Silmäharmeja sekä Turun kauniita jouluvaloja

Silmäongelmat ovat varjostaneet Wiiman syksyä, silmät vuotavat. Aiemmin täysin oireettomat silmät alkoivat vuotaa joskus alkusyksystä. Ja pikkuhiljaa vuodon jatkuessa kyynelneste alkoi rikkoa silmien sisäkulman ihoa, koska ne olivat koko ajan kosteina. Ensin vuotoa oli vain toisessa, vasemmassa, silmässä, mutta syksyn edetessä alkoivat molemmat silmät vuotaa, joskin oikean silmän oireilu on lievempää kuin vasemman. 

Lääkäriin mentiin kun ongelma oli tunnistettu, ekan kerran jo syyskuun lopussa. Tippakuurihan (oftan dexa chlora, kuten ihmisilläkin) sieltä silloin tuli, mutta kun muutaman viikon kuuri ei purrut, niin palasimme pariin otteeseenkin lekurille. Toisella kertaa Wiima rauhoitettin tutkimusta varten, mutta silmässä ei todettu mitään erityistä - tippa jatkui sekä lääkearsenaaliin lisättiin kosteutustippa, ja toisella kertaa saimme vielä tipan lisäksi rasvan.

Allergioiden osuus käytiin tietysti läpi, koska sellainen syy tulee ensimmäisten joukossa mieleen. En kuitenkaan keksi mitään, mikä Wiiman elämässä olisi muuttunut syksyn mittaan. Ruokana Wiima syö Dagsmarkin Hämettä ja Lappia sekaisin ja nappuloiden ohella kanamunaa, erilaisia lihoja tai kalaa, sopivia ruuanjämejä, raejuustoa, luonnonjugurttia ja kasviksia, mutta näin on ollut jo vuosia, ja lääkärin mukaan ainakaan ruoka-allergia ei siis tunnu todennäköiseltä.

Vaiva se vaan jatkui ja aloimme olemaan jo varsin ikävissämme asiasta. Silmät vuotavat edelleen ja silmien sisäkulmassa oli vuorotellen jonkinlainen pikku rupi, rähmä taikka paljas, punoittava ja karvaton alue. Soitin lääkärille konsultoidakseni, että mitä olisi tehtävä, oliko hänellä vielä ajatuksia asiasta. Lääkäri ehdotti, kuten itsekin olin alkanut mielessäni suunnitella, silmäspesialistin vastaanotolle hakeutumista. Vaiva ei selvästikään menisi ihan peruskeinoilla ohi.

Wiima vastaanotolla 

Varasin siis ajan erikoissilmälääkärille. Vastaanotolla tutkittiin kuivasilmäisyys (ei ollut), mutta sitten huomattiin kyynelkanavien olevan tukossa.
Niin varattiin uusi aika kyynelkanavien huuhtelulle, koska se vaatii rauhoituksen ja sitä edeltävän paaston. Toimenpide sujui hyvin, kyynelkanavat oli lääkärin mukaan saatu hyvin huuhdottua avoimiksi ja Wiima kotutui toimenpiteestä taas tippa-arsenaalin kera, eli Oftan Dexa Chloraa taas kolme kertaa päivässä sekä lisäksi kosteutustipat.

Nyt olin varovaisen iloinen, että tämäkö sitä ongelmaa oli sitten aiheuttanut. Kun kyynelneste ei pääse valumaan suunniteltuja reittejään, alkaa se valua niitä suunnittelemattomia pitkin, eli silmäkulmasta ja nyt toivottavasti huuhtelun jälkeen ongelma olisi ratkennut. 

Mutta ei. Rähmiminen jatkuu...phuuh.
Hakeuduimme taas kerran, edellispäivänä, silmäspesialistin vastaanotolle. Mitä nyt sitten tehtäisiin? Lääkärin päätelmä oli, että jokin koiran taustatekijöissä ylläpitää ärsytystilaa. Olisiko Wiima kenties kehittänyt allergian vaikkapa homeitiöille, joiden määrä lisääntyy syksyn mittaan. Mene ja tiedä. Mutta tämä on nyt tämänhetkinen hoitosuunta. 

Wiimasta otettiin verinäyte, josta tutkitaan allergeenit. Wiima sai vastaanotolla myös Cytopoint-pistoksen, joka tehoaa atopian oireisiin ja helpottaa kutinaa, sillä rikkinäiset silmäkulmat ovat myös kutiavaiset, ja silmien raapiminen ei ole hyvästä. Cytopoint-pistos uusitaan kuukauden päästä ja sitten harkitaan annostus, sillä Suomessa käytetään hyvin laimeaa annostusta, eikä se välttämättä heti tehoa (kertoi lääkäri). Esimerkiksi Yhdysvalloissa kerta-annos on kertalaakista tuplat Suomessa käytettävään annokseen verrattuna, niinpä oikeaa annostusta voi varsin turvallisesti etsiä.
Ja tietenkin silmätippaa menee taas, niin Oftan Dexa Chloraa (tulehdusten ja yliherkkyysoireiden hoito) ja Aptus Sentrix (kosteutustippa). 

Jos tässä syksyssä jokin asia on ollut hyvä, niin ehkä se, että silmätipparutiinimme ovat kehittyneet (Wiima ei tosin edelleenkään niistä riemastu, mutta alistuu kiltisti <3 ), mutta muuten tilanne ottaa päähän aika rajusti. Toivottavasti saataisiin nyt jotain vastauksia, mikä niitä Wiiman silmiä ärsyttää ja tilanne niiden osalta kuntoon! On todella ikävä katsoa sairastavaa koiraa pystymättä sitä auttamaan. Tulee paha mieli ja itselle syyllinen olo. 

*********

Turun jouluvalot

Ei kuitenkaan pelkkää ikävää aihetta vaan myös mukavaa 😊. Nimittäin joulu on oven takana ja kävimme katsomassa Turun jouluvaloja. Päätimme, että Jokaiselle Jotakin on hyvä sääntö, ja niinpä kiersimme ensin Turun Ilpoisten luontopolkuja (Wiiman hauskuus) ja sen jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan ihailemaan valaistua kaupunkia (minun ja mieheni hauskuus, ja uskoakseni myös Wiiman, vaikka keskikaupunki häviääkin luonnossa patikoimiselle sen arvoasteikossa). 

Muru 💗

Ilpoisten kukkulan laelle on joku rakentanut jatulintarhan.

Ja sitten oli vuorossa Turun keskusta. Turku on lempikaupunkini, kotikaupunkini, ja kaunis kesällä ja talvella ja aina:

🐕🐕🐕🐕🐕

Astetta pyllyisämpi juttu sekä kesäloma-aktiviteetteja

Viime päivinä alkuviikosta on lämpömittari täällä Turun seudulla noussut aika korkealle ja niin on Wiiman lenkit tehty joko aamusella ennen lämmön kehittymistä ja sitten illemmalla, kun jo hieman viilenee. Muun ajan Wiima on viettänyt pihatöihimme osallistumalla sekä nurmikolla puun varjossa makaillen ja ohikulkijoita seuraillen. Itse ja mieheni ollaan lomailtu tämä viikko ja saatu suunnitella päivät oman fiiliksen mukaan. Kotikulmilla ollaan kuitenkin haluttu pysytellä, kun juniori on tällä viikolla kirjoitellut koulujen pääsykokeita ja on tuntunut tärkeältä pysytellä taustalla tukena.

Erään iltalenkin tunnelmia

Nenänkäyttöharjoituksiakin on tehty - etsintätreenejä sekä myös yksi makkarajälki, kaikki vähän extempore-meiningillä. Wiiman kanssa on joskus aikanaan jälkitöitä tehty, mutta ei varsinaisesti koskaan jälkilajeja "harrastettu", siis ihan vaan aktivointimielessä ja humputellen. Esimerkiksi esineilmaisua en ole sille koskaan opettanut. Ollaan kokeiltu sekä verijälkeä että peltojälkeä. Wiima on tehnyt molemmissa ihan huolellista ja keskittynyttä työtä, mutta hommat on silti jääneet ohjaajan laiskuuden vuoksi.
Edellisestä jäljenajamisesta on varmaan pari vuotta (verijäljestä vielä enemmän), ja nyt sain erään lämpimän päivän iltana päähäni vetää takapihalle makkarajäljen. Takapihalle, koska emme oleile siellä juurikaan, siellä ei siis olisi minun tuoreita jälkiäni.

En vetänyt jälkeä makkaralla vaan tarkoitus oli, että Wiima seuraa minun jälkiäni. Laitoin jäljen alussa namin jokaiselle askelelle, ja sitten loppupäässä jälkeä jo vähensin, jolloin namia oli tokatoisella/jokakolmannella askelella. Jälkeen sisältyi yksi lähes suorakulmainen käännös, sen namitin taas joka askelella. Annoin jäljen vanheta puolisen tuntia, jona aikana vahdin silmä kovana, ettei naapurin vapaana juokseva katti tule syömään nameja!

Alla pieni videonpätkä jäljenajosta. Ihan hyvin se Wiima siitä suoriutui - alussa homma meni enemmän naminetsinnäksi, mutta pidemmälle päästyään, se hoksasi, että kannatti seurata mamman jälkeä.

Wiima makkarajäljellä

Lisäksi olemme etsineet niin kolikoita kuin keittiösaksiakin 😂! Kolikkoetsintä oli extempore-juttu, jonka tein lenkin varrella huomattuani taskunpohjalla kolikon, palkat eli herkut on tietty aina mukana. Kolikkoa etsiessään Wiima siis etsii minulta tuoksuvaa kolikkoa: annan sille lähtöhajun, jonka jälkeen jätän sen odottamaan ja menen piilottamaan kolikon. Minulla on myös tapana kosketella hakualueen pintoja, jotta Wiima varmuudella etsii juuri haettavaa esinettä eikä vain minun hajuani ... hmm tai tarkoitan tuoksuani! Minun tuoksuni löytyy siis hakualueelta monesta paikasta, mutta käsissäni pitämäni kolikko vain tietenkin vain yhdestä. 

Wiima etsii kolikkoa. Piilo on vaihtolavoissa, mutta hakualuetta kasvattaakseni ohjaan Wiiman ensin tutkimaan perävaunun takaosan.
Pahoittelut liikenteen melusta ja tuulen kohinasta. Ja loppua kohden pahoittelut myös ohjaajan käkätyksestä 😀

Niin ja ne keittiösakset (haha), niitä etsittiin samalla meiningillä kuin filmillä kolikkoa. Hakualueena meidän oma piha. Vain mielikuvitus on rajana ja niin edelleen..

*****

Niin ja se pyllyisämpi juttu - se koskee Wiiman sievää takalistoa ja siihen liittyviä harmeja.

Wiima on koira, jota ei ole tarvinnut lääkärillä käyttää paitsi rokotuksilla ja sitten otsikossa mainittujen anaalivaivojen vuoksi. Niinnojoo, siis viime vuonna oli se polvisirkus, mutta se on onneksi menneiden talvien lumia. Mutta niin on menneiden talvien lumia itse asiassa myös ne anaalivaivat, ja juuri siitä syystä tartuinkin nyt kynään.

Olemme siis Wiiman aikuisvuosien ajan (tai siis ekat merkinnät minulla on tästä jo kun Wiima on ollut 6-8 kk) säännöllisen epäsäännöllisesti joutuneet tyhjentämään Wiiman anaaleja. Pääsääntöisesti itse, mutta myös toisinaan eläinlääkärillä. Tulehduksia niissä ei onneksi ole tainnut olla - jos muistini pelaa, kuin yhden kerran.
Pyllyn laahaus pitkin maata taitaa koirilla olla tavallisin merkki anaalien täyttymisestä, mutta Wiima ei tätä paljonkaan harrastanut. Siksi oli välillä vaikea tietää, mikä koirassa oli vikana. Wiimalla oli tapana hampaillaan "kirputtaa" itseään takaosistaan, kun takalisto oli varmaan kipeä.  Aina emme huomanneet sitä heti ja pari kertaa ehti käydä niin, että nivusosaston iho alkoi punottaa ja jouduimme hoitamaan myös iho-oiretta. Aluksi säikähdinkin, että Wiimalla olisi allergioita tai atopiaa, mutta ei onneksi sellaisesta ollut kyse.

Koitimme hoitaa vaivaa mm. erilaisilla ruokavalioilla, leseilläkin, ja en edes enää muista millä kaikella, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Wiiman  (älä lue pidempään jos kakkajutut ällöttää😏) uloste on aina ollut sellaista "jämptiä", jonka pitäisi ulostullessaan kaiken järjen mukaan myös tyhjentää anaalitaskut. Mutta ei tyhjentänyt. Joku lääkäri joskus sanoi, että myös rakenteelliset ongelmat niiden anaalitaskujen muodossa voivat myötävaikuttaa. Wiimalla niiden rakennetta ei sen enempää tutkittu, joten enpä sitten tiedä oliko sillä meidän tilanteessa vaikutusta (toim.huom: Ripulikunnossa Wiiman massu on ollut vain todella harvoin (teräsvatsa)).

Leikkaushoitoakin vaivaaviin anaalirauhasiin olisi tarjolla. Jotenkin minua kuitenkin jännitti ne riskit pidätyskyvyn katoamisesta niin, etten leikkaushoitoa sitten järjestänyt. Olen kuitenkin ottanut asian puheeksi aika monen ELLin kanssa ja jos meillä ongelmat jatkuisivat, niin nykyisillä tiedoillani olisin jo toimittanut koiran leikattavaksi. Esimerkiksi oman eläinlääkäriasemani vastaus kysymykseeni oli, ettei heillä ole ensimmäistäkään tapausta ollut, joissa tuo riski olisi toteutunut.

Wiiman anaalivaivat ovat kuitenkin hävinneet kuin tuhka tuuleen. Olleet poissa jo ainakin vuoden, tai ehkä jo pidempään. En tarkkaan tiedä, milloin ne poistuivat, havahduin vaan jossain vaiheessa yhtäkkiä siihen, ettei ettei vaivoja ollut enää pitkään aikaan ollut.

Ongelman häviäminen ajoittuu suurin piirtein vuoteen, jolloin Wiiman elämässä tapahtui kaksi merkittävää asiaa:

1. syksy 2018 vaihdoin ruokamerkin kotimaiseen Dagsmarkiin. Se oli silloin aluksi pitkään Häme, nykyisin menee sekaisin Hämettä ja Lappia - pääpaino kyllä edelleen Hämeellä.
Wiiman ruoka-annoksessa on tosin muitakin lisiä, kuten raakalihaa ja hapanmaitotuotteita ja tietty omegoita ja nivelvoiteita, mutta Dagsmarkin nappuloita kuuluu Wiiman ruoka-annokseen vähintään desin verran päivittäin. Ovat muuten Wiiman mielestä sille tarjotuista ruokanappuloista parhaimman makuisia :) , menevät myös herkusta, jota tarkoitusta aiemmat ruokanappulat ei täyttäneet!

2. syksy 2018 Wiima steriloitiin


Olen ajatellut ja yhteenlaskeskellut, että näillä asioilla voi olla merkitystä vaivan loppumisessa, erikseen tai yhteensä. Steriloinnilla lienee vaikutusta, jos hormooneilla on vaikutusta anaalitaskujen tyhjemiseen? Tai vaikuttaako asiaan koiran ikä? Olisiko vaiva joka tapauksessa helpottanut vuosien karttuessa?
Ruualla joka tapauksessa on vaikutusta. Vaikka Wiima sai kuitulisiä, niin ehkä en ihan osannut tarvetta laskea, ja Dagsmarkin nappuloissa pitoisuudet on kohdillaan?
Mene ja tiedä. Vaiva on kuitenkin hävinnyt ja syytä voin vain arvella. Niin tai näin, iloinen olen joka tapauksessa.

Wiiman pylly se on onneksi aina vaan yhtä sievä, olipa sitten anaalivaivoja tai ei :) 

Hammaskeijuhommia ja starttinappuloita

Wiima kävi hammashuollossa (LINKKI postaukseen) eka kertaa elämässään nyt kahdeksan vuotta täytettyään. Hammaskiveä ei onneksi ollut paljon kertynyt, mutta päätin jatkossa koittaa varmistaa, ettei sitä tulisikaan.

Aloitimme siis hampaidenharjausharjoitukset! Ihan eka kerta tämä ei ollut - olen ostanut Wiimalle hammasharjan ja tahnaa joskus joitakin vuosia sitten, mutta kun se oli Wiimasta hyvin epäilyttävää, eikä ollenkaan hauskaa, niin ei minunkaan intoni sitten kestänyt - tyhmää kylläkin, tajuan.

Tässä filminpätkässä alla on osa meidän toista harjoituskertaamme. Hampaita oli siis pesty edellisenä päivänä eka kertaa ja sitten toka kertaa tässä sessiossa hetken aikaa ennen filmiä. 

Peli menee niin, että Wiima tökkää sormeani, jolloin minä ryhdyn puhdistushommiin ja kun koira alkaa vetäytyä, niin tauotan ja palkkaan, ja tökkäyksestä taas uusiksi. 

Tuossa filmin alussa Wiima tökkää myös tassulla, kunnes sitten taas nenällä - se taitaa siinä hommia hämmästellessään koittaa tarjota HighFiveä, joka myös on yksi sellainen perustemppu. 

Tassulla tökkäys esiintyi eka kerran juuri tässä filmillä, siihen asti Wiima oli käyttänyt kuonoaan, ja myös siitä eteenpäin.
Muuten kai sujuu harjoitteluksi aika hyvin - asiakas ei ainakaan pyri poistumaan paikalta, mutta ei kyllä myöskään vielä halua avata suutaan 😄.

Työvälineenä minulla on tuossa mikrokuituinen sormiliina, ihan siis koiran hampaiden puhdistukseen tarkoitettu. Eläinlääkäriasemalla sellaista suositeltiin vaihtoehtona harjalle ja ajattelin, että se voisi ainakin tähän alkuun olla hyvä, niin tiedän millainen tuntuma minulla on suuhun.

Filmaaminen on hyvä juttu - näen, että ainakin yhdessä kohtaa jatkan liian pitkään sen jälkeen kun koira jo ilmoittaa tauosta. Taisin olla liian innokas - malttia, malttia.. :) 

Hammastahnaa en ole vielä ottanut harjoitteluihin mukaan, toistaiseksi on käytetty vain "oral cleaneria" sellaisenaan.

Katsotaan nyt miten tämä homma kehittyy. En ollut itse asiassa ajatellut tehdä hommaa starttinappulalla (omaehtoinen käsittely -metodi), vaan olin varannut klikkerin välineekseni. 

Mutta huomasin Wiiman eteen istuttuani, ettei minulla kädet riitäkään ja laitoin klikkerin syrjään - jolloin Wiima yhtäkkiä tökkäsi hammasliinasormeani! Kerrankin olin tilanteessa ajan tasalla ja poimin lennosta käytöksen starttinappulakäyttöön!

Olen aika paljon lukenut omaehtoisesta käsittelystä viimeisen vuoden aikana ja olin parilla luennollakin teeman puitteissa. Aihe on mielenkiintoinen ja pidän ajatuksesta, että asioita voisi tehdä eläimen ehdoilla, positivisen kautta - lisätä eläimen tunnetta siitä, että se voi tehdä itseään koskevia päätöksiä. Sehän ei tarkoita, ettei hoitotoimenpiteitä tehtäisi, jos ei koira halua, vaan sitä, että hoitotoimenpiteestä syntyy vuoropuhelu: vaikkapa niin, että ihminen päättää, että toimenpide tehdään ja eläin päättää tahdin.

En kuitenkaan ole normikäsittelyssä lähtenyt oppejani soveltamaan, kun perusasiat kuitenkin meillä jo sujuu ihan sopuisasti ja rutiinilla. Siksi oli aika jännä juttu tuo Wiiman itse tarjoama tökkäisy, sillä ei siis ole aiempaa taustaa starttinappulasta. 

Luultavasti "tarjoilu" oli ihan kohdetyöskentelyn tai sormien tunnistusleikin tulosta, mutta vaikutti siltä, että jo heti ekalla kierroksella Wiima oivalsi, että tässä uudessa leikissä tökkäisylle tuli lisämerkitys. Aika jännä huomata, miten nämä opitut asiat yhdistyvät, kaikesta opitusta on hyötyä, vaikka alkuperäinen tarkoitus on ollut toinen - olin itsekin aika innoissani omasta oivalluksestani tuossa hampaita pyyhkiessäni :) .

Joten nyt me opetellaan yhdessä sekä hampupesua, että myös starttinappulan käyttöä tällä konstilla :) .

Esittelyssä fiinit alahampaat 😃

Hammashuoltoa ja polvitarkkeja

Wiima-muori kun täytti kahdeksan vuotta huhtikuussa niin lupasin sille lahjakortin eläinlääkärille hammashoitoon. Ei hän mitenkään innosta hihkunut lahjastaan kuullessaan, mutta tiistaina 19.5.2020 tuli sitten lupaus lunastettavaksi. Nimittäin pidin vapaapäivän ja kiikutin Wiiman Kaarinan Eläinlääkäriasemalle hampaiden kunnon tarkistukseen ja hammaskiven poistoon, sekä kirsikkana kakussa, polvitarkkeihin!

Eihän niiden polvien virallinen tarkastus nyt mikään välttämättömyys ollut, mutta viime vuotisen polvisirkuksen jälkeen ja tilanteen nyt rauhoituttua, minua on askarruttanut, että mihin polven/polvien luksaatioaste olisi nyt asettunut ja halusin sen selvittää.

Tässä odotellaan eläinlääkäriaseman ulkopuolella lupaa saada astua sisään. Näin koronakeväänä piti ilmoittautuminen hoitaa ilman koiraa ja sitten odotella ulkona koiran kanssa kunnes kutsutaan. Saattajia koiralla saisi olla mahdollisuuksien mukaan vain yksi.

Polvien terveystulokset

Ensin tarkistettiin polvet. Ja niin kävi - yllätys ja ihmetys - että polvien luksaatioasteeksi lausuttiin 0/0! Olin tästä vähän ns. äimän käkenä. Olin valmistautunut siihen, että polvet olisivat nyt ykköstä molemmat, mutta niin oli ,ettei lääkäri saanut patelloja mitenkään liikutettua. 
Niinpä Wiiman virallinen polvitulos on edelleen 0/0. 

Joskus kyllä haluaisin käydä koko jutun jonkun ortopedin kanssa läpi, että miten ihmeessä voi nuo tulokset noin paljon heitellä. Toki ymmärrän, että lihaskunto vaikuttaa, ja kun polvivaivojen akuuttivaiheessa polvia arvioitiin (tuolloin epävirallinen 1/2, vasemman eli ykkösen oireillessa), niin oltiin jo oltu viikkoja vähäisellä liikunnalla. Fyssarin mukaan lihaskunto alkaa koiralla laskea jo parissa viikossa. Mutta selittääkö pelkkä lihaskunto siis nämä vaihtelut tuloksissa, en tosiaan tiedä. 

Pientä turvotusta, paksuuntumaa, tuntui vasemmassa polvessa. Lääkäri arveli sen olevan arpikudosta. 

Wiiman kuntohan on siis kuitenkin nyt hyvä eikä polvi oireile yhtään. Hän hyppää, ponnistaa, tekee tiukkoja silmukoita ilman minkäänlaisia ongelmia, joten siinä mielessä tulos vastaa fiilistä.

Edelleen treenaamme useamman kerran viikossa tasapainotyynyllä ja -tyynyillä. Vesiallastreenit on jääneet tuon viheliäisen viruksen vuoksi, kun alkuperäinen ajatus oli ottaa setti allastreenejä tyynyjen rinnalle parin, kolmen kuukauden välein.

Suun terveys

Tämä oli eka kerta ikinä kun Wiima oli hammashoidossa. Sen purukalusto on näyttänyt minusta hyvältä ja kun mitään akuuttia ei ole ollut, niin homma on lykkääntynyt. Nyt ajattelin, että kahdeksan vuotiaan muorin hampaita olisi käytävä näyttämässä, jotta saisin varmuuden tilanteesta.

Wiima odottelee nukutuspiikkiä vastaanotolla onnellisen tietämättömänä, mitä on tulossa.

Niinpä polvitarkin jälkeen Wiimukka sai piikin sievään pyllyynsä ja ryhtyi hissukseen vetämään hirsiä.

Itse lähdin käymään kotona ja sain neuvon palata parin tunnin päästä koiruutta hakemaan, eläinlääkäriasemalta soitettaisiin minulle sitä ennen.

Ja kun palasin, niin minua odotti pöpperöinen, mutta hereillä oleva koiruus heräämistiloissa.

Raporttina suunhoidosta kuulin, että Wiiman hammaskalusto oli hyvässä kunnossa. Hammaskiveä oli ollut (tiesin), mutta kuulemma aika vähän, esimerkiksi ientaskuihin se ei ollut levinnyt lainkaan. 

Eikä muitakaan lisähoitotarpeita oltu todettu, vaan suu oli priimaa. 

Ai niin, Wiima oli saanut myös manikyyrin ollessaan kanttuvei.

Kun se suu kerran on nyt priimassa kunnossa, niin se kai olisi syytä koittaa pitää sellaisena. Niinpä ostin uudet puhdistusvälineet. Tällä kertaa päätin satsata tuollaiseen mikrokuituiseen sormiliinaan, jolla hampaita voisi pyyhkiä. Ajattelin, että harjoitusvaiheessa voisi olla hyötyä siitä, että liinan läpi minulla olisi hyvä kosketustuntuma. Nyt koitetaan luoda hommasta rutiini, kun viimeksi samaa yrittäessäni, luovutin.

Mikrokuituinen sormiliina hammashuoltoon.

Ja kaikki kun on nykyisin digitaalista, niin polvituloskin löytyy jo Koiranetistä :) !

Silmien peilaus on vielä jossain vaiheessa tarkoitus toteuttaa, niin kuulen miten rouvan näkimet pelaavat.

Semmosia tällä kertaa! Hyvien uutisten saaminen on sitten mukavaa!

Terveysuutisia polvirintamalta

Niin, ne polvet. Viimeksi olen kertonut niistä toukokuun lopussa, jolloin olimme menossa vesiterapiaan, eli akvaariossa olevalle kävely- / juoksumatolle. Wiiman polvet oli ortopedin toimesta arvioitu (ei virallisesti, vaan tapaturman hoidon aikana) olevan vas 1/4 ja oik 2/4.
Virallisestihan Wiimalla on 0/0 -polvet, mutta virallinen tutkimus tehtiin kun Wiima oli kahden vuoden ikäinen.

TAUSTAT PÄHKINÄNKUORESSA
Wiimallahan oli viime talvena ikävä polviepisodi, joka yllätti meidät täysin, kun polvien kanssa ei ollut mitään ongelmia aikaisemmin ollut. Tapahtumat menivät pähkinänkuoressa suurinpiirtein niin, että oli helmikuinen viikonloppu, lunta hirmuisesti ja sitä oli myös meidän takapihalla ihan kinoksittain.
Oltiin just palattu Wiiman kanssa lenkiltä kotipihalle ja Wiima istui siellä pihan syvässä hangessa ja minä puuhasin siinä ympärillä. Kun sitten isäntä avasi ulko-oven ja huuteli Wiimaa, koira lähti syöksymään isännän luo ja siinä riuhtaistessaan itsensä kinoksesta liikkeelle, "se" tapahtui, eli hetkeä aikaisemmin terve koira laukkasi kolmella jalalla isännän luo ja huusi kipua koko matkan.
Oltiin tietty ihan kauhuissamme itsekin ja koira myös hädissään. Kun samantyyppiset kohtaukset toistuivat muutaman kerran siinä viikonlopun aikana, niin veimme koiran eläinlääkärille.

Ihan helppoa ei ollut diagnosointikaan. Eka ELL-käynnillä arveltiin vain revähdykseksi. Toisella kertaa oltiin ortopedin vastaanotolla, joka kuvista katsoi patellojen olevan ok (!!), ja epäili ristisidevammaa. Kun sitten varattiin ristisiteeseen leikkuuaika, niin valmistavassa tutkimuksessa ilmoitti ortopedi (toinen), että ei ole ristisidevammaa vaan on löysät polvet. Ja suositti konservatiivista hoitoa alkuun, koska aiempia insidenttejä ei ole ja nivelpinnat kaikki ihan siistit.

Kesällä sitten kävimme yhden muutaman kerran setin vesiterapiassa ja sitten alkoi juhannukset ja kesälomat.

Kesäkuukausien aikana emme tehneet juuri muuta kuin ulkoilimme ja lomailimme, mökkeilimme, kuljimme metsissä ja kahlasimme rantavesissä ja myös reissasimme vähän Suomeakin ristiin rastiin. 

HIEROJAN VASTAANOTOLLA

Alkusyksystä halusin ottaa asiasta taas otteen. Wiiman polvet eivät olleet tehneet kesällä kiusaa, paitsi kahdesti - toisen kerran juhannuksena, kun se rallasi toisen koiran kanssa pitkin metsiä mökillä ja sitten toisen kerran elokuussa noustessaan kahdelle jalalle Nose Workin korkeaa piiloa hakiessaan, jolloin se kahdella jalalle noustessaan vinkaisi ja väisti.

Ennen suunnitelmallisen harjoittelun aloittamista halusin kuulla, missä kunnossa Wiiman kroppa on ja mentiin koirahierojalle. Siellä selvisi, että Wiiman kroppa oli nyt aika hyvässä kunnossa, ei kireyksiä, muutakuin pieniä paikoittaisia (enemmän etuosassa, muttei mitään vakavaa sielläkään), mutta takajalkojen lihakset olivat epäsuhtaiset. Eli niistä päätellen Wiima siis edelleen kompensoi vasemmalla jalallaan oikeaa jalkaansa. 

Tässä me odotellaan vuoroamme päästä tutkittavaksi hierojan vastaanotolle.

Aika nautinnollinen ilme :) , ihan kateeksi kävi!

Hierojan kertoma sopi omaankin käsitykseeni, että Wiima oli olosuhteisiin nähden ihan jees kunnossa ja kuntoutukselle ei ollut mitään sellaisia esteitä, jotka pitäisi hoitaa ensin. Etuosan kireydeyksistä hieroja kertoi käsityksenään, että takaosan ongelmat usein heijastavat etupäähän, ristikkäisen raajan puolelle. Harmittelen, kun vain keskustelimme asioista enkä kirjoittanut mitään ylös, niin en enää tarkemmin muista mikä siellä etuosassa vaati vähän "möyhennystä".

WIIMAN KUNTOTREENIT

Kun kerran kroppa oli iskussa, niin aloitettiin harjoittelut. Ensiksikin se vesimattotreeni, josta kerroinkin edellisessä postauksessa. Nyt se tehtiin ylämäkitreeninä vähemmässä vedessä, jolloin rasitus kohdistui vielä enemmän takaosaan. 

Lisäksi otin kuvioihin tasapainotyynyn. En ole sellaista Wiiman kanssa juurikaan puuhannut, vaikka olen tyynyn joskus hankkinut. Joskus ollaan ihan leikillään sitä käytetty, mutta aina niin, että etuosa treenaa, eli etutassut tyynyllä, mutta nyt "vaihdettiin päätä" ja haettiinkin takajalat tyynylle.

Se ei ollutkaan ihan helppoa. Huomasi, ettei kohdetyöskentelyssä olla juurikaan takapäätä käytetty, koska Wiima tarjosi vain etupäätä tyynylle. Mutta eipä aikaakaan kun neiti sitten jo keksi, että nyt pitikin ne kaksi takana tulevaa vetkutinta saada tyynylle ja sitten alkoi homma sujua.

Kuolavanaa on pikkuhiljaa muodostumassa suupieliin.. =)

Ja nyt olen sitten useamman kerran viikossa tarjonnut Wiiman iltapalan - tai osan siitä - tässä tasapainotyynyllä erilaisten liikkeiden kera. Kiertämisliikkeitä iltapalanappuloiden kanssa, niin että nappula tarjotaan lonkan kohdilta ylempää ja ja matalampaa. Tassun antamista ja kurottelua. Liikkeitä, joissa painopiste vaihtelee, niin että takapää joutuu töihin. 

ORTOPEDIN VASTAANOTOLLA ILOUUTISIA

Lokakuun viimeisellä viikolla sitten taas kiikutin Wiiman ortopedin vastaanotolle keskustellakseni, että mitä asiassa nyt pitäisi tehdä. Olin jo itse ajatellut, että leikkaus olisi syytä tehdä, kun minusta tuntui, että polvet piti aina jotenkin ottaa huomioon, vaikka insidenttejä ei monta ollutkaan (ne kaksi, juhannukselta ja elokuussa). Ja vieläpä ajattelin, että leikkaus olisi tehtävä aika pikaisesti ennen kuin liukkaat alkaa, jolloin toipumisvaiheessa olisi lisää riskejä.

Ortopedin oven takana odottelemassa

Mutta kun ortopedi sitten aloitti tutkimuksen, niin hän huudahti melkein heti, että Vau mitkä lihakset! Minä en oikein ymmärtänyt ja kysyin, että pilaileeko hän, eikö Wiimalla ole ollenkaan lihaksia takapäässä. "Juu, juu, täällä on ihan mahtavat lihakset!" sanoi ortopedi ja kertoi, että polvet ovat nyt todella vankat, eikä hän saa patelloja mitenkään nykytilassa heiluteltua.Ja lisäksi lihaskunto oli nyt tasainen molemmissa jaloissa. Oikea polvi, joka keväällä oli kakkosen polvi, arvioitiinkin nyt ykköseksi, kuten vasenkin. Että niin se voi joskus ne arvosanat sitten pikaisesti muuttuakin!

Ortopedin mukaan tällaista koiraa ei olisi mitään syytä leikata, vaan tilanne näytti nyt erittäin hyvältä.

Tulin ihan hirveän iloiseksi, kun tajusin, että olin itse pystynyt asiaan vaikuttamaan, ja onhan leikkaamaton polvi aina parempi kuin leikattu, niin kauan kuin leikkaamattomalla pärjää.

Kerroin niistä parista insidentistä - juhannuksesta ja elokuisesta. Elokuista tapahtumaa kuvatessani oli ortopedi sitä mieltä, että kyseinen pystyliike ei varsinaisesti kohdistuisi siinä polveen, joten luultavimmin olikin ollut jokin muu vihlaisu, johon Wiima reagoi, mutta itseni tulee nykyisin joka käänteessä epäiltyä polvia. Ehkä vihlaisi vaikka sieltä etupäästä, josta hierojakin löysi työstettävää.  

Mutta niin ei tullut Wiimalle leikkausta vieläkään. Tasapainotyynystä emme nyt luovu ja se kaivetaan jatkossakin iltapalan aikaan esiin. Ja aika ajoin hankitaan setti vesimattotreeniä tukemaan omia harjoituksia. Ehkäpä tässä käykin niin hyvä tuuri, että ahkeralla jumpalla vältetään puukon alle joutuminen kokonaan! Se olisi mahtavaa💓!

Pikkujoulukausi lähestyy - näyteikkunaostoksilla katselemassa päällepantavaa :)

Wiiman kahluureissut

Wiima on tänä vuonna käynyt muutamaan otteeseen vesiallasterapiassa. Kesäkuussa polviepisodin jälkeen harjoitukset aloitettiin kuntoutusmielessä ja nyt uudelleen lokakuussa, sellaiset muutaman kerran sarjat molemmilla kertaa. Lokakuisen satsin ostin ajatuksenani alkaa vahvistaa lihaksia talvea varten, jotta ne paremmin tukisivat koiraneidin niveliä talven liukkailla. Ja samanlainen setti on mitä luultavimmin aikeissa vielä ennen joulua.

"Akvaario" oli Wiiman mielestä aluksi hieman epäilyttävä, eikä sinne olisi oikein haluttu mennä, mutta rohkaisemalla ja houkuttelemalla altaaseen on päästiin. Mutta sitten pikkuhiljaa on meno helpottanut. Wiima joutuu altaaseen mennessään astumaan syvään veteen, niin ettei se oikein kai pysty arviomaan, että miten syvällä pohja on - tai onko vekottimessa edes pohjaa.
Ja se altaaseen astuminen onkin siis se jännin hetki - alussa se oli tosi jännää, mutta muutaman kerran jälkeen tyllerö alkoi luottaa siihen, että kyllä sieltä pohja löytyy, jonka jälkeen meno alkoi sujua helpommin.  Ihan superinnoissaan Wiima ei altaaseen loikkaa, mutta astuu sinne kuitenkin ihan pelkäämättä eikä suuremmin mietiskele reunalla, ja sitten askeltaa kyllä altaassa ihan positiivisin mielin.

Tämä kuva on otettu ekalla tai ekoilla kerroilla kesäkuussa ja naamasta näkee, että vähän jännittää.

Kesäkuussa kuntoutushoidossa Wiima kahlasi aika syvässä vedessä (kuvissa ja filmillä), jotta vesi vastuksen lisäksi myös kantaisi ja koiruus käyttäisi molempia jalkojaan tasapuolisesti. Se oli tärkeää polven kuntoutusta ajatellen. 

Mutta nyt lokakuun setissä olikin toinen, vähän urheilullisempi lähestymistapa - eli veden pintaa laskettiin niin, että vastus säilyy, mutta kantavuus vähenee, ja lisäksi pohjaa nostettiin vähän vinoon, niin että Wiima askelsi ylämäkeen. Eli homma oli huomattavasti raskaampaa, mutta Wiima askeltaa jo kuten vanha tekijä :) !

Wiima on aika tarkkana siellä altaassakin ja seuraa ympäristöään - se oli jo ihan alkumetreillä kun Wiima yhdisti fyssarin liikkeen ja napinpainamisen toisaalla huoneessa siihen, että matto joko liikkuu tai pysähtyy, ja sen myötä on oppi ennakoimaan, mitä on tapahtumassa. Ja toki harjoittelu muutenkin koitetaan hoitaa niin, että koira pystyisi ennakoimaan maton liikettä, jottei treenajalle tulisi yllätyksiä.

Keskittynyttä menoa 😘.

Tässä vettä on vielä massuun asti, mutta myöhemmillä kerroilla veden pintaa ei nostettu ihan näin korkealle. Tällöin veden vastus säilyi, mutta kantavuuden tuoma helpotus häipyi. 

Vaikka ylämäkiaskellus veden vastuksen kanssa on varmasti aika raskasta, niin Wiima ei ole ollut kovinkaan väsynyt harjoituksen jälkeen. Sillä on yleensä ollut tapana ottaa pikku torkut kotiin tultuamme, mutta sen jälkeen se on taas oma pirteä itsensä. Pissahtä sen sijaan on aina kova allaskeikan jälkeen ja harjoitusvuoron jälkeen onkin kova kiire "Hotelli Helpotukseen" nurtsille 😊 (on kuulemma ihan fysiologinen juttu, tuo pissihätä vedessä lillumisen jälkeen, kertoi fyssari).

Voi polvet, voi polvet!

Wiiman alkuvuosi olikin vähän toisenlainen kuin oli suunniteltu. Nimittäin aika on kulunut sairastellessa ja siitä toipuessa. Wiiman polvet ovat yllättäin tehneet riesaa, tai oikeammin sanottuna toinen niistä.

Tapahtumaketju sai alkunsa täsmälleen perjantaina ensimmäisenä helmikuuta  kun tavallisen remmilenkin jälkeen olimme meillä kotipihalla, syvässä lumessa sukeltelemassa (Wiima sukelteli ja minä katsoin, toim.huom.).

Sitten kuului, että kodin ovi aukesi ja isäntä tuli ulos, Wiimakin terästäytyi katsomaan, nousi istumaan korvat höröllä. Kehotin Wiimaa lähtemään morjestamaan, ja niin se Wiima syöksähti siitä syvästä lumesta suorin vartaloin matkaan ja jotain hassua siinä tilanteessa sattui, koska koira huusi kuin syötävä koko matkan kotiovelle ja laukkasi kolmella jalalla, vasenta takajalkaa ylhäällä pidellen.

Huuto ei lakannut heti sisälläkään - koira oli poissa tolaltaan eikä osannut rauhoittua vaan kiersi hädissään ympyrää ja vinkui. Tutkimme siinä koiraa itsekin vähän hädissämme ja koitimme sitä rauhoitella. Rauhoituskeinona toimi sitten siinä, ja myöhemminkin, että pysäytimme koiran liikkeen ja otimme sen ikään kuin siinä maassa nostamatta syliin, puhuimme rauhoitussanoja ja silitimme  hiljaa. Niin tuntui kohtaus menevän ohi.

Koira oli sen viikonlopun vaisu, ja arvelin sen kärsivän jonkin sortin venähdyksestä, joka menisi ohi.
Mutta sitten samankaltaisia 'kohtauksia' tuli muitakin - koira oli muun muassa menossa sohvapöydän alle lepäämään kun se syöksähtikin sieltä alta ammuksen lailla taas ympäriinsä syöksähdellen ja piti takatassuaan ylhäällä. Tämä sai minut arvelemaan, ettei ollut pelkästä venähdyksestä kyse ja siksi päätin hakeutua Wiiman kanssa lääkäriin.

Wiima vastaanotolla hymyilemässä (ylin kuva) ja haukottelemassa (alin kuva)

Saimmekin onneksi ajan jo heti maanantaille ja eläinlääkärin arvio oli, että kyseessä olisi tosiaan revähdys ja että koiran pitäisi nyt antaa levätä ja Wiima sai kipulääkkeet. Tutkimuksessa lääkäri tutki jalkoja ja totesi ne palpoimalla 'ehjiksi', mutta vasen takajalka oli tutkimuksessa jäykempi.

Niin palasimme kotiin ja elelimme viikon rauhallisesti vain pieniä remmilenkkejä tehden. Wiimakin oli vaisu ja makaili paljon omissa oloissaan. Ja nuo kohtaukset, joista yllä kerroin, ne jatkuivat. Niitä ei ollut joka päivä, mutta yhtenäkin päivänä niitä oli kolme, esimerkiksi sellaisessa tilanteessa kun Wiima nousi kolme matalaa porrasta pihalta kotiimme. Jännästi kuitenkin remmilenkeillä koiran liike oli tasaista ravia eikä oma silmäni havainnut mitään ontumista tai toispuoleisuutta. Wiima ei myöskään vastustellut lenkille lähtöä ja ainakin ne ohjeiden mukaiset lyhyet remmilenkit se jaksoi oikein hyvin.

Ortopedin vastaanotolle
Mutta kun niitä kohtauksia aina vaan oli, niin varasin ajan ortopedille. Olisin halunnut oikein kokeneen ortopedin, mutta kun oman lääkäriasemamme kokeneempi ortopedi oli lomilla, niin varasin ajan 'tuoreemmalle' ortopedille.
Ortopedi tutki Wiiman ja paikallisti kipukohdan myös vasempaan takajalkaan. Wiimasta otettiin röntgenkuvat, joiden mukaan Wiimalla oli siisti selkäranka, lonkat ok, varpaat ok, kintereet ok, patellat ok, mutta mahdollisesti koiralla olisi osittainen ristisiteen repeämä, joka kannattaisi leikata ja saimme leikkausajan kahden viikon päähän.

Wiima rauhoitettuna tutkimusta ja kuvia varten

Voi pahus sentään! Ensiksikin siksi, että olisi leikkaus luvassa, mietin miten pitkään sellaisesta toivutaan ja millainen se toipumisaika olisi. Ja sitten pahus vieköön etenkin sitä asiaa, että pitäisikö tässä nyt kaksi viikkoa muka vain istua ja odottaa?!
Ryhdyin soittelemaan eläinlääkäriasemille ortopediaikoja, että Wiima pääisisi hoitoon vähän aikaisemmin. Ei onnistunut. Oli juuri talvilomaviikot menossa ja kaikki täkäläiset ortopedit tuntuivat olevan hurvittelemassa tai muuten kiireisiä.

Hätä keinot keksii! Soitin ystävälleni, joka on ollut eläinlääkäriasemalla töissä ja kerroin ongelmani. Olisiko hänellä ehdotuksia. Hetkinen, ystäväni vastasi, soitan pari puhelua. Ja kun hän hetken päästä soitti takaisin, niin meillä olikin ortopediaika Uudellemaalle kahden päivän päästä! Hieno juttu!

Ystäväni lähti vielä kuskiksemme tapaamaan ortopediystäväänsä ja niin köröttelimme parin tunnin keikan eräänä arki-iltana. Olikin oikein mukava reissu ellei olisi ollut sitä harmillista aihetta.
Wiima tutkittiin taas hereillä sekä nukkuvana ja ekassa paikassa otetut RTG-kuvat katsottiin ja ortopedi sanoi lopuksi kantanaan, että tällä koiralla ei ole ristisiteen repeämää vaan lonksuvat polvet (mediaalinen luksaatio). Ja että jos tässä koirassa jotain pitäisi leikata, niin ne on ne polvet, mutta hän ei suosittanut niidenkään leikkaamista samantien vaan konservatiivista hoitoa eli odottelua - perusteenaan se, etteivät ne olleet Wiimalle ennenkään (ennen tätä tapaturmaista tilannetta) ongelmaa tuottaneet.
Wiiman ollessa nukutettuna näin ortopedisen tutkimuksen ja myös sen miten polvet luksoituivat ortopedin niitä vääntäessä. Mutta onneksi polvet eivät olleet ihan lenksut eli itsestään lonksahtelevat vaan ne kuitenkin vaativat vääntöliikkeen pois paikaltaan mennäkseen.

*

Olin ällikällä lyöty. Eka ortopedi sanoi, että polvet ovat kunnossa, mutta on ristisiteen repeämä. Ja toinen sanoi, ettei ole ristisiteen repeämää, mutta on huonohkot polvet. Että mitä tässä olisi nyt tehtävä, pitäisikö mennä vielä kolmannellekin ortopedille?!

Päätin vetää henkeä. Kaikki mitä viimeisin ortopedi sanoi, tuntui sopivan kuvioon. Se selitti ne kipukohtaukset. Ja sitä tuki myös näkemäni, miten polvet tosiaan lähtivät paikaltaan. Mutta Wiima on kevyt koira, ja ortopedin näkemys oli, ettei leikkausta välttämättä tarvisi tehdä tulevaisuudessakaan, koska Wiima on tähänkin asti selvinnyt polvillaan oikein hyvin ilman kipuja ja lonksumisia. Tämäkin kuulosti tietenkin oikein hyvältä, mutta myös järkeenkäyvältä. Syvässä lumessa, josta Wiima syöksähti ja loukkasi itsensä on ehkä sitten tapahtunut jonkinlainen tapaturmainen vääntöliike.

Toipumisaikana ollaan tehty pelkästään remmilenkkejä. Revittelyt ja hepulit saavat nyt odottaa

Jännä asia sekin, että Wiimalla on virallisissa terveystutkimuksissa todettu 0-polvet, eikä ne olleet edes mitenkään rajalla. Mutta ortopedin mukaan ikä vaikuttaa ja koiralta kannattaisikin tutkituttaa polvet säännöllisesti iän kertyessä. Iän myötä ympäröivät tukikudokset voivat vähän löystyä - valitettava tosiasia meille keski-ikäisille ihmisillekin :D .

Fysioterapeutille
Jäimme siis sitten taas "ottamaan rauhallisesti" tiedostaen riskin, että leikkaus saattaisi olla edessä, mutta toivoen kuntoutumista. Leikkaamaton jalka olisi kuitenkin kivampi kuin leikattu sellainen. Kipukohtauksia ei enää tullut ja Wiiman kanssa tehtiin remmilenkkejä. Se tuntui liikkuvan tasaisella edelleen hyvin, mutta kiinnitin huomiota sellaiseen, että itseään nautinnollisesti venytelleen koiran takaosan venyttelyt olivat jääneet pois repertuaarista. Ja portaita Wiima oli vieläkin vähän haluton nousemaan sekä muita pikkujuttuja.
Ja niin varasin meille ajan fyssarille, ja saimme ajan noin kuukausi koko hoidon alkamisesta - maaliskuun alkuun.

Fysioterapeutin odotushuoneessa

Wiima ei olekaan ollut ennen fysioterapeutin hoidossa (hierottavana kylläkin muutaman kerran),
ja olipa se erikoinen käynti!

Taustatietojen selvityksen jälkeen (jotka tuottivat fyssarille päänvaivaa, koska diagnoosit olivat vastakkaiset) fyssari tutki koiran. Ja heti aluksi hän kysyi, että olenko huomannut miten vimpula se Wiima oikein oli. Tunnustin, etten ollut huomannut. Selkäranka kurvasi siksakkia Wiiman selällä ja lapaluut olivat ristissä. Kun päästiin lonkan koukistajiin, tuntui se koirasta niin ikävältä, että se väisti kosketusta. Yhtä jumia siis koko koira, eipä ihme, että olo on ollut ikävä.

Ja niin Wiima kellistettiin (tai oikeammin häntä pyydettiin kellistymään ja hän kellistyi :) ) lattialle ja fysioterapeutti alkoi käydä koiraa läpi hännänpäästä kuononnipukkaan. Wiima pääasiassa nautti hoidosta ja ummisteli silmiään, paitsi kipukohdissa oli kova halu äänestää jaloilla ja poistua paikalta - etenkin lonkan koukistajiin ei olisi saanut koskea.

Mutta lopputulos oli se, että kun hoito päättyi, näin koirassa yhtäkkiä viis senttiä enemmän selkää ja selkäkin oli suoralinjaisempi ja koko koira ryhdikkäämpi!

Wiiman akupunktioneulat poistetaan

Tämän ekan hoidon jälkeen toimitin Wiiman vielä takaisin akupunktiohoitoon, jotta varmasti saataisiin lihasten toipuminen hyvälle alulle ja jumit auki. Tällä toisella käynnillä ennen neulojen asetusta fyssari kävi koiran ensin käsin nopeasti läpi ja kertoi, että tuntuma oli jo nyt toisenlainen kuin se oli ollut ekalla kerralla. 

Akupunktiohoitoa ehdotti fysioterapeutti huomattuaan ekalla hoitokerralla, että Wiima on kipuherkkä. Olin itsekin arjen huomioista vuosien mittaan ajatellut, että se on, mutta minulla ei ollut vertailukohtaa, kun Wiima on ensimmäinen koirani.

Wiima menossa fyssarin hoidettavaksi

Tuosta akupunktiohoidosta on nyt aikaa pari viikkoa. Wiima on fyssarihoidon jälkeen iloisempi ja riehakkaampi kuin oli ennen sitä tapaturman jälkeen. Leikkisyys ja iloiset hepulikohtaukset ovat palanneet. Ihanaa.
Mutta jalassa on oiretta edelleen. Ne ovat pieniä huomioita - mm. takaosan venytykset eivät ole palanneet; autoon hypätessään Wiima keventää takajalkaansa (laskee sen alleen vasta kun muut kolme jalkaa ovat alustalla); jyrkkien ja korkeiden portaiden nousussa näen 'takkuisuutta' ja ponnistelua vasemman takajalan osalta. Rallytoko-treeneissä meillä on halliin päästäksemme tällaiset portaat ja olen nyt kantanut Wiiman niistä ylös. Toisaalta treenit kyllä sujuvat sitten oikein hyvin, joskin jätämme hypyt väliin ja tiukat takaosan käännökset, joita fyssari kehotti välttämään. Mitenkähän kauan kestää, kunnes kudokset ovat entisellään?

Polvi ei ole nyt - äh en tiedä, maaliskuun aikana varmaan - luksoutunut ollenkaan. Paitsi kerran, ja se oli vasta viikko sitten kun koiruus sai ilohepulit ja teki vauhtisilmukoita. Aluksi en antanut Wiimalle sellaisiin mahdollisuutta, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut niin en ole riemuralleja heti rajoittanut, joskin pitänyt ne lyhyinä kuitenkin. Tästä oppineena ymmärrän, etteivät tukikudokset ole vielä riittävän voimakkaat. Tuossa luksoitumistilanteessa oltiin alamäessä kaltevalla alustalla, ehkä sillä oli sitten myös myötävaikutusta.

Jotenkin tosi vaikeaa tehdä päätöksiä hoidon suhteen. Että pitäisikö vaan koiruus kiikuttaa leikkauspöydälle? Miten pitkään on normaalia, että noita oireita on - koska koira olisi lääketieteellisen kokemuksen mukaan entisellään ja jos ei ole niin koska minun pitäisi ymmärtää, ettei konservatiivinen 'odottelu' olekaan paras lääke? Haluaisin, että joku sanoisi minulle, mitä tehdä, mutta kun lääkäritkin olivat eri mieltä. Menisitkö kolmannelle?

No, nyt tein harkinnan jälkeen sellaisen muuvin, että varasin Wiimalle vesiterapiahoitoa eli kahluuallaskäyntejä ja koitamme vahvistaa polvea ympäröiviä lihaksia tukemaan niveltä.
Lisäksi olen jo aiemmin tuon helmikuisen tapahtuman jälkeen hankkinut tasapainotyynyn, jolla koitetaan saada syviin lihaksiin lisää ytyä ja muitakin tasapainoliikkeitä harjoitellaan nyt päivittäin.

Vakaa haluni ja tavoitteeni on tietysti saattaa Wiima sellaiseen kuntoon, että se entiseen tapaan voi hypätä ja loikkia ilman kipuja, mutta vielä en tiedä, että onko se mahdollista ilman leikkauspöytää.

Kerro mielellään kommenteissa onko sinulla kokemusta tai muita ajatuksia polviluksaatioista?