Helteisiä näytelmiä

Lauantaina 24.5 käytiin naapurisaarella Kemiössä ryhmänäyttelyssä Wiiman kanssa. Kuten jo aiemmin todettua, Wiima ei ole varsinaisesti mikään 'näyttelykoira', mutta toisaalta näyttelypäivä on parhaimmillaan mukavaa ajanvietettä sekä koirallekin eräänlainen koulutuspenkki, sillä sitä joutuu kestämään muita koiria lähellä sekä vieraiden ihmisten kosketusta, ja näiden 'häiriöiden' ohessa keskittymään oman ihmisen kanssa tekemiseen. Tulipa sitten ilmoitettua Wiima elämänsä toiseen koiranäyttelyyn, kun sellainen kerran sattui olemaan 'naapurisaarella'.

Eilen aamulla sitten köröteltiin Kemiöön koira takapenkillä. Ja vaikka on vasta toukokuu, niin koko maa kylpee helteessä ja niin kylpi helteessä myös tämä maan lounainen nurkka. Mittari näytti varjossa 28 astetta ja mitä se näytti suorassa tuulettomassa auringonpaisteessa en uskalla edes arvailla. Näyttely pidettiin jalkapallokentällä ja kentällä ei suojaa auringolta ollut. Reunoilla sentään oli ja onneksi saatoimme odotella kehien alkamista vähän varjossa. Onnea oli myös, että lapinkoiria oli ilmoitettu kisaan maltillinen määrä, niin odottelu ei käynyt kovin pitkäksi.

Tuomarina oli Riitta Lahtovaara ja arvostelu kuului: "Tyydyttävää tyyppiä oleva kookas, feminiininen, pitkärunkoinen narttu, jolla oikealinjainen pää, vaaleat silmät ja turhan haja-asentoiset korvat. Hyvä ylälinja lantioon asti, pitkähkö hieman luisu lantio ja alaskiinnittynyt häntä joka liikkeessäkään ei nouse kuin hieman. Riittävä rintakehä, riittävästi kulmautuneet raajat, makaava karvapeite ja pitkät tehokkaat sivuliikkeet, luonne ystävällinen.".
Sanallinen arvostelu on aika lailla Wiiman näköinen. Paitsi häntä, joka kyllä nousee liikkeessä kaarelle, silloin kun koira on iloinen ja pirteä. Mutta eilen se ei kyllä noussut, joten tuomari ei päässyt sitä näkemään. Ei ehkä ollut ihan paras hetki viedä Wiimaa nyt näytille, kun typykällä on juoksujen jälkeinen masis menossa eikä helle parantanut asiaa. Mutta mistäpä sen olisi ilmoittautumishetkellä tiennyt. Wiimalla oli vähän "onks pakko" -fiilis, eli teki kaiken mitä pyydettiin, mutta ei varsinaisesti ilolla - ja se fiilis piti sitten Wiiman hännänkin kohti maata.

Iloitsin kommenteista, jotka koskivat luonnetta sekä pitkiä, tehokkaita sivuliikkeitä. Kulmauksissa (taka- ainakin) tiedänkin, että toivomisen varaa hieman olisi ja lantion asento liittyy samaan asiaan, sillä käsittääkseni puute takakulmauksissa johtuu juuri lantion asennosta.
Säkäkorkeudesta, joka Wiimalla nousi 49 senttiin, sanoi tuomari, että nartulla se saisi olla 43 senttiä. Olen kyllä ymmärtänyt, että kokovaihtelu sallitaan, joskin Wiima kyllä on nartuksi kookas. Niin ja onhan Wiimalla vähän Yoda-korvat :D

Arvosanaksi tuli T ja tuomari selitteli sitä minulle erikseen. Hän harmitteli, että hän ei voi valitettavasti antaa korkeampaa laatuarvosanaa, kun hänen mielestään Wiima ei riittävästi näytä siltä kuin suomenlapinkoiran pitäisi näyttää. Suurimmaksi viaksi tai puutteeksi hän nosti rotumääritelmään nähden juuri Wiiman turkin ja turkista nimenomaan sen, että se on laadultaan makaava. Suomenlapinkoiralla pitäisi olla tuuhea ja puuhkea turkki, ja Wiiman makaava turkki, yhdessä pitkän rungon ja alas kiinnitetyn ja alhaalla kannetun hännän kanssa tekee, että Wiima on kuulemma enemmän porokoiratyyppiä. No sellainen näkemys ei ollut yllätys, sillä mainitut ulkonäkötekijät liittyvät vahvasti paimensukuistyyppiin, joskin variaatioitakin löytyy.

Wiiman luimukorvanaamasta näkee että se mussukka olisi mieluummin jossain muualla ..

 Tämä olikin eka virallinen mittaus Wiiman säkäkorkeudesta ja samoihin ollaan kotimittauksissa päästy. Säkäkorkeus on 49 senttiä, eli Wiima on lapinkoiranartuksi korkea - äitinsä tytär siis =)

Arvostelua kuulemassa.

Näyttelypäivä alkoi aikaisin, niin olimme varsin ajoissa taas kotonakin. Koko sakki olimme vähän läkähtyneitä helteestä ja päätimme lähteä merelle vilvoittelemaan ja tehtiinkin parin tunnin vilvoittava veneretki, minun ja Wiiman eka venereissu tänä vuonna. Wiiman mielestä tuuli tuiversi ihanasti turkissa ja sillä oli silmin nähden kivampi olla kuin aamulla kehässä :)

Wiima tykkää yleensä matkustaa veneen kokassa (nokassa), ellei vauhti ole liian kova.
Usein pidämme sillä myös pelastusliivejä, varsinkin jos merenkäyntiä on enemmän taikka itsellämme kovempi vauhti. Nyt lähinnä 'ajelehdimme' ja nautimme olostamme, niin Wiimakin oli ilman liivejä - ja pelkäsin, että jos olisin ne sille pukenut, niin rassukka olisi läkähtynyt kuumuuteen. 

 

 ^ merimetsoja karilla

^ ja viereisellä karilla isokoskelopariskunta sekä haahkanaaras. Haahka-isäntäkin paikalla oli, mutta ei osunut kuvaan.

Olisipa kiva kellua noilla aalloilla, en kuitenkaan loikanut veteen kelluskelemaan =)

(^ kännykällä)

Semmoinen päivä oli se helteinen toukokuun lauantai =)

Kesäloma pähkinänkuoressa

Heipähei! Lomat on täällä päin nyt vietetty ja arki rullaa taas vanhoissa uomissaan. Ulkona alkaa näin elokuun puolivälissä tuntua loppukesän tuoksuja ja värejä, illat ovat jo pimentyneet, lasten koulut alkavat ja niin edespäin, syksyä kohti ollaan siis menossa. Tällainen pieni lapinkoira heilauttaa sille asialle häntää, sillä vaikka kesä on kiireetön ja kiva, ja perhe on ihanasti koossa niin etenkin hellepäivinä tuli kyllä myös ikävöityä pieniä virkistäviä lumikuuroja! No, niitä joudun vielä hetken odottamaan :)

Kesä tuli vietettyä lähes kokonaan saaressa melskaten eli mökillä, metsälenkkeillen ja veneillen (niin ja kesäkurssit agilityssä ja rallytokossa, mutta niistä kirjailin jo aiemmin).
Uimaan en tänä kesänä rohjennut mennä, viime kesän eli pentukesäni uimaharjoituksista huolimatta (viime kesänä uin), mutta riehuleikit rannalla ja kahlaaminen oli tänäkin vuonna ihan parasta hellepäivän puuhaa. Uskalsin myös sukellella aarteita merenpohjasta, eikä haitannut vaikka pää meni korvia myöten uppeluksiin, mutta tassuja en irrottanut pohjasta hetkeksikään (paitsi niillä kerroilla kun tuhma emäntä kantoi minut vähän syvemmälle mereen ja minun piti itse pulikoida rantaan..:P ).

 

 Rantamme reunassa kasvaa kaislikkoa ja isännän jokakesäinen mieluisa lomahomma on karsia sitä ja tehdä kaislikon keskelle kanava - minä olin innokkaana apurina ja kannoin korsia isännän apuna:

Hoidin tietty myös pihavahdin hommia ja niinpä valvoin ohikulkevaa veneliikennettäkin siltä varalta että joku kurvaisi meille. Silloin kun joku kurvasi, oli iloni ylimmillään :)

Tässä kiirehdin laiturinnokkaan ihmettelemään ohikulkevaa paattia:

Kesällä on kivaa kun melkein kaikki mitä tehdään tapahtuu ulkona. Joten minäkin pääsin myös aina mukaan kun isäntäväki päätti, että tänään syötäisiin 'ulkona', eli ravintolassa. Kesäisin ravintolat ovat kovin koiraystävällisiä, kuulin emäntäotuksen toteavan, kun silloin aterioidaan ulkona terassilla. Usein toivat ravintolan puolesta vielä vettäkin minulle, ettei suutani kuivaisi, kun isäntäväki aterioi. Se oli kyllä toisaalta vähän turhaa, sillä isäntäväki oli hyvin tarkka siitä, että minulle pakattiin mukaan vettä ja pieni herkkupala, jonka sain nakerreltavakseni kun kaksijalkaiset saivat lautaset eteensä.

Nauvo, L'Escalen terassi:

 Terassilla oli usein myös koirakavereita, tässä naapuripöydän typykkä, peräti Rhodesiasta asti kotoisin:

Ei varpunen jouluaamuna vaan keskellä kesää ravintolan penkin kaiteella

Nauvon vierasvenesatamaan ei mahtuisi kovin monta paattia lisää ^

 

Matkat kauppaan ja 'ulkosyömisiin' taitettiin lähes poikkeuksetta veneellä. Se oli mukavaa, sillä merituuli on ihanan vilpoista, mielestäni lähes virkistävän lumikuuron veroista:

 Linssilude :)   ^

Jalkapalloa tuli pelattua aika paljon kesän aikana. Sekä yksin että Juniorin kanssa. Myöskin emännän ja isännän kanssa, mutta vähemmän. Juniorin pihkana oli kyllä, pakko myöntää, teknisesti aavistuksen taitavampi kuin minä, mutta ei läheskään yhtä nopea, haha :D

 

Suukko !

Ristiaskelin tralalaa :D

 

Että suurinpiirtein tuollaisissa kuvioissa se meikäläisen kesäloma sujui. Ensi viikonloppuna mennäänkin kokeilemaan paimennusta uudelleen, ensimmäinen kertanihan oli viime keväänä toukokuussa. Miten lampaiden kanssa tällä kertaa sujuu, siitä enemmän ensi kerralla :)

Hellettä paossa

Sunnuntaina 2.6. oli (ja on edelleen maanantaina tätä kirjoittaessani) sellainen helle että oksat pois. Varjossakin nousi mittari 26-27 asteeseen. Niinpä päätimme tehdä päiväkäynnin mökille ja vieläpä paatilla, että oikein saisimme tuuletusta.

Alla tuolla reissulla näpsimiäni kuvia. Harmittelen että tulin käyttäneeksi hieman liian isoa ISO lukua ja kuvat ovat aavistuksen kohinaisia. Mutta haitanneeko tuo loppujen lopuksi, maailmassa on suurempiakin murheita :)

"Valmiina lähtöön?"  "- Ai ai kapteeni!"

Ihanaa, jo tuntuu viilentävä merituuli, aaahhh..

 

Näimme paljon lintujakin, alla kaksi kanadanhanhea soutelemassa ja sen alla olevassa kuvassa kivikari ja siellä merimetsoja isommalla porukalla .

^ Kuva on huono ja suttuinen, mutta mustat pläntit eivät siis ole roskia näytölläsi vaan merimetsoja. Merimetsot eivät ole oikein saaristolaisten suosiossa, sillä niiden sanotaan pienentävän kalakantoja (en tiedä, olen itse lukenut että söisivät lähinnä roskakalaa), sekä ulosteillaan sotkevat ympäristönsä niin että kaikki kasvillisuus tukahtuu ja kuolee. Oli niin tai näin, aika jännän oloinen ja alkukantainen lintu se kyllä on, näkee helposti yhteyden esihistoriallisiin (lento-)liskoihin. (googlaapa kuva, tätä suttukuvaa katsomalla et kyllä mainitsemaani yhteyttä näe..)

^ Haahkarouva ja heijastuksensa

Ja sitten olimmekin jo perillä mökkirannassa ja Neiti Näpsä pisti ranttaliksi rantavesissä =)

Voi sitä riemua kun ei pienen lappalaisen ollutkaan yhtäkkiä kuuma vaan olo oli ihan melkein sopiva!

Piipahdettiin myös lähistön hiekkakuopalla vähän kattelemassa

Tuo matalapäinen meno on muuten Wiiman tyypillinen etenemisasento, silloin kun se liikkuu vapaana. Mahtaneeko haistella tietään eteenpäin kun pää riippuu alhaalla, mene ja tiedä.

Mitenkäs muut lapparit?

Joutsenpari pesi hiekkakuoppien lammikossa ja isäntä joutsen ei pitänyt Wiiman toljotuksesta. Se alkoi lähestyä päättäväisesti ja piti varoitusääntä tullessaan. Pikku typykkäinen ei tajunnut ollenkaan, että se oli vaarassa saada kovasta nokasta takaraivoonsa, joten kutsuin sen pois häiriköimästä.

Viime kesänä Wiima myös ui eikä pelkästään kahlaillut, mutta nyt siitä oli tullut arkajalka, kahlasi vain niin syvään kuin jalat kantoivat, eikä puhettakaan uimisesta. Ehkäpä se siitä vielä lähtee kesän mittaan :)

Talsimme mökkitietä, Wiima näyttää rähjääntyneeltä kuin olisi ollut viikon reissussa :)
Vesi ja hiekassa kieriminen taitavat olla syyllisiä tai ainakin osa- sellaisia.

Kotimatkalla piipahdimme vielä naapurimökin rannassa ja kaverikoira Fonzie kävi sanomassa morjekset:

Kotimatkalla: