Wiima kävi taas kauneussalongissa hakemassa itselleen kesäkampauksen. Nyt jo kolmatta kesää kiikutin Wiiman trimmaajalle, jossa hän sai pesun, niin, että alusvillatkin helpommin irtoavat, sekä turkki saksittiin ihan lyhyeksi. Kaikki liehukkeet pois jaloista ja takamuksesta - paitsi häntä sai jäädä entiselleen liehumaan :) .
Kuva on otettu heti kotiuduttuamme. Turkki on vielä pesun jäljiltä pörhöllään, mutta nyt kirjottaessani jo laskeutunut ja Wiima näyttää taas oikein näpsäkältä ja vähän pennulta!
Teimme myös pikapyrähdyksen mökille alkuviikosta. Rantaan tuuli aika kovin ja kylmästi, mutta ylempänä puiden suojassa oli lämpimämpää ja toisella puolella saarta melkein helle.
Aika meni melko pitkälti mökin kuntoon laittoon ja ihmettelyyn, sekä tein pitkän lenkin saaren ympäri - tai ei sitä matkaa nyt niin pitkälti saaressa kerry, peruslenkkini jonka saaressa usein kierrän, on noin 5 km, mutta tuli pysähdeltyä rannoilla ja muissa paikoissa, joten aikaa saimme kulumaan tuplasti.
Neiti oli jostain löytänyt paremmat "tuoksut" ja tehnyt pari kierähdystä!
Mä oon ollut niin loman tarpeessa, että soisi neljän viikon ja yhden päivän sijaan olevan tuplat, mutta sillä mennään, mitä on saatu. :D
VastaaPoistaMulla vähän sama juttu. Olen ollut tänä keväänä jotenkin enemmän väsynyt kuin yleensä ja odotan kanssa vähän pidempiä vapaita.
PoistaJa mielellään ottaisin ne myös tuplana - eritoten kun tänä kesänä päätin pätkiä lomani useampaan pätkään :D.