Sukukokous

Wiima sai kuukausi sitten kirjeen kaukaisen esi-isänsä ja -äitinsä edustajilta, että näiden molempien kaikki (omat ja yhteiset) pentueet, ja niiden pentueet, ja niiden pentueet jne alenevassa polvessa kutsutaan kylään. Kuulemma oli n. 200 koiraa kutsulistalla. Jos ei itse pääsisi paikalle, niin silti tulisi täyttää tietolomake koiran ominaisuuksista, ulkoisista ja sisäisistä (= korvien väli) sekä myös kuva olisi toivottava.

Meidän perheessä ajatus tällaisesta tapaamisesta tuntui varsin hauskalta, joten merkkasimme tapahtuman kalenteriin joten sen lisäksi, että täytimme tiedot tietolomakkeelle ja lähetimme sen matkaan - lähdimme siis matkaan itsekin.

Tapahtuma järjestettiin 6.10.2012 Tampereella Vinttikoiraradalla. Voi sitä koirien määrää ja Ääntä joka paikalla kaikkialla kaikasi. Iloisia lapinkoiria heiluvine häntineen kaikkialla mihin vaan katsoit.

Wiiman mielestä paikka oli pitkän automatkan jälkeen varmaankin ihan paratiisi, rapsuttavia käsiä joka puolella ja sukulaishauvoja kaikkialla. Saavuimme paikalle tunnin myöhässä johtuen matkan pituudesta ja ohjelmasta ennen kotoalähtöä , sillä seurauksella, että juuri kun saavuimme paikalle, olikin miedän vuoromme esiintyä ja sain bums mikrofonin käteeni Wiimasta kertoakseni. Olisi ollut hyvä asiaan varautua, sillä Wiimastahan riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka, mutta pääni olikin siinä hötäkässä ihan tyhjä :) Mutta se ei paljon haitannut, sillä mekkala paikan päällä oli niin kova ettei puhetta oikein kuullut :D
Tapasimme myös Wiiman kymmenpäisestä sisarusparvesta kolme ja se oli kivaa. Hauskaa oli myös tavata mainittujen koiruuksien kotiväkeä, tässä kun on kuitenkin sähköpostikirjeenvaihdossa enemmän tai vähemmän oltu.
Harmittelen, että Aida -siskosta en ehtinyt oikein kuvaa ottaa, sellaista missä hän olisi hyvin näkynyt, mutta Lumo -siskon ja Hukka -veljen ehdin ikuistaa Wiiman perhealbumiin.

Kotimatkan aikana pysähtelimme vielä matkan varrelle pikku kävelylle sekä syömään. Ja kotiin tultuamme olimmekin koko porukka sen verran zippejä, niin että löhösimme telkun edessä loppuillan =)

Alla vähän kuvasatoa päivän annista, muistathan että klikkaamalla saat kuvan isommaksi ja oikean yläkulman ruksista taas palaat normaaliin kuvakokoon.

 Tässä yllä kahdessa kuvassa olemme asettuneet pentuevalokuvaan, Villi-Joikhun "Lumipentue",

yllä viralliset nimet, Wiimahan se on siis tuo -hohto :) Kymmenestä pennusta neljä paikalla. Nyt kuvaa katsomalla tajuan että olisi pitänyt seisottaa Wiimaa eikä pyytää sitä sivulle, kun eihän siitä näy paljoakaan. Toisaalta istuminen toimii jännässä tilanteessa Wiimalla paremmin, seisomis-käsky olisi luultavasti mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :D

Wiiman ja Aida-siskon hellä jälleennäkemishali :)

Lumo -sisko oli kasvattanut kauniin harmaan värisen turkin

Hukalla on sitten upea intensiivinen katse! Sekä miehekkään kokoiset tassut :)

Yksi osanottajista, aivan hurmaava tyttönen, niin tykkäsi rapsutuksista
ja mitkä lempeät kasvot

Tämän tyttösen kanssa Wiimalla oli hauska hetki, pahus kun ei jäänyt nimi mieleen, Adalmuksen kennelin kasvatteja oli, 1½ vuotias.

Syysvärejä

Matten kuvareportaasi viikonlopun lenkkipolun varrelta. Syksy on ehkä lempparivuodenaikani, vaikka ei niissä muissakaan mitään vikaa ole. Kesäkin on kiva kun on lämmintä ja loma.

Mutta syksyn väriloisto ja kuulakkuus on jotenkin niin mieltä rauhoittavaa. Odottelen innolla myös ensi pakkasia. Sekä tänä vuonna myös erityisesti EnsiLumia, vain nähdäkseni millä tavalla pikku Wiima tyttönen siitä sekoaa :D Niin ja onhan lumipeitteinen maailma kuin satukirjasta!

Mutta palataanpa vielä syksyyn ja tässä siis muutama lenkin lomassa näpsitty valokuva:

Wiimaa luullaan toisinaan schäferin pennuksi ja myönnettävä on että
hieman se sellaiselta tietyssä kulmassa naamastaan näyttääkin :)

sen pituinen se.

Sadesäitä tipeti tip ja peli-iltoja

Nyt on sadellut täällä meidän huudeilla melkein joka päivä lenkkiaikaan - tai jos ei juuri ole sadellut niin sen uhka on leijunut yllämme. Meikäläisellä kun onpi tuota turkkia niin olen kuin uitettu villatumppu sadelenkin jälkeen.
Ja se lienee syynä siihen että eräänä päivänä Matte oli marssinut kauppaan ja ostanut minulle - Sadetakin! Hän kertoi valinneensa keltaisen koska minä olen sellainen ilopilleri!

Eräänä iltana se sitten puettiin ylleni ja lähdettiin ulos. Aluksi olo tuntui varsin omituiselta enkä oikein tiennyt miten siinä keltaisessa muovipussissa olisi oltava. Mutta eipä aikaakaan kun jo unohdin asusteeni ja kipitin tavalliseen iloiseen tapaani taas. Ja täytyy myöntää, että aika hienoltahan minä näytin keltaisine takkeineni, sekä oli mukavaa kun en ollut alusvilloja myöten märkä.
Nimittäin vaikka tykkään uimisesta ja vedessä leikkimisestä niin taivaalta tuleva kylmä rankkasade on tykkäysjanani loppupäässä.

Alla pari kännykkäkuvaa minusta sadetakissani. Matte on ottanut nämä salaa, minä olin juuri havainnut hevosia laitumella ja seisoin kuin patsas.
Ja ps, hepoillakin oli sadetakit, mutta ei näin iloisen keltaista kuin minulla :D

Niin ja sitten piti kertoa myös peli-illoista. Nimittäin minä olen alkanut pelata Dominoa ja se vasta on kivaa. Kyseessä on pelilauta jossa on reikiä ja niissä kannet. Pelin idea kulkee niin että ihmislaumani jäsenistön edustaja pudottelee ruokanappuloita reikiin, sulkee kannet ja minun tehtäväni on kansia availemalla ja siirtelemällä saada sapuska esiin ja siirtää se massuun. Sepäs onkin hauskaa!
Olen jo oppinut, että kansia siirtelemällä pääsen käsiksi ruokaan, mutta kuulin Matten sanovan Husselle, että vielä on matkaa systemaattiseen työhön, että herkut löytyy mukamas ja kuulemma yrityksen ja erehdyksen kautta - hmph.
Sanokoot mitä sanovat, mutta jokainen pelilaudan ruuan muru on massuuni päätynyt tavalla tai toisella! Saan tosin hieroa aivonystyröitäni - sekä myös toisinaan tarvitsen hieman auttavaa kättä.
Suosittelen muillekin koiranaperoille ja vanhemmillekin. Tämä on nimittäin niin hauskaa, että hypin kuin kenguru kun pelilauta kaivetaan kaapista :D

Painopäivitys

Päivitys Wiiman kasvukäyrä-sivulle.
Suora linkki: http://wiimansivu.blogspot.fi/2012/08/paino-nousee.html

 

Terveisiä syysmetsästä

Tämän päivän lenkkiä varten hakeuduttiin metsään.

Alla vähän kuvia Wiiman puuhista syysmetsässä.

Kato Matte mitä löysin!

Petojen sukua? :D

Wiima se on niin liukasliikkeinen, että suurin osa siitä ottamistani kuvista on tällaisia! :)

Tai jos se joskus sattuu mahtumaan kuvaan kokonaan päätä ja häntää myöten, niin silti se on epäselvä suttu jossain kuvan keskiössä, kun kamerasormeni ei ehdi sen liikkeisiin mukaan - eikä kameran säädöt. Pitäisi niin pystyä ennakoimaan mistä se vilistää kameran säätämistä varten, mutta jos ennakoit yhtä vaihtoehtoa, niin Wiima valitse sen toisen :)

Luonnon omat holvikaaret, kyllä oli komeaa kävellä tällaista polkua!

 

 Mörri Möykyn kannon alla on Wiimukka Kukkasen kolo!

Ja se oli lenkin, lorun ja tämän kuvatarinan loppu, auton kokka kohti kotia. 

Tarvinneeko mainitakaan, että ruokailtuaan naudan rustolihalohkareen (vai miksi sitä kutsuisi..) terassilla, loppuilta kuluikin pentuselta makaillessa, sen verran verotti kuviinkin tallentunut hepulointi sen voimia. Mutta väsynyt koira, onnellinen koira! :)

Uudet valjaat

Ostin Wiimalle uudet valjaat. Nämä ovat nimeltään VGWvaljaat, kirjainyhdistelmä tulee sanoista Very Good Walking. Ne ovat ergonomiset, kiristämättömät, pehmustetut sekä lisäksi ns. antivetovaljaat, eli tekevät vetämisen koiralle lähes mahdottomaksi luonnollisin, hellävaraisin keinoin: koiran vetäessä painopiste muuttuu ja se kääntyy tällöin automaattisesti puolivoltin kohti omistajaa :) Tämä aiheutuu käytännössä siitä, että hihnan kiinnityspaikka ei ole niskassa tai selässä vaan edessä, keskellä rintaa.

Wiima kyllä kävelee itse asiassa varsin kauniisti. Hihnalenkillä hihna on lähes aina löysä. Se kiristyy vain kun toisia koiria tulee vastaan ja niistäkin tilanteista Wimppu suoriutuu paljon hienommin kuin jokin aika sitten.
On ollut hauskaa huomata että edistystä tapahtuu silläkin rintamalla :)

Mutta olin jonkin aikaa ajatellut valjaiden hankkimista sille, ihan vaan siksi että valjaat ajatuksena tuntuu kivammalta kuin kaulan ympärillä oleva panta. Sitten kuulin näistä VGW-valjaista pentukurssilla ja tein hankinnan.

Wiima on nyt käyttänyt niitä viikon ja vaikuttaa siltä, että lenkkeily olisi vielä entisestäänkin rauhoittunut, mutta en ole varma, koska aika hienosti - kuten todettua - se kulki ennenkin. Siitä olen joka tapauksessa varma ja vakuuttunut, että valjaat istuvat sille kuin hansikas, eli eivät kiristä mistään eikä se tunnu edes huomaavan niitä, alussakaan, niin iloinen ja reipas se oli heti jo eka lenkillä niiden kanssa. Eli tyytyväisiä ollaan ja hyvin toimii.

Joten tiedoksi vaan tällainenkin mahdollisuus sinulle, jonka koiralla on veto-ongelma. Kannattaa kokeilla VGW-valjaita.

Valjaiden oikea paikka selkäpuolella on niskassa lapaluiden edessä, kuten kuvissa ja ne kiinnitetään pikalukolla. Rinnassa on rengas jossa remmit yhdistyvät ja hihna on kiinni tässä renkaassa.
Otin Wiimasta lenkillä muutaman kuvan valjaissa, alla:

Wiima tarkkailee harakkaa niin keskittynesti että on ihan patsaaksi jähmettynyt =)

 

Omppuja ja viemärihommia

Matten kirjailuja..
Tuleeko mieleesi mikä voisi olla yhdistävä tekijä omenoille ja vessanpöntön viemärille?
No, sepäs on tietenkin neiti Näpsä eli meidän Wiimukka!

Ja näin siinä kävi; Husse oli pihalla maankaivuuhommissa pihatien laatoittamista varten. Apulaisenaan hänellä tietenkin myös kaivuuhommista kovasti innostunut typykkämme Wiima. Sillä seurauksella että typykän tassut eivät enää sisääntullessa olleet lumenvalkoiset, päinvastoin, pieniä söpöjä multaisia tassunjälkiä jäi eteisen lattian koristeeksi.
Tassunjälkiä alkoi kuitenkin olla lattiassa mielestäni riittävästi, niinpä heitin pimun olkapäälle syliini ja kiikutin hänet toiletin puolelle pesua varten.

Mutta voi onnettomuus ja harmi! Wiimalla olikin pihalta löytynyt omena leluna suussa, jonka hän sai päähänsä pudottaa suustaan - tietty juuri kun sylissäni ollessaan hänen päänsä lipui wc-istuimen yli!
Ja kuka vihulainen istuimen kannen olikaan auki jättänyt, en tiedä, mutta auki se oli ja kuului plumps. Sinne se putosi. Omppu siis, ei onneksi sentään koira!

Pieni ihmetys oli kun omenaa ei pöntön pohjalta löytynytkään ylösnostettavaksi, miten pitkälle se siis olikaan mennyt?! Hussellapa alkoikin siitä sitten toinen - vähemmän miellyttävä - puuha wc-pönttöprobleeman hoitamiseksi, vaikka olikin jo kaivuuhommista väsynyt ja nälkäkin massussa kurisi.
Ja mielessä kieltämättä kävi, että voisiko tästä nyt kehittyä isompikin urakka ja mikä olisi sen hintalappu..
Mutta lopuksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä (ja Hussen remonttimiestaidoilla!). Omppu oli luiskahtanut sellaisella vauhdilla korkealta pönttöön että se oli jatkanut matkaansa suoraan pöntön vesilukon toiselle puolelle. Ja sieltä se Hussen mukaan löytyi tyytyväisenä köllöttelemässä, kunnes hän sen sieltä sopivin työkaluin pois sai.

Että semmoista meininkiä täällä meillä tänä iltana. Kyllä jääpi muistoihin tämä päivä kun koira vessan tukki! :D
Ja alla olevissa kuvissa viattoman näköinen karvakasa on se Viheliäinen_Tuholainen joka tämänkin sirkuksen aikaan sai!