Uusi Vuosi hurahti käyntiin..

Taas on tuolla kirjailijalla ollut kädet täynnä ja väittää, ettei ole ehtinyt tänne blogin puolelle, niin tuleepi näitä minun kuulumisia ja hyvän alkaneen vuoden toivotuksia vähän jälkikäteen.

Lounais-Suomessa oli edelleen maa vuoden vaihtuessa vihreänä - siis vihreänä eikä edes mustana. Kyllä on vuodenajat kepsahtaneet ihan väärin päin. Kyllä niin toivoisin lunta maahan, mutta toisaalta minä olen hyvin sopeutuvainen ja olooni tyytyväinen lapinkoiraneiti, joten kestän tämänkin kuin .. kuin ..kuin .. no vaikka lapinkoira!

Uuden Vuoden aattona tehtiin kaksjalkaisen kanssa pitkä lenkki ennen paukkeen alkua. Kaksjalkainen sanoi, että tänään ei illemmalla sitten juuri ulkoillakaan, koska taivaalla räjähtelee ja paukkuu, pientä pissimisulkoilua olisi vain illemmalla luvassa.

Lenkkeiltiin tallien ohi ja käytiin morjestamassa ulkoilevia hummia. Niiden hoitaja saapui paikalle ja kertoi, että hevosetkin pääsevät uuden vuoden yöksi - kuten kait joka yöksi talviaikaan - sisätiloihin. Katsopa kuvasta miten ruoho vihertää.. 

Minua ei tosin ole paukkeet ja räiskeet koskaan hetkauttaneet, ja minun puolestani saavat paukutella niin paljon kuin haluavat, mutta kaksjalkaiset haluaa kuulemma silti pitää minut seinien sisällä, varmuuden vuoksi.

Otettiin lenkin varrella poseerauskuvakin, kun näimme hienon kiviaidan.
Tapaan saada vähän palkkaa näistä poseerauksista, kuten ilmeestäni kuvassa voi lukea :)

Uusi vuosi meni rauhallisesti kotosalla kaksjalkaisten, niiden vieraiden ja näiden karvakavereideni kanssa. Kuvan bortsulla oli aika jännittävä ilta, sitä nimittäin pelotti ulkona kuuluvat ilotulitteet kovasti ja se vietti iltansa melkeinpä keittiönpöydän alla, jonka ympärille kaksjalkaiset oli kokoontuneet ja pelasivat seurapelejä. 

Bortsun isäntä kertoo, ettei se aina ole pelännyt ääniä, mutta joitakin vuosia sitten oli räjähde pamahtanut ikävästi ihan viereen kun olivat olleet uudenvuoden päivänä kävelyllä ja siitä oli jäänyt bortsun muistiin ikävästi ääniarkuutta ja sitä on sen jälkeen kovat äänet pelottaneet, enenevästi.

Keskellä kuvassa istuu pikkuinen löwchen-pentu. Sitä ei äänet pelottaneet, joskin sekin ne kyllä noteerasi. Taisin itse olla ainoa koirakolmikosta, joka en oikeastaan ääniä edes kuullut. Tai ollut kuulevinani.

Uudenvuoden juhlijoita. Neiti Lapinkoira, Vauva-Leijonakoira ja Herra Bortsu.

Nuutinpäivä oli jo viikko sitten, mutta meillä kaksjalkaiset sai aikaiseksi siivota joulun jäljet pois vasta viikko sen jälkeen - eli tänä viikonloppuna. Ja nytkin sanoivat, etteivät millään haluaisi kuusta viedä pois, kun se niin kauniisti välkehtii ja tuo mukavaa valoa. 

Olen samaa mieltä, niin tykkäsin sitä katsella, mutta ehkäpä nyt on aika taas odottaa luonnon valoa ja sen lisääntymistä, ja ottaa kuusi esiin taas ensi jouluna.

Hyvää alkanutta vuotta itse kullekin!

Hyvää joulua kaikille yhteisesti ja erikseen!

Hyvää joulua kaikille! Niin kaksi- kuin nelijalkaisille 💗, ja vaikka olisi miten monta jalkaa!

Tänä aamuna tehtiin Wiiman kanssa pitkä jouluaamun lenkki, muun perheen vielä tuutiessa. 

Aurinko oli jo noussut ja paisteli meille - keli mitä kaunein, vain lumi puuttuu. 

Koti on valmisteltu jouluun, uunista tulee hyviä tuoksuja. 

"Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!"

Ruokajuttuja - kotimaisuus on tärkeää!

Onkohan tosiaan niin, että olen edellisen kerran kirjoitellut Wiiman ruuasta kesällä 2015 (http://wiimansivu.blogspot.fi/2015/07/ruokalistalla-nappuloiden-vaihto.html). Silloin kerroin, että olin uuden nappulavalinnan edessä, koska aiemmin käyttämäni merkki poistui.

Tein tuolloin päätöksen pysyä kalapohjaisissa nappuloissa rajatakseni hieman vaihtohtoja, koska erilaisia koiranruokia on niin paljon. Päädyin silloin ProPac -sarjan Bayside-nappulaan, jonka pääraaka-aine on siikajauho (Lihavalkuainen jauhon muodossa takaa paremmin sen, että lihavalkuaisen osuus säilyy riittävänä valmiseen tuotteeseen asti. Tuoreen lihan ongelma on, että siitä haihtuu valmistusprosessin aikana  suuri osa vesihöyrynä ilmaan).

Ja kun tuossa alussa hämmästelin, etten ole aiheesta mitään kirjoituksia tehnyt, niin tässä samalla oivallan, että varmaankaan siihen ei ole tarvetta ollut, sillä olen pysynyt saman nappulan käyttäjänä viimeiset pari vuotta. Tai itse asiassa niin, että kotona on ollut vuorotellen säkki ProPacia tai säkki Canaganin kalanappulaa, riippuen siitä missä kaupassa olen ostoksia tehnyt. Asioin kahdessa eri eläinkaupassa ja toisesta saa vain toista, ja toisesta toista. Molemmat nappulat on sopineet Wiimalle oikein hyvin. Wiima on onneksi sillä lailla kiitollinen ruokittava, ettei sillä ole mitään allergioita eikä minun tarvitse pelätä ripulisirkusta, vaikka tarjoaisinkin sille uusia makuja.

Olen tässä kumminkin harmitellut, eritoten tuon ProPacin kohdalla, että ihanko pakko sitä koiranruokaa on lennättää jenkkilästä asti tänne Suomeen. Canagan on sentään Euroopasta, Briteistä, mutta turhan kaukaa sekin.

Siksipä ilostuin kovin kun tänä vuonna markkinoille tuli uusi täysin kotimainen koiranruoka Häme! Siinäkin proteiinina kalajauhoa, joka on omaa itämeren silakkaamme sekä possua. Valitsemani kalateema sai siis jatkoa vaikka merkki nyt sitten taas parin vuoden tauon jälkeen vaihtui. Ruuassa on myös kauraa, mutta sen tiesin ennestään sopivan Wiimalle - olenhan joskus keitellyt sille kaurapuuroa erilaisin lisukkein ja se on Wiiman herkkua.
Häme-nappulat tuntuvat olevan Wiiman mielestä todella hyvänmakuisia, sillä se suostuu syömään jopa kuivan nappulan sellaisenaan. Yleensähän on siis ollut niin, että jos kippoa täyttäessäni putoaa nappula lattialle, niin Wiima ei suin surminkaan syö sitä. Sille maistuu nappulat vain lisukkeiden kera (ja silloin maistuukin hyvin!), mutta kuivia nappuloita se söisi vain äärimmäisessä hädässä. Häme-nappulan kanssa nähtiin sellainen ihme, että Wiima veteli sen kitusiinsa ihan sellaisenaan.

Niinpä meillä on nyt syöty kotimaista Hämettä sitten alkusyksystä asti. Olen siitä tosi iloinen, koska pyrin meidän ihmistenkin ruuissa kotimaisuuteen ja mahdollisuuksien mukaan lähiruokiin.

Nappulan (puoliksi Häme ja ProPac) lisäksi kupissa on keitettyä haukea ja maustamatonta jugurttia, niin ja loraus kalaöljyä

Käytännössä ruokinta menee niin, että Wiima ruokailee kaksi kertaa päivässä. Toisinaan on nappulapäivä, jolloin kuppi näyttää kuvankaltaiselta aamuin illoin, ja toisinaan Wiima saa aamuruuaksi raakaruokaa, vaikkapa kanansiiven tai raakalihapullia.
Kuppi täytetään nappulalla ja erilaisilla lisukkeilla. Esimerkkinä annos noin viikon takaa, jonka tulin kuvanneeksi yhtä lapinkoiralehden artikkelia varten:
Nappulan (puoliksi Häme ja ProPac) lisäksi kupissa on keitettyä haukea ja maustamatonta jugurttia, sekä loraus kalaöljyä . Kuppiin saattaa myös päätyä jauhelihaa tai muita lihoja tai kaloja, kananmunaa, raejuustoa, sopivia ihmisten ruuanjämiä ja muuta vastaavaa. Minulla on myös tapana lorauttaa kupin pohjalle vähän vettä, mutta en turvota.

Ja sellaisilla ruuilla se Wiima on sitten tähän asti pysynyt hengissä. Toivottavasti pysyy jatkossakin, kotimaisen ruuan voimin!

Joulukalenterin luukku 18 - ja peltojuoksua

"Wiima se päätti tänä jouluna liittyä joulupukin rekikulkueeseen poroja saattelemaan ja nyt on kiireenvilkkaa matkattava Korvatunturille. 
Jos näette Wiima Wimpulaa matkallaan ohilaukkaamassa, niin toivotelkaa sille turvallista matkaa ja vähän nisua mukaan matkaevääksi  ":)"

Facebookissa paimensukuisten lapinkoirien ryhmässä on joulukalenteri, johon ryhmän jäsenet itse tuottavat luukkujen sisällöt.

Tänään 18.12 oli Wiiman päivä ja tällainen luukku siellä ryhmässä tänä maanantaiaamuna aukesi. Toivottavasti se Wiima pääsee turvallisesti sinne Korvatunturille 💗

***

Eilen käytiin lähihiekkakuopalla ja pellolla vähän juoksemassa. Tai pääosin se oli Wiima, joka suoritti sen juoksuosuuden ja minä ja isäntä rämmittiin hangessa vähän hitaammalla tempolla. Hanki kantaa nyt koiran, mutta ei aikuista ihmistä - siellä missä lunta on. Lunta ei ole kauhean paljon, mutta riittävästi siihen, että käveleminen on tavallista parempaa liikuntaa lanaamattomilla alueilla :) 

Lammen pinta ihan avoin, ei jäätä ei riitettä

Semmoinen ulkoilupäivä se oli. Wiimalle reissusta tuli sellainen vähän ikävämpi seuraus, että neiti joutui shampoopesuun😋. Nimittäin sitä kun tuli Wiiman kierittyä jonkun toisen jätöksissä, ja vaikka tuoksu oli hänestä itsestään varmaan huumaavan ihana, niin meistä se ei ollut :)

Kaasivuoren valloitus

Sarjassamme 'syksyn mittaan tapahtunutta' edelleen 😊:
Paraisilla on Nauvossa paikka nimeltään Kaasivuori (Kasberget), jonne olemme edellisen kerran kiivenneet ehkä kymmenisen vuotta sitten, kun poikamme oli pieni. Ja silloin menimme helpointa ja lyhintä reittiä ( = autolla niin lähelle kuin pääsee), koska tarkoitus oli vain mennä ihailemaan näköaloja ja löytää geokätkö.

Erään kerran kuluneena syksynä keksimme, että nytpä lähdetään taas Kaasivuorelle ja tällä kertaa mentäisiin oppikirjan mukaisesti luontopolkua pitkin eikä lyhintä tietä.

Kaasivuori on Turun eteläisen saariston korkein kohta ja Nauvossa jääkauden jälkeen vedestä ensimmäisenä noussut paikka. Kaasivuoren laelta on hienot näköalat saaristoon ja huipulta löytyy myös kolmiomittauksen tukipiste, jonka päällä vielä 60-luvulla seisoi kolmijalkainen merkkitorni.
Kaasivuoren ruotsinkielinen nimi Kasberget viittaa Suomea ja Ruotsia yhdistäneeseen rautakautiseen merkkituliketjuun (vårdkase = merkkituli eli signaleld) ja saaristossa juhlitaankin aina venetsialaisten yhteydessä ns muinaistulien juhlaa näiden merkkitulien muistoksi. Mielenkiintoinen tieto on myös, että jatkosodan alussa saksalaiset miinalaivat oli piilotettu Kaasivuoren pohjoispuolen kalliojyrkänteisin, ennen kuin ne laskivat Suomenlahdensulkeneen miinoituksensa. Nämä tiedot on poimittu eri lähteistä, mm Kaasivuoren opastetaulusta.

Ensin oli tietenkin päästävä Paraisten puolelta Nauvon puolelle (joka sekin siis kuuluu Paraisiin), ja jos on liikkeellä autolla, niin lautta on lähes ainoa vaihtoehto siihen tarkoitukseen.

Paraisten ja Nauvon väliä liikennöi kaksi isoa autolauttaa edestakaisin ja kesän sesonkiaikoina auttamassa on usein vielä kolmaskin lautta.

Auton jätimme osoitetulle parkkipaikalle Saaristotien viereen. Takana vasemmalla häämöttää hiihtomajan terassi ja oikealla taaempana hyppyrimäki! On aika hauskaa, että Nauvossa on tuollainen hyppyrimäki, koska eihän täällä lounaissaaristossa ole juuri luntakaan, kuin muutama hassu viikko per talvi, jos sitäkään. Tulin uteliaaksi mäen käyttötarkoituksesta, kun en ole kuullut täkäläisestä mäkihyppyseurasta. Kyselin Facebookissa ja minulle kerrottiin, että 90-luvulla oli eräs isä rakentanut sen poikansa harrastuksen tukemiseksi ja tuolloin oli järjestetty myös paikallisia hyppykisoja! Olikohan silloin lumisempia talvia, kun nykyisissä talviolosuhteissa mäki palvelisi paremmin vesiliukurina.

 Kaunis hymy, josta syystä kuvakin tällätään esiin, mutta eikös Wiima näytäkin vähän vieraalta kuvassa? Ihan kuin sillä ei olisi kuononvartta juuri ollenkaan, mutta oikeasti sillä kyllä on, enemmän kuin kuvasta voisi päätellä :) . 

Kuva ei tee oikeutta muurahaiskeon koolle. Se oli melkein kokoiseni, ja mulla on varrenpituutta n 160 senttiä, kun on viimeksi vuosia sitten mitattu. 

Suomaisema. Jotenkin en olisi yhtään hämmästynyt, vaikka tuosta olisi maiseman poikki juossut susi tai karhu. Maisema oli jotenkin sellaista vaille. Hirvikin olisi sopinut. Mutta tällä kertaa loistivat poissaolollaan.

Jano, janompi, janoin - metsälammikon peilissä sitä voi kaunotar samalla itseään vähän peilailla.

Mustikkasato oli jo ehtynyttä. Sen sijaan tarjolla oli nyt värejä.

Ja näin hienot maisemat oli sitten vuoren huipulla. Saaret näkyvät kuin pienet pehmeät neulatyynyt alhaalla. Ja tuossa keskellä seisoopi se kolmiomittauksen jalusta, josta alussa kerroin ja joka on muisto menneisyydestä. Vuoren huipulla oli muitakin, pariskunta oli ollut fiksumpi kuin me, heillä oli herkkuateria tuossa meneillään :), meillä vain vesipullo!

Vastavaloon

Kilsoja tuli ehkä noin viisi. Maasto on paikka paikoin aika haastavaa, paljon kallioisia nousuja (ja palatessa laskuja) ja siitä syystä suosittelen kuivaa keliä reissupäiväksi. Oma retkipäivämme oli poutainen, mutta aiempina päivinä oli satanut, joten kallioilla oli aika lailla liukkautta.

Sellainen oli se reissu, suosittelen - ohikulkiessasi, tule tai paremminkin mene katsomaan paikan päälle!

Pimeitä pallotyyppejä hämärän aikaan

Olen mukana paikallisen koirayhdistyksen toiminnassa ja kävin eilen iltamyöhällä yhdistyksen kentällä palauttamassa sieltä lainaamani tavaran. Nappasin tietty Wimpulan mukaan ja se sai pallon perässä juostessaan vielä pienet iltajuoksut.

Noutoliike on Wiimalle aika uusi taito. Olin joskus yrittänyt sitä sille opettaa, mutta vähän ohimennen enkä riittävällä paneutumisella. Nouto ei ole Wiimalle yhtään luontaista, toki se ilman opettamistakin on palloa tuonut (tai keppiä ja mitä nyt on heiteltykin) silloin kun sitä on huvittanut, mutta siihen ei ole ollut mitään vihjesanaa ja usein olen joutunut hakemaan heittämäni ja noudettavaksi tarkoittamani esineen myös itse arvioituani väärin Wiiman noutofiilikset 😇😏 .

Viime keväänä osallistuimme tokokurssille, tarkoituksenamme uteliaina vain tutustua liikkeisiin, ei varsinaisesti saada siitä uutta vakiharrastusta.
Siltä kurssilta jäi paljon asioita uusina taitoina, harjoiteltavina asioina ja korvan taakse laitettuina. Noutaminen vahvistui tuolla kurssilla alkuvaikeuksien jälkeen. Tosin ei tokoliikkeenä ihan tuon näköisenä kuin filmillä alempana, mutta kurssin jälkeen meidän noudot on enempi tällaisia vapaamuotoisia :) .

**

Ja niinkuin filmiltä ja kuvista huomaa, lunta tulvillaan on raikas talvisää ⛄⛄!
Eilen sitä alkoi tupruttaa ja tällaiseen ihanan lumiseen päivään herättiin tänään:

Kelpo posetus piha-aitauksen edustalla, joka... 

... muuttui tällaiseksi heti kun käänsin selkäni 😄

Arvaatko mikä tämä on? No tietenkin auringonkukkapelto talvisäässä!

Wiima siinä samaisessa auringonkukkapellossa

Ei olisi voinut lomapäivä paremmin sattua! Harmi vaan kun en ehdi viettämään oikein ulkoilupäivää, sillä aika menee huomisten synttärikutsujen leipomuksiin - talon isäntä täyttää vuosia!

PS: ei tämä juttu loppujen lopuksi niin hämärähommia ollutkaan, vaikka otsikko niin väittää. Mutta enpä lähde muuttamaankaan :)