Pentuja katsomassa - odottavan aika on pitkä!

Viikonloppuna käytiin katsomassa tulevaa perheenjäsentämme Seinäjoella. Ihania terävähampaisia lyllertäjiä koko joukko💗! Harmittelin pusakkani liian pieniä taskuja, kun olisin halunnut tunkea koko 4-viikkoisen joukkueen taskunpohjalle kotiintuomisiksi 💝! 

Hei google, voitko kertoa mikä petoeläin tässä kuvassa on?
Onko supikoira, ahma, susihukkanen vai kenties lapinkoiranpentu?

Hampaat ainakin kuin naskalit!

Meille on siis tulossa maailman paras joululahja: koiranpentu! Pentunen tulee Seinäjoelta kennelnimellä Erimoone paimensukuisia lapinkoiria kasvattavalta kasvattajalta. 

Tätä pentua on odotettu jo noin vuoden päivät, joskaan emme ole tienneet odottavamme juuri tätä pentulia, mutta ainakin vuoden olemme kotosalla jutelleet, että voisi olla oikea aika pennulle. Olemme kuitenkin lykänneet asiaa eteenpäin, mutta tänä syksynä aktivoiduin, kun luin pentueesta, josta yhtäkkiä tiesin, että pentu olisi saatava!

Ensiksikin kasvattimamma Erimoonen Minna tekee kasvatustyötä suurella sydämellä, rodun terveys- ja luonneasioiden ollessa tärkeyslistan kärjessä. Minna pohtii yhdistelmät tarkkaan ja haluaa kasvattaa tervepäisiä koiria, jotka sopivat niin perheeseen kuin harrastuskentille. Nämä ajatukset koiran jalostuksesta vastaa niitä, joita itsellänikin on. 

Todettakoon, ettei jää tai synny mitään vääriä käsityksiä, niin myös Wiiman kasvattajakennel Villi-Joikhu panostaa terveystutkimuksiin ja tekee muutenkin oikein hyvää työtä rodun hyväksi.

Hupsis, pentuevierailun jälkeen olen yhtä ukkovarvasta köyhempi 😃

Puppyhali 💓

Intooni pentuasiassa vaikutti kuitenkin erityisesti nimenomainen syntymässä oleva pentue! Ilmoitellessaan pentueesta Minna (kasvattaja) kertoi pentueen emän luonteenpiirteistä, ja oli todella outoa, kun tuntui kuin olisin lukenut kuvausta omasta Wiimastani. Ajattelin heti, että juuri tuollaisen koiran kanssa olen tottunut elämään!
Pentueen äiti Erimoone Taivaanlahja "Riemu" on myös "Varman" eli virallisesti Nereaneidon Taikausvan tytär, joka on mielestäni yksi kauneimmista lapinkoirista ja, jonka myös tiedän viihtyneen ja pärjänneen harrastekentillä hyvin. 

Kuvalähde: Kennel Erimoone
http://erimoone.com

Eikä minua innostuttanut vain pentueen emä, vaan myös pentueen isä. Isipappana on nimittäin "Tessu" (vir. Tessu), 10-vuotias poikamies Lapista. Minusta on kauhean hauskaa, että näitä vanhempia herroja käytetään jalostuksessa, sillä siinä se terveys punnitaan, että säilyy terveenä ja hyväkuntoisena kymmenen vuotiaaksi asti. Sitä paitsi Tessu on ihan valtavan suloinen ja komea poika! Tämä pentue on Tessun kolmas pentue ja enempää ei ole tulossa. 

Pentueessa oli kolme tyttöä ja kolme poikaa. Olin aluksi ajatellut, että tietenkin narttu, kun sellaisen kanssa tässä on nyt opeteltu olemaan, mutta jostain olkapäältä alkoi kuiskia ääni, että mitä jos kuitenkin uros. Vähän jännitti lausua tätä ajatuksien muutosta ääneen, kun silloin se muuttuisi todeksi, mutta asia ratkesikin itsestään, kun kuulin, että narttupennuista yksi oli jäämässä kotiin ja kaksi olivat varattuja, joten urokset jäivät jäljelle - ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin!

Niinpä pitäisi jaksaa odotella joulun tienoille, jolloin saamme hakea tekonimeltään Toivo-pojan kotiin! Nimi saa varmaankin päivitystä täällä kotona, päätöksenteko on vielä vaiheessa.

Täältä sateiselta Turun seudulta lähdettiin ja päädyttiin Seinäjoelle winter wonderlandiin. Lunta oli 5-10 senttiä, ja lisää tuli. Sääli, että meillä oli niin pikainen piipahdus, ettemme ehtineet Seinäjokeen enempää tutustua. Sen kuitenkin päätimme, että kesälomareissu Pohjanmaalle pitäisi toteuttaa, kun nyt ollaan pari-kolme kesää reissattu itäisessä Suomessa.
Yö vietettiin Seinäjoella hotellissa, mutta koronameiningillä, eli iltaruoka take awayna huoneeseen ja aamulla jätettiin buffa väliin ja syötiin minun tekemiäni eväitä. 

Tylsää, mutta minkäs teet. Kyllä se tämä koronakin jossain vaiheessa taas helpottaa, nyt on tsempattava!

Hotellivieras. Itsemme lisäksi näimme neljä muuta vierasta.

Ihana lumisade. Wiima otti siitä kaiken irti ja alkoi harrastella lumisukeltelua,
kuten alla filmillä näkyy!

Jännä reissu! Ja joulua jo odotellen 😊 !

Päivät ei oo veljiä keskenään

"Päivät ei oo veljiä keskenään", sanoi Wiima viime viikonlopun jälkeen, kun oli ensin lauantaina kärsinyt melkein myrskylukemissa puhaltaneesta tuulesta ja sateesta, ja sitten sunnuntaina paistoi lähes keväinen aurinko.

Litimärkä Wiima. 

Tulihan ne korvat sentään sieltä esiin :D

Lauantaina (21.11.) tosiaan satoi, tuuli ja vihmoi täällä maan lounaiskolkalla niin, että jopa Wiima the Jokasäänkoira näytti vähän kärsivältä! Vilu sille ei varmaankaan tullut ja mahtoiko turkkikaan alusvilloja myöten kastua, mutta luulen kiusallisinta olleen kun tuuli puhalsi niin kovin, että sadepisaratkin lensivät vaakasuorassa ja suoraan silmiin, eli vastatuuleen kulkiessa oli siristeltävä koko ajan. Sama tilanne tosin minulla hihnanjatkeella 😀💦.

Tunnelmat ei näytä oikein nautinnollisilta...

Tuulee niin että pyllykin tuulettuu.
Ajattelin, että tämä tuntuisi varmaan aika kivalta, mutta pidin silti omat
housuni jalassa 😅

Tästä usein köpöttelemme niemenrantaan katsomaan merenkäyntiä, mutta nyt siihen olisi tarvinnut sukelluspuvun. Meillä ei ollut, niin käännyimme takaisin.

Ei se loppujen lopuksi niin haittaa vaikka sataa ja tuulee. Itsellänikään ei ollut ihan sateenkestävää takkia, se alkoi päästää läpi jossain vaiheessa ja piponi imi kaiken veden, mutta lenkillä kun liikkuu, niin silti pysyi lämpimänä. Ja sitä ihanampaa on sitten saapua kotiin, vaihtaa kuivat päälle ja juoda kuppi kuumaa.

Ja sunnuntainahan olikin sitten ihan toisenlainen meininki🌞. Ei oikein voinut uskoa, että samaa viikonloppua elellään kuin edellisenä päivänä.

Finby Klintin näköaloja merelle päin

Keli oli kirkas ja aurinkoinen, tuuli kyllä puhalsi, muttei enää myrskylukemissa. Sen verran kuitenkin, että ajattelin sen kuivattaneen sadevedet kallioilta, ja lähdimme kiipeämään täkäläiselle näköalakalliolle, Finby Klintille. 

Klintin huipulla sijaitsee tähystystorni (alakuvassa), jossa sota-aikana tähystettiin taivahalle ja sotien jälkeen tornissa on ollut, on ehkä edelleenkin, radioamatööritoimintaa.

Tätä ja yläkuvaa kun vertaa, niin huomaa, että aurinko oli välillä esillä ja välillä pilven takana.

Tähystystornista alaspäin maaston seuraavalla tasolla on jonkinlaiset rakennuksen perustukset. En valitettavasti tiedä mikä rakennus siinä on ollut, mutta poseerauspaikaksi se sopi hyvin.

 

Kotiinpäin kiersimme sitten paikallisen golfkentän kautta ja vaikka suomme golffaajille heidän golffausilonsa, niin silti emme Wiiman kanssa osanneet olla riemuitsematta siitä, että golfkausi on ohi ja nyt sen sijaan pienet koiraeläimet voivat rauhassa spurttailla greeneillä ihan sielunsa halusta!

Kiva kun on kaupungissakin tällaisia paikkoja, joissa koiraa voi pitää vapaana kun muita ihmisiä saatika muita koiria ei näy mailla halmeilla.

Vauhtinappi kaakossa!

Jolkottelija 

Wiima Wimpelsson 8,5 vuotta 💖

Sellaiset oli ne marraskuun viikonlopun kelit. Hellettä ei ollut eikä salamointia, mutta kaikki muut säätyypit nähtiin. Waihtelevaa marraskuuta, sanoi Wiima.

Koirankoulutuksen perusteiden äärellä

[Kaupallinen yhteistyö kuono.fi -sivuston kanssa] Toivon, että jokaisella koiranomistajalla olisi haluja kouluttaa koiralleen ne perusasiat, joita se tarvitsee ollakseen fiksu koirakansalainen. Koiran kouluttaminen kun on nimittäin hyvinvointiteko - perustaidot hallitsevalle koiralle voi lähtökohtaisesti suoda elämäänsä enemmän valinnanmahdollisuuksia kuin kouluttamattomalle ja peruskoulutettu koira myös ymmärtää ympäristönsä ilmiöitä paremmin, joka vähentää stressiä ja lisää hyvinvointia. 
Lisäksi koulutus on koiran aktivointia, jota koira tarvitsee voidakseen hyvin ruuan, liikunnan, hoidon ja lajityypillisten virikkeiden rinnalla. Perustaitojen hallinta on myös myös portti erilaisiin lajiharrastuksiin. 

Minulle avautui mahdollisuus tutustua Koirankoulutuksen perusteet -verkkokurssiin kuono.fi -sivustolla, linkki verkkokurssiin https://kuono.fi/peruskurssi. Tämä on ensimmäinen koirankoulutukseen keskittyvä verkkokurssi ikinä, mihin olen osallistunut, enkä oikein tiennyt mitä odottaa, mutta kokemus oli positiivinen. 

Koirankoulutuksen perusteet -kurssi koostuu useammasta muutaman minuutin oppitunnista, jotka on selkeästi ja informatiivisesti nimetty. Niinpä unohtuneen tiedon etsiminen on verkkourssin katsottuaan myöhemminkin helppoa, sillä kurssi ei sulkeudu vaan on myöhemminkin katsojan käytössä.

Kurssi on esittelytekstin mukaan suunnattu uusille ja myös kokeneemmille koiranomistajille. Uusille koiranomistajille tietenkin kaikki tieto on kullanarvoista, ja kokeneemmille omistajille kurssi lupaa apuja erilaisten ongelmakäytösten korjaamiseen. 

Verkkokurssin oppitunnit on jaettu kolmeen moduliin:
- yleinen koiran oppimista ja palkitsemista koskevia oppitunteja. Tässä osiossa myös oppitunteja naksuttimen käytöstä ja kohdetyöskentelystä. 
- perustaitoihin liittyvät oppitunnit, joissa käydään läpi mm. lähellä pysymistä, rauhoittumisen opettelua ja luoksetuloharjoituksia. Nämä opit sopivat erityisesti uusille koiranomistajille.
- ongelmakäytöksien poistamiseen ja ehkäisyyn liittyviä oppitunteja. Vinkkejä saat, jos vaikkapa koirasi rähjää tai vetää hihnassa - tai miten tällaisia ongelmia voisi ennalta ehkäistä. Myös liiallinen haukkuminen tai puremisongelmat ovat saaneet omat oppituntinsa. Voi olla, että mikäli tällaisia ongelmia olisi, niin verkkokurssi auttaisi ehkä alkuun, mutta luultavasti kaipaisin myös mahdollisuutta tehdä kysymyksiä. Ja mitä jos koirani käyttäytyy koulutuksessa toisin kuin verkkokurssin esimerkkikoira? Miten sitten osaan jatkaa? Verkkokurssi antaa kuitenkin hyvät perustiedot ongelmatilanteista.

Kurssilla kouluttaja Noora Tihtonen antaa aiheista hyvät teoriatiedot ja harjoitusvideoissa on koira mukana, joten filmillä on helppo nähdä, miten harjoitus kannattaa toteuttaa.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että Wiima (8 vuotta) on hyvin varsin fiksu tyttö ja pääsääntöisesti käyttäytyy arjessa toivotulla tavalla. 
Asiassa on varmasti ollut apuna itselleni syttynyt kiinnostus ymmärtää koiran käytöksiä sekä erilaiset harrastuksemme ja koulutuksemme, mutta aivan varmasti on ollut merkitystä myös Wiiman ystävällisellä, iloisella ja yhteistyöhaluisella, kuin myös sopeutuvallakin luonteella sekä ennustettavalla käytöksellä! 
Toki haasteitakin on, ainahan niitä on, mutta ne ovat jo niin tuttuja, etteivät oikeastaan nyt enää tunnu varsinaisilta haasteilta 😀.

Wiimakin on kiinnostunut käytöstieteistä

Kurssin sisältö kuitenkin kiinnostaa ihan omakohtaisesti, koska perheeseen on saapumassa uusi pentu. 
Olen toki oppinut Wiiman kanssa monia asioita, mutta pentuajoista on jo pitkä aika, niin on hyvä palauttaa mieleen millaista se olikaan ja miten pennun koulutuksessa kannattaisi lähteä liikkeelle.

Suositan kurssia lämpimästi uusille koiranomistajille. Tärkeimmät perustaidot käydään rauhallisesti ja havainnollisin esimerkein läpi. Lisäksi uusi koiranomistaja saa arvokkaita ja tarpeellisia tietoja koiran oppimisen psykologiasta ja palkkaustaidoista.
Jos koirallesi on ehtinyt kehittyä joitakin ongelmakäytöksiä, niin kurssi on avuksi tällöinkin - opit esimerkiksi miten vastaehdollistaminen hyödyttää poisoppimisessa ja miten se käytännössä tapahtuu. 

🐶🐶🐶🐶🐶

NoseWork - nenätöitä tyynymeressä

Käymme jokatoinen viikko NoseWorkin ohjatuissa vakkaritreeneissä ja olipa kivat treenit viimeksi! Tai ainahan meillä on kivaa, mutta nyt oli erityisen hauskaa vaihtelunkin vuoksi, koska oltiin pitkästä aikaa sisätiloissa. Olemme siis harrasteet pelkästään ulkoetsintöjä eri ympäristöissä eräästä pikku viruksesta johtuen viime keväästä asti. Ja ulkoetsinnät ovatkin tosi mielenkiintoisia myös, mutta vaihtelu on kivaa! 
Emmekä olleet missä vain sisätiloissa tälläkään kertaa, vaan todella mielenkiintoisia alueita tarjoavassa erään asuntolan käyttämättömässä osassa, joka tarjosi hyviä etsintäalueita. Lisäksi "umpikiero" 😀 kouluttajammekin oli taas keksinyt juttuja päämme menoksi!

Pukuhuoneessa oli kolme piiloa ja kaksi niistä kuvan kaltaisten kaappien uumenissa. Tällöin koira ei päässyt nenällään jemmaan kiinni, vaan sen oli kauempaa pystyttävä tunnistamaan, missä hajupilvi on voimakkaimmillaan ja ilmaistava jemma sen mukaisesti. 

Näin harjoitellen on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että koira ei ala hutiloida, vaan että se aina johdonmukaisesti etsii sen paikan, jossa haju tuntuu voimakkaimpana. Vastapainona kannattaa tehdä hyvinkin tarkkaa ilmaisua vaativia tehtäviä, koska muuten voi tuloksena olla koira, joka ilmaisee jo hajun tuntiessaan eikä tule etsineeksi hajun lähdettä tai voimakkainta hajupaikkaa. 

Huoneissa oli kaikkea hassua, kuten esimerkiksi syrjään siirretty vessanpönttö. 
Sitä ei olisi kuitenkaan kannattanut käyttää, sillä .. hmm .. hätä olisi saattanut olla sen jälkeen "kädessä", if you know what I mean.

"Mamma! Tuolla haisee laakerille, mutta en pääse sinne!"

"Mamma, mä löysin sen!" eli Wiima-tytteli ilmaisemispuuhissa.

Yllä olevissa kuvissa näkyy yhteen isompaan huoneeseen tehty keinotekoisempi jemma - isompi huone, jonka reunaan oli rakennettu tällainen sotkukasa. Ja sotkukasan keskellä jemma. Tämänkään hajulähteen äärelle ei ihan helposti päässyt vaan olisi pitänyt ryömiä tuolien alta tai kiivetä päältä. 

Muutamassa etsinnässä oli tällainen teema, että koira kyllä pääsi hajulle asti (toisin kuin ylemmässä pukuhuoneen etsintäalueessa), mutta alusta tai reitti saattoi olla koiralle vähän vaikea. 

Yläkuvan etsinnässä Wiima kyllä haistoi hajun nopeasti ja ryhtyi sitten kiertämään estekasaa päästäkseen hajulähteen luo. Mutta kun Wiima ei ollut oikein halukas ryömimään tai kiipeämään epäilyttävien tuolien päälle, niin helpotimme sille hajulle pääsyä hieman yhtä tuolia siirtämällä.

Tyynymeri! Ootko mamma tämmöstä nähny??

Epäilyttäviä alustoja tarjosi myös tällainen valtavan iso tyynymeri. Koiran olisi tullut kiivetä tyynymereen ja jemma olisi löytynyt ylempää tyynykasan yläpuolelta. Tätä en tietenkään etsintävaiheessa tiennyt - etsinnät ovat aina sokkoja.

Wiiman mielestä tyynykasa oli vähän epäilyttävä. Hän kyllä meni tallustamaan kasaan, mutta sen verran oli jännää, ettei Wiiman nenä sitten enää toiminut - pikkuneiti ei siis pystynyt vajoilemaan tyynyillä ja samanaikaisesti etsimään piiloa 😘. 

Wiima on sellainen lattiakoira - sitä ei ole kotona opetettu hyppimään (tai sallittu hyppiä) sohville ja sängyille, ja niin oikeastaan haluan jatkossakin olevan, mutta siitä on seurannut hassuja juttuja, että onkin pitänyt kertoa Wiimalle etsintähommissa tällaisen toiminnan olevan sallittua ja jopa toivottua 😊. 

Toisaalta olen kyllä koittanut esitellä Wiimalle pienestä asti erilaisia alustoja ja se onkin itse asiassa varsin alustavarma, mutta tällaista kahisevaa ja upottavaa kasaa se ei ollut ennen tavannut. 

Niinpä tyynyjä vähän vähennettiin ja heti alkoi neitikoiran nenä toimia, ja niin löytyi se hajupiilokin. 

Näiden tavoittamattomien piilojen ja outojen alustojen lisäksi asuntolan huoneissa oli ihan tavallisia sisäetsintäpiiloja. 

Hauskaa, että pääsee testailemaan taitoja vähän erilaisissa ympäristöissä ja, että kouluttaja jaksaa nähdä vaivaa treenejä suunnitellessaan. Kun tulee uusia juttuja eteen, niin helpommin huomaa, mitä taitoja kannattaisi hioa.

Plus yksi vielä myönteinen juttu näiden treenien seurauksena - kerroinkin aiemmin jo suunnitellusta (koira- ) perheenlisäyksestämme. Näistä treeneistä sain vihjeen itselleni tutustuttaa uuden koiruutemme myös vajoaviin, upottaviin alustoihin, eli kaatikselle pääsyä kellarissa odottava vanha säkkityynymme kaivetaan pennun tuntua olohuoneen lattialle 😅👍.

Raision Uikkupolku tarjoilee kivan iltalenkin

Raision sataman lähettyvillä kulkee mukava Raisionlahden kiertävä maastopolku, Uikkupolku. Se kannattaisi varmaankin kiertää keväällä, kesällä tai alkusyksystä, jolloin maisemissa voisi nähdä lampaitakin, mutta oikein sopiva reitti se oli kierrettäväksi näin loppusyksystäkin.

Lokakuisena arki-iltana meille tuli ongelma. Olisi pitänyt ehtiä erääseen rakennustavarakauppaan Raisiossa sekä sen lisäksi lenkittää koira. Ja jälkimmäinen mieluiten valoisana aikana. No keksittiin, että lähdetään liikkeelle koko sakki - minä, mies ja koira - ja kierretään ensin joku koiralenkki Wiiman kanssa ja sitten poiketaan ostamaan se, mitä piti ostaa.

Kännykkäkartta käteen ja googlen hakutoiminnot vauhtiin, mitäs reittejä siellä Raisiossa nyt olikaan. Muutamia reittejä löysimmekin, tuttuja ja tuntemattomia, niistä valitsimme aika nopeasti Uikkupolun sen tarkoitukseemme sopivan sijainnin vuoksi. 

Jos reittiä lähestyy autolla Raision keskustasta Nesteentietä pitkin, niin Nesteentien varrelta löytyy parkkipaikka tien oikealta puolelta puhdistamoa vastapäätä. Parkkipaikka oli tosin illalla aika täynnä ja veimme automme puhdistamon eteen tien toiselle puolelle - en tiedä oliko se sallittua. Lisää parkkipaikkoja löytyisi ilmeisesti myös Raisionlahdentien varresta. 
Ihmisiä olikin aika paljon liikkeellä, mutta koska itse olimme vähän myöhemmin liikkeellä, niin polku tyhjeni mukavasti kun itse olimme vasta alkupätkällä.

Parkkipaikkaa löytyy ruksin kohdasta. Oma automme oli vastapäisen puhdistamon tien reunassa.

Reitti on osittain yhden kerrallaan kuljettavaa polkua, mutta osittain tuollaista vähän leveämpääkin väylää, jossa kohtaaminen on helppoa. 

Reitin varrella on erilaisia opastekylttejä kertoen ruovikoista ja muista reitin varren luontoaiheista

Peräkanaa kuin ne kuuluisat köyhän talon possut :)

Reitillä on pituutta 4,5 km ja sen varrelta löytyy myös lintutorni. Itse emme lintutornille tällä kertaa menneet vaikka syysmuuttoa olisi ehkä ollut nähtävissä. Torni kuitenkin tuli eteen jo alkumatkasta ja siellä oli ihmisiä, joita emme halunneet koiran kanssa häiritä - emmekä toki lintujakaan. Wiima on kyllä tottunut lintutornivieras, mutta vain jos emme häiritse muita bongaajia.

Lintutorni on tuon kävelysillan päässä. 

Tässä aitauksessa on kesäisin käsittääkseni lampaita.
Täytyy poiketa talven taituttua itsekin uudelleen lambeja katsomaan :)

Reitti kiertää siis Raisionlahtea ja niinpä Turun telakka (Meyer) siintää jossain
kohdalla kaislikkojen yli. Jotain risteilyalusta siellä nytkin työstetään, mutta korona-aika on aika rankka telakka-alalle. Sääli, ennen koronaa Turun telakka oli hyvässä nosteessa ja tilauskirjalla töitä.

Auringonkukatkin jaksoivat vielä lokakuussa paistatella

Ilta alkoi jo hämärtyä pimeän puolelle, mutta ei haitannut kun näytti näin kauniilta

Kiva, helppokulkuinen reitti, suosittelen. Hyvä keskeinen sijainti, mutta silti tuntee olevansa luonnon keskellä. Ja lintutornilla pitää itsenikin päästä vielä käymään.
Lenkin kierron jälkeen ehdimme myös vielä hyvin sinne alkuperäiseen kohteeseemme rakennustavaraliikkeeseen ostamaan rännisuojia. Ja ne olivatkin hyvä hankinta, rännit ovat tänä syksynä pysyneet puhtaana syyslehdistä :) !

Wiimastako isosisko!??

"Anteex mitä sanoit? Minustako isosisko??" "Nii-in Wiima, siltä se nyt näyttää, että perheenlisäystä saattaa olla luvassa." 

Perheemme saattaa tosiaan lisääntyä pentusen (koira- , ei sentään ihmis-) verran, jos kaikki sujuu kuten ollaan ajateltu. Johan tässä ollaankin asiaa isännän kanssa vuoden verran vatkattu suuntaan ja toiseen, mutta sitten kuitenkin vähän lykkäilty ja päätetty vain odotella. Nyt kun asia nytkähti vähän eteenpäin, niin ei malttaisikaan odottaa enää ollenkaan! Siis ei ollenkaan!

Wiima on nyt kahdeksan vuotta, keväällä yhdeksän. Jos hän pysyy terveenä, niin uskon meillä olevan vielä monta yhteistä vuotta - vielä ei vuodet tytössä juurikaan näy kuin korkeintaan viisauden karttumisena. Parin vuoden päästä kuitenkin voi olla toisin, ja meistä tuntui, että siinä vaiheessa ei ole enää mummukoiralle reilua, että perheeseen tulisi riesaksi vauhdikas pentu. Joten pentukoira olisi olisi otettava perheeseen vielä kun Wiimassa pirteyttä riittää, tai sitten vasta Wiiman jälkeen. Emme halunneet jäädä odottelemaan emmekä edes ajatella Wiiman jälkeisiä aikoja, vaan alkoi tuntua, että tämä olisi juuri oikea hetki. 

Lopullinen ajatusten naksahdus siirtyä ajatuksista toimintaan tapahtui kuitenkin kun luin yhdestä tulossa olevasta pentueesta, jossa kaikki tuntui kasvattajaa ja pentueen vanhempia myöten täsmäävän toiveisiimme. Ja se oli sitten menoa. Kerron lisää, kunhan pentu on maailmassa.

Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä nyt. Innostusta ja odotusta tietenkin lähinnä. Kahmin luettavakseni pentuoppaita, onhan Wiiman pentuajoista jo kulunut se kahdeksan vuotta! Toisaalta olen myös oppinut paljon tällä matkalla, Wiima on ollut hyvä opettaja - minulle on monessa asiassa kirkastunut, miten haluan toimia pennun kanssa, joita asioita en Wiiman kanssa ensimmäisen koiran omistajana osannut ajatella.

Mielessä pyörii myös ihan arjen asioita - ihan siitä lähtien, että miten ihmeessä kahta koiraa lenkitetään yhtaikaa😅, kun on tottunut vain yhteen koiraan? Ja miten teen, että voin keskittyä pentuun, kun kuitenkin ehdottomasti haluan pitää huolen, ettei Wiima ala tuntea itseään vähemmän tärkeäksi? 
Lisäksi huomaan miettiväni, mitä asioita haluan esitellä pennulle sen ensimmäisinä viikkoina, jolloin "sosiaalistamisikkuna" on avoimmillaan - korona-aikana sosiaalistamiseen täytyy laittaa lisäefortteja, kun maailma on nyt niin erilainen ja sulkeutuneempi. 

Jos sulla on hyviksi todettuja vinkkejä ja "kikkakolmosia" pennun tuloon kun perheessä jo on aikuinen koira , niin kerro mielellään kommenteissa! 

Wiima pikkutyttönä.
Tämä kuva on otettu samana päivänä, kun hän saapui kotiin😍 

Vaaleanpunaiset pikku varpuset <3

Sudenpentu 💗

Mammiti

Siitä olen hirmuisen onnellinen, että talossa asuu fiksu ja viisas Wiima, joka voi kauniilla (pääasiassa 😅) käytöksellään opettaa pentuselle tärkeitä taitoja. Kaikki koulutus ja pennun kasvatus ei ole siis pelkästään minun ja mieheni varassa, vaan me tehdään se Wimpun kanssa yhdessä 💗. Kovasti toivon, että tämä on ilouutinen myös Wiimalle - ja uskon, että se onkin!

Elämme jänniä aikoja! Voi tulisipa se jo!