Astetta pyllyisämpi juttu sekä kesäloma-aktiviteetteja

Viime päivinä alkuviikosta on lämpömittari täällä Turun seudulla noussut aika korkealle ja niin on Wiiman lenkit tehty joko aamusella ennen lämmön kehittymistä ja sitten illemmalla, kun jo hieman viilenee. Muun ajan Wiima on viettänyt pihatöihimme osallistumalla sekä nurmikolla puun varjossa makaillen ja ohikulkijoita seuraillen. Itse ja mieheni ollaan lomailtu tämä viikko ja saatu suunnitella päivät oman fiiliksen mukaan. Kotikulmilla ollaan kuitenkin haluttu pysytellä, kun juniori on tällä viikolla kirjoitellut koulujen pääsykokeita ja on tuntunut tärkeältä pysytellä taustalla tukena.

Erään iltalenkin tunnelmia

Nenänkäyttöharjoituksiakin on tehty - etsintätreenejä sekä myös yksi makkarajälki, kaikki vähän extempore-meiningillä. Wiiman kanssa on joskus aikanaan jälkitöitä tehty, mutta ei varsinaisesti koskaan jälkilajeja "harrastettu", siis ihan vaan aktivointimielessä ja humputellen. Esimerkiksi esineilmaisua en ole sille koskaan opettanut. Ollaan kokeiltu sekä verijälkeä että peltojälkeä. Wiima on tehnyt molemmissa ihan huolellista ja keskittynyttä työtä, mutta hommat on silti jääneet ohjaajan laiskuuden vuoksi.
Edellisestä jäljenajamisesta on varmaan pari vuotta (verijäljestä vielä enemmän), ja nyt sain erään lämpimän päivän iltana päähäni vetää takapihalle makkarajäljen. Takapihalle, koska emme oleile siellä juurikaan, siellä ei siis olisi minun tuoreita jälkiäni.

En vetänyt jälkeä makkaralla vaan tarkoitus oli, että Wiima seuraa minun jälkiäni. Laitoin jäljen alussa namin jokaiselle askelelle, ja sitten loppupäässä jälkeä jo vähensin, jolloin namia oli tokatoisella/jokakolmannella askelella. Jälkeen sisältyi yksi lähes suorakulmainen käännös, sen namitin taas joka askelella. Annoin jäljen vanheta puolisen tuntia, jona aikana vahdin silmä kovana, ettei naapurin vapaana juokseva katti tule syömään nameja!

Alla pieni videonpätkä jäljenajosta. Ihan hyvin se Wiima siitä suoriutui - alussa homma meni enemmän naminetsinnäksi, mutta pidemmälle päästyään, se hoksasi, että kannatti seurata mamman jälkeä.

Wiima makkarajäljellä

Lisäksi olemme etsineet niin kolikoita kuin keittiösaksiakin 😂! Kolikkoetsintä oli extempore-juttu, jonka tein lenkin varrella huomattuani taskunpohjalla kolikon, palkat eli herkut on tietty aina mukana. Kolikkoa etsiessään Wiima siis etsii minulta tuoksuvaa kolikkoa: annan sille lähtöhajun, jonka jälkeen jätän sen odottamaan ja menen piilottamaan kolikon. Minulla on myös tapana kosketella hakualueen pintoja, jotta Wiima varmuudella etsii juuri haettavaa esinettä eikä vain minun hajuani ... hmm tai tarkoitan tuoksuani! Minun tuoksuni löytyy siis hakualueelta monesta paikasta, mutta käsissäni pitämäni kolikko vain tietenkin vain yhdestä. 

Wiima etsii kolikkoa. Piilo on vaihtolavoissa, mutta hakualuetta kasvattaakseni ohjaan Wiiman ensin tutkimaan perävaunun takaosan.
Pahoittelut liikenteen melusta ja tuulen kohinasta. Ja loppua kohden pahoittelut myös ohjaajan käkätyksestä 😀

Niin ja ne keittiösakset (haha), niitä etsittiin samalla meiningillä kuin filmillä kolikkoa. Hakualueena meidän oma piha. Vain mielikuvitus on rajana ja niin edelleen..

*****

Niin ja se pyllyisämpi juttu - se koskee Wiiman sievää takalistoa ja siihen liittyviä harmeja.

Wiima on koira, jota ei ole tarvinnut lääkärillä käyttää paitsi rokotuksilla ja sitten otsikossa mainittujen anaalivaivojen vuoksi. Niinnojoo, siis viime vuonna oli se polvisirkus, mutta se on onneksi menneiden talvien lumia. Mutta niin on menneiden talvien lumia itse asiassa myös ne anaalivaivat, ja juuri siitä syystä tartuinkin nyt kynään.

Olemme siis Wiiman aikuisvuosien ajan (tai siis ekat merkinnät minulla on tästä jo kun Wiima on ollut 6-8 kk) säännöllisen epäsäännöllisesti joutuneet tyhjentämään Wiiman anaaleja. Pääsääntöisesti itse, mutta myös toisinaan eläinlääkärillä. Tulehduksia niissä ei onneksi ole tainnut olla - jos muistini pelaa, kuin yhden kerran.
Pyllyn laahaus pitkin maata taitaa koirilla olla tavallisin merkki anaalien täyttymisestä, mutta Wiima ei tätä paljonkaan harrastanut. Siksi oli välillä vaikea tietää, mikä koirassa oli vikana. Wiimalla oli tapana hampaillaan "kirputtaa" itseään takaosistaan, kun takalisto oli varmaan kipeä.  Aina emme huomanneet sitä heti ja pari kertaa ehti käydä niin, että nivusosaston iho alkoi punottaa ja jouduimme hoitamaan myös iho-oiretta. Aluksi säikähdinkin, että Wiimalla olisi allergioita tai atopiaa, mutta ei onneksi sellaisesta ollut kyse.

Koitimme hoitaa vaivaa mm. erilaisilla ruokavalioilla, leseilläkin, ja en edes enää muista millä kaikella, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Wiiman  (älä lue pidempään jos kakkajutut ällöttää😏) uloste on aina ollut sellaista "jämptiä", jonka pitäisi ulostullessaan kaiken järjen mukaan myös tyhjentää anaalitaskut. Mutta ei tyhjentänyt. Joku lääkäri joskus sanoi, että myös rakenteelliset ongelmat niiden anaalitaskujen muodossa voivat myötävaikuttaa. Wiimalla niiden rakennetta ei sen enempää tutkittu, joten enpä sitten tiedä oliko sillä meidän tilanteessa vaikutusta (toim.huom: Ripulikunnossa Wiiman massu on ollut vain todella harvoin (teräsvatsa)).

Leikkaushoitoakin vaivaaviin anaalirauhasiin olisi tarjolla. Jotenkin minua kuitenkin jännitti ne riskit pidätyskyvyn katoamisesta niin, etten leikkaushoitoa sitten järjestänyt. Olen kuitenkin ottanut asian puheeksi aika monen ELLin kanssa ja jos meillä ongelmat jatkuisivat, niin nykyisillä tiedoillani olisin jo toimittanut koiran leikattavaksi. Esimerkiksi oman eläinlääkäriasemani vastaus kysymykseeni oli, ettei heillä ole ensimmäistäkään tapausta ollut, joissa tuo riski olisi toteutunut.

Wiiman anaalivaivat ovat kuitenkin hävinneet kuin tuhka tuuleen. Olleet poissa jo ainakin vuoden, tai ehkä jo pidempään. En tarkkaan tiedä, milloin ne poistuivat, havahduin vaan jossain vaiheessa yhtäkkiä siihen, ettei ettei vaivoja ollut enää pitkään aikaan ollut.

Ongelman häviäminen ajoittuu suurin piirtein vuoteen, jolloin Wiiman elämässä tapahtui kaksi merkittävää asiaa:

1. syksy 2018 vaihdoin ruokamerkin kotimaiseen Dagsmarkiin. Se oli silloin aluksi pitkään Häme, nykyisin menee sekaisin Hämettä ja Lappia - pääpaino kyllä edelleen Hämeellä.
Wiiman ruoka-annoksessa on tosin muitakin lisiä, kuten raakalihaa ja hapanmaitotuotteita ja tietty omegoita ja nivelvoiteita, mutta Dagsmarkin nappuloita kuuluu Wiiman ruoka-annokseen vähintään desin verran päivittäin. Ovat muuten Wiiman mielestä sille tarjotuista ruokanappuloista parhaimman makuisia :) , menevät myös herkusta, jota tarkoitusta aiemmat ruokanappulat ei täyttäneet!

2. syksy 2018 Wiima steriloitiin


Olen ajatellut ja yhteenlaskeskellut, että näillä asioilla voi olla merkitystä vaivan loppumisessa, erikseen tai yhteensä. Steriloinnilla lienee vaikutusta, jos hormooneilla on vaikutusta anaalitaskujen tyhjemiseen? Tai vaikuttaako asiaan koiran ikä? Olisiko vaiva joka tapauksessa helpottanut vuosien karttuessa?
Ruualla joka tapauksessa on vaikutusta. Vaikka Wiima sai kuitulisiä, niin ehkä en ihan osannut tarvetta laskea, ja Dagsmarkin nappuloissa pitoisuudet on kohdillaan?
Mene ja tiedä. Vaiva on kuitenkin hävinnyt ja syytä voin vain arvella. Niin tai näin, iloinen olen joka tapauksessa.

Wiiman pylly se on onneksi aina vaan yhtä sievä, olipa sitten anaalivaivoja tai ei :) 

Monen tyylin nuuskutteluja

Kaiken sen lisäksi, mistä kirjoittelin viime tekstissä, on myös harrastukset tilanteesta johtuen paussilla. Tai siis ohjatut harrastukset. Mutta onneksi nämä meidän lajit, nose ja rally, ovat sellaisia, että niiden puitteissa on helppo keksiä omatoimisia harjoituksia, niitä tosin teen myös ihan normiaikoina. .. no, en kylläkään ihan näin aktiivisesti, kun välillä laiskottaa (yksi syy siihen, miksi pidän kiinni ohjatuista treeneistä :) ).

Nose Work on yleistynyt Wiimalla yleiseksi etsimistaidoksi. Eli hajun ei tarvitse olla Nose Work -haju, vaan muukin etsintä onnistuu, kun perustaito on opittu. Sillä lailla pyrin kuitenkin erottelemaan, jottei koira ihan menisi sekaisin, että muuta kuin NoseWork-hajuja etsittäessä annan Wiimalle aina lähtöhajun sekä käytän hieman eri käskyä, kun taas Nose-etsinnän taas käynnistän ilman lähtöhajua.

Kolikkojen etsintä on aika helppoa, eikä vaadi mitään etukäteissuunnittelua. Treenin toteutan ihan niin helposti, että haistatan kolikon Wiimalla, ja sitten menen ja piilotan sen. Piilolle kuljen mutkitellen ja koskettelen muitakin paikkoja kuin sitä missä kolikko on, ja sitten vapautan Wiiman etsimään. 

En ihan tarkaan tiedä mitä hajukombinaatiota se etsii, mutta luultavasti minulta tuoksuvia kolikkoja. Koska tämä kolikkoetsintä on pelkkää hauskanpitoa ja aktivointia, niin en ole välittänyt harjoitella myös vierailla kolikoilla, eli sellaisilla, jotka eivät haise (tai tuoksu) minulta. Noseworkissahan on tärkeää, ettei koira etsi oman hajuni perusteella vaan etsii omatoimitreeneissäkin nimenomaan NW-hajuja.

Tässä pari filmiä kolikon etsinnästä. Puulle Wiima osasi hakeutua suoraan, vaikka arvelin, ettei ehkä osaisi. Se nimittäin silmä tarkkana seurasi piilotusoperaatiota portin takana :D ja vaikka mutkittelin niin matkallani tuolle puulle, kuin myös palatessani sieltä, sekä koskettelin aitaa ja kiviä yms paikkoja kulkiessani, niin Wiima oli selvästi päätellyt, että piilo on puussa. 

Toinen etsintä oli terassilla ja se ei ollut aivan yhtä nopea. Piilo on tuolissa, jossa on koirien alustahuopa. Wiima haistelee sitä kahdessa erässä - se näyttää kyllä saavan hajusta vainun heti tuolin luokse osuttuaan, koska kiinnostuu tuolista. Mutta ei saa kohdennettua (on aika kova tuuli) ja hylkää tuolin, tekee sitten kierroksen terassilla. Wiima palaa kuitenkin takaisin tutkimaan tuolia ja nythän se kolikko sitten löytyykin.

Pääsiäisenä hassuteltiin taas vähän nose-hajulla ja tein Wiimalle oman pääsiäsispuun, hajuhyrrän.

Ripustin pääsiäismunien muoveja ja muita pikkuesineitä kuivatustelineeseen, haju on takimmaisessa munassa. Tämä olikin aika hauska ja koira aluksi vähän hämmetynyt. 

Eka kierroksella Wiima luuli, että oli saanut hajuhyrrän sijaan leluhyrrän ja merkkasi (ja otti suutuntumaa) ne kaikki. Mutta sitten aukesi neidin nenä ja hän hoksasi, että tässä pitäisi myös etsiä.

Hajuhyrrään toi haastetta myös se, kun esineet roikkuivat aika alhaalla. Eli kun Wiiman nenä bongaa hajun, niin esine karkaakin narun varassa nenän edestä ja Wiima ei tiedä mihin se hävisi :D, ja niin hän rassukka sukeltelee siellä joukossa uudelleen hajua hakemassa. 

Hajulähde sitten lopuksi saadaan paikallistettua ja ilmaistua, ja Wiimukka saa palkkansa :) .

****

Wiiman kanssa ollaan valmisteltu erästä koiranpäivän ohjelmaa. Toimin paikallisessa koirayhdistyksessä ja meillä on ollut tapana järjestää jotain kivaa huhtikuun koiranpäivälle.

Viime vuonna meillä oli puuhatapahtuma, jossa osallistuja saattoi kiertää rallyrastilta agilityrastille ja agilityrastilta tasapainorastille ja myös oli ainakin nosework-rasti ja aktivointilelurasti. Lisäksi toteutimme "Houkutusten valtatien", eli että koiralle annettiin luoksetulokutsu ja luoksetuloreitin varrella oli herkkuja ja leluja. Koirat suoriutuivat siitä.. no, vaihtelevasti :D.

Tässä viime vuotinen NoseWork -rastimme

Houkutusten highway ei mennyt tältä koirulilta ihan putkeen :D

Wiima testailee balanssirastin rengasta tapahtumaa edeltävänä iltana, 

kun olimme laittamassa kenttää valmiiksi.

Kuvat yllä siis viime vuodesta. 

Tänä vuonna järjestämme valokuvasuunnistuksen. Eli piirretään karttaan reitti, ja reitin varrella otettu valokuvia paikoista, jotka pitäisi tunnistaa ja ottaa niissä kuvat omista koirista. Wiiman kanssa ollaan näitä kuvia käyty ottamassa kaupunkilaisten tunnistettavaksi ja tässä niistä pieni kavalkadi.

Tällaiset kivat portaat sijaitsevat Paraisilla pihojen välissä, vähän piilossa.

Tämä ikkuna on Vanhalla Malmilla, Paraisten vanhalla 1700-luvulta peräisin olevalla puutaloalueella, joka on edelleen elävässä käytössä, talot kauniisti restauroituina.
Yhden talon ikkunassa on hauska "somistus".

Uskaltaisitko sinä poseerata näin hurrrjien jellonien kanssa?

Nose Work - syvät piilot ja TYD

Tulin ajatelleeksi tässä, että harrastuksistamme en ole kirjoitellut moneen kuukauteen, vaikka niiden kanssa koko ajan puuhaamme. Nose Workin ohjatut treenit on jatkuneet edelleen kesätauko poislukien joka toinen viikko, kuten jo viimeisten noin neljän-viiden vuoden ajan :)!
Rallytokossa käymme niin ikään säännöllisesti, mutta kirjoittelenpa tähän postaukseen joitakin muistoja lähiviikkojen nosetreeneistä:

Tiimimme onkin koirakoulu Vainuvoiman vanhin pystyssä oleva kuuden koirakon treenitiimi, paitsi että viime keväänä vaihtui yksi osallistuja toiseen. Aina joskus olen miettinyt, että keksisinkö jotain muuta tämän tilalle, kun olen jo niin monta vuotta ollut mukana. Mutta hetken ajateltuani taas päätän, etten keksi, enkä halua keksiä, sillä nenätyöskentely on Wiiman ja minun mielestä niin hauskaa.
Treenaamme lajia myös itseksemme ja välillä myös tuttujen kesken, joka onkin tärkeää, sillä omien piilojen ohella haettavana on oltava myös muiden piilottamia hajuja - muuten vaarana on, että Wiima alkaa hakea jemmoja jotka hakuhajun lisäksi tuoksuvat minulta. Ja sokkohaut ovat tietenkin tärkeitä, siis etten itse tiedä piilojen sijoittelua vaan homman täytyy mennä TYD-periaatteella = Trust Your Dog, ja tämä voi toteutua vain muiden tekemissä piiloissa.
Kaveriporukkatreenimme eivät kuitenkaan ole kovin säännöllisiä, ja siksi olen pitänyt kiinni noista joka toinen viikko kouluttajan johdolla tapahtuvista treenestä. Lisäksi kouluttajamme kouluttautuu myös itse ahkerasti, jolloin hän osaa treeneissä haastaa meitä tavoilla, joita emme itse keksisi.

Yllä olevissa kuvissa ollaan Vainuvoiman omissa tiloissa ja kouluttajamme olikin keksinyt meille hyvät teemat. Kaksi hakua, joista toisessa teemana syvät piilot, ja toisessa tuo TYD. 

Syvät piilot tarkoittaa sitä, että hajulähde on jossain syvemmällä, niin ettei koira pääse siihen kuonollaan kontaktiin. Tällainen paikka voisi olla esimerkiksi hajulähde aavistuksen raollaan olevan laatikon perällä, hieman auki jääneessä matkalaukussa tai hajulähteen lähestyminen jotenkin muuten estettynä. Tällöin haju leviää lähteen ympärille toisella tavalla ja sen tarkentaminen on vaikeampaa. Yleensä myös vaadimme koiralta tarkkuutta ilmaisussa - ei riitä, että kuonolla vilauttaa suurin piirtein hajulle, vaan hajulähde olisi osoitettava mahdollisimman tarkkaan - niin tässä koira joutuu ilmaisemaan hajun pystymättä sitä täysin tarkentamaan.

Wiiman nenä toimi tässä etsinnässä hyvin. Kyseessä oli rajattu keittiötila ja tietenkin myös rajattu etsintäaika. Ensimmäinen löytämämme piilo oli esimerkin mukaan millin pari avoimeksi jääneen keittiönlaatikon perällä, noin (ihmis-)reiden korkeudella. Wiima sai siitä wainun aika nopeasti, mutta tarkentamiseen meni jonkin aikaa, koska haju oli varmaan levinnyt laatikon ympärille pilveksi. Laatikon suulla se kuitenkin taisi olla voimakkaimmillaan, ja sen tyttö sitten merkkasi. Oikein.
Toinen piilo oli myös sijoitettu niin, ettei koira päässyt sen lähelle. Tämän hakeminen kesti ensimmäistä pidempään, mutta senkin Wiima sitten sallitun ajan sisällä ilmaisi. Mikä positiivista - Wiimalla oli aiemmin vähän vuoto-ongelmaa, eli jos etsintää joutui työstämään pitemmän aikaa, niin vaikka työnteko jatkui, niin alkoi tulla piippausta ja turhautumista, mutta nykyisin sitä esiintyy harvemmin ja mm tässä vaikeassa tehtävässä ei ollenkaan, mistä olin tosi iloinen.

Tässä odotellaan vuoroa kakkosetsintää varten ulkona, kun toinen koirakko on juuri töissä. Nose Workissa ei koiran tarvitse kestää muiden koirien läsnäoloa vaan tilanne rauhoitetaan ja muut koirat ovat työskentelyn aikana poissa näkyvistä.
Tai siis noin periaatteessa. Meidän etsintätiimissä koiratkin ovat jo tutustuneet, niin ettei niiden läsnäolo lähistöllä haittaa kenenkään etsintöjä. Toisaalta kouluttajamme välillä myös raahaa omaa koiraansa ihan tahallaan häiriöksi etsintöihimme, mutta mm. kisatessa tällaista tilannetta ei tietenkään olisi.

Toinenkin etsintä oli haasteellinen. Taustatiedoksi saimme tehtävän alussa, että etsintäalueena on koko huone, siinä on yksi piilo ja etsintäaika oli aika pitkä, olisiko se ollut peräti 10 minuuttia ja se koko aika olisi käytettävä.
Kävi sitten niin, että se yksi ja ainoa piilo löytyi ekan minuutin aikana - sen löytyminen oli tehty helpoksi. Mutta etsintää piti jatkaa - olemme tiimissä paljon puhuneet siitä, että koiraa pitäisi palkata myös hyvästä etsimisestä, ei pelkästään löydöstä, koska koira ei saa pettyä, jos löytöä ei tulekaan. Etsimisen pitää siis olla motivoivaa ihan sellaisenaankin. Niin jatkoimme Wiiman kanssa etsimistä, mutta mielessäni harmittelin, että löytö tapahtui niin nopeasti ja mietin, että nyt on erityisesti kehuttava koiraa työskentelystä, kun edessä oli niin pitkä tyhjän etsiminen. Kieltämättä mieleeni myös hiipi, että oliko tässä nyt kompa kainalossa ja tilassa olisi useampia piiloja, mutta etsinnän edetessä niitä ei näyttänyt olevan.
Etsintäajan päätyttyä kävi ilmi, että ulko-ovella oli piilo, jota emme olleet löytäneet. Ja kouluttaja kertoi seuraavat huomionsa, että eikös ollutkin kurja juttu, kun piilo löytyi heti ja edessä oli yhdeksän tyhjää minuuttia etsintää. Että hartioideni lyhistyminen löydön kohdalla oli näkynyt ihan silmämääräisestikin 😅. Koira oli pariin otteeseen etsinnän aikana saanut vainun ovella olevasta piilosta, mutta itse kutsuin sen joka kerta pois jatkamaan etsintää, kun kerran piiloja ei pitänyt enempää olla ja ei se ainakaan ulko-ovessa olisi.
Vaikea harjoitus ja toistuvat tällaiset olisi varmaan koiralle tosi raskaita motivaation tappajia. Mutta kertaalleen tehtynä tämä oli hyvä herätys siitä, että oma keskittymiseni herpaantui heti sen ensimmäisen löydön jälkeen, jolloin Wiimankin työskentely herpaantui ja myös hyvä herätys koiraan luottamisesta, kun kutsuin sitä ulko-ovelta (missä haju oli) takaisin töihin. 

Tuuliset treenit Kupittaan Liikennekaupungissa

Viime keskiviikkona olimme ulkotreeneissä Turun Kupittaanpuistossa. Niissä ei ollut varsinaista teemaa, mutta häiriötä sitäkin enemmän, eli sinä iltana puhalsi kova hyinen viima (ei siis ihana pehmoimen Wiima), joka vei hajut mennessään ja lisäksi Kupittaanpuisto on turkulaisten suosima koiranulkoilutuspaikka, joten ohikulkevia musteja riitti.

Meillä oli kuitenkin Wiiman kanssa oikein onnistuneet treenit, hyvin jaksoi pimatsu ilman turhautumista työstää hajujen lähteitä vaikka tuuli haittasi kuonotyöskentelyä.  

Treenien toinen osuus tehtiin pienen esiintymislavan ympärillä. Siinä oli jo illalla sen verran pimeää, ettei tullut kuvia otettua. Mutta sellainen havainto tuli siinä tehtyä, että jos alusta on kovin jännittävä, ei nenäkään toimi.

Nimittäin alustan takana oli aivan kapea kaistale koroketta, jossa saattoi kävellä (niin kapea, että lähetin koiran, mutten mennyt itse 😏). Kouluttajan vihulainen olikin laittanut yhden jemmoista juuri tähän kohtaan ja sitä jemmaa ei löytänyt kukaan treenitiimimme koirista. Osoittautui nimittän, että koirat keskittyivät niin tarkkaan alustaansa ja sillä pysymiseen, että Wiimaakin kävelytin siinä kolmisen kertaa edes takaisin ja vielä käsiohjauksella tehostettuna, mutta elettäkään työskentelystä ei siinä kohtaa ollut. Koiraa lopuksi autettiin 'kädestä pitäen' löydölle, jotta saatiin palkka tarjottua, mutta tuokin oli hyvä oppitunti minulle itselleni. 

Arvostan toki ominaisuutta, että koira ajattelee ja hoksaa, että tässä on nyt vaarallinen paikka ja keskittyy siihen muuta koohottamatta. Mutta jos joskus ei piilo löydy, niin syynä voi siis olla jokin tällainenkin asia, että itse paikka on niin jännittävä. Wiiman olemuksesta sitä ei voinut lukea, se oli koko ajan hyvällä mielellä, mutta keskittyi kapean kaistaleen ylitykseen ja sulki kuononsa siinä kohtaa.

Semmoisia juttuja kuonohommista tällä kertaa. 

Ai niin, yhden jutun voisin vielä kirjoitella, kun olen tehnyt vielä yhden havainnon:

Wiima on itsenäinen koira, joka pärjää ja työskentelee myös yksin. Voin siis esim lähettää sen johonkin kohteelle haistelemaan ja jos siellä on löytö, niin Wiima ilmaisee sen vaikka olisin etäämmällä.

Tästä huolimatta Wiima häiriintyy, jos en itse ole sataprosenttisesti keskittynyt. Jos etsinnän aikana esimerkiksi alan keskustella kouluttajan kanssa ja annan Wiiman hoitaa etsintähommat, niin silläkin katoaa keskittyminen hommasta. Eli Wiiman mielestä nenätyöskentely on meidän yhteinen juttu, eikä minun sovi siitä luistaa sillä varjolla, ettei nenäni toimi yhtä hyvin.

Tämä on minusta oikein hyvä periaate ja lupaan Wiima tämän jatkossa muistaa 💗😊.

Oletteko kuulleet aiheesta #dollypartonchallenge ? Oli kuulemma Dolly-tyttönen julkaissut itsestään nelikenttäkuvan erilaisissa tilanteissa tarkoituksenaan kertoa, että "get yourself a woman who can do it all". Tämä on levinnyt viraalina sekä ihmis- että koiruusmaailmassa ja esim insta on näitä kuvia täynnä.
Itse innostuin kanssa miettimään, millaiset olisi Wiiman profiilikuvat eri applikaatioissa, ja tulin siihen tulokseen, että ne voisivat näyttää vaikka tällaisilta 😀.
Get yourself a dog who can do it all!

Syyskuulumisia ja valokuvausta

Syys on tullut

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa

Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa

Jänis tekee jälkiään

Järven peittää jää

Luontoäiti peiton alla kääntää kylkeään.

Mikko Perkoila

Huomasin tässä, että edellisestä kirjoittelukerrasta onkin taas vierähtänyt aikaa. Viimeksi on tekstiä syntynyt keskellä kuuminta kesää heinäkuussa ja niin me ajateltiin Wiiman kanssa, että voisi olla syytä vähän kertoa, että elossa ollaan ja kuulumisia muutenkin.

Nose Work on jatkunut yhteisenä lajina. Edelleen kuulutaan joka toinen viikko turkulaisella Vainuvoimalla treenaavaan treeniryhmään, ja ei olekaan mikä tahansa ryhmä, vaan Vainuvoiman kaikkein pisimpään koossa pysynyt porukka. Treeniryhmiä on siis heillä tietty muitakin, mutta niissä on ollut enemmän vaihtuvuutta. Meidän porukka treenaa yhdessä jo kolmatta tai ehkä neljättä vuotta =). 

Kauppareissullakin voi tehdä ulkoilulenkin lisäksi etsintähommia

Itsekin mietin jossain kohtaa, että ehkä lopettaisin vähäksi aikaa, mutta treeniryhmä on hyvä tapa varmistua siitä, että ainakin kahden viikon välein päästään harjoittelemaan muiden kuin itseni tekemillä piiloilla, joka on tärkeä juttu! Ja myös jos joskus laiskottaa, niin tällä tavalla tulee joka tapauksessa ainakin kahden viikon välein tehtyä etsintähommia. Joten ollaan sitten kuitenkin pysytty mukana porukassa. 

Viimeksi teimme hakua Turun Kupittaanpuistossa ja teemana oli maastoetsintä. Hajukätköjä oli siis mm. maastossa ja puiden rungoissa sekä niiden alemmas ulottuvissa oksissa.

Häiriöissäkin piisasi - tietenkin maaston hajut, Kupittaan puistossa ulkoilee paljon koiria, joten niiden hajuja löytyi varmasti, mutta sitten myös mekkalaa ja meteliä tarjosivat pikkulauantaina eli keskiviikkoiltana juhlimaan lähteneet opiskelijat, joilla oli jonkinlaisia (kosteita) rasteja puistossa.

Wiimaa ei ole onneksi tuon tyyppiset häiriöt juurikaan häiritse (tai siis ihmiset ei häiritse, vieraiden koirien pissanhajut kyllä joskus vähän häiritsee..), joten homma sujui kuitenkin ihan hyvin ja kätköt löytyi. Paitsi hämmennystä tuli sitten viimeisessä laatikkoetsinnässä, jonka pitäisi olla Wiimalle helppoa kuin heinänteko, koiruus antoikin parit valeilmaisut. Sitä kyllä hämmästelin. Mutta laitoin sen nyt sen piikkiin, että koira oli ehkä väsynyt, sillä oli ollut aikaisemmin päivälläkin paljon ohjelmaa isännän kanssa, eikä vissiin oikein ehtinyt ottaa päivänokosia normityylillä. 

Treenien jälkeen pysyttiin Wiiman kanssa kyseisessä Kupittaan puistossa, mutta siirryttiin samassa puistossa olevaan lasten liikennepuistoon, joka on minusta aivan ihana paikka. Vähän kuin satukirjan sivuilta.

Olen nimittäin aloittanut täkäläisessä kansalaisopistossa kamerakurssilla, jonka inspiroimana halusin ottaa iltapimeässä vähän pitkien valotusaikojen kuvia ja ajattelin, että liikennepuisto olisi kiva miljöö kokeilla.

Lasten liikennepuisto Turun Kupittaalla koostuu kolmesta, neljästä korttelista, joiden välissä menee ihan melkein oikeat kadut katumaalauksineen, liikennevaloineen ja -merkkeineen. Ja sitten talot on tuollaisia ihania satutaloja ja jokaisella kadulla on oma nimensä.
Siellä sitten saa lapset ajella polkuautoilla ja ehkä muillakin menopeleillä.
Sitä vaan mielessäni manasin, että liikennepuiston liikennevalot sammuivat seitsemältä, eli ennen kuin itse ehdimme kuvauspuuhiin. Olisi ollut kiva nähdä, miltä vaihtuvat puna-kelta-vihreävalot olisi kuvissa näyttäneet. Mutta ehkä puiston liikennevalot onkin sitten enemmän lapsille kuin keski-ikäisille koirahöperöille tarkoitetut 😊.

 Wiiman haamu lähestymässä

 Tämä on sitten vissiin jonkinlainen selfie. Tai meitsie, kun meitä on kaksi.

Ja liikennepuistosta siirryttiin vielä viereiseen kadunkulmaan tutkimaan ihan oikeaa liikennettä. 

Ilman pikku kuvausapulaista ei koko hommasta olisi varmaan tullut yhtään mittään :) .

Mitäs muuta meille sitten kuuluu?  Polvihommista olisi kyllä kerrottavaa, mutta teen siitä toisen postauksen. 

Viikonloppuisin tulee hakeuduttua vähän pois kotikulmilta lenkkeilemään ihan vaan vaihtelun vuoksi, ja alla olevissa kuvissa ollaan kaupunkireippailulla. Pysytään tämän postauksen teeman mukaisesti vielä Turussa, sillä vanha kotikaupunkini Turku - tai nykyisin asun lähikunnassa, mutta Turku on kuitenkin se, mitä vieläkin kotikaupungikseni kutsun - näyttää näissä kuvissa kauniita kasvojaan syysväreissä. 

 Tässä Turun jokirannassa kuvatussa kuvassa on kolme tärkeää henkilöä.
Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle XIV Juhana sekä sitten nykypäivää edustamassa, juuriltaan kuitenkin yhtä vanha ellei vanhempikin lapinkoira Wiima.

Teos on kuvanveistäjä Andrei Kovalchukin ja sen nimi on Tapaaminen Turussa 1812.
Patsaan esittelytekstissä kerrotaan tsaari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johanin neuvotelleen Euroopan laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa vuonna 1812. Tapaaminen oli merkittävä paitsi kansainvälisesti, myös Suomen ja Turun historiassa, sillä Pohjoismaita koskevien alueellisten ratkaisujen myötä Ruotsi luopui lopullisesti kaikista tavoitteistaan Suomen suhteen.
Tuota patsasta kun katselee, niin tulee miettineeksi, että millaistakohan täällä kotomaassa olisi, jollei Venäjän ikeen alle olisikaan jouduttu. Oltaisiinko pala Ruotsinmaata edelleen vai oltaisko päästy itsenäistymään. 

Vielä syksylläkin on terasseilla väkeä. Mutta keli olikin melko kirkas ja aurinkoinen. 

Sama aukio kuin edellisessä kuvassa, mutta toisesta suunnasta. Vasemmalla näkyy vanha pääkirjasto, jossa pikkutyttönä usein vierailin. Vieläkin muistan sen tunnelman, kun siellä piti kuiskia ja miten jännää oli vähän seikkailla hyllyjen välissä kun isä ja äiti lainasivat kirjoja.
Nyt Turulla onkin uusi, hieno pääkirjasto (tai ei enää niin kauhean uusi) tuon vanhan rakennuksen takana - vanhakin on edelleen käytössä, mutten tarkkaan tiedä minkälaisessa.

Turun Tuomiokirkko ja Aurajoki

Aurajoen rannassa kulkee tällainen laituribulevardi, vai miksi sitä nimittäisi. Se on suosittu ulkoilureitti. 

Tuomaansilta. Turun sisääntuloväylä, jos tullaan Helsingistä päin. Ulkoilureitistö kulkee sen alapuolella.

Kätevää reippailla vetten äärellä, niin pienet janoiset koiraeläimet voivat hörppiä vettä.

Hyvää syksyä!

Hajutestikuulumisia ja tyttöjä naurattaa

Kyllähän se nyt tiedetään ja tieteellisestikin osoitettu, että koira aistii omistajansa mielialat. Mutta aika hauskan huomion tein tässä jokin aika sitten siitä, miten Wiima reagoi ilmeisiini, eleihini ja ääniini (en tiedä mihin noista se itse asiassa reagoi..) :

Juttelin yhtenä päivänä Wiimalle jotain asiaa ja se seisoi minua vastapäätä ja kuunteli puhettani tosi tarkkaan. Sitten puhuessani vähän naurahdin, jolloin Wiiman häntä alkoi heilua ja kun taas jatkoin puhumista, niin häntä pysähtyi, mutta kuuntelu ja kontakti jatkui intensiivisenä.

Mietin havaintoa siinä samalla puhuessani ja siitä innostuneena lisäsin puheeni väliin pieniä hihityskohtauksia ja kyllä - täsmälleen itse nauraessani alkoi Wiimaakin naurattaa eli häntä iloisesti heilua, kunnes häntä taas pysähtyi puheen ajaksi.
Ja siinä me tytöt sitten yhdessä vuorotellen juttelimme ja hihittelimme 😊.

Wiima on tietenkin oppinut, että kun minua naurattaa, niin olen iloinen ja etenkin kun nauran Wiiman kanssa ollessani, niin ne on tietenkin aina onnellisia hetkiä. Joten oma nauruni herätti varmaan koirassakin sitten iloisen tunteen. Tai oliko se sitten opittu käytös - mene ja tiedä, mutta hauska huomio kuitenkin.
Olen tuota nyt toisinaan toistanut ja myös Wiiman reaktio toistuu. Mutta riippuu vähän Wiiman fiiliksistä, yhteishihitykseen tarvitaan kontakti, reporankaillessa ei häntä heilu vaikka miten kikattaisin.

Hajutestikuulumisia
Auran Nuuskut ry järjesti 18.10. viralliset Nose Work -kisat Vanton tilalla Raisiossa sekä samalla 2-luokan hajutestin. Tuo ilta oli minulla varattuna muuhun, joten en ilmoittautunut kisoihin - ja se olikin täyttynyt ensimmäisten 10 minuutin aikana. Mutta sitten kävi niin, että ilta vapautuikin ja tapahtumaa edeltävänä iltana kyselin, että vieläkö mahtuu hajutestiin. Kyllä mahtui, ja niin ilmoitin meidät sitten mukaan.

Laakerinlehti on meille kyllä tuttu haju ja olemme treenanneet sillä, mutta viime aikoina olemme keskittyneet pelkästään eucalyptukseen. Sen verran extempore oli tuo ilmoittautumiseni, ettemme edes kerinneet muistutella laakerinlehteä mieleen - paitsi kotona juuri ennen lähtöä tein pienen harjoituksen ihan perusmetallirasioilla: yhteen laakerinlehteä ja vähän haastetta tuomaan laitoin niihin pariin muuhun koiran herkkuja. Ajattelin, että jos Wimppu tuosta sen laakerin ennen herkkuja bongaa, niin olen turvallisilla vesillä. Ja niin kävi, että laakeri löytyi helposti ja lähdimme matkaan.

Saavuimme paikalle vähän myöhässä - olin jo ilmoittautuessani kertonut, etten ehdi paikalle ihan ilmoittautumisaikaan ja niinpä vuoromme oli lähes heti paikalle tultuamme. Vanton pihalla oli tietenkin todella paljon koirien hajuja ja siellähän on myös kaneja, poneja ja niin edelleen, ja Wiimaa kiinnosti nuo kaikki maaperän hajut, niin ettei sen nenä meinannut maasta irrota. Jopa niin, että kun pikaisesti tein sen kanssa vielä yhden testietsinnän 'lämmittelypaikalla', niin Wiima kyllä merkkasi löydön, mutta se ei ollut ollenkaan motivoitunut etsimään laakerinlehteä niiden ihanien muiden hajujen joukosta. Kääk, ajattelin, mitäköhän tästä tulee...

Hajutesti on aina ns laatikkoetsintä, joka toteutetaan määrämuotoisesti tietyn välimatkan päähän toisistaan laitetuilla pahvilaatikoilla. Testin tarkoitus on varmistaa, että koira tuntee etsittävän hajun ja hyväksytty tulos on kilpailuihin osallistumisen edellytys. (kuva Nina Remes)

Wiima tapasi myös pupuja =)

Mutta huoli oli onneksi turha. Kun varsinaiseen etsintään ryhdyttiin, oli Wiiman työmoraali taas kohdillaan ja se käveli suoraan hajulaatikon luokse ja merkkasi hajulaatikon ja hajustetun kohdan. Käyttämämme aika oli aivan reilusti alle määräajan, joka muistaakseni oli 2 minuuttia. Hyvä Wiima!

Eli nyt meillä on oikeus kisata Nose Workin kakkosluokassakin sitten kun sen aika koittaa - vielä olisi ykkösluokan kisoja käymättä ennen luokkanousua, sillä olemme tähän mennessä osallistuneet vasta epävirallisiin kisoihin. Tänä syksynä noita virallisiakin kisoja on täällä meidän hoodeilla jo ollut ihan muutamia, mutta ajankohdaltaan niin, ettemme ole päässeet ilmoittautumaan.

Iloisia syysvärejä sinunkin syksyysi!

Wiima, wieraileva tähti

Perjantaina meillä oli Wiiman kanssa hauska ilta. Olin nimittäin jo keväällä saanut pyynnön saapua paikallisen Rotary-klubin vieraaksi Nauvoon kertomaan koiraharrastuksesta ja nimenomaan Nose Workista ja nyt se ilta sitten olisi.

Olin valmistautunut muutaman dian kanssa, joissa halusin ensin vähän laajentaa kuvaa ja kertoa koiran virikkeistämisen ja aktivoinnin tärkeydestä ennen kuin päästiin itse asiaan, eli Nose Workkiin. Ajattelin, että kuulijakunnassani ei varmaankaan kaikki olisi koiraharrastajia ja toisaalta, vaikka koira olisikin, niin jokaisella ei ole mahdollisuuksia harrastuksiin, joten halusin myös antaa joitakin sellaisia vinkkejä, joilla koiran päivään saa helposti virikettä kävelyjen väliin. Esimerkiksi sen, että ruokinnassa voisi välillä luopua ruokakiposta ja heitellä ruuan pihalle etsittäväksi ja koira pääsee siten käyttämään nenäänsä ruokaa hakiessaan.

Harmittelen, etten tullut esitykseni alussa kysyneeksi, että miten monella kuulijalla itsellään on koira. Joten en yhtään tiedä oliko mukana koiranomistajia muuta kuin yksi pariskunta, jotka tunsin 'koirapiireistä' jo entuudestaan.

Nose Workkiin otin sellaisen näkökulman, että kerroin toki lajin perusteet ja pääkohdat, mutta lisäksi myös yleisemmin hajuntunnistuksen kouluttamisesta ja toisaalta miten ilmaisu rakennetaan ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon. Ajattelin, että laajempi näkökulma myös koiran nenänkäyttöharrastuksiin voisi tälle kuulijakunnalle olla kiinnostavampaa.

Wiima odottelee, että se voi lähestyä tehtävää tekemään - hakemaan eucalyptusta herkkujen keskeltä. 

Esityksen päätteeksi meillä oli Wiiman kanssa pieni työnäytös. Olin ennen esitystä piilottanut aulaan muutamia hajujemmoja, jotka nyt haimme. Olin Wiimasta aivan hurjan ylpeä - luennon aikana se kiltisti ja hiljaa makaili vieressä, ja kun oli aika tehdä hommia, niin sitten se toimi oikein hyvällä draivilla ja keskittyneesti yleisöstä piittaamatta.

Tein meille etukäteen pienen ansankin - tai joka olisi voinut olla ansa - eli hajuerottelutehtävän, jossa yhdessä purkissa oli eucalyptusta ja muissa koiran herkkuja. Ajattelin, että katsojista voisi olla erikoista ja jännää, että koira hajulle opetettuna valitsee eucalyptuksen vaikka tarjolla oli myös juusto- ja kinkunsiivua.
Pikkusen jännäsin miten meidän käy, kun en ole tuollaisilla herkkuhäiriöillä vähään aikaan treenannut ja kerroin katsojillekin, että miten homman pitäisi mennä, vaikka meillä ei ehkä just niin menisi. Mutta eikä mittään, Wiima oli kuin vanha tekijä ja merkkasi eucalyptuksen enempiä ihmettelemättä. Hyvä Wiima <3 <3 !

Wiima taisi sulattaa kaikkien sydämet iloisella työskentelyllä. Katsojia nauratti haistelun nuuskutusäänet ja sitten sellainen hassu tilanne, että ensin tehtiin löytö, palkitsin Wiiman ja hajulähdettä poistamatta käännyin yleisöön päin. Sillä aikaa Wiima hiippasi selkäni takana takaisin hajulähteelle ja kökötti siinä toiveikkaan näköisenä lisäpalkkaa odottamassa =)

Wiimakin kuuntelee tarkoin mitä puhutaan =)

Sitten oli aika lähteä kotimatkalle, lossi oli aika tyhjillään. Taisin matkustaa väärään suuntaan - perjantai-iltaisin liikennettä on enemmän saaristoon päin kuin sieltä pois. 

 

Sellainen perjantai. Vähän erilainen ja oikein kiva - kuulijakunta kun oli niin mukavaa ja tunsin itseni tervetulleeksi. Ja tietenkin myös on kivaa, kun voi tätä itsellekin mieluisaa koiraharrastusviestiä viedä eteenpäin =)

NoseWork -epiksissä ja talvimaisemia

Eilen lauantaina 3.3 oltiin Wiiman kanssa paikallisen koirakoulu Vainuvoiman järjestämissä NoseWork-mölleissä. Kisat käytiin sisätiloissa ja niinpä tarjottimella oli kaksi sisätilaetsintää (tuomari Taina Korhonen) sekä laatikko- ja ajoneuvoetsinnät (tuomari Vesa Laakso). Kisojen järjestelyt olivat erinomaiset, neljä etsintäaluetta ja 17 kisaajaa, ja silti aikaa ei tainnut mennä kuin runsaat kolme tuntia.
Wiimalla on ollut nyt voimakkaat valeraskausoireet ja etukäteen jännäsin, miten se mahtaa pystyä keskittymään. Mutta se oli turha huoli, nimittäin typykkä hoiteli hommat todella hienosti!
Kaikki hajut löytyivät sallitun ajan puitteissa ilman miinuspisteitä, eli selvisimme kisasta täysin pistein, ja Wiiman työskentely oli keskittynyttä ja sitkeääkin, jos hajun etsimiseen kului aikaa.

Eka etsintäalue oli pienehkö huone, johon oli valittu kodinhoitohuoneen tapainen sisustus. Oli kuivatustelinettä vaatteineen, erilaisia säilytysvälineitä ja muuta pientä ja isompaa sälää. Etsintäaika alueella oli 2 minuuttia, selvitimme sen 38 sekunnissa, hyvä Wiima! Ilmaisu (joka Wiimalla on istuminen) oli selkeä ja tuomarin kommentit alueelta olivat "Rauhallinen, tarkka etsijä".

Toinen etsintäalue haettiin heti perään ja sekin oli sisäetsintäalue, mutta isompi ja kodinomaisesti sisustettu. Tällä alueella meillä oli kaikkein eniten haastetta. Etsintäaika oli 4 minuuttia ja meillä kului aikaa 3 min 3 sek hajun löytymiseen.

Haju oli taustalla olevan harmaan penkin alla. Lähdimme tutkimaan aluetta sohvan huitteilta, sitten myötäpäivään kiertäen matkalaukkujen kautta pöytäryhmän luo, jonka tutkimme aika tarkkaan. Sitten kertaalleen jo ohitimme harmaan penkin, mutta haju ei siinä sattunut Wiiman nenään, mutta toisesta suunnasta palatessamme se sitten osui ja ilmaisu oli selkeä. Saattaa olla, että ohjasin Wiimaa tutkimaan taustalla olevaa seinää eka kerralla tuosta kulkiessamme, koska olin itse saanut ajatuksen, että kätkö saattaisi olla sen koloissa. Mutta ei se sitten ollut :) , ja nuo kotkotuksemme ennen löytöä vei meiltä aika paljon aikaa.

Tässä etsinnässä Wiima joutui hakemaan sitkeästi, kun hajua ei heti löytynyt. Se on selvästi kehittynyt sitkeydessä, vielä vuosi sitten se turhautui huomattavasti helpommin. 

Täydet pisteet tästäkin osiosta ja todella kiva tuomarikommentti: "Hienoa, kaunista ohjaamista. Ohjaaja tuntee koiransa hyvin". 

Tuomarikommentissa kehutaan minun "Wiimatuntemustani". Tämä liittynee sellaiseen asiaan, että Wiimalla on tapana, kun etsiminen pitkittyy, hieman istahdella etsinnän lomassa. Se voi joskus hieman hämätä minua, koska myös Wiiman löytöilmaisu on istuminen. Olen onneksi kuitenkin oppinut varsin hyvin erottamaan Wiiman "istahtelut" löytöistunnasta, ja tämän asian tuomari oli pannut merkille ja vaihdoimme siitä muutaman sanan etsinnän jälkeen.

Kahden sisäetsinnän jälkeen vuorossa oli pieni tauko, jonka jälkeen etsinnät jatkuivat seuraavalla kahdella etsinnällä, laatikoilla ja ajoneuvoilla.

Laatikoita oli paljon ja ne oli minusta järjestetty harmittavaisen kauas toisistaan, niin, että koiran olisi vaikea nähdä niitä kokonaisuutena ja siten ymmärtää, että laatikot olivat etsinnän aiheena. Niinpä päädyin taas ohjaamaan etsintää ja koitin pitää sen järjestelmällisenä. Ja hyvinhän se sujui, Wiima ilmaisi heti ja selkeästi löydön, heti kun sille osuttiin. Oli ehkä vähän tuurista kiinni, miten päin sitä rataa sitten alkoi suorittaa, me lähdimme liikkeelle "tietenkin" väärältä puolelta :) 

Etsintäaikaa oli laatikoille oli 2 min ja meiltä tuhraantui aikaa 59 sek, eli puolet sallitusta ajasta.

Tuomarikommentti oli taas erittäin mukava: "Ohjaaja ohjaa ja koira ohjautuu mahtavasti! Loistavaa yhteistyötä!"

Ajoneuvoina paikalla oli henkilöauto, peräkärry ja pulkka :) ! Tässä noudatin samaa kaavaa, eli järjestelmällisesti lähdimme etsimään hajua ja se ei löytynyt ekasta ajoneuvosta vaan tokasta, eli peräkärrystä. Tässä haussa olin aavistuksen epävarma Wiiman ilmaisusta, että oliko se "istahtelua" vai oikea löytö. Mutta pyysin sitä näyttämään kätkön uudelleen ja itse liikuin poispäin - ja kun Wiima sitkeästi nökötti paikallaan ja näytti samaa paikkaa, niin sitten uskoin ja ilmoitin löydön, ja sehän se oli. Ilostuin siitä, että Wiima sitkeästi piti puolensa, eikä lähtenyt matkaani vaikka hieman sitä kätköllä testasinkin varmistuakseni. Tietysti temppu vei meiltä vähän sekunteja kisassa, mutta taitona arvostan sitä, että koira jääräpäisesti kököttää löydöllä, jos en itse ole heti samalla aaltopituudella. 

Etsintäaikaa ajoneuvoille oli 3 minuuttia ja meillä meni 1 min ja 20 sek, ja tuomarikommentti oli taas mieltälämmittävä: "Hienosti seuraat, että koira käyttää nenäänsä ja haistelee joka kohdan. Voit surutta luottaa koiran ilmaisuun!"

 

Sanallisessa feedbackissa sain vielä palautteen siitä, että ohjaamistyylini on hyvä ja koira seuraa sitä erinomaisesti. Lisäksi tuomari Vesa huomautti, että valitettavasti järjestelmällinen hakutyyli syö vähän aikaa NW:n alimmissa luokissa ja on vaikea olla kisan nopein.
Hän kehotti silti ehdottomasti jatkamaan samalla tyylillä, sillä lajin korkeammissa luokissa on hänen mukaansa enää vaikea pärjätä sillä, että koira itse säntäilee etsimässä ilman järjestelmällistä hakemista. Tämä oli hyvä kommentti, sillä tajusin itsekin, että ohjaaminen söi aikaa. Jos olisin päästänyt Wiiman itse risteilemään alueilla, niin se olisi ehkä nopeammin osunut hajulähteelle. Pelkäsin kuitenkin, että jos lähden siihen, että Wiima itse päättää miten etenee, niin sitten minun on vaikea pysyä kärryillä siinä, että mitkä paikat on tutkittu ja mitkä ei, ja silloin riskeeraan sen, ettemme löydä hajua sallitussa ajassa ollenkaan ja sitä riskiä en halunnut ottaa.

Olen oikein tyytyväinen suoritukseemme kisoissa, vaikkemme siis palkintopalleille etsintäaikojemme vuoksi yltäneetkään. Ja isoissa oli todella kiva tunnelma, NW-harrastajat tuntuvat kaikki olevan kivaa ja toisiaan kannustavaa porukkaa!

****

Viimekertaisen kirjoitukseni aihe oli, että talvi se oli täällä lounaisessa Suomessa vain viikonlopun mittainen. No, niinhän se olikin tuossa vaiheessa, mutta olen joutunut monta kertaa syömään sanani sen jälkeen, sillä nyt meilläkin on täällä aivan ihanat talvikelit!
Olen tässä miettinyt, että tykkäänkö enemmän näistä rapsakoista pakkassäistä vai lämpimistä kesäsäistä - monelle kanssaihmiselle valinta olisi itsetään selvästi ne lämpimät kelit, mutta itse huojun kahden vaiheilla, sillä tykkään talvikeleistä todella paljon!

Viime viikonloppuna oltiin jäillä - Wiima jopa molempina päivinä, ja minä itse toisena.

Sieltä tulee Wiima!

Wiima rallattelee 10-kuisen löwchenpennun kanssa :)

Ja tässä se Wiima rallattelee parhaan ystävänsä, BC Nemon kanssa

Paraisten vierasvenesatamasta kun katselee merelle päin, niin horisontissa näkyy pieni saari, Tjuven-nimeltään. Tjuvenilla on grillipaikka ja nyt kun jäät kestävät, niin ihmisiä lappaa saareen piknikille, ja niin tietenkin mekin. 
Tässä ollaan matkalla Tjuveniin, isäntä ja Wiima näyttävät bonganneen jotain kiinnostavaa.

Saavuimme grillipaikalle, mutta tätä joukkopakoa emme silti aiheuttaneet vaan edelliset kertoivat jo olevansa valmiita.

Tässä sitä ollaan Tjuvenilla piknikillä. Me olimme varustautuneet kahvin ja voileipien kanssa, joten luovutimme nuotiopaikan makkaragrillaajille.

***********

Vielä yksi kuva valeraskaasta Wiimasta:

Jos ette tienneet, niin toilettipaperirullakin on ihan kelvollinen koiranpentu!

PS: uteliaisuuttani varasin Wiimalle ajan SmartDogin kognitiotestiin. Onhan se vähän tyyris, mutta asia on pyörinyt mielessä aika pitkään ja nyt kun saatiin testaaja tänne lähemmäs kotiseutuja, niin päätin mennä mukaan ja katsoa, mistä siinä oikein on kyse ja samalla oppia lisää Wiiman aivoituksista. Aikamme on maaliskuun loppupuolella, siitä sitten siinä vaiheessa lisää :)