"Anteex mitä sanoit? Minustako isosisko??" "Nii-in Wiima, siltä se nyt näyttää, että perheenlisäystä saattaa olla luvassa."
Perheemme saattaa tosiaan lisääntyä pentusen (koira- , ei sentään ihmis-) verran, jos kaikki sujuu kuten ollaan ajateltu. Johan tässä ollaankin asiaa isännän kanssa vuoden verran vatkattu suuntaan ja toiseen, mutta sitten kuitenkin vähän lykkäilty ja päätetty vain odotella. Nyt kun asia nytkähti vähän eteenpäin, niin ei malttaisikaan odottaa enää ollenkaan! Siis ei ollenkaan!
Wiima on nyt kahdeksan vuotta, keväällä yhdeksän. Jos hän pysyy terveenä, niin uskon meillä olevan vielä monta yhteistä vuotta - vielä ei vuodet tytössä juurikaan näy kuin korkeintaan viisauden karttumisena. Parin vuoden päästä kuitenkin voi olla toisin, ja meistä tuntui, että siinä vaiheessa ei ole enää mummukoiralle reilua, että perheeseen tulisi riesaksi vauhdikas pentu. Joten pentukoira olisi olisi otettava perheeseen vielä kun Wiimassa pirteyttä riittää, tai sitten vasta Wiiman jälkeen. Emme halunneet jäädä odottelemaan emmekä edes ajatella Wiiman jälkeisiä aikoja, vaan alkoi tuntua, että tämä olisi juuri oikea hetki.
Lopullinen ajatusten naksahdus siirtyä ajatuksista toimintaan tapahtui kuitenkin kun luin yhdestä tulossa olevasta pentueesta, jossa kaikki tuntui kasvattajaa ja pentueen vanhempia myöten täsmäävän toiveisiimme. Ja se oli sitten menoa. Kerron lisää, kunhan pentu on maailmassa.
Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä nyt. Innostusta ja odotusta tietenkin lähinnä. Kahmin luettavakseni pentuoppaita, onhan Wiiman pentuajoista jo kulunut se kahdeksan vuotta! Toisaalta olen myös oppinut paljon tällä matkalla, Wiima on ollut hyvä opettaja - minulle on monessa asiassa kirkastunut, miten haluan toimia pennun kanssa, joita asioita en Wiiman kanssa ensimmäisen koiran omistajana osannut ajatella.
Mielessä pyörii myös ihan arjen asioita - ihan siitä lähtien, että miten ihmeessä kahta koiraa lenkitetään yhtaikaa😅, kun on tottunut vain yhteen koiraan? Ja miten teen, että voin keskittyä pentuun, kun kuitenkin ehdottomasti haluan pitää huolen, ettei Wiima ala tuntea itseään vähemmän tärkeäksi?
Lisäksi huomaan miettiväni, mitä asioita haluan esitellä pennulle sen ensimmäisinä viikkoina, jolloin "sosiaalistamisikkuna" on avoimmillaan - korona-aikana sosiaalistamiseen täytyy laittaa lisäefortteja, kun maailma on nyt niin erilainen ja sulkeutuneempi.
Jos sulla on hyviksi todettuja vinkkejä ja "kikkakolmosia" pennun tuloon kun perheessä jo on aikuinen koira , niin kerro mielellään kommenteissa!
Tämä kuva on otettu samana päivänä, kun hän saapui kotiin😍
Siitä olen hirmuisen onnellinen, että talossa asuu fiksu ja viisas Wiima, joka voi kauniilla (pääasiassa 😅) käytöksellään opettaa pentuselle tärkeitä taitoja. Kaikki koulutus ja pennun kasvatus ei ole siis pelkästään minun ja mieheni varassa, vaan me tehdään se Wimpun kanssa yhdessä 💗. Kovasti toivon, että tämä on ilouutinen myös Wiimalle - ja uskon, että se onkin!
Elämme jänniä aikoja! Voi tulisipa se jo!
Vau! Onnea pennunostopäätöksestä! :D Uuden pennun saapuminen onkin jännittävää. :)
VastaaPoistaYritin miettiä, olisiko jotain vinkkiä, miten toimia, kun on jo aikuinen koira, mutta ei nyt mitään erityistä tullut mieleen. Meille toinen sujahti osaksi perhettä helposti ja samoin nämä etäjäsenet eli vanhempieni lapinkoirat ovat vain tulleet ja olleet osa laumaa päivässä parissa. Ehkä ohjeeni olisi siis, ettei tarvitse jännittää liikoja ja antaa koirien tutustua omaehtoisesti toisiinsa. Me olemme antaneet vanhemman koiran pitää oman kurin pennulle, kun se ei ole ollut kohtuutonta. Se selkeyttää koirien omaa järjestystä. Esim. Lucy ärähti Moonalle yhden kerran, kun Moona oli aivan pentu ja nyt kaksi vuotta myöhemmin ei tarvitse koskaan olla huolissaan, että Moona esim. juoksisi Lucya päin, koska kunnioitus vanhempaa kohtaan on niin suuri. Ruokailut sujuvat hyvin yhdessä, kun sanomme aina ensin sen koiran nimen, kenen ruokakuppi lasketaan lattialle ja jokainen syö omasta kupistaan. Tasapuolisuus herkkupalojen jakamisessa saa koirat luottamaan, että omakin vuoro koittaa vielä, joten toiselta ei tarvitse varastaa. Lenkkeilykin on lähtenyt sujumaan nopeasti, kun aikuinen näyttää mallia, että hihnassa ei riehuta, vaan kävellään ja nuuskitaan vain. (Jokainen on toki ollut vuorollaan se ärsyttävä ipana, joka yrittää roikkua toisten hihnoissa ja turkeissa... :D)
Uskoisin, että teidän yhteiselonne tulee sujumaan hyvin, kun olet itse tutustunut niin paljon koiran kouluttamiseen ja sinulla on pätevä Wiima aputassuna pennun kasvatuksessa! ;) Iloista odotusta! :)
Juu, kiitos onnitteluista, onnea tässä kaivataan 😊! Aika jännää tosiaan on! En malttaisi enää millään!
PoistaTuota olen tosiaan ajatellut, että täytyy ihan ajatuksella yrittää olla hyvin tasapuolinen ja huomioida Wiima ensin, ettei hänen tarvitse alkaa puolustamaan resurssejaan, meitä, ruokaa tai muutakaan. Tuo onkin ihan hyvä idea, että nimellä osoitetaan kenen ruokaa tarjoillaan. Ehkä siitä muodostuisi meilläkin rutiini.
Olen niin tottunut elämään tuollaisen aikuisen, osaavan koiran kanssa, että on tosi jännittävää ja innostavaa saada pentunen elämään ja taas lähteä alusta asti rakentamaan yhteiseloa.
Oi, mikä ihana uutinen! Onnittelut jo nyt tulevalle isosiskolle ja koko perheelle!
VastaaPoistaHei Jenni, kiitos kovasti :) ! Tämä kyllä todella jännittävää ja ihanaa, ja tämä pitkältä tuntuva odottelu myös hieman raastavaa :D !
Poista