perjantai 6. tammikuuta 2023

Wiima se on fiksu likka!

Koirat ovat älykkäitä eläimiä, mutta silti niiden oivallukset joskus hämmästyttävät! Wiima on aina ollut fiksu ja harkitsevainen likka - kognitiivisesti taitava smartdog-testinkin mukaan, mutta uusia oivalluksia piisaa edelleen, vaikka 11 vuotta lähestyy mittarissa!


Joskus kuluneen syksyn aikana oivalsin Wiiman harrastavan pientä huijaamista ruuan suhteen. Wiimalle nimittäin ruoka maistuu ja sen eteeen kannattaa aivonystyröitä veivata.
Homma menee näin:


Molemmat koirat syövät keittiössä samaan aikaan. Wiima inhaloi oman ruokansa sekunnissa ja Tihkulla kestää vähän pidempään - annos on isompi ja Tihku on myös tarkempi siitä, mitä nielaisee.
Wiimalla on syötyään ollut jo vuosia tapana mennä ulko-oven eteen ja hän pääsee pihalle vähäksi aikaa oleilemaan, ellei ohjelmassa ole muuta.
Tapa on jatkunut Tihkun liityttyä perheeseen, ja he ulkoilevat pihalla yhdessä syömisen päätteeksi. Kuitenkin, kun Tihkun syöminen kestää, Wiima joutuu vähän odottelemaan ulospääsyä siinä ovella (en voi päästää Wiimaa ennen Tihkua, koska Tihku lopettaisi syömisen oven avautumiseen). Kun Tihkukin on syönyt, Tihkukin tulee ovelle ja he pääsevät yhdessä ulos.


Temppu nimeltä Täyskäännös

Viime aikoina syksyn mittaan on alkanut tapahtua sellaista, että kun ovi aukeaa, niin Tihku loikkaa pihalle, mutta Wiima tekeekin samassa sekunnissa täyskäännöksen. Hän kääntyy kohti keittiötä sen sijaan, että olisi mennyt mukana ulos, vaikka oli ensimmäisenä sinne pyytämässä. Hän nimittäin kipittääkin ensin vauhdilla takaisin keittiöön tsekkaamaan jäikö Tihkulta ruokaa! 

Wiimaa on myös usein lykästänyt, sillä Tihkulta jää usein ruokaa, enkä aina ole hoksannut tai muistanut vielä siinä kohtaa nostaa ruokaa pois lattialta, kun olen siirtynyt puuhailemaan muuta koirien ruokailun ajaksi. Sitten yhtäkkiä havahdun jostain kuuluvaan rouskutukseen, josta tajuan, että Wiima se syö keittiössä jo toista annosta! Sen vedettyään hän onkin sitten valmis menemään oikeasti ulos!


Olen miettinyt, että onhan tuo nyt tosi älykästä! Vähän hölmömpi koira jäisi lähistölle kyttäilemään kaverinsa kuppia omat syötyään. Tai, että ne Wiiman aikeet jotenkin näkyisi siinä ulko-ovella, mutta ei - kun ovat syötyään siinä ulko-oven edessä odottamassa, niin Wiimankin liikekieli on ihan samanlaista pihan suuntaan pyrkivää. Kuitenkin kun se ovi avautuu, niin Wiima pyörähtää ympäri ja vain Tihku hyppää ulos.

Olisi kiva ymmärtää tästä enemmän kognitiivisella tasolla. Minulla on se käsitys, että koira on aina rehellinen. Toki tekee niin kuin itselle on kannattavinta, mutta rehellisesti. Niinpä en tiedä osaako tuo Wiima oikeasti huijata, sanan varsinaisessa merkityksessä, joka vaatii etukäteistä suunnitelmallisuuttakin, vai aiheuttaako oven avaaminen kenties jonkin sattuman tuoman muistijäljen, joka saa Wiiman palaamaan kupille? 


Olen yrittänyt ryhdistäytyä asiassa ja pitää tämän Wiiman metkun mielessä siten, että tarkkaan valvon, koska Tihku on syönyt ja käyn ensin nostamassa kupin ylös ja vasta sitten avaan oven.
Joskus kylläkin jätän pari nappulaa Wiiman löydettäväksi, kun tiedän hänen löydöstä ilahtuvan <3 !


Temppu kehittyy

Wiima on joviaali isosisko Tihkulle. Tihku useimmiten nappaa lelut, kepit ja kävyt Wiiman suusta, eikä Wiima viitsi vastustella - se antaa pikkuveikan touhuta.
Tämä voi äkkiseltään kuulostaa surulliselta, ja ehkä vähän onkin, mutta lisään heti perään, että ne asiat, jotka ovat Wiimalle Oikeasti merkityksellisiä, niistä Wiima ei jousta - Tihku ei ikipäivinä koskisi Wiiman ruokaan tai herkkuihin, eikä häiritsisi kolossaan nukkuvaa Wiimaa, sen hän on tuta, ettei kannata. Wiima siis valitsee itse olla välittämättä, puhtia siinä kyllä on sanomiseenkin, jos tarvetta on.

Välillä kuitenkin Wiimaa leikityttää ja se on välillä vähän hankalaa, kun Tihku tulee ja nappaa lelun Wiimalta. Me ihmiset tietenkin järjestämme Wiimallekin ikiomia leikkihetkiä, mutta fiksuna likkana hän järjestää niitä myös itse! Näin se tapahtui - Täyskäännös-temppua jalostaen:

Mieheni soitti minulle töihin tässä yhtenä päivänä uudenvuoden jälkeen ja kertoi, että Wiima oli mennyt ovelle ja pyytänyt ulos. Kun Wiima pyytää ulos, niin Tihku liittyy yleensä seuraksi.
Mieheni oli mennyt avaamaan koirille ovea, sillä seuraksella, että  ulos hyppäsi vain Tihku, mutta Wiima pyörähti ympäri ja tehden täyskäännöksen suoraan olohuoneeseen lattialla lojuneen lelun ääreen ja alkoi leikkiä - ja nyt ihan rauhassa pikkuveljen häiritsemättä!


Ajatuksia koiran käytöksestä

Kun tämän tapahtuman jälkeen mietin tuota samaa kognitiivista toimintaa kuin tuolla edellä, en enää tiedä mitä ajatella. Syömiskäytökseen liittyvän täyskäännöksen voisi vielä selittää jollain opitulla käytöksellä, joka on vahvistunut kun sitä Tihkun ruokaa on kupista löytynyt.
Mutta entäpä tämä leluleikki? En voi välttyä ajattelemasta, että siinä on suunnitelmallisuutta? "Kun johdatan Tihkun ulos, on minulla rauha leikkiä lelulla". 

Kirjoitin tästä pienen tekstin Facebookiin ja sain koirallisten kavereideni vastauksia:

- kiharakarvaiset noutajat Hedda ja Kika söivät eri huoneissa. Toinen oli toista nopeampi ja hitaampi unohtui usein haaveilemaan. Nopeampi kävi välillä syömässä haaveilijan ruuat naapurihuoneessa, ellei ihmisvalvonta toiminut.

- "Ida-mäykky oli viisas koira ja rakasti ruokaa! Kesäisin kun ulko-ovi oli auki, hän usein söi itse sekunissa, lähti sitten vauhdilla ulos ja haukkui niinkuin siellä olisi ollut jotain jännää! Ja koko lauma lähti ulos haukkumaan, jolloin Ida salamannopeasti juoksi sisälle takaisin ja söi heidän ruoat!"

- "Meidän Moby (russeli) teki tuollaista aikanaan. Aiheutti hälytyksen haukkumalla ikkunassa muka jotain ja kun toinen tuli katsomaan niin kävi nappaamassa lelun tai luun."

Viisaita ovat siis nämä nelijalkaiset ystävämme. Sehän ei ole meille koiranomistajille mitään uutta. Silti jotkut havainnot yllättävät taitavuudellaan ja käytöksen vaatiman ajatuksen monimutkaisuudella. Tämä on koiranomistamisessa yksi sen parhaita puolia kaiken muun parhauden lisäksi - päästä näkemään ja havainnoimaan toisen eläinlajin kiinnostavia käytöksiä ja ajatelmia. 

➡ Onko sinulla kokemusta tällaisesta koiran käytöksestä?


Lukuvinkkejä - lue lisää koirien käytöksestä:

Tihkun "kuulokoira"-käytös ("assistentti-käytös")
https://wiimansivu.blogspot.com/2022/12/kaksi-vuotta-yhteiseloa-tihkun-kanssa.html

Wiiman ja Tihkun SmartDog -testikuvaukset:
https://wiimansivu.blogspot.com/search/label/SmartDog

Zenkoira-blogin artikkeli tutkimustuloksista liittyen koirien kognitiivisiin taitoihin ((SmartDog -testiaineisto)
https://hantaheilumaan.wordpress.com/2022/12/31/tutkimustulos-eroja-koirarotujen-kognitiivisissa-ominaisuuksissa/



4 kommenttia:

  1. Wiimahan on ovela tyttö ja jymäyttää näköjään Tihkua halutessaan 100-0. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ovela likka on :D . Koirien keskinäistä dialogia ja käytöstä on kyllä mielenkiintoista seurata!

      Poista
  2. Voisiko se olla jotenkin opittu liittymään siihen ulosmenoon, että siinä kohdalla se ruoka tulee Wiimalla vielä mieleen, kun Tihkukin tulee ovelle, ja kun Tihkun kiposta on jotain löytynyt, niin käytös vahvistunut, mutta se ovelle menon tapa silti jäänyt Wiimalle, koska on vahvasti opittu aikojen saatossa? Meillä Mesta tekee vähän samanlaista, eli että syötyään tulee pois keittiöstä olohuoneeseen matolle makaamaan, mutta Lumeksen tai Pikkubolognesen tulo myös olohuoneeseen toimii jonkinlaisena merkkinä, että nyt voi Mesta lähteä vielä tarkistamaan niiden kipot. Sen sijaan Lumes kyllä jää sinne keittiöön odottamaan viereen, jos on ensimmäisenä syönyt. Mielenkiintoista se on tosiaan näitä koirien käytösjuttuja miettiä ja pohtia, että mistä mikäkin johtuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jotain tämmöstä minäkin ajattelen, että jokin siinä oven avaustilanteessa palauttaa Wiiman mieleen sen syömisen ja hän vasta siinä tekee päätöksen käydä vielä keittiössä.
      Toisaalta tämä teoria vähän horjuu, kun hän teki lelunkin kanssa tämän saman tempun (tuolla yllä siitäkin), siinä kohtaa psykologiset päätelmäni saivat pienen kolauksen :) .

      Hurjan mielenkiintoista ja aiemman yhden koiran sijaan, nyt kahden koiran kanssa, nämä käytöksien seuraamisasiat nousi minulle uusiin sfääreihin :) .

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku