Ruokajuttuja ja ruoka-aikojen pikkutreenejä

Ruokatietoja on jäänyt päivittämättä, ja niinpä tällainen lyhyt päiväkirjaote niistä, niin voin käydä myöhemminkin lueskelemassa, että miten nämä ruokinta-asiat tässä kohtaa tuli hoidettua.
.. edit (jälkikirjoitus): tätä kirjoittaessani kävikin toisin - ei tullut lyhyttä päiväkirjaotetta vaan tulikin vähän pidempi kirjoitus :D

Tässä postauksessa käyn läpi molempien koirien ruokamerkit ja mitä lisiä minulla on tapana tunkea ruokalistalle. Pyrin myös virikkeistämään ruokahetkiä ja tästä joitakin ajatuksia alempana.

TIHKUN RUOKAJUTTUJA

Tihku kotiutui tapaninpäivänä 2020 mukanaan pussillinen Arden Grange Puppy -nappulaa sekä vielä alennuslipuke toisesta samanlaisesta ruokapussista.

10-viikkoinen Tihku syömässä sonninsutia ostoskeskuksessa ruokaostoksilla :)

Arden Grange on hyvä ja maistuva merkki, mutta Tihkun ruokana sikäli ongelmallinen, että sitä myydään vain Faunattaressa, joka sijaitsee varsin kaukana omista kotikulmistani, ja ruuan hakeminen olisi kallista niin ajallisesti kuin ajomatkana. Joten jo toista ruokapussia hankkiessani ostin samalla vielä toisenkin ruokapussin, mutta toista merkkiä - sellaista, jota myydään lähempänä sijaitsevassa eläintarvikeliikkeessä, jotta voisin turvallisesti toteuttaa penturuuasta siirtymisen toiseen merkkiin.

Pikku-Tihkulle kelpasi kellastuneet heinätkin :)

Tuo toinen merkki oli M&M:n Purenatural Puppy ja LargePuppy kokoisena, koska myyjä suositti tätä kokoa lapinkoiran pennulle: "Raja menee 10 kilossa. Siis, jos aikuisen koiran odotepaino on yli 10 kiloa, niin Large Puppy olisi oikea valinta.", opasti myyjä.

Purenatural Large Puppya yhden pussin syötettyäni tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, enkä ollut ihan vakuuttunut tuosta Large Puppy -perustelusta, joten vaihdoin merkkiä vielä kerran.

Siirryimme Canaganin lohiversioon Scottish Salmon -ruokaan, joka sopii myös pennuille ja tässä ruuassa olemme nyt pysyneet. Canagan Salmon maistuu Tihkulle oikein hyvin - turkki kiiltää ja tuotokset ovat "sopivia".
Wiimaa ruokin aikanaan myös samalla nappulalla pitkän aikaa hyvin kokemuksin, joten luulen, että tässä pysytään pitkään Tihkunkin kanssa. Minulla on lisäksi itsellä sellainen johtotähti näissä nappuloissa ollut, että mielellään tarjoilen kalapohjaista ruokaa. 

Tihkun kerta-annos aamuin illoin on 1½ dl nappulaa, ja jos lisiä (kuten yleensä aina on), niin noin 1,2-1,3 dl per kerta lisien määrästä ja laadusta riippuen. Toistaiseksi ei ole lihomista näillä määrillä aiheutunut, Tihku on hoikka, muttei laiha.

Tässä tarjoilussa näyttäisi kuvasta päätellen olevan nappulaa ja jugurttia ainakin.
Ja luulen, että keskellä pilkottaa raakalihapulla tai kaksi, ellen ihan väärin näe =)

WIIMAN RUOKAJUTTUJA

Wiima sen sijaan siirtyi Canaganista kotimaseen Dagsmarkiin jo muutama vuosi sitten, kun kalapohjainen Häme oli ollut jonkin aikaa markkinoilla. Häme on selkeästi parhaan makuinen nappula Wiiman mielestä, ja se oli ensimmäinen ruokanappula, jota saatoin käyttää kotitreeneissä palkkanakin. 
Pidän myös ajatuksesta, että koira syö lähellä tuotettua ruokaa kuten itsekin syön.

Sittemmin Wiiman nappularavinto on koostunut vähän vuorotellen Dagsmarkin Hämeestä (kala) ja saman firman Lappi-nappulasta (kana). Molemmat maistuvat Wiimalle hyvin ja vaikuttavat sopivan muutenkin.

Wiiman kerta-annos (2*pvä) on 1 dl ja jos lisiä (kuten yleensä on), niin silloin annos jää vajaasen desilitraan. 

Wiiman nappulat pakastetaan heti kun pussi on avattu, jotta varastopunkki ei pääsisi ruuassa leviämään, koska Wiimalla todettiin varastopunkkiallergia vuosi sitten syksyllä. Pakastaminen on vähentänyt oirehdintaa huomattavasti, toki rinnalla myös kevyt lääkitys. Tässä linkki postaukseen jossa kerron lisää Wiiman allergiaoireista ja niiden hoidosta: 
https://wiimansivu.blogspot.com/2021/07/allergiapaivitys-vinkki-ruuan.html

Wiima ihmettelee kummallista ruokakuppia. 
Joskus voi ruoka saapua nenän eteen myös maitopurkissa.
Jokaisessa meissä asuu pieni lehmä <3 :)

RUUAN LISÄT

Nappulan rinnalla menee siis molemmille koiruuksille muitakin ruokia. Lisät ovat mitä milloinkin - raakalihapullia, kananmunia, tonnikalaa tai muuta kalaa, raejuustoa, luonnonjugurttia tai piimää/viiliä tai sopivien kotiruokien jämiä. Wiimalle myös keitettyjä vihanneksia, koska hänelle voi välillä jäädä vähän nälkä (sterkan seurauksia), mutta joudun lihomisen vuoksi rajoittamaan varsinaista ruokaa ja keitetyt vihannekset täyttävät mukavasti massua, mutteivat lihota.
Tihkukin saa satunnaisia makupaloja porkkanoista ja parsakaaleista, mutta eri syistä :) .  

Nappularuuan suhde muuhun syötävään lienee n 70%-30% tai siihen suuntaan, mahdollisesti muun ruuan painotus vielä vähän vahvempi treenipalkkojan ansiosta. Molemmat koirat ahmivat ruokansa ruoka-aikaan suurella halulla, nirsoutta ei onneksi ole ollut nähtävissä.

Kananmuna jälkiruuaksi. 
"Mitäköhän tällä hassulla pallolla pitäisi tehdä", miettii Tihku.
Sen hän kyllä nopeasti keksi ja nykyisin vetää vatsaansa sekä sisukset että kuoren,
kun taas Wiima tyytyy sisuksiin.

TARJOILUTAVAT JA RUOKA-AJAN TREENIT

Kun Wiima oli ainoa koira, heittelin nappulat usein pitkin pihaa etsittäväksi tai vaihtoehtoisesti kotona sisällä eri huoneisiin esimerkiksi sadekelillä. Kun on kaksi koiraa, niin homma ei olekaan niin helppo juttu, etenkin kun koirilla on omat nappulansa ja myös koska Wiiman annos on Tihkun annosta pienempi. 

Sokkelokupit pidentävät aterioinnin nautintoa mukavasti :)

Varsinaisia ruokakuppeja käytän kuitenkin harvoin ja koitan keksiä virikkeellisempiä tapoja ruokintaan. Tällaisilla kuvan sokkelokupeilla saan helposti annosteltua molemmille koirille omat ruokansa.
Lisäksi sokkelokuppien sijaan tehtävään sopii esimerkiksi tyhjä munakenno, maitopurkki tai muu pahvipakkaus (jonka saa ihanasti ensin repiä, ja minä sen jälkeen ihanasti siivota :D ) - jokin sellainen astia siis, joka sopii revittäväksi, hieroo aivonystyröitä tai muuten hidastaa syömistä. 

Kun kesähelteet porottivat pahimmillaan käytin aika paljon pakastinta ja jäädytin ruuan maitopurkkiin tai vaikka raejuustorasiaan. Näin sain jäähdytettyä koiria niiden omalla 'jäätelöllä'. Lisäsin tällöin ruokaan myös vettä, niin sain samalla huolehdittua nestetasapainosta, joka oli helteillä erityisen tärkeää. 

Tänä aamuna kuten monasti muulloinkin, tarjoilin ruuan maasta etsittäväksi. Heittelin Wiiman nappulat pihamaalle ja Tihkun ruuan piilottelin sisällä kotona eri huoneisiin ja eri korkeuksille niin lattialle kuin tuoleille ja hyllyille.
Molemmat koirat pääsevät näin käyttämään nenäänsä ruokailun yhteydessä, joka on minusta hyvä juttu! Tällöin tietenkin nappulat ovat sitä etsittävää ruokaa ja mahdolliset lisät tulevat sitten jälkikäteen jostain astiasta, sillä harva sitä haluaa tonnikalaa sohvalleen levitellä :).

Taitoharjoituksia ruokinnan ohessa
Mökillä ruokin koirat päivittäin ulkona maastossa ja siinä samalla tulimme harjoitelleeksi muitakin taitoja. Koirat saivat ohjeen istua, ja ensin heittelin Wiiman ruuat ja vapautin hänet syömään, Tihkun edelleen odottaessa ja sitten siirryin vähän toiseen paikkaan Tihkun ruokia varten, jolloin vapautin hänetkin syömään. Tämä kaikki sujui eka kertojen sähläyksen jälkeen oikein hyvin ja Tihku malttoi hienosti odottaa ruokaansa.
Samaa tyyliä käytän välillä kotosallakin pihamaalla - koirat ovat hyvin oppineet, että ruokaillaan omalla alueella - joskin omien nappuloiden loputtua tarkistetaan kaverinkin alue, ja se sopii molemmille koirille ilman suutahduksia.

Arjessa pyrin muutenkin liittämään ruokintahetkiin pieniä taitoharjoituksia. Ennen ruoka-astialle pääsyä pyydetään tietenkin lupa, ja vasta luvan saatua ryhdytään syömään. Tässä voi myös hyödyntää sanaerotteluharjoituksia.
Sen lisäksi olen kesän mittaan alkanut pyytää Tihkultakin temppuja, kuten rallypyörähdystä, sivulletuloa ja nyt uutena maahanmenoa ennen syömistä. Etenkin pyörähdyksestä on tullut niin vahva käytös, että hän tarjoilee sitä nykyisin vähän muutenkin! Tämä on minusta huippu juttu ja hyödynnän siksi pyörähdyksiä helppona liikkeenä jännissä paikoissa, kuten viime viikolla mätsärien alussa.
Wiimalle tällaiset ruoka-ajan pikkutreenit ovatkin jo tuttua kauraa.

Tietenkin joskus voi käydä niinkin, että koko yksittäinen ruokintakerta tulee nautittua suoraan taskusta, etenkin treenipäivänä. 

Tulipa pitkä kirjoitus, vaikka alun perin piti kirjata ylös vain ruokamerkit. Näinkin voi käydä, kun kynä joskus lähtee lentoon :).

Sanaerottelu opettaa koiran kuuntelemaan

Sanaerottelu on hyvä tapa opettaa koiraa kuuntelemaan mitä todella sanot. Koira nimittäin lukee helposti elekieltäsi ja lisäksi voi myös aiemmin oppimansa perusteella tyytyä päättelemään mitä haluat, ja siten se mitä oikeasti Sanot koiralle ja miten oikeasti haluaisit koiran toimivan, saattaakin kaikua kuuroille korville.  

Wiima ja Tihku taideteoksen sisälllä Korppoon Paljasjalkapolulla, joka on metsän keskellä kulkeva taidepolku

Olen itse aina välillä sille päälle sattuessani harrastanut sanaerottelua molempien koirieni kanssa.
Tihku on nuori kohta 9 kk:n ikäinen koira ja sen kanssa aloitin sanaerottelun vastikään. Koska se vasta opettelee asioita, niin olen soveltanut sanaerottelua tähän mennessä vain vapautusvihjeeseen.
Muihin "taitovihjeisiin" kuten esimerkiksi Istu tai Seiso, en ole sanaerottelua vielä sotkenut, koska haluan, että Tihku ensin oppii taidot, eikä ryhdy vahingossa sekoittamaan sanoja tai mene muuten pääpyörälle siitä, mitä häneltä halutaan.

Vapautuskäsky on hyvä sanaerottelutilanne, koska siihen ei liity mitää temppua, vain malttaminen, itsehillintä (vai onko malttaminenkin koiran kannalta temppu? No, ymmärrät mitä tarkoitan 😊).
Teen siis esimerkiksi niin, että kun saavumme autolla määränpäähän ja on aika Tihkun hypätä autosta ulos, niin sanon ensin muita sanoja, kuten Kakku! Taivas! Hedelmä! ja sitten vasta Ole Hyvä, joka on varsinainen vapautusvihje.
Koiran tulee siis kuunnella mitä sanon, ja vasta oikean vihjeen kuultuaan hypätä ulos autosta. 

Kun koira on jo osaavampi, niin vaihtoehtoisten sanojen joukossa voi sanoa varsinaista vihjesanaa muistuttavia sanoja, esimerkiksi Oloneuvos ja Olio, jos Ole Hyvä on se oikea vihje. Tällöin kasvoissa suun alue menee samaan asentoon kuin oikeaa vihjettä lausuessa, eikä koira tällöin onnistu tehtävässä ilmettäsi katsomalla, vaan se tarvitsee korvat ja aktiivisen, päällekytketyn kuunteluvaihteen. 

Toinen tilanne, jossa sanaerottelu on oikein käyttökelpoinen, on ruokailu. Taas ennen varsinaista vapautusvihjettä sanotaan merkityksettömiä sanoja, ja koira saa mennä ruualle vasta kun oikea vihje sanotaan. Tässä harjoittelussa on kylläkin vaarana pitkät kuolavanat lattiassa :D

Aamulenkillä.
Reitin on varrella iso, mahtava, oksiaan melkein maahan asti ulotteleva lehmus.

Wiiman, eli vanhemman koirani kanssa olen soveltanut sanaerottelua muihinkin tilanteisiin kuin pelkkään vapautukseen. Harjoittelimme esimerkiksi Seiso -vihjettä niin, että kävelin peruuttaen Wiiman edessä ja Wiima tuli perässäni (tai siis edessäni, kun itse peruutin).
Seiso-vihjeestä Wiiman tuli pysähtyä ja siitä seurasi palkka, mutta peruuttaessani sanoin muitakin sanoja ja jos Wiima seisahti niitä kuullessaan, niin palkka jäi saamatta.
Näin pystyin varmistumaan siitä, että Wiima todella osasi vihjeen eikä toiminut pelkästään käsivihjeeni perusteella. Tässä vielä taustajuttuna se, että sanallinen vihje oli tässä seisomisvihjeessä vähän työn ja tuskan takana :) , Wiima noteerasi pitkän aikaa vain käsimerkin. Sanaerottelu korjasi tilannetta.

Sanaerottelu siis opettaa koiraa keskittymään, sekä oikeasti kuuntelemaan sanoja, joita sanomme. Esimerkiksi tottelevaisuusharrastuksissa on tärkeää, että koira myös kuuntelee eikä pelkästään katso elekieltämme ja näin on varmasti monessa muussakin harrastuksessa ja arkisissakin tilanteissa - seuraako koirasi liikettäsi vai kertooko sille käsky, mitä pitäisi tehdä?
Lisäksi vapautusvihjeen avulla sanaerottelua harjoitellessa tullaan harjoiteelleeksi myös sitä itsehillintää, kun oikeaa vihjesanaa joutuu vähän odottamaan. 

Syksyisen näköistä jo, kuivan kesän tekosia, että lehdet kellastuvat ennen aikojaan

TIHKUN MALTTI JA "KUULO" TESTISSÄ

Tihkun kanssa testasin yhtenä iltana, että miten pitkälle pikkumiehen maltti kantaa. En ollut varma lopputuloksesta hänen nuoren ikänsä ja vauhdikkaan luonteensa vuoksi, mutta pyrin hoitamaan homman niin, että hän voisi onnistua.
Koirat saivat sinä iltana nappulansa siroteltuna - Wiimalle sirottelin tuolloin pihamaalle etsittäväksi ja Tihkun nappulat sisälle sinnetänne parin huoneen alueelle.

Aloitin ohjaamalla Tihkun paikkaistuntaan ja sitten ryhdyin sirottelemaan nappuloita sinne tänne huoneeseen. Ihan alussa paikkaistunsa petti ja Tihku lähti syömään, mutta homma keskeytettiin ja paikkavihje toistettiin, sanan lisäksi myös elekielellä, joka on vahvempi.

Kun nappulat oli siroteltu ja Tihku edelleen istunnassa (!!) oli tilanne se, että osa nappuloista oli varsin lähelläkin pentua ja pikkumiehen kuolavanat vaan venyivät venymistään. Jo tämä oli oikein hieno saavutus ja olin hänestä todella ylpeä!
Tässä kohtaa tuhmasti venytin Tihkun malttia vielä vähän lisää ja lausuin vapautusvihjeen sijasta pari muuta sanaa, ja kuulkaa, kyllä oli pennulla korvat tallella, sillä vasta Ole Hyvästä nousi Tihkuisen takamus ja syöksyttiin vauhdilla syömään!

Näyttää siltä, että paikallaolovihje on muodostunut varsin vahvaksi, mikä on todella mainio juttu! Tietenkään tällä tyylillä ei voi ruokailuja - varsinkaan pentukoiran - jatkuvasti hoitaa, mutta välillä on hauska katsoa, toimiiko korvat, toimiiko paikallaolo ja miten pitkä se maltti oikein onkaan😊. 

Kyllä on korvat paikallaan ja ne toimii 😀!

Jos olet käyttänyt sanaerottelua koirasi koulutuksessa, niin olisi kiva kommenttikentästä lukea, että miten, ja saada lisäideoita siten itsekin idealaariin!

Lupajuttuja hihnalenkeillä ynnä Huippufiilis treeneissä!

Tihkun (6 kk) kanssa haasteena on koko ajan ollut kontaktin rakentaminen. Hän on hyvin itsenäinen pentu ja vaikka esimerkiksi herkku maistuu, niin ulkoillessa ympäristö on kiinnostavampi kuin minä ja herkkuni.
Olen toki kokeillut myös leluja, ne kiinnostaa, mutta lelullakaan en ole saanut rakennettua sellaista omaehtoisen kontaktin pitämistä (tai sellaisen alkeitakaan), jota tavoittelen. Usein ulkona kävellessämme on niin, että Tihku saattaa vilkaista minuun, mutta varsinaisesti mikään, mitä tarjoan siitä palkinnoksi, ei voita sitä mitä se kokee ympäristöstään. Hän herkuttelee useimmiten palkkanaminkin, mutta se ei motivoi haluamaani suuntaan yrittämään lisää. 

Tässä ei kuitenkaan kaikki. Nimittäin toisaalta Tihku kyllä on hyvin kiinnostunut työskentelemään kanssani, etenkin sisätiloissa tapahtuva koulutus, muuallakin kuin kotona, sujuu yleensä erityisen hyvällä yhteistyöllä ja kontaktilla. Myös ulkona kun opettelemme asioita rauhallisessa paikassa homma sujuu keskittyneesti. Hyvä keskittymiskyky ja yhteistyöhalu tulivat esiin myös parin viikon takaisessa smartdogtestissä.

Ongelma syntyy kun etenemme ja liikumme, jolloin nenään tulee aina vaan uusia hajuja ja uutta kiinnostavaa nähtävää. Silloin Tihku unohtaa, että olen hihnan päässä, ja vaikka pysähdyn ja odotan kontaktia ennen eteenpäin lähtöä, niin matka jatkuu taas, ei yhteisessä kuplassa vaan molemmat omissa kuplissamme.

Olen tätä todella paljon miettinyt, että miten pääsisin sinne Tihkun pään sisään tähän asiaan vaikuttamaan. Toisaalta elän toivossa, että kun ikää tulee, ei ympäristönkään houtukutukset ole enää niin jännittäviä, mutta en tietenkään ole voinut sitäkään jäädä vain odottelemaan. 

Otin sitten yhden idean kautta asiaan vähän toisenlaisen lähestymistavan. Tähän asti Tihku oli saanut kulkea hihnassa pientareilla ja missä nyt kulki ja haistella sen minkä haisteli - aiempi menetelmäni oli puuttua tilanteeseen vain kun hihnassa syntyi vetoa, sekä palkita onnistumiset, omaehtoiset kontaktit. Lisäksi olin luonut lenkin varrelle yhteistä puuhaa, kuten leikkejä tai pieniä rallytreenejä, jotta Tihku alkaisi pitää minua kiinnostavampana (ja tietenkin myös siksi, että yhteinen puuha on kivaa!).
Tämä oikean käytöksen bongaaminen ja siitä palkitseminen ei silti selvästikään oikein toiminut, koska palkkani eivät kuitenkaan motivoineet kontaktikäytöksen lisääntymiseen, vaikka vaihtelin herkkujen laatua ja myös leluja. 

Lähdin nyt liikkeelle toisella tavalla. Itse asiassa en ihan hirveästi tästä uudesta tyylistäni tykännyt, mutta ajattelin, että se kuitenkin on Tihkun parhaaksi, koska kontaktin pitäminen hyödyttää myös koiraa ja sen hyvinvointia.
Ryhdyin tekemään lenkkejä hyvin lyhyessä hihnassa, niin, että Tihku joutui siksi kulkemaan ihan vierelläni. Tätä en tietenkään tehnyt mitenkään väkivalloin, vaan kun lyhyt hihna kiristyi, pysähdyin, odottelin kontaktia, superkehut ja taas etenimme samalla tavalla, sekä lisäksi kehuin sitä vieressä kulkemisesta.  Ja lisäksi tärkein pointti - kaikki mistä Tihku nyt kiinnostui, esimerkiksi lyhtypylvään juuren "sähköpostit", sinne pääsi haistelemaan vain Luvalla. Lisäsin siis luvanpyytämistä lenkin varrella oikein urakalla, kaikki kiva kulki nyt minun kauttani.

Tällainen tyyli on koirasta tietenkin melko tylsä, vaikka pyrinkin luomaan todella paljon iloa niihin luvan saamiseksi otettuihin kontakteihin ja kulkemiseemme ylipäätään. Tihku on kuitenkin vielä pentu, niin päädyin noudattamaan uutta menetelmääni lenkin alussa (kunhan höyryt oli saatu pois) ja lenkin lopussa, mutta osan ulkoilua halusin tehdä myös koiran ehdoilla ja sillä aiemmalla tyylillä, etteivät ulkoilut muodostuisi liian ikäviksi.

Niinpä siis keräsin Tihkun vierelle alkumatkasta ja loppumatkasta, mutta puolessa välissä kuljimme kuten ennen ja tyydyin vain palkkailemaan  onnistumisista. Niissä puolivälin palkoissa edelleen vaihtelin palkan laatua ja välillä tyydyin palkkaamaan satunnaisesta vilkaisusta ihan vaan superiloisesti eli sosiaalisella palkalla, jos huomasin, että namit eivät vetäneet puoleensa.

Tällä kaikella oli kuin olikin positiivisia seurauksia. Alku- ja loppumatkat, jotka Tihku kulki vieressäni lyhyessä hihnassa, alkoi se yhtäkkiä kurkistella ylöspäin minuun, kontaktikäytös siis lisääntyi!
Koitin aina olla tilanteen tasalla palkan suhteen, antaako herkku vai lupa päästä haistelemaan, jotta en tuottaisi pettymyksiä.  Välillä sitä kontaktia oli jo niin paljon, että pelkäsin minulta herkkujen loppuvan, mutta sehän oli tarkoitukseeni nähden oikein positiivinen ongelma :D.

Nyt minusta alkaa tuntua, että olemme oikealla tiellä, vaikka matkaa vielä on 😊, mutta onhan koirakin vielä nuori, melkeinpä vauva. Toivon kuitenkin, että aika nopeasti voisin purkaa tuon nyt vaatimani vieressäkävelyn - paitsi tietenkin jos se tulee omaehtoisesti, silloinhan se on hienoa - sillä kriteerini koiralenkeillä ei ole vieressäkävely, vaan koira saa kävellessään kulkea piennarta ja tutkia maailmaa, mutta rauhallisesti, kuulolla ja hihnassa kiskomatta.

HUIPPUFIILIS TREENEISSÄ

Eilen oli arkitaitokurssin toiseksi viimeinen kerta. Se on ulkokentällä ja mukana on seitsemän muuta koirakkoa. Tihku kiihtyy muista koirista edelleen, mutta se on aivan huomattavasti vähentynyt, myös "äänitehosteet" ovat vähentyneet. Kurssin alkamishetkistä sen hyvin huomaan - eka kerralla kesti ehkä 10-15 minuuttia, ennen kuin Tihku rauhoittui tekemiseen, kun viime kertoina rauhoittuminen on sujunut paljon nopeammin.
Eilen kiihtymystä oli oikeastaan vain kentälle menon yhteydessä, ja siinäkin kuitenkin jo koimme myös onnistumisia - hetkittäisiä yhteiskuplahetkiä, ja kun pääsimme paikallemme rinkiin, niin Tihku rauhoittui yllättävän nopeasti. 

Katsottiin koiria ja syötiin herkkuja, ja Tihkun pulssi laski. Olin varannut myös taukomaton mukaan ja siinä hän herkutteli, jopa kääntäen selkänsä muihin koiriin pian saapumisemme jälkeen! Jess!!

Tuntuu kuin joku tuijottaisi :D

Kurssikerran teemana oli juurikin kontakti ja muiden koirien ohittelu - eli just meidän haasteet, sekä pieni luoksetuloharjoituspiste, jossa koirakot piipahtivat vuorotellen.

Aivan uskomatonta mutta Tihku oli tällä kertaa todella hyvin kontaktissa. Hän on ollut vähän sellainen yhden herkun koira, eli ottaa palkaksi tarjoamani namin, mutta se ei motivoi tarpeeksi häntä yrittämään saada niitä lisää, jolloin hän häviää omaan kuplaansa. Mutta tänään oli toisin. Yhden namin syötyään hän jo kurkki, olisiko toista tulossa (😍😍😍).
Aloitin nuo edellä kerrotut lupaharjoitukset viime viikolla ja tämä kurssikerta oli ensimmäinen niiden jälkeen. Ero oli aivan huomattava, enkä voi olla ajattelematta, että se on suureksi osaksi tuon uuden tyylini ansiota.

Teimme mm koirakko kerrallaan pujottelua ringissä muiden koirakkojen edestä ja takaa, ja Tihku se vaan asteli kontaktissa tai pari kertaa haisteli maata, mutta ei ollut mitenkään lähdössä muiden koirien luo tai muuallekaan omaan kuplaansa, vaan kuljimme sananmukaisesti iloisessa yhteistyössä.

Tähänkin asti on kurssilla sujunut hyvin kaikki paikallaan tehtävät harjoitukset ja Tihku on tällöin hyvin saanut suljettua muut koirakot pois mielestään, mutta näin taitavaa liikkeelläoloa ja koirien ohittamista ei vielä ole nähty!

Myös luoksetulopisteellä meillä sujui hyvin, mutta siinä Tihku onkin useimmissa tapauksissa aika taitava.

Olin seitsemännessä taivaassa! Toki meillä on vielä pitkä matka taivallettavana, jotta ollaan siellä, missä toivon meidän joskus olevan, (ja takapakkiakin tulee, ainakin teini-iässä!) mutta nyt minulla on sellainen olo, että olemme päässeet haluamani matkan alkuun, kun tähän asti olen koittanut miettiä, miten tähän ylipäätään päästäisiin. Mahtavaa!

En tietenkään tiedä, mitkä kaikki asiat tähän kehitykseen vaikuttivat (ja oliko ohimenevää 🤪), mutta olen melko vakuuttunut, että tuo edellä kertomani korostunut lupaharjoittelu vei meitä eteenpäin.

Tästä on hyvä jatkaa! Ilon kautta!

Projekti: kotitreenirutiinit ja kaksi koiraa

Kahden koiran koulutusrutiini onkin haastavampaa kuin olin ennalta ajatellut. Tai siis, olen nyt ymmärtänyt, että koulutusrutiini on opeteltava asia itsessään, kun taas yhden koiran kanssa ei tätä tarvinnut ajatella, vaan saattoi alusta alkaen suoraan keskittyä harjoittelemaan aiheena olevaa asiaa itseään ja harjoitustilanne oli rauhallinen itsestään.

Jo ennen kuin varsinaisesti hoksasin tämän koulutusrutiinin puuttumisen ja tarpeen, olen kyllä kuitenkin tietoisesti vahvistanut tiettyä vuorottaisuutta Wiiman ja Tihkun kanssa, esim herkkupalaa saadessaan ne istuvat ja sitten sanon aina nimet samassa järjestyksessä (Wiima, Tihku) ja nimensä kuullessaan koirat saavat makupalansa. Tihkulle tämä on lisännyt kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että kun Wiima saa, niin kohta hänkin kyllä saa. 

Sama kuvio kuin yllä toimii meillä myös ruokajakelussa, silloin kun ruoka tarjoillaan kupista (tai jostain ruokavirikelelusta tms), eli pääsääntöisesti aamuin ja illoin, tällöinkin siis ruuan saa nimikutsulla. Päiväruokansa Tihku saa useimmiten taskusta, mutta tämä voi vaihdella, mutta toisaalta Wiima ei syö päivisin, eli tässä ei ole mitään erityisiä rutiineja.

Mutta sitten on nämä koulutustilanteet. Tihkulle kuitenkin pitäisi perusasioita kouluttaa ja se on hyvä aloittaa kodin rauhassa ja sitten laajentaa ulos eri paikkoihin. Mutta törmäsin siihen, etten oikein saanut rauhoitettua tilannetta - joko Wiima touhusi siinä mukana tai sitten jos suljin sen pois, niin alkoi kuulua hänen ääntelyjään, joka tarkoitti, että "Minä myös", ja kun näin kävi, niin ensiksikin siinä kärsii Tihkun keskittyminen ja toisaalta eihän se ole Wiimalle millään lailla reilua, koska hänkin haluaa olla mukana - ongelmani on siis mitä suurimmassa määrin positiivinen, molemmat koirani ovat kiinnostuneita puuhaamaan kanssani 😊💗.

Niinpä olen nyt ajatellut asian ihan alusta uudelleen. Jotta olisin oikeilla jäljillä, niin vaihdoin vielä ajatuksiani tutun kouluttajan kanssa, jolla myös kotona useampi koira - näin en lankeaisi mihinkään sudenkuoppaan ja saisin parhaat vinkit. 

Tuo vuorottaisuus, jota olemme ruuan kanssa harjoitelleet, on hyvä alusta ponnistaa. Tästä eteenpäin ryhdyn laajentamaan käytöstä muihin tilanteisiin. Olen pilkkonut asian ainakin kahteen osioon, joita molempia harjoittelemme temppuna:
1. koirat tulevat vuorotellen luokseni hakemaan namin ja palaavat sitten paikalleen, sekä
2. harjoittelemme erikseen temppuna tilannetta, että toinen koira poistuu koiraportin taakse ja toinen jää luokseni, ja sitten koirat vaihtavat paikkaa. 

1. Namivuorottelu

Tämä onkin aika hyvä temppu, joka sisältää useita eri taitoja. Ensiksikin se, että malttaa odottaa, että oma nimi mainitaan ja liikkuu vasta sitten. Toisaalta myös paikallaan pysyminen odottaessa ja vielä paluuliike paikalleen namin syömisen jälkeen. Kaksi ekaa taitoa on Tihkullakin jo hieman hanskassa aiempien harjoitusten perusteella, jota nyt vahvistelen rutiiniksi tähän malliin, mutta tuo paluu paikalleen tapahtuu tällä hetkellä namilla imuttamalla ja käsimerkillä. 
Mietin, että pitäisiköhän minun kytkeä tähän paikallepaluuseen alustat, mutta en tahtoisi jäädä tilanteeseen, että alustat on aina oltava mukana - ehkä ne voisi myöhemmin häivyttää? No, nyt olen siis toistaiseksi harjotellut liikettä ilman alustoja, enkä vielä tiedä, mihin se johtaa - ehkä joudun ne alustat vielä lisäämään yhtälöön.

Wiima taas, hän kyllä selviää hommasta, mutta ei Wiimallakaan ole mitään vihjettä paikalleen palaamiseen. Hänelle käytän tässä peruutusvihjettä ja hän pakittaa takaisin paikalleen.
Wiiman naamasta näen kylläkin, että hän miettii, mitä ihmettä olen taas saanut päähäni, mutta siitähän tulee nannaa, joten Wiimalle kyllä kelpaa :) .

2. Koiraportilla vuorottelu

Tämä temppu on listassa siksi, että uskon minulla olevan hyötyä, että kun harjoittelen jotain taitoa yhden koiran kanssa, niin toinen odottaa koiraportin takana eikä ihan vieressä. Jos meillä olisi ovia, niin varmaan käyttäisimme sellaista tilaa, mutta meillä ei ole (paitsi makkari"siivessä", mutta se ei kelpaa tarkoitukseen), niin koiraportti saa kelvata. 

Ja tässähän on kye vaan siitä, että kun portti aukeaa, niin toinen juoksee vihjeestä iloisesti portin läpi keittiöön odottelemaan ja toinen palaa keittiöstä eteiseen harjoitusten pariin. Ja sitten vaihdetaan vuoroa.
Nyt kun tätä harjoitellaan, niin alkuvaiheessa palkkaan keittiövuorolaista "eristettyä" koiraa varsin tiiviisti ja pidän odotusvaiheen hyvin lyhyenä. Kun vaihdot alkaa sujua, niin pidennämme myös odotteluaikaa.

Ekoilla kerroilla, olen houkutellut Wiiman koiraportin läpi heittämällä sille nameja keittiön puolelle ja sitten sulkemalla portin, mutta nameja senkuin satelee. Samaan aikaan teen Wiiman kanssa ihan lyhyen asian, kuten pyörähdyksen. Sitten avaan portin ja pyydän nimellä Tihkun luokseni ja Wiiman ohjaan käsimerkillä keittiöön. Teen Tihkun kanssa pikku jutun, ja samalla heittelen nameja keittiöön Wiimalle, koska hän se juuri on, joka on vähän kade pennun kanssa tehtävistä treenituokioista.

👉Loppujen lopuksi aikomus on tietysti sitten yhdistää nämä kaksi paloiteltua temppua, eli että vuoro vaihtuisi nimenhuudosta ja toinen odottelisi omaa vuoroaan kiltisti keittiössä. 

Mattoja alkaa olla ikävä, mutta vielä sattuu Tihkulle päivittäin vahinkoja.
Tässä sitä kuitenkin ollaan ihanasti samaa pataa ja herkutellaan 💗

Noin, tähän tämä plääni on nyt kirjoitettu ja liikkeelle on lähdetty. Jännää nähdä mitä tästä tulee😊! Jossain vaiheessa kerron, miten onnistuin, onnistuinko ollenkaan ja hioutuiko tämä temppurotla johonkin suuntaan. 

Jos teillä asuu useampi koira, niin miten teillä hoituu treenihetkien järjestäminen, sujuiko kaikki luonnostaan ja miten siinä tapauksessa, vai jouduitko luomaan erityisiä rutiineja, ja jos loit, niin millaisia?

Mielialaharjoittelua ohitustreeneissä ja iloisia huomioita kaupassa

Tihku on ollut kovin kiihdyksissään muista koirista ja jopa yrittänyt viritellä haukkumista, jos vastaantuleva koira on haukkunut. Tihku-pentunen ei kylläkään ole vielä varsinaisesti haukkunut, mutta puhissut haukkuvaa koiraa kohti ja päästellyt sellaista kiihtynyttä hymähtelyä, joka iän karttuessa johtaa haukkumiseen.

Tihku on vasta 15 viikkoa, joten eihän sillä tietenkään vielä ole käytösosaamisen palikat hallussaan, mutta koitan suhtautua ja reagoida käytösongelmiin etupainotteisesti. Täällä Paraisilla asuessa kadut ovat hiljaisempia kuin isommissa kaupungeissa, joten olen viikonloppuisin käynyt Turussa koirakohtaamisia harjoittelemassa, mutta nyt halusin ottaa vielä toisenlaisen otteen asiasta, ja kutsuin koolle harjoituskavereita. Laitoin paikallisen koirayhdistyksen Face-sivulle ilmoituksen, ja kyselin, olisiko kiinnostusta ohitustreeneistä ja kymmenisen koirakkoa vastasi, että olisivat mielellään tulossa.

Kuva: Tettan Lindqvist

Kokoonnuimme Paraisten Keskuspuistoon ja mukana oli Tihkun lisäksi pari muutakin pentua (4 kk ikäiset mäykkysisarukset) ja sitten nuoria junnukoiria ja aikuisiakin rauhallisia koiria treeniapuna.
Emme tehneet varsinaisia yhteisiä harjoituksia vaan keskityimme liikkumaan pienellä alueella, jolloin jokainen sai harjoitella haluamallaan tavalla. Aikuiset koirat kiersivät kävelyreittiä ympäri, niin että saivat harjoitella yllättäviä kohtaamisia, itse taas keskityin enemmän tunnetilaharjoituksiin, eli koitin luoda Tihkulle rauhallista mielialaa muiden koirien 'mennessä ja tullessa'. 

Onnistuimme Tihkun kanssa yli odotusten! Jihuu! Harjoitusten alkaessa Tihku oli aika kiihtynyt nähdessään paljon koiria siellä täällä. En siinä kohtaa edes yrittänyt saada aikaan kontaktia tai muutakaan toimintaa itseni suuntaan, syötin vaan kämmenestä ja Tihku sai katsoa koiria. Aika pian sen kierrokset alkoivatkin laskea.  

Liikuimme sinne tänne itsekin ja aina koiran lähestyessä keskityimme katselemaan ohimenevää koiraa ja syömään nameja. Jonkin aikaa tällaista tehtyämme muut koirat alkoivat olla Tihkun mielestä lähes yhdentekeviä (noo, hieman ylisana, mutta menköön :D) ja se keskittyi jopa leikkiin minun kanssani, vaikka toinen koira kulki vierestä ohitsemme.

Kuvasta näkee, että toisen meistä jalat on venyneet pituutta, ja se toinen en valitettavasti ole minä :D
Kuva: Tettan Lindqvist

Olimme kaikki treenaajat sitä mieltä, että harjoitukset oli onnistuneet ja että haluamme ehdottomasti niitä jatkaa, joten luultavimmin kokoonnumme lähitulevaisuudessa uudelleen! Mainiota, ollaan Tihkun kanssa oikein iloisia, että saatiin treeniapua ja -seuraa!

Tihku täytti 15 viikkoa perjantaina 19.2.
Kääk - ens viikolla sitten lähestytään jo 4 kk:n rajapyykkiä!

Iloisia huomioita kaupassa - eli kuonollisia koiria postikorteissa!

Vuosi sitten tammikuussa seisoin paikallisen K-Supermarketin korttihyllyn ääressä ja tulin surulliseksi. En ollut koirakorttia hakemassa, mutta sellaisiin silmäni iskeytyivät kun tajusin, ettei korttivalikoimassa näkynyt lainkaan terveitä koiria, vaan pelkästään brakykefaalisia rotuja vitsikkäästi kuvattuina. 

Brakykefaalisia rotuja ei pitäisi minusta ollenkaan mainonnassa tai muissa julkisissa kuvissa käyttää, koska mitä enemmän näitä koiria julkisesti näkyy, sitä normaalimmalta ne alkavat katsojan silmässä näyttää, vaikka tosiasiassa ne eivät ole normaaleja ollenkaan. Näillä roduilla on hyvin paljon rakenteeseen liittyviä terveysongelmia, esimerkiksi hengitysvaikeuksia lähes olemattomasta kuono-osasta johtuen. Koiranostajien olisi hyvä tiedostaa nämä asiat ja valita koiransa myös terveysnäkökulmien kannalta. 

Tuon vuoden takaisen havaintoni jälkeen kirjoitin tämän postauksen (LINKKI), sekä laitoin palautepostia Kartolle. Sain muuten Kartolta erittäin nopean ja hyvän vastauksen palautteeseeni: "Haluamme toimia vastuullisesti - niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Välitimme palautteesi kansainväliselle kuvapankille joka meille näitä kuvia tarjoaa, ja lisäksi nostan asian esille seuraavassa tuotesuunnittelun palaverissa."

Viikko sitten pysähdyin taas samaisen hyllyn äärelle. Ensiksi silmäni osuivat tähän lahjakassiin ja ajattelin, ettei mikään ole muuttunut:

Mutta sitten etenin korttihyllyn puolelle ja sain ilokseni huomata, että valikoimissa olikin nyt varsin paljon koirakortteja, eikä yksikään niistä kuvannut kuonotonta brakykefaalista rotua. Mahtavaa!

Joukossa oli muuten ihana kuva suomnepystykorvalaumasta metsässä - harmittaa, etten tullut sitä myös kuvanneeksi alla olevaan kavalkaadiin. 

Lyttykuonoisten koirien terveysongelmista on viime aikoina puhuttu paljon ja tämä on varmasti vaikuttanut siihen, millaisia kuvia mainostajat ja muut julkaisijat kuviensa aiheiksi valitsevat.
Uskon myös, että me kuluttajat olemme asiasta valistuneempia antamaan palautetta sekä jätämme kertakaikkiaan ostamatta postikortit, joiden aiheena on sairaita koiria. Pikkuhiljaa asiat muuttuvat ja se on hyvä se!

Luoksetulo - koiran tärkein taito

Osallistuin Wiiman kanssa luoksetulokurssille joitakin vuosia sitten, kun tuntui, että luoksetuloharjoituksemme eivät edistyneet ja luoksetulosanakin oli Wiiman korvissa muuttunut jotenkin sanahelinäksi.

Kurssi oli minusta todella hyvä - se antoi hyvät ja toimivat eväät luoksetulon harjoitteluun, ja saimme luotua taitoihimme kaivattua ryhtiliikettä. Wiiman kanssa luoksetulo ei ole koskaan ollut mikään itsestäänselvyys - se on luonteeltaan niin itsenäinen, että vaikkei se varsinaisesti koskaan karkaile, niin se voi vetää etäisyyttä minuun enemmän kuin haluan, ja tällöin luoksetulovihjeen pitäisi olla toimiva!. 

Kirjoittelin aikanaan artikkelin kurssin sisällöstä Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran lehteen Reviiriin, ja nyt päätin kopioida artikkelin myös tähän blogiin itselle muistiinpanoksi ja toivottavasti myös hyödyksi jollekulle satunnaiselle blogini lukijalle :) .  

4-vuotias Wiima 💓

**************

(Julkaistu Reviirissä v. 2016)

Luoksetulotaitojen kohentamista eli Wiima koulun penkillä

"Luoksetulo vihjeestä on koiran tärkein taito! Vaikka et mitään muuta koirallesi opettaisi, panosta tähän kunnolla! Varma luoksetulo voi joskus jopa pelastaa koirasi hengen. "

Tällaisia lauseita luin alkutalvesta erään koirakoulun luoksetulokurssin mainoksesta. Teksti osui ja upposi! Olin pannut merkille, että koirani Wiiman luoksetulot olivat toisinaan vähän viipyileviä. Eihän Wiima ikinä kauas karkaillut ja tulihan se toki useimmiten kutsusta luokse, mutta joskus vähän omassa tahdissaan, jos käsillä oli jotain kiinnostavampaa. Luoksetulossahan on se vaikeus, että ohjaajan pitäisi olla koiran mielestä kiinnostavampi kuin koko muu maailma ja joskus kävi niin, että kiinnostavuuteni vähän rakoili. Koira punnitsee luoksetulovihjeen kuultuaan mitä sen on kannattavinta tehdä, lähteäkö jänisjahtiin vai palatako emännän luokse - näitä koiran tekemiä vertailuja voi olla välillä vaikea voittaa.

Luoksetulon klassinen ehdollistuminen

Päätin yrittää asiaan muutosta ja lähdimme Wiiman kanssa hakemaan vauhtia harjoitteluun luoksetulon tehokurssilta. Ensimmäisellä tunnilla kuulimme koiran oppimisen ja palkitsemisen teoriaa. Puhuimme myös luoksetulon ns. klassisesta ehdollistamisesta, tunnethan tarinan "Pavlovin koirista"? Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa, että harjoiteltu toiminto automatisoituu; koira alkaa refleksinomaisesti toimia ärsykkeestä ( = kutsu) aina samalla tavalla ( = tulla luokse). Käytöksen automatisoituminen tasoittaa tilannetta ohjaajan hyväksi muun maailman houkutusten ja luoksetulon välillä. Koira ei ehdollistuttuaan tule punninneeksi luoksetulon kannattavuutta jänisjahtiin verrattuna, vaan refleksinomaisesti palaa luoksesi kutsun kuultuaan - näin siis ainakin teoriassa.
Klassinen ehdollistuminen luoksetuloon vaatii koirakolta kuitenkin paljon harjoittelua, toistoja ja ohjaajan sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja mielikuvitusta.

Wiima-tyllerö vuonna 2016. Tässä harjottelemme luoksetuloa liinan kanssa.

Valitse luoksetulolle vihje

Kurssilla nostettiin aiheeksi myös luoksetulovihjeenä käytettävä sana tai ääni. Saattaa kannattaa valita kokonaan uusi sana, mikäli koira on jo oppinut suhtautumaan aiemmin käytössä olleeseen sanaan välinpitämättömästi. Saatat myös haluta harkita jotain ihan muuta ääntä, esimerkiksi pilliä. Pillin etuna on, että se kuulostaa aina samalta, kun taas sana voi kuulostaa koiran korvissa ihan erilaiselta, kun lausut sen normaaliäänellä tai jos joudut huutamaan koiran ollessa kauempana. Pillissä ei myöskään kuulu omat mielialasi - luoksetulokutsun äänenpainoon kun saattaa livahtaa tiukahko sävy, jos koira antaa odottaa itseään. Niinhän ei pidä antaa käydä: kutsun ja luoksetulon pitää aina olla koiralle iloinen asia. Toisaalta valittuasi luoksetulovihjeeksi pillin vihellyksen, on pillin oltava aina mukanasi.

Valitsitpa sitten kokonaan uuden sanan tai pitäydytpä vanhassa, niin kannattaa aloittaa kutsusanan vahvistamisella. Niin, että koira varmasti tietää, mitä siltä odotetaan, kun kutsu kuuluu. Niinpä ekalla kurssitunnilla ja kotiläksynä koko viikon ajan kertasimme koiralle luoksetulovihjettä. Oli tärkeää pitää huoli siitä, että koira tässä vaiheessa voisi joka kerta onnistua tehtävässä. Sitä piti siis kutsua vain sellaisissa tilanteissa, kun olisin 'satavarma', että koiruus kutsun kuultuaan kipittäisi luokseni. Haasteiden aika olisi myöhemmin.

Vain onnistuneita harjoituksia

Harjoittelimme Wiiman kanssa seuraavan viikon kuten en olisi ikinä ennen luoksetulokäskyä sille antanut. Kutsuin sitä sisällä kun se jo oli valmiiksi lähistöllä, silloin kun se omasta halustaan oli tulossa minua kohti, ulkona remmilenkeillä, kun mikään muu ei erityisesti kiinnostanut. Välillä tein harjoituksen kertaluonteisena ja välillä tein luoksetulosta leikin; kutsuin Wiimaa luokseni muutamaan peräkkäiseen otteeseen, leikkipalkalla.
Jos minun tuli erityinen tarve saada koira lähelleni, enkä ollut varma tulisiko se, silloin käytin toista samantapaista käskyä, jota käytän hihnalenkeillä ja vältin käyttämästä valitsemaani varsinaista luoksetulokäskyä, josta piti nyt tuleman taikasana!

Kouluttajan ohjeiden mukaan harjoituksia tuli tehdä päivittäin. Jos teet vaikka kolme päivittäistä lenkkiä koirasi kanssa, sisällytä niihin kuhunkin ainakin kymmenen luoksetulotoistoa - päivässä saat kokoon vähintään kolmekymmentä toistoa, viikossa yli kaksisataa.

Wimppulation ❤

Koirat voivat toisinaan kyllästyä toistoihin nopeasti, joten ohjaajalla on haasteellinen tehtävä tehdä harjoitteista sellaisia, että koiralla on koko ajan hauskaa. Palkkioissa vain mielikuvitus on rajana ja koira rakastaa yllätyksellisyyttä: parhaat herkut, kivoimmat lelut ja leikit ja tai jotain muuta, mitä koira sillä hetkellä erityisesti haluaa, päästä nuuskimaan, päästä ruokakupille tai muuta koiralle merkittävää. Hyödynnä ruokintahetket ja maaston kepit ja kävyt. Tämä on tärkeää, jotta luoksetulo yhdistyy koiran ajatuksissa iloisiin asioihin.

Pidä harjoituksissa varasi, ettet tule houkutelleeksi palkinnolla, vaan koiran tulee aloittaa luoksetulokäytös ennen palkinnon esittelemistä. Houkuttelussa on vaarana, että koira oppii tarkistamaan palkinnon laadun ennen tuloa eikä viitsi reagoida, jos palkinto ei kiinnosta.

Namipalkkauksen osalta sain pienellä idealla Wiimaan vauhtia, kun kutsuttuani sitä heitinkin herkkunamit vierimään sen sijaan, että olisin vain antanut ne sille suuhun. Näin herkkupalan lisäksi palkintoon kytkeytyi pieni jahtaus- ja maan nuuskintaleikki namien löytymiseksi - namien etsiminen on Wiimasta todella kivaa. Kannattaa kiinnittää huomiota namien heittosuuntaan ja heittää ne koirasta poispäin, itsesi taakse, jolloin namien suunta edelleen tukee sinun luoksesi tulemista.

Kaksi koiraa, kumpi onkaan Wiima Wimpsahdus?

Kiinnitä harjoituksissa myös huomiota siihen, että koira luoksesi tultuaan, myös jää lähellesi kunnes saa lähtövapautuksen. Joskus nimittäin voi käydä niin, että koira oppii syöksähtämään paikalle, ja syötyään ohikiidossa palkintonamin ryntää taas omille teilleen ennen kuin ehdit sanoa kissa. Itse pyrin vaikuttamaan tähän asiaan siten, että namitan välillä koiraa vielä sen jäätyä vierelle, jotta se luoksetultuaan jäisi paikoilleen odottamaan lisäherkkuja kunnes vapautan sen matkoihinsa uudelleen. Koiraa ei kannata myöskään - milloin mahdollista - heti kytkeä hihnaan sen tultua luoksesi. Kytkemisessä on vaarana, että luoksetulo alkaa koiran mielessä yhdistyä vapauden menettämiseen.

Lisää harjoituksiin häiriöt - harjoittele eri paikoissa

Kun seuraavalla viikolla kokoonnuimme taas yhteen, olivat kaikki kurssilaiset tehneet kotiläksynsä ja jokainen koira ymmärsi vihjeen ja luoksetulon välisen yhteyden, jopa pillin uutena välineenä valinneet olivat onnistuneet liittämään vihjeen käytökseen. Itselläni oli helpompi sarka, koska pitäydyin vanhassa luoksetulovihjeessä, olihan se kuitenkin meillä aika hyvin toimiva jo ennen kurssiakin.

Nyt puhuimme häiriöistä ja luopumisesta sekä etäisyyden vaikutuksesta. Aika moni koira on tottelevainen ja kipittää kiireesti paikalle, jos ympärillä ei tapahdu mitään merkittävää. Mutta kun harjoitukset siirretään ulos ja häiriötä pikkuhiljaa tarkoituksella lisätään, joutuu omistaja kilpailemaan koiran huomiosta kaiken sen kivan ja jännittävän kanssa, jota koira ympärillään näkee. Etäisyyskin on vaikuttava tekijä - lähellä oleva koira on yleensä helpompi houkutella luokse kuin kauemmas juossut.

Jotta koira selviäisi näistä kaikista haasteista, tulisi kaikkia tilanteita harjoitella. Koiran voi nimittäin olla vaikea yleistää oppimaansa käytöstä eri tilanteihin ja paikkoihin. Hakeudu siis harjoittelemaan erilaisten häiriöiden äärelle; luontoon riistahajujen keskelle, lammashaan vierelle, ihmispaljouteen ja muihin haasteellisiin paikkoihin. Voit myös itse rakentaa häiriöitä: pyydä ystäviesi ystävällisiä koiria paikalle ja harjoittele niiden läheisyydessä tai aseta koirasi ruokakuppi luoksetulolinjalle, niin että koirasi joutuu sen luoksetullessaan ylittämään. Harjoittele myös eri etäisyyksiltä, koiran ollessa vierellä sekä kauempana. Etäisyysharjoituksissa hyvänä apuna on pitkä liina, mikäli olet epävarma luoksetulon onnistumisesta - ehdit loikata liinalle, jos koiralle tulisikin muita ajatuksia kuin luoksetulo. Samalla koira saa pienen opetuksen, ettei muu käytös edes onnistu kuin luoksetulo.

Toistot ja onnistumiset ovat tärkeitä

Kun lisäät haastetta harjoituksiin on hyvä pitää mielessä ns 80-20 sääntö: pyri siihen, että vähintään 80 % luoksetuloharjoituksista onnistuu, sillä koira oppii onnistumisista.

On myös toinen "sääntö", joka on hyödyllistä tietää: 20-20-20. Eli koiran voidaan teoriassa todeta ehdollistuneen luoksetulokäskylle, kun luoksetulo onnistuu kaksikymmentä peräkkäistä kertaa kahdenkymmenen eri häiriön äärellä, kahdessakymmenessä eri paikassa. Siitä saa vähän viitettä tarvittavasta harjoitusten määrästä.

Wiima wauhdissa ❤

Luoksetulon latenssi - mitä se tarkoittaa?

Kolmannella ja viimeisellä kurssikerralla puhuttiin latenssista eli siitä ajasta, joka koiralla menee vihjeen kuultuaan siihen, että se reagoi vihjeeseen. Latenssi tulisi saada mahdollisimman pieneksi eli koiran tulisi reagoida luoksetulovihjeeseen mahdollisimman nopeasti. Kurssilla esiteltiin harjoitusmetodiksi sellaista, hitaat luoksetulot jätetään palkitsematta. Päätä ensin kriteeri, missä ajassa haluat, että koirasi reagoi vihjeeseen. Jos luoksetulo viipyy kriteeristäsi, koira jää ilman palkkaa ja saa sen tavoittelemaan palkkaa suuremmalla energialla seuraavalla kerralla. Ja sitten tietenkin juhlat pystyyn, kun koira reagoi kriteerisi mukaisessa ajassa.
Harjoittele kuitenkin tätä vasta kun luoksetulosta on muodostunut vahva käytös, jottei palkatta jääminen syö hyvin alkanutta luoksetuloa.

Suhtaudu jokaiseen luoksetuloon ihmeenä ja palkkaa joka kerta

Itse en ole edennyt harjoittelussa vielä tuohon kurssilla aiheena olleeseen reaktioajan järjestelmälliseen lyhentämiseen, enkä itse asiassa ole varma tulenko niin edes tekemään. Olen keskittynyt vain vahvistamaan itse luoksetulokäytöstä erilaisissa häiriöissä. On ollut ilo huomata miten Wiiman luoksetulot ovat kevään aikana järjestelmällisen harjoittelun myötä hienosti nopeutuneet ja varmistuneet ja harjoituksemme jatkuvat edelleen. Tällä asialla on ollut piristävä vaikutus myös ihan perushihnalenkkeihin: nykyisin tulee otettua lelut taskuun jokaiselle lenkille ja harjoitusten johtaessa nyttemmin lähes poikkeuksetta onnistumisiin, tulee ulkoillessa leikittyä Wiiman kanssa aiempaakin enemmän! Tällä on ollut muuten positiivisia vaikutuksia kontaktinpitoonkin, joka on hyvä juttu!

Tällä kurssilla oivalsin, miten pieniksi paloiksi kaikki koiran oppiminen pitäisi pilkkoa. Ja miten toistot ja onnistumiset ovat kaiken A ja O. Ennen kurssia suhtauduin koiran luoksetuloon jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, ikään kuin kerran opittu taito, aina osattava taito. Nyt ymmärrän, että jokaiseen luoksetuloon olisi suhtauduttava pienimuotoisena ihmeenä, koiran päättäessä kaikesta maailman kivasta huolimatta valita minut.

En ole ihan varma siitäkään, että saavutammeko Wiiman kanssa ikinä varsinaista klassista ehdollistumista luoksetuloliikkeessä, mutta varmuutta luoksetuloon olemme silti jo tähänkin mennessä saavuttaneet rutkasti. Ja se on hyvä juttu se!

******************

Sellainen oli artikkeli, jonka joskus kirjoitin. Tuosta kurssista on ehtinyt kulua jo - kääk, miten aika rientää - viitisen vuotta. Edelleen kuitenkin muistelen tätä kurssia ja pidän Wiimalle periodeja, jossa vahvistelemme luoksetuloa suunnitelmallisesti - sekä palkkaan yhä edelleen jokaisen luoksetulon. Palkan ei tarvitse olla aina taskunpohjalta löytyvä nami, vaan vaikka maasta löytyvän kävyn heittäminen saalistettavaksi. Sen olen kuluneina vuosina oppinut, että luoksetulon vahvistamisen ei ole koskaan valmis, vaan jatkuu koiran koko elämän ajan. 

Elämäni koira ❤