Mälikkälän metsät Turun sydämessä

Olin monta kertaa törmännyt valokuviin ja puheisiin "Mälikkälän metsistä", mutta vaikka olen asunut Turussa melkein ekat parikymmentä vuotta elämästäni ja senkin jälkeen Turun liepehillä, ei minulla ollut mitään käsitystä näistä metsistä. Olin kuitenkin kotona tullut jutelleeksi, että niitä pitäisi joskus käydä tutkimassa.

Eräänä toukokuun lopun viikonloppuna olimme lähdössä koiralenkille ja mieheni kanssa oltiin samaa mieltä siitä, että olisi kiva lähteä jonnekin tutkimaan uusia maastoja. Yhtäkkiä hän sanoi minulle, että hän on keksinyt paikan - hyppää kyytiin, ja koiruus niin ikään, ja määränpää olisi yllätys.

Wiiman kanssa loikkasimme auton kyytiin ja aloimme jännittää määränpäätä. Ja niin siinä kävi, että löysimme itsemme Turun Teräsrautelan futiskentän parkkipaikalta ja vierestä kulkevan Kuninkojantien toisella puolella oli määränpäämme, Mälikkälän metsät, ihan Turun kaupunkialueen sydämessä.

Mälikkälän-Kuninkojan alueen metsissä risteilee laaja kuntopolkutyyppinen reittiverkosto. 

Metsän keskellä kulkevia reittejä pitkin pääsee näiden kylttien mukaan vaikkapa Turun Impivaaraan tai Haunisten altaan kierrokselle.
Mielessä alkoi heti syntyä ideoita jotain tulevaa ulkoilupäivää varten.

Kaikkialta kuntopolun varrella lähti kutsuvan näköisiä polkuja metsään ja itsekin kuljimme pääasiassa näitä metsäpolkuja. Maastoissa oli nousua ja laskua, kalliota ja metsänpohjaa, mutta kaiken kaikkiaan varsin helppokulkuista peruskuntoiselle.

Mahtavaa, että tällaisia luontoelämyksiä voi kokea myös keskellä kaupunkia. Turulle iso peukku hyvästä suunnittelusta ulkoilumahdollisuuksien suhteen! Koska reitistö kiertää niin laajasti eri alueilla, niin liittyminenkin on mahdollista monesta suunnasta. Alue on niin iso, että mikään liikenteen melu ei metsiin kanna, kuului vaan tuulen suhina ja lintujen laulu. 

Tuona päivänä 24.5. kuulin muuten käen kukkuvan toista kertaa tänä keväänä. Ensimmäinen kerta oli edellisenä päivänä kun piipadimme mökkisaaressa. Kun käki kukkuu, on kesä, eikö vaan?

 

Paluumatkalla ohitimme penkin, jonka alle oli asetettu kirja. Tulin kirjahulluna vähän uteliaaksi, etenkin kun ketään ei näkynyt paikalla - olisiko joku unohtanut kirjansa. Avasin kannen ja siellä olikin bookcrossing-ilmoitus, eli kirja oli "kiertolainen", vapaa otettavaksi seuraavalle lukijalle.
Jätin kirjan kuitenkin paikalleen, mutta mieleen tuli ne omat kirjahyllyyn mahtumattomat kirjat, että osan niistä voisin itsekin varmastikin "vapauttaa" :) .

Tänne tullaan aivan varmasti ulkoilemaan toistekin! Monta reittiä jäi tutkimatta ja mahdollisuuksia näytti olevan monia. Kivaa tehdä tällaisia löytöjä lähialueilta :) . 

Maastoetsintöjä ja kaukovihjeitä (NW)

Tällä viikolla pidettiin viimeiset ohjatut harkat Nose Workista tälle erää. Tai toki irtotunteja voi sitten ostella ja eritoten itsekseenkin harjoitella, mutta treeniryhmä, johon kuulumme, treenaa seuraavan kerran syksyllä.

Keskiviikkona aurinko helli niin, ettei oikein voinut kotona etupihalla olla ja mietin, että mahtaako Wiima vallan läkähtyä. Mutta ohjaaja oli valinnut fiksun harjoittelupaikan, eli saimme olla vihreyden ja vehreyden keskellä metsikössä - tai vähän sinne päin, luonnon keskellä ainakin ja se on heti vähän viileämpää.

Kukkasii kyl mut onks mittää koirii näkyny?

Treenipaikkamme vieressä oli tällainen villiintynyt ompputarha.

Treenit käsittivät kaksi osiota, tai kolme, mutta se yksi oli omatoiminen pieni, helppo etsintä ennen varsinaista treenä. Ikäänkuin vuoron odottelun harmin pienentämistä :) .

Taas tuli uusia ajatuksia nose workistä, on se sitten monipuolinen laji! Nyt nimittäin tehtiinkin homma vähän toisin päin!

Nose Work -etsinnät tehdään yleensä ja pääsääntöisesti (ja kokeissa aina, muttemme treenaa pelkästään kokeenomaisesti) yhdessä koirakkona. Tarkoittaen, että etsimme yhdessä - koira nenällään ja minä samalla seuraan koiraa ja mietin, onko joku paikka jäänyt tutkimatta.
Olen huomannut, että Wiimalle on tosi tärkeää, että olen hommassa sataprosenttisesti mukana - joskus voin koittaa keskustella kouluttajan kanssa jotain sillä aikaa kun Wiima etsii, mutta Wiima alkaa hutiloida ja huomautella, jos en itse keskity hommaan. Sillä onkin siihen mielestäni täysi oikeus, ja huomattuani hänen harminsa, olen lopettanut muut höpinät etsinnän aikana ja keskityn nykyisin työskentelemään Wiiman kanssa, muut jutut saa odottaa.

Wiiman kanssa odotellaan treenivuoroa

Mutta nyt olikin sitten toinen lähestymissuunta! Treenasimme isolla metsittyneellä kentällä ja kouluttaja antoi sellaiset ohjeet, että itse sain liikkua kentällä vain sivusuuntaan lähellä kentän reunaa ja minun piti lähettää koira itsenäisesti etsimään pitkin kenttää sen toiselle laidalle asti. 

Tyyli siis vaatii, että koira osaa irrota omistajastaan ja lisäksi työskennellä (etsiä ja ilmoittaa) kauempaa. Ja pitihän sen toki myös ymmärtää itse etsimään lähetys, vaikka rutiini oli nyt eri.  Wiimalle ei irtautuminen ole vaikeaa, itse asiassa olemme joutuneet opettelemaan lähelläpysymistä. Wiima ei ole koskaan ollut "karkuri", mutta sen luontainen säde minuun on ollut pidempi kuin olisin halunnut ja ollaan jouduttu jumppaamaan sädettä lyhemmäksi.

Wiima etsintähommissa.
Paikka on metsittynyt urheilukenttä, jonkinlainen tenniskenttä vissiin, jonka luonto on ominut.

Wiima lähtikin reippaasti etsintähommiin - näytti hieman kysyvältä, kun ohjasin sitä lähtemään itsekseen, mutta lähti, ja liikkeestä  näki ja äänestä kuului, että nenä oli töissä. Hajua ei kuitenkaan ihan heti löytynyt ja alue oli laaja ja vaikea, niin Wiiman itseluottamus hieman karisi, eikä se ollut ihan varma mitä halusin, kun toimittiin eri tavalla. Oikein päällepäin näkyi, miten Wiiman aivosolut tekivät töitä :). Löytö onneksi kuitenkin onnistui ja koiraa päästiin isosta työstä palkkaamaan. 

Piilo oli yllä kuvassa näkyvän valkoisen tolpan takana ylhäällä. Ilma oli aika seisova, joka teki, että haju ei kauheasti levinnyt.

Toinen piilo oli keskellä kenttää, paikassa, jossa ei ollut mitään - pienessä kivessä syksystä jääneiden lehtien alla. Koira haluaa aina mielellään haistella kohteita ja rakennelmia, kuten pylväitä, aitoja ja vastaavia, ja tyhjä maa tai muu pinta yleensä on vaikeampi. Keskellä kenttää olevaa hajua ei Wiimakaan itsekseen etsimällä löytänyt, mutta löysi kyllä avustettuna: kouluttaja teki hieman jälkeä paikkaan ja Wiima sai seurata kauempaa. Kun vapautin Wiiman lähti se suoraan jäljelle ja etsittävälle hajulle tultuaan ilmaisi sen todella hienosti, selkä minuun päin! Mahtavaa!

Tätä pitääkin harjoitella enemmän ja antaa koiralle enemmän itsenäisyyttä etsintään, myös etäisyydessä!

Tässä me odotellaan toiselle kierrokselle pääsyä. Yksi koirakko kerrallaan treenaa ja tunnissa menee kolme koirakkoa - suurin piirtein. Toisinaan treenataan myös koko kuuden hengen treeniporukalla, jolloin harkat on parituntiset. 

Wiima on koristellut kuononsa hämähäkinseitillä. Eikö olekin hieno?

Toinen treenisetti oli tarkkuushaku, jossa hakualueena oli yksi seinä. Siis päinvastainen harjoitus kuin edellinen. Wiimalle tällaiset etsinnät on hyvin helppoja, siinä ei muijan nenä kauaa tutissut kun kaikki kolme hajua oli löydetty, ja ensimmäisellä otoksella! Piis of keik :) !

Kivat hyvänmielen treenit taas, joissa taas kerran tuli koettua oivalluksia!

YKS TURKKIJUTTU VIELÄ

Ai niin! Tänään tein jotain, mitä en ole tehnyt ikinä ennen! Varasin Wiimalle ajan trimmaajalle!

Kääk! Wiima-raukka! Tarkoitus on teettää kunnon pohjavillapesu eli neidin pohjavillat vekka. 

Villa kyllä irtoaa minunkin harjauksestani, mutta ei niin hyvin ja turkki on hieman runsastunut sterkan jälkeen - ei se vieläkään mitenkään mahdoton ole, olihan sillä aika sporttiturkki ennen sterkkaa. Mutta Wiima ei ole enää ihan nuori tyttö ja turkissa on turha hikoilla kun ei ole pakko. 

Lisäksi ajattelin pyytää, että Wiiman massu ja reisien sisäpinnat vedellään lyhyelle kesätukalle!

Trimmaamoihin oli pitkä jono, mutta saatiin aika juhannuksen jälkeiselle viikolle. Tämmöisin keinoin toivon, että Wiimalla olisi hieman vilpoisempi kesä :) !

Paraisten kuntopolut koiralenkkeilyssä

Paraisilla on kaksi hyvää kuntopolkua. Ja nyt tarkoitan siis ihan oikeasti kuntopolkua, en luontopolkua tai vastaavaa. Toki molemmat kuntopolut kulkevat kauniissa ympäristöissä luonnon keskellä, ja siksi minunkin tulee niitä koiralenkeillä toisinaan käytettyä :) .

Ne ovat hyvä vaihtoehto metsäfiiliksen saamiseksi, jos ei ole mahdollisuutta lähteä varsinaisesti "oikeille poluille". Kuntopoluilla on metsän tunnelmaa, ei ole ruuhkia, mutta välillä joku muukin luontolenkistä innostunut tulee vastaan. Molemmilla Paraisten poluilla on hyviä ylämäkiä, joissa saa myös pulssia koholle 😊.

Itseni tulee usein liityttyä kuntopoluille osana muuta lenkkiä, mutta varmaan se käyttötapa lähtee käyttötarkoituksesta - jos "vain" kuntoilisin, niin ehkä minusta riittäisi, että hölkkäisin kuntorataa riittävän monta kertaa ympäri, mutta kun harrastan koiralenkkeilyä, niin tahdon, että myös maisemat vaihtuvat.

Paraisten kaupungin omat sivut kertovat reiteistä aika vähän ja siksi ajattelin kertoa niistä sanasen.
Kuntopolut tarjoavat koiran ulkoiluttajalle kuntoilun lisäksi mahdollisuuden metsäulkoiluun, ja molemmilla poluilla on mahdollisuus käyttää myös muita risteäviä luontoreittejä, jolloin reippailusta saa monipuolisemman ja myös pidemmän - varsinaiset kuntopoluthan eivät ole kovin pitkiä, kun tarkoitus on, että niitä kierretään useamman kertaa.
Itse keksin tuon monipuolisuuden vasta kun koiran myötä lenkkeilyni muuttui. Aiemmin toimin juuri noin kuin yllä kuvasin, kiersin haluamani kierrokset samaa kuntorataa ja that's it. Toivottavasti näistä ajatuksistani on jollekin lähialueen lukijalle ideaksi ja inspiraatioksi. 

Tennbyn kuntopolku

Tätä kuntopolkua tuli kierrettyä hyvinkin paljon aikanaan kun poikani pelasi jalkapalloa. Pojan treenatessa futista, kiersin viikoittain kuntopolkua muiden vanhempien kanssa. Sen jälkeen reitti vähän unohtui, kunnes keksin sen uudelleen. Tämä Tennbyn kuntopolku on näistä kahdesta polusta käytetympi, johtuen sen keskeisemmästä sijainnista.

Jos tulet autolla, se kannattaa ajaa Tennbyn jalkapallokentän edustan parkkipaikalle (Metsätie). Kuntopolku kulkee ihan parkkipaikan edestä ja voit valita kumman tahansa kulkusuunnan. 

Taustalla näkyy futiskenttä, autolla saapuvan kannattaa aloittaa reitti kentän edustalta.

Kävellen reittijärjestelmään pääsee liittymään myös esimerkiksi Valoniemen peltojen puolelta tai Valoniemen omakotitaloalueelta (leikkikenttä).

Tennbyn kuntoradan perusreitti on aika lyhyt, noin kaksi kilometriä - kuvan kartassa näkyy kiertämäni kaksi kierrosta, jonka jälkeen mittarissani oli täsmälleen 4 kilometriä, ilmoitustaululla lukee kylläkin reitin pituutena 2,5 kilsaa. 

Peruslenkin lisäksi kuntopolulta lähtee metsiin paljon kiinnostavia polkuja, joista iso osa on itseltänikin vieä tutkimatta ja reittiä voi hyvin pidentää esimerkiksi Valoniemen suuntaan, jossa risteilee kivoja polkuja peltojen ja metsän äärellä tai Muddaisten suuntaan.

Tämän lenkin kuvat ovat toukokuun alusta. Valkovuokkoja oli todella runsaasti, vaikka kuvassa näkyy vähän harvalukuisempi ryhmä.

Pian kielokin jo kukkii.

Tässä ollaan Valoniemen peltojen kohdalla. 

Valoniemen peltojen välissä kulkee kiva reitistö

Valoniemen peltoteille ja metsiin pääsee kuntopolulta siirtymään pellon vasemmassa laidassa kulkevaa polkua pitkin taikka sitten pellon toisessa reunassa olevan punaisen ladon kohdalta siirtymällä sen edestä kulkevalle tielle (näkyy yllä karttakuvassakin).

Kuntopolun reunassa löytyi muutama kanto, jotka eivät tavanihmiselle juuri mitään merkitse paitsi kaadettua puuta, mutta koiraihminen toisinaan innostuu ja näkee mahdollisuuden pieneen takapään treeniin - koiralle siis, tai toki vaikka itselleenkin - tyyli vapaa :) .

Tennbyn kuntopolulla tulee toisinaan koiria vastaan, mutta ei kovin usein, eli kauhean aktiivisessa käytössä se ei koiranomistajilla ole. Usein saan kulkea pitkät pätkät näkemättä ensimmäistäkään ihmistä, ja silti tämä Tennbyn kuntorata on kahdesta kuntoradasta se suositumpi.

Koiranomistajan täytyy tietenkin täytyy kuntopoluilla tietenkin, kuten aina, varautua keräämään jätökset ja pitää koiransa hallinnassa, mutta ne ovat ihan normi säännöstöä, eikä siitä sen enempää. 

Finbyn kuntopolku

Finbyn kuntopolku on minulle kuntoreiteistä tutumpi, koska se sijaitsee lähempänä ja minun tulee lenkkeiltyä siellä siksi useammin. Lisäksi reitillä on vielä harvemmin vastaantulijoita, josta tykkään. Koirakkoja polulla tulee vastaan toisinaan.
Reitti kulkee Paraisten Golfin (Archipelagia Golf Club) suunnalla ja jos saavut autolla onkin kätevintä lähteä kiertämään juuri Golfin parkkipaikalta. Reitistöön voi myös kävellen sukeltaa esimerkiksi Veckalintien päästä (tai sulkeltaa sieltä ulos, kuten itse usein teen, ja jatkaa patikointia esimerkiksi Bläsnäsin niemen suuntaan koiraa uittamaan).

Virallinen tieto kertoo, että varsinainen kuntorata on pituudeltaan n. 2 kilometriä. Pituutta saa kuitenkin helposti lisättyä, kun kurvaa pois peruslenkiltä poluille tai risteäville reiteille. Lisäksi golfsesongin ulkopuolella myös itse golfkenttä tarjoaa hyvät lenkkimaastot.
Lumisina talvina Finbyn kuntopolku on hiihtäjien käytössä, tällöin hiihtäjien käytössä on niin itse pääpolku, kuin noita lisäreittejäkin sekä lisäksi myös golfkentän alueet. Pisin hiihtolenkki taitaa olla n 8 km ja variaatiota löytyy.
Laduille ei tietenkään tule koiran kanssa mennä, paitsi koirahiihtovuoroissa jos sellaisia on tarjolla.

Kuvassa näkyy eräs kiertämäni lenkki (punainen viiva), jolle kepsin perusteella tuli pituutta noin 5,5 km. Kuntorata kulkee myös sinisen vaakaviivan kohdalla, ja sininen pystyviiva näyttää yhden vaihtoehtoisen reitin kuntopolulle päästäksesi. Reitistöön pääset liittymään myös esimerkiksi Hoggaisten suunnasta (peltoalue kuvan yläkulmassa).

Ylitä golfkenttä sesongin aikana vain määriteltyjen väylien kohdalta ja nopeasti (sinistä reittiä pitkin et joudu ylittämään golfkenttää vaan kuljet sen vierellä).

Reitistö kulkee metsän keskellä, sen virallinen osuus on normaalia kuntorataleveyttä ja muut reitit kapeampia kevytväyliä tai polkuja.

Hyvä ylämäki! Näitä riittää kosolti, jos haluaa pulssiaan nostatella. Tämä kuva on muuten otettu tammikuun lopussa vuonna -20. Ei näytä järin talviselta!

Kesäkuun alussa vihertää jo kesä! Mollukka taivaalla on kuu, myöhäislenkkien kaveri :) .

Kuntorataosuudella on kuunvalon lisäksi myös tolppavalaistus.

Kuntoradan pohjoispuolella löytyy vaihtoehtoispolkuja

Kielot kukkivat kesäkuussa..

.. kuten myös kalliokielot :)

Pohjoisreitillä matka kulkee hevostallin ohi, joten valkoisen nauha-aidan takana voi sinua joskus olla kurkistelemassa humma!

Tervemenoa Paraisten kuntopoluille, jotka on hyvin hoidettuja, monipuolisia reittejä luonnon helmassa 😊.

Astetta pyllyisämpi juttu sekä kesäloma-aktiviteetteja

Viime päivinä alkuviikosta on lämpömittari täällä Turun seudulla noussut aika korkealle ja niin on Wiiman lenkit tehty joko aamusella ennen lämmön kehittymistä ja sitten illemmalla, kun jo hieman viilenee. Muun ajan Wiima on viettänyt pihatöihimme osallistumalla sekä nurmikolla puun varjossa makaillen ja ohikulkijoita seuraillen. Itse ja mieheni ollaan lomailtu tämä viikko ja saatu suunnitella päivät oman fiiliksen mukaan. Kotikulmilla ollaan kuitenkin haluttu pysytellä, kun juniori on tällä viikolla kirjoitellut koulujen pääsykokeita ja on tuntunut tärkeältä pysytellä taustalla tukena.

Erään iltalenkin tunnelmia

Nenänkäyttöharjoituksiakin on tehty - etsintätreenejä sekä myös yksi makkarajälki, kaikki vähän extempore-meiningillä. Wiiman kanssa on joskus aikanaan jälkitöitä tehty, mutta ei varsinaisesti koskaan jälkilajeja "harrastettu", siis ihan vaan aktivointimielessä ja humputellen. Esimerkiksi esineilmaisua en ole sille koskaan opettanut. Ollaan kokeiltu sekä verijälkeä että peltojälkeä. Wiima on tehnyt molemmissa ihan huolellista ja keskittynyttä työtä, mutta hommat on silti jääneet ohjaajan laiskuuden vuoksi.
Edellisestä jäljenajamisesta on varmaan pari vuotta (verijäljestä vielä enemmän), ja nyt sain erään lämpimän päivän iltana päähäni vetää takapihalle makkarajäljen. Takapihalle, koska emme oleile siellä juurikaan, siellä ei siis olisi minun tuoreita jälkiäni.

En vetänyt jälkeä makkaralla vaan tarkoitus oli, että Wiima seuraa minun jälkiäni. Laitoin jäljen alussa namin jokaiselle askelelle, ja sitten loppupäässä jälkeä jo vähensin, jolloin namia oli tokatoisella/jokakolmannella askelella. Jälkeen sisältyi yksi lähes suorakulmainen käännös, sen namitin taas joka askelella. Annoin jäljen vanheta puolisen tuntia, jona aikana vahdin silmä kovana, ettei naapurin vapaana juokseva katti tule syömään nameja!

Alla pieni videonpätkä jäljenajosta. Ihan hyvin se Wiima siitä suoriutui - alussa homma meni enemmän naminetsinnäksi, mutta pidemmälle päästyään, se hoksasi, että kannatti seurata mamman jälkeä.

Wiima makkarajäljellä

Lisäksi olemme etsineet niin kolikoita kuin keittiösaksiakin 😂! Kolikkoetsintä oli extempore-juttu, jonka tein lenkin varrella huomattuani taskunpohjalla kolikon, palkat eli herkut on tietty aina mukana. Kolikkoa etsiessään Wiima siis etsii minulta tuoksuvaa kolikkoa: annan sille lähtöhajun, jonka jälkeen jätän sen odottamaan ja menen piilottamaan kolikon. Minulla on myös tapana kosketella hakualueen pintoja, jotta Wiima varmuudella etsii juuri haettavaa esinettä eikä vain minun hajuani ... hmm tai tarkoitan tuoksuani! Minun tuoksuni löytyy siis hakualueelta monesta paikasta, mutta käsissäni pitämäni kolikko vain tietenkin vain yhdestä. 

Wiima etsii kolikkoa. Piilo on vaihtolavoissa, mutta hakualuetta kasvattaakseni ohjaan Wiiman ensin tutkimaan perävaunun takaosan.
Pahoittelut liikenteen melusta ja tuulen kohinasta. Ja loppua kohden pahoittelut myös ohjaajan käkätyksestä 😀

Niin ja ne keittiösakset (haha), niitä etsittiin samalla meiningillä kuin filmillä kolikkoa. Hakualueena meidän oma piha. Vain mielikuvitus on rajana ja niin edelleen..

*****

Niin ja se pyllyisämpi juttu - se koskee Wiiman sievää takalistoa ja siihen liittyviä harmeja.

Wiima on koira, jota ei ole tarvinnut lääkärillä käyttää paitsi rokotuksilla ja sitten otsikossa mainittujen anaalivaivojen vuoksi. Niinnojoo, siis viime vuonna oli se polvisirkus, mutta se on onneksi menneiden talvien lumia. Mutta niin on menneiden talvien lumia itse asiassa myös ne anaalivaivat, ja juuri siitä syystä tartuinkin nyt kynään.

Olemme siis Wiiman aikuisvuosien ajan (tai siis ekat merkinnät minulla on tästä jo kun Wiima on ollut 6-8 kk) säännöllisen epäsäännöllisesti joutuneet tyhjentämään Wiiman anaaleja. Pääsääntöisesti itse, mutta myös toisinaan eläinlääkärillä. Tulehduksia niissä ei onneksi ole tainnut olla - jos muistini pelaa, kuin yhden kerran.
Pyllyn laahaus pitkin maata taitaa koirilla olla tavallisin merkki anaalien täyttymisestä, mutta Wiima ei tätä paljonkaan harrastanut. Siksi oli välillä vaikea tietää, mikä koirassa oli vikana. Wiimalla oli tapana hampaillaan "kirputtaa" itseään takaosistaan, kun takalisto oli varmaan kipeä.  Aina emme huomanneet sitä heti ja pari kertaa ehti käydä niin, että nivusosaston iho alkoi punottaa ja jouduimme hoitamaan myös iho-oiretta. Aluksi säikähdinkin, että Wiimalla olisi allergioita tai atopiaa, mutta ei onneksi sellaisesta ollut kyse.

Koitimme hoitaa vaivaa mm. erilaisilla ruokavalioilla, leseilläkin, ja en edes enää muista millä kaikella, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Wiiman  (älä lue pidempään jos kakkajutut ällöttää😏) uloste on aina ollut sellaista "jämptiä", jonka pitäisi ulostullessaan kaiken järjen mukaan myös tyhjentää anaalitaskut. Mutta ei tyhjentänyt. Joku lääkäri joskus sanoi, että myös rakenteelliset ongelmat niiden anaalitaskujen muodossa voivat myötävaikuttaa. Wiimalla niiden rakennetta ei sen enempää tutkittu, joten enpä sitten tiedä oliko sillä meidän tilanteessa vaikutusta (toim.huom: Ripulikunnossa Wiiman massu on ollut vain todella harvoin (teräsvatsa)).

Leikkaushoitoakin vaivaaviin anaalirauhasiin olisi tarjolla. Jotenkin minua kuitenkin jännitti ne riskit pidätyskyvyn katoamisesta niin, etten leikkaushoitoa sitten järjestänyt. Olen kuitenkin ottanut asian puheeksi aika monen ELLin kanssa ja jos meillä ongelmat jatkuisivat, niin nykyisillä tiedoillani olisin jo toimittanut koiran leikattavaksi. Esimerkiksi oman eläinlääkäriasemani vastaus kysymykseeni oli, ettei heillä ole ensimmäistäkään tapausta ollut, joissa tuo riski olisi toteutunut.

Wiiman anaalivaivat ovat kuitenkin hävinneet kuin tuhka tuuleen. Olleet poissa jo ainakin vuoden, tai ehkä jo pidempään. En tarkkaan tiedä, milloin ne poistuivat, havahduin vaan jossain vaiheessa yhtäkkiä siihen, ettei ettei vaivoja ollut enää pitkään aikaan ollut.

Ongelman häviäminen ajoittuu suurin piirtein vuoteen, jolloin Wiiman elämässä tapahtui kaksi merkittävää asiaa:

1. syksy 2018 vaihdoin ruokamerkin kotimaiseen Dagsmarkiin. Se oli silloin aluksi pitkään Häme, nykyisin menee sekaisin Hämettä ja Lappia - pääpaino kyllä edelleen Hämeellä.
Wiiman ruoka-annoksessa on tosin muitakin lisiä, kuten raakalihaa ja hapanmaitotuotteita ja tietty omegoita ja nivelvoiteita, mutta Dagsmarkin nappuloita kuuluu Wiiman ruoka-annokseen vähintään desin verran päivittäin. Ovat muuten Wiiman mielestä sille tarjotuista ruokanappuloista parhaimman makuisia :) , menevät myös herkusta, jota tarkoitusta aiemmat ruokanappulat ei täyttäneet!

2. syksy 2018 Wiima steriloitiin


Olen ajatellut ja yhteenlaskeskellut, että näillä asioilla voi olla merkitystä vaivan loppumisessa, erikseen tai yhteensä. Steriloinnilla lienee vaikutusta, jos hormooneilla on vaikutusta anaalitaskujen tyhjemiseen? Tai vaikuttaako asiaan koiran ikä? Olisiko vaiva joka tapauksessa helpottanut vuosien karttuessa?
Ruualla joka tapauksessa on vaikutusta. Vaikka Wiima sai kuitulisiä, niin ehkä en ihan osannut tarvetta laskea, ja Dagsmarkin nappuloissa pitoisuudet on kohdillaan?
Mene ja tiedä. Vaiva on kuitenkin hävinnyt ja syytä voin vain arvella. Niin tai näin, iloinen olen joka tapauksessa.

Wiiman pylly se on onneksi aina vaan yhtä sievä, olipa sitten anaalivaivoja tai ei :) 

Hammaskeijuhommia ja starttinappuloita

Wiima kävi hammashuollossa (LINKKI postaukseen) eka kertaa elämässään nyt kahdeksan vuotta täytettyään. Hammaskiveä ei onneksi ollut paljon kertynyt, mutta päätin jatkossa koittaa varmistaa, ettei sitä tulisikaan.

Aloitimme siis hampaidenharjausharjoitukset! Ihan eka kerta tämä ei ollut - olen ostanut Wiimalle hammasharjan ja tahnaa joskus joitakin vuosia sitten, mutta kun se oli Wiimasta hyvin epäilyttävää, eikä ollenkaan hauskaa, niin ei minunkaan intoni sitten kestänyt - tyhmää kylläkin, tajuan.

Tässä filminpätkässä alla on osa meidän toista harjoituskertaamme. Hampaita oli siis pesty edellisenä päivänä eka kertaa ja sitten toka kertaa tässä sessiossa hetken aikaa ennen filmiä. 

Peli menee niin, että Wiima tökkää sormeani, jolloin minä ryhdyn puhdistushommiin ja kun koira alkaa vetäytyä, niin tauotan ja palkkaan, ja tökkäyksestä taas uusiksi. 

Tuossa filmin alussa Wiima tökkää myös tassulla, kunnes sitten taas nenällä - se taitaa siinä hommia hämmästellessään koittaa tarjota HighFiveä, joka myös on yksi sellainen perustemppu. 

Tassulla tökkäys esiintyi eka kerran juuri tässä filmillä, siihen asti Wiima oli käyttänyt kuonoaan, ja myös siitä eteenpäin.
Muuten kai sujuu harjoitteluksi aika hyvin - asiakas ei ainakaan pyri poistumaan paikalta, mutta ei kyllä myöskään vielä halua avata suutaan 😄.

Työvälineenä minulla on tuossa mikrokuituinen sormiliina, ihan siis koiran hampaiden puhdistukseen tarkoitettu. Eläinlääkäriasemalla sellaista suositeltiin vaihtoehtona harjalle ja ajattelin, että se voisi ainakin tähän alkuun olla hyvä, niin tiedän millainen tuntuma minulla on suuhun.

Filmaaminen on hyvä juttu - näen, että ainakin yhdessä kohtaa jatkan liian pitkään sen jälkeen kun koira jo ilmoittaa tauosta. Taisin olla liian innokas - malttia, malttia.. :) 

Hammastahnaa en ole vielä ottanut harjoitteluihin mukaan, toistaiseksi on käytetty vain "oral cleaneria" sellaisenaan.

Katsotaan nyt miten tämä homma kehittyy. En ollut itse asiassa ajatellut tehdä hommaa starttinappulalla (omaehtoinen käsittely -metodi), vaan olin varannut klikkerin välineekseni. 

Mutta huomasin Wiiman eteen istuttuani, ettei minulla kädet riitäkään ja laitoin klikkerin syrjään - jolloin Wiima yhtäkkiä tökkäsi hammasliinasormeani! Kerrankin olin tilanteessa ajan tasalla ja poimin lennosta käytöksen starttinappulakäyttöön!

Olen aika paljon lukenut omaehtoisesta käsittelystä viimeisen vuoden aikana ja olin parilla luennollakin teeman puitteissa. Aihe on mielenkiintoinen ja pidän ajatuksesta, että asioita voisi tehdä eläimen ehdoilla, positivisen kautta - lisätä eläimen tunnetta siitä, että se voi tehdä itseään koskevia päätöksiä. Sehän ei tarkoita, ettei hoitotoimenpiteitä tehtäisi, jos ei koira halua, vaan sitä, että hoitotoimenpiteestä syntyy vuoropuhelu: vaikkapa niin, että ihminen päättää, että toimenpide tehdään ja eläin päättää tahdin.

En kuitenkaan ole normikäsittelyssä lähtenyt oppejani soveltamaan, kun perusasiat kuitenkin meillä jo sujuu ihan sopuisasti ja rutiinilla. Siksi oli aika jännä juttu tuo Wiiman itse tarjoama tökkäisy, sillä ei siis ole aiempaa taustaa starttinappulasta. 

Luultavasti "tarjoilu" oli ihan kohdetyöskentelyn tai sormien tunnistusleikin tulosta, mutta vaikutti siltä, että jo heti ekalla kierroksella Wiima oivalsi, että tässä uudessa leikissä tökkäisylle tuli lisämerkitys. Aika jännä huomata, miten nämä opitut asiat yhdistyvät, kaikesta opitusta on hyötyä, vaikka alkuperäinen tarkoitus on ollut toinen - olin itsekin aika innoissani omasta oivalluksestani tuossa hampaita pyyhkiessäni :) .

Joten nyt me opetellaan yhdessä sekä hampupesua, että myös starttinappulan käyttöä tällä konstilla :) .

Esittelyssä fiinit alahampaat 😃