Koirakavereita ja valeraskausjuttuja(-ko?)

Tänään piipahdettiin kyläilemässä kahden Wiiman koirakaverin luona, eli Nemon ja Bonon. Mukana ei ollut kuin pokkarikamera, ihan ..sanonko mistä kotoisin..., mutta tässä alla silti muutama kuva karvakorvien touhuista.
Bono, tuo kuvissa pienin, rodultaan löwchen eli leijonakoira, on vähemmän maskuliinisesta ulkomuodostaan huolimatta Oikea Äijä. Sitä kiinnosti vain Wiiman hännänalus, eikä ollut mitään väliä sillä, että se on puolet pienempi tai että Wiimalla ei todellakaan ollut juoksuaika (ks alempi teksti..).
Wiima puolestaan tuntui ajattelevan että mikä hyttynen tuossa pörrää ja antoi sille välillä kyytiä, mutta oli kuitenkin ihmeen kärsivällinen Bonon ponnisteluihin. Lopuksi kyllä Bono sai Wiimalta kylmempää käsittelyä ja sen halut hieman hälvenivät.
Bordercollie Nemo ja Wiima, niillä sujuu meininki tasaisemmin. Ei varsinaisesti yhteisiä rallatteluja, mutta kiinnostuneita ne ovat toisistaan ja pari leikkiyritystäkin nähtiin. Näyttäisi siltä, että Nemo vielä vähän miettii, että onko tuo ärsyttävä korvista kiskova Wiima-kakara todellakin jo kasvanut niin isoksi että sen kanssa viitsisi vähän kisata.

 

Komea ja niin viisas Nemo oli edellispäivänä käynyt astumassa morsmaikkunsa, toivottavasti mukava määrä mustavalkoisia pentusia putkahtaa maailmaan parin kuukauden päästä :)

Wiima löysi kinoksesta luun ja kirmaushalut hävisivät - sitä paitsi 

Bonon mielessä ei ollut kirmaus- vaan ihan toiset -halut.

***

Ja sitten niitä toisia juttuja, eli otsikon lupaamia tyttöjen juttuja. Eli luulen meidän Wiima-tyttösellä olevan valeraskausmeiningit meneillään. Ajankohta sopii perfekt, sillä juoksut olivat joulukuussa ja valeraskausoireet yllättävät sitten yleensä parin kuukauden päästä, jos ovat tulollaan.

Luulin typykän ensin olevan vain hieman poissa tolaltaan, olihan se juuri palannut kotiin runsaan viikon koirahotellilomaltaan (lue edellinen postaus). Wiima on nimittäin näinä kahtena päivänä kotiin tulonsa jälkeen ollut vähän hölmö; ensiksikin epätavallisen äänekäs - se ei hauku, yleensäkään, mutta nyt inisee ja piippaa vaikka minkään ei pitäisi olla vialla. Se on rauhattomampi kuin yleensä; voi nukkua rauhassa jaloissani kun sitten yhtäkkiä nousee istumaan minua tuijottamaan ja "kertoo" minulle asioita.

Sillä on yhtäkkinen kiinnostus pehmoleluihinsa, joka innostus oli pikkupentuaikojen jälkeen jo ehtinyt laantua. Mutta se ei kylläkään hoivaa niitä niinkuin kilttien äitiliinien kuuluisi vaan nylkyttää! Tulee luokse pehmolelu suussaan ja kun otat kiinni arvellen että hauska vetoleikki alkaa, niin pimatsu ponkaiseekin kahdelle jalalle ja nylkyttelee leluaan. Hassua myös ettei se tee sitä itsekseen, vain jos joku tarttuu leluun :)

Wiimalle ei myöskään yhtäkkiä kelpaa tähän asti kelvannut tapa jolla tyyny on sen päivälepopaikkaan aseteltu vaan sitä pitää vähän väännellä (siirtää puoliksi keskelle lattiaa) ennen kuin neiti voi siihen kellistyä.

Googlailin tietysti heti, että mitäs tämä tällainen meininki tarkoittaa ja aika äkkiä selvisi, että narttukoirien valeraskausoireihin kuuluu myös nylkytys. Samalla loksahti kohdalleen toinenkin palanen, jota olin ihmetellyt - eli Wiiman hienoinen ruokahaluttomuus. Se kyllä syö, mutta valikoiden eikä vedä kuppia tyhjäksi. Ja paikalleen loksahti moni muukin edellä kertomani juttu.

Ja tätä kirjoittaessani loksahti paikalleen myös tuo Bonon suunnaton kiinnostus Wiimaan, nimittäin kaivettuani tietoa netistä, näyttäisi siltä, että myös valeraskaana oleva koira levittää ympärilleen urokselle vastustamattomia tuoksuja. Joten anteeksi Bono, jos asia todella on näin, emme sinua tahallaan kiusanneet :)

Näiden parien päivän aikana tuntuu, että myös lenkkipolkujen varrella olevien keltaisten merkintöjen hajut kiinnostaisivat pimua enemmän kuin yleensä, mutta en tiedä onko se valeraskausoire vai liittyykö esim tuohon juuri päättyneeseen hoitolassa-asumisjaksoon? 

Narttukoirien omistajat ja muutkin, joilla on valeraskausoireista kokemusta - kommentteja, ohjeita ja tietoiskuja otetaan mielellään vastaan :) Kyllä on jännittävää tämä narttukoiran omistaminen, meillä tytöillä kun tämä elämä on vähän tämmöistä hormonaalista :D

(paitsi että kirjuri mittasi juuri 38 asteen kuumeen...:P )