä huomautukset lantiosta ja lyhyestä taka-askeleesta taasen ovat vikoja, koska jos niitä peilaa Wiiman rodun käyttötarkotukseen, poropaimennukseen tuntureilla, niin niistä olisi sille haittaa.
Wiiman turkki on lyhyehkö aina, mutta nyt se ei ole syksyn juoksuihin liittyneen 'sulkasadon' jälkeen vielä oikein päässyt lopulliseen muotoonsa. Saattaa liittyä lämpimään syksyynkin.
Ikävin kommentti oli tuo luustoon liittyvä (lantio ja askel), vaikka sitä jo ennakoin, sillä olin arvellutkin että Wiiman takakulmauksissa olisi hieman toivomista.

Joten arvostelu ei yllättänyt, eikä mitään jäänyt hampaankoloon, sillä olen itse kaikesta todetusta samaa mieltä. Vaikka tietenkin arvosanan H olisi voinut muuttaa arvosanaksi MP, eli MaailmanParas, sillä sellainen Wiima on <3



^ arvosteluluokka Nuorten luokka, nartut (me ollaan äärimmäisenä oikealla)

Tuomari piippailee lelulla, niin että siitä kiinnostuu Wiima sekä katsojana sylissä kököttänyt russeli :)

Ei löytynyt Wiiman suusta hammaspeikkoja ja kaikki hampaatkin olivat tallella.




Tuomarilla oli myös vinkulelu mukana ja taas sitä piippailtiin! Sekös ilostutti Wimpsahdusta :)

Tavattiin kehän laidalla myös tutut Eewi eli Nättinuttu emäntineen. Eewi on nätti ja miellyttävän oloinen koira. Joten jäi harmittamaan, että tuomaroinnissa se joutui kärsimään brindlemerkeistä, joita sillä on tassuissa ja nenunpäässä. Suomenlapinkoiran rotumääritelmän tulkintaohjeessa lukee etteivät värit brindle ja mantteli ole toivottavia. Minusta ajatus siitä, että niin mitätön asia kuin väri (tai hännän asento tms ulkonäköseikka) tekisi koirasta virheellisen, on käsittämätön ja tyhmä, enkä ymmärrä moisen rajoituksen perustetta. Ja etenkin kun brindleväri on mielestäni kiva väri ja Eewi-tyttö on kovin nätti koira!

Eewi (Nättinuttu)


Dimolin Xanniina
Kehän laidalla seisessämme ihastuin myös pieneen mustaan kaunokaiseen. Tulin ihastelleeksi neitiä myös hänen omistajalleen ja sain tietää, että kyseessä oli neitokainen nimeltään Dimolin Xanniina.
Se oli sitten nätti ja tuntui palvovan omistajaansa yli kaiken :)

Mutta, sellainen siis oli eka näyttelykäyntimme. Wiima ei ollut kauhean innostunut puuhasta. Se oli selvästi vähän hämmentynyt tungoksesta ja hallin kaikuäänistä. Mutta mitä pitemmälle päivä eteni, sitä coolimpi oli Wiima =)  Kyllä me varmaan joskus vielä näyttelyihinkin eksytään, se oli ihan hauskaa ajanviettoa!  =)

****
Ai niin, uutinen: lupauduin toiseksi vetäjäksi Lounais-Suomen paimensukuisten aluekerholle. Meitä vetäjiä on kaksi, niin saimme vähän jaettua tehtäviä. Vetäjäkaverillani on oma koirakoulu, joten saamme nauttia hänen kursseistaan vastedeskin, kun taas itse vastaan mm kerhon nettisivusta (http://lspaimensukuiset.blogspot.fi/), kerhon yhteyksistä Reviiri-lehteen (paimensukuisen lapinkoiran seuran julkaisu) sekä järjestän tapahtumia vetokaverini kanssa.
Kivaa tiedossa siis!

(edit, lisäsin pari valokuvaa tekstin joukkoon)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Luminen kuvareportaasi

Hiphei ja hellurei! Aamulla lauantaina 11.1 hieraisimme silmiämme kun katsoimme ulos ikkunasta!
Maa oli VALKOINEN!! :) :)    - Ihanaa!

Teimmekin kivat lenkit molempina päivinä ja ohessa vähän niistä kuvasatoa:




 Lunta tupruttaa, mutta vielä lauantaina 11.1 vesi juoksee. Iltaa kohden pakastui ja sunnuntaina enemmän, joten tämäkin virtaus hiljenee kohtapuoliin.


 Kahdessa yllä olevassa kuvassa tapahtuu asia nimeltä: HEPULI!
Niin ihanaa oli tuo höttölumi pienen lappalaiskoiraeläimen tassujen alla, että eka puolikas lenkistä ei maltettu ottaa tavallisia kävelyaskelia tai maltillista ravia juuri ollenkaan - ei, vaan pieniä hypähtelyaskelia tuon tuosta sillä iloiset pikkutassut olisivat halunneet syöksyä juoksuun.
Ja kun siihen tarjoutui mahdollisuus lumen peittämällä golfkentällä, niin sittenhän sitä paineltiin :)



Reissulla tavattiin myös naapurin suuri ja lempeä jättiläinen June (samojedi * malamuutti).
Tytöt ottivat pienet karkelot ja sitten lopuksi tällaiset makuutuijottelut, jossa vuorotellen sanoivat iloisesti toisilleen, että Hau. Mietimme mistä tytöt mahtoivat jutella :)

 Veden yllä leijui mystinen usva, sillä vedet ovat vielä auki ja ilma on kylmempää.
Minä sitten tykkään tuollaisista usvaisista maisemista!



 Naama huurussa!

Matkan varrella kiivettiin myös kalliolle katsomaan merimaisemaa.
Siitä muutama kuva alla.




Sunnuntaiaamuna tein "some serious googling" ja löysinkin meille ihan uuden reitin, luontopolun ihan kotikulmiltamme! Reitti, joka on ollut silmiemme edessä kaikki nämä ajat, mutta meidän ei ole vain tullut hakeuduttua niihin maisemiin. Tämä asia muuttui tänä aurinkoisena sunnuntaina, ja suuntasimme auton nokan kohti Sattmarkia, ja sen edestä lähtevää vaelluspolkua. Reitti olikin varsin hyvässä kunnossa, vuodenaika huomioon ottaen. Itse asiassa reitistön kunto vain parani mitä pidemmälle kuljimme, alkupätkä oli vähän sellaista risukkoa, jota olisi syytä vähän karsia. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty, sinisin kyltein ja kulki metsässä vaihtelevassa maastossa, kallionousuja ja laskuja, kulki myös hiljaisilla hiekkateillä ja maatalojen välistäkin. Tämä lenkki täytyy ehdottomasti kiertää useamminkin, ja etenkin keväällä lumien sulettua!

Sattmarkin kahvila talvikuosissa, suljettuna. Ovet aukeavat taas keväällä, suosittelen poikkeamaan ohiajaessanne (Saariston rengastie, Parainen)

 Tuolla alhaalla on merensalmi.



 Valitsimme tänään tuon viiden kilsan lenkin.


Miten kaunis talo, kartano!



Aurinko! Sitä ystävää ei ole tänä sateisena talvena juurikaan näkynyt!
Mutta tänään näkyi :)





 

 Ja lunta, sitä tuprutteli vaan lisää ja lisää :)