Lammastelua

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin kolmannen kerran lampaita katsomassa paimennusharjoitusten merkeissä. Jännäsin vähän miten asia sujuu, sillä meillä oli takana kaksi niin erilaista paimennusharjoituskertaa; keväällä eka kerralla Wiima oli rauhallinen ja haki kaunista kaarta lampaita lähestyessään (siis sen jälkeen kun  ensin oli oivaltanut että tässä saapi toimia itsenäisesti sekä oli täyttänyt vatsansa "lampaanpee'llä"), loppukesästä oltiin toisen kerran ja silloin Wiima ei mielestäni keskittynyt mihinkään. Kyllä tuolloinkin onnistumisia koettiin, mutta Wiimalla ei ollut 'hyvä päivä' sekä lisäksi huomasin sen vähän jännittävän lampaita jos joutui niiden kanssa lähietäisyydelle.

Niinpä ollaan tuon jännityksen vähentämiseksi käyty ennen tätä syyskuista paimennuspäivää muutaman kerran katsomassa lampaita päivälenkin varrella. Huomasin näillä kerroilla selvää edistymistä Wiimassa. Ihan eka kerroilla lampaiden tullessa lähelle, aidalle, meitä moikkaamaan, oli tilanne Wiimasta varsin jännä. Sitä vähän haukututti ja se hyppeli innoissaan edes takaisin. Mutta rauhoittelin sitä ja annoin sen katsoa kun syötin voikukanlehtiä lampaille aidanraosta ja muutaman kerran jälkeen Wiimakin oli kohtaamisissa paljon rauhallisempi ja istuskeli nätisti paikallaan katsellen ja lampaantuoksua nuuskutellen.

Sellaisissa tunnelmissa sitä sitten taas Oripään Määtilalle matkattiin. Kaksi kertaa oltiin aitauksessa. Eka kerralla Wiimalle selvästi nousi taas jännitys ja se sai pikku hepulitkin (edestakaisin juoksukohtauksen, narun päässä). Kiinnostusta oli mutta maltti ei riittänyt. Lampaat tuntuvat olevan edelleen vähän jännittäviä sen mielestä.
Toisella kertaa kun päivä oli jo edennyt eikä kaikki ollut enää niin uutta, oli aitauksessakin paremman oloista menoa. Wiima oli rauhallisempi ja työskenteli intensiivisemmin. Sen verran uinuvaa toiminta vielä on, että kiinnostuksen ja viettien nousemiseksi Wiiman täytyy olla lähellä lampaita. Kun lampaat ovat siitä kauempana, niin typykkä keskittyy enemmän edelleen siihen lampaanjätösten nautiskeluun.

Sanallinen arviokin kouluttajalta, tilaisäntä Heikki Mäkiseltä, saatiin, joka kuuluu seuraavasti: "Vahva kiinnostus, mutta jossain kohtaa menee hurlumheiksi? Jännittääkö? Toisella kerralla oli rennompi. Keskittyy hyvin kun on lähellä lampaita.". Eli varsin samannäköinen arvio kuin omatkin tunnelmani olivat.

Mukana oli meidän lisäksemme paljon muitakin lappalaisia - olihan kyse Paimensukuisen Lapinkoiraseuran järjestämästä päivästä. 

Joitakin valokuvia tuli napsittua, mutta (uuden) kameran säädöt olivat jääneet pöllöyksissä vähän vinksalleen, joten osa kuvista meni harakoille ja loput ovat vähän pikselimössöä, kuin kännykällä kuvattuja. Mutta lataanpa niitä tänne siitä huolimatta.

Ai juu, ennen kuin siirrytään katsomaan valokuvia, niin vielä sellainen juttu, että parin viikon päästä koittaa Wiimalle jännittävä päivä sillä tuolloin typykältä kuvataan lonkat, kyynärät, polvet ja silmät. Toivottavasti pimu saapi mukavat terveet tulokset, niin tulevaisuus on siltä osin huolettomampi. Tästä lisää myöhemmin. Sitä reissua ennen nautitaan syyskeleistä ja keltaisiksi muuttuvista lehdistä =)

 

Wiima odottelee vuoroaan

 
Päivän päätähdet - osa niistä. Nämä ovat ahvenanmaanlampaita, jotka kerrotun mukaan ovat rohkeita eikä vähästä hötkyile. Lampaita vaihdettiin päivän mittaan sekä niille annettiin taukoja.
Lampaat olivat myös jo entuudestaan tottuneet koiraan, Määtilalla kun työskentelee kaksi paimentavaa bordercollieta.


 
Wiima tositoimissa ^

Hännänhuipuksi jäänyt lammaskin olisi saatava laumaan, miettii Wimppu

 

Mukana menossa myös Siru (Puurattaren Eloisa Elli)
joka on ulkoisesti lähes Wiiman kaksoisolento :)

 Vilma (Vanilija) näyttää mallia =)

 Tämä viehko kaunokainen oli Seitavuoren Viehkalas, kutsumanimenään Viehku

 Äijäenergiaa päivään toi komistus Vincent (Villi-Joikhu Sähäkkä Suhari). Tässä saamassa ohjeita kouluttajalta, Vincenttiä kyllä kiinnostaa jo enemmän lampaat kuin ohjeiden kuuleminen :)

 

Tässä odotellaan oman paimennusvuoron koittamista - Wiiman sievä takamus etuoikealla

Ruokapaussi - ja Wimpsahdus etuvasemmalla

 Tämä sorja neito on nimeltään Minja (Puurattaren Elotuuli) ja Minja on ...


...Äijänkoriläs Bamun (Puurattaren Elotanka) sisko :)


Profiilikuvassa Louhi eli 'Puhuripeikon Does Your Mother Know'


Pentunen Johka sulatti kaikkien sydämet, vain 4 kk (Juskankankaan Otso Karhunen).
Johka villitsi ja riemastutti katsomossa, lammasaitaukseen se ei vielä päässyt.


 Tähän herraan nimeltään Varre (Äänekäs Tunturihaukka) ihastuin kovasti. Niin rauhallinen ja mukavaluontoinen herrakoira, ja vielä komeakin, että oksat pois <3

 
Varre-poika oli ainoa, joka päästettiin vapaaksi lampaille ja tässä sitä mennään.
Varre oli hienosti hallinnassa koko ajan ja kohteli lampaita kunnioittavasti.

 
Wiima

 
Tässä väsynyt könöttäjä kotimatkalla vauhdikkaan päivän jälkeen.
Typykkä pilkki koko kotimatkan ja illan viihtyi lähinnä reporankana lattialla pikku pissilenkkiä lukuunottamatta :)

 

Koiran muisti - arkipäivän havaintoja

Minun on tästä aiheesta pitänyt jo jonkin aikaa kirjoitella. Nimittäin koiran Muistista. En ollut oikeastaan asiaa kummemmin ajatellut tai etenkään tutkinut, mutta olen tullut vahingossa muutaman kerran todistaneeksi ja hämmästelleeksi seuraavaa tapahtumaketjua:

Meillä on kotona tapana kerääntyä iltaisin ns televisiohuoneeseen koko perheen voimin. Filmiä katsoessamme meidän tulee joskus vähän herkuteltua ja silloin Wiimakin voi saada makupalan kuten luun. Joskus on kuitenkin käynyt niin, ettei sille olekaan makupala sillä hetkellä maistunut niin pimatsu on käynyt piilottamassa saamansa makupalan vaikka huoneen nurkkaan ja sitten käynyt makuulle toiseen nurkkaan ja lähtenyt Höyhensaarille filmin ajaksi.
Filmin katselemisen päätteeksi alamme koko perhe vetäytyä huoneesta ja Wiima herää unenpöpperössä. Pimu ottaa muutaman askelen kohti ovea, kääntyykin sitten yhtäkkiä palatakseen nurkkaan, jonne oli makupalansa jättänyt, hakee sen ja sitten vasta poistuu huoneesta kanssamme.

Eli Wiimako siis Muisti piilottamansa makupalan? Vaikka aikaa oli välissä kulunut tunti tai joskus kaksikin...? On tietysti mahdollista, että se tunsi makupalan hajun häivähdyksen ja siten muisti noutaa sen mukaansa, enkä voi sitä mahdollisuutta poissulkea, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei ainakaan joka kerta ole ollut siitä kyse, piilopaikatkin ovat olleet niin toisella puolella huonetta ja milloin missäkin ja eikä aina mitään erityisen tuoksuvia herkkujakaan (kai? mulla ei kyllä ole ihan niin tarkkoja hajureseptoreita kuin Wimpulalla :)).

Että voikohan koiran muisti siis todellakin toimia noin? Että sen korvien välissä syntyisi seuraavanlainen älynväläys "ai juu, sain pari tuntia sitten sen herkkupalan, jota en juuri silloin jaksanut syödä, kipaisenpa nyt hakemaan sen itselleni sieltä piilopaikastaan" ja tämä kaikki ilman mitään hajuhäivähdyksiä muistuttamassa? Aika jännä juttu, olen jotenkin aina ajatellut, että koira eläisi ns hetkessä. Toisaalta Wiima on eka koirani, etten vain ehkä ole tiennyt?
..Niin, ja lisään vielä etten tarkoita muistilla vaistomaista toimintaa taikka opittua, koirahan on ns tapojensa orja. Myös hajut jäänevät koiran muistiin ikuisiksi ajoiksi, mutta että se muistaisi aiempia tekojaankin ilman mitään "assosiaatioapua", en ollut ajatellut, että ne siihen kykenisivät? (kun en itsekään meinaa kyetä :D)

En ole muilla keinoin tullut mitenkään testanneeksi Wiiman muistia, eikä tuokaan ole mitään testausta ollut, arkipäivän huomioita vain. Olisi kiva kuulla onko lukijoillamme samanlaisia muistiin liittyviä huomioita?

Ja pohdiskelun kuvitukseksi pari kuvaa tämän päivän lenkiltä:

 Hevosia ihmettelemässä. Typykkä katseli niitä hyvin tarkkana, mutta ääneti.

Sitten kiivettiin kalliolle maisemia ihailemaan.

Wiimasta poseerauskuva uimarannan kivellä. Hienosti pysyi pylly maassa, mutta sekunninsadasosaa pidempi katsekontakti kuvan ottamiseksi oli liikaa vaadittu, sillä vieressä on lapsilauma leikkimässä karusellilla ja ne kiinnostivat Wiimaa paljon enemmän kuin minä kameroineni =)

That's all folks! :)

ja toivottavasti muistat vastata muistikysymykseen ! :)

Syyskuulumisia Auran rannoilta

Syksy on kai sitten jo virallisesti tullut sillä kalenterissa on saanyt kääntää syyskuun esiin.
Meilläkin on arkinen aherrus taas alkanut - eli työt ja koulut, sekä Wiiman kanssa myös harrastukset.
Täkäläisen koirakerhon arkitottis-ryhmään ilmottauduin vielä, ollaan käyty siellä nyt tarkkaan ottaen yksi vuosi, eli viime syksynä aloitettiin. Wiima tietty jo osaa suuren osan harjoitteista, mutta käyn siellä silti muutamasta syystä; Ensiksikin tietenkin osaaminen vahvistuu kun asioita 'tankataan'. Ja toinen, tärkeä syy, on ihan vaan se että paikalla on paljon koiria, joten päästään treenaamaan muiden koirien lähellä, joskus vähän omiakin juttuja, erittäin hyvä. Ja kolmas syy on että kurssin päätteeksi odottelen Kiva Koirakansalainen -testiä järjestettäväksi (piti olla jo kesällä, mutta siirtyi), ja ajattelin että siihen asti päntätään käytöstapoja säännöllisesti että oltaisiin sitten iskussa :) Ja sen jälkeenkin tietysti käytöstapoja päntätään ja kerrataan, mutta sitten jo mahdollisesti omatoimisesti - ainakin pääasiassa.

Ja rally-tokoakin harjoitellaan taas, Liedon Tuulissuolla. Laji on alkanut tuntua oikein omalta ja meille molemmille mieleiseltä, myös Wiima silminnähden viihtyy rallytokon parissa. Tällä hetkellä meillä on haasteena vähän tiivistää käännöksissä ja etusivunvaihdoissa. Wiimasta on tullut varsin pätevä likka tässä hommassa, vielä kun itsekin olisin, niin kaikki olisi oikein bueno. Pakkaan edelleen vähän laskemaan väärin niitä spiraalitötteröitä ja toisinaan unohdan radan kulun vaikka se hetki sitten tuntui niin selvältä.. Radanlukutaitoni on kuitenkin selvästi parantunut kivikkoisesta alusta (kuluvan vuoden tammikuu) huolimatta jolloin tunsin itseni norsuksi posliinikaupassa :) joten molemmat ollaan kehitytty :)

Rally-toko on siitä kiva laji että se nivoutuu arkeen aivan luonnollisesti ja siitä on ihan älyttömästi hyötyä ihmisten ilmoilla liikuttaessa. Kontakti ja yhteistyö koiran kanssa syvenee ja koiraa on käskyjen avulla helppo ohjeistaa esim tarvittaessa puolenvaihtoon (kuten usein ohituksissa) ilman että pitää remmistä kiskoa.
Olen tosi iloinen että tulin lajin aloittaneeksi, enkä siinä vaiheessa ollenkaan ymmärtänyt millainen hyöty lajista tulisi olemaan arjessa. Suosittelen lämpimästi kaikille!

***

Tänään meillä oli sellainen lauantai että isäntä oli miesporukassa purjehtimassa, teini-ikäinen juniori huini omia reissujaan ja huomasimme Wiiman kanssa olevamme kahdestaan kotona.
Olin jo jonkin aikaa miettinyt että pitäisipä taas pitkästä aikaa kiikuttaa Wiima kaupungin hulinaan, nyt kun on mökkikausi takana ja täällä pikkukaupungissakaan ei varsinaisesti 'hulinaa' ole. Ihan vaan siinä tarkoituksessa että typykän muisti virkistyisi sellaisen kaupunkihulinan ja -vilinän suhteen. Niinpä päätettiin täräyttää itsemme autolla tänään Turkuun - ja mikä hyvä päätös se olikaan! Olikin tosi kivaa pitkästä aikaa paseerata kaupungin katuja ja Auran rantoja kauniissa säässä. Moni muukin oli päättänyt samoin, olihan lauantai-iltapäivä, ja paljon ihmisiä oli liikkeellä.

Hauskinta oli huomata, että Wiiman kanssa olikin ihan helppoa liikkua ihmisvilinässä. Vaikka välillä ihmisiä parveili oikealla ja vasemmalla, edessä ja takana, niin Wiima oli silti varsin hyvin kuulolla.
Koiria oli liikkeellä muitakin aika lailla ja ehkä juuri se, kun niitä oli niin paljon, teki sen, että ohituksessakaan ei tarvinnut tehdä kevätjuhlaliikkeitä :) Wiimallahan on siis tapana tehdä pentuloikkia lähestymisvaiheessa kun tullaan vastakkain toisen koiran kanssa ja sitten ohituksen jälkeen kyttäillä turhan pitkään taakse päin - joskin nämä tavat, etenkin loikat, on kyllä vähän vähentyneet viime aikoina asiaan paneuduttuani, ja nyt niistä ei näkynyt siis merkkiäkään. Jess! Hyvä Wiima, Wiima on ♥

Alla vielä muutama kuva syyskesäisestä Turusta. Tosiaan, vaikka elämme syyskuuta oli päivä ihan ihmeellisen kesäinen ja lämmin :)

^ Turun ihania vanhoja taloja - joita siellä maineestaan huolimatta vielä on paljon.

^ Ravintolalautta (Jakke Jokilautta) seilaa Aurajokea edestakaisin 

Aurajoen jokilaivoja, jotka pääosin ravintolakäytössä

Muitakin paatteja kuin ravintolalaivoja nähtiin,

mm. tämä söötti nimeltään "Putputti" :)

Martinsilta

Myllysilta, uusi. Aiempi notkahti (v. 2010) ja tämä silta aukesi liikenteelle 2011.

Tämä oranssinvärinen lautta on nimeltään "Föri" ja se kulkee nonstoppia "Turun ja Åbon väliä" Aurajoen ylittäen. Kyyti ei muuten maksa mitään, harvinaista :)

Tämän kyydissä mekin Wiiman kanssa matkustimme vastakkaiselle rannalle.

Oli muuten nostalgista, edellisestä kerrastani Förin kyydissä oli kulunut jo paljon aikaa, mutta pikkutyttönä matkustin sillä usein, sillä olin hoidossa tässä lähellä ja kävimme usein leikkipuistossa vastarannalla :)

Taustalla häämöttää Turun Tuomiokirkon torni

Maanalaisessa parkkihallissa kaikui ja kolisi. Wiima oli selvästi saapuessamme vähän ihmeissään, että mihin sen oikein olin tuonut, ei pelokas mutta jännittynyt. Samaten hissimatka ylös maantasalle oli vähän jännä.

Mutta palatessamme reissumme jälkeen autolle, oli typykkä kuin maailmannainen, ei hätiä mitiä enää :)

Winku-Iita ja lomapäivä

Wiimasta on tullut vähän Winku-Iita. Ennen niin äänetön koira ei olekaan yhtäkkiä enää äänetön. Eihän koiran tarvi äänetön ollakaan, mutta "ajankulu-rutinat" ja "tyhjänvinkumiset" eivät ole kivaa käytöstä. Pimulla on muutoinkin vauhtidraivia nyt vähän enemmän kuin ennen ja kierrokset nousevat toisinaan turhan helposti.

En ensin huomannut sitä ja kun olin viime kerrasta oppinut, että valeraskausaikana Wiima oli rauhattomampi ja puheliaampi, niin kuittasin asian sillä. Mutta pikkuhiljaa on alkanut käydä selväksi ettei ole (enää) mistään valeraskausoireesta kyse vaan Wiima on nyt muutoinkin kovemmassa vauhtimoodissa kuin oli ennen kesää.

Lenkillä jos vaikka pysähdyn puhumaan puhelimessa ja matka pysähtyy, niin se ei osaa rauhoittua paikalleen odottelemaan vaan alkaa vinkua ja 'laulaa' tylsistymistään, kuitenkin saman koiran kanssa on kökötetty jalkapallokenttien reunamilla ja kesäruokaterasseilla monen monta kertaa ja typykkä on ollut ihan rauhallinen ja lötkötellyt maisemia katsomassa. Mutta loman jälkeen arkirutiinien alettua on volumenappi kääntynyt kohti kaakkoa. Wimpsahdus on kyllä iloinen, tottelevainen ja kultainen itsensä, mutta kun pitäisi relata niin se ei meinaa onnistua muuta kuin kotona.

Ihmettelin ensin että mistä se voisi johtua, ikäkö siihen vaikuttaisi. Ja varmasti vaikuttaakin, Wiima on nyt vuoden ja neljä kuukautta, kahdet juoksut takana, eli typykkä on tullut aikuiseksi. Ehkäpä siihen liittyy tämän kaltaista kierrosten nousua ja tunnemyrskyä - ainakin ihmislapsilla liittyy :)
Toinen juttu joka tuli mieleeni on, että Wiima on lähes koko kesän ollut mökillä. Siellä sen ei ole tarvinnut sietää tylsyyttä lähes ollenkaan, sillä kotiväki lomaili sen kera ja silloin kun ei ollut mitään "järjestettyä" ohjelmaa kulki typykkä pitkin metsäistä mökkipihaa ja merenrantaa nenähommissa, en nähnyt sen useinkaan päivän mittaa lötköttelevän vaan lähes aina liikkeessä.
Koiria tapasimme aika paljon ja jokainen tapaamamme koira (kylään tulleiden tuttaviemme tai  mökkinaapurien) oli leikkikaveri, eli ei tarvinnut muistella miten fiksu koira ohittaa toisen koiran.

Nyt kun kesä on ohi ja arki rullaa taas vanhaan tapaansa, niin yhtäkkiä Wiimalla on arjessa yksinäisiäkin hetkiä, vastaan tulevat koirat pitäisi mukamas taas ohittaa leikkimättä ja niin edelleen. Kesän aikana kadonneita arkisääntöjä on taas ilmestynyt sen päivärytmiin, ja lieneekö tämä asia sitten vähän sekoittanut tytön pään. Luulen siis että pimatsu pääsi vähän "villiintymään" loman aikana - ei pahasti, mutta vähän :)

Toisaalta olipa syy mikä tahansa, tahdon vähän sammutella moista draivikäytöstä. Tein muutamat järjestelyt menon rauhoittamiseksi. Ei suurempia, aikakin tehnee tehtävänsä eikä asiasta kannattane tehdä suurempaa numeroakaan. Mutta ensiksikin Wiiman äänet jätetään siis huomiotta. Lisäksi päätin tiivistää kontaktia; kontaktin parantamiseksi typykkä on nyt viikon ajan saanut iltaruokansa kupin sijaan yksinomaan lenkeillä palkintojen muodossa. Eli jokaisesta kontaktista ja minua lähestyvästä liikkeestä koiraeläimen suuhun on tipahtanut ruokanappula. Pidän sen näin myös tarkoituksella poissa tienvarsien koiranpissien haistelusta, koiranpissimerkkejä pääsee typykkä nyt haistelemaan harvemmalti, jonkin verran sentään toki, mutta valitsemassani paikoissa.
Ja sitten erityishyvät herkut on ollut mukana ohitustilanteisiin, sekä olen myös pitänyt vastaantuleviin koiriin pidempää välimatkaa, eli vaihdamme puolta jos mahdollista, niin Wiimalla olisi helpompaa.

Ja kuulkaa, viikko tuota kuvattua meininkiä, niin merkkejä rauhallisemmasta menosta on jo havaittavissa. Kierrokset ei nousekaan ihan samalla tavalla kuin vielä viikko, pari sitten ja malttia löytyy vähän 'seisoskeluunkin' lenkin varrella, eli kitinää ei olekaan kuulunut nyt joka kerta seisahtuessamme taikka se on ollut vaimeampaa. Hyvä hyvä! Lisäksi kontakti on tiivistynyt ja koirien ohituksessa on koettu onnistumisia (kaukana täydellisyydestä tosin..).

Ja otsikon lomailuun liittyen; eilen pääsimmekin Wiiman kanssa keskellä päivää lenkille vaikka oli perjantai ja arkipäivä, sillä pidin extempore lomapäivän. Ihanuutta! Onni muodostuu pienistä asioista! Keli oli lämmin ja aurinkoinen, ja sain nauttia siitä ulkona eikä toimiston ikkunan takaa, ihan luxusta! Lenkillä ulkoilutin Wiiman ja itseni lisäksi myös kameraa ja alla vähän valokuvia reissun varrelta :

"Paikka!" - hyvin pysyi pylly maassa :)
Paikallaoloa harjoiteltiin enemmänkin lenkin varrella. Se on ollut joskus paremminkin hallussa, nyt kesän jäljiltä häipynyt vähän. Wiima pysyy kyllä paikallaan kuin tatti niin kauan kuin olen sen edessä, mutta kun kierrän sen taakse, alkaa sekin helposti kääntyä - etenkin jos jätän sen odottamaan seisoen.

Paikalliset maanviljelijät viljelevät kesäisin läheiselle pellolle pellon kokoisen auringonkukkameren.

Tulee iloiselle mielelle sitää katsellessa :)

Lauma - tai parvi - turisteja saapumassa kaupunkiin.

Jouduin valaisemaan Wiimaa keinotekoisesti aika lailla tässä yläkuvassa,

kun valo-olosuhteet muutti hauvan mustaksi möykyksi jota en kuvatessani pöllösti hoksannut.

Voi siten näyttää vähän keinotekoiselta nuo värit.

Apua, susihukkanen!

Lähestyvän syksyn merkkejä, punaisena hehkuvat pihlajanmarjat

Tuossa vasemmalla on muuten paikallinen Hesburger - ei, emme käyneet.
Pihvinpaistotuoksut leijailevat koiraeläimen nenuliiniin :)

Näytti niin kivalta tuo lammikko Keskuspuistossa siltoineen että piti tietty Wiimakin
tällätä lammikon äärelle poseeraamaan :)
Tämän lammikon äärellä myös istuskelimme tovin, rauhoituttiin. Ensin vähän vingututti ja keikututti, varsin vaimeasti kuitenkin ja lopuksi typykkä pani makuulle! Ei kylläkään ihan nokosille ryhtynyt vaan tarkkaili tapahtumia korvat hörössä, mutta makuulla ja hiljaa. Ou jees!
Vielä vähän aikaa sitten olisi ääntä lähtenyt enemmälti.

" Sivu!" Keskuspuiston viheriöllä treenattiin vähän rally-tokoa.
Pimulla pysyi keskittyminen ihan hyvin kasassa ohikulkevista ihmisistä huolimatta.

Ihmisiä aavistuksen suurempi haaste, mutta voitettiin, oli hanhien jätökset nurmikolla jotka taisivat maistua hyvältä... :D

Maasta se pienikin ponnistaa. Tämä tyyppi oli kivunnut metrin mittaisen aitatolpan huipulle! Toivottavasti sitä ei huimaa laskeutuminen nousua enempää.

Aah! Loma keskellä arkea on parasta! Etenkin kun kotona on aina valmis lenkkikaveri!

(ei viikonlopuissakaan mitään vikaa ole :D )