lauantai 9. joulukuuta 2023

Valokuvauksestakin hyötyä koirankoulutuksessa

Olen innokas valokuvien "näpsijä". Käytän termiä "näpsijä", koska nykyisin kuvailen pelkällä puhelimen kameralla. Minulla on kalustossa myös Nikonin runko putkien kera, mutta oikeaa kameraa ei ole aikoihin tullut kannettua mukana - se on turhan painava, ja etenkin kun puhelinkuvaus on nykyisin niin helppoa ja tarpeisiini nähden aivan riittävän laadukasta.
(Tarkoitan "näpsimisellä" vain omaa nykyistä kuvaamistani, kun olen alkanut sallia enemmän virheitä ja epätäydellisyyttä kuten kohinaa tai epätarkkuutta kuvissani - aiheesta ja tilanteesta riippuen tietenkin. Tiedän, että puhelimen kameralla saa todella hienoja kuvia, eikä tarkoitukseni ole madaltaa kenenkään muun saavutuksia).

Aiemmin harrastin kamerakuvausta paljonkin. Se oli mukana luontolenkeillä ja muilla reissuilla, heräilin aamutuimaan katsomaan auringonnousuja ja ikuistelemaan näkemääni. Eniten kuvailin maisemia ja luontoa, mutta nykyisin tuntuu, ettei sellaiseen oikein riitä aikaa, muut asiat ja tekemiset ovat nousseet edelle. Varmasti joskus kaivan kameran naftaliinista, mutta se saa odottaa tulevia aikoja, nyt tyydyn siihen "näpsintään" :) puhelimella.

Mutta tuo ylläoleva ei varsinaisesti ollut pointtini😃, vaan se koirankoulutushyöty.
No, mikäs se hyöty sitten on?

Olen tietenkin näpsinyt koiristani kuvia jo ihan pentuiästä asti, kuten varmaan useimmat pennunhankkijat ja koiraperheet. Kuvassa poseeraaminen on koirilleni palkkahommia, eli kun on osannut poseerata kuvassa (olla paikallaan ja katsoa kohti), saa palkan. Käytännössä siis, etenkin pennun ja nuoren koiran kanssa, että kun nuo kriteerit toteutuu, niin palkkasana ja sitten tarjoilen herkut.

Tammikuu 2021


Tihkun eka uudenvuoden aatto - ulkoilua ennen räjähteitä

6.1.2021

Kun näitä kuvaushetkiä sitten ripottelee sinne, missä ikinä koiran kanssa kulkeekin, niin koira oppii sietämään häiriöitä paikallaolossa. Näin on meillä ainakin käynyt, molempien koirien kanssa.
Vanhemman koiran kohdalla en tätä varsinaisesti tullut ajatelleeksi, mutta Tihku on aktiivisempi temperamentiltaan ja siinä kohtaa kun aikanaan aloin pohtia paikallaoloharjoitteita sen kanssa koulutusmielessä, niin hieman yllätyin, kun paikallaolo olikin sillä jo hyvin varma, myös monenlaisissa häiriöissä.

En ollut tullut ajatelleeksi, että valokuvien näpsiminen nimenomaan on paikallaanoloharjoittelua, vaan tarkoitusperäni olivat olleet ihan toiset. Valokuvien näpsimisen ansiosta kuitenkin oli ihan huomaamattani pohjat paikallaoloharjoitteille tehty ja koulutuksellisesti saatoinkin lähteä ihan eri lähtökohdista rakentamaan taitoa. 


Tihkua hangessa, pentukurssilla ja ostoskeskuksessa


Wiimasta on vuosien mittaan tullut ihan ammattimalli. Hän hakeutuu aina poseeraamaan kun näkee minun pitävän puhelintani kuvausasennossa, vaikka kuvaisin kontallani sammalia. Taitaa olla se palkka, joka mukavasti ahneen muorikoiran mielessä kiinnostelee :) . Ja hän kyllä aina saa pikku palkan vaivannäöstään poseerata, vaikkei sitä varsinaisesti olisi sillä kertaa pyydettykään.


Puolivuotias Wiima Paraisten Keskuspuistossa

Wiima 4 kk, riistanvärisen lapinkoiran maski-ikä parhaimmillaan :) .



Wiimaakin, ekaa koiraani, kuvasin alusta asti silloisen valokuvausharrastukseni myötä paljon. Se tapahtui tuolloin vuonna 2012 kameralla, ei tainnut puhelimissa olla kummoisiakaan kuvausmahdollisuuksia siihen aikaan. En tainnut myöskään liioiksi ymmärtää koiran palkkaamisen tekniikoista - en muista enää - joten en ole varma, miten se palkkaus alkuaikoina sujui. Mutta opeteltiin asioita Wiiman kanssa yhdessä ja kuvauspalkat astuivat ainakin nopeasti kuvaan. 
Ja todellakin - ammattiposeeraamisen lisäksi Wiimalla on myös erittäin varma paikallaolo ja sen voi huoletta jättää istuksimaan kovissakin häiriöissä - siihen luotan kuin kallioon.


Wiiman kanssa 2019 Turun Kupittaanpuistossa sulkija-ajoilla leikkimässä. 
Hän oli hötkyilemätöntä seuraa näillä reissuilla, viime aikoina kamera on jäänyt pölyttymään hyllylle, uutta tulemista odotellen.


Pienenä anekdoottina vielä yksi muisto. Tosiaan kuvasin Wiimaa aluksi kameralla. Kun aloin sirtyä puhelimella kuvaamaan, niin muistan Wiiman hieman vierastaneen puhelinta ja poseerasi aina vapautuneemmin oikealle kameralle. Nykyisin hän ei enää välitä, puhelin kelpaa oikein hyvin, mutta muistan ajatelleeni, että puhelin nostettuna kohti kuvauskohdetta ehkä loi samankaltaisen vihjeen koiralle kuin käden nostaminen ja pysäytys. Ehkäpä se jotenkin sekoitti Wiiman päätä - mene ja tiedä.

Joten koiravalokuvaus on hyvä harrastus :) ! Sen lisäksi, että se tallentaa muistoja, niin se luo myös koiralle erilaisia taitoja paikallaolosta häiriön sietoon!


2 kommenttia:

  1. Todellakin kuvauksessa tulee väkisinkin harjoiteltua paikalla oloa ja kärsivällisyyttä, ja harjoituksia tulee huomaamatta tehtyä usein lenkkien ja ulkoilujen varrella! Nykyään itsekin kuvaan ulkona lähinnä vaan puhelimella, kun sitä helppo pitää mukana ja kaivaa esille. Sitä paitsi laatu itselle ihan riittävää=)
    Ihania kuvia sekä Tihkusta että Wiimasta♥ ja rauhallista joulun odotusta teidän porukalle!

    VastaaPoista
  2. Facebook-ryhmissä joskus ihmetellään otoksia, joissa koira, jopa useampikin, poseeraa hienosti kameralle - joskus vieläpä hassuissa asennoissakin. Että miten se on mahdollista, kun eivät omastaan saa minkäänlaisia kuvia otettua. Jotenkin ihmiset eivät ajattele tai ymmärrä, että se on tosiaan taito, joka koiralle pitää opettaa, että se istuu, pysyy paikallaan jne. Ettei se ole kellään automaatio.

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku