perjantai 16. joulukuuta 2022

Tihku rallytokon ratatreeneissä

Itsenäisyyspäivänä pakkasin itseni ja Tihkun autoon, ja köröteltiin Turkuun rallytreeneihin. Kyseessä oli yksittäinen treenikerta vieraassa hallissa, ja treenien ideakin oli ensisijaisesti hallitreeni ja vasta toissijaisesti rallytokoharjoitus. Olen viime aikoina kiikuttanut Tihkua vähän eri halleissa tekemässä eri juttuja ihan ympäristöharjoituksena, ja harjoittelemassa sitä, että mamman kanssa kannattaa työskennellä, olipa ympäristö sitten mikä vaan. 


Odottelu sujui odotuksiani paremmin

Rallyn ratatreenit oli toteutettu kisatyyliin, niin että yksi koira radalla kerrallaan ja muut odottivat vuoroaan. Tihkulle on odottaminen ja toimettomuus melko vaikeaa, etenkin jos on muita koiria paikalla, Tihku helposti alkaa turhautuneena piipata. Ollaan kuitenkin aika hyvä rutiini saatu aikaan mattotreenillä - hän osaa hakeutua vihjeestä matolle, johon palkkaan, ja siinä hän useimmiten pystyy ilman piippausta tai vähäisellä ääntelyllä olemaan. 
Ratatreeneissä odottaminen sujui odotuksiani paremmin. Emme edes mattoa koko ajan käyttäneet, vaan istuksimme katselemassa tapahtumia, ja vieressä olevat koirat ja oma toimettomuus eivät silti johtaneet vähäistä isompaan ääntelyyn, piippaukseen. Hyvä Tihku! 


Nyt tarkkana!


Hajujen wonderland

Sitten tuli vuoromme olla seuraavana radalla. Menimme ensin lämmittelyalueelle, kuten kisoissakin. Siinä en ensin saanut kontaktia Tihkuun ollenkaan, nenä vei hajumaailmaan. Mutta alkoi se nenä noustakin ja saimme mukavasti lämmiteltyä ja tehtyä joitakin perusliikkeitä, kuten pyörähdystä, joka on Tihkun lempiliikkeitä, ja jota hän helposti myös tarjoaa.

Lähtökyltille asetuttuamme hommasta ei kuitenkaan tullut mitään. Hallin matto oli jotenkin ihan taivaallisen tuoksuinen,  Tihku oli kuin noiduttu ja vaan haisteli. Koitin lelulla leikkimistä, mutta Tihku valitsi hajut ja palkkasin herkulla kun pää nousi vähänkin ylös matosta, mutta ei auttanut - jos söi, niin nielaisun jälkeen nenä oli taas matossa!

Hohhoh! Otsalleni alkoi jo kohota hiki ja pieni ärsyyntyminenkin, että eikö nyt saada edes mitään treeniä tehtyä kun koira oli muuttunut kokovartalonenäksi!
Otin pienen timeoutin itseni kanssa, nyt oli muutettava suunnitelmaa. Juttelin kouluttajan kanssa ja päätimme, että en yrittäisi hetkeen keskeyttää Tihkua vaan kiertelisimme tilassa hieman, niin, että hän saisi haistella, mihin oltiin tultu.




Uusi lelu sen teki!

Toinen juttu oli se, että olin valinnut lelun vähän huolimattomasti kiireessä. Kyseinen lelu, vaikka onkin sellainen pitkä ja retuutettava, on joskus ennenkin jäänyt Tihkulta huomiotta. En tajua miten olinkin niin ajattelematon. Kouluttaja lainasi meille uutta hallin lelua - narun päässä olevaa palloa! Leikki on tie Tihkun sydämeen, ja lelu muutti tilanteen!




Ja siitä se lähti! Minulla oli yhtäkkiä aivan täydellinen kontakti Tihkuun ja keskittyminen kestikin nyt koko radan! Nenä ei painunut lattiaan enää sekunniksikaan! Pääasia kun oli siinä hallitreenissä, niin en keskittynyt vetämään koko rataa läpi yhdellä kertaa, vaan leikitin Tihkua onnistumisista ja leikkien välissä herkkupalkkailin. Niin siinä kävi, että vähän hassusti alkaneen "nenärallyn" sijaan saimme oikein kivat ja onnistuneet treenit!

Mitä opin tästä kerrasta? Pitäisi antaa Tihkun haistella uusi tila ennen treenin aloitusta ja sitten selkeä siirtymä treeniin. Lisäksi Tihku palkkautuu herkuillakin, mutta Rrrrakastaa leikkiä! En tajua, etten tarkemmin miettinyt, minkä lelun pakkaan mukaan. Jatkossa sen on oltava Se number one! 






Sellaiset olivat ne treenit! Kävimme viikottain rallytunneilla syksyllä ulkotreeneissä, mutta ulkotreenien loputtua jätin rallyn vähän tauolle. Olemme sitten puuhanneet muuta ja myös vedetty lonkkaa - tuntui, että kaipaamme vähän taukoa ja muita juttuja. Vuodenvaihteen jälkeen varmasti taas jatkamme ja tammikuussa alkaa myös hauska Hoopers! Jännittävää! Siitä myöhemmin!

2 kommenttia:

  1. Kiva, kun saitte treenin kuitenkin onnistumaan ja paikan päältä löytyi sopiva lelu Tihkulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tuuri! Nenä vie Tihkua välillä aika tavalla ja niinpä omatkin fiilikset on treenien suhteen vuoristorataa. Koitan kuitenkin olla luottavainen siihen, että hänelle rakentuu iloinen harjoittelumotivaatio, jossa mamman kanssa puuhailu on hajuja kivampaa. Katsotaan miten siinä projektissa onnistutaan 🥴😃.

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku