Kirjalöytö sekä terassikoiran rähinöitä

Minulle on tärkeää, että koiran kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että sen käytöstä pitää hävetä tai selitellä. Täytyy voida liikkua väkijoukoissa, ostoskeskuksissa, yöpyä hotelleissa ja niin edelleen.
Yksi tärkeistä taidoista on osata olla rauhassa ja huomaamattomana kun isäntäväki ruokailee ravintolaterassilla. Niinpä ryhdyin viemään Tihkuakin erilaisille terasseille heti kun se korona-aikana oli mahdollista. 

Terassikoirailut eivät ole Tihkun kanssa läpivetojuttu, koska se vaatii sitä Rauhoittumista, joka on Tihkulle vähän haasteellista. Lisäksi hän kiihtyy muista koirista, mutta sitä olemme onneksi saaneet vähennettyä ja homma toimii useimmissa tilanteissa. 

Tässä ollaan päivällisellä Paraisten Sattmarkissa. Ensimmäinen syöntikeikka, joka tarkoitti, että Tihkun piti osata olla hiljaa ja kauniisti aika pitkän aikaa.

Luun pureksiminen rauhoittaa ja antaa pientä tekemistä 

Ylimmäiset kuvat ovat ulkoilmaravintolasta Paraisten Sattmarkissa. Tällä reissulla tarkoituksemme oli syödä ruokaa nopean kahvittelun sijaan, eli istumisaikakin oli pitempi. Varasin reissulle mukaan luun, niin että Tihkulla olisi pientä puuhaa siinä pöytämme alla..

Annoin luun heti istuttuamme, ja se meinasi olla virhe, sillä luu oli syöty jo ennen kuin ruoka tuli pöytään 😃. Mutta Tihku käyttäytyi oikein fiksusti ja katseli rauhassa ympärilleen, ravintolan ohi käveli pari koiraakin, eikä Tihku rähähtänyt niille, vaikka tarkkaan niiden kulkua seurasikin. Syömisemme loppumetreillä terassille saapui perhe koiriensa kanssa, mutta Tihku tyytyi niitäkin vain katselemaan. 
Homma pelittää nykyisin useimmiten, jos ehdin olla askelen edellä, eli nähdä toinen koira Tihkua ennen, niin pystyn rauhoittamaan tilanteen, tällöin ei pääsääntöisesti ääniefektejä tule.
Olin todella iloinen ja tyytyväinen Tihkun käytökseen ravintolassa!

Tihkun eka terassikoirailu ikinä tapahtui Turun Satamakonttorissa!

Mairea hymy ekakertalaisella terassikoiralla!

Ensimmäinen terassipisto ikinä tehtiin keväällä, kun olin Tihkun kanssa kahdestaan Turussa katsomassa kaupungin vilinää. Aurajoen rannalla on useita kahviloita ja ravintoloita, ja piipahdimme yhdessä kahvikupposella terassikoiraharjoittelun merkeissä. Voi olla, etten olisi tällaista päätöstä tehnyt, jos olisin huomannut terassilla jo olevat kaksi koiraa!

Mutta kaikki hyvin - Tihku toki kiinnostui koirista, mutta ei tainnut muistaakseni ääntäkään päästää silloinkaan. Ja lisäksi makaili, jos ei nyt ihan rauhallisena kuten kuvista näkyy 😀, mutta kuitenkin paikallaan, ja se riittää 😊.

Ostoskeskus Myllyn kahvilassa

Ostoskeskuksissa ollaan käyty aika paljon. Ostoskeskusvierailut aloitin jo heti Tihkun tultua kotiin. Koronatalvena ei mahdollisuuksia sosiaalistamiseen ollut kovin paljon ja ostoskeskuksissa toteutuu monta haastetta.
Näissä kuvissa ollaan taas kahvikupposella treenaamisen merkeissä.

Kuten yllä näkyy, on terassikoirailu sujunut aika hyvin. Kuten meillä ihmisillä, ei koirillakaan silti ole päivät veljiä keskenään, tämän sain huomata käytyämme muutama päivä sitten syömässä Nauvon vierasvenesatamassa. Koirat mukana tietenkin!
Olin jo ehtinyt tottua siihen, että terassikoirailu sujuu, mutta aika erilainen keikka 🙄oli tuo Nauvon keikka! 

Olimme juuri hypänneet veneestä ja, koska vesi näytti kirkkaalta ja oli kova helle, veimme koirat ensin kahlaamaan mereen. 

Eipä aikaakaan kun näkyviin tuli emäntineen mäyräkoira, jota Tihku varmaan epäili itänaapurin vakoojaksi, kun niin kovan metakan nosti! Ja juuri kun päästiin mäyräkoirasta, niin eikö seuraavan kulman takaa tullut keskikokoinen puudeli, jolle sillekin piti äänijänteitä esitellä, kun ei edellinenkään konsertti ollut oikein vielä päätöstään saanut. Huhhuh, sanoi Tihkun emäntä siinä kohtaa, mitä täällä tapahtuu?!

Nälkäisiä kun olimme, niin astuimme ravintolan terassille, ja bongasimme ainoan vapaan pöydän keskellä ravintolaa. Eikös siinä ollut koirat perhekuntineen molemmin puolin pöytää ja taas alkoi Tihku äänekkäästi varoitella vaarasta. Kiva kun saimme tehtyä näyttävän sisääntulon (not) 😂!

No, pienellä keskustelulla saimme Tihkulle kerrottua, että me kaksjalkaiset hoidamme nyt vartioinnin ja hän saa tällä reissulla rentoutua, sekä vierestä vapautui sopivasti reunapöytä, joten kaikki sujui lopuksi hyvin ja enempiä mekkaloita emme järjestäneet.
Vaikka äänenkäyttö hiljenikin, oli Tihkulla nyt kuitenkin suuria vaikeuksia rauhoittua pöydän alle vaikka Wiima näytti hyvää esimerkkiä. 

Nauvon Kirjaisten vierasvenesataman ravintolassa.
Tällainenkin kuva saatiin, vaikka pikkumies olikin aika levoton.

Yritin miettiä, mitä oli tällä kertaa toisin, kuin ennen. No, ainakin se, että nyt oli Wiima mukana, kun tähän asti olen harjoitellut vain Tihkun kanssa. Kahdella koiralla mielirauhan tasapainopiste on vähän toisessa kohtaa kuin yhden koiran kanssa ollessa, olen tullut huomanneeksi. Eli sillä saattoi olla vaikutusta, että oltiin matkassa koko poppoo. 

Ja sitten, niinhän se on tuttua meille ihmisillekin, että kaikkina päivinä ei hommat skulaa ihan yhtä hyvin kuin toisena, ja kyllä se pätee koiraväkeen myös - toisinaan on hyvä päivä ja toisinaan taas ei. 
Joten päätin olla enempiä pohtimatta tuota kertaa, kun en mitään ilmeistä syytä löytänyt. Harjoittelut jatkuu ja Tihkendaali-mussukka kehittyy 😊. 

Trubaduuri-duo soitteli klassikoita 

KIRJASTOSSA KIRJALÖYTÖ

Kirjaisten ravintolarakennuksen yläpuolella kallioilla on pieni punainen tönö ja kun ovet avaa, niin huomaa astuvansa kirjastoon!

Kirjasto toimii "Tuo tullessas ja vie mennessäs" -periaatteella, eli omia jo lukemiaan kirjoja voi toimittaa sinne muiden löydettäväksi, ja sitten vastineeksi itse viedä sieltä mukanaan vielä itselle tuntemattomia kirjoja luettavaksi.

Tuo kirja tullessas ja vie kirja mennessäs.
Suosikkipaikkojani Nauvossa :)

Kirjasto on ylhäällä kalliolla ja sieltä olisi komeat näköalat,
jos noiden puiden isä olisi lasimestari :) (muistatko tämän vanhan sanonnan?)

Ilostuin kovasti kun löysin kirjojen joukosta tämän Hiljaiset Sillat, eli The Bridges of Madison County, tällä kertaa ruotsiksi kirjoitettuna. En ole kirjaa vielä millään kielellä vielä lukenut, mutta elokuvista se minun all time favorite romantiikkasarjassa!

 
Meryl Streep näyttelee suurperheen äitiä, jonka perhe lähtee viikonlopuksi markkinoille, ja jona aikana hän tapaa miehen, jota näyttelee Clint Eastwood. Mahtavat roolisuoritukset ja hieno tarina!
Olen nähnyt filmin monta kertaa, yhteen aikaan minulla oli tapana katsoa sitä aina kun olin flunssassa tai kuumeessa ja siksi sairauslomalla töistä - joo tiedän, vähän omituista, mutta jotenkin se sopi siihen muutenkin surkeaan olooni, että sain vielä tirauttaa muutaman kyyneleen elokuvan pyörteissä! Edellisestä elokuvan katsomiskerrasta on kylläkin vierähtänyt jo useampi vuosi.

Niinhän sitä sanotaan, että kirja on aina elokuvaa parempi, joten oikein jännittää millainen lukukokemus tämä sitten on. Voiko se peitota Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin 😍?

Allergiapäivitys - vinkki ruuan säilytykseen

Aiemmin kirjoittelin Wiimalle viime syksynä puhjenneesta allergiaoireesta. Wiiman silmät alkoivat vuotaa selittämättömästi ja kutista, sekä pikkuhiljaa alkoi kyynelneste ärsyttää ihoa niin, että iho oli silmäkulmissa välillä ihan vereslihalla. Silmävaivaa hoidettiin koko viime syksy erilaisilla tulehdusvoiteilla ja -tipoilla, kunnes lääkäri keksi testata allergeenit verestä -
ja varastopunkkihan sieltä löytyi!

Itse en ollut osannut allergiaa kuvitellakaan, koska Wiima oli jo sentään 8-vuotiaaksi elellyt ilman mitään allergiaoireita. 

Linkkaan aiemmat kirjoitukset tän postauksen alareunaan, josta ne voi käydä lukemassa, jos oirekuvaukset ja niiden alkuvaiheet kiinnostaa enemmälti.

Kaunis Wiima <3

Silloinen lääkäri (ei allergialääkäri) suositteli siedätystä. En halunnut syöksyä suinpäin siedätykseen, joten hakeuduttiin vielä allergialääkärin vastaanotolle ja häneltä saimmekin hyvän avun  Apoquel-tabletin myötä. Se poisti kutinan ja ihon rikkoontumisen kyynelnesteen johdosta.
Apoquel toimi paremmin kuin ensin kokeillut Cytopoint-pistokset, jotka jo nekin kyllä toivat apua tilanteeseen. Sen sijaan sain alkuvaiheessa myös suosituksena syöttää Wiimalle Heinix-allergialääkettä (1 tabl/10 kg), mutta siitä ei ollut apua ollenkaan.

Paras vinkki, jonka sain oli kuitenkin nappularuuan pakastaminen! Nimittäin, sain kuulla, että avaamattomassa säkissä ei varastopunkkia juurikaan ole, vaan ne alkavat lisääntyä nappuloissa, kun säkki avataan ja sitä säilytetään huoneenlämmössä.  

Ryhdyimme tekemään niin, että heti kun säkki avataan, se myös pakastetaan ja haen pakkasesta Wiiman päiväannoksen. Tätä on nyt toteutettu parin kuukauden ajan ja asiassa on tapahtunut sellainen muutos, että tänä aikana saatoimme ensin siirtyä vähemmän vahvaan Apoquel-tablettiin ja nyt olen entisestään vähentänyt annostusta vain puolikkaaseen tablettiin per päivä, eikä oire ole vielä palannut. 

Tavoitteenani on löytää tasapaino mahdollisimman matalalla annostuksella tai katsoa, jos peräti päästäisiin tällä nappulan pakastamisella lääkkeestä eroon kokonaan. 

Olen ikionnellinen, että saimme apua Wiiman vaivaan. Etenkin viime syksyn kutinavaihe oli todella ikävä ja jouduimme aika paljon pitämään Wiimalla tötteröä. Tai itse asiassa pidimme tötterön sijaan isoa vaahtomuovin palaa, kuten ne patjat, ja johon oli leikattu päänaukko. Vaahtomuovi oli kevyempi, joustavampi ja hiljaisempi kuin kova tötterö, mutta leveytensä ansiosta suojasi silmät raapimiselta lähes jokaisella yrityksellä.

Mutta nyt näyttää siis erittäin hyvältä - Wiimalle mahdollisesti jää loppuelämän lääkitys, mutta vaikuttaa siltä, että nappuloiden pakastamisen myötä pääsemme hyvin pieneen vuorokautiseen annostukseen!

Aiemmat tekstit aiheesta:

https://wiimansivu.blogspot.com/2020/12/harmillisia-silmavaivoja-seka-turun.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/02/silmavaivoja-ja-allergiadiagnoosi.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/03/silmavaivan-status-ja-luontopolkuilua.html

Geenitutkimuksista juhannuksen viettoon

Kesäkuussa varasin Tihkulle ajan verikokeeseen ELL-asemalle kun minulla oli muutakin asiaa sinne (Wiiman allergiapillerit olivat lopussa, sekä ostin samalla Bravectot myöhemmin annettaviksi).  
Vielä en tiedä tuleeko Tihkusta sellainen mies, joka isäksi kelpaa, mutta ajattelin selvittää asian geenien kannalta, kun homma sopi tähän kohtaan niin mainiosti.
Iskähommiin Tihku aikanaan lähtee vain siinä tapauksessa, että luonne ja terveystiedot sen sallivat - ja silloinkin valikoidusti. Nuorena miehenä yksi, enintään kaksi pentuetta sopivalle tai sopiville nartuille, jonka jälkeen seuraillaan, mitä tuli - ja jos hyvin kävi, niin myöhemmin sitten ehkä pari pentuetta lisää - tällainen on kaavailuni tällä hetkellä, jos noihin asioihin ylipäätään päästään.

Lapinkoirilla toivotaan tutkittavan ainakin kolme perinnöllistä sairautta:
- Pompen tauti – aineenvaihduntasairaus
- DM eli Degeneratiivinen myelopatia – etenevä selkäydinrappeuma
- prcd-PRA – verkkokalvon asteittainen surkastuma

Vuoroa odottelemassa eläinlääkäriasemalla

Pompen taudin osalta Tihku on polveutumisen myötä terve, mutta nuo kaksi muuta olisi testattava, koska emä on niin DM:n kuin PRA:nkin kantaja.

En ollut geenitestejä ennen teettänyt, joten opiskelin netissä mitä mahdollisuuksia on ja viimeisenä vertailussa oli Laboklin ja MyDogDna. Valitsin kuitenkin Laboklinin, se tuntui yksinkertaisemmalta ja asian ratkaisi vielä lopulta se, että käyttämäni eläinlääkäriasema tekee yhteistyötä Laboklinin kanssa ja meidän osaksi jäi antaa verinäyte, kun he hoitivat loput.

Kesäkuun 16. päivä oltiin verinäytettä antamassa ja kesäkuun viimeisenä päivänä tulivat jo tulokset -
- > Tihku on PRA kantaja, mutta DM:n osalta terveet geenit.
Tulevien mahdollisten morsmaikkujen tulee siis olla PRA:n suhteen terveitä. 
Laskua vielä odottelen, sitä ei ole kirjoitushetkeen mennessä tullut. En tiedä miten laskutus yleensä toimii, mutta ajattelin viikon sisällä alkaa sitä kysellä.
Nonni - nyt tiedetään siis jotain Tihkun geeneistäkin :).

Juhannuksen viettoa

Juhannus tuli ja meni. Sitä vietettiin tänäkin vuonna mökillä ystävien kanssa - toinen ystäväpariskunta saapui laituriin paatillaan ja toiset yöpyivät mökin vierashuoneessa. Lämpöä piisasi, joskin eniten juhannusaattona. Juhannuspäivänä sitä vastoin koettiin niin superhellettä, kuin pieni (hyvin pieni) sadekuurokin sekä myös kovaa tuulta, pääosin kuitenkin aurinkoista ja lämmintä, turhan lämmintä.

Kuka tulee? Vastaanottokomitea on valmiina!

Komea taivas!

Tietenkin juhannuksena myös syötiin hyvin ja ruokaa oli taas ihan liikaa :)

Juhannuslauantain jälkiruokana nautittiin muurikalla paistettuja köyhiä ritareita.
Edellisen kerran olen tehnyt niitä varmaan yli viisi vuotta sitten. Niin hyviä tuli, etten aio odottaa viittä vuotta ennen seuraavia ritareita!

Meidän metsäisellä rantatontilla eivät pionit kasva, mutta nämä tulivat juhannusta kaunistamaan ystäväperheen tuomina

Eräs uimamaisteri nimeltä Tihku.
Hän viihtyy kahlailemassa todella hyvin, mutta varsinaisesti uimisesta ei ole kiinnostunut.

Koirien kannalta juhannus sujui mukavasti, paitsi että sitä lämpöä piisasi. Juhannusaatto kun oli hyvin helteinen emme tehneet lenkkiä ollenkaan - ilma tuntui ihan seisovan. Koirat kuitenkin kulkivat mökkipihalla ja kahlailivat halunsa mukaan. Juhannuspäivänä oli onneksi vähän tuulisempaa, vaikkakin lämmintä, ja teimme sitten pienen lenkin. Vieraammekin olivat varanneet lenkkitossut mukaan, joten kävimme reippailemassa koko porukka, niin sitten tuntui taas sallitulta istua päivällä herkkujen ääreen :).

Wiima puuhaili sitä mitä yleensäkin, eli harhaili pihametsässä, kerjäsi ruokaa, kahlaili, mutta pääasiassa makaili helteessä jossain varjoisassa kolossa, josta oli sopiva näköyhteys kaikkeen mitä pihalla tapahtui. 

Tihku taasen on elohopealle sukua ja hän oli liikkeessä ison osan hellepäivääkin. Hänellä tietenkin myös uusi tilanne, kun ensiksikin oltiin mökillä eikä kotona, joskin mökillä ollaan jo muutaman kerran oltu. Mutta nyt oli vieraita aamusta iltaan ja toiset jopa yötä, ja sellainen on korona-ajan koiralle vähän vierasta. Tihku kuitenkin oli oma vauhdikas itsensä ja luulenpa, että ajoi itsensä vieraidemme sydämiin, siitä huolimatta, että pihisti naispuolisen vieraamme kauniit sukat!

Koirat olivat mökillä ulkoruokinnassa - eli heittelin aamuin illoin niiden nappulat maahan maastoon etsittäväksi. Rutiini näytti toimivan hyvin - ensin pakattiin ruokakipot sisällä koirien tarkassa valvonnassa ja sitten siirryttiin ulos.
Ulkona viittasin Wiiman oikealle ja Tihkun vasemmalle odottamaan. Wiiman ruoka viskottiin syötäväksi tietenkin ensin ja Tihkun toisena, ja eka aamun jälkeen hän osasi hienosti jäädä omalle "puolelleen" odottamaan ruokatarjoilun saapumista. Eli samalla saadaan harjoiteltua vähän muitakin taitoja :).

Tällaisen katoksen isäntä väsäsi laiturille tänä keväänä. Taisi se alkunsa saada jo syksyllä.
Katoksessa on katto sekä seinä vasten pohjoisia tuulia. Siellä sitä sitten on kiva istuksia sateisinakin iltoina sekä syksymmällä tuulilta turvassa.

Auringonlaskut ne ovat merellä kauneinta taidetta!
Tämäkin oli kaunis, mutta ei komeimmasta päästä.

Maalaiskoira kaupungissa ja pentuasemassa muutoksia

Yhden Turussa pidetyn kurssi-iltamme päätteeksi päätin viedä Tihkun Turun keskustaan. Siellä aina silloin tällöin koitan pennun kanssa käydä, jotta maalaiskoira saisi kokemuksia myös kaupungin vilskeestä.

Ja olinpa iloinen, että tulin menneeksi, sillä koronarajoituksia oli juuri purettu ja Turun Aurajokirannassa oli paljon kesäillasta nauttivia ihmisiä - fiksusti ryhmittäin, etäisyyksiä noudattaen, kuten tämä uusi normaali nykyisin on.

Musiikki kuului jo muutaman korttelin päähän, ja paikalle päästyäni, näin, että joessa seilasi konserttilautta edestakaisin. Toisaalta en tiedä voiko sitä musiikiksi sanoa, kun ei ollut ihan minun tyylilajia, mutta tuossa kesäillassa se ei haitannut. Kaikenlainen musiikki ja ihmisten näkeminen on juhlaa, kun sellaisesta on voinut niin vähän nauttia viime aikoina. 

Nautimme siis Tihkun kanssa kaupungin vilskeestä, kesäillasta ja iloisista, hyväntuulisista ihmisistä, niin ja siitä musiikistakin. Näin sattumoisin yhden tuttunikin!
Kävelimme ja istuimme puiston penkillä katsomassa tapahtumia ja samalla harjoiteltiin näitä koirajuttuja. Tihku osasi oikein kivasti istuskella paikallaan - ei nyt varsinaisesti rauhoittunut esimerkiksi nokosille, mutta se olisikin varmaan liikaa vaadittu tällaiselta vauvatyypiltä :). 

Jos muuten kaipaat ideaa kotimaan kesälomareissua varten, niin lämmin suositus Turulle ja sen rannoilla olevalle Turun saaristolle, esimerkiksi Paraisten saarille, tsekkaa lomavinkkinä esim Saariston Rengastie.

Ihana, kaunis, rakkain Turku <3

Taaimmaisena rokkilautta, vasemmalla tavallinen paatti ja keskellä edessä Aurajoen Låna-vene, jollaisia siis kuka tahansa voi vuokrata ja lähteä joelle risteilemään :)

Turku-visiitti oli monella tapaa onnistunut. Ensiksikin tuo tunnelma, josta nautin itsekin, mutta iloitsin kovasti myös hyväkäytöksisestä Tihkusta!
Tihkun kanssa meillä on edelleen haasteena tuo yksituumaisuus, kun Tihku helposti keskittyy ympäristöönsä enemmän kuin hihnanjatkeeseen. Välillä onnistun kutsumaan hänet omaan kuplaani, mutta sitten taas en. 

Tällä kaupunkireissulla olimme kuitenkin yhtäkkiä kuin siamilaiset kaksoset - no, vähän liioittelen :D, mutta Tihku piti tosi kivasti kontaktia, kulki lähellä hihna löysänä ja jopa haki katsekontaktia aikaajoin.
Onneksi meillä on välillä näitä onnistumisia, joita voi muistella sitten kun hommat ei suju ihan kuten toivoisin :). 

Turun linnan aukiolla iso, useamman ravintolan ulkoterassialue.

PENTUSTATUS ALKAA KARISTA

Olin Tihkun kanssa kotona muutaman päivän kahdestaan, kun isäntä ja Wiima olivat mökillä. Kun koirat sitten pienen tauon jälkeen tapasivat, oli niiden suhteelle tapahtunut jotain. Ennen eroa Wiima ei ollut juuri Tihkua komennellut, ehkä hieman yritti, mutta se ei oikein toiminut. Olin jo ehtinyt hämmästellä asiaa, kun yleensä on niin, että muorit päättää ja pojat kuuntelee.

Muutaman eropäivän jälkeen oli Tihkun (nyt 7 kk) vauvastatus muuttunut. Edelleen niiden leikki oli samannäköistä ja Tihku saa viedä lelun Wiiman suusta (ja myös vie!), mutta kaikissa Wiiman mielestä oikeasti tärkeissä asioissa hän sanoo nyt eri tavalla ja näimme jopa sellaisen ihmeellisyyden, ettei Tihku oikein kunnioituksestaan meinannut uskaltaa ohittaa edessään makaavaa Wiimaa, ja piti ihan ohjata hänet sieltä toiselta puolelta pois. Mitään tappelua niillä ei siis ole ollut, mutta Wiimaan on yhtäkkiä tullut auktoriteettia, jonka Tihku noteeraa.
Niitä Wiimalle tärkeitä asioita on esimerkiksi ollut se, ettei häntä saa nukkumasta häiritä. Jos Wiima on unilla ja Tihku erehtyy leikkimään liian lähellä, niin muori antaa selkeän huomautuksen. Ja vaikka Tihku saa viedä lelun Wiiman suusta viedä, niin luun kanssa sama ei onnistu, se on nyt nähty, ja Tihku kunnioittaa Wiiman mielipidettä. 

Alkaa siis oikea järjestys olla tässä meidän minikoiralaumassa. Mutta toisaalta he ovat kivasti laumautuneet, joskin Wiima on tietenkin enemmän "yksinäinen susi", kun on tottunut ainoana koirana olemaan - luulen, että Wiiman fiilikset Tihkun suhteen kulkee janalla siedettävä - ihan kiva. Kun taas Tihku melkein jumaloi Wiimaa, ja on paitsi minun ja mieheni koira, myös vähän Wiiman koira 💛😊.

Tihku 7 kk eka kertaa laivakoirana ja mökkielämää

Tihku, 7 kk, on osoittautunut olevan aika huimapää pennuksi 😊. Olemmehan sen jo aiemmin huomanneet. ettei Tihkulla juuri ole alustapelkoja ollut ja se on kotonaan niin liukkailla kuin kiikkerilläkin alustoilla. Nyt on kuitenkin myös takana pari mökkireissua ja venereissua niin ikään, ja Tihku se on varmaan edellisessä elämässään on ollut laivakoira, koska niin luontevasti se matkasi moottoriveneenkin kyydissä.

Tämä oli se asia, jota olin pohtinut, että kun pentu tulee talvella, että miten mahtaa sitten veneily sujua kun sitä ei pikkupennusta asti pääse harjoittelemaan, mutta ei haitannut.

Tihkulle puettiin tietty pelastusliivit päälle ja pidin sen myös hihnassa, koska kuten kuvasta näkyy, niin ei riittänyt, että olisi penkillä istuttu, vaan piti kiipeillä ja tunkea kuonoa tuuleen😀. En uskonut, että se varsinaisesti olisi loikannut veteen, mutta putoaminen tällä kiipeilytyylillä oli kuitenkin mahdollista. Pääasiassa kyllä pidin Tihkun vieressäni istumassa, mutta nämä kiipeilykuvat oli niin hauskoja, että piti näpätä kuva, ennen kuin kutsuin Tihkun tuolta reunalta pois. Miten iloinen olenkaan siitä, että veneily sujuu näin kivasti!

Wiima on tottunut veneilijä, mutta se tykkää eniten rauhallisesta vauhdista, jolloin hän haluaa istua veneen kokassa ja katsella maisemia. Mutta kun veneellä ajetaan kovemmin, ns plaanissa, niin Wiima hakeutuu veneen pohjalle jalkoihin odottamaan, että oltaisi perillä - ei pelkää, muttei varsinaisesti nautikaan. Tihkua taas vauhti ei näyttänyt haittaavan pätkääkään.

Kesällä mulla on ajatuksissa tehdä pieni kesälomareissu täällä Suomessa ja tämä mökkeily antoi viitettä siitä, miten Tihku asettuu kodiksi uuteen tuntemattomaan paikkaan. Keväällähän emme mökillä koirien kanssa käyneet, vaan nyt kesällä vasta, joten mökki oli tosiaan Tihkulle uusi paikka. 

Ja hienostihan se sujui. Tihku pysyi hyvin pihamaalla, mistä olin tosi iloinen, ettei minun tarvinnut sitä kytkeä - paitsi loppuillasta, kun pikkumies sai hepulikohtauksen ja laukkasi täyttä höökää pitkin rantaa ja laitureita, että pelkäsin jo sen loukkaavan, ja  tajusin, että nyt olisi pikkukaveria autettava rauhoittumaan, sille itselleen se oli nyt liian vaikeaa.

Tuo rauhoittuminen meillä onkin edelleen opeteltavien asioiden listalla. Hepulikohtaukset on toki ihan jees, Wiimakin nitä edelleen saa ja olen niistä iloinen joka ikisestä, koska ne kertovat sisällä kuplivasta ilosta. 

Mutta Tihkulla tosiaan on rauhoittumisen kanssa sellaista ongelmaa, että kuin pikkulapsi hän taistelee rauhoittumista vastaan ja viimeisillä voimillaan hakee vielä uuden lelun, ellei hommaa pysäytetä. 
Uskon kuitenkin, että ikä jo itsessään tuo tähän helpotusta ja koitan tätä rauhoittumisen taitoa hänelle myös opettaa, sekä aina kehua maatemenosta.

Tässä näkyy, mikä minusta on mökkeilyn parhaita puolia: pitkät aamukahvit aurinkoisella terassilla hyvän kirjan kanssa! Tämä Ylösnousemus ei ole Remeksen uusimpia, mutta oli jäänyt jostain syystä välistä lukematta. Kyllä oli taas menoa ja meininkiä niin, että piisasi!

Isäntä lähti Wiiman kanssa tuttavansa luo hoitamaan jotain asiaa, niin minä ja Tihku teimmekin sitten päivälenkkimme kahdestaan. Täällä luonnon keskellä Tihkendaali sai mennä aika paljon vapaana liina perässään, ja ihan nautittiin olostamme vaan.

Kyllä päivässä pitää vähintään kymmenen painiottelua olla, jos Tihkulta kysytään. Wiimalle riittäisi vähän vähempikin, mutta välillä hänkin innostuu 😊

TIHKUN kriittiset mitat 7 kk ikäisenä: 49 senttiä ja 14,1 kg - ehkä vähän hoikahko kyllä.

Lupajuttuja hihnalenkeillä ynnä Huippufiilis treeneissä!

Tihkun (6 kk) kanssa haasteena on koko ajan ollut kontaktin rakentaminen. Hän on hyvin itsenäinen pentu ja vaikka esimerkiksi herkku maistuu, niin ulkoillessa ympäristö on kiinnostavampi kuin minä ja herkkuni.
Olen toki kokeillut myös leluja, ne kiinnostaa, mutta lelullakaan en ole saanut rakennettua sellaista omaehtoisen kontaktin pitämistä (tai sellaisen alkeitakaan), jota tavoittelen. Usein ulkona kävellessämme on niin, että Tihku saattaa vilkaista minuun, mutta varsinaisesti mikään, mitä tarjoan siitä palkinnoksi, ei voita sitä mitä se kokee ympäristöstään. Hän herkuttelee useimmiten palkkanaminkin, mutta se ei motivoi haluamaani suuntaan yrittämään lisää. 

Tässä ei kuitenkaan kaikki. Nimittäin toisaalta Tihku kyllä on hyvin kiinnostunut työskentelemään kanssani, etenkin sisätiloissa tapahtuva koulutus, muuallakin kuin kotona, sujuu yleensä erityisen hyvällä yhteistyöllä ja kontaktilla. Myös ulkona kun opettelemme asioita rauhallisessa paikassa homma sujuu keskittyneesti. Hyvä keskittymiskyky ja yhteistyöhalu tulivat esiin myös parin viikon takaisessa smartdogtestissä.

Ongelma syntyy kun etenemme ja liikumme, jolloin nenään tulee aina vaan uusia hajuja ja uutta kiinnostavaa nähtävää. Silloin Tihku unohtaa, että olen hihnan päässä, ja vaikka pysähdyn ja odotan kontaktia ennen eteenpäin lähtöä, niin matka jatkuu taas, ei yhteisessä kuplassa vaan molemmat omissa kuplissamme.

Olen tätä todella paljon miettinyt, että miten pääsisin sinne Tihkun pään sisään tähän asiaan vaikuttamaan. Toisaalta elän toivossa, että kun ikää tulee, ei ympäristönkään houtukutukset ole enää niin jännittäviä, mutta en tietenkään ole voinut sitäkään jäädä vain odottelemaan. 

Otin sitten yhden idean kautta asiaan vähän toisenlaisen lähestymistavan. Tähän asti Tihku oli saanut kulkea hihnassa pientareilla ja missä nyt kulki ja haistella sen minkä haisteli - aiempi menetelmäni oli puuttua tilanteeseen vain kun hihnassa syntyi vetoa, sekä palkita onnistumiset, omaehtoiset kontaktit. Lisäksi olin luonut lenkin varrelle yhteistä puuhaa, kuten leikkejä tai pieniä rallytreenejä, jotta Tihku alkaisi pitää minua kiinnostavampana (ja tietenkin myös siksi, että yhteinen puuha on kivaa!).
Tämä oikean käytöksen bongaaminen ja siitä palkitseminen ei silti selvästikään oikein toiminut, koska palkkani eivät kuitenkaan motivoineet kontaktikäytöksen lisääntymiseen, vaikka vaihtelin herkkujen laatua ja myös leluja. 

Lähdin nyt liikkeelle toisella tavalla. Itse asiassa en ihan hirveästi tästä uudesta tyylistäni tykännyt, mutta ajattelin, että se kuitenkin on Tihkun parhaaksi, koska kontaktin pitäminen hyödyttää myös koiraa ja sen hyvinvointia.
Ryhdyin tekemään lenkkejä hyvin lyhyessä hihnassa, niin, että Tihku joutui siksi kulkemaan ihan vierelläni. Tätä en tietenkään tehnyt mitenkään väkivalloin, vaan kun lyhyt hihna kiristyi, pysähdyin, odottelin kontaktia, superkehut ja taas etenimme samalla tavalla, sekä lisäksi kehuin sitä vieressä kulkemisesta.  Ja lisäksi tärkein pointti - kaikki mistä Tihku nyt kiinnostui, esimerkiksi lyhtypylvään juuren "sähköpostit", sinne pääsi haistelemaan vain Luvalla. Lisäsin siis luvanpyytämistä lenkin varrella oikein urakalla, kaikki kiva kulki nyt minun kauttani.

Tällainen tyyli on koirasta tietenkin melko tylsä, vaikka pyrinkin luomaan todella paljon iloa niihin luvan saamiseksi otettuihin kontakteihin ja kulkemiseemme ylipäätään. Tihku on kuitenkin vielä pentu, niin päädyin noudattamaan uutta menetelmääni lenkin alussa (kunhan höyryt oli saatu pois) ja lenkin lopussa, mutta osan ulkoilua halusin tehdä myös koiran ehdoilla ja sillä aiemmalla tyylillä, etteivät ulkoilut muodostuisi liian ikäviksi.

Niinpä siis keräsin Tihkun vierelle alkumatkasta ja loppumatkasta, mutta puolessa välissä kuljimme kuten ennen ja tyydyin vain palkkailemaan  onnistumisista. Niissä puolivälin palkoissa edelleen vaihtelin palkan laatua ja välillä tyydyin palkkaamaan satunnaisesta vilkaisusta ihan vaan superiloisesti eli sosiaalisella palkalla, jos huomasin, että namit eivät vetäneet puoleensa.

Tällä kaikella oli kuin olikin positiivisia seurauksia. Alku- ja loppumatkat, jotka Tihku kulki vieressäni lyhyessä hihnassa, alkoi se yhtäkkiä kurkistella ylöspäin minuun, kontaktikäytös siis lisääntyi!
Koitin aina olla tilanteen tasalla palkan suhteen, antaako herkku vai lupa päästä haistelemaan, jotta en tuottaisi pettymyksiä.  Välillä sitä kontaktia oli jo niin paljon, että pelkäsin minulta herkkujen loppuvan, mutta sehän oli tarkoitukseeni nähden oikein positiivinen ongelma :D.

Nyt minusta alkaa tuntua, että olemme oikealla tiellä, vaikka matkaa vielä on 😊, mutta onhan koirakin vielä nuori, melkeinpä vauva. Toivon kuitenkin, että aika nopeasti voisin purkaa tuon nyt vaatimani vieressäkävelyn - paitsi tietenkin jos se tulee omaehtoisesti, silloinhan se on hienoa - sillä kriteerini koiralenkeillä ei ole vieressäkävely, vaan koira saa kävellessään kulkea piennarta ja tutkia maailmaa, mutta rauhallisesti, kuulolla ja hihnassa kiskomatta.

HUIPPUFIILIS TREENEISSÄ

Eilen oli arkitaitokurssin toiseksi viimeinen kerta. Se on ulkokentällä ja mukana on seitsemän muuta koirakkoa. Tihku kiihtyy muista koirista edelleen, mutta se on aivan huomattavasti vähentynyt, myös "äänitehosteet" ovat vähentyneet. Kurssin alkamishetkistä sen hyvin huomaan - eka kerralla kesti ehkä 10-15 minuuttia, ennen kuin Tihku rauhoittui tekemiseen, kun viime kertoina rauhoittuminen on sujunut paljon nopeammin.
Eilen kiihtymystä oli oikeastaan vain kentälle menon yhteydessä, ja siinäkin kuitenkin jo koimme myös onnistumisia - hetkittäisiä yhteiskuplahetkiä, ja kun pääsimme paikallemme rinkiin, niin Tihku rauhoittui yllättävän nopeasti. 

Katsottiin koiria ja syötiin herkkuja, ja Tihkun pulssi laski. Olin varannut myös taukomaton mukaan ja siinä hän herkutteli, jopa kääntäen selkänsä muihin koiriin pian saapumisemme jälkeen! Jess!!

Tuntuu kuin joku tuijottaisi :D

Kurssikerran teemana oli juurikin kontakti ja muiden koirien ohittelu - eli just meidän haasteet, sekä pieni luoksetuloharjoituspiste, jossa koirakot piipahtivat vuorotellen.

Aivan uskomatonta mutta Tihku oli tällä kertaa todella hyvin kontaktissa. Hän on ollut vähän sellainen yhden herkun koira, eli ottaa palkaksi tarjoamani namin, mutta se ei motivoi tarpeeksi häntä yrittämään saada niitä lisää, jolloin hän häviää omaan kuplaansa. Mutta tänään oli toisin. Yhden namin syötyään hän jo kurkki, olisiko toista tulossa (😍😍😍).
Aloitin nuo edellä kerrotut lupaharjoitukset viime viikolla ja tämä kurssikerta oli ensimmäinen niiden jälkeen. Ero oli aivan huomattava, enkä voi olla ajattelematta, että se on suureksi osaksi tuon uuden tyylini ansiota.

Teimme mm koirakko kerrallaan pujottelua ringissä muiden koirakkojen edestä ja takaa, ja Tihku se vaan asteli kontaktissa tai pari kertaa haisteli maata, mutta ei ollut mitenkään lähdössä muiden koirien luo tai muuallekaan omaan kuplaansa, vaan kuljimme sananmukaisesti iloisessa yhteistyössä.

Tähänkin asti on kurssilla sujunut hyvin kaikki paikallaan tehtävät harjoitukset ja Tihku on tällöin hyvin saanut suljettua muut koirakot pois mielestään, mutta näin taitavaa liikkeelläoloa ja koirien ohittamista ei vielä ole nähty!

Myös luoksetulopisteellä meillä sujui hyvin, mutta siinä Tihku onkin useimmissa tapauksissa aika taitava.

Olin seitsemännessä taivaassa! Toki meillä on vielä pitkä matka taivallettavana, jotta ollaan siellä, missä toivon meidän joskus olevan, (ja takapakkiakin tulee, ainakin teini-iässä!) mutta nyt minulla on sellainen olo, että olemme päässeet haluamani matkan alkuun, kun tähän asti olen koittanut miettiä, miten tähän ylipäätään päästäisiin. Mahtavaa!

En tietenkään tiedä, mitkä kaikki asiat tähän kehitykseen vaikuttivat (ja oliko ohimenevää 🤪), mutta olen melko vakuuttunut, että tuo edellä kertomani korostunut lupaharjoittelu vei meitä eteenpäin.

Tästä on hyvä jatkaa! Ilon kautta!