torstai 3. tammikuuta 2013

Suunnitelmissa 2013

Vuoden vaihtuessa on tapana suunnitella tulevaa. Toiset tekevät itselleen jopa lupauksia, toiset jättävät asiat vain suunnitteluasteelle. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin - ei sitten niin paljon harmita, jos ja kun ei tullutkaan toteutettua sitä kaikkea minkä oli suunnitellut.

Itseäni koskevia suunnitelmia (huom! ei lupauksia asian vaikeusasteesta johtuen) minulla on pilvin pimein, useimmat niistä koskevat ympärysmitan hienoista kaventamista ennen kesän tuloa :)

Mutta myös Wiiman pään menoksi on joitakin suunnitelmia tehty, ja ainakin seuraavia asioita olisi alkaneena vuotena tarkoitus toteuttaa:


  • Paimennustesti. Ja tämä on jo hieman pidemmällä kuin suunnitelma. Olen nimittäin ilmoittanut Wiiman toukokuulla pidettävään paimennustestiin, porojen sijaan paimennettavina ovat lampaat! Testissä ei mitata sen taitoja varsinaisesti, sillä eihän sillä ole ollut mitään aiheeseen liittyvää oppiakaan, mitataan vain paimennusvaistoa ja -taipumusta. Toisin sanoen sitä että suhtautuuko se paimennettaviin oikealla tavalla ja onko paimennustaipumus säilynyt sen geeniperimässä. Tästä tulee jännittävä kokemus, odotan sitä jo!
  • Paimensukuisen lapinkoiran seuran vuosittain järjestämään Katselmukseen osallistumme. Katselmus kokoaa yhteen paimensukuisia lapinkoiria ympäri maan ja tapahtuman tarkoituksena on saada käsitys paimensukuisen lapinkoiran nykykannasta, linkki sivustolle tässä. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna Helsingissä ja ajankohta on huhtikuussa.
    Tätäkin jo odotan, käyntimme tässä tapahtumassa on ekamme, sillä koiraharras-tuksemmekin on kestänyt vasta puoli vuotta kun Wiima kesäkuussa 2012 kotiutui.
  • Kiva Koirakansalainen -testi. Linkki sivustolle tässä. Kesällä tämä testi järjestetään täällä kotikaupungissani ja tarkoitukseni on kokeilla mihin rahkeemme Wimppulin kanssa riittävät. Tämä testi on siitä kiva juttu, että vaikka siinä epäonnistuisikin, niin sitä voipi sitten myöhemmin kokeilla uudelleen.
  • Osallistumme yhteen tai useampaan Match Showhun - sekä mieleni tekisi myös osallistua kerran jopa ihan oikeaan näyttelyynkin! Jälkimmäinen aie on kyllä vain harkinnassa, ei vielä suunnitteluasteella :)  Näyttelyihin en enemmälti aio panostaa, mutta kertakokemus olisi hyvää harjoitusta, jännä kokemus itselle ja olisihan mukava myös kuulla mitä Wiimasta sanoisi  rotuarvosteluun perehtynyt tuomari - vaikkakaan menestystä ei liene luvassa, sillä paimensukuisena se ei ulkomuodoltaan vastaa ihan sitä mitä suomenlapinkoiran rotumääritelmään on turkin ja rakenteen osalta kirjattu.
  • Harrastusmuotona meillä on Wiiman kanssa ollut (arki)tottelevaisuus, nyt olisi mukavaa löytää sen rinnalle tai sijaan jokin muukin iloinen ja touhukas yhteinen laji.
    Tässä asiassa olenkin tarttunut jo tuumasta toimeen ja ilmoitin meidät rallytoko-kurssille! Sellaisen lajin parissa sitten puuhastelemme maaliskuun loppuun asti ja sitten sen jälkeen vedämme henkeä ja pohdimme Wiiman kanssa että mitäs sitten. Myös agility ja pallopaimennus (eritoten) kiinnostavat - odottelen jännityksellä mitä lajeja tarjoaa paikallinen koirayhdistyksemme lumien sulettua kevätkauden alettua.
Semmoisia suunnitelmia. Sitten laitetaan käpälät ristiin ja hippulat vinkumaan ja vuoden lopussa sitten nähdään, että miten ja mitkä luetelluista suunnitelmista toteutuivat :)
Hyvää ja touhukasta alkavaa vuotta vielä kertaalleen!

4 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloiset suunnitelmat teillä tulevalle vuodelle. Tsemppiä paimennustestiin!

    Rally-toko kiinnostaa itseäkin, olisi mielenkiintoista kuulla/lukea teidänkin kokemuksia kyseisestä harrastuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Joo, itsekin odotan tuon Rallytokon alkamista kovasti. Asumme pienellä paikkakunnalla ja kun täällä ei ole sisähallia, niin ohjattu treenaus on paussilla talven. Niinpä meillä on treenailut jääneet Wiiman kanssa lenkkipoluille ja ehkä tulleet vähän yksipuolisiksi. Nyt kun mennään tuonne kurssille niin toivottavasti saadaan potkua harjoitteluihin taasen =)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen hieman miettinyt, että jos lähtisin Maurin kanssa tuonne katselmukseen.. :)

    VastaaPoista
  4. Sepäs Marika olisi hauskaa - tapaamisiin siellä :)

    VastaaPoista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima