sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevät on täällä!

Tänään tuntui keväiseltä. Aurinko paistoi ja metsälenkillä piti takki riisua lanteille, kun alkoi tuntua liian lämpimältä.

Kierrettiin Wiiman kanssa tänään täkäläinen Sattmarkin luontopolku (linkki).


Polku alkaa Sattmarkin kahvituvalta, joka on aluan alkujaan läheisen Lofsdalin kartanon (Lofsdal Gård) vanha pursimiehen torppa. Kahvitupa oli vielä kiinni, mutta aukeaa varmaan viimeistään vappuna. Lenkin päätteeksi meillä onkin usein tapana ostaa kahvituvalta kupponen kahvia ja vastaleivottu pulla ja nauttia se ulkopenkeillä, jotka kesäisin tuohon tuvan eteen nurmikolle nostetaan. Ulkopenkeissä on sekin hyvä puoli, että Wiimakin pääsee mukaan :)

Kahvituvan vierellä on paikallisen kalastajan kalasavustamo, josta saa ostaa vasta savustettua kalaa ja muita ihania kalatuotteita sekä saaristolaislimppua. Olenkin kesäaikaan kyseisen putiikin vakioasiakas, savukala on herkkua!
Pihamaalle avattiin viime kesänä myös pieni kesäravintola, joka ei näy kuvassa, sitä en ole vielä tullut kokeilleeksi.


Luontopolun alkupäässä kallion laella on kiviröykkiö. En ole ihan varma, että onko se muinaishauta vai ihan vaan jääkauden muisto. Epäilen jälkimmäistä, mutta toisaalta muinaishaudat sijaitsevat tyypillisesti korkeilla paikoilla.

 Tiennäyttäjäni





Osa reitistä on metsäpolkua ja osa tällaisia hiekkateitä. Reitti on merkitty sinisin maalimerkein - puun rungossa, kivessä tai maantiekepissä :) . 



Kaikenlaisia kevään merkkejä bongasimme. Kuten mm runsain mitoin leskenlehtiä ja pajukissoja. 


Lenkki kulkee paljolti Lofsdalin kartanon mailla. Tässä jonkinlainen talousrakennus, jonka takaa kuljimme. Se on minusta upea värityksineen, hienoine ikkuineen ja koristeineen.


Jos ei tässä ole Rölli Peikon metsä ^ , niin sitten ei missään.  Saatoin melkein kuulla menninkäiset ja muut pikkukansan heppuset ja ehkä jopa näinkin heistä vilauksen :) .
Mielikuvitus alkaa juosta tällaisissa satumetsissä.


Yksi ääni, joka kuului joka paikassa, oli lorina ja lirinä. Maaperän sulamisvedet ne siellä pauhasivat ojissa ja purosissa. Ihana keväinen ääni!


Tässä koitin ottaa vähän sellaista taidekuvaa, mutta en oikein saanut hyviä säätöjä kameraani. 
Halusin kiinteät kohteet teräviksi, mutta sitten liikettä veteen ( = pitkä suljinaika), mutta tulos ei ole ihan sellainen mitä tavoittelin. Kuva ei ole mistään kohtaa terävä...kuvaajalla oli epävakaa käsi.
Mutta tällään sen silti tähän, kun jostain ihme syystä tykkään tästä tuhrukuvasta silti.



Sattmarkin vierasvenesatamassa on vielä autiota. Mutta vesi on jo sula! Kohta saadaan paatti vesille :) !



Sattmarkin sillan alla. Yllä kulkee Saaristotie, joka vie Paraisilta pitemmälle saaristoon, Nauvoon, Korppooseen, Houtskariin..


Yhtäkkiä näin, että Neiti Koiranen oli maassa selällään ketarat pystyssä ja hieroi itseään johonkin ihanaan hajuun. Ihanaan. Niin varmaan. Meillä on valitettavan harvoin yhteisymmärrys siitä, mikä haju on ihana ja mikä ei... 

 "Wiima, tules pois sieltä!"



Ja sitten löytyi tällainen aarre. Keppi, eikä ihan pienimmästä päästä :D

Kiva reissu! Metsässä on kivaa. Ja ihanan pitkällä oli jo kevät. Vielä kun olisi saanut sen kahvikupposen siellä kahvituvalla. Mutta se sitten ensi kerralla :) !

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Tihkusateinen Turku

Pääsiäislauantaina eli lankalauantaina teimme täkäläisen koirayhdistyksen kanssa lenkin Turun keskustassa näiden tuttujen, omien kotikaupunkimme reittiemme sijaan. Pääsiäisen vietto rajoitti osallistujien määrää ja meitä oli tällä kertaa reissussa vain kolme.

Mutta kiva reissu oli ja Turku oli kaunis kuin aina, vaikka keli olikin tihkusateinen.
On piristävää välillä lähteä muille poluille lenkkeilemään kuin näille kotoisille.
Plus että (maalais-) koiralle on kovin hyödyllistä tottumismielessä päästä liikenteen vilinään, erilaiseen äänimaailmaan, parkkihalleihin ja ostoskeskuksiin.

Nyt meillä oli mukanamme pikkuisen aremmanpuoleinen pikkupentu, joten koitettiin pitää ärsykkeet maltillisina, emmekä siten poikenneet ihan vilkkaimmille kaduille. Sen aika on sitten kun pentunen saa vähän lisää rohkeutta. Pikkuhiljaa hyvä tulee :)

Mutta Wiiman käytöksestä iloitsin - sen kanssa voi hyvin mennä paikkaan kuin paikkaan, ja neiti pääsääntöisesti tietää käytössäännöt, eikä emännän tarvi (yleensä) häpeillä :) !

Harmajata vain. Sumuinen tihkusää nielee sisäänsä kaikki värit. 
Aurajokimaisema on silti tunnelmallinen.

 
Wiima toivonee kuonoonsa lisäsenttejä. Kurottaa, kurottaa, vaan ei yllä nuuskimaan pentusta :)
Hieman naurattaa tuo neidin kurotteluasento, profiilista tulee äkkiä katsoen mieleen varis tai noita-akka näin pääsiäispyhinä!



perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä!

Wiimalla on ollut blogitauko. Tai ehkä ennemminkin hänen kirjurillaan. Ei vaan ole tullut päivitettyä kuulumisia - osin siksi ettei ole tapahtunut mitään erityistä ja osin siksi, että iltaisin on ollut muuta puuhaa taikka sitten on laiskottanut :) .

Ja aika on mennyt kauhean nopeasti - en meinannut uskoa, että edellisen kerran olen kirjoitellut tammikuun alussa ja nyt eletään jo maaliskuun loppua!

Mutta nyt tupsahti mukava kysymys tammikuun postaukseen, että "mitä teille kuuluu" ja innostuinkin sen myötä päivittämään kuulumisia. Ja tämä sopii myös oikein hyvin tihkusateisen pitkäperjantain ohjelmaksi!

Alkuvuosi on ollut hiljaiseloa. Työssäkäymistä ja iltaisin koiralenkkeilyä ja arjen puuhat siihen päälle. Olenkin usein iltaisin Wiiman kanssa lenkkeillessäni ajatellut, että koira on varmastikin terveyteni pelastus. Pimeinä talvi-iltoina on usein väsyttänyt ja laiskottanut työpäivän jälkeen ja ilman koiraa olisin keksinyt satoja erittäin hyviä tekosyitä miksi en voi lähteä reippailemaan, mutta kun on koira perheessä, niin ulkoilusta ei voi laistaa. Ja miten ihanaa sitten onkaan kun on siellä ulkona ja saa hengittää ihanaa happiraikasta ulkoilmaa sisällä (istuen) vietetyn päivän jälkeen!

Mutta ei me toki vallan pimeässä olla ulkoiltu vaan viikonloppuisin päästiin ulos valoisallakin :) :

Siinä se menee - rakkaista rakkain villahousupylly :)

Katsopa jalkoihin. Tossut! Hankin Wiimalle tossut, koska sen jalkoihin jäi lumikeleillä lumipaakkuja, jotka häiritsivät sitä. Neiti hoiti asian omatoimisesti - lötsähti maahan ja puri paakut pois, mutta asia ei siitä parantunut, sillä sitten oli tassu märkä, ja jää- ja lumipaakut muodostuivat nopeammin.
Pidin parilla lenkillä Wiimalla tuollaisia tossuja osan matkaa ja se helpotti asiaa. Mutta sen jälkeen kun ne myös muutaman kerran irtosivat hankeen ja ryömin niitä hakemassa, niin luovutin ja jätin tossut kotiin ja irroiteltiin sitten paakkuja kun niitä tuli ihan perinteiseen tyyliin :) .
Eikä paakkuongelmaa kaikilla keleillä ollut, vain tietynlainen lumi jää tassukarvoihin kiinni.
Oliko teillä lumipaakkuongelmaa talvella?


 Ihania, lumisia talvipäiviä tammikuussa

Paraisten joulukadulla ei ollut ruuhkaa kauppojen sulkeuduttua viikonlopun viettoon (tammikuu).
Joulustakin taitaa jo aikaa, koska kuusi näyttää kellahtaneen.

Paraisten keskustassa on paljon kauniita puutaloja. Osa puutaloalueesta on suojeltua, nimeltään Vanha Malmi. Tervetuloa paseeraamaan Vanhan Malmin kujille.
Paraisten keskusta on muuten nimeltään Malmi, eli "piipahdan Malmilla" ja kaikki tietävät mihin olet menossa. Nimi varmaankin juontaa paikkakunnan kalkkikivilouhoksesta jollakin tavalla.

Lisää täkäläisiä puutaloja Vanhalla Malmilla.


Wiiman piha-aitausta laajennettiin viime kesänä. Ja pisteeksi ii:n päälle aitaan asetettiin koristeeksi kyltti, josta voi päätellä, kuka aitauksesta voi hyvällä tuurilla löytyä:
Wiima on kuvassa aitauksensa ulkopuolella poseeraamassa. 
Neiti ei kylläkään ole erityisen hyvä "aitauskoira" (mikä se sellainen edes on? :)  ) , eli ei viihdy kauaa aitauksessa itsekseen. Olemmekin rakentaneet aitauksen niin, että lämpimällä kelillä voimme pitää talon ulko-ovea auki ja Wiima kulkee itsekseen halunsa mukaan sisään ja taas ulos. Se on kätevää.
En ole varma lähtisikö se pihalta pois, jos sillä ei olisi aitausta ja sitä pidettäisiin pihalla vapaana, mutta en halua edes kokeilla, koska vieressä kulkee autotie ja toisaalta myös houkuttimena toimivat naapuruston vapaana (grr!!) kulkevat kissat.
Mökillä vaaroja on vähemmän ja siellä Wiima onkin vapaana ilman aitauksia.


Kuluneena  ajanjaksona alkuvuonna käytiin läpi myös valeraskaus, joka meni ohi jotenkin huomaamattomammin kuin aiemmat. Läähättelyä ja levottomuutta oli, mutta aika vähäisessä mittakaavassa. Siihen kiinnitin huomiota - enkä muista onko aiemmin ollut niin - että läähättely alkoi melkein samalla kellonlyömällä iltaisin. Wiima saattoi olla makailemassa, kun siitä yhtäkkiä tuli levoton, läähättävä ja se hakeutui lähelle paijattavaksi. Kun siinä sitten jonkin aikaa paijailtiin rauhoittavasti, niin 'kohtaus' meni ohi ja neiti painui takaisin makuulle.
Nytpä asiasta on tässä muistiinpano ja seuraan asiaa seuraavien juoksjen jälkeen.

Wiima oli myös viikon koirahotellissa, kun itse kävimme lataamassa pattereita Teneriffan auringossa.
Hoitojakso oli mennyt pääosin varmaan ihan hienosti, mutta hotelli oli täynnä koiria (hiihtolomaviikko) ja neiti oli varmaan haukkunut aika lailla muiden koirien kanssa, joten kotiin palatessa siltä oli ääni pois. Hämmästelin sitä ensin ja ilmoitin hotellinpitäjälle, josko olisi jostain taudista kyse. Mutta Wiima oli pirteä kuin peipponen ja äänikin palautui kotiolojen rauhassa nopeasti.

Ja sitten lopuksi - Wiima esiintyi myös paikallisessa päivälehdessä ÅU:ssa eli Abo Underrättelsenissä. Lehdessä kyseltiin lukijoiden koirakuvia ja lähetin Wiimankin naamakuvan matkaan.


Lähettämäni Wiiman naamakuva ei ole ihan tuore, vaan olisikohan neiti siinä jotain vuoden ja kahden vuoden väliltä. Hauska huomata vanhoja kuvia katsoessa, miten väritys muuttuu - esim kuono on tänä päivänä valkoisempi, ja se ei johdu iän tuomasta harmaudesta :) !


Että semmoisia tänne kuuluu. Hengissä ollaan ja hyvää kuuluu. Jotan muutakin on vielä puuhailtu, mutta jätän vähän kirjoiteltavaa seuraavaankin kertaan :) !

Hyvää pääsiäistä! 

 


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Nenuhommia opettelemassa

Täällä meillä ollaan hieman paksupäisiä ja oppi menee hitaasti perille. Nimittäin sitä vaan, että maaliskuussa osallistuimme toistamiseen Nose Work -alkeiskurssille (ed linkissä se eka kerta).

Olemme viime syksyisen alkeiskurssin jälkeen harjoitellet Wiiman kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti, aluksi enemmän, mutta talvella ja keväällä vähemmän - rehellisesti sanoen, ei oikeastaan yhtään. Kadotin innon, kun en oikein keksinyt riittävää variaatiota harjoituksiin, ja sitten tunnustan, että talvella myöskin ihan vaan laiskotti työpäivien jälkeen..
Niinpä kun tilaisuus tarjoutui, eli paikallinen koirayhdistyksemme yhdessä kansanopiston kanssa osti kurssin (koul. Anna Loimaranta, Vainuvoima) tänne kotikaupunkiin, niin ilmoittauduin mukaan kertaamaan alkeita ja hakemaan uutta vauhtia harrastukseen.




 Laatikkoetsintää. Yhdessä laatikossa on eucalyptuksen haju, ja koiran tulee osoittaa, että missä niistä.

Kurssille osallistuessamme Wiima kyllä jo tunnisti NW:n ensimmäisen luokan hajun, eucalyptuksen, mutta ilmaisun kanssa oli vähän niin ja näin. Wiiman ilmaisu on istuminen, mutta en ollut itsekseni osannut sitä kouluttaa ihan luotettavasti, eli Wiima kyllä istuu (ilmaisee) saadessaan vainun hajusta, mutta osoittaa sen niin huolimattomasti, että jos en itse tietäisi, missä haju on, niin en pystyisi sitä Wiiman ilmaisun perusteella osoittamaan.
Istuessaan Wiima kääntyy minun suuntaani, ei hajun suuntaan kuten pitäisi - näin koska tietää palkan olevan tulossa, suunnastani.


Haju on piilotettu yhteen keskelle lattiaa asetetuista tuoleista. Koiran tulee osoittaa, että mihinkä.
Ja tuossa se on, etualalla olevan tuolin selkänojassa ja Wimppu on saanut siitä vainun.


Kurssilla sain toivomaani vinkkiä ilmaisun hiomiseen, mm:
- Aina palkka hajun suunnasta.
- Vaadi aina kuono-osoitus ennen palkkaa.

 Tämmöisillä konsteilla olisi sitten tarkoitus saada ilmaisua paremmin esille.

Toivottavasti meillä olisi ilmaisu edes jonkinlaisessa kuosissa ennen toukokuussa alkavaa jatkokurssia, johon meidät jo ehdin ilmoittaa.
Saapa nähdä miten muijan - tai tässä tapauksessa muijien - käy :)



tiistai 12. tammikuuta 2016

Lunta tupruttaa Katariinanlaaksoon

Vuoden ja tammikuun toisena päivänä (julkaisu hieman jälkijunassa) piipahdimme Turussa Katariinanlaakson luontopolulla.
Keli oli mitä mahtavin, kevyttä lumisadetta ja auringonpaistetta hiutaleiden takaa.
Alla pieni kuvasaalis reissulta :)



Wiimalla on hepuli :)

Niin kaunista!


Katariinanlaaksossa on lintujen talviruokintaa. En tiedä hoitaako sitä kaupunki, mutta ainakin kaupunkilaiset. Ruokinnan ansiosta linnut ovat kovin kesyjä, tämäkin mustarastas suostui vapaaehtoisesti poseeraamaan :).



Sellainen reissu se oli :) !

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Talven tulo valokuvina - ja hieman rallytokoakin

Talvi tuli Paraisille 29.12.2015. Tai itse asiassa jo yhtä päivää aikaisemmin painui lämpötila pakkaselle ja maa sai vienon lumipeitteen. Mutta sinä päivänä nappasin kameran minun ja Wiiman lenkkiseuraksi vain huomatakseni, että akku oli loppu. Kylläpä harmitti, ei tullut kuvia!

Mutta seuraavana päivänä varmistin, että akku on ladattu, muistikortilla tilaa ja asetin kameran lähtiessäni tukevasti olalle. Halusin nimittäin ehdottomasti hieman tallentaa talvisia näkymiä, kaikkia niitä talven merkkejä - kuuraa kaisloilla, jäätaidetta heinikossa ja muuta kaunista.


Veden päällä oli vain pieni riite, ei vielä jäätä kuten nyt kirjoitushetkellä.




Veden korkeuden vaihtelu ja laineet ovat jäädyttäneet kaislan runkoa kerroksittain.


Ihan kaikki lammikot eivät olleet tuolloin vielä jääpeitettä saaneet, joten välillä piti katsoa mihin astui ja hypellä märkien kohtien yli :)


Wiima-höpsöläinen löysi pallon ja siitäkös riemu irtosi :) !


Reitti kulki Paraisten Kirkkosalmen (Suntti) vartta. Vesi oli pitkän aikaa niin korkealla sekä kelit märät, ettei reittiä voinut ollenkaan kuivin jaloin käyttää. Mutta nyt taas onnistui :)
Se on kiva juttu, koska reitti kulkee melkein kaupungin keskustassa, mutta silti voi maisemia katsellessaan helposti kuvitella olevansa kaukana kaupungin melskeestä :)



Neiti Koiranen jähmettyi pellolla tarkkailemaan jotain, ja sattui jähmettymään mukavan terhakkaaseen asentoon. Niinpä minä tähtäsin pikaisesti kameralla ja sain kuin saikin tyllerön poseerauksen ikuistettua :)

***

Joululoman vapaina päivinä käytiin Wiiman kanssa myös pari kertaa ohjatulla rallytoko-tunnilla Raisiossa. Ollaanhan tässä syksyn mittaan harrastettu lajia omatoimipiirissä, mutta on hyvä toisinaan osallistua ohjatulle tunnille, koska virheilleen tulee sokeaksi.
Lisäksi aina kokee oivalluksia ja saa ajatuksia uusien ohjaajien opissa, ja niin sain nytkin vähän pureksittavaa omiin treeneihimme.
Varmasti käymme taas joskus ohjatullakin tunnilla, kun löysimme kivan ohjaajan ja kivat treenikaverit :) Kiitos kuvasta Joanna ja tunneista Outi!


***

perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui paukkuen eli uudenvuoden toivotuksia ja pari sanaa ääniherkkyydestä

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


Wiima tähyilemässä uuteen vuoteen
(Turku, Katariinanlaakso 2.1.2016)

Tässä kirjoitelmien välissä on ehtinyt joulu tulla ja mennä sekä on ehtinyt myös vuosi vaihtua ja tammikuun pakkaset kiristyä ja nyt vihdoin hieman lauhtua. Itselläni oli joulun ja uudenvuoden välipäivät lomaa, ja pääsin joka päivä ulkoilemaan ihanasti valoisaan aikaan :) !
Kyllä pitäisi ihmisellä ( ja koiralla) olla sellainen perusoikeus, että pääsee päivittäin valoisaan aikaan ulos! Wiimalla se tosin toteutuukin (isäntä fiksaa), mutta itselläni toimistotyöläisenä ei.


 Joulupaketteja availemassa

 Joululahjakirjaa lukemassa


Uusi vuosi vaihtui kotona, paitsi teini huiteli tietysti omissa menoissaan. Iltapäivällä tehtiin Wimpulan kanssa pitkä lenkki, sitten lähdettiin isännän kanssa Turkuun ulos syömään vähän vuoden vaihtumista juhlistaaksemme.  Kotiin palattiin Wiiman luokse vähän ennen iltakymmentä.

Uutena vuotena tulin taas miettineeksi noita paukeasioita. Nimittäin ilotulitteiden räiske on joillekin koirille painajaismaista. Wiimalla ei onneksi ole sellaisia 'oireita' ollut, vaan se on ollut uudenvuodenräiskeessä ihan rauhallinen.

Mietin kuitenkin tuota Wiiman suhtautumista kovin ääniin. Että jos joku kysyisi, niin miten kuvailisin. Kuvailisinko Wiimaa ns. äänivarmaksi. Vai kuvailisinko ääniherkäksi. Vai ääniaraksi. No, ääniarkuus on helppo karsia pois, koska mitään pelkotiloja Wiimalle ei kovistakaan äänistä jää.

Mutta ääniherkkä, mmm...ehkä? Kerronpa pienen tilanteen. Uudenvuoden aattona kun olimme tekemässä päivälenkkiämme, räjähtikin aaton eka pommi. Aikä lähellä - niin, että pamaus oli aika kova. Kun pamahti, niin Wiima hyppäsi ainakin metrin ellei kaksikin sivusuuntaan säpsähdyksestä. Sen jälkeen se kääntyi ympäri, jähmettyi niille sijoilleen ja alkoi tuijottaa äänen suuntaan. Mutta sitten kun ei sen kummempia tapahtunut, niin Wiima ilmeisesti totesi, että vaarattomia nuo paukut ja sitten seuraavien paukkujen kohdalla neiti käyttäytyi viileän rauhallisesti, kuin ei paukkuisi ollenkaan.
Näin on käynyt ennenkin, sekä aiempina uusina vuosina, että muiden kovien ja yllättävien äänien kohdalla - että Wiima säpsähtää ensin, joskus aika merkittävästikin, mutta kun sitten mitään sen henkeä uhkaavaa ei tapahdu, niin saman äänen tai tilanteen jatkuessa Wiima ei enää reagoi tai asiasta riippuen voi pyrkiä uteliaana tutkimaan äänen ( / ärsykkeen) lähdettä.

Illemmalla piipahdimme ulkona pihalla pikapissillä, pamahteli jo aika paljonkin - Wiima ei meteliä (eikä taivaalla vilkkuvia valoja) merkille laittanut, vaan pissi ja haisteli rauhassa. Puolilta öin, kun maailma hetkeksi 'räjähti' , nosti torkkuva neiti päätään ja kuunteli, mutta jatkoi sitten uniaan.

Että kaipa Wiimalla jonkinasteinen ääniherkkyys siis on. Toisaalta sen käytös tuntuu loogiselta ja järkevältä (noo, se väistävä säpsähdyshyppy voisi olla hieman maltillisempi ideaalitapauksessa ... )  eli väistöliike ja sen jälkeen tilanteen tarkkailu. Nimittäin ihminenkin pyrkii väistämään säikähtäessään ja sen jälkeen tarkkailemaan tilannetta, ja sillä käytöksellä sitä voi joskus vaikka henkiriepu säilyä. Niin sanottu äänivarma koira ei ehkä olisi korvaansa lotkauttanut taikka olisi mahdollisesti vilkaissut äänen suuntaan. Jos pitäisi valita vaikkapa opaskoiraa itselleen valita, niin toki valitsisin mieluummin hieman hillitymmin reagoivan kuin säpsähtelevän koiran. Toisaalta paimenkoiran on alkuperäisen ammattinsa vuoksi pitänytkin reagoida ärsykkeisiin nopeasti ja melko vahvasti.

Vaikka äänet eivät varsinaisia pelkotiloja Wiimalle aiheuta, niin pyrin kuitenkin käytettävissä olevin keinoin minimoimaan ne tilanteet, että Wiima joutuisi säikähtämään vaikkapa lähelle osuvaa uudenvuoden rakettia. Sillä tuttavapiirissä on aika monta pelkäämään oppinutta koiraa, ja se oppiminen on usein syntynyt juurikin surullisen lähelle osuneesta jyskystä.

Kannattaa myös miettiä, miten ihmisväki suhtautuu ääniin. Olen pannut merkille, että ihmiset ovat joskus ajattelemattomuuksissaan taipuvaisia lohduttelemaan ja "sössöttämään" lemmikilleen tällaisissa tilanteissa (uudenvuoden raketit, ukkosenilma) ja se voi vaan pahentaa tilannetta. Normaali rauhallinen käytös kertoo koiralle, että mitään pelättävää ei ole. Rauhallinen käytös ei tietenkään välttämättä korjaa jo alkanutta pelkoa, mutta osaltaan estää pelkotilan syntymisen.