Painopäivitys, 6 kk

Wiima täytti 6 kuukautta viikko sitten ja sen kunniaksi punnitsimme pimun sekä mittasimme säkäkorkeuden. Enkä ollut uskoa mittanauhaani ja pyysin vielä isäntääkin varmistelemaan:
Wiiman säkäkorkeus olisi nyt mittauksemme mukaan 47 senttiä! (varsin epätieteellinen mittaustapa, joten 46-47 sentin huitteissa ainakin huidellaan).
Eli Wiima keikkuisi siten suurin piirtein suomenlapinkoiranarttujen säkäkorkeusasteikon ylärajoilla. 

Jännä nähdä miten paljon lisäsenttejä se ehtii keräämään ennen ekoja juoksuja.

Painoa sillä on nyt 14,1 kg.

Tuo säkäkorkeus oli todellinen hassu yllätys, siis se että mittaa oli niin paljon, olen nimittäin itse ajatellut ja luullut että meidän Wiima olisi suhteellisen Pieni lapinkoira. Se tuntuu niin pieneltä tirriäiseltä ja Oho, sitten yllättäen osoittautuikin amazoniksi :D

Strategiset mitat on päivitetty myös Wiiman painosivulle, jossa kehitys on nähtävissä:

Suora linkki: http://wiimansivu.blogspot.fi/2012/08/paino-nousee.html

 

LuntaLuntajaLunta

Paraisten Keskuspuisto on saanut lumihunnun ja sitä kävimme Wiiman (nyt muuten 6 kk !!)
kanssa ihastelemassa:

Tästä kuvasta näkee että 6 kk ikäinen Wiimakin tietää mitä tarkoittaa kun sanotaan "Paikka", siinä se istua kököttää siirryttyäni hieman etäämmälle kuvaamaan! Ennen pyyntöä kuitenkin yleensä tsekkaan häiriötekijät sillä jos nurkan takaa tulisi koirakko, niin näkisin mahdollisesti vain Wiiman hännänpään vilahtavan - koulutuskentällä tuo kyllä sujuu toisen koiran lähelläkin, mutta "oikeassa elämässä" maltti luultavimmin vielä pettäisi  :)

 

Tuo huvittavan kiinteä tuijotus johtuu siitä että Wiiman jokainen lihas on jännittynyt syöksähtämään kohta kuvan jälkeen heittämäni lumipallon perään! :)

Tästä kuvasta tuli mielestäni varsin onnistunut joten olkoon se Wiiman virallinen ½-vuotiskuva. Nimittäin tänä lumisena viikonloppuna Wimpun plakkarissa on 6 kk ja yksi viikko päälle! 

Onnea ihanalle typykälle toivoo kotiväki! <3 :)

Ensilumilla osa II

Ensilumi on pysynyt maassa jo torstaista lähtien kolmatta päivää. Ensi viikolla palannemme taas matalapaineen myötä uudelleen mustaan syksyyn, joten näistä maisemista on nyt nautittava ihan satasella!
Siksi halusin tänään viedä Wiiman jonnekin missä se saisi painella vapaana sielunsa kyllyydestä ja nauttia tästä uudesta ihmeellisestä valkoisesta satumaailmasta. Ja niinpä lähdimme autolla pois kaupungin keskustasta kohti metsiä ja rantoja.

Olipa mahtavan mukava lenkki hienossa säässä! Ja samalla oli tilaisuus harjoitella sitä tärkeintä taitoa eli luoksetuloa - sekä vähän muutakin. Luoksetulo-käsky oli Wiimalla taas suhteellisen hyvin hallussa - paitsi yhden kerran kun metsästä putkahti auto joltain pihatieltä eteemme: Silloin meni Wiimalla korvat lukkoon ja mimmi loikki auton perään taakseen katsomatta ja hävisi metsätietä pitkin näköpiiristäni! Säikähdin aikamoisesti vaikka ajattelinkin että kohta se varmaan kurvaa takaisin. Ja niin se kurvasikin, eli ilmestyi hetken päästä mutkan takaa iloisesti loikkien luokseni ja nauravalla naamallaan kertoi miten kivaa sillä oli ollut. Mutta huh, kaikki katastrofin ainekset tilanteessa olivat!

Haluaisin koulutuksellisesti pystyä vaikuttamaan siihen säteeseen jolla Wiima ympärilläni liikkuu vapaana ollessaan, mutta en oikein tiedä miten. Se kyllä itse asiassa useimmiten silloinkin seurailee minua kun en huutele sitä luokseni, eli itsenäisesti pääosin valvoo silmäkulmastaan kulkuani pysyäkseen matkassani, mutta toivoisin sen kulkevan hieman lähempänä. Sillä kun se on lähempänä, niin tunnen että se on paremmin hallinnassani. Kyllä se toki paljon kulkee ihan lähistöllä, suurimmaksi osaksi, eikä ihan vieressä kulkea tarvitsekaan, mutta välillä ottaa mielestäni vähän turhan isoa etäisyyttä. Joskin loikkii sieltä myös kutsumattakin takaisin luokseni. Minulla on tapana - tänäänkin - mennä vähän piiloon kun Wiima huitelee liian kaukana, silloin se selvästi vähän säikähtää, inahtelee, alkaa säntäillä ja ilmahaistella minut löytääkseen.
Mutta en tällä tavalla ole kuitenkaan saanut sitä lyhentämään sädettä.  >> Onko jollain lukijallamme tähän vinkkiä?? Siinä tapauksessa kirjoittele mielellään kommenttiruutuun, olisin siitä iloinen. Vaikuttaakohan aikuistuminen tähän asiaan, Wiimahan on vasta puolivuotias pentunen. Ja tämä taitaa osittain kai olla myös rotutyypillistä - poropaimenella on kuulemma pitempi etäisyyssäde kuin vaikka bc:llä tai muilla lammaspaimenilla, jotain tällaista muistan jostain lukeneeni, lieneekö niin? Ajatuksia?

Mutta piristävä hyvänmielen reippailu meillä oli, ihanaa! Ihana auringonpaiste! Ihana lumenhehku! Ihanat ruskavärit! Ihana pikku höperöpentunen Wiima, joka nautti reissusta silminnähden - ja minä myös! Huomenna uudestaan ja tällaisia päiviä lisää, kiitos :)

Jääriitteiset lammikot olivat jännittäviä ritistessään ja rätistessään jalan alla

Sekunninsadasosa ennen tämän kuvan ottamista Wiima istui lumikasassa erittäin edustavan näköisenä. Mutta miten voikaan sattua että useimmiten heti kun nostan kameran eteeni, niin typykälle tulee kiire! Ei ole helppo laji tämä koiranpennunkuvaaminen :D

Tikka Tuulispää! :)

..No onkos tullut talvi nyt syksyn keskelle..?

Wakava Wiima

 Oravien ravintolassa oli pöydät katettuna!

  Löydätkö kuvasta Wimppulin? Hän on tuo pieni kärpäsenkakka laiturinpäässä :)

Talvehtimaan jääneiden merilintujen äänet kiinnostivat Wiimaa

 

Muutama paatti vesillä vielä

Maisemissa ja kelissä ei kyllä tosiaankaan ollut valittamista!

 

Wiiman ensilumet

Perjantaina 26.10 tuli ensilumi Wiiman kotiseuduille lounaiseen Suomeen! Tai itse asiassa jo eilen torstai-iltayönä. Nähtyään Wiiman lumikeleillä ei ole enää epäilystäkään - Wiima on todellinen pohjoisen koira! Niin liikuttavan innoissaan se on lumesta ja kylmästä. Jopa niin että aluksi siltä unohtui kauniit hihnakäytöstavatkin.
Torstain iltalenkki jolloin se ensimmäisen kerran näki lunta oli "ihan mahoton" niin kuin mummini tapasi sanoa. Wiima kyllä yritti parhaansa muistaakseen minutkin hihnan päässä, mutta sitten alkoi taas kihistä pentusen housuissa ja hepulikohtaus yllätti! :D Minua kyllä nauratti ihan ääneen! Ihana höpsö pentu!

Ohessa pari pokkarikamerankuvaa perjantai-iltana taltioituina. Kuvien laatu on syvältä, nopeasti napattuja hämärässä. Mutta niissä se kuitenkin on ikuistettuna, Wiima-typykkä ensilumillaan <3 :D

Ystäväkoira Wiima

Otsikko on ehkä vähän liiottelua tässä vaiheessa, ainakin siinä suhteessa että Wiima näin puolivuotiaana olisi virallinen ystäväkoira, kaverikoira. Mutta siinä suhteessa on toki ihan täydellinen otsikko, että Wiima typykkä se on mitä parhain ja ihanin ystävä! :)

Mutta nyt jo eksyin asiasta. Nimittäin piti kertomani että tämä viikonloppu menee ystäväkoirakurssin merkeissä. Perjantai-iltana osallistui Matte yksinään teoriatunneille ja sitten lauantaina sekä sunnuntaina myös koiruudet olivat mukana kun asioita harjoiteltiin käytännössä. Pääpaino kurssilla on siinä että koira osaa tervehtiä vieraita ja tuttuja ihmisiä kauniisti ja rauhallisesti, lähtökohtaisesti neljällä jalalla seisten (ei siis päin hypäten). Myös joitakin temppuja tai muita käyttäytymismalleja voidaan opiskella joista eri ryhmien luona vieraillessa olisi hyötyä. Esim itse olen Wiiman kanssa harjoitellut tänään kauniin tervehdyksen lisäksi sellaista että se asettaisi käskystä päänsä polvelleni paijattavaksi - ja edistyttyämme se sitten osaisi asettaa nenunsa hyväilyä varten sen ihmisen - vieraankin - polvelle kuin pyydän. Huomenna sunnuntaina ohjelmassa lienee opittujen asioiden vahvistamista sekä myös uusia kujeita.

Kurssi tähtää siis siihen että koiran kanssa voisi tuottaa iloa muillekin ja käydä tervehtimässä ihmisiä sairaaloissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja vastaavissa paikoissa, mielikuvistus lienee rajana. Saapa nähdä päästäänkö koskaan oikeasti ystäväkoirahommiin, mutta taidot joita tällä kurssilla opitaan ovat paikallaan arjessa muutenkin. Edellä kerrottujen lisäksi kaupan päälle tuli oppia malttamisesta ja rauhoittumisesta sekä muiden koirien läsnäolon sietämisestä rauhallisena, sillä paikalla oli viisi muuta koirakkoa eikä telmiminen tullut kyseeseen. Wiima selvisi tästä rauhallisuuskokeesta sen iän huomioiden ihan kympin paperein. Ei pääsääntöisesti temponut muiden luo sekä istui tai makaili rauhassa, pääsääntöisesti, kun odotimme vuoroamme. Ihan tuntien loppua kohden se alkoi hieman piippailla, vinkua, mutta en ole varma että oliko se silloinkaan kyllästymistä ja maltin herpaantumista vai piippasiko se jotain oikeaa tarvetta esim pissihätäänsä.

En kysynyt kurssikavereilta lupaa kuvien julkaisuun, joten kuvia ohessa kuvia vain omasta ystävähauvastani.

PS: tuli muuten kiva fiilis kun kouluttaja kehui kontaktiamme sekä kertoi huomaavansa Wiiman kanssa muutoinkin käytöstapoja harjoitellun! :)

 

Tässä kuvassa oppilas Wiima harjoittelee käskystä laittamaan kuononsa polvelleni makaamaan

Sukukokous

Wiima sai kuukausi sitten kirjeen kaukaisen esi-isänsä ja -äitinsä edustajilta, että näiden molempien kaikki (omat ja yhteiset) pentueet, ja niiden pentueet, ja niiden pentueet jne alenevassa polvessa kutsutaan kylään. Kuulemma oli n. 200 koiraa kutsulistalla. Jos ei itse pääsisi paikalle, niin silti tulisi täyttää tietolomake koiran ominaisuuksista, ulkoisista ja sisäisistä (= korvien väli) sekä myös kuva olisi toivottava.

Meidän perheessä ajatus tällaisesta tapaamisesta tuntui varsin hauskalta, joten merkkasimme tapahtuman kalenteriin joten sen lisäksi, että täytimme tiedot tietolomakkeelle ja lähetimme sen matkaan - lähdimme siis matkaan itsekin.

Tapahtuma järjestettiin 6.10.2012 Tampereella Vinttikoiraradalla. Voi sitä koirien määrää ja Ääntä joka paikalla kaikkialla kaikasi. Iloisia lapinkoiria heiluvine häntineen kaikkialla mihin vaan katsoit.

Wiiman mielestä paikka oli pitkän automatkan jälkeen varmaankin ihan paratiisi, rapsuttavia käsiä joka puolella ja sukulaishauvoja kaikkialla. Saavuimme paikalle tunnin myöhässä johtuen matkan pituudesta ja ohjelmasta ennen kotoalähtöä , sillä seurauksella, että juuri kun saavuimme paikalle, olikin miedän vuoromme esiintyä ja sain bums mikrofonin käteeni Wiimasta kertoakseni. Olisi ollut hyvä asiaan varautua, sillä Wiimastahan riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka, mutta pääni olikin siinä hötäkässä ihan tyhjä :) Mutta se ei paljon haitannut, sillä mekkala paikan päällä oli niin kova ettei puhetta oikein kuullut :D
Tapasimme myös Wiiman kymmenpäisestä sisarusparvesta kolme ja se oli kivaa. Hauskaa oli myös tavata mainittujen koiruuksien kotiväkeä, tässä kun on kuitenkin sähköpostikirjeenvaihdossa enemmän tai vähemmän oltu.
Harmittelen, että Aida -siskosta en ehtinyt oikein kuvaa ottaa, sellaista missä hän olisi hyvin näkynyt, mutta Lumo -siskon ja Hukka -veljen ehdin ikuistaa Wiiman perhealbumiin.

Kotimatkan aikana pysähtelimme vielä matkan varrelle pikku kävelylle sekä syömään. Ja kotiin tultuamme olimmekin koko porukka sen verran zippejä, niin että löhösimme telkun edessä loppuillan =)

Alla vähän kuvasatoa päivän annista, muistathan että klikkaamalla saat kuvan isommaksi ja oikean yläkulman ruksista taas palaat normaaliin kuvakokoon.

 Tässä yllä kahdessa kuvassa olemme asettuneet pentuevalokuvaan, Villi-Joikhun "Lumipentue",

yllä viralliset nimet, Wiimahan se on siis tuo -hohto :) Kymmenestä pennusta neljä paikalla. Nyt kuvaa katsomalla tajuan että olisi pitänyt seisottaa Wiimaa eikä pyytää sitä sivulle, kun eihän siitä näy paljoakaan. Toisaalta istuminen toimii jännässä tilanteessa Wiimalla paremmin, seisomis-käsky olisi luultavasti mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :D

Wiiman ja Aida-siskon hellä jälleennäkemishali :)

Lumo -sisko oli kasvattanut kauniin harmaan värisen turkin

Hukalla on sitten upea intensiivinen katse! Sekä miehekkään kokoiset tassut :)

Yksi osanottajista, aivan hurmaava tyttönen, niin tykkäsi rapsutuksista
ja mitkä lempeät kasvot

Tämän tyttösen kanssa Wiimalla oli hauska hetki, pahus kun ei jäänyt nimi mieleen, Adalmuksen kennelin kasvatteja oli, 1½ vuotias.