Kolin huiputus ja muita kesäreissun huippuhetkiä (matkakertomus osa 1)

Heinäkuun alussa pakkasimme kassit ja koiran autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Kolia. Se oli ajatus, joka meillä on ollut jo parina viime vuotena, kun olemme reissanneet itäisessä Suomessa, mutta aiemmilla kerroilla on matka kuitenkin aina suuntautunut vähän toisaalle. 

Päätimme ajaa koko matkan kotoa Joensuuhun heti yhtenä päivänä, vaikka ajoaika oli melkein seitsemän tuntia, mutta järkeilimme, että nukkumalla matkalla yhden yön menettäisimme yhden reissupäivän. 

Wiima ei kauheasti arvosta auton kyydissä olemista  - on kyllä ihan rauhallinen ja istuu turvavöissä takapenkillä, mutta ehkä aavistuksen jännittelee, koska ei osaa rauhoittua nukkumaan, vaan seuraa liikennettä herkeämättä. Siksi ajoimme myös eka päivän etapeissa, jotta Wiima sai vähän jaloitella ja miettiä muuta, vaikka ajomatka venyi syömisineen melkein kymmentuntiseksi.

Wiima Mikkelin torilla, joka on kiva paikka!

Eka pysäys parin tunnin ajon jälkeen ei ollut vielä "mistään kotoisin" eli pikku tauko tienvarsiaseman pihalla, jossa tankattiin ja kävin sisällä hakemassa takeaway-kahvit ja eväitä. Sillä aikaa Wimpelsson pissi, joi ja veti löysää viereisellä nurtsilla :) .

Matkaeväinä nautittiin kahvin kanssa pikku leipäset ja sitten lisäksi tietenkin näitä meidän mielestä parhaita nameja! Suosittelen lämpimästi, jos et ole ennen maistellut. 

Niissä maistuu kahvi ja inkivääri, ja ovat ihanan sitkeitä.

Mikkelin tori

Massumme olivat alkaneet kurnia, ja olimme suunnitelleet lounastavamme Mikkelissä - taas! Aika hauska juttu nimittäin on se, että olemme nyt kolme perättäistä vuotta kierrelleet Itä-Suomea lomillamme ja joka kerralla käyneet syömässä samassa ravintolassa Mikkelissä ja on vielä sattunut, että joka kerta myös samassa pöydässä! 

Vierailemme siis vuosittain Gastropub Einon terassilla ja siinä perällä olevassa pöydässä, joka on eniten varjossa, koska joka kerta on sattunut lämpimät ja aurinkoiset kelit ja Wiimalla on ollut kiva lötkötellä varjossa - ja pöytä on kuin ihmeen kaupalla ollut aina vapaana!

Ensimmäisenä vuotena valinta tapahtui vahingossa, kun emme olleet tehneet mitään taustaselvityksiä paikallisista ravintoloista. Olimme turistit vain hakeutuneet Mikkelin torille ja etsimme sopivaa ravintolaa koiran kanssa ruokailemiseksi. Toisena vuonna mentiin uudestaan, kun oli ollut hyvät tarjoilut edellisenä vuotena, silloin jo vähän nauratti, kun "meidän" pöytä oli taas sopivasti vapaana. Ja tänä vuonna koko jutun juju oli siinä, että mennään "meidän" pöytään 😊. Tarjoilut on joka kerta olleet herkulliset, tänä vuonna olisi tosin pitänyt mennä sisälle tilaamaan kun aikaisemmin oli palvelua myös ulos - sitä ei heti hoksattu ja odoteltiin pöydässä. Mutta lämmin suosittelu siis Gastropub Einosta, jos olet "hoodeilla". 

Einossa viereisessä pöydässä istui muuten nuori mies, joka savolaiseen tyyliin oli puhelias ja aloitti keskustelun, ensin koirasta ja sitten muusta maailman menosta, niinkuin keskustelun aloitukset yleensä menee. Pääasiassa puhuimme kuitenkin hänen ikävästään Turkuun, minun kotiseuduilleni, jossa hän oli asunut viimeiset 15 vuotta, ja juuri nyt palannut Mikkeliin. Päädyimme siihen, että sekä Mikkeli että Turku ovat Suomen parhaat kaupungit!

Gastropub Einon terassi on koiraystävällinen paikka, jossa Wiimalle on aina tarjoiltu vettä ja 

tarjoilijat tulevat rapsuttelemaan. Taisi kerran saada lihapullankin, nyt ei saanut. 
Wiima ehti syödessämme vetää mukavan mittaiset torkut. 

Isäntä tykkäsi maksa ja muusi -annoksestaan, ja minusta minun sitruunarisotto-kanafileeni lounaslistalta oli todella herkullinen, jonka mukana tarjottu raparperihilloke kruunasi.

Toritunnelmaa Mikkelissä

Kaupungintalo 

Mikkelissä

Mikkelissä ostin torilta myös kesämekon ja saimme parkkisakot (!) - kiitos vaan Mikkelin parkkipirkot ja -pertit, murr! Saapa nähdä tullaanko sittenkään ens vuonna, kun tuli suunniteltua kalliimpi reissu. Pysäköimme ihan oikein, mutta autosta poistuessamme emme hoksanneet laittaa parkkikiekkoa, kun olimme niin nälkäisiä ja pitkän ajon jälkeen innostuneita päästessämme jaloittelemaan. No, oma vikahan se oli...

Taipaleen kanava

Syötyämme lähdimme taas köröttelemaan, koska illaksi piti ehtiä Joensuuhun asti. Taukoa innostuimme kuitenkin taas pitämään kun Varkaudessa näkyi tienviittoja Taipaleen kanavalle. "Mennääks kattomaan?" "Joo, mennään!"
Järvialueiden kanavat ovat tällaisesta meren rannalla kasvaneesta tytöstä niin eksoottisia, kun sellaisia ei meillä päin ole. Seurasimme yhden sulun avaamisproseduurin, kun sattui pari paattia juuri sopivasti paikalle ja Wiimakin pääsi taas pissalle ja nurmikolle tassuttelemaan. 

Taipaleen kanava yhdistää järvet Unnukan ja ja Haukiveden. Kanavalla on pituutta noin puoli kilometriä ja se on Suomen ensimmäinen kanava, jossa oli sulkuportit.

Taipaleen kanavan ympärillä kulkee pieni luontopolku rannan kautta ja maisemat ovat kauniit. 
Täydellinen paikka pitää ajomatkasta taukoa!

Sulkuportit alkavat jo avautua ja vesimassat vyöryä.

Sulkuporttien ollessa kokonaan auki, lipuivat paatit sisään. Sitten portit taas sulkeutuvat ja vettä alkaa virrata luukkuun, niin, että vedentaso saavuttaa seuraavan aukon tason.

Tämän spektaakkelin nähtyämme matkamme jatkui, ja nyt ei oltukaan enää kaukana :).

Wiima autoilee takapenkillä vöissä.

Näin se Wiima kököttää koko matkan eikä malta laittaa makuulle, vaan hän pitää tarkkaan silmällä liikennettä ja näkee jokaisen pyöräilijän, auton ja tallaajan. Pitkiä automatkoja on siksi tauotettava, mutta tauoista huolimatta alkaa koirasen silmiä väsy lopulta painaa, ja silloin hän istuu tuossa asemissaan silmätpuolitangossa. Olisi varmasti ollut hyvä opettaa Wiimalle jo pienenä häkissä matkustaminen, häkissä olisi varmasti rauhallisempaa, mutta sitä ei silloin ajateltu. 

Kolin kansallispuisto

Niin vaan pääsimme perille Joensuuhun ja kirjauduimme Joensuun Scandic-hotelliin, jossa yövyimme reissumme kaksi ekaa yötä. Hotelli oli oikein toimiva koiraperheenkin matkustaa, huone oli siisti ja aamiainen hyvä.
Aamiaisbuffetti oli jo matkamme aikana toiminnassa, mutta itse emme halunneet ottaa riskejä ja viettää pitkiä aikoja samassa tilassa muiden kanssa (koronaepidemia), joten tilasimme aamupalan huoneeseen. Niin ei tarvinnut Wiimaakaan jättää yksin, vaikka se kyllä aiempien kokemusten perusteella odottaa huoneessa ihan nätisti. 

Wiima hotellilla - oma mammipeitto tietenkin mukana, niin koti syntyy sinne missä ollaan.
Ruoka- ja vesikupeille pruukaan hotelleissa laittaa pyyhkeen tai vastaavan aluseksi, niin paikat pysyvät siistinä. Samalla pyyhe on kätevä messissä myös, jotta saa sadekelin jäljiltä kuraistakin koiraa siistiä.

Hyvin nukutun yön jälkeen starttasimme kohti Kolia. Taivas näytti aurinkoiselta, mutta sadettakin oli lupailtu. Kolille saapuessamme tie alkoi nousta ylöspäin ja P-kylttejä oli matkan varrella jo pari-kolme. 
Ajateltiin kuitenkin, että ajetaan vielä ylöspäin, jos saisimme autopaikan lähempää. Saimmekin, mutta se ei ollut helppoa - tänä koronakesänä koko Suomi on liikkeellä, ja tuntui, että he kaikki olivat tuona päivänä päättäneet tulla Kolille. 

Ensin piti parkkipaikalta nousta Kolin Luontokeskuksen tasolle. Siihen oli tarjolla kiskohissi (eli turkulaisittain funikulaari) tai portaat, joista valitsimme viimeksimainitut.

Portaita riitti ja riitti ja riitti. Tässä et näe puoliakaan. Tai neljäsosaakaan. Reidet huutelivat hoosiannaa, mutta homma kävi hyvin liikunnallisesta porrastreenistä autossaistumisen jälkeen!

Ukko-Kolin laella

Kotimainen koiruli kotimaisissa kansallismaisemissa Ukko-Kolin laella.

Ennen matkaa tein vähän selvityksiä, ja törmäsin mielenkiintoiseen tietoon, jota en tiennyt, vaikka tiesinkin, että Kolin kalliot ovat olleet paikallaan pitkään. 

Mutta, että Euroopan vanhin paikka? Kyllä! Näin kirjoittaa mm. Tiede-lehti:

"Koko Eurooppa sai alkunsa melkein kolme miljardia vuotta sitten. Alku Euroopan maanosalle alkoi Itä- ja Pohjois-Suomen kalliopohjasta. Tarkka kaikista vanhin paikka sijaitsee Pohjois-Karjalan Kolilla, kertoo Tiede-lehti.

- Jos olet käynyt Kolin laella, jolta avautuu yksi maamme kansallismaisemista, olet seisonut Euroopan ikivanhimmalla paikalla, lehti kirjoittaa.

Alku-Suomi kuului varhaiseen suurmantereeseen Kenorlandiin, joka sijaitsi trooppisilla leveysasteilla päiväntasaajan eteläpuolella. Kaikki palasensa Eurooppa sai kokoon dinosaurusten aikakautena. Tuolloin Suomi oli ollut olemassa jo runsaat miljardi vuotta ja liikkunut mannerten mukana."

Sadepilviä alkoi hiipiä yllemme, mutta vielä ei ripotellut

Akka-Kolin laelta näkyi metsää silmän kantamattomiin

Voisitkohan jo lopettaa tuon kuvaamisen???

Jollain voi olla tarve noissa jylhissä maisemissa myös hiljentyä, ja sen olisi voinut tehdä vaikka tässä kalliopyhätössä. 

Kuten kuvista näkyy, niin maisemat ovat tosiaan jylhät ja mahtavat! Ei niitä turhaan kehuta eivätkä ne turhaan komeile kansallisrunoilijoidemme aiheina! Kolilla on tarjota luonnossakulkijalle paljon erilaisia reittejä, itse kiersimme Huippujen kierroksen ja vähän sen lisäksikin, mutta useita muita reittejä olisi myös ollut. Kaikissa on huomioitava korkeuserot ja kiipeämistä on luvassa. Meitä palveltiin hyvin Luontokeskuksen pihalla kun opas tuli kertomaan meille reiteistä. Ylempänä myös kuva häneltä saadusta kartasta.

Varsinaista ihan oikeaa päivävaellusta meidän ei siis tullutkaan reiteillä tehtyä, vastoin alkuperäistä suunnitelmaa, kun aika kului maisemien ihailemiseen ja huipulta toiselle kiipeämiseen. 

Lisäksi alkoi taivaalla näkyvät pilvet näyttää siltä, että kohta tulisi vettä niskaan oikein reilusti ja kallioista (jotka olivat luonnontilaisia ja paikoin todella jyrkkiä) tulisi liukkaita. Aloimme siis hakeutua takaisin päin, mutta sen keskenämme totesimme, että paikalle olisi kiva tulla myös toisenkin kerran ja silloin sesongin ulkopuolella, jotta ihmismäärä olisi pienempi. Kuvissani yllä ei ihmisten määrä näy, mutta tässä alla yksi esimerkiksi. Paikallisetkin sanoivat, että tämä oli poikkeuksellinen kesä, ikinä ennen ei tällaista ryntäystä ollut ollut. Se on kyllä toisaalta hieno asia, että suomalaiset paikkaavat puuttuvia ulkomaisia turisteja!

Saaristolaisia kun itse ollaan, niin vesi kutsuu puoleensa! Niinpä Kolin kallioiden jälkeen oli luonnollista käydä vielä katsomassa kallioiden alapuolella sijaitseva Kolin satama. Sielläkään ei tarvinnut pettyä - löysimme kauniita maisemia ja rantarakennuksia.

Ja kuvista huomaa, että sadepilvet hieman väistyivät. Joskin sitä vettäkin kyllä saatiin, ja reilusti! Mutta meidän kannaltamme täydellisellä hetkellä, kun saavi aukesi juuri kun olimme siirtymässä takaisin autolle. Yläkerran väeltä loistavaa suunnittelua 😀!

Kolin satamassa olisi kanootinvuokraus ollut mahdollista.

Pielisellä seilaillaan mm. tällaisilla bååteilla.

Lake Pielinen

Venetalon harjassa lukee "Tervetuloa Koliin"!

Lossiranta. Selvisi, että tämä lossiranta ei ollut tänä kesänä käytössä. Harmi, olisi ollut kiva nähdä millaisella vehkeellä järvi-Suomessa näitä vesiä ylitellään.

Mitä olisi kierrellä Karjalaa ilman karjalanpiirakkaa ja munavoita?
Mummini myös leipoi karjalanpiirakoita. Nythän niitä saa joka kaupan paistopisteestä, mutta silti tuli näitä syödessä mummi mieleen.

Sellainen oli se päivä. Seuraavana päivänä uudet seikkailut 😊! Terkuin Wiima