Mutta Wiima se on edelleen (lue ed. postaus) vähän erilainen kuin ennen lomaamme. En vieläkään tiedä onko ne valeraskausoireita vai kestääkö sen vain sopeutua takaisin kotielämään elettyään koirahotellissa runsaan viikon.
Ei typykkä mitenkään hankala ole, eikä mitään suurempia ongelmia, erilainen vain. Se on mm vähän ruokahaluttomampi. Vaihdoin tässä välissä jo nappulamerkinkin. Wiima kyllä syö, mutta kuppiin jää ruokaa joka kerta vaikka laitan sitä vähemmän esille, ja sellaista ei ennen tapahtunut Koskaan.
Tarjosin sille myös lihaisaa raakaluuta tässä eräänä päivänä, se kyllä innostui siitä kovasti - mutta ei syödäkseen vaan piilottaakseen! Aikaisemmin se olisi ottanut hyvän asennon ja alkanut nautiskella.
Wiima on vähän levottomampi kuin ennen sekä 'piippailee' eli vinkuu ja vonkuu.
Pehmolelut pistimme pois vähäksi aikaa, sillä niiden kanssa typykkä haluaisi nyt eniten nylkytellä.
Että onko tuollainen käytös sitten valeraskautta vai ei - en tiedä. Tänne nämä asiat on nyt kirjattu, niin sitten seuraavalla kerralla näen että toistuuko meininki samanlaisena. Mutta toisaalta, jos nämä ovat valeraskausoireita ja Wiima oirehtii valeraskauttaan jatkossakin tällä tavalla, niin helpolla päästään. Olen kuullut koirien todella kärsivän valeraskausoireilusta, maidontuotantoa, masentuneisuutta jne - meillä ei onneksi ole mitään tällaista vaan Wiima on kovin hyväntuulinen ja reipas.
***
Olemme tammikuusta lähtien käyneet rallytokon vakioryhmässä. Treenikerrat ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, ja niillä kerroilla kun on tökkinyt, niin olen itse saanut katsoa peiliin. Tänään taas kävimme treenaamassa ja nyt vähän jännitti, sillä meillä on ollut kolmen viikon tauko matkamme ja sen jälkeen sairastamani noroviruksen vuoksi.
Etukäteen ajattelin että tänään ei taida mennä ihan putkeen, kun Wiimakin on yllä kertomallani tavalla vähän rauhattomampi nyt.
Mutta en olisi voinut olla enempää väärässä: Kiersimme radan kaksi kertaa. Eka kerran Wiima remmissä, kuten se tavallisestikin on ollut, se meni paremmin kuin olin odottanut, ensiksikin muistinkin itse paremmin radan kulun ja Wiimakin tuli mukavasti mukana - vähän parempi vire sillä olisi kyllä voinut olla.
Mutta sitten kakkoskierroksella sain kuningasajatuksen että vapautan Wiiman remmistä.
Vähän pelkäsin että pimu lähtee haahuamaan reunamilla odottavien koirakkojen luo, mutta eipä lähtenytkään, kierros meni meidän mittapuulla aivan mainiosti!! Wiima-typykkä piti kontaktia paremmin kuin ikinä rallytreeneissä ennen ja oli mukana ihan satasella. Saimme oikein kehuja! Jee!! Tosi kivaa! Taidetaan jatkossakin unohtaa remmi näissä hommissa.
Ensi kertaa varten on määrä opetella uusi asia, nimittäin Peruuttaminen.
Tässä kuva Wiimasta odottamassa vuoroaan rally-kehään:
***
Jä tänäänhän oli aivan ihanaakin ihanampi talvipäivä! Edellisenä yönä tuuli niin että nurkissa puhkui ja puhisi ja lunta olikin aamuun mennessä tullut varmaan parikymmentä senttiä lisää. Mutta tuulen vuoksi lumi oli kasaantunut, niin että jossain saattoikin olla melkein puolen metrin kinos, jos tuuli oli sopivasti päässyt kinostamaan.
Lumikasoista ei voi edes puhua mainitsematta Wiimaa samassa lauseessa ja typykkä olikin taas ihan onnessaan niistä uusista höttölumikasoista. Tässä alla muutama tänään otettu valokuva Wiimasta hänen ihanissa lumikinoksissaan tämän päivän reippailulenkillä omissa lähimaisemissamme :
Tämä kuski joutuu lumitöihin ennen kuin auto on taas liikenteessä.
Traktoreita ja lumenluojia näimme siellä täällä edellisyön lumentuloa korjaamassa.
Siinä se typykkä istua nököttää kun kutsuin sen luokseni - mutta neidillä ei ole selvästikään mitään käsitystä siitä miten hölmöläiseltä hänen korkeutensa juuri nyt näyttää :)
Sen pituinen se.