Syyskuulumisia ja valokuvausta

Syys on tullut

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa

Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa

Jänis tekee jälkiään

Järven peittää jää

Luontoäiti peiton alla kääntää kylkeään.

Mikko Perkoila

Huomasin tässä, että edellisestä kirjoittelukerrasta onkin taas vierähtänyt aikaa. Viimeksi on tekstiä syntynyt keskellä kuuminta kesää heinäkuussa ja niin me ajateltiin Wiiman kanssa, että voisi olla syytä vähän kertoa, että elossa ollaan ja kuulumisia muutenkin.

Nose Work on jatkunut yhteisenä lajina. Edelleen kuulutaan joka toinen viikko turkulaisella Vainuvoimalla treenaavaan treeniryhmään, ja ei olekaan mikä tahansa ryhmä, vaan Vainuvoiman kaikkein pisimpään koossa pysynyt porukka. Treeniryhmiä on siis heillä tietty muitakin, mutta niissä on ollut enemmän vaihtuvuutta. Meidän porukka treenaa yhdessä jo kolmatta tai ehkä neljättä vuotta =). 

Kauppareissullakin voi tehdä ulkoilulenkin lisäksi etsintähommia

Itsekin mietin jossain kohtaa, että ehkä lopettaisin vähäksi aikaa, mutta treeniryhmä on hyvä tapa varmistua siitä, että ainakin kahden viikon välein päästään harjoittelemaan muiden kuin itseni tekemillä piiloilla, joka on tärkeä juttu! Ja myös jos joskus laiskottaa, niin tällä tavalla tulee joka tapauksessa ainakin kahden viikon välein tehtyä etsintähommia. Joten ollaan sitten kuitenkin pysytty mukana porukassa. 

Viimeksi teimme hakua Turun Kupittaanpuistossa ja teemana oli maastoetsintä. Hajukätköjä oli siis mm. maastossa ja puiden rungoissa sekä niiden alemmas ulottuvissa oksissa.

Häiriöissäkin piisasi - tietenkin maaston hajut, Kupittaan puistossa ulkoilee paljon koiria, joten niiden hajuja löytyi varmasti, mutta sitten myös mekkalaa ja meteliä tarjosivat pikkulauantaina eli keskiviikkoiltana juhlimaan lähteneet opiskelijat, joilla oli jonkinlaisia (kosteita) rasteja puistossa.

Wiimaa ei ole onneksi tuon tyyppiset häiriöt juurikaan häiritse (tai siis ihmiset ei häiritse, vieraiden koirien pissanhajut kyllä joskus vähän häiritsee..), joten homma sujui kuitenkin ihan hyvin ja kätköt löytyi. Paitsi hämmennystä tuli sitten viimeisessä laatikkoetsinnässä, jonka pitäisi olla Wiimalle helppoa kuin heinänteko, koiruus antoikin parit valeilmaisut. Sitä kyllä hämmästelin. Mutta laitoin sen nyt sen piikkiin, että koira oli ehkä väsynyt, sillä oli ollut aikaisemmin päivälläkin paljon ohjelmaa isännän kanssa, eikä vissiin oikein ehtinyt ottaa päivänokosia normityylillä. 

Treenien jälkeen pysyttiin Wiiman kanssa kyseisessä Kupittaan puistossa, mutta siirryttiin samassa puistossa olevaan lasten liikennepuistoon, joka on minusta aivan ihana paikka. Vähän kuin satukirjan sivuilta.

Olen nimittäin aloittanut täkäläisessä kansalaisopistossa kamerakurssilla, jonka inspiroimana halusin ottaa iltapimeässä vähän pitkien valotusaikojen kuvia ja ajattelin, että liikennepuisto olisi kiva miljöö kokeilla.

Lasten liikennepuisto Turun Kupittaalla koostuu kolmesta, neljästä korttelista, joiden välissä menee ihan melkein oikeat kadut katumaalauksineen, liikennevaloineen ja -merkkeineen. Ja sitten talot on tuollaisia ihania satutaloja ja jokaisella kadulla on oma nimensä.
Siellä sitten saa lapset ajella polkuautoilla ja ehkä muillakin menopeleillä.
Sitä vaan mielessäni manasin, että liikennepuiston liikennevalot sammuivat seitsemältä, eli ennen kuin itse ehdimme kuvauspuuhiin. Olisi ollut kiva nähdä, miltä vaihtuvat puna-kelta-vihreävalot olisi kuvissa näyttäneet. Mutta ehkä puiston liikennevalot onkin sitten enemmän lapsille kuin keski-ikäisille koirahöperöille tarkoitetut 😊.

 Wiiman haamu lähestymässä

 Tämä on sitten vissiin jonkinlainen selfie. Tai meitsie, kun meitä on kaksi.

Ja liikennepuistosta siirryttiin vielä viereiseen kadunkulmaan tutkimaan ihan oikeaa liikennettä. 

Ilman pikku kuvausapulaista ei koko hommasta olisi varmaan tullut yhtään mittään :) .

Mitäs muuta meille sitten kuuluu?  Polvihommista olisi kyllä kerrottavaa, mutta teen siitä toisen postauksen. 

Viikonloppuisin tulee hakeuduttua vähän pois kotikulmilta lenkkeilemään ihan vaan vaihtelun vuoksi, ja alla olevissa kuvissa ollaan kaupunkireippailulla. Pysytään tämän postauksen teeman mukaisesti vielä Turussa, sillä vanha kotikaupunkini Turku - tai nykyisin asun lähikunnassa, mutta Turku on kuitenkin se, mitä vieläkin kotikaupungikseni kutsun - näyttää näissä kuvissa kauniita kasvojaan syysväreissä. 

 Tässä Turun jokirannassa kuvatussa kuvassa on kolme tärkeää henkilöä.
Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle XIV Juhana sekä sitten nykypäivää edustamassa, juuriltaan kuitenkin yhtä vanha ellei vanhempikin lapinkoira Wiima.

Teos on kuvanveistäjä Andrei Kovalchukin ja sen nimi on Tapaaminen Turussa 1812.
Patsaan esittelytekstissä kerrotaan tsaari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johanin neuvotelleen Euroopan laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa vuonna 1812. Tapaaminen oli merkittävä paitsi kansainvälisesti, myös Suomen ja Turun historiassa, sillä Pohjoismaita koskevien alueellisten ratkaisujen myötä Ruotsi luopui lopullisesti kaikista tavoitteistaan Suomen suhteen.
Tuota patsasta kun katselee, niin tulee miettineeksi, että millaistakohan täällä kotomaassa olisi, jollei Venäjän ikeen alle olisikaan jouduttu. Oltaisiinko pala Ruotsinmaata edelleen vai oltaisko päästy itsenäistymään. 

Vielä syksylläkin on terasseilla väkeä. Mutta keli olikin melko kirkas ja aurinkoinen. 

Sama aukio kuin edellisessä kuvassa, mutta toisesta suunnasta. Vasemmalla näkyy vanha pääkirjasto, jossa pikkutyttönä usein vierailin. Vieläkin muistan sen tunnelman, kun siellä piti kuiskia ja miten jännää oli vähän seikkailla hyllyjen välissä kun isä ja äiti lainasivat kirjoja.
Nyt Turulla onkin uusi, hieno pääkirjasto (tai ei enää niin kauhean uusi) tuon vanhan rakennuksen takana - vanhakin on edelleen käytössä, mutten tarkkaan tiedä minkälaisessa.

Turun Tuomiokirkko ja Aurajoki

Aurajoen rannassa kulkee tällainen laituribulevardi, vai miksi sitä nimittäisi. Se on suosittu ulkoilureitti. 

Tuomaansilta. Turun sisääntuloväylä, jos tullaan Helsingistä päin. Ulkoilureitistö kulkee sen alapuolella.

Kätevää reippailla vetten äärellä, niin pienet janoiset koiraeläimet voivat hörppiä vettä.

Hyvää syksyä!

Tihkusateinen Turku

Pääsiäislauantaina eli lankalauantaina teimme täkäläisen koirayhdistyksen kanssa lenkin Turun keskustassa näiden tuttujen, omien kotikaupunkimme reittiemme sijaan. Pääsiäisen vietto rajoitti osallistujien määrää ja meitä oli tällä kertaa reissussa vain kolme.

Mutta kiva reissu oli ja Turku oli kaunis kuin aina, vaikka keli olikin tihkusateinen.
On piristävää välillä lähteä muille poluille lenkkeilemään kuin näille kotoisille.
Plus että (maalais-) koiralle on kovin hyödyllistä tottumismielessä päästä liikenteen vilinään, erilaiseen äänimaailmaan, parkkihalleihin ja ostoskeskuksiin.

Nyt meillä oli mukanamme pikkuisen aremmanpuoleinen pikkupentu, joten koitettiin pitää ärsykkeet maltillisina, emmekä siten poikenneet ihan vilkkaimmille kaduille. Sen aika on sitten kun pentunen saa vähän lisää rohkeutta. Pikkuhiljaa hyvä tulee :)

Mutta Wiiman käytöksestä iloitsin - sen kanssa voi hyvin mennä paikkaan kuin paikkaan, ja neiti pääsääntöisesti tietää käytössäännöt, eikä emännän tarvi (yleensä) häpeillä :) !

Harmajata vain. Sumuinen tihkusää nielee sisäänsä kaikki värit. 
Aurajokimaisema on silti tunnelmallinen.

 

Wiima toivonee kuonoonsa lisäsenttejä. Kurottaa, kurottaa, vaan ei yllä nuuskimaan pentusta :)

Hieman naurattaa tuo neidin kurotteluasento, profiilista tulee äkkiä katsoen mieleen varis tai noita-akka näin pääsiäispyhinä!

Lunta tupruttaa Katariinanlaaksoon

Vuoden ja tammikuun toisena päivänä (julkaisu hieman jälkijunassa) piipahdimme Turussa Katariinanlaakson luontopolulla.
Keli oli mitä mahtavin, kevyttä lumisadetta ja auringonpaistetta hiutaleiden takaa.
Alla pieni kuvasaalis reissulta :)

Wiimalla on hepuli :)

Niin kaunista!

Katariinanlaaksossa on lintujen talviruokintaa. En tiedä hoitaako sitä kaupunki, mutta ainakin kaupunkilaiset. Ruokinnan ansiosta linnut ovat kovin kesyjä, tämäkin mustarastas suostui vapaaehtoisesti poseeraamaan :).

Sellainen reissu se oli :) !

Pikkujouluilua, Silakkamarkkinoita ja muita kuulumisia

Pikkuisen hiljaista on ollut Wiiman blogirintamalla. Tuntuu, että on ollut nyt niin paljon kaikkea muuta, ettei ole tullut istuttua alas tämän sivun ääreen. Tänään päätin tehdä korjausliikkeen tähän asiaan ja kirjoittelin vähän kuulumisia:

Juoksut alkoivat
Wiima-neiti aloitti juoksunsa toissapäivänä (27.11), taikka silloin bongattiin eka veripisara. Pari päivää aikaisemmin oli neidin tuoksut ilmeisesti jo varsin huumaavat vaikkei tuolloin vuotoa vielä ollutkaan. Tämä kävi ilmi, kun tulimme pitkästä aikaa hankkiutuneeksi täkäläisen koirakerhon arkitottistunnille ja huomasimme, että tunnille osallistuvan leikkaamattoman uros-russelirassukan sydän heitti vähän volttia Wiiman lähellä. Saimme kuitenkin osallistuttua tunnille suuremmin häiritsemättä russelia, kun pysyttelimme toisessa päässä kenttää.

Arkitottis-tunnilla temppua opettelemassa
Olipa muuten mukava piipahdus tuo arkitottistunti, sillä tällä kertaa heillä oli ollut teemana tempun opettelu ja oikea-aikainen palkitseminen. Niinpä opettelimme Wiimankin kanssa tuolla tunnilla uuden tempun - jollaiseksi valikoitui niiaaminen.
Sen opettelussa oli muuten klikkeri ihan ehdoton: Koulutusmenetelmänä oli ihan vaan yksinkertaisesti se, että vein namia alas Wiiman etujalkojen väliin ja vapautin namin kun etujalat olivat maassa, mutta pylly vielä ilmassa. Niillä muutamilla kerroilla, kun tein harjoituksen ilman klikkeria, laskeutui pyllykin etujalkojen perässä, vaikka nami vapautettiinkin oikeassa kohdassa pyllyn vielä ollessa ylhäällä.
Kun taas käyttäessäni klikkeriä sain merkattua oikean hetken - etuosa alhaalla ja takaosa ylhäällä - jäi Wiima oikeaan asentoon syömään herkkupalaa ja nousi siitä vasta luvan kanssa.
Mitään vihjesanaa en ole vielä ehtinyt kytkemään temppuun, vielä ollaan tuossa namin kanssa houkutteluvaiheessa.

Rally-tokoilua
Koirayhdistyksen kentällä on tullut syksyn mittaan muutenkin vierailluksi aina lauantai-aamupäivisin harjoittelemassa rally-tokoa. Ihan omaksi iloksemme ilman ohjaajaa muiden rallysta innostuneiden kanssa. Viikko sitten treenatessamme tuli kaverini Maija filmanneeksi rataamme, kiitos Maija, jos luet tätä :) !
Filmi on hyvä apuväline, siitä pääsee näkemään, miltä se meno itse asiassa näyttikään. Olen suht tyytyväinen tuohon rataan, paitsi parannettavaa aina löytyy.
Ensiksikin minä itse - miksi ihmeessä kuljen pää vinossa?! Tai tiedän kyllä, minulla on tunne, että pitää varmistella Wiiman kulkevan vieressä. Lisäksi annan Wiimalle käsimerkkejä ja käteni on siitä syystä hassusti vatsan päällä. Pitäisi opetella olemaan suorempi ja pitää apukäden kanssa vaikka liivin helmasta kiinni, ettei se heiluisi noin.
Wiima jää jossain kohtaa perusasennossa vähän vinottain. Ja lisäksi spiraalissa seuruuliike on jostain syystä vähän vaikea - en tiedä missä vika eli mitä teen väärin, mutta Wiima jätättää spiraalin seuruussa melkein joka kerta.  Filmilläkin näkyy kun "kadotan koiran" :)
Mutta toisaalta - en kauheasti stressaa noista hiottavista asioista, koska en rallitokoile kisaamista varten vaan hauskanpidon ja yhdessäolon vuoksi sekä koska se on meistä molemmista hauskaa. Joskin toki pyrin parantamaan suoritusta ja hiomaan nuokin asiat jollain aika välillä kuntoon.

Turku ja the Silakkamarkkinat

Lokakuun lopussa piipahdimme Silakkamarkkinoilla Turussa. Siitä on jo vierähtänyt kokonainen kuukausi, mutta tulin ottaneeksi jonkin verran kuvia ja huomaan, etten ole niitä vielä julkaissut.

Silakkamarkkinoilla oli varsin paljon tungosta, mutta ihmiset silti iloisia ja hymyileviä. Kauniilla syyssäällä oli varmasti merkitystä asiaan. 

Wiima oli tietenkin mukana - koitan viedä sitä toisinaan vähän haastaviin paikkoihin, kuten ihmistungoksiin, ihan totuttelumielessä. Ja kyllähän Wiimasta huomasi, ettei se välttämättä nauttinut ihmismäärästä (korvat luimuttelivat), mutta hienosti ja oikeastaan yllättävänkin pirteänä neiti haasteesta selvisi :). Hyvä Wiima!

Ja kyllä on Turku - henkinen kotikaupunkini - kaunis kaupunki:

Silakkamarkkinateltat ja -kojut levittäytyivät molemmin puolin Aurajoen reunaa..kuvassa "tois pual jokkee!"

 

Loimulohta tulossa - tuoksut olivat nenua hivelevät :) !

Kalastajat itse myymässä tuotteitaan kalastusaluksista. 

Mekin ostimme tältä herralta pari purkkia herkkuja :)

Aurajoen rantaa vanhalle Kirjastolle päin

Sitten kierreltiin vielä Turun Vartiovuorenmäellä, jossa oli ihanan syksyistä ja keltaiset lehdet värittivät maiseman:

Tietenkin Wiima piti kuvata keltaisten lehtien joukossa! Neidin naama on vähän mutrulla, koska maassa oli kivoja tuoksuja ja piti vaan malttaa seistä mallina :)

Tämä on taideteos, Vartiovuorenmäen vaahtera oli saanut haarniskan suojakseen. 

Wiima opin tiellä, eli Åbo Akademin (säätion) portailla. Tämäkin rakennus löytyy Vartiovuorenmäeltä, aivan huipulta. Siellä oli muuten myös kyltti, että 3000 vuotta sitten merenpinta oli näillä main - pientä maanpinnan liikettä on siis tapahtunut. 

....Tietenkin paikallinen taiteilija on halunnut hieman koristella kylttiä:

Mäen päällä oli samanlainen kyltti, jossa kerrottin, että siinä kohtaa merenpinta on ollut 4000 vuotta sitten. Historia oli aika läsnä. Teki mieli pidätellä hengitystäni, etten huku :)

 Ja sitten piipahdimme myös KUI Designin kaupassa, jonne Wiimakin oli tervetullut sisään ja sai siellä paljon rapsutuksia!
KUI Design suunnittelee, valmistaa ja myy erilaisia Turku-aiheisia artikkeleita ja minä ostin sieltä Turku-myssyn :) Kaupan piha oli näin viihtyisä:
("Kui" on muuten Turkua, kurkkaa linkki)

*********

Tänään tätä kirjoitettaessa on 1. adventti ja pikkujoulu. Meilläkin katettiin tänään ruokapöytään hieman ensimaistiaisia jouluruuista - joulukinkkua (ei sentään paistettu, kaupasta siivutettua, kuten kuvasta näkyy), laatikoita, lohta, maksapasteijaa ja muita herkkuja. 

Kylläpä maistui hyvältä ja niin maistui Wiimankin mielestä, joka tietenkin sai myös makupaloja kinkusta ja lohesta. Tästä se alkaa pienen tonttukoirankin herkuttelukausi :)

Hyvää pikkujoulua kaikille hännänheiluttajille ihmisineen, 

t. Wiima