Kysymyksiä ja vastauksia

Jaahas - Niuniu emäntineen heitti meitä kysymyshaasteella!
11 kysymystä joihin olisi määrä vastata sekä sitten 11 omaa kysymystä (alempana postauksessa) seuraaville haastetuille. Saamani kysymykset ovat vastauksineni tällaiset:

1. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: koirasi luonnetta kuvastava kuva?
Olen heti vähän tottelematon ja heitän tähän yhden kuvan sijasta sarjan:

2. Koirasi erikoisin lempinimi?
Kuikka! Lienee vääntynyt siitä kun Wiimasta piti ensin tulla Kukka, mutta siitä tulikin sitten Wiima (Kukkanen) - oletan että tuo Kuikka on vääntynyt Kukkasesta taikka sitten se on ollut vain muuta hassua vääntelyä. Tämä nimi iittyy hali-riehulässytyshetkiin.
Lempinimien lista on kyllä varsin pitkä. Wiima Wimps Wimpsis Wimppu Wimppuli Wiipottaja Pumppeli Kukkanen - ja niin edelleen.. :D

3. Muistatko, minkä rotuisen koiran halusit ollessasi ala-asteella (olettaen, että silloin jo oli koirakuumetta)? Jos sinulla oli jo koira, mitä muita rotuhaaveita oli? Koirakuumetta oli, tosi kovaakin. Mutta olin allerginen ja minulle ei pitänyt koskaan omaa koiraa tulla. Joten mukana kulki mielikuvituskoirien lauma - vanhempien kanssa uimahallissakin kesti ennen kuin itse ehdin altaaseen kun ensin piti altaan reunalta vuorotellen käskeä sinne mielikuvituskoiralaumani, johon muistaakseni ainakin kuului dalmatialaisia! Isompana allergiani helpotti huomattavasti, aikuisiällä melkeinpä poistui, mutta kun puhetta koiran ottamisesta tuli niin kävin kolme vuotta siedätyshoidossa lääkärillä kosken halunnut riskeerata omaa terveyttäni enkä myöskään koiran elämällä ja kohtalolla leikkiä.
Ja siedätyshoito on kuulkaa kummallinen juttu, nimittäin pumps, allergiaoireita ei ole. Ihmeellistä tuo lääketiede. Ja ihanaa - enpä arvannut pikkutyttönä mielikuvituslaumani kanssa että jonain päivänä itselläni oma karvakorva olisi! Olen muuten aina tykännyt myös terriereistä, varmaan johtuen siitä että sellaisia on lähipiirissä aina ollut.

4. Koirasi epärodunomaisin piirre? Minusta tuntuu että Wiima on hyvin tyypillinen lapinkoira: iloinen, vallaton, touhukas, rauhallinen, utelias, kiltti, nöyrä, itsenäinen, huumorintajuinen, säänkestävä - kaikki samassa paketissa! ---   Paitsi, tulikin mieleen nämä jutut: A) Wiima tykkää vedestä ja vesileikeistä, myös ui mielellään ja B) sillä on Aina jotain suussa, nappaa orapihlaja-aidanlehdetkin suuhunsa ohikulkiessaan - onko nämä tyypillistä lappalaisuutta?? Nuo ominaisuudet saattavat johtua siitäkin, että Wiimalla on ehkä lapsuudesta johtuva harhaluulo että se olisikin noutaja - nimittäin niin tiiviisti se vietti ensimmäisen kesänsä vesipeto-labbiksen kanssa :)

5. Haluaisitko koiranomstajana asua jossain muussa maassa?  Enpä taida, viihdyn täällä saaristossa ja täällä on koirankin hyvä olla. Mutta minulla voisi olla vapaa-ajanasunto jossakin PohjoisSuomessa, Norjan Lapissa tms. Siellä sitten saapikkaat jalassa kamera olalla vaeltelisin Wimppulin kanssa niissä upeissa maisemissa ja se tuntisi olonsa kotoisaksi (edellyttää etteivät palkkatyöt häiritsisi harrastuksiani niin kuin ne nyt tekevät :) )

6. Koirasi suurin haaste koulutuksessa? (Tarkoittaen temppuja/agia/tokoa perusarkitoimivuuden sijaan.) Wiima on vasta pentu ja koska se on eka koirani niin minulla ei ole kouluttamisesta oikeastaan kokemusta. Nuo "oikeat lajit" eivät kuulu harrastuksiimme toistaiseksi, arkitottelevaisuuskentällä kyllä viikottain käymme. Suurin koulutushaasteeni lienen minä itse, etten menisi kaikessa kokemattomuuttani ns. p..e edellä :) Nimittäin se on minusta kiinni, jos Wiima ei jotain opi, niin innokas oppimaan se tavallisesti on ja yhteistyöhaluinen - siis yleensä, on niitä kyllä yhteistyöhaluttomiakin hetkiä riittävästi koettu :D

7. Koiranomistamisen parhaita hetkiä ovat...? Kyllä ne ovat ne yhteiset tekemiset ja ulkoilut. Ne hetket kun koira kieli roikkuen hymyilee päin naamaa kertoen olevansa onnellinen juuri siinä hetkessä.

8. Suosikki koiraleffa? Viime jouluna tuli tosi tarinaan perustuva elokuva nimeltä Eight Below (http://en.wikipedia.org/wiki/Eight_Below) js tykkäsin siitä kovasti.

9. Jos koirasi olisi joku muu eläin kuin koira, mikä eläin se olisi? Miksi? Kissaa siinä ainakin olisi, sillä olen aina ajatellut että Wiima liikkuu jotenkin kissamaisesti. Venytellessään köyristää selkänsä kissan lailla sen sijaan että venyttelisi kuten koirat yleensä.  Myös muu liikehdintä on jotenkin kissamaisen ketterää ja nopeaa. Sitten siinä on kyllä ripaus kettuakin, nimittäin Wiima on myös pikkuisen ovela ja kettumaisen leikkisä ja vallaton. Eikä ulkonäöltäänkään ketusta kaukana :)

10. Miten päädyit juuri siihen rotuun, joka sinulla on? Allergiasiedätyksen aikana oli kolme pitkää vuotta aikaa miettiä. Ja montaa rotua mietimmekin. Pitkän aikaa oli ykkösenä yksi toisenlainen suosikkirotuni, eli borderterrieri. Tämänrotuinen hoitokoira meillä aina silloin tällöin vieraili ja se oli (ja on) meille tosi rakas. Mutta silti kaiversi että olisiko vielä jokin muu rotu jota en edes osannut ajatella.
Törmäsin tutkimuksissani suomenlapinkoiraan ja sen luonne ihastutti heti - siinä olisi meidän koiramme! Aprikoin kuitenkin, sillä googlaillessani ja näyttelyissä näkemäni lapinkoirat olivat hyvin paksuturkkisia ja itse hain hieman kevyempiturkkista rotua. Eräänä iltana taas asian parissa googlaillessani törmäsin kuvaan jossa oli ihan erityinen lapinkoira - ja ihastuin heti! Se oli muuten Nutukas Ursula (kuvalinkki Kennel Omituisen sivulle)! Ihmettelin, mikäs se tuollainen kevyemmän oloinen lapinkoira oli, ihana turkkikin ja kaunis rakenne. Silloin vasta löysin paimensukuisen lapinkoiran luokse - luin siitä,  otin yhteyksiä kasvattajiin, kävimme katsomassa niitä ja sitten päätimme että sellainen meille tulisi. Olin ihastuksissani siitä että siinä on koira, joka näyttää koiralta, ei jalostettu mitään liikaa eikä mitään liian vähän vaan juuri kaikki tarpeellinen plus ihanat lapinkoiran luonneominaisuudet. Emmekä ole katuneet päivääkään! On siis oikeastaan Ursulan ansiota että meillä on paimensukuinen lapinkoira, se johdatti minut jäljille :)

11. Miten juuri tämä koira päätyi luoksesi?  Olimme keskustelujen jälkeen varanneet pennun Villi-Joikhuilta tietystä pentueesta. Toivoin tyttöä - ja valinnanvaraa oli sillä pentueessa olikin kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa. Ne olivat kaikki ihania mutta kaksi tyttöä oli pienempiä kuin muut ja ne "vetivät" minua puoleensa. Niiden välillä valinta osui Wiimaan sen ihanien valkoisten sukkien vuoksi sekä se vain tuntui omalta kavutessaan itse syliini kun kävimme niitä katsomassa.
Tässä kuva siltä käynniltä, Wiima on kolme viikkoa:

***

JA OMA HAASTEENI:
Sitten niitä omia kysymyksiä haastetuille - ne voisivat olla vaikka tämmöiset, katso alla. Tuli tosin hieman karsittua kysymysten määrää =)

1. Miten päädyit juuri siihen rotuun/rotuihin, joka sinulla on (lainaan tätä edeltä, sillä kysymys on hyvä)?
2. Onko koiraasi luultu jonkin muun rodun edustajaksi, minkä?
3. Millaisia asioita puuhaat koirasi/koiriesi kanssa? Harrastuksia ja muita yhdessä tekemisiä?
4. Mitä kuuluu koirasi ruokavalioon? Onko erityistä lempiruokaa?
5. Mieluisin valokuvasi koirastasi/koiristasi? (tai mieluisimmat, koska yhden valinta voi olla supervaikeaa..)
7. Mitä koirasi tykkää hoitotoimenpiteistä kuten kynsienleikkuu? Suihkutus? Hampaiden harjaus? 
8. Miksi koirasi/koiriesi nimi on se mikä se on? Oliko muita vaihtoehtoja nimeksi?
9. Mikä oli ensimmäinen asia tai taito jonka koirallesi/koirillesi opetit? 

Haastettuina ovat - no ehkä ainakin Wiiman sukulaiset, jos he lukevat blogiani - eli Lumo-sisko, Ronja-sisko, ja Lumo-täti pentuineen sekä kirjataan vielä Lupu ja Riemuloikka ja Turkistarha.  Ja of course kuka vaan joka kysymykseni luettuaan intoutuu vastaamaan :)

Niuniun Elinan tapaan taidan itsekin intoutua vastaamaan vielä omiin kysymyksiinikin, mutta en vielä, sillä nyt alkaa sormet olla puutuneita tästä näpyttelystä :)

Mukavaa syysviikonloppua!

Painopäivitys, 6 kk

Wiima täytti 6 kuukautta viikko sitten ja sen kunniaksi punnitsimme pimun sekä mittasimme säkäkorkeuden. Enkä ollut uskoa mittanauhaani ja pyysin vielä isäntääkin varmistelemaan:
Wiiman säkäkorkeus olisi nyt mittauksemme mukaan 47 senttiä! (varsin epätieteellinen mittaustapa, joten 46-47 sentin huitteissa ainakin huidellaan).
Eli Wiima keikkuisi siten suurin piirtein suomenlapinkoiranarttujen säkäkorkeusasteikon ylärajoilla. 

Jännä nähdä miten paljon lisäsenttejä se ehtii keräämään ennen ekoja juoksuja.

Painoa sillä on nyt 14,1 kg.

Tuo säkäkorkeus oli todellinen hassu yllätys, siis se että mittaa oli niin paljon, olen nimittäin itse ajatellut ja luullut että meidän Wiima olisi suhteellisen Pieni lapinkoira. Se tuntuu niin pieneltä tirriäiseltä ja Oho, sitten yllättäen osoittautuikin amazoniksi :D

Strategiset mitat on päivitetty myös Wiiman painosivulle, jossa kehitys on nähtävissä:

Suora linkki: http://wiimansivu.blogspot.fi/2012/08/paino-nousee.html

 

LuntaLuntajaLunta

Paraisten Keskuspuisto on saanut lumihunnun ja sitä kävimme Wiiman (nyt muuten 6 kk !!)
kanssa ihastelemassa:

Tästä kuvasta näkee että 6 kk ikäinen Wiimakin tietää mitä tarkoittaa kun sanotaan "Paikka", siinä se istua kököttää siirryttyäni hieman etäämmälle kuvaamaan! Ennen pyyntöä kuitenkin yleensä tsekkaan häiriötekijät sillä jos nurkan takaa tulisi koirakko, niin näkisin mahdollisesti vain Wiiman hännänpään vilahtavan - koulutuskentällä tuo kyllä sujuu toisen koiran lähelläkin, mutta "oikeassa elämässä" maltti luultavimmin vielä pettäisi  :)

 

Tuo huvittavan kiinteä tuijotus johtuu siitä että Wiiman jokainen lihas on jännittynyt syöksähtämään kohta kuvan jälkeen heittämäni lumipallon perään! :)

Tästä kuvasta tuli mielestäni varsin onnistunut joten olkoon se Wiiman virallinen ½-vuotiskuva. Nimittäin tänä lumisena viikonloppuna Wimpun plakkarissa on 6 kk ja yksi viikko päälle! 

Onnea ihanalle typykälle toivoo kotiväki! <3 :)

Ensilumilla osa II

Ensilumi on pysynyt maassa jo torstaista lähtien kolmatta päivää. Ensi viikolla palannemme taas matalapaineen myötä uudelleen mustaan syksyyn, joten näistä maisemista on nyt nautittava ihan satasella!
Siksi halusin tänään viedä Wiiman jonnekin missä se saisi painella vapaana sielunsa kyllyydestä ja nauttia tästä uudesta ihmeellisestä valkoisesta satumaailmasta. Ja niinpä lähdimme autolla pois kaupungin keskustasta kohti metsiä ja rantoja.

Olipa mahtavan mukava lenkki hienossa säässä! Ja samalla oli tilaisuus harjoitella sitä tärkeintä taitoa eli luoksetuloa - sekä vähän muutakin. Luoksetulo-käsky oli Wiimalla taas suhteellisen hyvin hallussa - paitsi yhden kerran kun metsästä putkahti auto joltain pihatieltä eteemme: Silloin meni Wiimalla korvat lukkoon ja mimmi loikki auton perään taakseen katsomatta ja hävisi metsätietä pitkin näköpiiristäni! Säikähdin aikamoisesti vaikka ajattelinkin että kohta se varmaan kurvaa takaisin. Ja niin se kurvasikin, eli ilmestyi hetken päästä mutkan takaa iloisesti loikkien luokseni ja nauravalla naamallaan kertoi miten kivaa sillä oli ollut. Mutta huh, kaikki katastrofin ainekset tilanteessa olivat!

Haluaisin koulutuksellisesti pystyä vaikuttamaan siihen säteeseen jolla Wiima ympärilläni liikkuu vapaana ollessaan, mutta en oikein tiedä miten. Se kyllä itse asiassa useimmiten silloinkin seurailee minua kun en huutele sitä luokseni, eli itsenäisesti pääosin valvoo silmäkulmastaan kulkuani pysyäkseen matkassani, mutta toivoisin sen kulkevan hieman lähempänä. Sillä kun se on lähempänä, niin tunnen että se on paremmin hallinnassani. Kyllä se toki paljon kulkee ihan lähistöllä, suurimmaksi osaksi, eikä ihan vieressä kulkea tarvitsekaan, mutta välillä ottaa mielestäni vähän turhan isoa etäisyyttä. Joskin loikkii sieltä myös kutsumattakin takaisin luokseni. Minulla on tapana - tänäänkin - mennä vähän piiloon kun Wiima huitelee liian kaukana, silloin se selvästi vähän säikähtää, inahtelee, alkaa säntäillä ja ilmahaistella minut löytääkseen.
Mutta en tällä tavalla ole kuitenkaan saanut sitä lyhentämään sädettä.  >> Onko jollain lukijallamme tähän vinkkiä?? Siinä tapauksessa kirjoittele mielellään kommenttiruutuun, olisin siitä iloinen. Vaikuttaakohan aikuistuminen tähän asiaan, Wiimahan on vasta puolivuotias pentunen. Ja tämä taitaa osittain kai olla myös rotutyypillistä - poropaimenella on kuulemma pitempi etäisyyssäde kuin vaikka bc:llä tai muilla lammaspaimenilla, jotain tällaista muistan jostain lukeneeni, lieneekö niin? Ajatuksia?

Mutta piristävä hyvänmielen reippailu meillä oli, ihanaa! Ihana auringonpaiste! Ihana lumenhehku! Ihanat ruskavärit! Ihana pikku höperöpentunen Wiima, joka nautti reissusta silminnähden - ja minä myös! Huomenna uudestaan ja tällaisia päiviä lisää, kiitos :)

Jääriitteiset lammikot olivat jännittäviä ritistessään ja rätistessään jalan alla

Sekunninsadasosa ennen tämän kuvan ottamista Wiima istui lumikasassa erittäin edustavan näköisenä. Mutta miten voikaan sattua että useimmiten heti kun nostan kameran eteeni, niin typykälle tulee kiire! Ei ole helppo laji tämä koiranpennunkuvaaminen :D

Tikka Tuulispää! :)

..No onkos tullut talvi nyt syksyn keskelle..?

Wakava Wiima

 Oravien ravintolassa oli pöydät katettuna!

  Löydätkö kuvasta Wimppulin? Hän on tuo pieni kärpäsenkakka laiturinpäässä :)

Talvehtimaan jääneiden merilintujen äänet kiinnostivat Wiimaa

 

Muutama paatti vesillä vielä

Maisemissa ja kelissä ei kyllä tosiaankaan ollut valittamista!

 

Wiiman ensilumet

Perjantaina 26.10 tuli ensilumi Wiiman kotiseuduille lounaiseen Suomeen! Tai itse asiassa jo eilen torstai-iltayönä. Nähtyään Wiiman lumikeleillä ei ole enää epäilystäkään - Wiima on todellinen pohjoisen koira! Niin liikuttavan innoissaan se on lumesta ja kylmästä. Jopa niin että aluksi siltä unohtui kauniit hihnakäytöstavatkin.
Torstain iltalenkki jolloin se ensimmäisen kerran näki lunta oli "ihan mahoton" niin kuin mummini tapasi sanoa. Wiima kyllä yritti parhaansa muistaakseen minutkin hihnan päässä, mutta sitten alkoi taas kihistä pentusen housuissa ja hepulikohtaus yllätti! :D Minua kyllä nauratti ihan ääneen! Ihana höpsö pentu!

Ohessa pari pokkarikamerankuvaa perjantai-iltana taltioituina. Kuvien laatu on syvältä, nopeasti napattuja hämärässä. Mutta niissä se kuitenkin on ikuistettuna, Wiima-typykkä ensilumillaan <3 :D

Ystäväkoira Wiima

Otsikko on ehkä vähän liiottelua tässä vaiheessa, ainakin siinä suhteessa että Wiima näin puolivuotiaana olisi virallinen ystäväkoira, kaverikoira. Mutta siinä suhteessa on toki ihan täydellinen otsikko, että Wiima typykkä se on mitä parhain ja ihanin ystävä! :)

Mutta nyt jo eksyin asiasta. Nimittäin piti kertomani että tämä viikonloppu menee ystäväkoirakurssin merkeissä. Perjantai-iltana osallistui Matte yksinään teoriatunneille ja sitten lauantaina sekä sunnuntaina myös koiruudet olivat mukana kun asioita harjoiteltiin käytännössä. Pääpaino kurssilla on siinä että koira osaa tervehtiä vieraita ja tuttuja ihmisiä kauniisti ja rauhallisesti, lähtökohtaisesti neljällä jalalla seisten (ei siis päin hypäten). Myös joitakin temppuja tai muita käyttäytymismalleja voidaan opiskella joista eri ryhmien luona vieraillessa olisi hyötyä. Esim itse olen Wiiman kanssa harjoitellut tänään kauniin tervehdyksen lisäksi sellaista että se asettaisi käskystä päänsä polvelleni paijattavaksi - ja edistyttyämme se sitten osaisi asettaa nenunsa hyväilyä varten sen ihmisen - vieraankin - polvelle kuin pyydän. Huomenna sunnuntaina ohjelmassa lienee opittujen asioiden vahvistamista sekä myös uusia kujeita.

Kurssi tähtää siis siihen että koiran kanssa voisi tuottaa iloa muillekin ja käydä tervehtimässä ihmisiä sairaaloissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja vastaavissa paikoissa, mielikuvistus lienee rajana. Saapa nähdä päästäänkö koskaan oikeasti ystäväkoirahommiin, mutta taidot joita tällä kurssilla opitaan ovat paikallaan arjessa muutenkin. Edellä kerrottujen lisäksi kaupan päälle tuli oppia malttamisesta ja rauhoittumisesta sekä muiden koirien läsnäolon sietämisestä rauhallisena, sillä paikalla oli viisi muuta koirakkoa eikä telmiminen tullut kyseeseen. Wiima selvisi tästä rauhallisuuskokeesta sen iän huomioiden ihan kympin paperein. Ei pääsääntöisesti temponut muiden luo sekä istui tai makaili rauhassa, pääsääntöisesti, kun odotimme vuoroamme. Ihan tuntien loppua kohden se alkoi hieman piippailla, vinkua, mutta en ole varma että oliko se silloinkaan kyllästymistä ja maltin herpaantumista vai piippasiko se jotain oikeaa tarvetta esim pissihätäänsä.

En kysynyt kurssikavereilta lupaa kuvien julkaisuun, joten kuvia ohessa kuvia vain omasta ystävähauvastani.

PS: tuli muuten kiva fiilis kun kouluttaja kehui kontaktiamme sekä kertoi huomaavansa Wiiman kanssa muutoinkin käytöstapoja harjoitellun! :)

 

Tässä kuvassa oppilas Wiima harjoittelee käskystä laittamaan kuononsa polvelleni makaamaan