Määtilalla lampaita paimentamassa

Otsikko lupaa suuria, mutta heti alkuun todettakoon, että pikemminkin oli kyseessä paimennukseen tutustuminen kuin paimennus, ainakin meidän aloittelijoiden osalta.
Mutta sunnuntaina 26.5 oli siis Wiimalla (ja emännällä) jännittävä päivä: olimme lammaspaimennuspäivillä Oripään Määtilalla. Lapinkoirahan on aikojen alusta asti toiminut (poro-)paimenena tunturi-Lapissa. Moottorikelkat lienevät tätä nykyä suurelta osin korvanneet lapin paimenkoirat, mutta edelleen on myös lapinkoiria ikiaikaisissa tehtävissään.

Lapinkoiraharrastajat ovat tänä päivänä varsin kiinnostuneita selvittämään piileekö rodussa edelleen vanha paimensielu, vaikka niiden elämä on noista päivistä kovin muuttunut. Ja samoissa merkeissä me siis tänään sinne lammasaitaukseen itsemme toimitimme - nähdäksemme että piileekö Wiimassa pikku-paimenetar ja toiseksi, tietty ihan vaan hauskanpitoa varten :)

Varsin aikainen aamu meillä oli, lähtö oli jo heti aamuseitsemän jälkeen - eli kun hieman ennen kuutta ponnahdin sängystä ylös niin Wiima-typykkä se vain kohotteli kulmiaan pedillään kysyen että "nythän on sunnuntai, ootko eukko tosissas?" Mutta niin piristyi Neiti Karvakorvakin ja pääsimme ajoissa liikkeelle.

Lammasaitaukseen (pyöröaitaus) mentiin kaksi kertaa per koirakko. Ensimmäinen kerta oli kouluttajan mukaan tarkoitus suorittaa lähinnä koiraa tarkkaillen, siis ilman kehuja tai käskyjä. Tämä ensimmäinen kierros meni Wiimalta pääosin aamupalan ja -lenkin merkeissä - eli se herkutteli maistuvilla lampaan papanoilla ja kiersi kiltisti kanssani aitausta kiinnostumatta lampaista kovinkaan paljoa, kiinnostuksen pilkahduksia nähtiin vain kun mentiin lähemmäs lampaita.

Seuraavalla kierroksella paussin jälkeen olikin jo kivampi tekemisen meininki. Tällä kierroksella sain käyttää kehuja, kehotteita ja käsimerkkejä, mutta niistä huolimatta luulin aluksi, että tällä tytöllä on paimensielu unohtunut aiempiin sukupolviin (kouluttaja kyllä kertoi että vaikka merkkejäkään lampaille syttymisestä ei näkyisi niin ainakin nelisen kertaa kannattaa koittaa, sillä syttyminen voi tapahtua viiveellä), mutta yhtäkkiä olikin innostusta ilmassa! Jipii!
Meinasin kuitenkin jo alkuunsa sählätä koko homman, sillä alkaessani kehua typykkää lampaille lähdöstä, palautuikin se jokaisesta "hyvä"-kehusta nanosekunnissa paimenmoodista kontaktiin.
Onneksi tajusin sitten pitää suuni kiinni kehuista ja tyydyin vain näyttämään pimulle suuntaa, että "tuolla, katso tuolla on nuo lampaat", jolloin Wiimalla naksahti ja saimme nähdä ihan oikeita ensikertalaisen paimennusyrityksiä.

Wiiman kanssa on aika paljon harjoiteltu kontaktia ja vierelläpysymistä, 'Sivua' jne ja ne olivat  mielestäni vähän esteenä tuolla lammasaitauksessa. Pimu ei meinannut millään tajuta että nytpä saisikin oikeasti mennä oman pään mukaan ilman että emäntäotus hermostuu. Mutta kun se sen lopulta hoksasi, niin oli ilo irti ja pimu innostui lampaista hienosti.

Wiima sai kouluttajalta kehuja rauhallisuudestaan. Se ei silloinkaan hermostunut tai säikkynyt kun paimennustilanteessa yksi lampaista kääntyikin vastapäivään ollen yhtäkkiä kohti koiraa - Wiima vaan väisti ja pyrki lampaan taakse uudelleen ja tilanne jatkui.
Se sai kehuja myös taipumuksestaan lähestyä lampaita kaarella eikä päin syöksyen tai rynnäten.
Yllä todetut käyvät ilmi kirjallisesta 'todistuksesta' jonka päivän päätteeksi saimme ja johon kouluttaja oli kirjannut huomioitaan.
Huomioina oli kirjattu myöskin ettei Wiima lammasaitauksessa haukkunut sekä että yhteistyö minun ja koiran välillä toimi hyvin, mikä on kiva juttu.

Niin keskittynyt olin muuten itsekin uudessa tilanteessa että kotimatkalla mietin että haukkuikohan Wiima aitauksessa vai ei. En pystynyt sanomaan. Mutta paimennuspäivän "todistuksessa" kerrotaan että Ei Hauku, niin siten se asia varmaan sitten oli.

Koirat olivat aitauksen sisäpuolella kiinni pitkässä liinassa jolla oli mahdollisuus katkaista tilanne tai estää koiraa pääsemästä lampaan 'iholle', jos olisi ollut tarvis. Voi myös olla mukava tietää, että Määtilan lampaat ovat ns. "koirattuja", eli koiraan tottuneita, sillä tilalla työskentelee ihan oikeissa paimennustehtävissä työlinjainen bordercollie.

Paikalla paimennuspäivässä oli myös muita lappalaiskoirakoita ja olikin tosi hauskaa tavata heitä. Terveisiä vaan teille kaikille, jos tupsahditte lukemaan tekstiäni. Seura tekee tunnelman, ja koska omaa vuoroa piti vähän odotella, oli kivaa kun oli samanhenkistä porukkaa koolla. Kylläpäs me sitten ollaan mukavaa sakkia ja meidän koirat ne vasta ihania ovatkin! :)

Kotona oltiin Wiiman kanssa illalla kuuden huitteissa ja koira makasi lattialla reporankana melkein koko illan iltapissilenkkiä lukuunottamatta :)  Raskasta näköjään, mutta hauskaa tämä lampaan paimentaminen!
Sellainen kipinä asiasta jäi, että lammasaitaukseen on mentävä vielä uudelleenkin :)

Alla vähän kuvasatoa. Ne kuvat joissa nimikointina onpi ATN tulevat ystävällisesti paikalle valokuvaamaan saapuneen isäni kamerasta. (nimittäin voitteko kuvitella että meidän perheen isäntä piti viikonlopun kalastusreissua äijäporukassa tärkeämpänä kuin ennen kukonlaulua alkanutta paimennuspäivää??! :D )

Wiima lammasaitauksessa:

Välillä ihan salaisesti hieman haukotutti aikainen aamuherääminen :)

 Halti (Puhuripeikon Waterloo) -komistus:

 

Wiima se tykkäsi Haltista niin että pikkuinen kielikin vilkkui kun Halti puhalteli typykän korvaan :)

 Pate the Susihukka on komea koiruus

"Korpikuusen kannon alla on Wiima Kukkasen kolo.."   --  Ruokatauon aikana Wiima makoili maakoukukkuun kiinnitettynä grillin lähettyvillä. Pimu olikin fiksuna tyttönä hakeutunut kuusen alle varjoon ja mikä parasta, oli kuusen oksien alta suora näkymä grillikatokselle ja Wiima sai siten pidettyä silmällä etten vain häipyisi   :)

Tämä alla oleva koiraneiti oli todella, todella kaunis, mutta nyt valitettavasti jo unohdin sen nimen, kun uusia tuttavuuksia oli niin paljon.  Typykällä oli paimennus verissään, kuva alempana.
(niin, tässäpä on siis Tiltu, Puurattaren Jive - kiitos Heidi nimeämisavusta :)

 

Myös puolivuotias Minka (Gulmårans Freya) oli lähtenyt lampaita katsomaan, ja toisella kierroksella sekin koki syttymisen merkkejä, kivaa! Harmittelen etten tullut napanneeksi siitä suunnitelmistani huolimatta parempaa kuvaa.

Alla vielä yksi komea poika, Puurattaren Ilmarinen, joka sekään ei jäänyt toimettomaksi aitauksessa.

Iloisen näköiset reissulaiset Puurattaren Elotanka ja Puurattaren Rumba tauolla =)

Eikä vain lampaita, vaan myös kauniita hevosia oli pihapiirissä ^

Sellainen päivä oli se, sanoo Wiima ja siristelee silmiään auringonpaisteessa - onnistuen näyttämään värivirheelliseltä ketulta! Mutta kyllähän lampolassa yksi kettu pitää olla! :)

Pieni iloinen Match Show- uutinen :)

Tänään kotikylän koirayhdistys järjesti mätsärit ja tietenkin olimme Wiiman kanssa paikalla.
Wiima osallistui nyt eka kertaa Isojen Koirien kehään, joukossa oli siis vuoden täyttäneet ja siitä vanhemmat, urokset ja nartut - niin ja fyysinen kokokin piti olla iso, eli suurempi kuin pöydällä esiteltävä, kuulemma :)

Wiima esiintyi kehässä oikein mallikkaasti. Välillä meinasi nenä viedä jännittäville tuoksuille, mutta varsin pian typykkä teki korjausliikkeen ja oli taas kuulolla.

Niin kivasti kävi että saatiin ensin punainen nauha ja sitten punaisten kehässä sijoituimme neljänneksi! :)
Olin tuosta neljännestä sijasta oikein iloinen, kun kehässä kuitenkin oli aika paljon koiria.
Vaikka toisaalta - pääasiassa osallistumme tällaisiin tilaisuuksiin käytöstapoja oppiaksemme, koiratapahtuma on erinomainen paikka harjoitella malttia, rauhoittumista ja keskittymistä.

^ Wimpsahdus ja punainen nauhansa :)

^ ja yllä ollaan sitten sijoituttu (PUN4)  :) Kivaa oli että palkintona oli ruokakupin ja namipussin 

lisäksi kylmälaukku!

Otin muuten vähän enemmänkin kuvia siinä sivussa, 

tässä linkki kuva-albumiin :)

Sairaan ihana koira..

Pakko tehdä lyhyt postaus tästäkin aiheesta. Katsoin Areenalta A-studion lähetyksen aiheesta Koirarodut jotka on ns jalostettu sairaaksi - tai ehkä oikeammin sanoen - tulleet sairaaksi jalostuksen myötä.
Ohjelmassa esiintyi englanninbulldoggi, josta rodusta ohjelmassa esiintynyt eläinlääkäri kertoi miten rodun hengitystiet ovat useimmilla yksilöillä täysin tukossa ja koira on käytännössä tukehtumaisillaan koko elämänsä ajan. Rodulla on nikamavikoja, surkeita lonkkia, se ei pysty hoitamaan hygieniaansa itse jne.
Englannin bulldoggi ei ole ainoa terveysongelmarotu. Ongelma ovat esim hengitysongelmien osalta lähtökohtaisesti kaikki lyttykuonoiset rodut.
Olen mielenkiinnolla seurannut blogia nimeltä http://olennaisestisairaampi.com/, jossa englanninbulldogin omistaja kertoo kyseisen rodun edustajan kanssa elämästään arjesta. Blogissa käsitellään terveysongelmia tätä kyseistä rotua laajemmaltikin.

Tällaisia asioita miettiessä tulee olleeksi aina vaan onnellisempi ja iloisempi siitä että tuli itse valinneeksi ns. perusterveen rodun, jonka ulkomuoto on kaikin tavoin liioittelematon, terveen koiran perikuva. Uskon että jos Suomessa eläisi villi alkuperäiskoirakanta, muistuttaisi se varmasti sääolosuhteista johtuen aikalailla nykyisiä lapinkoiria (mukaanlukien porokoirat).
Mutta ehkä ns. terveysongelmarotujenkin tilanne pikkuhiljaa - toivottavasti nopeammin kuin hitaasti - paranee, asiahan on ainakin jo tiedostettu, ja varmasti paljon jo asian hyväksi tehtykin.

Laitan vielä linkin tuohon A-studion lähetykseen mutta sehän on katsottavissa vain rajoitetun ajan (25 pvää tästä päivästä eteenpäin): http://areena.yle.fi/tv/1889733 . Suosittelen.

Lammasta kananmunilla

Tänään oli Paraisten Tennbyn kartanossa "Taputa Lammasta-päivä" ja paikalla oli siten lampaita yleisön halittavana. Minäpä hankkiuduin paikalle 'paimenkoira' Wiima Wimpsahduksen kanssa - vain totutellakseni sitä lampaihin, sillä ensi viikolla meidän on tarkoitus mennä niitä Paimentamaan!!

Alkaa vähän kutkuttamaan massunpohjalla  tulevan sunnuntain paimennuskokeilu ja jännään että keskittyykö pimatsu lampaihin vai niiden kakkaroihin sekä ehkä vielä enemmän jännään teenkö itse aitauksessa jotain superpöllöä.... mutta oikeasti kyllä uskon että hauska päivä on tulossa :)

Tässäpä alla muutama kuva lampaiden ääreltä. Pimu oli kiinnostunut kiharaturkeista muttei mitenkään erityisesti riehaantunut.

Lammaspäivässä oli myös musiikkia, soittamassa paikallinen harmonikkataituri Ralf Lindström.

Otin myös muutaman kuvan neidistä välipalansa ääressä. Aterialistalla oli eka kertaa ikinä kokonainen raaka kananmuna - neitiä vähän ihmetytti mitä sen kanssa olisi tehtävä :)

*************

Tänään (vasta) laitoimme Wiimaan punkkihäädön. On venynyt koko homma aika pitkälle, mutta onneksi siitä ei ole punkkeja löytynyt vielä. Punkkihäädössä käytettiin valmistetta Frontline Comp jota Wiima viime kesänä sieti hyvin. Viikon verran vielä ja sitten pitäisi punkkihäädön olla 'in action'.

Helle helli meitä tänään. Wiiman mielestä helle oli kuitenkin plääh ja se kölli lammaskeikalta tultuamme päivän lämpimät tunnit kuvan kameliasennossa pihalla (tietenkin juuri siinä kunnostamattomassa, mutta ah niin varjoisassa, osassa pihaa, ja oli noustuaan niin roskainen että joutui perinpohjaiseen harjaukseen ennen sisäänpääsyä :) )

Onneksi illalla viileni ja pääsimme vetämään Wiimuskan kanssa kohtuullisen fillarilenkin.
Semmoisia puuhia meillä =)

Ai juu. Ensi viikolla torstaina on kotikylässä mätsärit - ajattelimme osallistua jos ehdimme =)

Juoksuja ja kirjoja

Neitikoira Wiima Kukkasen juoksut nr II alkoivat, oikeastaan ilman ennakkovaroituksia. Eilen kummastelin yleensä niin reipasta koiraani tottelevaisuuskentällä, kun se yhtäkkiä oli sillä kerralla niin poissaoleva ja hajuihin keskittynyt - minulle ja typerille (typykän mielestä) seuraamisharjoituksilleni se lotkautti vain korvaansa. 

Kurssilla oli harjoituksena mm hihnassa kulkeminen kauniisti ohjaajaa seuraten, mikä sujuu Wiimalta nykyisellään Pääsääntöisesti jo aika hyvin. Jouduin kuitenkin ottamaan nöyrän asenteen tämän harjoituksen edessä Neitikoiran kulkiessa kuono maassa hajuja haistellen hihnan toisessa päässä niin kaukana minusta kuin vain voi hihnan juuri ja juuri kiristymättä. Ihan kuin se ei olisi koskaan kuullut kauniista hihnassa kulkemisesta ohjaajaa seuraten. Sain kun sainkin lopuksi typykän huomion itseeni jolloin se oli taas hetken ajan oma reipas itsensä.

Jos meillä ei juuri ollut tehtävää suoritettavana kentällä, niin Wiima joko kulki kuono maassa tai jos käskin sen paikalleen sivulleni niin se hetken päästä lötsähti laiskana makaamaan. Niin veltto ja ryhditön Neitikoira oli että vieressä seisova nainen, kurssilainen, ei meinannut uskoa Wiiman olevan vasta vuoden ikäinen. "Kylläpä on rauhallinen" sanoi nainen ja ihmetteli varmaan mielessään että onpa vätys koiraksi.

Siinä vaiheessa en siltikään vielä tajunnut ajatella juoksuja. Ihmettelin vain mikä sillä on ja selittelin tilaa itselleni koiran yleisellä väsyneisyydellä, olihan se ollut isännän mukana töissä sinä päivänä ja päiväunet olivat siten vähäisemmät kuin yleensä arkisin. Mutta pikku hiljaa alkoi valjeta että olisikohan kuitenkin juoksut tulossa. 

Aloin muistaa että tällaista poissaolevaa hajumaailmassa elämistä se oli viime kerrallakin juoksujen aikaan. Ja tänäänhän alkoikin sitten jo vuoto ja asia varmistui.  Ja nyt sitä ollaan sitten niin poissaolevaa ja seesteistä kaukaisuuteen tuijottavaa prinsessaa taas että! :D 
Niin, siis paitsi silloin kun ei halikohtaus yllätä; Wiima ei tavallisesti ole mikään kainalokoira, mutta juoksujen aikaan hyvin hellyydenkipeä :)

Edellisistä juoksuista on viisi kuukautta, joulukuun puolessa välissä alkoivat. Saapa nähdä että tällaista väliäkö ne sitten jatkossakin pitävät. 

En tiedä iloitako vai surra. Koiran juoksut ei kai koskaan tule sopivalla hetkellä?? Vai???

Nimittäin juuri alkoi kevään koulutustarjonta täällä kotikaupungissa ja olin Tosi Innostunut taas talvipaussin jälkeen alkaneesta tottelevaisuuskurssista sekä agilityn alkeiskurssista joka on alkamaisillaan. Niihin emme nyt sitten pääse muutamaan viikkoon - blääh!

Mutta toisaalta myös pelkäsin että juoksut tulisivat juhannuksen huitteissa jolloin meille on tulossa kaksi leikkaamatonta urosta kylään kotiväkineen kyläilemään muutamaksi päiväksi. Se olisi voinut olla mielenkiintoista, mikäli juoksut olisivat ajoittuneet juuri siihen... :O Joten iloittava tässä kai sitten kuitenkin olisi..

Mutta onhan tuo juoksuaika jotenkin jännääkin. Ainakin vielä kun minulle on vähän uutta tämä koirien sielunelämä tältä kantilta. On mukava seurata koiran hormonipyrähdyksiä ja huomata että me tytöt ollaan aika samalaisia "lajista" riippumatta, hormoonit vie ja kerran kuussa tai muutaman kerran vuodessa "naistenvaivat" yllättävät, mieliala laskee ja vatsaan sattuu. Semmosta se on.

***********

Ja hauska juttu. Huomasin että paikallisella koirayhdistyksellä onkin kirjasto, jossa oli muutama lukemista vaativa kirja, tein heti tilauksen:

• Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit  (Lugnande signaler, i samspråk med hunden). Se on ollut mielessäni pitkään ja nyt sen bongasin kerhosivuilta, kivaa!
• Anders Hallgren: Shaping. Kirjassa käsitellään koiran kouluttamista positiivisen vahvistamisen menetelmin. Positiivinen vahvistaminen onkin pääosin ollut koulutusmetodini, ja toivon saavani kirjasta lisävinkkejä ja oivalluksia Wiiman kanssa sovellettavaksi.

Hain kirjat tänään ja yllätyin miten ohuita ne olivatkaan. Toivottavasti niissä kuitenkin on painavaa asiaa :) 

Lip lap loiskis

Kevät tuli lumi suli, puro sanoi puli puli. Ja niin sanoivat myös aallot merenrannalla viikonloppuna. Olipa kiva pitkästä aikaa nähdä liplattavaa vettä jääpeitteen sijaan. Lauantaina päivälenkki kulki rannan kautta ja Wiima-typykkä kävi vähän kahlailemassa.

Sunnuntaina taasen teimme ekan paattiajelumme tänä keväänä, ihanaa taas tuntea merituuli kasvoilla.
Ikävämpi asia oli tajuta että Wiima-typykällä ei ole liivejä!! Ne pitää hankkia Ensi Tilassa ennen seuraavaa kertaa. Wiima kyllä osaa uida ja jopa pitää siitä (piti ainakin viime kesänä), mutta jos koiraneiti hulahtaisi reunan yli, niin olisi kyllä vaikeuksia saada typykkä paattiin ilman liivejä.
Mutta koska teimme vain pienen rauhallisen reissun ja laituri on turvallinen, sekä olimme extra varovaisia, niin Wiima pääsi kuin pääsikin mukaan jo tänään. Hauska oli huomata, miten kotonaan lappalaisneito on veneessä :)
Venereissusta muutama kuva lopussa.

 

 Huiikea vesikuppi!

Plääh, olipa suolaista!

Kjäh kjäh nyt muistankin viime kesästä, ei tuo ollutkaan vesikippo vaan suuri kahluuallas, 

 myös kylpyammeena käytetään!

          

                    

Uuuhhp, keuhkot täyteen ilmaa, nenästä kii ja...

....Plumps!

Märkä tupsukas lappalaistassu :)

       

Uuh aah, ihania nämä kesän maut - ihan menee pienen koiraeläimen kieli makkaralle!

Matte pyysi poseeraamaan, onko näin hyvä?

Aijaa, että oli turhan tuijottava katseko???  No näin sitten?

Yllä olevat kuvat on pääasiassa otettu alla näkyvissä sijainneissa, eli tuolla metsäisessä niemenkärjessä, jossa kesälläkin käyn uittamassa Wiimaa lenkin ohessa sekä alempi kuva kaupungin uimarannalta, joka ei vielä ollut täyttynyt auringonpalvojista.

**********

Ja sitten vielä muutama kuva sunnuntain veneajelulta:

^ Wiima venerannassa odottelemassa paattiin pääsyä

  ^ Myös hytti piti tietenkin perin pohjin nuuskia :)

 Puut vielä ihan lehdetönnä, ja kaisla viime kesän tuleentunutta

Ja alakuvissa vielä Herra Haahka joka oli ajelulla kanssamme samaan aikaan.

Minä sitten tykkään näistä haahkoista ja niiden keväisestä huhuilusta; yksi minulle tärkeimpiä kevätääniä, jota minun on joka kevät pakko kuulla! :)

Sellainen oli tämä varsin valokuvapainotteinen postitukseni varsin 'vetispainotteisesta' viikonlopustamme :)

Koira kuin kissa - vai miten se oli?

Katselmuksessa (ks edellinen kirjoitus) oli mahdollisuus otattaa koirastaan verinäyte professori Hannes Lohen johtaman koirien geenitutkimusryhmän geenipankkiin. Ja siitä käynnistä pikkuinen tarina:

Kiikutimme nimittäin Wiimankin kasvattajan ehdotuksesta verinäytettä antamaan. Mutta Wiima oli jo pitkän päivän jälkeen vähän väsynyt ja nuori koira myös jo hieman keskittymiskyvytön (jonka huomasin jo loppukehässä, jossa pimu ei ollut ollenkaan niin mukana menossa kuin alkukehissä). 

En tiedä josko tuo väsymys ja pienoinen tapahtumarikkaan päivän aiheuttama stressikö sitten seuraavaan pikku tapahtumaketjuun johti, vai mikä se oli, mutta hauska sattumus verinäytteen annossa tapahtui..

Saavuimme paikalle vähän viime tingassa ja ryhdyin täyttämään tarvittavaa lomaketta. Isäntä piteli Wiimasta kiinni, mutta verinäytteenottajan mielestä hieman vastusteleva Wiima pääsi heiluttamaan jalkaansa ja hän ehdotti että kokeneempi ammattihenkilö pitelisikin Wiimaa toimenpiteessä. Isäntä vaihtoi paikkaa Kokeneemman Ammattipitelijän kanssa ja siirtyi itse syrjemmälle. Sitten tapahtui sellaista mitä ei koskaan ennen ole tapahtunut:
- Wiima ponkaisi suorinvartaloin vauhtia ottamatta Kokeneemman Ammattipitelijän sylistä tämän selkään kaikilla neljällä jalallaan - kuin kissa konsanaan oli koiramme yhtäkkiä tämän vieraan henkilön niskassa!

Siellä se Wiima seistäkökötti Kokeneemman Ammattipitelijän selässä, joka puolestaan ei uskaltanut liikkua kyykystä milliäkään, pelkäsi kai kohta tuntevansa hampaat selässään..
Kaikki kivetyimme  paikoillemme hämmästyksestä ja ainoa mitä suustani siinä tilanteessa pääsi oli huuto isännälle että "Ota Janne Kuva!". Voitteko kuvitella, että kiljaisin tuon, ei meikäläiselläkään siis oikein leikannut..??!

Mutta si siinä kukaan kameroita kuitenkaan alkanut haeskella vaan isäntä nosti Wiima Wimpulan Kokeneen Koiranpitelijän selästä ja asetti koiran uudelleen paikalleen toimenpidettä varten, joka tällä kertaa sujuikin oiken mallikkaasti.

Että pitikin sitten sellainen akrobaattitemppu tietenkin ensi-iltaan tuoda juuri prof. Hannes Lohen työryhmän edessä! Jälkikäteen meitä nauratti, jopa Kokenutta Koiranpitelijää ja totesivat näytteenottajat ettei tällaistakaan ole niissä hommissa ennen sattunut. 
Ja vielä että ovatpa lapinkoirat ja paimenkoirat yleensäkin kovin ketteriä. Todellakin!

Tässä vielä pari kuvaa Wiimasta katselmuksessa saamansa ruusukkeen kera:
 

 

 

 Ja ps: Wiima on oppinut juoksemaan pyörän vieressä...tai hyvää matkaa oppimassa, jee!
Nyt on kaksi fillarireissua takana. Ihan pöllösti ei mennyt ensimmäinenkään kertamme, mutta Wiima koitti ravata mahdollisimman kaukana fillarista. En tiedä oliko se itse fillari joka sitä vähän hirvitti vai kutsuiko tienposken hajut puoleensa. 
Mutta tänään teimme toisen fillarikeikan ja se meni jo huomattavasti paremmin. Se juoksi jo mukavammin vierellä eikä pyrkinyt enää pitämään etäisyyttä.
Pidin sitä ihan hihnassa vain ja hihna vasemmassa kädessä ja tangolla. Mutta aikeissa on ostaa asiaankuuluva teline, jolloin juoksupaikkakin, vierellä, olisi turvallisempi, nythän se on juossut etupyörän vierellä, käteni ollessa tangolla. Paikka ei ole paras esim käännöksiä ajatellen.
Aikeissa ei ole mitään superpitkiä lenkkejä alkaa tehdä, mutta halusin kuitenkin että se saisi ravata pitempää matkaa kuin itse jaksan juosta ja silloin keksin fillarin. 
Vauhti pitää vaan pitää maltillisena, jottei sen tarvitse nostaa laukkaan kuin ehkä pieninä intervalleina vain, mutta ravi on sille luontainen ja se riittäköön vauhdiksemme :)