Metsässä on tunnelmaa - ja niin myös Haunisten altaalla

Onpa ollut taas mahtava kevät tänä vuonna! Auringonpaistetta ja enemmän poutaa kuin sadetta, joskin on sadettakin tullut (viljelijät ja puutarhanhoitajat kai kaipaisivat vettä vähän enemmänkin) .

Harrastukset alkavat olla loppusuoralla ennen kesäpaussia - rallytokon viimeinen ohjattu tunti on ensi viikolla ja vikat nosetreenit siitä viikon päästä. Olen tällä hetkellä epävarma, jatkanko ohjattuja rallytreenejä - nyt olemme käyneet viikoittain viime kesästä lähtien (pois lukien Wiiman sairausloma), mutta joka toinen viikko tapahtuvat ohjatut nosetreenit kyllä säilytän plakkarissa :) .

Wiiman polvivaivoista kirjoittelin taannoin. Wiima voi nyt paremmin. Luksoutumisia ei ole enää tapahtunut - siis eka kerran silloin helmikuussa, jonka jälkeen sitä toistui tiheämmin heti eka kerran jälkeen ja siten ajoittain, mutta harvenevasti pari-kolme viikkoa eka kerran jälkeen.

Polvivaivat johtivat kiputilaan, mm. lonkan koukistajat olivat ihan kippurassa, joka johti siihen, ettei Wiima enää kulkenut portaissa (alaspäin kyllä) ja kieltäytyi nousemasta kahdelle jalalle. Tätä alettiin sitten systemaattisesti hoitaa laserilla, akupunktiossakin käytiin, ja sitten pahimman yli päästyä myös passiivisilla venytyksillä.
Näillä tempuilla päästiin siihen, että Wiima vaikuttaa olevan nyt kivuton - kulkee portaita ylös ja alas, sekä olen bongaillut myös Wiiman omatoimisia takaosan venytyksiä, joista tulin ihan superiloiseksi, ne kun jäivät kokonaan Wiiman repertuaarista pois tapaturman jälkeen. Takaosan itsenäiset venytykset eivät vielä ole ihan niin nautinnollisen näköisiä kuin ne olivat ennen helmikuuta, mutta ehkä ne siitä vielä laajenevat, pitenevät vai miten sen nyt ilmaisisi :) .

Tänään iltapäivällä meillä onkin seuraava hoitoaika, eli ensin tutkitaan missä kunnossa Wiiman kroppa nyt on ja sitten alkaa eka vesiterapiahoito. Onpa jännä nähdä mitä Wiimukka siitä meinaa :) ! Viiden kerran sarjan ajattelin nyt hankkia ja sitten hakeudutaan tietysti myös luonnonvesiin.

Metsälenkkeily on myös kuntoutujalle hyväksi ja tässä pieni kooste kun alkuviikosta kävimme kiertämässä Raision Haunisten tekojärven tai oikeammin altaan (Haunisten allas). Allasta käytettiin aikanaan Raisio-Naantalin raakavesivarastona, mutta nyttemmin alue on virkistyskäytössä.

Vaikka oltiin ihan kivenheiton päässä Raision keskustasta ja isoista kauppakeskuksista kuten Mylly ja Ikea, niin altaan reunaa kiertäessä tuntui kuin olisi ollut syvemmälläkin luonnossa. 

Siellä se Wimpula kahlailee ja kuin huomaamatta hoitelee myös polvivaivojaan :) .

Oikeastaan vähän yllätyin miten innokkaasti Wiima nyt hinkusi kahlailemaan. Wiima ei ui, paitsi pentukesänään kyllä, mutta kahlailee jos päivä on helteinen. Nyt ei kuitenkaan ollut niin helteistä ollenkaan, lämmintä kylläkin. Ehkä hän oli sitten fiksuna tyttönä sisäistänyt nämä hoitotarpeensa ja käytti tilaisuuden hyväkseen :) .

Reitti oli välillä tällaista 'kevyttietä' vai miksi tällaista pitäisi nimittää, ja välillä ihan kinttupolkuakin. Pääreitiltä erkani useita kivoja pikkupolkuja, joita myös tutkimme. Polkuja halkovat juuretkin ovat mannaa kuntoutujalle, niitten yli kulkiessa ei auta kovin laiskasti jalkojaan nostella.

Kuka pölhökustaa oli jättänyt kivan kepin veteen lojumaan? Se oli heti pelastettava!

Edellisen kerran kiersin Haunisten altaan vuonna 2016. Ja koska elämä on täynnä hauskoja sattumia, niin kiersin sen tuolloin aivan samalla päivämäärällä!

Tämä yhteensattuma tapahtui suunnittelematta ja tajusin sen vasta kun illalla FB:tä kurkatessani FB tunki esiin niitä tallentamiaan muistoja ja sieltä tupsahti esiin kuva samasta paikasta kolme vuotta aiemmin.

Ilostuin kun huomasin, että kolmen vuoden aikana oli tapahtunut paljon. Raision kaupunki oli panostanut isosti: molemmilla puolin allasta oli kivat ja siistit grillauspaikat katoksineen ja jopa klapeineen. Lisäksi toisella grillipaikalla reitin alussa oli WC. Toivottavasti paikat pysyvät siistinä ja käyttökelpoisina kesän mittaan pidempäänkin, niin niistä on iloa ulkoilijoille.

 

Aina välillä kun on oikein hauskaa, niin Wiiman yllättää hepulikohtaus. Silloin juostaan siksakkia niin paljon kuin kintuista lähtee ja käänteissä tiukat silmukat. Näitä hepulikohtauksia oli hillittävä, kun polvivaivoja ilmeni, mutta nyt kun kaikki tuntuu sujuvan taas hyvin, niin en ole enää estellyt, eikä vahinkoja ole sattunut.

Semmoinen reissu se oli. Suosittelen piipahtamista, jos liikut hoodeilla. 

Polvivaivat saivat hoitosuunnan

Tänään käytiin taas Wiiman kanssa eläinlääkärissä. Se alkaa olla meille jo harrastus, joskin aika kallis sellainen. Kävimme tapaamassa kolmatta ortopedia saamassa vahvistusta Wiimalle annettuun diagnoosiin. Ongelmanahan meillä oli, että olimme saaneet vastakkaiset diagnoosit, joiden toisen mukaan Wiimalla on ristisiteen repeämä, mutta polvet kunnossa ja taas toisen diagnoosin mukaan ei ole repeämää, mutta polvissa propleemaa, ks aiempi polvijuttu.

Ortopedisen tutkimuksen tuloksena todettiin, ettei repeämiä ole, mutta polvet ovat löysät (oikea 2/4 ei oireile, ja vasen, oireileva, 1/4), mutta kumpikaan ei vaadi välitöntä leikkaushoitoa. Nivelpinnat siistit, ei nivelrikkoa. Huh, helpotuksen huokaus, vaikka polvilöydökset ihan vietävästi harmittaa! Leikkauspöytä saattaa Wiimaa siis jossain vaiheessa kutsua, mutta ei nyt sitten tässä kohtaa, eikä toivottavasti ollenkaan.

Lisäksi löydöksenä oli lonkankoukistajien tendiniitti, pahempi vasemmalla, ja oikean (etu) supraspinatusjänteen tendiniitti, johtuen sen kuormittumisesta ristikkäisen, oireilevan takajalan painovarauksesta.


Edellisessä tekstissä kerron, miten Wiima tällä hetkellä oireilee - aiemmin usein toistuneet takaosan venytykset ovat jääneet pois sekä portaiden nousu ja kahdella jalalla seisominen on Wiimasta vaikeaa.  Ortopedin mielestä lonkan koukistajien tendiniitti selittää tämän, ja niin kyllä minustakin. Eli pääongelma Wiiman tilanteessa olikin nyt lihasten tulehdustilassa eikä itse polvissa!

Saimme hyvän hoitosuunnitelman, jota lähdemme noudattamaan - ensin 5 krt laserhoitoa ja vasta sen jälkeen venytyksiä. Lenkit pidetään edelleen lyhyinä (mutta sen sijaan toki useammin), kun olin jo ehtinyt niitä pidentämään, ja vältellään hyppyjä, äkkiryntäyksiä ja liukastumisia, jotka voisivat lonkankoukistajan tulehdustilaa ärsyttää.

Laserhoidon jälkeen voimme alkaa passiivisesti venyttää takajalkoja ja vasta kun tilanne on saatu kivuttomaksi, on aika alkaa vahvistaa lihaksia. Eli varaamani vesiallastreenit joudunkin nyt vielä perumaan.

Saimme jo tällä lääkärikäynnillä ekan laserhoidon ja loppuviikosta toinen. Sekä samalla hoitui myös kohta umpeutuva rokotus. Eli täyden palvelun lääkärikäynti :) !

Wiima on rentoutuneena laserhoidossa

Ai niin, merkataan myös paino tähän, kun tuli ELLillä taas punnittua - Wiima painaa 19,0 kg ja oli eläinlääkärin mielestä hyvässä kunnossa, kylkiluut tuntuivat ja selän ranka. Säkä nousee Wiimalla 49 senttiin ja se on isokokoinen lapinkoiranarttu. Luulen kuitenkin, että sata - parisataa grammaa koitetaan vielä neidin elopainosta karistaa. Olisi tärkeää, ettei paino nouse kun polvissa on ongelmaa, mutta toisaalta neitosen ruokahalu on vähän korostunut sterkan jälkeen, jonka vuoksi taisimme talvella käydä 19 kilon "paremmallakin" puolella.

Sellainen tilanne siis tällä hetkellä. Ja parasta on nyt tunne siitä, että homma on hanskassa ja järkevältä tuntuva hoitosuunnitelma on seurattavana. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu!

Kaunis huhtikuun ilta

Eilen iltalenkillä käveltiin rantaan kattelemaan jäätilannetta. Ja kyllä, avovesiä on jo näkyvillä, vaikkakin lahdenpoukamat ovat vielä jäässä.

Sattui sopivasti kivat auringonlaskun värit taustalle ja kaikki muukin kohdilleen, niin tuli ikuistettua näkymät  :)

Ja samassa paikassa kuin yllä, mutta sekuntia aikaisemmin 😊 :

Hieman ennen auringonlaskun ihailua kuljettiin uimarannan läpi ja siinä paikassa on jotain hyviä viboja, sillä siinä kohtaa Wiima aina vähän iloisesti riehaantuu ja sen tekee mieli vähän irroitella. Tässä pieni näyte 😃:

Vaikeuksia videoinnissa - emäntä sotkee taas

Ja tuosta hepulivideosta tuli mieleen hauska juttu, kun sain jokin aika sitten lenkin varrella päähäni kuvata Wiiman liikettä, jotta näkisin sivulta päin, että miltä se oikeastaan näyttää. Olin yksin, joten minun piti saada Wiima liikkumaan pisteestä A pisteeseen B, ja toivoa, että se käyttäisi ravia.

No, namit kehiin tietenkin! Pipo maahan maamerkiksi ja namit siihen, jotta Wiiman olisi helppoa ravata suoraan kohteeseen eikä tarvitsisi käyttää nenää (nenä maassa on paha ravata). 

Tätä videota koitettiin ottaa varmaan kolme ellei useammankin kertaa kertaa ennen kuin saatiin purkkiin tämä, joka esillä on. Nimittäin, joka kerta kun vapautin koiran nameille, niin se kuitenkin laittoi päänsä alas ja lähti liikkeelle nenäänsä käyttäen eikä ravaten kuten olisin halunnut! Ihmettelin missä vika. Että eikö se muka nähnyt pipoa ja nameja. Lyhennettiin välimatkaa ja taas kokeiltiin...

Kunnes tajusin! Mikä idiootti olinkaan! Nimittäin vapautin Wiiman nameille samalla käskyllä, kuin mitä käytän kun lähetän sen hajutyöskentelyyn. Koira siis teki just niinkuin pyydettiin, mutta pyyntö oli päin seiniä. Kun loppujen lopuksi keksin antaa pelkän vapautuskäskyn, niin avot - koira ravasi herkuille niin kuin ei olisi eläissään muuta tehnytkään. Mutta tässä vaiheessa oli jo puhelimesta akku loppu ja pitempää pätkää ei saatu filmattua eikä asian ääreen ole toistaiseksi uudelleen palattu, joten tämä lyhyt pätkä on edelleen ainokainen:

 

Sen pituinen se 😘.

Voi polvet, voi polvet!

Wiiman alkuvuosi olikin vähän toisenlainen kuin oli suunniteltu. Nimittäin aika on kulunut sairastellessa ja siitä toipuessa. Wiiman polvet ovat yllättäin tehneet riesaa, tai oikeammin sanottuna toinen niistä.

Tapahtumaketju sai alkunsa täsmälleen perjantaina ensimmäisenä helmikuuta  kun tavallisen remmilenkin jälkeen olimme meillä kotipihalla, syvässä lumessa sukeltelemassa (Wiima sukelteli ja minä katsoin, toim.huom.).

Sitten kuului, että kodin ovi aukesi ja isäntä tuli ulos, Wiimakin terästäytyi katsomaan, nousi istumaan korvat höröllä. Kehotin Wiimaa lähtemään morjestamaan, ja niin se Wiima syöksähti siitä syvästä lumesta suorin vartaloin matkaan ja jotain hassua siinä tilanteessa sattui, koska koira huusi kuin syötävä koko matkan kotiovelle ja laukkasi kolmella jalalla, vasenta takajalkaa ylhäällä pidellen.

Huuto ei lakannut heti sisälläkään - koira oli poissa tolaltaan eikä osannut rauhoittua vaan kiersi hädissään ympyrää ja vinkui. Tutkimme siinä koiraa itsekin vähän hädissämme ja koitimme sitä rauhoitella. Rauhoituskeinona toimi sitten siinä, ja myöhemminkin, että pysäytimme koiran liikkeen ja otimme sen ikään kuin siinä maassa nostamatta syliin, puhuimme rauhoitussanoja ja silitimme  hiljaa. Niin tuntui kohtaus menevän ohi.

Koira oli sen viikonlopun vaisu, ja arvelin sen kärsivän jonkin sortin venähdyksestä, joka menisi ohi.
Mutta sitten samankaltaisia 'kohtauksia' tuli muitakin - koira oli muun muassa menossa sohvapöydän alle lepäämään kun se syöksähtikin sieltä alta ammuksen lailla taas ympäriinsä syöksähdellen ja piti takatassuaan ylhäällä. Tämä sai minut arvelemaan, ettei ollut pelkästä venähdyksestä kyse ja siksi päätin hakeutua Wiiman kanssa lääkäriin.

Wiima vastaanotolla hymyilemässä (ylin kuva) ja haukottelemassa (alin kuva)

Saimmekin onneksi ajan jo heti maanantaille ja eläinlääkärin arvio oli, että kyseessä olisi tosiaan revähdys ja että koiran pitäisi nyt antaa levätä ja Wiima sai kipulääkkeet. Tutkimuksessa lääkäri tutki jalkoja ja totesi ne palpoimalla 'ehjiksi', mutta vasen takajalka oli tutkimuksessa jäykempi.

Niin palasimme kotiin ja elelimme viikon rauhallisesti vain pieniä remmilenkkejä tehden. Wiimakin oli vaisu ja makaili paljon omissa oloissaan. Ja nuo kohtaukset, joista yllä kerroin, ne jatkuivat. Niitä ei ollut joka päivä, mutta yhtenäkin päivänä niitä oli kolme, esimerkiksi sellaisessa tilanteessa kun Wiima nousi kolme matalaa porrasta pihalta kotiimme. Jännästi kuitenkin remmilenkeillä koiran liike oli tasaista ravia eikä oma silmäni havainnut mitään ontumista tai toispuoleisuutta. Wiima ei myöskään vastustellut lenkille lähtöä ja ainakin ne ohjeiden mukaiset lyhyet remmilenkit se jaksoi oikein hyvin.

Ortopedin vastaanotolle
Mutta kun niitä kohtauksia aina vaan oli, niin varasin ajan ortopedille. Olisin halunnut oikein kokeneen ortopedin, mutta kun oman lääkäriasemamme kokeneempi ortopedi oli lomilla, niin varasin ajan 'tuoreemmalle' ortopedille.
Ortopedi tutki Wiiman ja paikallisti kipukohdan myös vasempaan takajalkaan. Wiimasta otettiin röntgenkuvat, joiden mukaan Wiimalla oli siisti selkäranka, lonkat ok, varpaat ok, kintereet ok, patellat ok, mutta mahdollisesti koiralla olisi osittainen ristisiteen repeämä, joka kannattaisi leikata ja saimme leikkausajan kahden viikon päähän.

Wiima rauhoitettuna tutkimusta ja kuvia varten

Voi pahus sentään! Ensiksikin siksi, että olisi leikkaus luvassa, mietin miten pitkään sellaisesta toivutaan ja millainen se toipumisaika olisi. Ja sitten pahus vieköön etenkin sitä asiaa, että pitäisikö tässä nyt kaksi viikkoa muka vain istua ja odottaa?!
Ryhdyin soittelemaan eläinlääkäriasemille ortopediaikoja, että Wiima pääisisi hoitoon vähän aikaisemmin. Ei onnistunut. Oli juuri talvilomaviikot menossa ja kaikki täkäläiset ortopedit tuntuivat olevan hurvittelemassa tai muuten kiireisiä.

Hätä keinot keksii! Soitin ystävälleni, joka on ollut eläinlääkäriasemalla töissä ja kerroin ongelmani. Olisiko hänellä ehdotuksia. Hetkinen, ystäväni vastasi, soitan pari puhelua. Ja kun hän hetken päästä soitti takaisin, niin meillä olikin ortopediaika Uudellemaalle kahden päivän päästä! Hieno juttu!

Ystäväni lähti vielä kuskiksemme tapaamaan ortopediystäväänsä ja niin köröttelimme parin tunnin keikan eräänä arki-iltana. Olikin oikein mukava reissu ellei olisi ollut sitä harmillista aihetta.
Wiima tutkittiin taas hereillä sekä nukkuvana ja ekassa paikassa otetut RTG-kuvat katsottiin ja ortopedi sanoi lopuksi kantanaan, että tällä koiralla ei ole ristisiteen repeämää vaan lonksuvat polvet (mediaalinen luksaatio). Ja että jos tässä koirassa jotain pitäisi leikata, niin ne on ne polvet, mutta hän ei suosittanut niidenkään leikkaamista samantien vaan konservatiivista hoitoa eli odottelua - perusteenaan se, etteivät ne olleet Wiimalle ennenkään (ennen tätä tapaturmaista tilannetta) ongelmaa tuottaneet.
Wiiman ollessa nukutettuna näin ortopedisen tutkimuksen ja myös sen miten polvet luksoituivat ortopedin niitä vääntäessä. Mutta onneksi polvet eivät olleet ihan lenksut eli itsestään lonksahtelevat vaan ne kuitenkin vaativat vääntöliikkeen pois paikaltaan mennäkseen.

*

Olin ällikällä lyöty. Eka ortopedi sanoi, että polvet ovat kunnossa, mutta on ristisiteen repeämä. Ja toinen sanoi, ettei ole ristisiteen repeämää, mutta on huonohkot polvet. Että mitä tässä olisi nyt tehtävä, pitäisikö mennä vielä kolmannellekin ortopedille?!

Päätin vetää henkeä. Kaikki mitä viimeisin ortopedi sanoi, tuntui sopivan kuvioon. Se selitti ne kipukohtaukset. Ja sitä tuki myös näkemäni, miten polvet tosiaan lähtivät paikaltaan. Mutta Wiima on kevyt koira, ja ortopedin näkemys oli, ettei leikkausta välttämättä tarvisi tehdä tulevaisuudessakaan, koska Wiima on tähänkin asti selvinnyt polvillaan oikein hyvin ilman kipuja ja lonksumisia. Tämäkin kuulosti tietenkin oikein hyvältä, mutta myös järkeenkäyvältä. Syvässä lumessa, josta Wiima syöksähti ja loukkasi itsensä on ehkä sitten tapahtunut jonkinlainen tapaturmainen vääntöliike.

Toipumisaikana ollaan tehty pelkästään remmilenkkejä. Revittelyt ja hepulit saavat nyt odottaa

Jännä asia sekin, että Wiimalla on virallisissa terveystutkimuksissa todettu 0-polvet, eikä ne olleet edes mitenkään rajalla. Mutta ortopedin mukaan ikä vaikuttaa ja koiralta kannattaisikin tutkituttaa polvet säännöllisesti iän kertyessä. Iän myötä ympäröivät tukikudokset voivat vähän löystyä - valitettava tosiasia meille keski-ikäisille ihmisillekin :D .

Fysioterapeutille
Jäimme siis sitten taas "ottamaan rauhallisesti" tiedostaen riskin, että leikkaus saattaisi olla edessä, mutta toivoen kuntoutumista. Leikkaamaton jalka olisi kuitenkin kivampi kuin leikattu sellainen. Kipukohtauksia ei enää tullut ja Wiiman kanssa tehtiin remmilenkkejä. Se tuntui liikkuvan tasaisella edelleen hyvin, mutta kiinnitin huomiota sellaiseen, että itseään nautinnollisesti venytelleen koiran takaosan venyttelyt olivat jääneet pois repertuaarista. Ja portaita Wiima oli vieläkin vähän haluton nousemaan sekä muita pikkujuttuja.
Ja niin varasin meille ajan fyssarille, ja saimme ajan noin kuukausi koko hoidon alkamisesta - maaliskuun alkuun.

Fysioterapeutin odotushuoneessa

Wiima ei olekaan ollut ennen fysioterapeutin hoidossa (hierottavana kylläkin muutaman kerran),
ja olipa se erikoinen käynti!

Taustatietojen selvityksen jälkeen (jotka tuottivat fyssarille päänvaivaa, koska diagnoosit olivat vastakkaiset) fyssari tutki koiran. Ja heti aluksi hän kysyi, että olenko huomannut miten vimpula se Wiima oikein oli. Tunnustin, etten ollut huomannut. Selkäranka kurvasi siksakkia Wiiman selällä ja lapaluut olivat ristissä. Kun päästiin lonkan koukistajiin, tuntui se koirasta niin ikävältä, että se väisti kosketusta. Yhtä jumia siis koko koira, eipä ihme, että olo on ollut ikävä.

Ja niin Wiima kellistettiin (tai oikeammin häntä pyydettiin kellistymään ja hän kellistyi :) ) lattialle ja fysioterapeutti alkoi käydä koiraa läpi hännänpäästä kuononnipukkaan. Wiima pääasiassa nautti hoidosta ja ummisteli silmiään, paitsi kipukohdissa oli kova halu äänestää jaloilla ja poistua paikalta - etenkin lonkan koukistajiin ei olisi saanut koskea.

Mutta lopputulos oli se, että kun hoito päättyi, näin koirassa yhtäkkiä viis senttiä enemmän selkää ja selkäkin oli suoralinjaisempi ja koko koira ryhdikkäämpi!

Wiiman akupunktioneulat poistetaan

Tämän ekan hoidon jälkeen toimitin Wiiman vielä takaisin akupunktiohoitoon, jotta varmasti saataisiin lihasten toipuminen hyvälle alulle ja jumit auki. Tällä toisella käynnillä ennen neulojen asetusta fyssari kävi koiran ensin käsin nopeasti läpi ja kertoi, että tuntuma oli jo nyt toisenlainen kuin se oli ollut ekalla kerralla. 

Akupunktiohoitoa ehdotti fysioterapeutti huomattuaan ekalla hoitokerralla, että Wiima on kipuherkkä. Olin itsekin arjen huomioista vuosien mittaan ajatellut, että se on, mutta minulla ei ollut vertailukohtaa, kun Wiima on ensimmäinen koirani.

Wiima menossa fyssarin hoidettavaksi

Tuosta akupunktiohoidosta on nyt aikaa pari viikkoa. Wiima on fyssarihoidon jälkeen iloisempi ja riehakkaampi kuin oli ennen sitä tapaturman jälkeen. Leikkisyys ja iloiset hepulikohtaukset ovat palanneet. Ihanaa.
Mutta jalassa on oiretta edelleen. Ne ovat pieniä huomioita - mm. takaosan venytykset eivät ole palanneet; autoon hypätessään Wiima keventää takajalkaansa (laskee sen alleen vasta kun muut kolme jalkaa ovat alustalla); jyrkkien ja korkeiden portaiden nousussa näen 'takkuisuutta' ja ponnistelua vasemman takajalan osalta. Rallytoko-treeneissä meillä on halliin päästäksemme tällaiset portaat ja olen nyt kantanut Wiiman niistä ylös. Toisaalta treenit kyllä sujuvat sitten oikein hyvin, joskin jätämme hypyt väliin ja tiukat takaosan käännökset, joita fyssari kehotti välttämään. Mitenkähän kauan kestää, kunnes kudokset ovat entisellään?

Polvi ei ole nyt - äh en tiedä, maaliskuun aikana varmaan - luksoutunut ollenkaan. Paitsi kerran, ja se oli vasta viikko sitten kun koiruus sai ilohepulit ja teki vauhtisilmukoita. Aluksi en antanut Wiimalle sellaisiin mahdollisuutta, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut niin en ole riemuralleja heti rajoittanut, joskin pitänyt ne lyhyinä kuitenkin. Tästä oppineena ymmärrän, etteivät tukikudokset ole vielä riittävän voimakkaat. Tuossa luksoitumistilanteessa oltiin alamäessä kaltevalla alustalla, ehkä sillä oli sitten myös myötävaikutusta.

Jotenkin tosi vaikeaa tehdä päätöksiä hoidon suhteen. Että pitäisikö vaan koiruus kiikuttaa leikkauspöydälle? Miten pitkään on normaalia, että noita oireita on - koska koira olisi lääketieteellisen kokemuksen mukaan entisellään ja jos ei ole niin koska minun pitäisi ymmärtää, ettei konservatiivinen 'odottelu' olekaan paras lääke? Haluaisin, että joku sanoisi minulle, mitä tehdä, mutta kun lääkäritkin olivat eri mieltä. Menisitkö kolmannelle?

No, nyt tein harkinnan jälkeen sellaisen muuvin, että varasin Wiimalle vesiterapiahoitoa eli kahluuallaskäyntejä ja koitamme vahvistaa polvea ympäröiviä lihaksia tukemaan niveltä.
Lisäksi olen jo aiemmin tuon helmikuisen tapahtuman jälkeen hankkinut tasapainotyynyn, jolla koitetaan saada syviin lihaksiin lisää ytyä ja muitakin tasapainoliikkeitä harjoitellaan nyt päivittäin.

Vakaa haluni ja tavoitteeni on tietysti saattaa Wiima sellaiseen kuntoon, että se entiseen tapaan voi hypätä ja loikkia ilman kipuja, mutta vielä en tiedä, että onko se mahdollista ilman leikkauspöytää.

Kerro mielellään kommenteissa onko sinulla kokemusta tai muita ajatuksia polviluksaatioista?

Hajutestikuulumisia ja tyttöjä naurattaa

Kyllähän se nyt tiedetään ja tieteellisestikin osoitettu, että koira aistii omistajansa mielialat. Mutta aika hauskan huomion tein tässä jokin aika sitten siitä, miten Wiima reagoi ilmeisiini, eleihini ja ääniini (en tiedä mihin noista se itse asiassa reagoi..) :

Juttelin yhtenä päivänä Wiimalle jotain asiaa ja se seisoi minua vastapäätä ja kuunteli puhettani tosi tarkkaan. Sitten puhuessani vähän naurahdin, jolloin Wiiman häntä alkoi heilua ja kun taas jatkoin puhumista, niin häntä pysähtyi, mutta kuuntelu ja kontakti jatkui intensiivisenä.

Mietin havaintoa siinä samalla puhuessani ja siitä innostuneena lisäsin puheeni väliin pieniä hihityskohtauksia ja kyllä - täsmälleen itse nauraessani alkoi Wiimaakin naurattaa eli häntä iloisesti heilua, kunnes häntä taas pysähtyi puheen ajaksi.
Ja siinä me tytöt sitten yhdessä vuorotellen juttelimme ja hihittelimme 😊.

Wiima on tietenkin oppinut, että kun minua naurattaa, niin olen iloinen ja etenkin kun nauran Wiiman kanssa ollessani, niin ne on tietenkin aina onnellisia hetkiä. Joten oma nauruni herätti varmaan koirassakin sitten iloisen tunteen. Tai oliko se sitten opittu käytös - mene ja tiedä, mutta hauska huomio kuitenkin.
Olen tuota nyt toisinaan toistanut ja myös Wiiman reaktio toistuu. Mutta riippuu vähän Wiiman fiiliksistä, yhteishihitykseen tarvitaan kontakti, reporankaillessa ei häntä heilu vaikka miten kikattaisin.

Hajutestikuulumisia
Auran Nuuskut ry järjesti 18.10. viralliset Nose Work -kisat Vanton tilalla Raisiossa sekä samalla 2-luokan hajutestin. Tuo ilta oli minulla varattuna muuhun, joten en ilmoittautunut kisoihin - ja se olikin täyttynyt ensimmäisten 10 minuutin aikana. Mutta sitten kävi niin, että ilta vapautuikin ja tapahtumaa edeltävänä iltana kyselin, että vieläkö mahtuu hajutestiin. Kyllä mahtui, ja niin ilmoitin meidät sitten mukaan.

Laakerinlehti on meille kyllä tuttu haju ja olemme treenanneet sillä, mutta viime aikoina olemme keskittyneet pelkästään eucalyptukseen. Sen verran extempore oli tuo ilmoittautumiseni, ettemme edes kerinneet muistutella laakerinlehteä mieleen - paitsi kotona juuri ennen lähtöä tein pienen harjoituksen ihan perusmetallirasioilla: yhteen laakerinlehteä ja vähän haastetta tuomaan laitoin niihin pariin muuhun koiran herkkuja. Ajattelin, että jos Wimppu tuosta sen laakerin ennen herkkuja bongaa, niin olen turvallisilla vesillä. Ja niin kävi, että laakeri löytyi helposti ja lähdimme matkaan.

Saavuimme paikalle vähän myöhässä - olin jo ilmoittautuessani kertonut, etten ehdi paikalle ihan ilmoittautumisaikaan ja niinpä vuoromme oli lähes heti paikalle tultuamme. Vanton pihalla oli tietenkin todella paljon koirien hajuja ja siellähän on myös kaneja, poneja ja niin edelleen, ja Wiimaa kiinnosti nuo kaikki maaperän hajut, niin ettei sen nenä meinannut maasta irrota. Jopa niin, että kun pikaisesti tein sen kanssa vielä yhden testietsinnän 'lämmittelypaikalla', niin Wiima kyllä merkkasi löydön, mutta se ei ollut ollenkaan motivoitunut etsimään laakerinlehteä niiden ihanien muiden hajujen joukosta. Kääk, ajattelin, mitäköhän tästä tulee...

Hajutesti on aina ns laatikkoetsintä, joka toteutetaan määrämuotoisesti tietyn välimatkan päähän toisistaan laitetuilla pahvilaatikoilla. Testin tarkoitus on varmistaa, että koira tuntee etsittävän hajun ja hyväksytty tulos on kilpailuihin osallistumisen edellytys. (kuva Nina Remes)

Wiima tapasi myös pupuja =)

Mutta huoli oli onneksi turha. Kun varsinaiseen etsintään ryhdyttiin, oli Wiiman työmoraali taas kohdillaan ja se käveli suoraan hajulaatikon luokse ja merkkasi hajulaatikon ja hajustetun kohdan. Käyttämämme aika oli aivan reilusti alle määräajan, joka muistaakseni oli 2 minuuttia. Hyvä Wiima!

Eli nyt meillä on oikeus kisata Nose Workin kakkosluokassakin sitten kun sen aika koittaa - vielä olisi ykkösluokan kisoja käymättä ennen luokkanousua, sillä olemme tähän mennessä osallistuneet vasta epävirallisiin kisoihin. Tänä syksynä noita virallisiakin kisoja on täällä meidän hoodeilla jo ollut ihan muutamia, mutta ajankohdaltaan niin, ettemme ole päässeet ilmoittautumaan.

Iloisia syysvärejä sinunkin syksyysi!

Wiima, wieraileva tähti

Perjantaina meillä oli Wiiman kanssa hauska ilta. Olin nimittäin jo keväällä saanut pyynnön saapua paikallisen Rotary-klubin vieraaksi Nauvoon kertomaan koiraharrastuksesta ja nimenomaan Nose Workista ja nyt se ilta sitten olisi.

Olin valmistautunut muutaman dian kanssa, joissa halusin ensin vähän laajentaa kuvaa ja kertoa koiran virikkeistämisen ja aktivoinnin tärkeydestä ennen kuin päästiin itse asiaan, eli Nose Workkiin. Ajattelin, että kuulijakunnassani ei varmaankaan kaikki olisi koiraharrastajia ja toisaalta, vaikka koira olisikin, niin jokaisella ei ole mahdollisuuksia harrastuksiin, joten halusin myös antaa joitakin sellaisia vinkkejä, joilla koiran päivään saa helposti virikettä kävelyjen väliin. Esimerkiksi sen, että ruokinnassa voisi välillä luopua ruokakiposta ja heitellä ruuan pihalle etsittäväksi ja koira pääsee siten käyttämään nenäänsä ruokaa hakiessaan.

Harmittelen, etten tullut esitykseni alussa kysyneeksi, että miten monella kuulijalla itsellään on koira. Joten en yhtään tiedä oliko mukana koiranomistajia muuta kuin yksi pariskunta, jotka tunsin 'koirapiireistä' jo entuudestaan.

Nose Workkiin otin sellaisen näkökulman, että kerroin toki lajin perusteet ja pääkohdat, mutta lisäksi myös yleisemmin hajuntunnistuksen kouluttamisesta ja toisaalta miten ilmaisu rakennetaan ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon. Ajattelin, että laajempi näkökulma myös koiran nenänkäyttöharrastuksiin voisi tälle kuulijakunnalle olla kiinnostavampaa.

Wiima odottelee, että se voi lähestyä tehtävää tekemään - hakemaan eucalyptusta herkkujen keskeltä. 

Esityksen päätteeksi meillä oli Wiiman kanssa pieni työnäytös. Olin ennen esitystä piilottanut aulaan muutamia hajujemmoja, jotka nyt haimme. Olin Wiimasta aivan hurjan ylpeä - luennon aikana se kiltisti ja hiljaa makaili vieressä, ja kun oli aika tehdä hommia, niin sitten se toimi oikein hyvällä draivilla ja keskittyneesti yleisöstä piittaamatta.

Tein meille etukäteen pienen ansankin - tai joka olisi voinut olla ansa - eli hajuerottelutehtävän, jossa yhdessä purkissa oli eucalyptusta ja muissa koiran herkkuja. Ajattelin, että katsojista voisi olla erikoista ja jännää, että koira hajulle opetettuna valitsee eucalyptuksen vaikka tarjolla oli myös juusto- ja kinkunsiivua.
Pikkusen jännäsin miten meidän käy, kun en ole tuollaisilla herkkuhäiriöillä vähään aikaan treenannut ja kerroin katsojillekin, että miten homman pitäisi mennä, vaikka meillä ei ehkä just niin menisi. Mutta eikä mittään, Wiima oli kuin vanha tekijä ja merkkasi eucalyptuksen enempiä ihmettelemättä. Hyvä Wiima <3 <3 !

Wiima taisi sulattaa kaikkien sydämet iloisella työskentelyllä. Katsojia nauratti haistelun nuuskutusäänet ja sitten sellainen hassu tilanne, että ensin tehtiin löytö, palkitsin Wiiman ja hajulähdettä poistamatta käännyin yleisöön päin. Sillä aikaa Wiima hiippasi selkäni takana takaisin hajulähteelle ja kökötti siinä toiveikkaan näköisenä lisäpalkkaa odottamassa =)

Wiimakin kuuntelee tarkoin mitä puhutaan =)

Sitten oli aika lähteä kotimatkalle, lossi oli aika tyhjillään. Taisin matkustaa väärään suuntaan - perjantai-iltaisin liikennettä on enemmän saaristoon päin kuin sieltä pois. 

 

Sellainen perjantai. Vähän erilainen ja oikein kiva - kuulijakunta kun oli niin mukavaa ja tunsin itseni tervetulleeksi. Ja tietenkin myös on kivaa, kun voi tätä itsellekin mieluisaa koiraharrastusviestiä viedä eteenpäin =)