Poseerauksia lenkin varrella

Kulunut viikko on ollut meidän perheen 'peruskauraa', normiarkea, töitä ja kotitöitä, juniorin futiksia ja Wiima Wimpulan kanssa touhuamista.
On ollut hienoa huomata miten terveellisesti koiran perheeseen tulo on vaikuttanut elämäämme, sillä ennen koiraemännyyttä en todellakaan vetänyt päivittäisiä keskimäärin tunnin lenkkejä, ja viikonloppuisin pidempiäkin. On ihan superhienoa, että ulkoilun ja reippailun määrä on moninkertaistunut. Se oli meillä myös yksi monista koiran ottamisen syistä ja asia on täydellisesti toteutunut. Itse asiassa olen ajatellut että kaikilla pitäisi olla koira, kyllä olisi Suomi monella tapaa terveempi kansa sillä tavalla :D
Ja sellainenkin toinen juttu, että koiran kanssa tulee lähdettyä ulos myös mitä ihmeellisinä vuorokauden aikoina. Ei nimittäin ole ihan ainutkertaista että tulen vetäneeksi lenkkarit jalkaan puoli kymmenen aikaan, kymmenen huitteissa, tarkoituksenani vain pissattaa Wiima, mutta jalat vetääkin huomaamattani reilusti pidemmän lenkin melkein keskellä yötä, kun se on tuntunut niin ihanalta.
Tähtitaivaskin on niin kaunis ja sitä saa leppoisilla yökävelyillämme rauhassa ihailla.
Jos kulkisin yksinäni ulkona tuohon aikaan, niin voisi tuntua vähän epämukavalta, ja höristelisin korviani rasahduksille, vaikka samalla tajuankin ettei tällaista keski-ikäistä (? ---  tai mitä tässä mitään kysymysmerkkejä kirjoittelen, noinhan se on, keski-ikäinen..) - siis ettei tällaista keksi-ikäistä eukkoa kukaan viitsi pakkasessa puskissa vaania :) Mutta koiran kanssa kulkiessa ei tällaisia ajatuksia mahdu päähäni ollenkaan, ihan rauhassa ja rentona taivallamme.

Pääasiassa kuitenkin ulkoilemme päiväsaikaan, kuten tänäänkin ja mukana on usein lisäksi kamera.
Wiima-tyttönen on alkanut oppia hyväksi valokuvaajan koiraksi - kun pysähdyn ja vedän kameran esiin, niin se pysähtyy kiltisti odottamaan, että meikäläinen saisi hommat valmiiksi.
Mutta siihen se on selvästikin vähän kyllästynyt, kun välillä istutan sen milloin minkäkin kiven päälle tai laiturin nokkaan ja kuvaan sitä itseään.
Vapaanajuoksulenkeillä koiran kuvaaminen on nimittäin hihnakävelyä helpompaa, kun vapaana oleva koira on hieman etäämpänä ja kivoja kuvakulmia löytyy melkein automaattisesti koiran liikkuessa itsenäisesti.
Mutta kun ollaan hihnalenkillä - kuten me useimmin ollaan sopivien lähimetsien puutteesta - niin koira on pääasiassa liian lähellä kuvaamista varten, ja sen kuvaus on vaikeampaa. Hihnalenkillä  kuvakulma on myöskin liikkeessä kuvatessa usein ikävästi ylhäältä alas, luonnollisesti, sillä oma pää heiluu ylempänä.
Siksi mulla onkin ollut tapana tällätä pimu lenkin varrella johonkin ja ottaa siitä muutama kuva. Vähän tylsiähän nuo posekuvat on, mutta kuvia kuitenkin :)

Alla joitakin kuvia tämän päivän (lauantai) lenkin varrelta, jossa kiertelimme Paraisten rantaviivan tuntumassa sekä Vanhalla Malmilla, edelleen elinvoimainen puutaloalue 1600/1700-luvulta. Vanhalla Malmilla kohtasimme yllättäin myös lampaita, joita jäimme kauempaa ihailemaan, jotta ne eivät pelästyisi.

Wimpsahdus se on edelleen utelias pentu ja kaikkea on haistettava ja maistettava - kuten tätä ruusunmarjapensasta

Wiima Paraisten venesataman laiturilla. Takana merenselkä jäässä. Jäillä näytti vieläkin olevan kävelijöitä, vaikka aurinko jo lämmittää ja heikenneistä jäistä varoitellaan.

Ja niin se Wimpula pääsi taas valokuvamalliksi :)

Kirjastovene, peltinen, odotteli laiturissa jäiden sulamista. Kirjastovenehän on kuten kirjastoauto, mutta kun saarissa asuville ihmisille tarjotaan kirjastopalveluita, niin siihen hommaan sopii paremmin paatti kuin bussi, sillä bussissa voisi tulla kosteat oltavat kun taas paatti kelluu.

Ja rannasta suuntasimme Vanhalle Malmille, eli satoja vuosia vanhalle puutaloalueelle ja käännyttyämme yhdestä korttelista toiselle, näimmekin yllättäin lampaan laiduntamassa lumisella pihamaalla!

Kiersimme toiselle puolelle ja näkemällämme ruskealla lampaalla olikin kavereita :)

Tämän näköisiä tyyppejä meitä kurkki aidan takaa. Olisi ollut kiva mennä Wiiman kanssa nenäkkäin lampaita haistelemaan, mutta kun ei ollut ketään lähellä jolta kysyä lupa, niin pitäydyimme kohteliaan välimatkan päässä. 

Eikä Wiimakaan ihme kyllä mitenkään osoittanut hinkuvansa lähikontaktiin. Itse asiassa se vaikutti pitävän mielellään pientä välimatkaa näihin 'kiharakarvaisiin koiriin'. Saapa nähdä mitä mimmi meinaa kun se toukokuussa pääsee lammaspaimennusaitaukseen, meneekö silloinkin typykällä pupu (tai lammas) pöksyyn vai löytyykö se paimennusvietti ja rohkeus sieltä jostain selkärangasta.

Reittimme jatkui Vanhan Malmin kujilla

 Pöh, sanon minä! Ja taas tuo emäntäinen sai päähänsä suunnata tuon mustan tötsänsä 

minun suuntaani...

Taidanpa istahtaa, sillä jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tässä vierähtää taasen tovi :P

Nonni, näpsytä sä Emäntä rauhassa sitä mustaa putkea naamasi edessä, niin minäpä pidän sillä aikaa ympäristöä silmällä.

Wiima Wimpula wastawalossa. Takana Paraisten keskusta ja kaupungin halkova salmi.

***

Ja kotiin palattuamme Wiima veti pikaiset nokoset tavanomaisella paikallaan ja pyysi sen jälkeen pääsyä pihalle päivittäisiin pihavahtikoiran hommiinsa :)

Ja talvella nekin hommat sujuvat kuin leikki vain, sillä Wiimalla on hyviä naköalapaikkoja joista näkee kauuuaaas - nimittäin lumikinokset :) 

Tässä typykkä seisoo terassimme ulkokulmalla, jossa on lunta reilusti yli kaiteen,

tähystystorni siis ainakin 1½ metrin korkeudessa, ei hullumpaa!

Koitapa vain hiipiä ohi Wiiman huomaamatta - ei onnistu :)

Maaliskuulumisia

Palasimme Teneriffalta runsas viikko sitten ja elämä alkaa olla taas tavallisissa uomissaan. Työt ja koulut taas loman jälkeen alkaneet ja sitä rataa.
Mutta Wiima se on edelleen (lue ed. postaus) vähän erilainen kuin ennen lomaamme. En vieläkään tiedä onko ne valeraskausoireita vai kestääkö sen vain sopeutua takaisin kotielämään elettyään koirahotellissa runsaan viikon.
Ei typykkä mitenkään hankala ole, eikä mitään suurempia ongelmia, erilainen vain. Se on mm vähän ruokahaluttomampi. Vaihdoin tässä välissä jo nappulamerkinkin. Wiima kyllä syö, mutta kuppiin jää ruokaa joka kerta vaikka laitan sitä vähemmän esille, ja sellaista ei ennen tapahtunut Koskaan.
Tarjosin sille myös lihaisaa raakaluuta tässä eräänä päivänä, se kyllä innostui siitä kovasti - mutta ei syödäkseen vaan piilottaakseen! Aikaisemmin se olisi ottanut hyvän asennon ja alkanut nautiskella.
Wiima on vähän levottomampi kuin ennen sekä 'piippailee' eli vinkuu ja vonkuu.
Pehmolelut pistimme pois vähäksi aikaa, sillä niiden kanssa typykkä haluaisi nyt eniten nylkytellä.

Että onko tuollainen käytös sitten valeraskautta vai ei - en tiedä. Tänne nämä asiat on nyt kirjattu, niin sitten seuraavalla kerralla näen että toistuuko meininki samanlaisena. Mutta toisaalta, jos nämä ovat valeraskausoireita ja Wiima oirehtii valeraskauttaan jatkossakin tällä tavalla, niin helpolla päästään. Olen kuullut koirien todella kärsivän valeraskausoireilusta, maidontuotantoa, masentuneisuutta jne - meillä ei onneksi ole mitään tällaista vaan Wiima on kovin hyväntuulinen ja reipas.

***

Olemme tammikuusta lähtien käyneet rallytokon vakioryhmässä. Treenikerrat ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, ja niillä kerroilla kun on tökkinyt, niin olen itse saanut katsoa peiliin. Tänään taas kävimme treenaamassa ja nyt vähän jännitti, sillä meillä on ollut kolmen viikon tauko matkamme ja sen jälkeen sairastamani noroviruksen vuoksi.
Etukäteen ajattelin että tänään ei taida mennä ihan putkeen, kun Wiimakin on yllä kertomallani tavalla vähän rauhattomampi nyt.
Mutta en olisi voinut olla enempää väärässä: Kiersimme radan kaksi kertaa. Eka kerran Wiima remmissä, kuten se tavallisestikin on ollut, se meni paremmin kuin olin odottanut, ensiksikin muistinkin itse paremmin radan kulun ja Wiimakin tuli mukavasti mukana - vähän parempi vire sillä olisi kyllä voinut olla.
Mutta sitten kakkoskierroksella sain kuningasajatuksen että vapautan Wiiman remmistä.
Vähän pelkäsin että pimu lähtee haahuamaan reunamilla odottavien koirakkojen luo, mutta eipä lähtenytkään, kierros meni meidän mittapuulla aivan mainiosti!!   Wiima-typykkä piti kontaktia paremmin kuin ikinä rallytreeneissä ennen ja oli mukana ihan satasella. Saimme oikein kehuja! Jee!! Tosi kivaa! Taidetaan jatkossakin unohtaa remmi näissä hommissa.
Ensi kertaa varten on määrä opetella uusi asia, nimittäin Peruuttaminen.

Tässä kuva Wiimasta odottamassa vuoroaan rally-kehään:

 

***

Jä tänäänhän oli aivan ihanaakin ihanampi talvipäivä! Edellisenä yönä tuuli niin että nurkissa puhkui ja puhisi ja lunta olikin aamuun mennessä tullut varmaan parikymmentä senttiä lisää. Mutta tuulen vuoksi lumi oli kasaantunut, niin että jossain saattoikin olla melkein puolen metrin kinos, jos tuuli oli sopivasti päässyt kinostamaan.
Lumikasoista ei voi edes puhua mainitsematta Wiimaa samassa lauseessa ja typykkä olikin taas ihan onnessaan niistä uusista höttölumikasoista. Tässä alla muutama tänään otettu valokuva Wiimasta hänen ihanissa lumikinoksissaan tämän päivän reippailulenkillä omissa lähimaisemissamme :

 

Tämä kuski joutuu lumitöihin ennen kuin auto on taas liikenteessä.

Traktoreita ja lumenluojia näimme siellä täällä edellisyön lumentuloa korjaamassa.

Siinä se typykkä istua nököttää kun kutsuin sen luokseni - mutta neidillä ei ole selvästikään mitään käsitystä siitä miten hölmöläiseltä hänen korkeutensa juuri nyt näyttää :)

Sen pituinen se.

Pakkasen puremat

Lauantaiaamuna kun avasimme silmämme näytti mittari täällä Suomen lounaiskulmallakin -27 astetta. Huh, käsittämätöntä! Wiima typykkä kävi pihalla aamupissalla, mutta päin vastoin kuin yleensä, jolloin se usein jää ulos touhuamaan ja ihmettelemään maailman menoa tai toisinaan torkkumaan, mutta tänään se pyysikin varsin nopeasti sisään pääsyä. Ei miellyttänyt nämä astelukemat siis edes lapinkoiraa. Sen verran paksun turkin pimu on kylläkin nyt kasvattanut, että uskon kylmän tunkeneen hauvan sisuskaluihin tassujen kautta.
Niinpä laiskottelimme tuvan lämmössä aamupäivän:

Ja vähän aikaa kun maltettiin pakkasen lauhtumista odotella - niin olivat sääennusteet luvanneet - keli lauhtuikin mukavaksi ulkoilupäiväksi, aurinkokin taisi jo vähän lämmittää.
Jäihän mittari sentään reilusti siniselle (-17 ) vielä päivällä, mutta se ei tuntunut aamujärkytyksen jälkeen enää miltään ja Wiimakin astui uudella innolla pihavahdin tehtäviinsä:

Wiiman partioidessa portilla ja oven edessä valmiina pussaamaan kaikkia tulijoita, minä ja isäntä pakkasimme itsemme sillä aikaa toppa-asuihin ja lähdimme sitten koko konkkaronkka metsään. Lumi narisi ihanasti jalkojen alla. Aurinko paistoi ja kuura kimmelsi kaikkialla auringonsäteiden osuessa.

Vastavaloon kuvatessa tuli valokuvaan erilaisia sävyjä ^

Wiima on bongannut hiihtäjän (ylävasen). Hetken jo pelkäsin että se lähtee morjestamaan, mutta kiltisti typykkä pysyi luonamme.

Juoksemisen riemua! Wiima vetää kierroksen pellolla saatuaan jännittävän vainun.
Vauhdikas luoksetulokin filmille tallentui :)
Filmi (youtube)

^ Ja koiratko ei muka osaa hymyillä?? :) 

 Suunnanvaihto vauhdissa :)

Korpikuusen kannon alla on Mörri Möykyn kolo - taisi olla vielä tuoksukin jäljellä.

Jää tekee kauniita kuvioita

Typykkä ryhdikkäänä

"Kiitos mielenkiinnosta", sanoo Wiima!